Hyppää sisältöön

Matkabloggaaja janoaa elämyksiä: “Matkalla pitää osata nauttia hetkestä”

Maria Hietala
Maria Hietala Päivitetty: 30.06.2015
Keltaisessa keittiössä -blogia kirjoittava Martina Häkkinen rakastaa uusia elämyksiä ja kohteita, eikä matkusta samaan paikkaan kahdesti. Poikkeuksen tekevät kuitenkin ikisuosikit, joista hän ei saa tarpeekseen.

Henkistä kasvua ja mukavuusalueelta poistumista

Matkailun sanotaan avartavan maailmankuvaa, ja niin on käynyt myös Keltaisessa keittiössä -blogia kirjoittavalle Martina Häkkiselle. Maailman ja eri kohteiden lisäksi hän on päässyt matkoillaan oppimaan paljon myös omasta itsestään.

– Eniten olen oppinut itsestäni viime kesänä Italian Senigalliaan suuntautuneella blogimatkalla, sanoo Martina Häkkinen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Se oli ensimmäinen matka jonka tein yksin, vaikka sainhan minä tutustua perillä ihan huikeisiin bloggaajakollegoihin. Reissu kesti vain kaksi yötä, mutta tuona aikana kasvoin ihmisenä niin paljon, että lähipiirini huomasi minussa tapahtuneen muutoksen ja he ovat kommentoineet sitä useaan otteeseen. Ujosta tytöstä tuli paljon rohkeampi, avoimempi ja jollain tapaa vapaampi, muistelee Häkkinen.

Ilman tuttua seuraa Häkkinen oli Italian-matkallaan useita kertoja mukavuusalueensa ulkopuolella, ja joutui selviytymään tilanteista itse huomaten pärjäävänsä mainiosti. Matkan jälkeen hän päättikin, että jännittäviltä tuntuviin mahdollisuuksiin tulee tarttua jatkossa aikaisempaa hanakammin.

– Mukavuusalueen ulkopuolella oppii itsestään eniten ja kasvaa ihmisenä ihan valtavasti. Parhaat jutut saavuttaa silloin, kun uskaltaa ottaa ison askeleen kohti tuntematonta. Yksin matkustaminen on kasvattava kokemus, jota suosittelen kaikille. Jonain päivänä lähden uudestaan yksin matkalle niin, ettei perilläkään ole seuraa ja katson miten pärjään ihan vain itseni kanssa, Martina Häkkinen lupaa.

Matkoilla nuoresta pitäen

Matka- ja ruokablogia kirjoittava Martina Häkkinen on saanut kotoaan hyvät eväät matkustamiseen, ja hän onkin kierrellyt uusia kohteita maailmalla niin kauan kuin vain muistaa.

– Reissasimme paljon kun olin lapsi ja olen kiertänyt tuolloin lähes puoli Eurooppaa. En vain muista noista matkoista juuri mitään muuta kuin suklaamurot, joita söimme leirintäalueella. Uskon kuitenkin, että jo tuolloin syttyi kipinä matkustamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Martina Häkkinen
Euroopan kaupunkikohteet ovat tulleet Häkkiselle tutuiksi jo lapsena.

Lapsena perheen kanssa tehtyjen automatkojen lisäksi Häkkisen vanhemmat päästivät tyttärensä maailmalle jo varhain, sillä Martina Häkkinen matkusti ensimmäistä kertaa ulkomaille ilman aikuisten seuraa jo 12-vuotiaana, kun hän suuntasi Unkariin nuorten leirille ystäviensä kanssa.

– Samassa leirikeskuksessa kanssamme oli kaksi saksalaista poikaa omalla leirillään. Istuimme heidän kanssaan iltaisin ja katselimme pimenevää Salgotarjania. Emme juuri puhuneet samaa kieltä, mutta tulimme silti hyvin toimeen keskenämme. Piirsimme asiamme paperille ja joskus tuntui kuin olisimme lukeneet toistemme ajatuksia. Tuolloin opin ensimmäisen kerran, että ihmisten kohtaaminen on yksi matkailun parhaita puolia. Yhteistä kieltä ei tarvita kun löytyy sielujen yhteys.

Uusien tuttavuuksien lisäksi myös uusien paikkojen näkeminen vie Häkkistä maailmalle. Hyvän ruoan ystävänä tunnettu bloggaaja matkustaa mielellään ruokakohteisiin kokemaan makuelämyksiä.

– Maailmalla on tarjota niin paljon mielenkiintoisia paikkoja, joissa en ole vielä käynyt. Haluan nähdä koko maailman enkä meinaa malttaa olla aloillani vaan ahmin loputtomasti uusia maisemia ja kokemuksia. Matkustan myös usein niin sanotusti vatsa edellä uusia mielenkiintoisia ruokakokemuksia etsien. Maistan ennakkoluulottomasti kaikkea ja janoan eksoottisia ruokaelämyksiä. Ruokamatkailu on minun juttuni, Häkkinen sanoo.

Suosikkeja ja vastoinkäymisiä

Italia on Martina Häkkisen suosikkikohde, ja se onkin niitä harvoja kohteita, jonne hän palaa kerta toisensa jälkeen uudelleen.

– Jo ensimmäistä kertaa kun laskeuduin Rooman lentokentälle tuntui kuin olisin tullut kotiin. Se oli hullua ja jopa vähän pelottavaa, sillä tunne oli todella vahva. Italiassa kiehtoo tietysti hyvä ruoka, italian kieli jota olen opiskellut jo useamman vuoden, hallittu kaaos jonka vain italialaiset voivat saada aikaan, sekä loputon määrä erilaisia kohteita, joista jokainen on toinen toistaan upeampi. Italia on yksi harvoista maista, jonka voisi koluta kokonaan läpi ja aina löytäisi jotain hienoa ja mielenkiintoista, Häkkinen sanoo.

