Melkoinen matkapäiväkirja

Huhheijaa. Ja vihdoinkin terveiset Oaxacasta! Saavuin tänne eilen torstaina klo kahdeksan aikaan aamulla. Matkani alkutaipaleet eivät todellakaan olleet sieltä helpoimmasta päästä. Tässäpä pääsette nyt aina hetkessä kirjoitettuun, piiiitkään vuodatukseen matkaani kuluneista 48 tunnista…

München, 5.3. noin 17 illalla
Olo on yksinäinen. Tunnen itseni tyhmäksi ja yksinäiseksi. Unelmareissu vaihtui hetkeksi epätoivoon ja epäuskoon. Istun Münchenin lentokentän lattialla liukuportaiden edessä, jotta saan ladattua puhelimeni. Ohi kulkevat ihmiset tuijottavat. Yritin sinisilmäisenä ja optimistisena lähteä Meksikoon pelkällä menolipulla. Ei onnistunut. Vanhemmat ja ystävät on infottu takaiskusta. Olo on oikeasti todella typerä tällä hetkellä.

Oikeasti tässä on taas itselle aika kova opin paikka. Harmi että oppirahat tulivat tällä kertaa aika kalliiksi. Onneksi kyseessä on kuitenkin vain raha, kun toinen vaihtoehto olisi vaikka oma terveys. Pitää vain yrittää ajatella, että rahaa tulee ja menee, sitä varten tässä on taas töitä painettu. Olin liikaa oman suuren seikkailuni pauloissa, enkä tosissani ottanut tarpeeksi selvää siitä, pääsenkö varmasti maihin pelkällä menolipulla. Kyllä tästä asiasta on vitsiä heitetty, mutta en ollut oikeasti kyseenalaistanut lähtöäni pelkällä menolipulla. Ei siinä, kyllä se jonnekin päin maailmaa onnistuu. Vaan ei näköjään ainakaan kyseisen lentoyhtiön lennolla. Hieman katkerana voi nyt tuota huoletonta ”ostan sitten vaikka bussiliput Guatemalaan”-heittoa mietiskellä. Eli vinkkinä kaikille, jos lennätte Condor Airlinesilla amerikkoihin, hommatkaa myös paluulippu.

Rinkka on vielä jossain teillä tietymättömillä, onneksi ystävällinen mies lost and found-pisteellä lupasi soittaa kun se mahdollisesti saapuu. Muuten asiakaspalvelu asian suhteen täällä kentällä onkin ollu puhdasta scheisseä. Väsyttää helvetisti, kun viime yönä unta tuli vain se nelisen tuntia. Sen jälkeen lennolla ja kentällä satunnaisesti pieniä torkkuja. Olo on ihan tokkurainen, ajatus ei oikein kulje ja itkettää. Nyt todella toivoisi, että olisi se matkatoveri jonka kanssa jakaa tämä takaisku.

Nyt on vain odotettava, että saan laukkuni takaisin jotta uskallan ostaa uudet lennot. Ne on sitten ostettava takaisinpäin myös, uusiin mokiin ei ole enää varaa heh. Sivu suun meni nyt myös lentoni Cancunista Oaxacaaan, joten täytyy katsoa täytyykö jäädä halpojen lentojen toivossa Cancuniin muutamaksi yöksi. Bussilla säästäisi muutaman kympin, mutta jotenkin tuo kaksikymmentä kahdeksan tuntia bussissa ei houkuttele silti.

Ohikiitävän hetken onnistuin kaivamaan pienen hymynkareen naamalle. Ei näin voi käydä kenellekään muulle…

———
München, 6.3. noin kello 6:30
Seuraava aamu. Eilisen illan kulku meni lopulta niin, että he totesivat laukkujeni lähteneen Cancuniin. Tämä oli toki oletettavaa, sillä pääsyni evättiin aivan viime hetkellä joten eivät he olisi mitenkään kerenneet saada laukkuani ruumasta. Vaihtoehtoni siis olivat jäädä Müncheniin odottamaan laukkuani tai ostaa uudet lennot Cancuniin, jolloin Condor toimittaa laukkuni perille majapaikkaani. Koska laukun palautumisesta Müncheniin ei ollut mitään tietoa ja laukkuni oli joka tapauksesa Meksikossa ja minä Saksassa, päätin lähteä laukkuni perään. Oli ostettava uudet lentoliput. Jos joku miettii miksen vain ostanut paluulippua silloin kun pääsyni evättiin, on tähän yksinkertaisesti syynä paniikki. En kuullut kuulutuksia jossa kehotettiin ottamaan myös paluulentoliput esiin, ja tyylilleni uskollisesti en lähtenyt ensimmäisten ihmisten joukossa rynnimään koneeseen. Kun paluulippu-kulutuksen viimein kuulin, oltiin koneeseen laittamassa viimeisiä kymmeniä ihmisiä. Sitten iski tietenkin paniikki, joka johti lopulta siihen että en paluulippua älynnyt ostaa ja näin ollen en päässyt koneeseen.

