Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Tšekki

Praha Tšekki

Prahan Sea World oli pettymys

8.2.2019

Koska päiväretkemme Kutná Horassa jäi ennakoitua lyhyemmäksi, meidän piti melko nopeasti keksiä lauantain alkuillaksi tekemistä Prahassa. Olimme molemmat melko väsyneitä junaseikkailun jäljiltä, ja koska tarkoituksena oli mennä vielä illaksi vanhaankaupunkiin, halusimme väliajalle jotain helppoa ja nopeaa tekemistä. Tutkailimme löytyisikö lähistöltä jotain ja löysimmekin Sea Worldin (Mořský Svět, Výstaviště), joka sijaitsi aivan hotellimme välittömässä läheisyydessä. Kööpenhaminan Den Blå Planet mielessäni (voi, se oli niin ihana!) lähdimme suunnistamaan Sea Worldiin.

Taustatietona kerrottakoon, että olin itse lapsena innokas akvaarioharrastaja. Kun allergioiden takia ei ollut mahdollisuutta saada hamsteria tai gerbiilejä, kanavoin kaiken eläinrakkauteni perheen koirien ja hevosten lisäksi akvaariokaloihin. Jo lapsena nautin suunnattomasti akvaarioiden tietynlaisesta rauhoittavuudesta ja saatoin istua pitkiäkin aikoja kalojen liikehdintää seuraillen. Samaa tekivät myös useimmat kaverini, jotka tulivat koulun jälkeen kyläilemään: Lähes poikkeuksetta kaikki kiiruhtivat akvaariomme luo ja jäivät sinne sitten istuskelemaan ja ihmettelemään. Olin jo oikeastaan unohtanut, miten rentouttavaa kalojen seuraaminen voikaan olla, kunnes eksyin muutama vuosi sitten Kööpenhaminan Den Blå Planet -nimiseen akvaarioon. Kyseessä on Pohjois-Euroopan suurin akvaario, ja voi miten ihanaa siellä olikaan vaellella kaikessa rauhassa muuten hektisen ja stressaavan päivän jälkeen. Samaa fiilistä lähdimme hakemaan Prahan Sea Worldista, mutta petyimme pahasti.

En voi suositella Prahan Sea Worldia kenellekään. Suurimman järkytyksen aiheuttivat itse kalaparat (ja heti kakkosena tuli todella inhottava ja piikittelevä asiakaspalvelu). Osalla kaloista oli aivan liian pienet elinolot, ja joissakin akvaarioissa ei hiekan lisäksi ollut mitään muuta virikettä. Tilat taas oli jaettu ehkä hieman epäreilusti, sillä isoilla (/isoiksi kasvavilla) kaloilla oli jo lähtökohtaisesti todella pienet tilat, kun taas pienemmillä (ja usein niillä värikkäämmillä ja tietyllä tapaa kauniimmilla) kaloilla taas oli huomattavasti suuremmat akvaariot, joiden sisustukseen oli panostettu ihan eri lailla.

Lisäksi näimme vierailumme aikana pahasti vahingoittuneita kaloja, joiden evät olivat repeytyneet tai kyljet olivat kunnon haavaumilla. Joillakin monneilla oli myös isoja kasvaimia naamassa, joiden johdosta niiden silmät olivat vahingoittuneet tai puuttuivat kokonaan. Osa kaloista myös kellui kyljellään tai vaihtoehtoisesti näytti tekevän kuolemaa akvaarioidensa pohjalla… Monen akvaarion kohdalla tekikin mieli kääntää pää pois, niin kurjalta meno nimittäin paikoitellen näytti. Toki mukaan mahtui myös kauniisti sisustettuja akvaarioita koristeellisine pikkukaloineen, mutta se ei tietenkään missään nimessä poistanut tai oikeuttanut muita akvaarion ongelmia…

Näin jälkiviisaana voin vaan todeta, että olisi pitänyt tehdä taustatyö paremmin eikä vain suunnata helppouden perässä lähimmälle ”nähtävyydelle”. Harmittaa äärettömästi, että ostamalla pääsyliput tulimme tukeneeksi tällaista toimintaa. Toivottavasti voin kuitenkin toimia varoittavana esimerkkinä teille muille: Miettikää tarkasti ennen kuin menette kyseiseen paikkaan. Ja jos kalojen kyseenalaiset elinolosuhteet ja hoito eivät vielä ole tarpeeksi painava peruste jättää Sea Worldia väliin, haluan nostaa tähän loppuun kaksi muutakin asiaa, jotka mielestäni olivat pielessä, nimittäin pääsylippujen hinta ja akvaariokeskuksen koko.