Kokenut matkailija on päässyt matkoillaan todistamaan yhtä sun toista, ja seikkailujen aikana eteen on tullut myös asioita, joita voisi pitää vastoinkäymisinä. Harmittomien sairastapausten lisäksi Häkkinen on kuitenkin selvinnyt matkoiltaan onnekkaasti ilman sen suurempia sattumuksia, vaikka läheltä piti -tilanteita on toki osunut myös hänen kohdalleen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Viime syksynä Nizzassa oli hyvin lähellä, että olisimme myöhästyneet paluulennoltamme kun hotellin vastaanoton työntekijä oli yllättäen sairastunut, lähtenyt kotiin ja jättänyt respan tyhjilleen. Matkalaukkumme olivat lukkojen takana, respasta löytyneistä puhelinnumeroista ei saanut ketään kiinni ja kello tikitti uhkaavasti eteenpäin. Toisaalta mietin salaa mielessäni, ettei se nyt oikeastaan olisi kovin kamalaa jos joutuisin jäämään Nizzaan vielä yhdeksi yöksi. Pomoni olisi tosin voinut olla eri mieltä, sillä seuraavana aamuna töissä oli tärkeä koulutus, johon kuitenkin lopulta ehdin, kun juoksimme lähtötiskille aivan viime hetkellä.

Martina Häkkinen
Martina Häkkinen kokeilee mielellään kohteiden tarjoamia makuelämyksiä. Tässä hän maistelee katuruokaa Amsterdamissa.

Pettymysten kokeminen matkoilla onkin Häkkisen mukaan pitkälti asennekysymys, ja hänellä on tapana kääntää vastoinkäymiset positiivisiksi, sillä myös pettymyksistä oppii aina jotain uutta.

– Huono illallinen opettaa valitsemaan ruokapaikan seuraavalla kerralla huolellisemmin, sadekuuro kesken rantaloman tuo kaivattua virkistystä ja huonolaatuisempi hotellihuone opettaa arvostamaan enemmän hyvää majoitusta, kun sellainen osuu taas kohdalle. Ehkä siksi en muista kokeneeni varsinaisia pettymyksiä matkallani, kun käännän ne aina tavalla tai toisella positiiviseksi, Martina Häkkinen sanoo.

Suunnittelu on tärkeä osa matkaa

Martina Häkkinen on käynyt 25 maassa, joten matkailu-uran varrella on ollut lukuisia mahdollisuuksia kerätä oppeja maailmalta. Matkailusta haaveileville hänellä on useita neuvoja.

– Priorisoi, säästä ja mieti mikä sinulle on tärkeintä. Pienikin rahasumma säästötilille kuukausittain kasvattaa pikkuhiljaa ison potin ja arjen pienet säästöt tuovat lisää kolikoita matkakassaan. Tutki säännöllisesti tarjouksia ja selvitä haluamasi matkan normaali hintataso, jotta tunnistat hyvän tarjouksen kun sellainen osuu silmiin, Häkkinen suosittelee.

Martina Häkkinen
Martina Häkkinen kirjoittaa Keltaisessa keittiössä -blogia yhdessä miehensä Henryn kanssa.

Esimerkiksi Karibian-risteilyn Häkkinen varasi miehensä kanssa jo vuotta ennen matkaa, ja kalliiden valmismatkojen sijaan hän suosittelee varaamaan lennot, laivamatkat ja majoitukset erikseen. Edullisen matkapaketin kasaamisessa auttaa myös perinpohjainen suunnittelu, jossa Häkkinen on varsin taitava.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

– Viimeisintä Karibian-risteilyämme suunnittelimme yli vuoden ja tulostimme lopulta matkakumppaneillemme lähes romaanin mittaisen matkakohde-esittelyn. Tekemiäni kohde-esittelyjä käytän tukenani myös blogipostauksia kirjoittaessani, joten ei etukäteishössötys ihan turhaa ole, vaikka joskus vähempikin suunnittelu riittäisi.

– Teen matkoja varten myös alustavan päiväkohtaisen matkasuunnitelman, johon jätän kuitenkin paljon varaa muuttaa suunnitelmia fiiliksen mukaan. Välillä pitää vain olla ja nautiskella, ja huomioin myös sen matkasuunnitelmia tehdessäni. Perinpohjaisesta suunnittelusta huolimatta en halua juosta nähtävyydeltä toiselle minuuttiaikataulun kanssa, vaan aistia kiinnostavimpien nähtävyyksien kiertelyn ohessa matkakohteen tunnelmaa ja paikallista meininkiä kaikessa rauhassa. Matkalla pitää osata nauttia hetkestä, olla välillä ihan ilman suunnitelmaa ja tehdä juuri sitä mitä milläkin hetkellä huvittaa tehdä. Se on matkailussa parasta.

>> Lue lisää Martina Häkkisen Keltaisessa keittiössä -blogista!

Teksti: Inka Khanji
Kuvat: Henry Häkkinen, Harri Häkkinen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Matkablogien nojatuolimatkat

Uppoudu matkakertomuksiin! 7 seikkailua maailmalta, mitkä tuovat helpotusta matkakuumeeseen

Pia Pajunurmi

Yksin matkustamista hehkutetaan, mutta kaikille se ei sovi – suomalainen Pia: “Seurassa on huomattavasti mukavampaa”

Mirka Kallio

Suomalainen Mirka haaveilee talvista lämpimässä ja hitaasta matkailusta: “Minulla ei ole tarvetta käydä monessa paikassa”

Traveldreaming

Christa on nukkunut tuntemattomien luona New Yorkissa ja pelännyt skorpioneja aavikolla – nauttii nyt perhematkoista

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja