Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

syyskuu 2016

Kaupunkilomat

Amsterdam.

tiistai, 12 kesäkuun, 2018

Amsterdamin matkakertomus tuleekin tänne blogiin melkein reaaliajassa, sillä palasin tältä reissulta vajaa viikko sitten. Kaupunki jätti kyllä lähtemättömän vaikutuksen eikä reissu unohdu varmasti aikoihin. Amsterdam on oikein hyvä parin yön-pitkän viikonlopun kohde; lentomatka on lyhyt ja kaupunki kompaktissa koossa muutamassa päivässä tutkittavaksi. Schipholin lentokentältä keskustaan pääsee nopeasti junalla, noin parissakymmenessä minuutissa.

Alankomaat on tunnettu tuulimyllyistään, joita kaupungin reunamilla on pystyssä enää neljä. Tässä asutaan, aika erikoinen koti jollakin onnellisella!

Kun mainitaan Alankomaat, Hollanti, tulee ensimmäisenä mieleen tulppaanit, tuulimyllyt, kannabis ja punaisten lyhtyjen katu. Minulle myös Anne Frank ja Rembrandt. Tuulimyllyjä Amsterdamin liepeillä on jäljellä enää muutamia, mutta kaikkea muuta sitäkin enemmän. Kaupungin historia on pitkä ja värikäs. Amsterdam on rakentunut vanhan merenpohjan päälle ja ilman ihmisen tekemiä patoja ja rakennelmia, olisi kaupunki ollut meren alla jo kauan. Kanaalit halkovat keskusta-aluetta puoliympyrän muotoisena rakennelmana, rakennukset ovat yhä vanhoja kapeita ja korkeita vieri viereen rakennettuja 1600-luvun taloja. Talot ovat lisäksi hieman ulospäin kallellaan, kaikissa on koukku ja vinssi katonharjan tuntumassa jotta tavaroiden nostaminen ylös kerroksiin olisi helpompaa.

Amsterdamilaista arkkitehtuuria, ei ole ihan niin justiinsa että seinät olisi suorat.

Talojen kolmiopäädyissä on vinssit, joilla nähtiin nostettavan mm. uusi sohva sisään asuntoon.

Amsterdamissa riittää kulttuuria ja näkemistä; museoita löytyy lähes kaikista aiheista eivätkä pääsymaksut ole kovin suuret. Liput kannattaa lähes aina ostaa hyvissä ajoin jo ennakkoon onlinesta, näin varmistaa sisäänpääsyn jonottamatta, joissakin tapauksissa ylipäänsä sisäänpääsyn. Osa museoista on niin pieniä ja ahtaita, että lippuja myydään vain rajoitettu määrä per päivä. Anne Frankin taloon mielivien kannattaa olla hereillä jo pari kuukautta ennen matkaa, itse onnistuin saamaan edellisenä päivänä peruutuslipun mutta tämä ei ole ollenkaan itsestäänselvyys! Ruuhkaisimpia museoita ovat Anne Frankin lisäksi kansallismuseo Rijksmuseum, Rembrandtin kotimuseo  ja Van Goghin museo.

Anne Frank Huis oli itselleni Must see-kohde Amsterdamissa. Ahkeralla nettikaupan kyttäämisellä sain peruutuslipun päivää ennen käyntiä, hereillä olisi kannattanut olla jo viikkoja aiemmin.

Rijksmuseumin puisto oli hellepäivänä täynnä turisteja ja paikallisiakin nauttimassa säästä.

Hyvällä säällä Amsterdamia kiertelee kävellen, huonommalla säällä laaja raitiovaunu- ja bussiverkosto pelastavat paljon. Kaupunki on myös yksi Euroopan ”vilkkaimmin pyöräillyistä” kaupungeista, pyörävuokraamoja on lähes joka kadulla. Itse en olisi pyörällä liikkunut, esimerkiksi Kööpenhaminan suht järjestelmälliseen pyöräkulttuuriin verrattuna Amsterdamin sykelöinti vaikutti kaoottiselta, jopa aggressiiviselta. Välimatkat kaupungissa ovat kohtuullisen lyhyitä ja miksipä ei pysähtyisi välillä piknikille kanaalin varrelle tai johonkin keskusta-alueen useista puistoista?

