Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Alanya

Alanya Turkki

Lähtisinkö enää Deturin pakettimatkalle?

13.4.2022

Surullisen kuuluisa Detur, josta moni matkailija on varmasti lukenut viimeisen puolen vuoden aikana enemmän ja vähemmän mairittelevia juttuja? Haksahdin ostamaan halvan pakettimatkan Turkkiin. Ensimmäinen ja viimeinen pakettimatkani – ja toivottavasti myös ainoa kerta, kun tarvitsee olla Deturin kanssa tekemisissä. Matka oli alusta loppuun asti yhtä varmistelua, vääntöä ja stressiä, enkä kokemani perusteella voi suositella kyseistä matkatoimistoa kenellekään.

Instagram-seuraajat tietävätkin, ettei loma mennyt ihan putkeen, ja tiedän myös, että moni odottaa aiheen tiimoilta postausta. En jaksanut ihan kaikesta Instagramin puolella kertoa, sillä matkaan mahtui myös monta hyvää hetkeä (niistä lisää seuraavissa postauksissa), mutta alusta asti oli selvää, että haluan avautua aiheesta ihan kunnolla täällä blogin puolella. Mielestämme pakettimatka oli nimittäin kaikkea muuta kuin helppo ja rentouttava. Päinvastoin, alusta asti sai olla varmistelemassa asioita ja pitämässä omia puoliaan, ettei tullut aivan jyrätyksi tai huijatuksi…

Mutta pidemmittä alkuhöpinöittä, tässäpä kauhun hetket ja jännitysmomentit tiivistetysti pähkinänkuoressa:

1. Perutaanko loma?

Ensimmäinen jännityksen aihe oli tietenkin se, järjestettäisiinkö koko matkaa ollenkaan. Mikäli on seurannut uutisointia tai Deturin some-kanavia (, joissa on joko estetty kommentointi kokonaan tai poistetaan kommentteja ahkerasti) tietää, että lentoja on tänä keväänä peruttu ja siirrelty mielivaltaisesti. Niinpä mekin jännitimme ihan kalkkiviivoille asti, perutaanko loma kokonaan. Ei peruttu, mutta rehellisesti näin jälkeenpäin sanottuna en tiedä, olisiko se ollut yhtään paha juttu.

Lue myös:

2. Kusetetaanko rahastuksessa?

Melko pian saavuttuamme Turkkiin selvisi, ettei Deturille kelpaa maksuvälineeksi muu kuin käteinen – ja senkin pitäisi olla euroissa. Mitään muuta mahdollisuutta ei ollut, ja kun kysyin korttimaksamisesta, minulle vastattiin, ettei se olisi mikään vaihtoehto. Kuitit kirjoitettiin tietenkin käsin, ja niiden kanssa sai olla melko tarkkana, että tiedot, summat ja sovitut asiat menivät oikein. Esimerkiksi varausnumerot (, jotka jossain vaiheessa osoittautuivat elintärkeiksi) unohtuivat oppaalta turhan helposti… Kuiteilla piti myös olla koko ajan todistelemassa jotain (joko päivämääriä tai sovittuja summia), joten jo matkan alussa opin, että kaikista kuiteista kannatti ottaa kuva.

3. Mihin hotelliin pääsen – tai joudun?

Aivan kuin kaikessa edellä mainitussa ei olisi jo ollut jännitettävää tarpeeksi, jouduimme myös stressaamaan hotellimme puolesta. Jo alusta asti opas ja kuskit ihmettelivät, mistä hotellista oikein puhun, ja kun näytin varausvahvistusta (, jossa näkyy hotellin osoite) kaikki pyörittelivät päätään. Ei ollut kovin luottavainen olo. Ikuisuudelta tuntuva bussimatka ei helpottanut oloa, ja vielä enemmän kurkkua kuristi siinä vaiheessa, kun saavuimme päätepysäkille ja olimme yhä bussissa ilman tietoa siitä, oliko varaamaamme hotellia edes olemassa – ja jos ei olisi, niin mihin majoittuisimme.

”Odottakaa tässä, käyn kysymässä tästä hotellista”, opas huikkasi ja jätti meidät pilkkopimeään, keskelle katua matkatavaroinemme. Muutaman minuutin kuluttua hän palasi ja sanoi, että voisimme majoittua vaikka täällä. Kun kyselimme alkuperäisestä hotellistamme, meille kerrottiin, ettei sitä oltu vielä avattu. Kuukauden päästä sitten, kun paikalla olisi enemmän turisteja. Ja että oli oikeastaan ihan sama, kummassa hotellissa sitä majoittuisi, kun molemmilla kerran oli sama omistaja. Tämä oli erittäin mukavaa saada tietoonsa pitkän päivän ja jatkuvan stressitilan jälkeen. Opas ei ymmärtänyt kiukkuamme lainkaan. ”Nythän kaikki on ihan hyvin, okei?”

