Browsing Tag

dubai

Tulevan talven/kevään reissukalenteri

Kuluva vuosi kääntyi marraskuun puolelle ja talven reissut palmurantoineen lähenee mukavasti. Unelmat ovat tehty toteutettaviksi, ja olenkin nyt hankkinut pariin pitkäaikaiseen haavekohteeseen lennot ensi vuodelle. Tätä ennen on kuitenkin vielä loppuvuodesta edessä pari reissua vanhoihin tuttuihin kohteisiin.

Seuraavana suuntaan marraskuun loppupuolella aina yhtä ihanaan Roomaan pidennetyksi viikonlopuksi. Rooma on jo tuttu kaupunki aikaisemmilta kerroilta, joten reissuohjelmassa ei ole muuta kuin kaupungilla kiertelyä. Roomassa jos missä on paljon nähtävää ja kaikkialle pääsee kävellen. (Suorat menopaluulennot 77€, Norwegian)

Rooma

Ei talvea ilman Dubaita. Reilu viikko Rooman jälkeen lennän kolmatta talvea putkeen Dubaihin. Tällä kerralla olisi tarkoitus vierailla myös Abu Dhabissa. Ensimmäisellä kerralla en paljoa lämmennyt kaupungille mutta viimeistään viime talvena Dubai meni heittämällä parhaimpien lomakohteiden joukkoon. Dubai on myös niitä harvoja lämpimiä kohteita talvella, jonne voi lähteä pidennetyn viikonlopun viettoon. (Suorat menopaluulennot 209€, Norwegian)

Tammikuussa toteutan yhden pitkäaikaisen haaveen ja lähden talvilomalle Singaporeen. Vaikka Singapore on pieni maa, niin nähtävää siellä tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi. Saa nähdä miten neljä päivää riittävät Singaporen tutkimiseen. (Suorat menopaluulennot 495€, Finnair)

Viime talven rantamaisemaa Culebralta, tulevana talvena rantakohteena on Langkawi

Singaporesta jatkan vielä Malesian puolelle Langkawin saarelle kuudeksi yöksi jossa vietän talviloman loppuajan lähinnä lepäillen ja auringosta nauttien. Ensimmäinen suunnitelma oli jatkaa Singaporesta Balille mutta Bali vaihtui lopulta Langawiksi lähinnä säiden perusteella helmikuun alussa. Balilla on silloin sadekausi parhaimmillaan ja Langkawilla pitäisi auringon paistella varmemmin. (Suorat menopaluulennot palvelupaketilla 101€, AirAsia)

Euroopan käytyjen maiden kartalla on ollut ikävä tyhjä kohta Sveitsin kohdalla, siksipä lennän siis sinne huhtikuussa. Kohteena Zürich ja suunnitelmissa on vierailla samalla Lichtensteinissa. Sveitsi on kallis maa, mutta eiköhän sielläkin jotenkin pysty pienellä budjetilla lomailemaan. (Suorat menopaluulennot 176€, Finnair)

Alppimaisemia Sloveniasta

Olen parina aikaisempana kesänä toteuttanut kuukauden mittaisen reppureissun Etelä-Euroopassa ja sellaisen teen tulevanakin kesänä. Tosin ensi kesänä paljon laajemmalla alueella. Ostin tällä viikolla menolennon San Franciscoon toukokuun loppupuolelle! En ole Yhdysvalloissa vielä käynyt (jos Puerto Ricoa ei lasketa mukaan) ja nyt tulee tämä vääryys korjattua. Suunnitelmat ovat kovassa vauhdissa reppureissua ajatellen ja must kohteet San Franciscon lisäksi ovat New York ja Kanadan Vancouver. Chicago houkuttelee myös paljon. Kanadassa en ole Yhdysvaltojen tapaan ennen käynyt. New York on ollut aina se matkahaave nro. 1 ja nyt viimein pääsen sen toteuttamaan. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Yhdysvalloista löytyy monia kohteita missä haluaisin käydä, saa nähdä mitä kaikkea reiluun kuukauteen saa mahdutettua. Alustavissa suunnitelmissa on kierrellä vajaa kolme viikkoa Pohjois-Amerikasta josta suuntaan suoraan Etelä-Eurooppaan ja siellä balkanin alueelle Montenegroon ja Albaniaan. (Menolento yhdellä pompulla Lontoon kautta 164€, Norwegian)

Viime kesänä veneen taka-ajettavana Venetsiassa

Loppukesällekin on hommattuna jo yksi viikonloppureissu. Lennän elokuussa Venetsiaan. Venetsia on ehdottomasti Euroopan upeimpia lomakohteita ja se kutsuu nyt kolmatta kesää putkeen. Venetsian kanavat, kapeat kujat ja ainutlaatuinen tunnelma – siinä on vaan sitä jotakin. (Suorat menopaluulennot 104€, Norwegian)

