Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Unesco

Unesco Uusimaa

Suomenlinna vain hetki ennen turisteja

3.5.2022

Suomenlinna on varmasti useimmille suomalaisille tuttu – ainakin nimenä. Suomenlinnan rakentaminen alkoi jo 1750-luvulla ja se on yksi maailman suurimmista merilinnoituksista. Rakennuttamisen aloittivat ruotsalaiset, mutta 1800-luvun alussa linnoitus jäi venäläisten haltuun. Vuonna 1991 Suomenlinna liitettiin Unescon maailman­perintö­luetteloon ainutlaatuisena sotilasarkkitehtuurin muistomerkkinä.

Miksi Suomenlinnaan kannattaa suunnata? Siinäpä kysymys, jonka itsekin esitin, kun mieheni ehdotti, että lähtisimme päiväretkelle Suomenlinnaan. En ole mikään Helsinki-fani (päinvastoin!), ja edellisestä Suomenlinnan reissusta oli kulunut niin paljon aikaa, etten enää muistanut paikan kauneutta. Vaikka kuinka yritin, pystyin palauttamaan mieleeni vain äkäiset valkoposkihanhet ja hirveän ryysiksen kesäisenä päivänä. Kuitenkin mieheni mielestä jo se, että lähtisimme kerrankin jonnekin muualle kuin metsään tai suolle oli jo riittävä perustelu. Pah!

Niin me sitten kävimme Suokissa päiväreissulla ja oli ihanaa. Nyt taas muistan, miksi Suomenlinnaan rakastutaan – ja miksi sinne on kiva palata uudelleen vielä vuosien jälkeenkin. Yksi syy on ehdottomasti paikan monipuolisuus retkikohteena: Suomenlinnassa voi viettää juuri niin laiskan tai aktiivisen päivän kuin haluaa. On ihan okei istua piknikillä koko päivä ja nauttia säästä samalla, kun tuijottelee merelle ja bongailee laivoja. Ja vähintäänkin yhtä okei on seikkailla ympäriinsä ja kurkistella linnoituksiin, onkaloihin ja pieniin soppiin, joita alueella riittää vaikka kuinka paljon!

Ja mikä parasta, tähän aikaan vuodesta kaikkialla leijailee vielä erikoinen, odottava tunnelma. Koko saari ihmisiä ja eläimiä myöden tuntuu vasta valmistautuvan kesän sesonkiin ja kaikkialla on ihanan hiljaista ja rauhallista. Suomenlinnan asukkaat ulkoiluttavat koiriaan, mukulakivikaduilla törmää vain muutamiin ihmisiin, eivätkä lokitkaan ole vielä kovin röyhkeitä kerjäysyrityksissään. Suurin osa ravintoloista ei ole vielä edes avannut oviaan tälle vuodelle ja siellä täällä näkyy työmaita, jotka on tarkoitus saada valmiiksi ennen sesonkia. Tuntuu, että olisimme kurkanneet kulisseihin: päässeet näkemään jotain sellaista, mistä kesän vierailijoilla ei ole tietoakaan.

Jos sympaattisesti rapistuneita ja suloisen värisiä taloja ei lasketa, Suomenlinnan parasta antia on mielestäni Kustaanmiekka. Paikka, josta tuli hämmentävän paljon mieleen Tolkienin maailma – ainakin jos rajasi taustalla häämöttävän meren pois häiritsemästä mielikuvia. Intialaiset turistit viheltelivätkin TSH:n tunnusbiisiä kävellessään alueella. Jos olisin yhtään parempi viheltäjä, olisin liittynyt kuoroon itsekin. Vihellystä kuunnellessa melkein odotin, että joku kumpareen pienistä ovista avautuisi, ja Bilbo ystävineen kutsuisi meidät iltapäiväteelle.

