Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

budapest

Budapest vs Praha – Kumpi vie voiton?

Budapest ja Praha sijaitsevat noin parin tunnin lentomatkan päästä Suomesta ja molempiin saa usein reilusti alle sadalla eurolla meno-paluuliput viikonloppureissulle Norwegianilta. Olen käynyt nyt reilun vuoden aikana Budapestissä kaksi kertaa ja Prahassa kolme kertaa, Prahasta kotiuduin takaisin viimeisimmän kerran pari viikkoa sitten.

Kaupungeissa on ainakin omasta mielestäni paljon yhtäläisyyksiä ja molemmista löytyy monia hyviä puolia. Halpaa kaljaa, paljon nähtävää ja koettavaa viikonlopulle. Ensikertalaiselle – kumpi on sitten se parempi vaihtoehto?

WP_20160625_036UNKARI – BUDAPEST

Unkarin pääkaupunki Budapest (1,7 miljoonaa asukasta) on kaunis ja edullinen kaupunki Tonavan rannalla jakautuen Budan ja Pestin osiin joen molemmille puolille. Lentokentältä keskustaan pääsee kätevimmin taksilla ja takaisinpäin taksi kannattaa tilata jo etukäteen samalta yhtiöltä, näin välttää ylilaskutusta ja mittarit toimivat varmasti. Välillä kulkee myös bussi-metroyhdistelmä, jota en ole vielä tähän päivään mennessä kokeillut.

WP_20160625_052

Budapestin parlamenttitalo

WP_20160625_004

Sankarien aukio

WP_20160625_065

Széchenyin ketjusilta

WP_20150508_054

Näkymä Gellert-vuorelta kaupunkiin

WP_20150508_111

Margitinsaarella sijaitseva tanssiva suihkulähde on ehdoton nähtävyys varsinkin pimeällä.

WP_20160625_062

”Shoes on the Danube” Tonavan rannalla parlamenttitalon kohdilla. Taustalla näkyy Budan linna.

Budapestin päänähtävyyksiin kuuluu Széchenyin ketjusilta, Linnavuori Budan linnoineen, Sankarien aukio, upea parlamenttitalo ja Gellértinvuori mielettömine maisemineen. Hotelli/huoneisto kannattaa varata keskustasta, jolloin kaupungilla kiertelyyn riittää ihan omat jalat. Itse en ole vielä käyttänyt kaupungissa julkisia liikennevälineitä. Kaupungista löytyy paljon nähtävää ja hintataso on hyvinkin edullinen ruoan, juomisen sekä majoituksen suhteen. Budapestin kylpylöitä en ole vielä päässyt kokemaan, mutta kuulopuheiden perusteella siihen olisi syytä.

WP_20150601_002TSEKKI – PRAHA

Tsekkien pääkaupunki Praha (1,3 miljoonaa asukasta) sijaitsee Vltava-joen varrella ja on Budapestin lailla kaunis ja edullinen kaupunki, ehkä jollain tavalla synkempi sanan hyvässä merkityksessä. Prahan parasta antia on historiallinen Unescon maailmanperintölistalle kuuluva vanhakaupunki, vanhankaupungintorilla sijaitseva astronominen kello, upea Kaarlensilta sekä kuninkaanlinna.

WP_20160308_003

Näkymä Kaarlensillalta kuninkaanlinnalle

Prahan lentokentältä pääsee helpoiten keskustaan taksilla tai itse olen suosinut etukäteen tilattavaa pirssiä, joka on tähän mennessä toiminut moitteettomasti, hinta on 21€/auto ja kuljettaja odottaa kentällä. Viimeisimmän kerran kokeilin julkisilla paluuta lentokentälle, tämäkin on helppo vaihtoehto ja tietenkin edullinen. Metrolinjalla A ensin Nádraží Veleslavín asemalle josta lähtee bussi numero 119 kentälle.

WP_20150530_019

Astronominen kello ja Tynin Mariankirkko

WP_20150531_033

Näkymät Pyhän Vituksen katedraalin kellotornista

WP_20150531_048

Kaarlensilta joelta käsin

IMG_20161105_130319

Kaarlensilta ja jokimaisemaa

IMG_20161107_133427

Pieni ravintola Prahan keskustassa

Budapestin tavoin Prahassa hotelli/huoneisto kannattaa varata keskustan alueelta (Praha 1) jolloin kaupungilla kierrellessä ei tarvitse välttämättä julkisia liikennevälineitä ollenkaan. Praha on täynnä viihtyisiä pubeja ja ravintoloita, vanhankaupungin kiemurtelevat autovapaat kadut kutsuvat kävelylle tutustumaan kaupunkiin.

LOPUKSI VIELÄ JOTAIN HUOMIOITA KAUPUNKIEN VÄLILLÄ

  • Oman kokemuksen perusteella Budapestissä on paremmat lomakelit.
  • Lennot Prahaan saa yleensä vähän halvemmalla.
  • Praha on tunnelmallisempi kaupunki joulutoreilla kiertelyyn.
  • Prahan nähtävyydet ovat lähempänä toisiaan mitä Budapestissä.
  • Tsekkiläinen kalja on parempaa kuin unkarilainen.
  • Hyvän oluen ystäville Praha on ehdottomasti parempi valinta.
  • Budapestissä hinnat tuntuvat valuutan arvon takia korkeammilta.
  • Praha tuntuu iltaisin vähän turvattomammalta kohteelta mitä Budapest.

