All Posts By

anniinamau

De un verano eterno me enamoré

 

 

Tänään on järjettömän kuuma. Istun ravintolassa myöhäisellä lounaalla(minulle, täällä monet ravintolat avaavat ovensa vasta yhdeltä) ja takapuoli sulaa kiinni penkkiin. Ulkona ei oikein voi olla, on liian kuuma. Fiksuna tyttönä istuin talomme kattoterassilla 15 minuuttia ilman aurinkorasvaa. Paloin komeasti. Nyt edesäni on Casa Tavichen tacos dorados con pollo, ja makuhermojani hivelee kanelin ja ehkä kaardemumman vieno maku. Lisään annokseen chiliä, siihen täällä on jo niin tottunut että jos jossain ruuassa ei sitä ole, on lisättävä. Onneksi joka ravintolassa on vähintään yhtä salsaa aina pöydällä tarjolla. Aina tulista.

 

 

 

Kävelen takaisin asunnolle päin. Joka päivä kotimatkalla poikkean jollekin kadulle jolla en ole vielä käynyt. Ennen auringonlaskua valo ja lämpö on pehmeää. Rakastan tätä hetkeä. Kuin enkelit vienosti puhaltelisivat kasvoille ja lankeaisivat pyhää valoa kaikkialle. Hymyilen vastaantulijoille ja hymyyni vastataan. Se tekee aina iloiseksi. Joku viheltää auton ikkunasta. Aurinko maalaa kauniita valoja talojen värikkäisiin seiniin. Olo on onnellinen.

 

 

 

Tällä hetkellä erityisen onnelliseksi tekee se, että ei ole kiire minnekään. Melkein kuusi kuukautta aikaa, joten ei tarvitse hoppuilla yhtään minnekään. Ei tarvitse suorittaa, ei tarvitse koko ajan nähdä ja kokea. Aikaa on kyllä. Voin aamupäivällä koulun jälkeen tulla asunnolle ja ottaa vaikka päiväunet, kuten tänään. Siestahan kuuluu paikallisiin tapoihinkin. Voi opiskella itsenäisesti lisää verbien taivutuksia, käydä pitkällä lounaalla, haahuilla pitkin katuja, turista kierrätyksestä ja tanssimisesta airbnb-hostini kanssa ja käydä ruokakaupassa. Elää ihan tavallista elämää. Paitsi ettei se ole kovin tavallista, minulle. Mutta se on minun elämää nyt. Ja sekös vasta tekee iloiseksi. Terveisin yksi ikuisesta kesästä päihtynyt reissupirkko.

 

Bienvenidos a Oaxaca!

Vihdoinkin perillä. Heti lentokoneesta astuttua Oaxaca tuntui hyvälle, kodikkaalle. Värikkäät talot, pienet kujat, tacokojut ja autojen suuri määrä värittävät maisemaa taksin ikkunasta. Aamulla on vielä raikkaan viileää ennen iltapäivän paahtavaa aurinkoa. Oaxaca on erityisen tunnettu käsitöistään, taiteesta ja herkullisesta keittiöstään. Nämä tulivat kyllä heti ensimmäisenä päivänä selväksi kävellessäni kaupungilla; joka kadulla on pieniä käsityöpuoteja ja gallerioita, sekä kaupungista löytyy lukuisia markkinoita joissa voi syödä ja tehdä paikallisia ostoksia. Tunnelma kaupungissa on eloisa ja iloinen.

Zocalo, ei kaupungin keskellä oleva suuri aukio.

 

Ensimmäiset päivät ovat siis lähinnä kuluneet kävellessä ympäriinsä ja tutustuessa kaupunkiin. Olen matkustellessa löytänyt Couchsurfingin hienouden, en majoittunismielessä vaan tutustuessa uusiin paikkoihin. Couchsurfingissa on helppo löytää toisia matkailijoita tai paikallisia, jotka haluavat näyttää paikkoja ja toimia oppaana. Voin suositella lämmöllä kaikille! Vaikka matkustaa yksin, ei todellakaan tarvitse olla yksin.