Alueen valleilta avautui upeita maisemia sekä merelle että muille saarille. Isot risteilijät lipuivat ohitsemme näyttäen kovin jättiläismäisiltä. Juuri nämä maisemat muistan hämärästi lapsuudestani. Yhtäkkiä muistin myös muurin päällä nautitun jäätelötötterön ja ahtaat onkalot, joihin oli pakko päästä kurkistamaan, vaikka ehkä hieman jännittikin. Ja samanlaiset keltaiset asut, jotka meillä oli siskoni kanssa ja jotka päällä meitä aina luultiin kaksosiksi. Muistoja, joita en tiennyt enää olevan olemassakaan, mutta joista halusin pitää kiinni.

Oli hassua huomata, että Suomenlinna herättää vuosien jälkeenkin samanlaista uteliaisuutta kuin joskus lapsena. Enää en mahdu pienimpiin koloihin, mutta toisaalta en myöskään pelkää niissä asuvia kummituksia. Yhä edelleen nautin merituulesta hiuksilla ja rentoudun katsellessani aaltojen hakkaamista rantakiviin.

Miten Suomenlinnaan oikein pääsee?

Joko innostuit päiväretkestä Suomenlinnaan? Hyvä! Ja mikä parasta, Suokkiin on hurjan helppo mennä. Jotenkin muistelin, että se olisi ollut hankalaa ja kestänyt ikuisuuden, mutta ehkä se on aikoinaan ollut lapsen totuus. Näin aikuisena vartin lauttamatka ei kuitenkaan enää tunnu maailmanlopulta, enkä ehdi kyllästyä sen aikana – toisin kuin lapsena.

Suomenlinnan lautta lähtee siis Presidentinlinnan kohdalta, tien toiselta puolelta. Lipun voi ostaa kätevästi aivan lautan lähtöpaikalta, joten siitä ei tarvitse huolehtia etukäteen. Toki myös HSL:n sovellusta kannattaa hyödyntää, sillä sieltä saa liput halvemmalla. Mieheni ei uskonut, että osaisin käyttää sovellusta, joten hän kävi ostamassa (kalliimmat) liput lippuautomaatista.

Suomenlinnan suosituimmat nähtävyydet

  • Kuninkaanportti on linnoituksen tunnusmerkki. Se rakennettiin aikoinaan linnoituksen edustusportiksi, ja mm. Ruotsin kuningas Adolf Fredrik on kulkenut siitä.
  • Suuri linnanpiha, joka oli valmistuessaan 1760-luvulla linnoituksen pääaukio ja hallinnollinen keskus. Aukiolla sijaitsee Suomenlinnan perustajan, August Ehrensvärdin hautamuistomerkki sekä entisessä Komendantintalossa Ehrensvärd-museo.
  • Suomenlinnan kirkko rakennettiin alunperin sipulikupoliseksi ortodoksikirkoksi. Myöhemmin kirkon ulkoasua muutettiin ja siitä tehtiin luterilainen kirkko. Kirkon tornissa toimii yhä majakka, joka morsettaa H-kirjainta, Helsingin merkiksi.
  • Rantakasarmi, vaaleanpunaiseksi rapattu kaunis pääportti, joka hallitsee Suomenlinnan pohjoisrantaa (eli se ranta, johon HSL:n lautta tuo kävijät Kauppatorilta). Nykyään Rantakasarmissa sijaitsee matkailuneuvontapiste, Suomenlinnan oma panimo, taiteilijaseura sekä kahvila.
  • Telakka, joka on yksi maailman vanhimmista edelleen toiminnassa olevista allastelakoista. Täällä on myös toiminut aikoinaan Valtion lentokonetehdas, joka on valmistanut maamme ensimmäiset lentokoneet. Nykyään telakan isossa altaassa kunnostetaan puisia purjealuksia.

Yllä mainittujen lisäksi saarelta löytyy ruoka- ja museokauppa, useita kahviloita ja ravintoloita sekä hostelli.