Kaikki seuraavan päivän lennot olivat Kanadan kautta, joten ensin oli hankittava eTa viisumi, jonka onneksi sai heti sähköpostiin ja se kustansi vain seitsemän dollaria. Onneksi muuten kaikki sujui hyvin ja enää ei auta kuin toivoa että laukkuni löytää perille Oaxacaan. Nyt lost & found osastolla oli töissä mitä avuliain nuori mies, joka tulosti kaikki tarvittavat dokumentit minulle ja vastaili kaikkiin kysymyksiini. Sanoi myös että normaalisti tällaisessa tilanteessa laukkujen toimittaminen ei olisi ilmaista, mutta hän ei veloita nyt mitään. Taisi sääliä vähän yhtä itkusta ja väsynyttä matkaajaa.
Vastoinkäymisten takia en uskalla ostaa vielä lento- tai bussilippua Cancunista Oaxacaan. Onneksi maailman ihanin airbnb-hostini laittoi minulle niin sympaattisen viestin, että se hieman helpotti tuskaani. Lupasi ottaa laukut vastaan ja kehoitti yrittää olla huolehtimatta ja lähetti haleja. Maailmassa on ehkä myös vähän hyvää.

 

Reissupirkon evoluutio innostuksesta epätoivon kautta uuteen nousuun!

 

Yö meni siis penkillä nukkuen täällä Münchenin kentällä. Olin kyllä niin väsynyt, että taisin nukkua melkein seitsemän tuntia, toki parin tunnin välein heräillen. Aamulla joku oli jättänyt viereeni penkille vaaleanpunaisen ruusun. Fiilikset on aika ristiriitaiset, juuri nyt päällimmäisenä ajatus että haluan vain kotiin. Mutta minähän en ole mikään luovuttaja vaan reissunainen! Nyt siis aion ensiksi hankkiutua Meksikon kamaralle ja sen jälkeen miettiä tieni Oaxacaan. Ja pistää sormet ja varpaat ristiin, että laukkuni löytää sinne myös. Tällä hetkellä mukanani ole muuta kuin matkustusvaatteet ja hygieniavälineet, joten sinänsäkin ensimmäisistä päivistä tulee mielenkiintoisia…onneksi materia ei maailmasta lopu joten enköhän tässä jotain päälle pantavaa löydä jahka perille pääsen.

 

Jossain Meksikonlahden päällä klo 18:20 paikallista aikaa

Tällä hetkellä olen Air Canadan lennolla matkalla kohti Cancunia – vihdoin! Kun olin varma Toronton kentällä siitä, että tulen Meksikon lennolle pääsemään, ostin vielä vihoviimeiset lennot Oaxacaan. Jos kaikki menee niin kuin pitää, olen perillä Oaxacassa huomenna torstaina klo 7:55 aamulla. Se oli lopuin viimein helpoin, nopein ja todennäköisesti halvin vaihtoehto. Tässä vaiheessa enää oikeastaan edes rahanmeno ei niinkään kiinnosta, vaan se että pääsisi vihdoinkin perille. Tällä kertaa kukaan ei kysynyt paluulippujeni perään. Vaikka olinkin suhtautunut niin että lähtee seikkailemaan pelkällä menolipulla, oikeastaan tilanne ei harmita. Onpahan nekin nyt plakkarissa. Tähän tilanteeseen täytyy nyt suhtautua niinkuin se on. Ehkä nämä alun vaikeudet opettaa taas laittamaan asiat perspektiiviin. Onneksi paluulippu on sinne elokuulle, joten mikäs tässä. Sen verran uskon universumiin, että eiköhän tällä kaikella ollut vielä tarkoitus! Rinkkani olinpaikasta en tosin vielä tiedä mitään, mutta onneksi olen tulevassa majapaikassani melkein kaksi viikkoa joten toivotaan että ne siihen mennessä perille löytyy. Saksan lentokentältä ostin halpaa aurinkorasvaa ja aurinkolasit sattui olemaan käsimatkatavaroissa, eikös siinä ole tärkeimmät.