Hotelli ei ollut ollenkaan sitä, mitä odotimme. Eikä se muistuttanut yhtään sitä hotellia, jonka olin alunperin varannut. Rehellisesti sanottuna huone oli melko hurjassa kunnossa: kylpyhuoneessa oli hometäpliä (, joita kuulemma oli myös muiden huoneissa), osa kaappien kahvoista oli mennyt poikki, parvekkeen ovea ei saanut lukkoon, meillä ei ollut peittoa huoneessa (ja huone ylipäätään kylmeni aina yöksi, eikä lämpötilaan voinut mitenkään vaikuttaa) eikä vessakaan vetänyt. Sekä terassin ovi että ulko-ovi olivat molemmat niin väljiä, että tuntui kuin ovet olisivat olleet koko ajan auki: äänet kuuluivat todella hyvin ja olo oli turvaton. Kaiken kruunasi oksennus hississä, jonka siivouksessa ei pidetty mitään kiirettä. Yrjö kulki hississä ylös alas koko yön, eikä sen siivoaminen ollut aamullakaan ensimmäisenä kenenkään tehtävälistalla.

Emme myöskään olleet lennoltamme ainoita, joiden hotellia oli vaihdettu. Osa oli saanut tietää vaihdoksesta ennen matkaa, osalle asia valkeni lentokentällä bussiin noustessa ja sitten olimme me, jotka saimme vasta hotellin pihalla tietää, minne olemme menossa. Loppujen lopuksi tuntui, että vähemmistöä olivat ne, jotka pääsivät hotelliin, jonka olivat alunperin varanneet. Mehän päädyimme lopulta vaihtamaan hotellia omaan piikkiimme, sillä emme halunneet nukkua enää ainuttakaan yötä Deturin nuhjuisissa huoneissa.

Detur tarjosi ainoana vaihtoehtona hotellin vaihtoa toiseen samanlaiseen. Vaihdot eivät nekään olleet yksinkertaisia, sillä tuntui, että niissä mentiin naamakertoimen ja sen perusteella, miten kovasti jaksoi pitää oikeuksistaan huolta. Me emme halunneet enää yhtään ylimääräistä draamaa, joten muutimme kokonaan pois. Tämän ei pitänyt vaikuttaa mihinkään, mutta toisin kävi…

4. Mistä kaikesta hotellissa pitää maksaa ekstraa?

Hotellimme oli kolmella (tai kahdella, hieman lähteestä riippuen) varustettu, mutta mitä sillä oikeastaan sai? Ei ainakaan vessapaperia tai saippuaa. Juttelin muiden matkalaisten kanssa, eikä heilläkään mennyt yhtään sen paremmin. Vessapapereista oli velotettu ekstraa (halvemmalla sai kaupasta), kahvin- ja vedenkeittimestä joutui maksamaan ylimääräistä vuokraa, eikä kaikkiin sänkyihin kuulunut automaattisesti peittoja tai vuodevaatteita. Kun naiset olivat käyneet kysymässä, miksei yhdessä sängyssä ole lainkaan petivaatteita, oli ensimmäinen vastaus ollut, ”ettei Turkissa käytetä niitä ollenkaan”, mutta kun naiset olivat jatkaneet kärttämistä, respan työntekijä oli antanut heille yleisavaimen ja käskenyt lähteä tutkimusmatkalle, ”jos vaikka jostain löytyisi jotain”. Naiset olivat tonkineet kaappeja ja varastotiloja ja vihdoin viimein saaneet kerättyä kaiken tarvittavan. Useammalle suomalaiselle oli myös järkytys, ettei huoneissa ollut kunnon peittoja. Osalla ne oli piilotettu kaappeihin, osalta ne puuttuivat kokonaan. Ja kysyttäessä vastattiin, että ”Turkissa kukaan ei käytä peittoja”.