Klaipėda Liettua Nida road trip Unesco

Baltian road trip: Kuurinkynnäs, Liettuan kaunokainen

5.5.2020

Ristikukkulalla vierailun jälkeen mieli oli levollinen. Hotellihuoneeseen päästyämme avasimme Liettuan kartan ja sitä tutkaillessamme huomasimme maan länsiosassa pitkän maakaistaleen, jonka toinen puoli kuului Venäjälle, toinen Liettualle. Mielenkiintomme heräsi heti, ja pienen googlettelun jälkeen saimme selville, että tuolta maakaistaleella löytyisi myös Kuurin kynnäs, joka on yksi UNESCOn maailmanperintökohteista. Meidän olisi pitänyt olla jo nukkumassa, mutta siellä me hotellihuoneessa tuijottelimme toisiamme silmiin hitaasti pimenevässä yössä. Syntyi äänetön sopimus, jossa päätimme lähteä valloittamaan maakaistaletta heti sirkkojen soiton vaimentuessa ja aamuauringon pilkistäessä puiden takaa.

Aamun koittaessa pakkasimme omaisuutemme reppuihin samalla, kun yritimme hätistellä hotellihuoneeseen liian innokkaasti tunkeutuvia ampiaisia takaisin pihalle. Istahdimme hetkeksi parvekkeelle vain tajutaksemme, että meidän olisi pitänyt jo olla matkalla ja sujautimme jalkoihimme varvassandaalit, vaikka Suomessa olimme luvanneet, ettemme ajaisi ne jalassa metriäkään. Mielikuvissamme olimme menossa päiväretkelle naapurirannalle, ja halusimme unohtaa 160 kilometrin pituisen ajomatkan, auton temppuilevan ilmastoinnin sekä loppukesän auringon turmelemat hedelmätoffeet, jotka olimme edellisiltana jättäneet etupenkille odottamaan tämän päivän seikkailua.

Ajomatka sujui niin hyvin kuin umpirakastuneiden reissun voi vaan olettaa sujuvan. Kuljetimme sormia toistemme iholla ja yritimme arvailla, mistä liettualaisilla radiokanavilla puhuttiin. Palkitsimme toisiamme sulaneilla toffeilla, koska emme uskoneet muuttuneen olomuodon vaikuttavan makuun. Minä toimin jakajana, joten poimin kuormasta mansikan- ja kirsikanmakuiset toffeet itselleni ja huijasin, ettei niitä ollut pussissa montaa.

Saapuessamme Klaipédaan, Liettuan suosituimpaan lomakohteeseen ja maan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, tajusimme heti pari seikkaa: rauhaisat ajotiet, viipyilevät katseet ja autiot jalkakäytävät olivat muisto vain, sillä joka paikassa tuntui olevan kaaosta ja ilmassa kaikui jatkuvasti auton torvensoitto. Yhtäkkiä ympärillämme tuntui olevan liikaa kaikkea.

Ajoimme satamaan niin nopeasti kuin vain suinkin uskalsimme, asetuimme jonoon ja sammutimme auton moottorin. Edessä olevasta autosta ryntäsi kaksi lasta, jotka halusivat päästä ruokkimaan laiturilla tepastelevia merilokkeja. Maksoimme lauttamatkan lippuluukulle, ja saimme tietää joutuvamme maksamaan ekstraa, koska emme olleet venäläisiä. Tässä vaiheessa en vielä tiennyt, että joutuisimme lauttamatkan jälkeen maksamaan myös 20 euron suuruisen tietullin päästäksemme ajamaan varsinaisen kansallispuiston alueelle. Tai että hetken päästä naljailisimme toisillemme siitä, kannattiko oikeasti maksaa parikymppiä kiukkuisen näköiselle venäläisnaiselle vain, jotta pääsisimme katsomaan hiekkaa…

Kannatti. Siitä ei pääse mihinkään.

IMG_5160
_DSC5153.jpg
IMG_5159

Ennen Kuurin kynnääseen tutustumista ajoimme Nidaan, joka on suloinen kalastajakylä aivan Venäjän rajan tuntumassa. Sellainen kolkka, josta löytyi toinen toistaan suloisempia puutaloja, kauniita värejä ja vanhanaikaista, pysähtynyttä tunnelmaa. Minun oli äärettömän helppo kuvitella itseni sinne asumaan ja juomaan iltapäiväteetä omenapuutarhaan.