Lauantain ja sunnuntain vietinkin kokonaan erään tyypin kanssa Couchsurfingista. Lauantaina pyörimme ympäri Oaxacaa paikoissa jonne en olisi ikinä itse löytänyt! Kävimme muun muassa vanhalla hylätylle juna-asemalla, nuorten kirjastossa, seurasimme paikallisia häitä, maistoimme paikallista jäätelöä ja Jorge kertoi minulle Oaxacan alkuperäiskansoista ja historiasta. Illalla nappasimme hänen siskonsa mukaan ja ajoimme kaupungin pohjospuolelle syömään järjettömän hyviä grillattuja tacoja!

Paikallista ”jäätelöä” eli nieves. Makuna kaktushedelmä ja maissimaito!

 

Taustalla näkyy kaupungin suurin kirkko, Santo Domingo.

 

Sunnuntaiksi Jorge oli pyytänyt setänsä auton meille lainaan, jotta pääsisimme pienelle roadtripille lähikyliin ja kokeilemaan paikallista saunaa, temascalia. Olimme sopineet lähtöajaksi 7:30, joten menin ulos reilu viisi minuuttia sovitusta myöhemmin. Jorge saapui 25 minuuttia myöhemmin ja pahoitteli kovasti. Osasin jo odottaa täällä latinalaisessa Amerikassa, että aika ei ole ihan niin kiveen kirjoitettua kuin meillä Suomessa. Mikä on sinänsä ihan ok juttu kun sen tietää. Haasteellisinta on osata adaptoitua itse tähän kulttuuriin ja arvioida kuinka paljon myöhässä pitäisi saapua sovitusta ajasta! Ehkäpä sitä senkin kerkeää puolessa vuodessa oppia.

Matkaa Capulalpam-nimiseen kylään ei ole kuin noin 50 kilometriä, mutta koska tiet menevät vuoristoa ylös ja alas kului aikaa noin kaksi tuntia. Enpä olisi uskonut näin reissuni alussa lähteväni roadtripille! Maisemat olivat todella jylhiä, vaikka nyt talven jälkeen värit ovat melkein pelkkää ruskeaa koska on niin kuivaa. Tavallaan vähän kuin aavikkoa, mutta vuoristossa. Perillä meille sanottiin että joudumme odottamaan puolitoista tuntia ennenkuin pääsemme temascaliin. Mikäs siinä, Capulalpam on mielettömän kaunis pieni kylä vuoren rinteellä, joten menimme kahville ja kävelimme pitkin kylää. Täällä kaikkialla kasvaa erilaisia kaktuksia ja kukkia, joten maisemat ovat erilaiset koti-Suomeen verrattuna!

Kaktushedelmiä, paikallisittain ”tuna”.

Temascal on siis muinaisten meksikolaisten keksimä sauna. Sitä on käytetty parannuskeinona sielun, ruumiin ja mielen erilaisille vaivoille. Meksikolaiset toki eivät sitä saunaksi kutsu, joskin rakenteeltaan se oli hyvin saman tyylinen kuin suomalainen sauna. Pieni huone, jonka nurkassa oli kasa kiviä, jonne heitettiin vettä. Tosin temascal on vahvasti rituaalisempi kuin suomalainen sauna. Siellä lattialla on lakana jonka päällä erilaisia kukkien lehtiä, ja ensimmäisenä kouraani iskettiin kimppu yrttejä. Rituaaliin kuului vuorotellen vastominen yrteillä ja meditointi. Vastominen oli yllättävä juttu, melkein kuin olisi juhannussaunassa ollut. Saunassa oli mukavan kosteat löylyt, ei ollenkaan huonompi kokemus! Hassuin juttu oli saunan jälkeen, kun minut kiedottiin kahden eri villapyyhkeen sisälle ja laitettiin makaamaan sänkyyn. Pyyhkeissä kiedottuna olemisen idea on pidentää yrttien vaikutusaikaa iholla. Suomessa kun yleensä saunan jälkeen haluaa heti jonnekin viilentymään, oli tämä aika erikoinen kokemus. Erikoisin juttu oli kuitenkin se, että kaiken tämän jälkeen ei myöskään menty suihkuun, että yrtit jäävät vaikuttamaan pidemmäksi aikaa. Noh, kuuma tuolla ulkona oli kuitenkin että kerrankos sitä yhden päivän hikisenä kulkee. Olo ei kuitenkaan ollut likainen vaan oikein puhdistautunut tämän elämyksen jälkeen.