Tälläisiä matkasuunnitelmia tällä hetkellä täälläpäin, mitenkäs sinulla? Sitä jaksaa arkea paljon paremmin, kun on jotain mitä odottaa.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Reppureissaajan matkavuosi 2016

Dubai, Istanbul, Venetsia, Pariisi, Dubrovnik, Firenze, Lissabon… Vuosi 2016 lähenee loppuaan ja on aika koota vähän menneen vuoden reissuja. Kuluvaan vuoteen on mahtunut monen monta unohtumatonta matkakokemusta ja reissua. 16 maata ja 71 yötä reissun päällä. Uusia maita tuli tänä vuonna käytyjen maiden listalle viisi.

Palasin vuoden viimeiseltä reissulta (Dubai) viime viikolla ja nyt joutuu kärvistelemään kotosalla tammikuun alkuun asti Tallinnan joulutoreja lukuunottamatta. Tässä kirjoituksessa muistelen vähän vuoden menneitä matkoja. Ensimmäistä kertaa laskin myös yhteen tänä vuonna lentoihin ja hotelleihin kuluneet rahat. Matkustusmäärään nähden selvisin ainakin omasta mielestäni suht halvalla.

  • LENNOT 2016: 2480€
  • HOTELLIT 2016: 3272€

Lentojen hinnoissa on mukana kaikki lisäpalvelut ja hotellien hinnoista puuttuu mahdolliset paikan päällä maksetut kaupunkiverot yms. Hotellien suhteen pääsisi paljon halvemmalla jos majoittuisi hostelleissa. Haluan kuitenkin lomilla blogin nimestä poiketen pientä luksusta, kaikki yöt on siis ollut hotelleissa/ huoneistoissa omalla kylpyhuoneella.

WP_20160130_013

Dubai tammikuussa 2016

TAMMIKUU – HELMIKUU

Vuoden matkat alkoivat tammi- helmikuun vaihteessa Dubain reissulla. Dubaista jäi ensimmäisellä kerralla vähän ristiriitaiset muistot mutta viimeistään toisella kerralla kaupunki näyttäytyi paljon paremmassa valossa. Dubai tarjoaa talviaikaan kohtuullisen lentomatkan päässä varmaa auringonpaistetta ja sopivasti eksotiikkaa.

WP_20160313_018

Bratislava maaliskuussa 2016

MAALISKUU

Maaliskuussa tein pari kaupunkireissua. Ensimmäinen suuntautui Prahaan ja toisella kerralla lomailin ensimmäistä kertaa Itävallassa, Wienissä. Wien yllätti positiivisesti ja kaupunkiin pitää joskus palata uudestaan, mieluiten kesä-aikaan. Tein Wienistä käsin päiväreissun naapurimaahan Slovakiaan ja siellä Bratislavaan.

WP_20160410_076

Istanbul huhtikuussa 2016

HUHTIKUU

Huhtikuun reissut aloitin reissulla Turkin Istanbuliin, jossa kävin nyt ensimmäistä kertaa. Ja ehdottomasti en viimeistä. Upea kaupunki missä on paljon nähtävää. Huhtikuuhun mahtui vielä toinenkin kaupunkiloma, suuntasin loppukuusta aurinkoiseen Ateenaan jossa vietin pidennetyn vappuviikonlopun.

WP_20160528_045

Pariisi toukokuussa 2016

TOUKOKUU

Toukokuussa matkustin aina yhtä ihanaan Pariisiin. Vaikka tällä kerralla ilmat eivät olleet parhaat mahdolliset, ei se haitannut kaupungilla pyörimistä. Pariisissa on vaan sitä jotain joka saa palamaan kaupunkiin yhä uudestaan.

WP_20160612_028

Varsova kesäkuussa 2016

KESÄKUU

Kesäkuuhun mahtui myös pari kaupunkireissua. Ensimmäinen oli Puolan Varsova. Uusi maa ja uusi kohde. Varsova yllätti positiivisesti, edullinen ja kaunis lomakohde lyhyen lentomatkan päässä Helsingistä. Juhannuksen vietin tänä vuonna Budapestissä. Toiveissa oli aurinkoinen ja helteinen juhannussää, tämä toive toteutui.

WP_20160716_106

Venetsia heinäkuussa 2016

HEINÄKUU

Heinäkuussa alkoi tämän vuoden tiivein matkustuskausi. Ennen kuukauden mittaista reppureissua ehdin käydä Venetsiassa viikonloppulomalla. Venetsia ylitti jo valmiiksi korkeat odotukset. Aivan mielettömän upea ja kaunis kaupunki!