Tuntui jotenkin hullulta, että me vain ajoimme kaiken sen kauneuden ohi. Olisi tehnyt mieli pysäyttää auto jokaisen suloisen asumuksen kohdalle ja kysyä, olisiko heillä tarjota huonetta tällaisille levottomille sieluille. Pyytää asukkaita opettamaan, miten tässä hektisessä maailmassa oikein voisi pysähtyä ja rauhoittua._DSC5163
IMG_5170
IMG_5168

Mitä lähemmäs rantaa saavuimme, sitä enemmän alkoi näkyä ulkomaalaisia rekisterikilpiä. Yhtäkkiä kaikkialla olikin turisteja, mikä tuntui hassulta, sillä lähes koko reissumme ajan olimme saaneet olla melko rauhassa. Kurkkua alkoi kuristaa, joten emme viipyneet kauaa Nidan keskiaikaisilla markkinoilla ja ihmisvilinässä.

Pysähdyimme kuitenkin rannalle, sillä halusimme molemmat päästä uimaan. Tuulen takia rantavahdit eivät päästäneet meitä kovin pitkälle, ja vaikka tiesimmekin, että se oli omaksi parhaaksemme, meidän teki silti mieli kapinoida rajoitteita vastaan. Kahlasimme pitkälle mereen ja sukelsimme poijurivin väärälle puolelle, pakotimme toisemme maistamaan merivettä ja pelottelimme toisiamme ajatuksella siitä, että joku olisi löytänyt auton avaimet shortsien taskusta ja vienyt kilpurimme. Tuuli yltyi yltymistään, laineet nousivat korkealle, ja välillä kadotimme toisemme aaltoihin. Olisimme halunneet jäädä, mutta iltapäivän puolelle siirtyneet kellonviisarit pakottivat meidät jälleen liikkeelle.

Yritin etsiä rantahiekasta simpukoita tai kauniita kiviä vielä ennen lähtöämme, mutta niitä oli mahdoton kaivaa hienon hiekan seasta. Paahtavassa kuumuudessa päätimme olla luopumatta uimavaatteistamme, joten heitimme vain nopeasti jotain niiden päälle ja lähdimme jatkamaan kohti Kuurin kynnästä.
_DSC5195
_DSC5209

Olisi hienoa voida sanoa, että koko road tripin ajan tiesimme tarkkaan, mitä teimme ja minne suuntasimme. Tosiasia kuitenkin on, että löysimme Kuurin kynnäälle puolivahingossa. Päätimme vain pysähtyä tienvarteen, jossa oli paljon muitakin autoja parkissa. Ensin luulimme, että kyseessä oli joku pyöräilijöiden tankkauspiste, sillä vettä myytiin ryöstöhintaan muutaman maasturin takakontista, mutta tarkempi tutkailu kuitenkin osoitti meidän olevan oikeassa paikassa. Hieman sivummalta, männikön reunasta löysimme pienen kioskin (, jota luulimme ensin vessaksi), josta pystyi ostamaan kahden euron lipun, jolla pääsi jatkamaan matkaa Kuurin kynnäälle.

Ensin matkaa taitettiin laudoituksen päällä. Seurasimme brittiläistä pariskuntaa, ja me kaikki tunnuimme pohtivan, voisiko matkaa taittaa paljain jaloin. Hiekkaa oli varpaiden välissä ja meriveden kastelemat sandaalit alkoivat hiljalleen hiertää. Kaikkialla oli kaunista, aurinko paistoi ja tuuli lennätti hiekkaa välillä ankarastikin. Juuri, kun paljaat varpaat olivat tottuneet lauta-alustaan, laudoitus loppui ja loppumatka taitettiin hiekassa tarpoen. Hiekka oli todella upottavaa, joten liian pitkäksi aikaa emme voineet jäädä maisemia ihailemaan. Muutamat turistit luovuttiva kesken kaiken, kun jalka ei enää noussutkaan loputtomassa hiekkameressä, ja mekin silmäilimme toisiamme merkitsevästi. Kumpikaan ei uskaltanut sanoa ääneen sitä, mitä toinenkin ajatteli: että pitäisikö kuitenkin kääntyä ja lähteä jatkamaan autolla matkaa.