Temascalin jälkeen hyppäsimme autoon, nyt suuntana suuret sunnuntaimarkkinat nimeltä Tlacolula. Sinne joka sunnuntai lähikylien kaikki eri kansalaisuudet kerääntyvät myymään tuotteitaan. Markkinoilla vallitsikin suuri värien kirjo juuri kaikkien eri alkuperäisväestöjen pukujen, vihannesten, hedelmien ja kukkien ansiosta. Markkinoilta voit ostaa käytännössä mitä vain elävistä kaneista hevosten suitsiin ja kuivattuihin kaloihin. Rakastan matkustellessa käydä markkinoilla, joten ihastuin paikkaan todella! Koska reissuni on niin alussa, ei paljon ostoksia voi tehdä, joten päivän käytännölliset ostokseni olivat pussillinen vihreitä papuja ja kilo mangoja hahhaa. Päivämme lopuksi ajoimme vielä katsomaan paikallisia villasta kudottuja mattoja. Täällä käsintehdystä- ja kuvotusta villasta tehty iso matto maksoi vain noin 200 euroa. Ja värejä ja kokoja on kaikkia kuviteltavia mahdollisia.

Chiles!

 

 

Maanantaina alkoikin sitten minulla se eniten odotettu juttu eli kielikoulu! Saavuin paikalle aamulla ennen yhdeksää tekemään tasokokeen. Tuijotin edessäni olevaa lappua osaamatta vastata juuri mitään. Yllättäen tasoni oli beginner 1, eli ihan perusjutuista lähdettiin liikkeelle. Opettelemme ensimmäiset kaksi tuntia kielioppia ja sen jälkeen oli yksi tunti ’conversational’ espanjaa eli käytännössä opettaja kyseli yksinkertaisia kysymyksiä kerraten asioita kieliopista, ja minä vastailin. Olin ainut tyyppi omalla tasollani joten saan yksityisopetusta vaikka en siitä erikseen maksa. Sopii minulle! Tästä se alkaa, hauskaa (ja haastavaa) pitkästä aikaa opetella jotain kokonaan uutta.

Seuraavan kerran taidankin vähän kertoa Oaxacasta kaupunkina ja ekoja fiiliksiä Meksikosta ja meksikolaisista. Kaikki on täällä siis oikein hyvin, tosin rinkkani ei ole vieläkään löytänyt perille. Toivotaan että se tämän viikon aikana saapuisi!

Melkoinen matkapäiväkirja

Huhheijaa. Ja vihdoinkin terveiset Oaxacasta! Saavuin tänne eilen torstaina klo kahdeksan aikaan aamulla. Matkani alkutaipaleet eivät todellakaan olleet sieltä helpoimmasta päästä. Tässäpä pääsette nyt aina hetkessä kirjoitettuun, piiiitkään vuodatukseen matkaani kuluneista 48 tunnista…

München, 5.3. noin 17 illalla
Olo on yksinäinen. Tunnen itseni tyhmäksi ja yksinäiseksi. Unelmareissu vaihtui hetkeksi epätoivoon ja epäuskoon. Istun Münchenin lentokentän lattialla liukuportaiden edessä, jotta saan ladattua puhelimeni. Ohi kulkevat ihmiset tuijottavat. Yritin sinisilmäisenä ja optimistisena lähteä Meksikoon pelkällä menolipulla. Ei onnistunut. Vanhemmat ja ystävät on infottu takaiskusta. Olo on oikeasti todella typerä tällä hetkellä.