Palatakseni vielä vessapaperi-tapaukseen. Meiltä siis loppui eräänä iltana vessapaperi kokonaan, joten mieheni joutui menemään respaan ja kysymään, saisiko yhden rullan. Ilmeisesti se oli liikaa pyydetty, sillä sen sijaan, että olisimme saaneet uuden rullan, respahenkilö hakikin vessapaperin yleisestä vessasta. Puoliksi käytetty, osittain märkä rulla ei ehkä ollut se, mitä olimme kuvitelleet saavamme, mutta siihen oli tyytyminen, sillä muutakaan ei ollut saatavilla.

5. Mitä syön ja miksei allergikkoja ole huomioitu mitenkään?

Elämäni ensimmäinen all inclusive. Ajatuksena, ettei tarvitsisi käyttää aikaa ravintoloiden metsästykseen, vaan voisi keskittyä enemmänkin keräämään kokemuksia. Mitä saimme? Todella huonoilla ja lyhyillä ajoilla olevia ruokailuja. Kaikista pahinta tässä kuitenkin oli se, että ruokailuissa ei ikinä tietänyt, mitä suuhunsa laittoi. Yhdenkään ruuan yhteydessä ei ollut lappua tai minkäänlaista tietoa siitä, mitä ruoka sisälsi tai mitä ne ylipäätään olivat. Moni ruuista oli myös aikamoista mössöä, joten niistä oli mahdotonta silmämääräisestikään päätellä, mitä ne sisälsivät. Onneksi meillä kummallakaan ei ole allergioita, joiden puolesta tarvitsisi pelätä, mutta olisihan se ollut kiva tietää, mitä suuhunsa laittaa…

Yksi suomalaispariskunta joutui syömään kaikki ruokansa muualla, sillä naisella on hengenvaarallinen kala-allergia, joten mitään riskejä ei saa ottaa. Lisäksi ”juomapakettiin” kuului todella vähän juomia, ja nekin olivat vähän mitä olivat: välillä juomia sai koneesta (ja ne maistuivat siltä miltä pitikin), välillä niitä taas kaadeltiin avatuista pulloista, joiden etiketit eivät todellakaan olleet sitä, mitä tilattiin… Maku oli myös vähän niin ja näin, ja olen varma, että yhdessä tilaamassani Spritessa oli viinaa mukana…

6. Päiväretket – huolitaanko minua mukaan ja järjestetäänkö niitä ylipäätään?

Seuraavaksi päästäänkin Deturin tarjoamiin retkiin, jotka nekään eivät (ainakaan tällä reissulla) menneet ihan nappiin.

Me varasimme matkan Pamukkaleen perjantaille. Lähdön piti olla aamulla kello 3.15. Vaihdoimme hotellia edellisenä päivänä, ja ennen vaihtoa varmistelimme moneen kertaan, että saammehan yhä osallistua etukäteen varatuille ja maksetuille retkille. Ei pitänyt olla ongelmaa, mutta toisin kävi. Heti, kun olimme vaihtaneet hotellia, meille soitettiin, että perjantain retki oli peruttu. Kysyimme syytä, mutta emme sellaista saaneet: ”Sitä ei nyt vaan tule”. Kysyin, oliko muita reissuja tulossa, ja opas kertoi, että seuraava retki olisi sunnuntaina. Sanoin, että voisimme tulla siihen. ”En oikein suosittele, kun teidän pitää lähteä maanantaina kotiin. Tulee liian rankkaa”, opas selitti ja näin tyrmäsi tulomme retkelle täysin. Rivien välistä olin lukevinani, ettei meitä haluttu mukaan – luultavasti juuri hotellin vaihdosta johtuen. Eikä tässä vielä kaikki. Meidän käskettiin mennä hetimmiten takaisin vanhalle hotellille hakemaan rahamme reissusta takaisin. Ihmettelimme kiirettä, mutta opas sanoi, että meillä oleva Pamukkale-kuitti pitäisi hävittää hetimmiten. Niinpä me sitten siirsimme päivän ohjelmaamme, kipitimme aiemmalle hotellillemme (, jossa ei tiedetty asiasta mitään) ja selvitimme asiaa. Pienen väännön jälkeen saimme lopulta rahamme ja he kuittinsa. Oudointa tässä oli, että hotellin työntekijä ihmetteli isoon ääneen, miksemme halunneet enää lähteä seuraavan päivän retkelle. Hän ei ollut kuullut peruutuksesta mitään – ja mekin epäilimme, oliko retkeä todella peruttu.

