Sisilian Taormina valikoitui viime syksyn syyslomakohteeksi puhtaasti siitä syystä, että kotikentältämme tehtiin sinne helppo ja vaivaton pakettimatka. Etukäteen hieman mietin että kuinka pärjäisin nilkkaoperaatiosta toipuvana Taorminan ylä- ja alamäissä sekä kivikkoisilla rannoilla, mutta kaikki sujui loppujen lopuksi oikein hyvin.

Hotellimme sijaitsi noin kilometrin päässä Taorminan keskustasta, rinnettä ylös tämä tarkoittu noin 250 metrin nousua. Näköalat parvekkeeltamme olivat huikeat!
Sisilia on Välimeren suurin saari, se sijaitsee Italian kengänkärjen kohdalla vain lyhyehkön laivamatkan päässä mantereesta. Me lensimme Cataniaan, saaren itäpuolelle. Lokakuussa päivät Sisiliassa ovat vielä helteisiä, mutta illalla voi jo olla viileämpää. Säät suosivat meitä koko viikon ja saimme todellakin nauttia auringosta.

Hotellimme parvekkeelta näkyi myös Etna, Sisilian kuuluisin ja näkyvin maamerkki.
Hotellimme, pienehkö perhehotelli Sole Castello, sijaitsi Taorminan keskustasta noin kilometrin matkan verran rinnettä ylöspäin. Autotie mutkitteli kapeaa tietä ylöspäin, liikenne oli sen verran hurjaa että auton vuokraus ei olisi tullut mieleenkään! Päivittäin kävelimme alas Taorminaan ja vielä alemmas Isola Bella-rannalle. Rannan tuntumaan pääsee myös köysiradalla, jolla mekin muutamia kertoja kuljimme. Kävelyreitit kulkivat päällystettyjä kapeita kujia pitkin tai hieman kivikkoisempaa rinnereittiä pitkin. Näköalat mykistivät ja loman lopussa laskeskeltu porraskävelyn määrä samoin….

Taorminan keskustaa hallitsee pääkatu Corso Umberto, jonka varrelta lähtee lukuisia ja taas lukuisia pieniä kujia ylös rinnettä pitkin tai alas kohti meren rantaa.
Taorminan keskusta keskittyy pääkadun, Corso Umberton varrelle. Pääkadun porttien sisällä liikutaan kävellen, mutta muuten kaupungissa on helppo ja kohtuullisen nopeakin liikkua julkisella liikenteellä tai taksilla. Kuten jo aiemmin totesin, autoa en rohkenisi kapeille ja mielestäni ahdistavan ruuhkaisille teille vuokrata. Me kuljimme jälleen paljon kävellen, mutta varsinkin iltaisin tullessamme hotellilta alas kaupunkiin syömään käytimme useasti samaa ”Antonion taksia.”
Pääkadun varrelta löytyy useita pizzerioita, pizzan syömiseltä ei voi Taorminassa välttyä. Trattoriat olivat varsinkin myöhemmin illalla täynnä turisteja mutta myös paikallisiakin perheitä, jotka italialaiseen tapaan ruokailivat pitkään iloisesti rupatellen. Corso Umberton varrella oli myös lukuisia gelaterioita, joista maistelimme varmasti kymmeniä eri jäätelömakuja. Jos poistut pääkadulta, päädyt enemmän paikallisten suosimiin paikkoihin; omaksi suosikiksemme nousi taksikuskimme Antonion suosittelema Trattoria da Ugo. Vahva suositus myös aivan hotellimme läheisyydessä olevalle pizzeria Al Saracenolle, josta avautuu upeat näköalat alas Taorminaan ja aina merelle saakka. Suosittelen pöytävarausta, sillä paikka oli joka ilta tupaten täynnä.

Pizzan ja pastan maa Italia. Sisiliassa söin ehkä elämäni maistuvimmat pitsat!
Me tutkimme Taorminassa paikkoja pitkälti kävellen. Pelkästään maisemien ihailu vei varmasti valtaosan viikosta, mutta toki kaupungissa ja koko saaressa on paljon muutakin nähtävää ja tekemistä. Taormina on hyvä yhdistetty ranta- ja kaupunkikohde, sieltä pääsee julkisella liikenteellä etenemään kauemmaksikin vaikka ihan pääkaupunki Palermoon saakka. Koska pidämme rantaelämästä valtavasti, vietimme useamman päivä meren tuntumassa Isola Bella-rannalla. Taorminasta et löydä hienoa hiekkarantaa, paitsi muutaman merenrantahotellin oman, yksityisen rannan. Isola Bella oli kuitenkin mielestäni karun kaunis, yksi kauneimmista rannoista joilla olen ollut. Haasteelliseksi rantsuilun teki kohdallani leikattu nilkkani ja nilkkatuki; mukulakivien seassa kävely avojaloin pelotti ja päädyinkin hankkimaan muoviset uimakengät jotta edessä ei olisi ollut toinen leikkausoperaatio…

Isola Bella näytti upealta ylhäältä päin, kuva otettu näköalatasanteelta kävelymatkallamme alas rantaan.