Oikeasti tässä on taas itselle aika kova opin paikka. Harmi että oppirahat tulivat tällä kertaa aika kalliiksi. Onneksi kyseessä on kuitenkin vain raha, kun toinen vaihtoehto olisi vaikka oma terveys. Pitää vain yrittää ajatella, että rahaa tulee ja menee, sitä varten tässä on taas töitä painettu. Olin liikaa oman suuren seikkailuni pauloissa, enkä tosissani ottanut tarpeeksi selvää siitä, pääsenkö varmasti maihin pelkällä menolipulla. Kyllä tästä asiasta on vitsiä heitetty, mutta en ollut oikeasti kyseenalaistanut lähtöäni pelkällä menolipulla. Ei siinä, kyllä se jonnekin päin maailmaa onnistuu. Vaan ei näköjään ainakaan kyseisen lentoyhtiön lennolla. Hieman katkerana voi nyt tuota huoletonta ”ostan sitten vaikka bussiliput Guatemalaan”-heittoa mietiskellä. Eli vinkkinä kaikille, jos lennätte Condor Airlinesilla amerikkoihin, hommatkaa myös paluulippu.

Rinkka on vielä jossain teillä tietymättömillä, onneksi ystävällinen mies lost and found-pisteellä lupasi soittaa kun se mahdollisesti saapuu. Muuten asiakaspalvelu asian suhteen täällä kentällä onkin ollu puhdasta scheisseä. Väsyttää helvetisti, kun viime yönä unta tuli vain se nelisen tuntia. Sen jälkeen lennolla ja kentällä satunnaisesti pieniä torkkuja. Olo on ihan tokkurainen, ajatus ei oikein kulje ja itkettää. Nyt todella toivoisi, että olisi se matkatoveri jonka kanssa jakaa tämä takaisku.

Nyt on vain odotettava, että saan laukkuni takaisin jotta uskallan ostaa uudet lennot. Ne on sitten ostettava takaisinpäin myös, uusiin mokiin ei ole enää varaa heh. Sivu suun meni nyt myös lentoni Cancunista Oaxacaaan, joten täytyy katsoa täytyykö jäädä halpojen lentojen toivossa Cancuniin muutamaksi yöksi. Bussilla säästäisi muutaman kympin, mutta jotenkin tuo kaksikymmentä kahdeksan tuntia bussissa ei houkuttele silti.

Ohikiitävän hetken onnistuin kaivamaan pienen hymynkareen naamalle. Ei näin voi käydä kenellekään muulle…

———
München, 6.3. noin kello 6:30
Seuraava aamu. Eilisen illan kulku meni lopulta niin, että he totesivat laukkujeni lähteneen Cancuniin. Tämä oli toki oletettavaa, sillä pääsyni evättiin aivan viime hetkellä joten eivät he olisi mitenkään kerenneet saada laukkuani ruumasta. Vaihtoehtoni siis olivat jäädä Müncheniin odottamaan laukkuani tai ostaa uudet lennot Cancuniin, jolloin Condor toimittaa laukkuni perille majapaikkaani. Koska laukun palautumisesta Müncheniin ei ollut mitään tietoa ja laukkuni oli joka tapauksesa Meksikossa ja minä Saksassa, päätin lähteä laukkuni perään. Oli ostettava uudet lentoliput. Jos joku miettii miksen vain ostanut paluulippua silloin kun pääsyni evättiin, on tähän yksinkertaisesti syynä paniikki. En kuullut kuulutuksia jossa kehotettiin ottamaan myös paluulentoliput esiin, ja tyylilleni uskollisesti en lähtenyt ensimmäisten ihmisten joukossa rynnimään koneeseen. Kun paluulippu-kulutuksen viimein kuulin, oltiin koneeseen laittamassa viimeisiä kymmeniä ihmisiä. Sitten iski tietenkin paniikki, joka johti lopulta siihen että en paluulippua älynnyt ostaa ja näin ollen en päässyt koneeseen.

