Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Tag

bali

Kun pelkkä Bali ei riitä lomakohteeksi

Olen tässä viime vuosina paljon aikaisempaa enemmän matkustaessani huomannut, että janoan yhä enemmän uusia kokemuksia ja en malta pysyä samassa paikassa kovinkaan kauaa. Siksi ei olekaan mikään ihme, etten malttanut pitää alkuperäisistä suunnitelmista kiinni ja pysyä pelkästään Balilla kun lennän sinne elokuun lopulla.

Tosin puntaroin ennen lentojen ostoa monta kuukautta, kannattaako Australiaan lentää ainoastaan kolmeksi päiväksi? Varsinkin kun en ole Balilla kuin puolitoista viikkoa. Mitä enemmän asiaa mietin, niin kallistuin lopulta ostamaan Balilta lennot Australiaan ja siellä Sydneyyn! Ja vain kolmeksi päiväksi.

Nämä maisemat odottavat syyskuussa! © Pixabay

Nämä maisemat odottavat syyskuussa! © Pixabay

Koska miksi ei? Tiedän etten tule Australiaan suuntamaan muuten pitkiin aikoihin pitkän lentomatkan ja maan kalleuden takia, joten tälläinen pikapyrähdys Sydneyyn alkoi lopulta kuulostamaan todella hyvältä idealta. Eihän siinä pääse kokemaan Australiasta kuin pintaraapaisun mutta Sydneyn siinä ehtii ottamaan haltuun hyvin. Ja mikäs kuulostais äkkiseltään paremmalta – Pieni kaupunkiloma Sydneyyn Balin palmujen alta ja reissun jälkeen on edessä vielä muutama päivä Gilisaarilla rentoutuen. Reissun alkuosuuden Balilla ajattelin keskittää Ubudin alueelle koska rantaelämää tulee väkisinkin vietettyä Gilisaarilla.

REISSUBUDJETTI TÄHÄN MENNESSÄ

  • Helsinki – Bali – Helsinki (Qatar Airways): 477€
  • Bali – Sydney – Bali (Jetstar): 278€

Reissun suurimmat menoerät eli lennot on jo maksettu. Balilla ja Gilisaarilla majoitus ei maksa paljoa ja Sydneyn majoituksiin käytän hotels.comin tähän mennessä kertyneet ilmaiset yöt. Tavoitteena on selvitä alle tonnilla koko reissusta lentojen ja majoituksen osalta.

Ubudista käsin pitäisi päästä näkemään ainakin riisipeltoja. © Pixabay

Tälläinen reissu on siis tulossa elokuun lopulla. Sitä ennen on kuitenkin edessä pari kertaa pidempi reppureissu Pohjois-Amerikkaan ja Välimerelle ja monia viikonloppureissuja. Vuoden 2018 aikana reissaan yhteensä yli kahdessakymmenessä maassa joista suurin osa on vielä uusia tuttavuuksia.

Kaikki jutun kuvat lainattu Pixabay-kuvapankista koska omia kuvia kummastakaan kohteesta ei vielä ole käytettävissä.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Tulevan kevään/kesän reissukalenteri

New York, Bali, Singapore, Zürich, Langkawi, Miami, Vancouver, Dubrovnik… Kuluvasta vuodesta on tulossa hyvää vauhtia ehkä paras matkailuvuoteni ikinä. Lennot on varattuna tällä hetkellä yhteensä kymmeneen maahan ja näistä uusia maita on  ennätysmäärä, yhteensä seitsemän. Vuodesta tulee myös aika kaukoreissupainotteinen parin Aasian reissun ja Pohjois-Amerikan takia.

Reissuja on tänä vuonna vähän harvemmin mitä aikaisemmin, mutta pidemmälle ja enemmän uusiin maihin ja kohteisiin. Hotellit on myös suurimmaksi osin jo varattu sekä maksettu, ainoastaan Miamista, Venetsiasta ja Balilta puuttuu tällä hetkellä majoitus.