Amsterdamia voi tutkia kävellen, pyöräillen tai julkisilla liikkuen.

Kanaaliristeily on erinomainen tapa tutustua kaupunkiin. Noin kymmenen euron hintaan saa tunnin mittaisen, opastetun kiertoajelun pitkin keskustan pääkanaaleja.

Hintatasoltaan Amsterdam on kuten Helsingin hinnat. Käytin itse ahkerasti TripAdvisoria josta bongasin hinta-laatusuhteeltaan hyviä kahviloita ja ravintoloita. Mielestäni Amsterdam ei ole kulinaristin paikka, joskin hyvää itämaalaista ruokaa sieltä kyllä saa. Hollanti ei ole perinteinen ruokamaa, mutta maista ihmeessä Bitterballeneita (friteeratut palloset, tarjoillaan sinapin kera) ja erilaisia suolaisia pannukakkuja, joita hollantilaiset syövät lounaaksi. Jos en pysty kehumaan paikallista ruokaa, en myöskään palvelua ravintoloissa: palvelualttius, nopeus ja ystävällisyys eivät tuntuneet minun käymissäni paikoissa olleen se valttikortti jolla turisteja houkutellaan syömään…

Damin aukio ja Koninklijks Paleis, kuninkaan palatsi. Aukiolta lähtee useampi ostoskatu.

Munttoren, Rahapajan torni, sijaitsi aivan hotellimme vieressä. 1700-luvulla täällä on painettu tilapäisesti lisää rahaa kaupunkiin sen loppuessa tyystin.

Mitä nähdä Amsterdamissa? TOP5.

1. Kanaalit. Kanaaliristeily on ehdoton Amsterdamin kävijälle. Tunnin kiertoveneilyllä näet ja kuulet kaupungin mielenkiintoista historiaa. Nouse kyytiin Singelin tai Rokinin varrelta.

2. Aukiot ja puistot. Ihaile ihmisvilinää Damin tai Rembrandtin aukioilla tai pysähdy piknikille Vondelparkiin. Kiertele kävellen tai pyöräillen, pyörille löytyy omat parkkipaikat.

3. Kukkatori. Mitäpä Amsterdamista muutakaan veisi tuliaisiksi kuin tulppaaneja tai muita sipulikukkia? Kukkatori sijaitsee heti Munttorenin, Muntpleinin vieressä, kojut kelluvat osittain Singel-kanavan päällä.

4. Museot. Museoita on niin monesta aiheesta että jokaiselle varmasti löytyy jotain. Itse kävin tällä kertaa ainoastaan Anne Frankin museossa, mutta kiinnostavaa olisi myös ollut nähdä ainakin käsilaukku- ja Houseboat-museot. Varaa liput hyvissä ajoin etukäteen netistä.

5. Punaisten lyhtyjen alue. No onhan se tämäkin nähtävä kun Amsterdamissa vierailee.

Kaupunkilomat Rantalomat

Los Angeles, Venice Beach ja Santa Monica

sunnuntai, 10 kesäkuun, 2018

Los Angelesin reissumme puolivälissä vaihdoimme majapaikkaa kaupungin pohjoisosasta meren rannalle Venice Beachille. Tämäkin asunto löytyi AirBnB:stä ja sijainti ei olisi voinut loistavampi olla; yksi kadun ylitys ja näkyi Tyynenmeren aallot!

Venice Beachin rantakatu.

Tämä jos mikä on hyvin perinteinen näky Losin rannoilla!

Venice Beach on tunnettu boheemista ja rennosta (kaikin puolin…) tyylistään ja paikka oli todellakin maineensa veroinen. Näimme taas palan aivan erilaista Amerikkaa. Löysimme aivan vierestä loistavan, paikallisen aamiaiskahvilan (Cow’s End) joka vaikutti olevan erityisesti paikallisten suosiossa. Rento ja välitön elämänmeno suorastaan huokui tuossa sympaattisessa, persoonallisessa kahvilassa! Amerikkalaisessa elämäntavassa pidän erityisesti siitä vilpittömyydestä, jolla tuntemattomatkin tulevat juttusille ja kertomaan tarinaa. Small talk iskee varautuneisiin ja hiljaisempiin suomalaisiin tottuneeseen matkaajaan 😉

Washington Boulevard päättyy Venice Beachille.