Kaikki seuraavan päivän lennot olivat Kanadan kautta, joten ensin oli hankittava eTa viisumi, jonka onneksi sai heti sähköpostiin ja se kustansi vain seitsemän dollaria. Onneksi muuten kaikki sujui hyvin ja enää ei auta kuin toivoa että laukkuni löytää perille Oaxacaan. Nyt lost & found osastolla oli töissä mitä avuliain nuori mies, joka tulosti kaikki tarvittavat dokumentit minulle ja vastaili kaikkiin kysymyksiini. Sanoi myös että normaalisti tällaisessa tilanteessa laukkujen toimittaminen ei olisi ilmaista, mutta hän ei veloita nyt mitään. Taisi sääliä vähän yhtä itkusta ja väsynyttä matkaajaa.
Vastoinkäymisten takia en uskalla ostaa vielä lento- tai bussilippua Cancunista Oaxacaan. Onneksi maailman ihanin airbnb-hostini laittoi minulle niin sympaattisen viestin, että se hieman helpotti tuskaani. Lupasi ottaa laukut vastaan ja kehoitti yrittää olla huolehtimatta ja lähetti haleja. Maailmassa on ehkä myös vähän hyvää.

 

Reissupirkon evoluutio innostuksesta epätoivon kautta uuteen nousuun!

 

Yö meni siis penkillä nukkuen täällä Münchenin kentällä. Olin kyllä niin väsynyt, että taisin nukkua melkein seitsemän tuntia, toki parin tunnin välein heräillen. Aamulla joku oli jättänyt viereeni penkille vaaleanpunaisen ruusun. Fiilikset on aika ristiriitaiset, juuri nyt päällimmäisenä ajatus että haluan vain kotiin. Mutta minähän en ole mikään luovuttaja vaan reissunainen! Nyt siis aion ensiksi hankkiutua Meksikon kamaralle ja sen jälkeen miettiä tieni Oaxacaan. Ja pistää sormet ja varpaat ristiin, että laukkuni löytää sinne myös. Tällä hetkellä mukanani ole muuta kuin matkustusvaatteet ja hygieniavälineet, joten sinänsäkin ensimmäisistä päivistä tulee mielenkiintoisia…onneksi materia ei maailmasta lopu joten enköhän tässä jotain päälle pantavaa löydä jahka perille pääsen.

 

Jossain Meksikonlahden päällä klo 18:20 paikallista aikaa

Tällä hetkellä olen Air Canadan lennolla matkalla kohti Cancunia – vihdoin! Kun olin varma Toronton kentällä siitä, että tulen Meksikon lennolle pääsemään, ostin vielä vihoviimeiset lennot Oaxacaan. Jos kaikki menee niin kuin pitää, olen perillä Oaxacassa huomenna torstaina klo 7:55 aamulla. Se oli lopuin viimein helpoin, nopein ja todennäköisesti halvin vaihtoehto. Tässä vaiheessa enää oikeastaan edes rahanmeno ei niinkään kiinnosta, vaan se että pääsisi vihdoinkin perille. Tällä kertaa kukaan ei kysynyt paluulippujeni perään. Vaikka olinkin suhtautunut niin että lähtee seikkailemaan pelkällä menolipulla, oikeastaan tilanne ei harmita. Onpahan nekin nyt plakkarissa. Tähän tilanteeseen täytyy nyt suhtautua niinkuin se on. Ehkä nämä alun vaikeudet opettaa taas laittamaan asiat perspektiiviin. Onneksi paluulippu on sinne elokuulle, joten mikäs tässä. Sen verran uskon universumiin, että eiköhän tällä kaikella ollut vielä tarkoitus! Rinkkani olinpaikasta en tosin vielä tiedä mitään, mutta onneksi olen tulevassa majapaikassani melkein kaksi viikkoa joten toivotaan että ne siihen mennessä perille löytyy. Saksan lentokentältä ostin halpaa aurinkorasvaa ja aurinkolasit sattui olemaan käsimatkatavaroissa, eikös siinä ole tärkeimmät.