TAMMI-HELMIKUU

Vuoden 2018 reissut alkavat heti kahdella uudella maalla, Singaporella ja Malesialla. Reissu alkaa Singaporesta jossa yövyn neljä yötä ja tuossa ajassa pitäisi nähdä mahdollisimman paljon kaupunkia. Singaporesta lennän vielä Langkawin saarelle Malesiaan viikoksi rantaresorttiin jossa ohjelmassa ei ole paljoa muuta kuin rentoutumista rannalla ja altaalla. Tietty jotain muutakin pitää Langkawilla nähdä kuin vaan ranta. (Finnairin suorat menopaluulennot Singaporeen 495€ ja AirAsian suorat menopaluulennot Singaporesta Langkawille 101€)

Langkawilla odottaa rento rantaloma. Kuva viime talvelta Culebran saarelta Karibialta.

MAALISKUU

Maaliskuussa valloitan Liettuan ja suuntaan pidennetyn viikonlopun viettoon Vilnaan. Kävin viime keväänä ensimmäistä kertaa Latviassa ja siellä Riikassa, kaupunki ei mua oikein sytyttänyt. Saa nähdä miten käy Vilnan kanssa. Maaliskuussa se selviää! (Finnairin suorat menopaluulennot 141€)

HUHTIKUU

Huhtikuussa on vuorossa uutena maana Sveitsi ja lennän pitkäksi viikonlopuksi Zürichiin. Sveitsi on tehnyt pitkään pienen aukon käytyjen maiden kartassa Euroopassa ja nyt tulee tuokin täytettyä. Sveitsistä on suunnitelmissa päiväretki pieneen naapurimaahan, Liechtensteiniin. (Finnairin suorat menopaluulennot 177€)

Barcelona kutsuu parin vuoden tauon jälkeen kesäkuussa.

TOUKO-KESÄKUU

Pidän suurimman osan kesälomasta tänä vuonna suhteellisen aikaisessa vaiheessa ja lähden tutkimaan Pohjois-Amerikkaa toukokuun puolessa välissä. Kanada ja Yhdysvallat (jos Puerto Ricoa ei lasketa mukaan) ovat molemmat vielä käymättä ja nyt toukokuussa tämäkin asia tulee korjattua. Yhdysvalloissa seikkailen San Franciscossa, New Yorkissa ja Miamissa ja Kanadan puolella Vancouverissa ja Whistlerissä. Miamin osalta suunnitelmat ovat vielä vähän auki ja en ole varannut sieltä majoitusta. Läheiset Bahaman saaret houkuttelee parin päivän visiitille.

Pohjois-Amerikan jälkeen lennän vielä reiluksi viikoksi Miamista Etelä-Eurooppaan Barcelonaan ja Dubrovnikiin. Molemmat ovat tuttuja edellisiltä vuosilta ja Dubrovnik on muodostunut jo kesien kestokohteeksi. Lomailen nyt neljättä kesää peräkkäin kaupungissa ja vielä samassa huoneistossa. Dubrovnikista käsin on tarkoitus valloittaa viimein myös naapurimaa Montenegro. (Reissun kaikki lennot yhteensä 802€ – Norwegian, WestJet, American Airlines)

HEINÄKUU

Heinäkuu näyttää tällä hetkellä tyhjää. Tarkoituksena on lähteä ainakin yhdeksi pidennetyksi viikonlopuksi jonnekin Välimeren suunnalle tai johonkin uuteen kaupunkikohteeseen Euroopassa.

Venetsia kutsuu kesällä kolmatta kesää peräkkäin harhailemaan kaupungin kapeita kujia pitkin.

ELOKUU

Elokuussa on vuorossa edellisiltä kesiltä tuttu Venetsia. Kaupungissa on vaan sitä jotakin. <3 Venetsia on todella kaunis ja niin erilainen kaupunkikohde muihin verrattuna. Venetsian kalliista maineesta huolimatta kaupungissa pystyy lomailemaan myös suht pienellä budjetilla. (Norwegianin suorat menopaluulennot 103€)

SYYSKUU

Elokuun lopulla suuntaan vuoden toiselle kesälomalle, ja uutena maana tulee käytyjen maiden listalle Indonesia! Ostin itselleni joululahjaksi lennot Balille ja yhdentoista päivän aikana pitäisi ehtiä tutkimaan Bali, Lombok sekä saarien väliin jäävät Gilisaaret. Villeimmissä suunnitelmissa on myös ostaa Balilta lennot Australian Sydneyyn muutaman yön pikavisiitille, mutta en loppuen lopuksi tiedä onko siinä paljoa järkeä. (Qatar Airwaysin lennot Dohan kautta välilaskulla 477€)

Ensimmäinen osa kesälomasta päättyy näihin terassimaisemiin Dubrovnikissa.