Lauantaina meille soitettiin, että ”saatte sittenkin osallistua sunnuntain retkelle, kun niin kovasti sinne haluatte”. Tarjous tuntui jonkinlaiselta armopalalta, ja koska meillä oli ollut tähän mennessä jo niin paljon ongelmia Deturin kanssa, päätimme jättää retken väliin. Ei mikään helppo päätös, sillä olisimme todella halunneet päästä käymään paikassa. Mutta emme tässä vaiheessa kaivanneet enää yhtään lisää stressiä ja vääntöä matkatoimiston kanssa.

Jälleen emme olleet ainoita, joilla oli ongelmia retkiensä kanssa. Kuulimme, että yhdeltä parilta retki oltiin peruttu viime metreillä. Syynä tähän oli kuulemma se, että kyseistä retkeä (, jota mainostettiin meille niin suosittuna, että lähtöjä oli joka päivä) ei järjestetty kuin vain joka toinen viikko. Herää kysymys, eivätkö oppaat todella tienneet, että retkeä järjestettiin näin harvoin. Ja miksi retkeä järjestetään vain joka toinen viikko, kun lähtökohtaisesti Detur myy Turkkiin vain viikon pituisia paketteja?

7. Puhuuko retkillä kukaan englantia? Mitä kaikkea retket oikein sisältävät?

Vaikka Pamukkalen retki peruttiinkin, pääsimme sentään alkuviikosta osallistumaan parille retkelle (näistä lisää myöhemmissä postauksissa). Kummastakin retkestä oli esitteessä kerrottu hieman ympäripyöreästi, eikä niistä ollut esimerkiksi tarkempaa aikataulua olemassa. Lähtöajankohtia saatiin varmistaa viime hetkille saakka ja retken varsinainen ohjelmasisältö oli selvillä oikeastaan vasta sitten, kun oltiin takaisin hotellilla.

Ensimmäinen ongelma oli se, ettei meillä ollut retkillä minkäänlaista opasta mukana. Kielitaidottomat kuskit hakivat meidät hotellilta, ja sen jälkeen olimme täysin heidän armoillaan. Meille ei kerrottu retkistä yhtään mitään, ajelutettiin vain paikasta toiseen. Olimme aina ihan pihalla siitä, mitä seuraavaksi tapahtuisi tai miten meidän tulisi toimia. Kuskit eivät myöskään osanneet kertoa meille kohteista juuri mitään, sillä heidän kielitaitonsa oli olematon. Myös moni retkeläisistä oli luullut, että mukana olisi suomen kielen taitoinen opas, joten jouduin toisinaan toimimaan myös tulkkina matkustajien ja oppaan välillä.

Kielimuurin lisäksi hampaidenkiristystä aiheutti myös retkien sisältö. Usein nimittäin tuntui siltä, että kaikki oheisohjelma (, kuten teehetki vuoristossa ja pysähdykset rihkamakaupoissa ja ”kavereiden” ravintoloissa) vei päivästä suurimman osan, kun taas itse retkikohteessa usein kiiruhdettiin ja aikaa annettiin todella vähän. Lisäksi hinta-asioista oltiin jälleen kerran ylimalkaisia, ja monelle tuli yllätyksenä, että retkeen sisältyvät ravintolakäynnit eivät sisältäneet lainkaan juomia. Tarjoilijat myös ovelasti ”huijasivat” meitä, sillä kaikki elimme siinä oletuksessa, että juomat oli jo maksettu retken maksamisen yhteydessä.. Heti ruokailun jälkeen tarjoilijat lähtivät jahtaamaan meitä kuitteineen ja maksupäätteineen.

Käymieni keskustelujen lopputulemana voi sanoa, että moni pettyi matkoihin ja siihen, miten ja millaisina ne myytiin.

8. Kuka viestii  ja mikä on kenenkin vastuu?

Mielestäni Detur korosti koko ajan matkailijan vastuuta: heidän tehtävänsä ei ollut viestiä oikea-aikaisesti tai oikeassa kanavassa, vaan tärkeämmäksi nousi se, että matkustajat itse ottaisivat yhteyttä ja kyselisivät asioista. Tiedonkulku ja -saanti oli siis onnettoman huonoa. Lisäksi matkustajille annettiin usein myös hyvin erilaista tietoa esimerkiksi lähtöajoista tai retkien peruutusten syistä. Oli raskasta elää epätietoisuudessa, kun kaikilla matkaajilla oli hieman eri tietoa milloin mistäkin.