IMG_20160728_120448

Dubrovnik heinäkuussa 2016

IMG_20160805_123014

Nizza elokuussa 2016

Heinäkuun viimeisellä viikolla suuntasin Barcelonaan, kesäloman ensimmäiseen kohteeseen. Kesäloman ensimmäiselle viikolle mahtui myös lomailua Kroatian Dubrovnikissä ja sieltä käsin tein päiväreissun naapurimaahan Bosniaan ja siellä Mostariin.

IMG_20160816_165859

Porto elokuussa 2016

ELOKUU

Kesäloman toisen viikon aloitin Italiasta ja siellä itselleni uudesta kaupungista Firenzestä. Firenze oli mahtava kaupunki kauniissa Toscanassa, joskin elokuun alussa ilmat oli vähän liiankin lämpimät. Firenzestä käsin tein päiväreissun Pisaan. Italiasta matka jatkui Rooman kautta Nizzaan joka kuuluu myös monien muiden kohteiden tavoin suosikkikaupunkeihini Euroopassa. Nizzasta käsin tein päiväreissun Monacoon.

IMG_20160802_112858

Firenze elokuussa 2016

Kesäloman kolmas viikko starttasi Mallorcan saarelta, ensimmäistä kertaa ikinä. 🙂 Mallorcalla lomailin saaren pääkaupungissa Palmassa ja saari oli ehkä ainoa kohde kesän aikana, joka ei niin säväyttänyt. Mallorcalta matka jatkui Lissaboniin. Kesäloman viimeisen viikon vietin Portugalin Portossa ja ennen kotiinpaluuta vielä pari yötä Barcelonassa.

IMG_20160917_133100

Positano syyskuussa 2016

SYYSKUU

Syyskuussa toteutin pikaisen Italian kiertomatkan, kohteina Rooma, Napoli, Sorrento ja Amalfin rannikon Positano. Pitkässä viikonlopussa ehtii nähdä yllättävän paljon! Napolista ei jäänyt kovinkaan mukavat muistot mutta Positano ja Sorrento, ah mitä paikkoja! 🙂 Syyskuuhun mahtui myös syksyinen pikavisiitti Tallinnaan.

IMG_20161008_150055

Madrid lokakuussa 2016

LOKAKUU

Lokakuussa oli vuorossa Espanjan pääkaupunki Madrid. Viikonloppureissulla ei ollut oikein muuta ohjelmaa kuin rentoa fiilistelyä ja sangrian lipittämistä. Ilmat oli vielä lokakuun puolella mukavan kesäiset.

IMG_20161105_130319

Praha marraskuussa 2016

MARRASKUU

Ei kuukautta ilman reissua! Marraskuussa vietin pitkän viikonlopun toisen kerran tänä vuonna Prahassa. Kaupungissa on vaan sitä jotakin. Osaltaan lentojen ostamiseen vaikutti Norwegianin alesta bongatut halvat lennot.

IMG_20161203_144644

Dubai joulukuussa 2016

JOULUKUU

Vuosi 2016 alkoi Dubain reissulla ja myös päättyi siihen. Kun kaupunkiin kerta saa nykyisin halpoja lentoja, niin pakkohan niitä on hyödyntää. 🙂 Toinen kerta Dubaissa ja tuskin viimeinen kerta.

IMG_20161205_145039

Dubai joulukuussa 2016

Itsellekin tuli vähän yllätyksenä kuinka monessa maassa sitä on ehtinyt käydä vuoden aikana. Ensi vuodesta on näillä näkymin tulossa yhtä tiivis matkailuvuosi, tulossa on uusia maita ja kohteita. mm. Puerto Ricon San Juan & Culebra, Alicante, Dublin, Zagreb, Ljubljana sekä tutut ja turvalliset Ateena, Amsterdam, Dubrovnik ja Venetsia.

Hyvää joulua kaikille! 🙂

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Aurinkoiset terveiset Dubaista!

Helteiset terveiset täältä Arabiemiraattien Dubaista! Lensin tänne perjantai-iltana ja maisemanvaihdos tuli enemmän kuin oikeaan aikaan. Annos aurinkoa ja lämpöä vuoden pimeimpään aikaan oli juuri se mitä kaipasinkin.

Olin täällä viimeksi tammikuussa ja silloin jäi niin paljon näkemättä ja kokematta niin täällä sitä nyt ollaan. Vaikka tuolloin vannoin että Dubai on nyt niin nähty. Tässä pikaisesti vähän kuulumisia ja muutama valokuva täältä. 🙂

IMG_20161205_113957

Burj Khalifa

IMG_20161205_140907

Madinat Jumeirah ja Burj al Arab

Matkailu ei ole aina ruusuilla tanssimista ja tälläkin reissulle on sattunut vastoinkäymisiä. Niistä johtuen lomasuunnitelmia on pitänyt karsia ja päiväbudjettina on ollut about 15€/pv. Tuolla summalla tekisi vaikka mitä monessa muussa paikassa mutta täällä se ei pitkälle riitä. Onneksi metron päivälippu on halpa, evästä saa kaupoista ja kaupungin upeudesta ja helteistä voi nauttia ilmaiseksi.

IMG_20161203_143656

Dubai Marina

IMG_20161205_145039

Jumeirahin rantaa

Kaikesta huolimatta Dubai on hieno lomakohde. Aurinkoa ja lämpöä riittää ja täällä on paljon nähtävää. Ehdoton suosikkini Dubaissa on Dubai Marina, oikeastaan ainoa paikka missä mikä on tehty jalankulkijoita ajatellen.

IMG_20161205_114153

Burj Khalifa

Burj al Arab

Burj al Arab

Kolmen päivän aikana on tullut käveltyä vähän vajaa 70km puhelimen mukaan, ja mikäs täällä on kävellessä helteessä kun on paljon nähtävää.

IMG_20161205_114721

Dubain pilvenpiirtäjiä kuvattuna Dubai Mall:in edestä

IMG_20161203_160555

The Beach

Mulla oli alunperin suunnitelmissa käydä päiväreissulla Abu Dhabissa mutta se jää nyt seuraavaan kertaan. Samoin kuin Burj Khalifan valloitus. Onpahan pari hyvää syytä tulla vielä kolmannen kerran tänne!

IMG_20161204_144727

I <3 UAE

Reppureissaajan pikavinkit Dubaihin

  • Jos haluat nauttia kaljaa tai viiniä hotellin/kämpän parvekkeella, muista käydä lentokentän tuloaulan taxfreessä ostoksilla tullessa, muualta sitä ei saa ostettua mukaan!
  • Dubai on kallis, mutta Deirasta löytyy kohtuuhintaisia huoneistoja/hotelleja ja Deirasta on helppo suunnata nähtävyyksille metrolla.
  • Itselleni mieluisin alue Dubaissa on Dubai Marina – Pilvenpiirtäjiä, leveitä rantabulevardeja, ihania kahviloita ja mikä parasta, ei autoja.
  • Metro on kätevä kulkuväline, päivälippu maksaa 22AED (vajaa 6€) ja lippu käy myös busseihin ja ratikoihin.
  • Taksilla liikkuminen on edullista, matka lentokentältä hotellille Deiraan maksoi 45AED.
IMG_20161203_171218

Dubai Marina

Vielä on edessä yksi täysi päivä ennen kotiinpaluuta. Sen ajattelin viettää tutustuen Dubain vanhempaan puoleen Deiraan ja Bur Dubaihin. Ja ehkäpä päivään saattaa mahtua vielä pieni kävelylenkki Dubai Marinan ympäri.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Pitkä viikonloppu Dubaissa

Aloitin tämän vuoden matkustuskauden tammikuun lopulla pitkällä viikonloppureissulla Arabiemiraattien Dubaissa. Innostuin heti syksyllä, kun huomasin Norwegianin avaavan suoran reitin Dubaihin. Lentoaikojen tarkistuksen jälkeen innostus hävisi ja onnistuin unohtamaan asian marraskuulle asti, kunnes ostin lennot Norwegianin Black Friday tarjouksista. Näin se mieli muuttuu muutamassa kuukaudessa.

Dubai Marina

Aiemmin pettymyksen aiheuttaneet lentoajat osoittautuivat pidennetyn viikonloppureissun kannalta loistaviksi. Varasin menolennon torstai-illaksi (perillä Dubaissa 2:50 aamulla paikallista aikaa) ja paluulento lähti maanantai-aamuna klo 04 (paluu Suomessa 9:30 aamulla). Lähtöpäivänä ehti tehdä täyden työpäivän töissä ja maanantaina pystyi myös tekemään aika pitkän päivän töissä, varsinkin kun suuntasi kentältä suoraan työpaikalle.

WP_20160130_026

Madinat Jumeirah ja Burj Al Arab

Dubai näytti vaikuttavalta jo lentokoneesta käsin koneen kaartaessa kohti Dubain kansainvälistä lentokenttää. Lentokentällä tunnelma vähän latistui. Tähän mennessä en ole vielä törmännyt yhtä huonosti hoidettuun passintarkastukseen, mitä Dubain kentällä oli. Jonoja oli kyllä joku parikymmentä, mutta passintarkastajat ottivat mielivaltaisesti aina jostain jonosta seuraavan. Jotkut jonot eivät liikkuneet ollenkaan, ja jostakin jonosta pääsi nopeammin. Tunnin jonottamisen jälkeen sain passiin leiman ja siitä sitten lentokentän tax-freen (lomakaljoja ei muualta saa ostettua hotellille) ja tullin kautta ulos kentältä. Kellon ollessa 4:30 aamulla, suuntasin suoraan taksiasemalle ja sieltä hotellille.

WP_20160131_018

Dubai Creek

Parin tunnin yöunien jälkeen oli aika lähteä tutustumaan Dubaihin. Majoituin Dubain vanhassa osassa Deirassa, jossa hotellihinnat oli kohtuullisella tasolla. Isona plussana Deirassa on lentokentän läheisyys ja alueelta löytyy enemmän aitoa arabitunnelmaa, mitä Dubain uusista osista. Deirasta löytyy jo itsessään muutama nähtävyys mm. Gold Souk ja Old Souk.

WP_20160129_040

Burj Khalifa

Dubaissa on kaksi metrolinjaa, joista punainen linja kulkee kaupungin halki ja joka koukkaa myös lentoaseman kautta. Vihreä linja kulkee enemmän vanhan Dubain puolella Deirassa ja Bur Dubaissa. Kolmen päivän reissun aikana metron punainen linja tuli tutuksi etäisyyksien ollessa liian pitkiä käveltäväksi.

WP_20160131_022

Deiran uudempaa osaa

Ensimmäisen päivän aikana vierailukohteina oli Dubai Mall, Burj Khalifa sekä Dubai Marina. Metro on siisti ja nopea kaupungilla liikkumiseen ja hintakaan ei päätä huimannut. Ainoana miinuksena metrossa oli sen suosio, jokaisella kerralla metrovaunut olivat aivan täynnä ihmisiä.

WP_20160129_046

Dubai Aquarium

Dubai Mall on niin iso ja sokkeloinen että eksyin sinne joka kerta, vaikka opasteet olivat keskuksessa kunnossa. Ostoskeskukseen vie metroasemalta pitkä ilmastoitu kävelysilta ja ostoskeskuksesta löytyy mm. Dubai Aquarium ja vierestä maailman korkein rakennus Burj Khalifa sekä Dubain Dancing Fountain. Burj Khalifan iltavalaistus/valoshow oli upeaa katsottavaa.

WP_20160131_051

Jumeirah Beach

Dubai Marina oli itselleni mieluisin paikka viettää aikaa Dubaissa. Sataman leveää rantabulevardia oli mukava kävellä ympäriinsä ihaillen samalla korkeita pilvenpiirtäjiä. Marina on täynnä ravintoloita ja terasseja joissa pystyi kävelyn lomassa nauttia kahvikupin tai viinilasillisen. Satama oli myös ainoita paikkoja, missä pystyi tekemään pidempiä kävelylenkkejä leveillä jalkakäytävillä ilman autojen melua. Sieltä on myös suhteellisen lyhyt kävelymatka Jumeirah Beachille.

WP_20160131_020

Dubai

Kaikki kolme päivää kului suht samalla tyylillä kaupunkiin tutustuen, jokaisena päivänä eksyin sekä Dubai Marinaan että Burj Khalifalle. Deirassa seikkaillessa unohtui välillä, että on ylipäätään Dubaissa, kunnes Dubai Creekin rannalta näkyi down townin pilvenpiirtäjät. Medinat Jumeirahin kanavat ja talot olivat kauniita ja sieltä avautui kanavien kautta hienot näkymät Burj Al Arab hotellille. Viikonlopun aikana oli tarkoitus vierailla myös Al Mamzar beach parkissa ja Bur Dubain alueella mutta pitäähän sitä jättää jotain seuraavaankin kertaan.

WP_20160131_053

Dubai Marina

Reissun jälkeen Dubaista jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat. Kaupungissa on paljon nähtävää, mutta kaikki tuntui jotenkin keinotekoiselta ja keskeneräiseltä. Kotiin tullessa jäi tunne ettei sinne tarvitse enää mennä uudestaan. Nyt muutaman kuukauden jälkeen mieli on muuttunut, monta paikkaa jäi vielä näkemättä joten halpojen lentojen osuessa kohdalle eksyn melko varmasti jo ensi talven aikana uudestaan Persianlahden rannalle.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.