Tätä kaikkea on siis tulossa tänä vuonna. Singapore, New York ja Bali on ollut ikuisia matkahaaveita ja tänä vuonna jokainen noista haaveista toteutuu! Syksy on vielä avoin reissuille ja suunnitelmille ja heinäkuulle on tarkoitus bongata jossain vaiheessa halvat lennot johonkin. Ensi talvelle alustavissa suunnitelmissa on suunnata lomailemaan Aasian suunnalle johonkin uuteen maahan, esim. Vietnamiin tai Philippiineille.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.

Kesälomasuunnittelua reppureissaajan tyyliin

Lomareissujen suunnittelu on ainakin omalla kohdallani oma taiteenlajinsa. Sen luulisi olevan helppoa, päätät kohteen ja ostat sinne lennot sekä majoituksen – Done. Ja mitä vielä. Varsinkin kesälomien kohdalla ajatukset, suunnittelu ja toteutus eivät kulje käsi kädessä. Viimeisimpänä hankintana ostin tälle samaiselle kesälomalle itselleni joululahjaksi lennot Balille. Ihan vaan sen takia kun keksin edellisenä iltana että Balillahan olisi kiva viimein käydä.

Alkuperäinen suunnitelma oli kierrellä tulevana kesänä taas kuukausi Etelä-Euroopassa viime vuosien tavoin. Jossain vaiheessa sain ajatuksen että New Yorkista olisi kiva ottaa vauhtia tälle reissulle. Pohjois-Amerikkaan saa kuitenkin nykyisin niin edullisia lentoja. Ajatukset lentelivät taas kiivaammin ja pian olinkin ostanut Norwegianin menolennon San Franciscoon toukokuun puoleenväliin. No ei siinä mitään, suunnitelmat muuttuu. Uusi idea oli kierrellä Pohjois-Amerikkaa koko kuukausi, en kuitenkaan ole vielä koskaan ollut siellä.

Kohteita kertyi heti monia missä haluan käydä, ehkä vähän liikaakin. Tässä välissä aloin katselemaan vähän hotellien hintoja. Kuukausi Pohjois-Amerikassa unohtui samantien, eihän mulla ole varaa! Loppuenlopuksi kiertelen Kanadassa ja Yhdysvalloissa reilu kaksi viikkoa. San Franciscosta suuntaan Kanadan puolelle Vancouveriin ja sieltä suorin tein (en vieläkään tiedä miksi) Whistleriin joka on Pohjois-Amerikan suurin laskettelukeskus. Luonto siellä on ainakin lähellä ja upean näköisiä patikointipolkuja.

Whistlerin jälkeen yövyn pari yötä Vancouverissa ennen lentoa New Yorkiin, ikuiseen haavekaupunkiin. Tiedän että neljä yötä New Yorkissa on aivan liian vähän, mutta eiköhän neljässäkin päivässä ehdi näkemään ja kokemaan ainakin kaupungin tärkeimmät nähtävyydet ja paikat.

Sain viime talvena osittaisen ensikosketuksen Yhdysvaltoihin Puerto Ricossa ja Culebralla.

New Yorkin jälkeen on vuorossa Miami, ainoa paikka mistä en ole vielä varannut majoitusta. Miamista käsin houkuttaisi vähän käydä samalla Bahamalla, saa nähdä miten asian kanssa käy. 🙂 Tosin Miamissakin riittää varmasti nähtävää. Yhdysvalloista valikoitui reissukohteiksi siis San Francisco, New York ja Miami. Monia kohteita piti jättää pois, mutta eiköhän näillä kolmella kaupungilla pääse hyvin alkuun ja saa hyvän läpileikkauksen Yhdysvalloista.

Miamista palaan takaisin Eurooppaan Norwegianin suoralla lennolla Barcelonaan ja sieltä jatkan muutaman päivän jälkeen edelleen Dubrovnikiin Kroatiaan jonka jälkeen suunnitelmat olivat pitkään auki. Minne sieltä? Ajatuksissa oli Montenegro ja Albania ja ehkä jotain muutakin. Dubrovnikista olin jo varannut neljän yön majoituksen vanhasta tutusta kämpästä kolmelta edelliseltä vuodelta. Jotain tuttua ja turvallista pitää olla.