Loputonta ylämäkeä tarpoessani mietin olevani aavikolla ja saatoin kuulla korppikotkien raakunnan mielessäni…Että jos sinne tuupertuisimme, meitä ei löytäisi kukaan. IMG_5181
IMG_5183
IMG_5185
IMG_5206.jpg
IMG_5200
Kun sitten lopulta pääsimme näköalapaikalle, henkemme meinasi salpautua paitsi kiipeämisen myös kauniiden näköalojen takia. Meri siinsi molemmissa suunnissa, ja tuntui virkistävältä nähdä havupuita hiekkameren jälkeen. Yhtäkkiä kaikki tarpominen tuntuikin kaiken vaivan arvoiselta, enkä olisi ollut missään muualla mieluummin. Ajatukset alkoivat harhailla, ja huomasin miettiväni jälleen, miten ajan saisi pysäytettyä.

Turistijoukkioiden ilmaannuttua paikalle, päätimme kuitenkin lähteä takaisin autolle. Askel tuntui alamäkeen yllättävän kevyeltä, ja matka taittui nopeasti. Tuntui hassulta, että hetkeä sitten olimme läähättäneet kuin eläimet matkalla näköalapaikalle.
IMG_5196

Kutná Hora Tšekki Unesco

Päiväretki Kutná Horaan

3.2.2019

Jo Prahan matkaa varatessani tiesin, että haluaisimme laajentaa Tšekki-kokemustamme myös pääkaupungin ulkopuolelle. Aloinkin jo varhaisessa vaiheessa googlailemaan kivoja päiväretkikohteita, joihin pääsisi helposti junalla. Melko pian oli selvää, että suuntaisimme Kutná Horaan ihastelemaan (tai kauhistelemaan) Sedlecin luukirkkoa, joka nimensä mukaisesti on koristeltu oikeiden ihmisten oikeilla luilla (tästä lisää myöhemmin). Koska päiväretken järjestäminen oli aikamoinen prosessi (tästä kiitos lähinnä tšekkiläisten olemattomalle asiakaspalvelutaidolle) ja monta kertaa itse tuli pihistyä hampaiden välistä, että kunpa tästäkin olisi tiennyt, niin ajattelin koota tähän yhteen postaukseen paitsi päiväretken fiiliksiä myös vinkkejä Kutná Horaan matkaaville.

JUNALIPPUJEN OSTO & MATKUSTAMINEN

Junalippujen osto Prahan päärautatieasemalta (Praha Hlavní nádraží tai Praha hl.n, Wilsonova 8) on yksi taiteenlajinsa, sillä asiakaspalvelu (ei ainakaan kokemamme mukaan) ollut mitenkään avuliasta. Olin ennen reissuamme lukenut muista blogeista, että junalippua ostaessa tulisi varmistaa, että lipusta löytyy määränpäänä Kutná Hora ja että siihen on lisäksi merkattu istumapaikka. Meidän lipuista puuttui kummatkin (määränpäänä oli Luhačovice), mutta muutaman kerran lipunmyyjän kanssa asiasta väännettyämme päätimme antaa olla. Tässä kohtaa joku ystävällinen naishenkilö vinkkasi, että mikäli haluaa apua, kannattaa kääntyä Info-tiskin puoleen. Kuulemma siellä vastaisivat innokkaammin kysymyksiin ja auttaisivat junien kanssa. No, innokkaasta en tiedä, mutta saimme oikeasti ihan loistavan tulosteen, jossa oli tarkasti selitetty, millä asemilla meidän tulisi vaihtaa junaa. Lapusta löytyi lisäksi junien määränpäät (, joka tietenkin helpotti vaihtoa) sekä saapumisajat asemille. Nämä pitivät todella hyvin paikkansa, joten matkaa oli helppo seurata paperistakin, kun tšekkiläiset kuulutukset menivät luonnollisesti ihan ohi. Suosittelen lämpimästi pyytämään samanlaista reittiohjetta Infosta, mikäli olo on yhtään epävarma (tai vaikkei olisikaan) – niillä ohjeilla ei voinut epäonnistua! Infon työntekijä osasi myös kertoa, että lippumme ovat voimassa koko päivän, aina kello 24 saakka, ja ne oikeuttavat kaikkiin juna-ajeluihin Tšekeissä. Kätevää!