Tuntui, että teimme välillä aikamoista salapoliisityötä yhdistellessämme tiedonjyväsiä, jotta hahmottaisimme laajemman kuvan. Toki meitä myös harmitti, että hotellinvaihdon myötä meistä tuli ”kakkosluokan kansalaisia”, ja alkujaankin heikohko asiakaspalvelu huononi entisestään. Tuntui, ettei meitä enää haluttu mihinkään, eikä olemassaoloamme muistettu: meitä ei ollut listoilla, emmekä saaneet vähäisintäkään tietoa mahdollisista muutoksista.

9. Kotiinlähdön aika – lennänkö Suomeen vai Ruotsiin ja miten pääsen lentokentälle?

Detur piti meitä jännityksessä aivan koti-Suomeen asti. Ensin pääsimme vääntämään siitä, milloin paluukyyti lentokentälle lähtisi. Meidän pitäisi kuulemma käydä selvittämässä asiaa vanhalla hotellillamme – he eivät voisi puhelimitse tai viestitse kertoa lähtöaikaa. Menimme hotellille, jossa käteemme tyrkättiin tanskalaisten lähtölista. Muuta ei kuulemma ollut saatavilla. Tällöin oli vasta lauantai (lähtö oli maanantaina), joten emme jaksaneet vielä edes hermostua. Tulimme uudestaan sunnuntaina iltapäivällä, jolloin meille tarjottiin taas samaa tanskalaisten listaa ja sen jälkeen kerrottiin, että kaikki suomalaiset olivat lähteneet kotiin edellisenä päivänä, eikä muita lähtöjä olisi tulossa. Tässä kohtaa alkoi ärsytyskäyrä olla jo melko korkealla, joten käskin respan henkilöä tutkimaan asiaa koneelta omista tiedoistaan. Hetken selailun jälkeen selvisi, että aamuyöstä kyllä olisi suomalaisille kyyti tarjolla Antalyan lentokentälle. Tässä kohtaa ajattelin, että jes. Vihdoin homma on hoidossa, ja voin vaan nauttia viimeisestä lomapäivästäni. Mutta arvatkaapa vaan, menikö mikään (vieläkään) putkeen? Ehei.

Ensinnäkin, listaan meille kahdelle oli laitettu lennon määränpääksi Ruotsin Lulea. Toisekseen meille ei oltu merkattu noutoaikaa hotellilta, vaikka olimme tulomatkalla maksaneet meno-paluun hotellin ja lentokentän välillä. Jälleen kerran puhelin kouraan ja selvittämään asiaa. Deturilta kerrottiin, että olimme maksaneet ja varanneet vain tulomatkan, eikä meillä näin ollen olisi paikkaa lentokenttäbussissa. Kehtasivatpa vielä väittää, että maksamamme 100 euroa kattaisi vain yhdensuuntaisen matkan. Onneksi olin ottanut kuitista kuvan ja lisäksi minulla oli tallessa WhatsApp-keskustelu, jossa Deturin opas vahvistaa, että olemme varanneet paikat myös kotiinpäin.

Meitä ei kuitenkaan oltu huomioitu kuljetuksissa, sillä seuraavaksi selvisi, ettemme pääsisi samaan bussiin muiden hotellilaisten kanssa. Olenko ainoa, josta tuntuu hassulta, että sama porukka, joka tuli bussilla lentokentältä Alanyaan ei nyt mahdukaan yhteen bussiin? Mitään kommenttia siihen, miksi he yrittivät rahastaa meiltä tuplasumman kuljetuksista, en koskaan saanut. En myöskään pahoitteluja sekoilusta ja säädöstä, jotka olivat jälleen vieneet paljon aikaa.

Deturilta luvattiin, että pääsisimme toisella bussilla, mutta se tarkoittaisi sitä, että meidän pitäisi olla valmiudessa 45 minuuttia muita aiemmin. Meidän tulisi myös soittaa perään, jos bussia ei näkyisi. Perus, että vastuu siirrettiin jälleen matkustajalle. Ja arvatkaa vaan, näkyikö bussia paikalla klo 2.00? Ei tietenkään. Soitimme perään samalla kun katsoimme, miten meitä puoli tuntia myöhemmällä lähdöllä lähtevät hyppäsivät oman bussinsa kyytiin. Lopulta mekin pääsimme nousemaan bussiimme kello 2.40. Hyvitykseksi vaivasta ja odotuksesta meille tarjottiin vettä tai kahvia – emme ottaneet kumpaakaan. Opas myös naureskeli, että nyt ei meillä ole kyllä reissu mennyt ihan putkeen. Really?