Onneksi ei nälkäisenä tarvinnut matkustaa.

Tällä hetkellä kuulokkeissa soi JVGn Miami. Taisimme juuri lentää jenkkien rajan yli merelle. Münchenin lentokentältä ostin hätäpäissäni lennon Miamiin, joka ei lopuin viimein auttanut koska ilman viisumia eivät sitä kelpuuttaneet sopivaksi lipuksi koneeseen pääsyä varten. Vähän harmi, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos mieleni tekee mieli ottaa loma lomasta, pitänee lähteä kesäkuussa Miamiin. Mutta katsotaan sitä sitten!

Siellä jossain siintää Toronto…tulipahan käytyä Canadankin maankamaralla!

Cancunin lentokenttä, 6.3. klo 21

Istun Cancunin lentokentällä Guacamole-nimisessä ravintolassa. Kohta edessäni pitäisi höyrytä meksikolainen kanakeitto avocadolla ryyditettynä. Olen näyttänyt varmaan joka toinen minuutti aivan idiootilta, kun naamalleni on kohonnut epätoivoisen riemastunut hymy ja ilo. Olen vihdoin Meksikossa!!! Ja kourassa liput Oaxacaan. En voisi olla onnellisempi just nyt. Oli tällä kertaa onnea matkassa, että ostin jatkolentoni Toronton kentältä. Mexicon päässä en nimittäin vielä ole Wi-Fi-yhteyteen päässyt, joten hankalaksi olisi mennyt jos en olisi lentoja ostanut.

Benito Juarez lentokenttä, Mexico City 7.3. klo 4:11

Aikavyöhykkeillä hyppiminen on kyllä vähän koetellut tässä reissulaista, ja vintti pimeni saman tien kun kone nousi ilmaan. Heräsin kuulutuksiin pilkkopimeässä koneessa ja katsoin ulos ikkunasta. Alla loisti kaupungin valoja silmänkantamattomiin jokaiseen ilmansuuntaan. Tuijotin lumoutuneena ulos. Mexico city on valtava. Valtava! En vielä ole varma tulenko käymään täällä reissuni aikana. Tuo suuruus samalla kiehtoo ja samalla pelottaa.

Passintarkastaja kysyi olenko menossa tapaamaan perhettäni Oaxacaan. Löysin porttini ja sopivan penkin johon oikaista taas itseni hetkeksi. Kuluisipa aika mahdollisimman pian, että pääsisi jo viimeiselle lennolle…Olo on likainen ja väsynyt, mutta onnellinen.

Oaxacan osavaltiota koneesta katseltuna

Klo 7:55 astun viimein koneesta ulos Oaxacaan, jossa aamuinen raikas vuoristo-ilma henkäilee kasvoilleni. Selviän huonolla espanjallani collectivoon (ns. kimppataksi) ja perille majapaikkaani. Viimein perillä!

Hello world!

Tervetuloa kaikille blogiin eksyneille ja tarkoituksella tulijoille! Tämä on minun reissublogi, itselleni muistojen vaalimista varten ja muille halukkaille luettavaksi, jotka haluavat maailmanvalloitustani seurata.