Seuraavaksi harmaita hiuksia meinasi aiheuttaa lähtölaituri. Tai lähinnä sen puute. Onneksi olin jo aikaisemmin muista matkablogeista lukenut, että lähtölaiturit lävähtävät ruudulle vasta hieman ennen junan saapumista. Mekin saimme tietää lähtölaiturin vain vajaa kymmenen minuuttia ennen lähtöä. Siellä me tönötimme osana valtavaa ihmismassaa tuijottamassa taululle lisätietoja odottaen. Ei siis kannata hermostua, jos lähtölaituri loistaa poissaolollaan ihan viime hetkiin saakka.

Koska lipuissamme ei ollut paikkaa merkattuna ollenkaan, istahdimme vain ensimmäisille eteen tulleille tyhjille paikoille. Onneksi junassa ei todellakaan ollut ruuhkaa, joten kaikki sujui vallan mainiosti. Menomatkan ensimmäisellä osuudella jaoimme vaunumme koodaripojan ja viimeisen päälle pynttäytyneen tšekkiläisnaisen kanssa. Nainen ei millään meinannut uskoa, ettemme ymmärtäneet tšekkiä, vaan jatkoi meille jutusteluaan ensimmäiseen vaihtoon asti. Lopulta tyydyimme vain nyökkäilemään (muka) sopivissa kohdissa, mutta se tuntui riittävän naiselle mainiosti. Seuraavassa junassa istuimmekin sitten polkupyörävaunussa, haha! Jostain kumman syystä kahdessa seuraavassa junassa lippumme muuten aiheuttivat hilpeyttä konduktööreissä, ja he jäivät pitkäksi aikaa tutkailemaan niitä. Ensimmäisellä kerralla alkoi hieman kuumottaa, sillä olin lukenut tyyriistä sakkomaksuista, joita joutuisi maksamaan, jos lipussa olisi ollut jotain häikkää… Onneksi lippumme kuitenkin menivät läpi, vaikka niissä selvästi jotain ”outoa” olikin.

Päästäksemme Kutná Hora městoon, jouduimme tosiaan tekemään kaksi vaihtoa. Lipussamme määränpääksi oli laitettu Luhačovice, mutta meidän piti vaihtaa junaa ensimmmäisen kerran jo Kolínin asemalla. Siellä meidän tuli kipittää pikkuruiseen junaan,  joka vei meidät Kutná Hora hl.n:n (junan määränpäänä oli Čáslav) ja siellä vaihdoimme vielä kerran junaan, jonka määränpäänä oli vihdoin Kutná Hora město. Ensimmäisen junaetapin jälkeen kuulutukset olivat onneksi myös (ainakin osittain) englanniksi, mutta  sitä ennen yritimme saada tsekkiläisistä kuulutuksista  selvää… Kaikki asemat, joilla vaihdoimme junaa olivat todella pieniä ja keskellä ei-mitään. Takaisinpäin matkustaminen taas oli huomattavasti helpompaa, sillä Kutná Hora hl.n:stä pääsi suoraan Prahaan menevään junaan. Ja kun ei tarvinnut stressata vaihdoista tai yrittää ymmärtää tsekkiläisiä kuulutuksia, uskalsimme hyvin nukkua pienet päikkäritkin…

KUTNA HORA HL.N VAI KUTNA HORA MESTO?

Junasta on mahdollista poistua sekä Kutná Hora hl.n:ssä että Kutná Hora městossa. Mistä sitä sitten tietää, kummassa kannattaa jäädä? Kutná Hora hl.n. sijaitsee noin 700 metrin päässä Sedlecin luukirkosta ja Pyhän Barbaran katedraalista. Se on myös ensimmäinen näistä kahdesta pysäkistä. Suurin osa turistikavereistamme jäi pois tällä pysäkillä ja suunnisti suoraan luukirkolle – tai näin ainakin oletimme. Me sen sijaan jatkoimme suoraan Kutná Hora městoon, joka sijaitsee Kutná Horan historiallisen keskustan yhteydessä, vajaan parin kilometrin päästä luukirkolta. Kannattaa huomioida, että juna takaisinpäin (ainakin tähän aikaan vuodesta) lähtee Kutná Hora hl.n:stä, eli se ei käy Kutná Hora městossa ollenkaan.