Tällainen oli Isola Bellan ”rantahiekka”.
Rannalla oli omaan makuuni turhan paljon hierontaa ja akupainantaa tarjoavia aasialaisia yrittäjiä. He eivät uskoneet ensimmäistä ”Ei!”tä vaan kävivät varmistamassa useampaan kertaan että eikö vieläkään olla hieronnan tarpeessa. Kaupustelijoitakin riitti. Muutoin rannalta löytyi kaikki mitä rentoon päivään tarvittiin, ravintolatarjonta oli hyvä. Isola Bellan saaren sisällekin pääsi tutkimaan pientä maksua vastaan, mutta siellä emme käyneet. Sen sijaan vuokrasimme kahden melottavan kajakin jolla kiersimme pienen saaren ja kävimme ihastelemassa maisemia mereltä käsin. Merivesi tuolla on aivan äärimmäisen kirkasta ja näkymät yltävät usean metrin syvyyteen. Meillä oli snorklausvälineet mukana ja syvyyksissä näimme hyvin useiden satojen kalojen parvia.

Hieman aktiviteettia rannalle, meloimme kierroksen Isola Bellan saaren ympäri ja puikkelehdimme kivikkojen välistä.
Yksi kauniista paikoista Taorminassa on myös Villa Comunale, rauhallinen ja hieno puisto joka sijaitsee pääkadun ja kreikkalaisen teatterin välissä. Puistosta voi ihailla upeita näköaloja kohti merta. Kreikkalaisessa teatterissa emme käyneet, koska moni moitti sen olevan turhan kallis antiinsa nähden.

Näkymät Villa Comunalesta kohti Välimerta.
Päiväretki kannattaa ehdottomasti tehdä myös ylös Castelmolan kylään. Sinne pääsee hyvin päällystettyä kävelyreittiä pitkin tai bussilla tunnin välein. Me menimme hotelliltamme puolimatkasta bussilla ylös ja kävelimme alas. Paahtavassa helteessä tämä oli varsin hyvä ratkaisu, mutta Castelmolan vierailu on kyllä kaiken vaivan väärti!

Kävelymatkalla alas Castelmolan kylästä löysin jälleen toinen toistaan ihanampia kuvauskohteita!

Castelmolan kylästä näkyi kauas merelle saakka, korkeuseroa noin 530 metriä.
Castelmolasta löytyy hyviä ravintoloita ja kahviloita Taorminan hintatasoa huokeammalla. Kylästä löytyy myös, voisiko sanoa maailmankuulu Bar Turrisi, johon tutustuminen kannattaa jo ihan erikoisen sisustuksensa vuoksi…! Turrisissa söimme eräänä arki-iltana, jolloin siellä ei ollut ruuhkaa. Olen kuullut että paikkavaraus kannattaa tehdä mikäli on kuumimpana sesonkina liikkeellä. Castelmola muutoin on kaunis ja sympaattinen, jälleen näköalat mykistävät.

Bar Turrisi. Et kyllä arvaa mitä tämän kaunis julkisivu kätkee sisäänsä, en arvannut minäkään!
Mitä Taorminasta sitten jäi päällimmäisenä mieleen? Maistuvat pizzat ja pastat, paikallinen Etna-viini. Gelato ja ricotta-juustolla täytetyt cannolit. Huikean upeat näköalat ja väsyksiin tallustellut ylä- ja alamäet. Ystävälliset ihmiset mutta myös turistirysiin kuuluvat kaupustelijat (rannassa). Kaoottinen liikenne, kuitenkin suht toimiva paikallisliikenne. Meidän nuoriso innostui tästä paikasta myöskin, vähän yllättäen, ja toivovat uutta matkaa Sisiliaan. Muutama muu kohde on nyt to go-listalla, mutta uskoisin että Sisiliaankin palaamme vielä!