Aika tarkalleen vuosi sitten lähdimme kaverini kanssa Norjaan. Me kaksi, jotka olimme aiemmin nukkuneet teltassa vain yksittäisiä öitä kauniilla säällä ja syöneet muutamia valmispastoja nuotiolla. Ymmärrettävästi vanhempamme ja lähipiirimme olivat huolissaan reissustamme. Kaksi suunnistustaidotonta ensimmäistä kertaa Norjassa ja muutenkin ensimmäistä kertaa kunnolla kahdestaan reissussa. Olimme muutenkin kaverini kanssa nähneet ennen reissua vain pari kertaa (ystävystyimme kunnolla vasta reissussa), mutta kun kaksi yllytyshullua saa kuningasidean, niin onhan sitä lähdettävä toteuttamaan – oli siinä järkeä tai ei.
No mutta asiaan. Kuten olen täällä aiemmin Norja-postausten yhteydessä todennut, jos muonapuoli olisi jäänyt yksin minun vastuulleni, olisimme syöneet viikon pelkkiä varrasleipiä, Koskenlaskijaa ja suklaabanaaneja. Onneksi kaverini oli huomattavasti innokkaampi kokki, ja hän suunnittelikin meille viikon menun etukäteen. Sovimme edellisistä reissuista viisastuneina, ettei rinkkaan pakattaisi yhden yhtä perus-marketista saatavaa valmispastaa: ne kun ovat usein todella suolaisia, eivätkä oikein meinaa pitää nälkää loitolla.
Ajattelin jakaa viikon menumme täällä blogin puolella. Ehkäpä siitä on apua jollekin innokkaalle vaeltajalle, joka tuskailee samojen perusasioiden kanssa kuin mekin. 
Valmistelut
Kun retkellä aikoo viettää enemmän kuin yhden tai kaksi yötä ja rinkassa on tilaa rajallisesti, alkaa ruoan painolla ja säilyvyydellä olla väliä. Esimerkiksi makkarapakettia, maitopurkkia tai muuta tuoretta ja painavaa on turha kantaa montaa päivää mukana rasittamassa hartioita ja selkää. Me emme kuljettaneet koko aikaa kaikkia ruokatarvikkeita mukanamme, vaan säilöimme niitä autossa. Tämän (ja osaamattomuutemme) takia emme menneet kovinkaan tarkoilla grammamäärillä tai orjallisesti pussittaneet kaikkia aterioitamme.
Proteiinin lähteet tuottivat meille eniten päänvaivaa, ja ennen reissua luimmekin ruoan kuivaamisesta sieltä täältä ympäri nettiä. Ensin koko retkiruoka-aihe tuntui vähintäänkin ydinfysiikalta (ainakin näin kaikenlaista kokkaamista vihaavan henkilön näkökulmasta), mutta aiheeseen hieman tutustuttuamme tulimme siihen lopputulokseen, että oikeastaan kaikkea ruokaa voi kuivata, kunhan siinä ei ole rasvaa. Ainakaan kovin paljon. Ja mehän kuivasimme (tai siis kaverini kuivasi). Jauhelihaa ja Härkistä, muun muassa.
Jos jotain tästä vaiheesta opimme niin sen, ettei kuivaamisesta tai resepteistä kannata tehdä kovin suurta mörköä itselleen. Aikaa ja hermoja se kyllä vaatii, sillä esimerkiksi jauhelihapaketin kuivattamiseen menee yllättävän paljon aikaa…
Aamu- ja iltapalat
- Teetä ja/tai pikakahvia sekä UHT- tai kauramaitoa.
- Aamupuurot. Leaderin omena-kanelipuuro on parasta ikinä! Jopa tällainen ei-puuronystävä tykkää siitä kovasti. Meillä oli muutama valmispussi mukana, mutta rinkasta löytyi myös valmiiksi Minigrip-pusseihin pussitettuja kauraiutaleita. Vinkki! Puuroja saa tuunattua jo kotona, kun pussittaessa hiutaleiden sekaan laittaa esimerkiksi kuivattuja marjoja tai pähkinöitä.
- Leipää. 1-2 siivua / hlö / ruokailu. Varrasleipä on mielestäni paras vaihtoehto, mutta toki matkaan voi pakata myös ruisleipää, riisikakkuja tai mikä nyt ikinä parhaiten maistuu. Viileällä säällä voi tai margariini säilyy hyvin rinkassa, ja sitä voi käyttää myös ruoanlaitossa. Lämpimällä taas sulatejuusto (esim. Koskenlaskija) on parempi vaihtoehto säilyvyytensä takia, eikä se myöskään juuri sotke. Me söimme koko reissun ajan varrasleipä + Koskenlaskija -yhdistelmää, mutta mukaan olisi toki voinut pakata myös kovaa juustoa ja meetvurstia. Koskenlaskijan ja voin/margariinin taas olisi halutessaan voinut hyvin korvata vaikkapa pestolla tai hummuksella.