Kutná Hora Městosta kävelee luukirkolle ja katedraalille vajaassa puolessa tunnissa. Matka on helppo taittaa suoraa tietä pitkin, ja ainakin tähän aikaan vuodesta kävelyteille mahtui hyvin kulkemaan. Mitenkään ihmeellinen maisemareitti ei ole kyseessä, sillä matkan varrella on lähinnä ravintoloita sekä värikkäitä kerrostaloja. Tunnelma oli paikoitellen oikeastaan jopa aavemainen, emmekä tienneet kumpi tuntui pelottavammalta; se, että vastaan käveli yksittäinen ihminen vaiko se, ettei missään näkynyt ketään. Vanhankaupungin ja luukirkon välin voi ilmeisesti taittaa helposti myös taksilla, mutta me emme ainakaan koko päivän aikana onnistuneet bongaamaan yhtäkään taksia! En siis osaa valitettavasti edes arvioida, paljonko tällainen parin kilometrin pikapyrähdys taksilla maksaisi. Ilmeisesti kesäaikaan, turistikauden ollessa vilkkaimmillaan, tarjolla on runsaasti myös kyytejään kaupittelevia taksikuskeja.

SEDLECIN LUUKIRKKO, PYHÄN BARBARAN KATEDRAALI JA HISTORIALLINEN KESKUSTA

Paikan nähtävyydet ovat pitkälti Sedlecin kylän luukirkko ja Pyhän Barbaran katedraali sekä Kutná Horan historiallinen vanhakaupunki. Kuten aiemmin mainitsin, vanhakaupunki sijaitsee parin kilometrin päässä, kun taas luukirkko ja katedraali ovat aivan vierekkäin. Kiertelimme ensin vanhaakaupunkia, joka oli toisaalta sympaattinen vanhoine, majesteettisine rakennuksineen, mutta toisaalta myös hieman karmiva, sillä liikkeellä ei ollut meidän lisäksemme ketään muita. Kukaan ei ollut liikkeellä edes autolla, ja hetken jo ihmettelimmekin, olimmeko varmasti oikeassa paikassa. Kurkkasin myös nettilehdestä, ettei käynnissä ollut mikään hätätilanne, jonka johdosta kaikkien tulisi pysytellä sisätiloissa… Mutta ilmeisesti kyseessä oli ihan tavallinen lauantaipäivä Kutná Horassa, turistikauden ulkopuolella.

Sedlecin luukirkko sijaitsee nimensä mukaisesti Sedlecin kylässä, ja odotin sen näkemistä ehdottomasti eniten. Alueelle on haudattu joukoittain ihmisiä, sillä kyseisellä hautausmaalla on aikoinaan ollut suorastaan maaginen maine: Uskottiin, että sinne haudattujen sielut pääsisivät nopeammin Jumalan luo ja että kyseisellä hautausmaalla ruumis hajoaisi muutamassa päivässä, ja hautaan jäisi vain kirkkaanvalkoiset luut. Maineensa takia hautausmaalla oli ruuhkaa, ja sinne tuotiin vainajia haudattavaksi naapurimaista saakka.  Kuitenkin, kun 1400-luvulla suurin osa hautausmaasta otettiin pois käytöstä, luille piti keksiä uusi sijoituspaikka. Aluksi ne siirrettiin kirkon maanalaiseen kappeliin, mutta 1800-luvulla kirkon restauroinnin yhteydessä luut päätettiinkin arkkitehdin ja puunveistäjän toimesta ottaa osaksi katedraalin sisustusta. Luita aseteltiin koristeellisesti ympäri kirkkoa, ja niistä on tehty muun muassa kattokruunu, erilaisia pilareita sekä ovikoristeita. Luita on kirjaimellisesti kaikkialla. Ensin ajattelin, että kirkossa olisi jotenkin ahdistavaa tai muuten epämukavaa, mutta vielä mitä. Ainakin me uppouidimme tutkailemaan luita pitkään ja välillä piti ihan muistutella itseään siitä, että kyseessä on ihan oikeita ihmisluita ja -kalloja. Tuntuu oudolta ja jotenkin väärältä, että ihmiskehon osia on käytetty sisustustaiteena. Erikoinen, outo ja hämmentävä. Näillä sanoilla kuvailisin Sedlecin luukirkkoa. Näkemisen arvoinen paikka, joka vetää hiljaiseksi.