Jos joku miettii blogin nimeä, saanen kertoa pienen tarinan. Vuodenvaihteessa 2017 (siis kun vuosi vaihtui vuodeksi 2018, jos joku osaa kertoa onko äidinkielellisesti oikein kirjoittaa vuodenvaihde 2017 vai 2018, kiitän!) pidin läksiäisiäni, kun kolmen kuukauden kaakkois-Aasian reissu häämötti edessä. Rakkaat ystäväni olivat tehneet minulle ihanan lahjan, jossa oli erilaisia tehtäviä reissunsa ajalle. Näihin kuului muun muassa kolmen kumiankan jättäminen kohteisiini, letkajenkan opettaminen paikallisille, Suomi-baarissa vierailu, salmiakin syöttäminen uusille tutuille ynnä muuta hauskaa. Harmillisesti toteutin tehtäviä erittäin huonosti, mutta sieltä jäi elämään häshtägi #reissupirkkomaukkis. Joten jatkakoon se elämää nyt myös blogin nimenä! Kiitos siis Sussulle, Saaralle ja Lauralle inspiraatiosta, xoxo.

 

Tein viime vuoden alussa kolmen kuukauden reissun Kaakkois-Aasiaan. Se oli puhtaasti ihan lomailua, reppureissaten Thaimaassa, Vietnamissa ja Balilla. Heti Suomeen palattua oli jo fiilikset, että seuraavaa reissua on suunniteltava. Silloin nousi ajatus vapaaehtoistyöstä, koska yksi haaveeni on aina ollut työnteko ulkomailla. Lisäksi tuo kolme kuukautta tuntui suhteellisen lyhyeltä ajalta, ja halusin seuraavan reissuni olevan paljon pidempi.

 

 

Tein suhteellisen paljon taustatyötä vapaaehtoistyöstä. Jututin järjestön kautta vapaaehtoistöissä olleita tuttuja, tutkin ja vertailin järjestöjä ja hintoja, luin blogeja ja kokemuksia. Kaikkien kokemukset vapaaehtoistyöstä ovat olleet erittäin positiivisia. Aina saa apua kun tarvitsee, projekteja voi vaihtaa, kontaktihenkilöt ovat avuliaita, vapaaehtoistyöpaikat kivoja ja toimivia. Ainut asia mikä itseäni tuossa jäi sitten mietityttämään, on vapaaehtoistyöstä maksaminen. Järjestön kautta vapaaehtoistöihin mentäessä usein maksetaan järjestömaksu, mahdollinen projektikohtainen maksu sekä kuukausittainen summa mm. majoitus-ja ruokailukulujen kattamiseen. Itselläni siis kuukauden mittainen kielikurssi ja 5 kuukautta vapaaehtoistyötä olisi maksanut reilun 3000 euroa. Sekä päälle lennot ynnä muut menot.

Ymmärrän toki tavallaan sen, miksi järjestön kautta vapaaehtoistöihin meneminen maksaa; joku tekee järjestössä työtä sen varmistamiseksi, että vapaaehtoisilla on kaikki hyvin, suhteita on ylläpidettävä, uusia paikkoja etsittävä ja jollain vapaaehtoisten majoitus ja ruokailut on kustannettava jne. Mutta kun tietää, että sitä työtä voi tehdä myös niin, että siitä vaivanpalkaksi saa vaikka majoituksen ja ruuan eikä tarvitse maksaa kenellekään, tuntui se itselleni paremmalle vaihtoehdolle. Järjestön kautta lähtiessä on toki aina se turva että joku ns. pitää sinusta huolen, ja varmasti siksi järjestöjen kautta vapaaehtoistöihin meneminen on toisille paras vaihtoehto. Itsenäisesti lähtiessä tätä turvaa ei ole, mutta olen valmis ottamaan riskin!