Venice Beach on tunnettu taiteen ja boheemin elämäntavan myötä. Venice Beach Art tarjoilee upeita muraaleja ja maalauksia talojen seinissä ja kaduilla.

Venice Beach on jo nähtävyys sinänsä, mutta kävelymatkan päässä sijaitsevaan Marina del Rey-satamaan kannattaa myös käydä tutustumassa. Rantoja on vieri vieressä; Venicen lisäksi voimamiesten ”mekka” Muscle Beach ja hienostuneempi Santa Monica. Pieriltä voi ihailla näkymiä Tyynellemerelle ja pitkin hiekkarantoja silmänkantamattomiin. Venice Beach on myös tunnettu Amerikan Ventsiana, alueen maamerkkinä on kanaalit pienoiskoossa. Kävin useana aamuna (edelleen jet lagista nautiskellen…) varhain kävelylenkillä aivan hiljaisilla rannoilla ja palasin takaisin asuntomme takapihalle kanaalien vartta pitkin. Ei olisi uskonut olevansa miljoonakaupungissa, yhdessä maailman ruuhkaisimmista!

Aamukävelyllä Venice Beachilla kanaalien varrella.

Noin viiden kilometrin päässä Venice Beachilta sijaitsee hienostuneempi, tyylikäs Santa Monica. Sen pierillä on huvipuisto ja nähtävää ja koettavaa kaikenlaista. Suurelle Forrest Gump-fanille ehdoton paikka oli Route66:n päätös sekä Bubba&Gump-myymälä. Kävinpä istumassa myös penkillä, jossa Forrest odotteli bussia matkalaukkunsa ja suklaarasiansa kanssa. Aivan pierin vieressä on iso parkkipaikka autolla matkaaville, mutta päiväaikaan se voi olla hyvinkin ruuhkainen. Hieman halvemmalla ja väljemmin saa parkkeerattua pienen matkan päähän yleiselle parkkipaikalle.

Bubba&Gump, ehdoton suurelle Forres Gump-fanille!

Santa Monica Pierin huvipuisto. Pierillä riittää ihmeteltävää ja nähtävää niin aikuisille kuin pienemmillekin vierailijoille.

Maailmanpyörästä oli hienot maisemat Santa Monica Beachille ja melkein aina Venice Pierille saakka.

Venice Beach tarjoilee shoppailijalle lähinnä rennompia surffiputiikkeja tai turistikamaa, kun taas Santa Monicasta löytyy merkkiliikkeitä ja ostoksia myös tavalliseen makuun. Iso shoppailualue löytyy Santa Monica Boulevardin ja Colorado Avenuen välistä. Autoa ei kannata yrittää tänne lähelle, me jätimme sen koko päiväksi parkkiin rannan tuntumaan. Kävellen näkee taas enemmän!

Shopping Area Santa Monica Boulevardilla.

Venice Beachilta oli lyhyt matka LAX-lentokentälle, jonne ilman ruuhkia ajoimme noin 20 minuuttia. Kuten jo aiemmassa Los Angelesin matkakertomuksessa kirjoitinkin, on välimatka esimerkiksi Downtowniin, Beverly Hillsiin ja muihin pohjoisen paikkoihin hämmästyttävän pitkä. Siksi suosittelen ehdottomasti majapaikan vaihtamista Losin loman aikana! Majoittuessa eri puolille kaupunkia näkee huomattavasti enemmän, muutakin kuin moottoritien reunat autossa istuessa 😉 Ajomatkat ja etäisyydet ovat helposti tunteja ja kymmeniä kilometrejä. Jos olet nähnyt ja kokenut New Yorkin, tulet hämmästymään kuinka erilaista Amerikkaa Los Angeles tarjoaa. Näitä kahta on lisäksi vaikea verrata paremmuusjärjestykseen, onneksi ei tarvitsekaan 🙂

Venice Beach yläilmoista nähtynä.