- Herkuksi suklaabanaaneja nuotiolla. Tämä on sitä ylimääräistä kantamista parhaimmillaan, mutta joskus voi (ja pitää!) myös herkutella.
Viikon menu
PÄIVÄ 1
- lounas: papupasta Vegeretki-blogin ohjeen mukaan.
- päivällinen: tomaattinen härkiskastike + kvinoariisi.
PÄIVÄ 2
- lounas: jauhelihatomaattikeitto pastalla + varrasleipää
- päivällinen: tomaattinen härkiskastike + kvinoariisi
PÄIVÄ 3
- lounas: pussiretkiruoka (Leaderin Pasta Bolognese)
- päivällinen: papupasta + omena
PÄIVÄ 4
- lounas: pussiretkiruoka (Leaderin Chicken Tikka Masala)
- päivällinen: chili con carne kuivatusta jauhelihasta + riisi
Päiväretkillä mukana repussa kulki myös huiputusbanaani! Se kaivettiin toisinaan jopa ennen kameraa esille, kun päästiin huipulle.
En yleensä ole mikään säilykekala-asioiden ystävä, mutta tämä Varustelekasta ostettu savulohirouhe oli ihan älyttömän hyvää!
PÄIVÄ 5
- lounas: kermainen possukastike + kvinoariisi
- päivällinen: chili con carne kuivatusta jauhelihasta + riisi.
Viidennen päivän lounas oli ainoa ateria, jota en tekisi enää uudestaan. Kala-Kallen viljapossu-säilyke oli aikamoista kuraa, ja toi meille molemmille oksennuksen suuhun. Vaikka meillä olikin järkyttävä nälkä vaelluksen jäljiltä, emme vain saaneet ruokaa alas, vaikka miten yritimme. Sen sijaan kuivatusta jauhelihasta valmistettu chili con carne oli todella hyvää!
PÄIVÄ 6
- lounas: pussiretkiruoka (Blå Bandin mausteinen couscous-kasvispata)
- päivällinen: tomaattinen savulohipasta.
Teimme tomaattisen savulohipastan Kala-Kallen savulohirouheesta (1 purkki rouhetta + pastaa). Edellispäivän jäljiltä suhtauduimme savulohirouheeseen kriittisesti, mutta pastasta tuli todella hyvää! Olen edelleen sitä mieltä, että ruoka oli koko reissumme paras.
PÄIVÄ 7
- lounas: jauhelihatomaattikeitto pastalla + varrasleipää
- päivällinen: Leaderin meksikonpataa kuivatusta jauhelihasta.
Suurkiitos Nealle retkiseurasta ja -ruuista! Ilman sua ei oltais selvitty!
Reinebringenille kipuaminen oli jokaisella askeleella itseni ylittämistä. Taukoja oli pidettävä vähintään 5o portaan välein, ja vähintään yhtä usein olin valmis kääntymään takaisin ja jättämään leikin kesken. Auringon porottaessa ja reisien tärrätessä kiipeäminen tuntui mahdottomalta, mutta maailman paras reissukaverini tsemppasi minua jatkamaan. Hän ei antanut minun luovuttaa, vaan toisteli, miten hyvin olen jaksanut tähänkin asti ja että portaita olisi aina vaan vähemmän jäljellä. Välillä piti purra hammasta, etten sanonut mitään tyhmää takaisin, mutta loppupeleissä olin äärettömän kiitollinen siitä, että kaverini jaksoi paitsi kuunnella jatkuvaa läähätystäni vieläpä pysyä positiivisena.
Siinä missä itse taistelin kunnon kanssa, kaverillani alkoi puntti tutista sitä enemmän mitä korkeammalle pääsimme. Alkuun hän puhui pienestä huimauksesta, mutta lähes samassa tahdissa hengästymiseni kanssa kaverini vointi alkoi mennä koko ajan huonommaksi. Ensin autoin häntä kulkemalla portaiden ulkokurvissa, mutta pian siitäkään ei ollut enää apua.
1000 porrasta. Niin pitkälle me lopulta pääsimme ja lähes saman verran meiltä jäi kapuamatta. Sitten oli pakko luovuttaa. Vaikka kuinka koitin vuorostani tsempata kaveriani, pelko oli jo ehtinyt ottaa hänestä vallan eikä järjellä ollut hommassa enää sijaa. Kaikki näytti kaverini mielestä kovin korkealta, kaukaiselta ja pelottavalta. Teki mieli käskeä toista vain unohtamaan pelkonsa ja jatkamaan eteenpäin, mutta eiväthän fobiahommat toimi niin. Kerrankin osasin siis pitää suuni kiinni oikeassa paikassa, ja niinpä lähdimme laskeutumaan takaisin parkkipaikkaa kohden. Paluumatkalla sain minipulloni vihdoin täytettyä pienessä vesiputouksessa ja voi että! Vesi ei ole varmaan koskaan maistunut yhtä hyvältä!