Olin jo aiemmin tutustunut hieman muun muassa WWOOF’aukseen sekä kuullut tutultani sivustosta nimeltä Helpstay. Lisäksi googlettelemalla löytyi Workaway. Nämä kaikki ovat siis sivustoja, joiden avulla yhdistetään vapaaehtoistyön tarjoajat ja tekijät. WWOOFaus on vapaaehtoistyötä erilaisilla luomutiloilla ympäri maailmaa. Se on siis useimmiten farmityötä kasvien tai eläinten parissa. Helpstay ja Workaway toimivat käytännössä samalla tavalla, siellä yksityinen (esimerkiksi hostellin omistaja) voi tarjota työtä vapaaehtoisille. Korvauksena lähes aina majoitus sekä usein murua rinnan alle. Työaika näyttäisi suurimmassa osassa paikoista olevan 4-6 tuntia töitä 5-6 päivänä viikossa. Workawayssa osapuolet voivat jättää toisilleen kommenteja eli usein arvosteluja, ja näin tulevat vapaaehtoiset näkevät millaisista paikoista on kyse. Kaikkiin näihin sivustoille joudut maksamaan pienen vuosittaisen summan, jotta pääset rekisteröitymään käyttäjäksi.

Tällaisten hommien kautta ajattelin siis lähteä tätä työelämää ulkomailla lähteä kokeilemaan. Reissuni suuntautuu Meksikoon. Lento lähtee maaliskuun viides päivä Helsingistä kohti tuota mariachien ja tacojen luvattua maata! Meksikossa olen käynyt vuonna 2015, ollessamme maailmaanympärysmatkalla ystävieni kanssa. Silloin vietimme reilun viikon Yucatanilla; Playa del Carmenissa, Tulumissa ja Cancunissa. Näistä kohteista ei hirveästi jäänyt käteen ’autenttista’ Meksikoa, mutta rannalla makoilua ja bailaamiseen Yucatan oli oikein oiva matkakohde. Saa nähdä tuleeko nyt Karibianmeren rannikolle lähdettyä!

Moni on kysellyt miksi juuri Meksiko, enkä kyllä tiedä onko sille mitään sen kummempaa selitystä. Peru oli vaihtoehtoni pitkään, kun ajattelin vielä että haluan lähteä tekemään vapaaehtoistyötä järjestön kautta. Kuitenkaaan Peru ei sitten tuntunut lopullisen tyydyttävältä vaihtoehdolta vaan joku siinä tökki ajatuksena. Ajatuksena alkoi tökkiä myös vapaaehtoistyöstä maksaminen. Lopulliseen päätökseen vaadittiin noin yhdeksän kuukautta ajatustyötä. Eli jos olet suunnittelemassa samanlaista projektia, älä huoli, kyllä se päätös lopulta tulee.

Meksikon sain valittua listaamalla vaihtoehtojen hyvät ja huonot puolet paperille. Kaksi muuta vaihtoehtoa olivat Peru ja Vietnam. Meksiko valikoitui seuraavista syistä
+ Espanjan kielen oppiminen (!!)
+ lämmintä ja kauniita rantoja
+ tanssimahdollisuudet mm. reggaeton ja salsa
+ paljon töitä workawayssa
+ latinokulttuuri kiehtoo
+ saa olla 180 päivää ilman viisumia
+ en tarvitse uusia rokotteita
+ ruoka
– osassa alueista voi olla vaarallista

Ja ainahan sitä pääsee pois jos tuntuu että ei tämä ollutkaan minun juttu. Eli lähdössä avoimin mielin ja suunnitelmin. Meksikoon saavuttua lennän Cancunin kautta Oaxacaan. Oaxacassa tarkoitus viettää muutamasta päivästä viikkoon, jonka jälkeen reissaan todennäköisesti bussilla Tyynenmeren rannalla sijaitsevaan Puerto Escondidoon. Se on pieni surffauksesta tunnettu kylä, jossa paljon reppureissaajia. Siellä olisi tarkoitus ensin löytää töitä esimerkiksi hostellista ensimmäisen kuukauden ajaksi. Loppu onkin sitten vielä auki, luotan prosessiin ja suunnittelemattomuuteen!

Tervetuloa siis mukaani! Olisi kiva kuulla kommentteja siitä, mistä haluaisitte minun kirjoittavan, tässä vielä jotain ehtisi ennenkuin lähtökään koittaa…
Continue Reading