Ennen artikkelin kirjoitusta olin varma että Budapest olisi näistä kahdesta se oma suosikkini. Tänne asti päästyäni en ole enää niin varma. Valinta kaupunkien välillä kääntyy tällä hetkellä Prahan puoleen. Oli valintasi kumpi tahansa, edessä odottaa edullinen kaupunkiloma kauniissa kaupungissa!

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Juhannus Budapestissa

Pelasin tänä vuonna säiden puolesta varman päälle, ja varasin jo viime syksynä lennot juhannukseksi Budapestiin. Tämä kannatti, kolmen päivän reissun aikana aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja lämpötilat kohosi päivittäin yli kolmenkymmenen asteen.

WP_20160625_036Kävin ensimmäisen kerran Budapestissa viime keväänä ja ihastuin kaupunkiin samantien. Budapest on kaunis ja siisti kaupunki jossa riittää nähtävää ja koettavaa. Mikä parasta, lentoja kaupunkiin saa monesti alle 100 eurolla meno-paluu ja kaupungin hintataso on suomalaisittain hyvinkin edullinen.

WP_20160625_022Budapest on Prahan ohella ainoa paikka jossa jostain syystä turvaudun aina lentokenttäkuljetuksissa taksiin. Syynä on ehkä myöhäinen saapumisajankohta paikan päälle illalla ja se ettei suoraa lentokenttäkuljetusta ole saatavilla. Budapestin kentältä pääsisi kyllä kuulemma suht helpolla keskustaan bussi+metro yhdistelmällä parin euron hintaan. Taksimatka keskustaan maksaa euroissa noin 23e-25e ja taksiliikennettä kentältä keskustaan hoitaa Fötaxi. Suosittelen paluumatkalle tilaamaan etukäteen taksin samalta firmalta, takseissa toimii varmasti mittarit ja hinnan kanssa ei tule erimielisyyksiä.

WP_20160625_065Budapestin reissun ohjelmassa ei ollut mitään muuta kun rentoa oleilua. Päivittäin kävelin pitkin poikin Budapestin katuja ja Tonava-joen rantaa. Viime kerralla jäi näkemättä Sankarien aukio, jonne suuntasin heti ensimmäisenä päivänä. Aukion vierestä alkaa Budapestin kaupunginpuisto joka oli vehreä keidas järvineen ja linnoineen. Puistossa sijaitsee myös Budapestin eläintarha.

WP_20160625_004Toisena päivänä oli vuorossa Linnavuori ja Budan kuninkaanlinna. Linnavuorelta avautuu upeat näkymät Tonavalle ja Pestin puolelle Parlamenttitalolle. Linnavuorelta löytyy myös Matiaksen kaunis kirkko, vanhaa kaupunkia sekä upea Kalastajanlinnake. Kun ylös kiipeämisen makuun on päässyt kivutessa ylös Linnavuorelle, läheltä löytyy myös Gellertinvuori jonne tosin joutuu urheilla vähän pidempään. Ylhäältä avautumat maisemat kuitenkin palkitsevat pitkän kävelyn.

WP_20160625_054 WP_20160626_016Viimeisenä päivänä sama tahti jatkui, kävelyä ympäri kaupunkia sekä rentoutumista Margit-saarella. Saari on upean vehreä paikka keskellä kaupunkia ja sinne on hyvä vetäytyä pois kaupungin hulinasta. Saarelta löytyy terasseja sekä hieno musiikin tahdissa tanssiva suihkulähde joka varsinkin iltavalaistuksessa on kokemisen arvoinen asia.

WP_20160624_002 WP_20160624_019Pienenä käytännön vinkkinä vielä paikallisista vesipulloista. Parin väärän ostokerran jälkeen opin, että normaalissa lähdevedessä on aina pinkki korkki. Parasta Budapestissä on kaupunkia halkova Tonava, ketjusilta (Széchenyi Lánchíd) sekä Budan puolen linnavuori ja Gellert-vuori. Kaupunki on myös suht kompaktin kokoinen. Jos hotelli on varattuna ydinkeskustasta, on kaikki nähtävyydet silloin kävelyetäisyydellä.

WP_20160626_026Reppureissaajan hintaesimerkit Budapestistä:

  • 0,5l Heineken kaupassa: 219 HUF
  • 0,5l halvin olut kaupassa: 149 HUF
  • 0,4l olut terassilla: 400 HUF
  • 0,75l viinipullo kaupassa: 399 HUF
  • BigMac ateria: 1340 HUF
  • 0,5l vesipullo katukioskissa: 100 HUF
  • Julkisen liikenteen kertalippu: 350 HUF
  • Lentokenttäkuljetus (taksi) 7000 HUF
  • Hotellihuone: 37€/yö (60m2 huoneisto ydinkeskustassa)
  • VALUUTTAKURSSI kesäkuussa 2016 1€ = n. 300 HUF

WP_20160626_005Seuraavana on vuorossa lähtö Venetsiaan tulevana perjantaina. Tätä reissua olen odottanut jo hyvinkin pitkään ja uskon että Venetsia täyttää odotukset. Kesälomareissunkin alkuun on enää vajaa kaksi viikkoa eli loppukesä tulee olemaan siis hyvinkin matkailupainotteinen.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.