Onneksi ei nälkäisenä tarvinnut matkustaa.

Tällä hetkellä kuulokkeissa soi JVGn Miami. Taisimme juuri lentää jenkkien rajan yli merelle. Münchenin lentokentältä ostin hätäpäissäni lennon Miamiin, joka ei lopuin viimein auttanut koska ilman viisumia eivät sitä kelpuuttaneet sopivaksi lipuksi koneeseen pääsyä varten. Vähän harmi, mutta eihän sitä koskaan tiedä, jos mieleni tekee mieli ottaa loma lomasta, pitänee lähteä kesäkuussa Miamiin. Mutta katsotaan sitä sitten!

Siellä jossain siintää Toronto…tulipahan käytyä Canadankin maankamaralla!

Cancunin lentokenttä, 6.3. klo 21

Istun Cancunin lentokentällä Guacamole-nimisessä ravintolassa. Kohta edessäni pitäisi höyrytä meksikolainen kanakeitto avocadolla ryyditettynä. Olen näyttänyt varmaan joka toinen minuutti aivan idiootilta, kun naamalleni on kohonnut epätoivoisen riemastunut hymy ja ilo. Olen vihdoin Meksikossa!!! Ja kourassa liput Oaxacaan. En voisi olla onnellisempi just nyt. Oli tällä kertaa onnea matkassa, että ostin jatkolentoni Toronton kentältä. Mexicon päässä en nimittäin vielä ole Wi-Fi-yhteyteen päässyt, joten hankalaksi olisi mennyt jos en olisi lentoja ostanut.

Benito Juarez lentokenttä, Mexico City 7.3. klo 4:11

Aikavyöhykkeillä hyppiminen on kyllä vähän koetellut tässä reissulaista, ja vintti pimeni saman tien kun kone nousi ilmaan. Heräsin kuulutuksiin pilkkopimeässä koneessa ja katsoin ulos ikkunasta. Alla loisti kaupungin valoja silmänkantamattomiin jokaiseen ilmansuuntaan. Tuijotin lumoutuneena ulos. Mexico city on valtava. Valtava! En vielä ole varma tulenko käymään täällä reissuni aikana. Tuo suuruus samalla kiehtoo ja samalla pelottaa.

Passintarkastaja kysyi olenko menossa tapaamaan perhettäni Oaxacaan. Löysin porttini ja sopivan penkin johon oikaista taas itseni hetkeksi. Kuluisipa aika mahdollisimman pian, että pääsisi jo viimeiselle lennolle…Olo on likainen ja väsynyt, mutta onnellinen.

Oaxacan osavaltiota koneesta katseltuna

Klo 7:55 astun viimein koneesta ulos Oaxacaan, jossa aamuinen raikas vuoristo-ilma henkäilee kasvoilleni. Selviän huonolla espanjallani collectivoon (ns. kimppataksi) ja perille majapaikkaani. Viimein perillä!

Previous Post Next Post

4 Comments

  • Reply Hanna lauantai, maaliskuu 9, 2019 at 12:57

    No huh, mitä käänteitä! Tsemppiä sinne reissuun! You can do it! <3

    • Reply anniinamau keskiviikko, maaliskuu 13, 2019 at 06:55

      Kiitos!! Kyllä tämä tästä iloksi on muuttunut, kun rinkan vielä saisi niin kaikki olisi erinomaisesti 😀

  • Reply Leena Parviainen tiistai, maaliskuu 12, 2019 at 19:39

    Kauas on tosi pitkä matka, mutta ihanasti olet jaksanut venyä! Mukavaa oloa ja eloa sinne ! Ja toivon että rinkkasi on jo ehtinyt perille! Halit kummeilta!

    • Reply anniinamau keskiviikko, maaliskuu 13, 2019 at 06:56

      Kiitos kovasti! Rinkka ei ole saapunut ja vähän salapoliisityötä saa tehdä että saa selville missä se viilettää. Jospa se sieltä vielä…

    Leave a Reply