Pyhän Barbaran katedraali sijaitsee aivan luukirkon vieressä. Ostimme luukirkolta yhdistelmälipun, jolla pääsee molempiin paikkoihin sisälle. Emme olleet suunnitelleet menevämme katedraaliin, mutta kun mahdollisuus tuli, niin olihan se käytettävä hyväksi. Luukirkon jälkeen itselläni oli ehkä hieman vaikeuksia nähdä katedraalia sen ansaitsemalla tavalla. Se oli valoisa ja kaunis, mutta jotenkin pliisu. Saimme heti sisääntulon yhteydessä Info-pisteen työntekijältä laminoidun julisteen, josta löytyi numeroituna paljon tietoja katedraalin eri osista: maalauksista, patsaista ja rakennuksesta itsestään. Sen avulla oli helppo seikkailla katedraalin eri osissa omaa tahtia. Onneksemme katedraalissakaan ei ollut tungosta, joten pääsimme sukkuloimaan siellä täällä – ja hieman omassa järjestyksessämme.

SÄÄSTÄ SEKÄ AIKAA ETTÄ RAHAA OMATOIMIMATKAILULLA

Vaikka alusta asti oli selvää, että matkustaisimme Kutná Horaan omin päin, tutkimme kuitenkin myös muita vaihtoehtoja. Monet turistipaikat tarjosivat päiväretkiä Kutná Horaan lähemmäs 40 eurolla, ja reissuun sisältyi edestakaiset kuljetukset sekä pääsyliput Sedlecin kirkkoon että Pyhän Barbaran katedraaliin ja lisäksi mahdollisuus kierrellä vanhassa kaupungissa. Tällaiset valmiit päiväretket olivat kestoltaan seitsemästä kahdeksaan tuntia, joten päiväretkestä oli kirjaimellisesti kyse. Me taas maksoimme junamatkoista yhteensä 12,40 euroa (eli 6,20 e/hlö) ja pääsylipuista Sedlecin kirkkoon ja Pyhän Barbaran katedraaliin yhteensä 9,30 euroa (4,65 e/hlö). Tästä voi jokainen laskea, miten kannattavaksi omatoimimatkailu tuli – ainakin jos miettii puhtaasti taloudelliselta kannalta.

Mitä taas tulee ajankäyttöön, olimme tosiaan varanneet Kutná Horan seikkailulle koko päivän, mutta melko pian huomasimme, ettemme millään saisi kulutettua kaupungissa niin kauaa aikaa. Koska meillä ei ollut nälkä ja ulkona paukkui pakkanen, emme keksineet mitään järkevää tekemistä sen jälkeen, kun nähtävyydet oli kierretty. Olimme saapuneet Kutná Horaan kahdentoista aikaan ja jo ennen kolmea olimme valmiit lähtemään takaisin Prahaan… Jos et siis jaksa pikkutarkasti tutkia kaikkia ykistyiskohtia, voi seitsemän tunnin päiväretki olla hieman liikaa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin varsin onnistunut, ja saimme katsastettua jälleen yhden Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan kohteen. Suosittelen Kutná Horan päiväreissua, jos Praha alkaa tökkiä tai jos haluaa nähdä välillä ihan jotain muuta. Koska olihan se melko ainutlaatuinen kokemus!

Löytyykö täältä muita, jotka ovat käyneet Kutná Horassa ja tutustuneet sen nähtävyyksiin? Vai suunnitteletko kenties reissua kyseiseen paikkaan?