Voin samaistua tähän täysin!

Jouluviikolla mieleen tuli ajatus Balista, haluan viimein sinne! Pikaisen lentohaun jälkeen bongasin 477 euron lennot Qatarilla Balille elo-syyskuun vaihteeseen. Sen enempiä aikailematta olin ostanut itselleni täydellisen joululahjan, lennot Balille. Tämä ratkaisi samalla ongelman, mihin jatkaisi matkaa Dubrovnikista. Pidensin Dubrovnikissa oloa yhdellä päivällä ja ostin paluulennon takaisin Suomeen viikkoa suunniteltua aikaisemmin.

Viimeinen lomaviikko siirtyi syyskuun alkuun ja vähän viikkoa venyttäen lomailen 10 päivää Indonesiassa. Pikavilkaisulla Balin ja lähiseutujen majoitukset näyttävät melkeinpä ilmaisilta. Sen tiedän etten jaksa olla koko aikaa samassa paikassa, mutta sitä ehtii vielä miettimään myöhemmin. Ainakin Gilisaaret ovat yhtenä must-kohteena Ubudin lisäksi.

KESÄLOMAN BUDJETTI TÄHÄN MENNESSÄ

LENNOT 1280,07€

  • Helsinki – San Francisco 164,40€ (Norwegian)
  • San Francisco – Vancouver 96,18€ (Westjet)
  • Vancouver – New York 148,07€ (Westjet)
  • New York – Miami 78,90€ (American Airlines)
  • Miami – Barcelona 145,72€ (Norwegian)
  • Barcelona – Dubrovnik 39,51€ (Norwegian)
  • Dubrovnik – Helsinki 129,70€ (Norwegian)
  • Helsinki – Bali – Helsinki 477,49€ (Qatar Airways)

MAJOITUS 1343€

  • San Francisco 303€ (3 yötä)
  • Whistler 251€ (3 yötä)
  • Vancouver 190€ (2 yötä)
  • New York 399€ (4 yötä)
  • Miami ? (4 yötä)
  • Atlantin ylitys yölennolla (1 yö)
  • Barcelona ? (4 yötä)
  • Dubrovnik 200€ (5 yötä)
  • Bali ? (10 yötä)

Balista puhutaan monesti reppureissaajien ykköskohteena, joten onkin jo aika että myös minä suuntaan sinne. Vaikka Balin lennot eivät mitkään ilmaiset olleet, tasoittaa 10 päivää Balilla mukavasti majoitukseen kuluvia rahoja kesälomalla ja loman katkaisu kahteen osaan mahdollistaa sen ettei koko kesäloma ole ohi jo kesäkuun puolella.

MUUTAMA VINKKI MATKASUUNNITTELUUN

  • Skyscanner on loistava sivusto lentojen hakuun. Itse käytän paljon yhdensuuntaisia hakuja jättämällä kohteen avoimeksi. Silloin sivusto hakee halvimmat lennot joka puolelle maailmaa.
  • Lentodiilit facebookissa on hyvä olla seurannassa. Sieltä löytyy monesti edullisia lentotarjouksia.
  • Avoin mieli ja tervehenkinen rohkeus. Omalla kohdallani parhaimmat matkat ovat syntyneet sen enempiä ajattelematta.
  • Jos bongaat halvat lennot, ne kannattaa ostaa samantien. Halvimpia paikkoja koneessa ei ole yleensä kuin muutama, varsinkin Norwegianilla.

Viimeinen reissukohde ensimmäisellä lomapätkällä – Kuvankaunis Dubrovnik

Tälläisiä kesälomasuunnitelmia siis ensi kesälle. Kesälomaa ennen edessä on kuitenkin mm. talviloma tammikuun loppupuolella ja silloin suuntaan Singaporeen ja Malesian Langkawille. Ensi vuodesta on tulossa hyvää vauhtia aika kaukomatkapainotteinen, mutta eiköhän sitä jaksa jotenkin istua lentokoneessa kun tietää mitä on edessäpäin.

-Ismo

Tykkäämällä reppureissaajan facebook-sivuista pysyt ajan tasalla blogin päivityksistä! Instagramiin @reppureissaajablog päivittelen lomakuvia aina matkan varrelta ja Twitter päivittyy silloin tällöin.