10. Miksei tietojani löydy lentokentältä? Miksei meille viestitä tilanteesta?

Seuraava vastoinkäyminen odotti jälleen kulman takana, nimittäin lentokentän lähtöselvityksessä. Olimme hyvissä ajoin paikalla (, mitä ihmettelin, sillä olimme hurjasti alkuperäistä aikataulua jäljessä), mutta meno tyssäsi lähtöselvitykseen. Olimme toisina jonossa, joten kuulimme, ettei meitä löytynyt matkustajaluettelosta.  Deturin puolelta asiasta ei viestitty mitään (opas seisoi jonon etupäässä), ja moni olikin ihmeissään, mikä hommassa kestää. Kun aikaa oli kulunut lähes tunti, opas päätti alkaa arpomaan passeja ja matkustajia. ”Jospa jonkun passi toimisi.” Toisella yrittämällä meidän nimemme löytyivät listalta (ja vieläpä matkalla Helsinkiin eikä Luleaan), joten pääsimme jatkamaan matkaa. Muutamilla muilla ei ollut yhtä hyvä tuuri, sillä heidän tietojaan ei koskaan löytynyt. Niinpä he tulivat koneeseen viimeisinä ja istuivat yksittäisille vapaille hajapaikoille, joita lentokoneessa oli. Tässä kohtaa jonotusta oli takana jo päälle toista tuntia, joten hermot olivat ymmärrettävästi kireällä. Edelleenkään meille ei kerrottu Deturin tai lentoyhtiön puolesta mitään – ihmettelimme vain, miksi kone seisoo yhä paikoillaan. Kaikki viestintä oli matkustajien kuulopuheiden ja arvailujen varassa…

Juuri ennen lähtöä lentoyhtiö kertoi vielä rikkoneensa erään suomalaismatkustajan matkalaukun (tulivat oikein henkilökohtaisesti näyttämään kuvia rikkoutuneesta laukusta). Vihdoin pääsimme matkaan. Lähtö oli aikamoista ryminää ja räminää, mutta mitään muuta emme odottaneetkaan. Se, mikä yllätti, oli ettei lentoemännillä ollut vaihtorahaa, vaan he kulkivat pitkin käytäviä huhuillen, pystyisikö joku rikkomaan setelejä pienemmiksi. Itse en saanut vaihtorahoja ostoksistani ollenkaan, kun sopivaa kolikkoa ei löytynyt. Eipä se 50 senttiä missään tuntunut, lähinnä vaan huvitti: tämäkin vielä?

Kun sitten lopulta laskeuduimme vauhdilla Helsinki-Vantaalle, osa matkustajista taputti railakkaasti. Ei kuitenkaan onnistuneelle laskeutumiselle vaan sille, että olimme vihdoin Suomessa ja matkakaaos oli takana.

Lopputulos: lähtisinkö uudestaan?

Vastauksena otsikon kysymykseen, ei, en lähtisi. Enkä kokemani perusteella voi suositella Deturia yhtään kenellekään. Ymmärrän, että matkustaessa aina sattuu ja tapahtuu, mutta mielestäni yrityksen toiminta oli monessa kohtaa vähintäänkin epäilyttävää. Lisäksi ärsytti, että pakettimatkalla, joita mainostetaan helppoina ja turvallisina, sai stressata alusta loppuun asti ja olla joka päivä selvittelemässä tai varmistelemassa jotain asiaa. Viestintä asiakkaiden suuntaan oli heikkoa, joten kaikki oli omasta aktiivisuudesta kiinni ja lomasta kului yllättävän paljon aikaa puhelimella oloon tai vanhalla hotellilla juoksemiseen.

Samaan aikaan lomalla kanssamme oli reissaajia, jotka olivat matkustaneet Deturin kautta useita kertoja. Kuulemma palvelun taso on laskenut kuin lehmän häntä: ennen retkillä oli kunnon (suomenkieliset) oppaat mukana, nyt ei ketään. Olimme aika lailla oman onnemme nojassa retkillä, joissa mukana oli usein (vain vaivoin) englantia mongertava kuljettaja. Kuljettaja ei myöskään puhunut mitään ylimääräistä, joten monet kohteista, joihin menimme, jäivät kokonaan ilman selitystä. Googlettelin kohteita parhaani mukaan, mutta olisihan se ollut hienoa kuulla, mihin ollaan menossa…

Tämän avautumisen jälkeen olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kokemuksia teillä on Deturista tai pakettimatkoista ylipäätään? Onko homma toiminut vai oletteko saaneet (meikäläisen tapaan) ennemminkin harmaita hiuksia?