Ensinnäkin, liput meiltä kahdelta maksoivat noin 25 euroa (eli 12,5 e/hlö), joka tuntui melko kalliilta Prahan muiden pääsylippujen hintatasoon verrattuna. Lisäksi asiakaspalvelu lippupisteellä oli äärettömän törkeää: Meille meuhkattiin ulko-ovesta (ilmeisesti vedimme sen liian hitaasti kiinni) ja siitä, että edes kehtasimme yrittää korttimaksua. Missään ei siis lukenut, etteikö kortilla olisi voinut maksaa, mutta jostain syystä meidän olisi pitänyt ennustaa, että kyseisessä paikassa käy vain käteinen… Ja toiseksi, Sea World tosiaan oli paikkana todella pieni eikä sen kiertämiseen mennyt puolta tuntia kauempaa, vaikka miten olisi hidastellut tai jäänyt lukemaan tietolaatikoita (, joista nekin olivat suurimmaksi osaksi vain tšekiksi). Paikkaa mainostetaan myös kaksikerroksisena (mitä se toki onkin), mutta yläkerran tilasta suurin osa on jonkinlaista lasten leffateatteria, jossa pyörii koko ajan joku kala-aiheinen filmi… Aikuisille yläkerrassa ei siis ole oikein mitään.

Huhhuh, vieläkin verenpaine nousee, kun mietin koko paikkaa! Ensin ajattelin, etten kirjoittaisi Sea Worldista sanaakaan, mutta toisaalta kai tällaiset epäonnistumisetkin kuuluvat matkailuun? Ja samalla kun sitä koettaa täällä blogin puolella jakaa vinkkejä, niin voi kai myös samalla kertoa niistä paikoista, joihin ei välttämättä toista kertaa menisi tuhlaamaan rahojaan ja/tai aikaansa? Mutta mites teillä, onko muiden maiden akvaariot tuttuja? Onko niissä asiat olleet paremmin (ts. suosittelisitko)?

Praha Tšekki

Pelkäsinkö Prahassa?

6.2.2019

Vieläkö joku muistaa National Geographicin Huijareiden kaupunki -sarjan? Olin itse aikoinaan sarjan suuri fani, sillä oli kiva päästä kurkistamaan eri kaupunkien siloitellun ulkokuoren alle. Vaikka aika onkin tehnyt tehtävänsä, enkä enää kovinkaan tarkasti muista yksittäisiä jaksoja, niin jotain on kuitenkin syöpynyt syvälle muistiini: Prahaan ja Brasiliaan ei kannata matkustaa. Mutta kuinka ollakaan, Prahaan oltiin tosiaan menossa… Mieheni ei ollut kuullutkaan sarjasta, saati nähnyt ainuttakaan jaksoa, joten niinpä keskiviikkoiltana, kun meidän olisi ehdottomasti pitänyt keskittyä pakkaamiseen ja matkan suunnitteluun, katsoimmekin silmät pyöreinä Huijareiden kaupungin Praha-jaksoa. Juontajaa tunnuttiin vedätettävän joka käänteessä eikä koko kaupungista tuntunut löytyvän ainuttakaan rehellistä tyyppiä… Sarjan katsomisen lomassa mieheni vilkuili minua merkitsevästi. Että näinkin kivaan paikkaan olin hänelle lentoliput synttärilahjaksi ostanut.

Vaikka Huijareiden kaupunki -jakso teki tehtävänsä, en Matkustustiedotetta lukiessani ollut vielä kovinkaan huolissani. Siinä varoiteltiin lähinnä taskuvarkaista ja kehotettiin noudattamaan tavanomaista varovaisuutta. Perus juttuja siis, jotka kannattaa huomioida kaikkialla. No, oliko Praha sitten jotenkin pelottava? Pelkäsinkö pidennetyn viikonloppulomamme aikana? Valitettavasti joudun vastaamaan myöntävästi: Kyllä, pelkäsin. Mutta en niin paljoa kuin mitä olin etukäteen (tai Huijareiden kaupunki -jakson katsottuani) ehkä pelännyt.

Haluan kuitenkin jo tässä vaiheessa postausta painottaa, että paria välikohtausta lukuunottamatta Praha tuntui turvalliselta. Liikuimme aamusta iltamyöhään ympäri kaupunkia niin jalan kuin julkisillakin, ja suurimman osan ajasta olomme oli turvallinen. Tämän postauksen idea on kuitenkin kertoa muutamasta epämiellyttävästä tilanteesta, joihin jouduimme pidennetyn viikonlopun aikana:

Taskuvaras Kaarlensillalla

Ensimmäinen kuumottava tilanne oli Kaarlensillalla heti ensimmäisenä päivänä, kun vanhempi mieshenkilö bongasi minun kaivelevan laukustani videokameraa. Mieheni oli jäänyt sillan toiseen päähän kuvailemaan, kun itse malttamattomana olin jatkanut matkaani – yksin. Jostain syystä sama mies oli kiinnittänyt jo aikaisemmin huomioni. Hän oli poltellut rauhassa tupakkaa sillan kaiteeseen nojaillen jo pidemmän aikaa ja seuraillut suurella mielenkiinnolla sillalla liikkuvia ihmisiä. Hieman liiankin suurella mielenkiinnolla. Kun sitten aloin kaivaa videokameraa laukustani, näin sivusilmällä, miten mies heitti tupakkansa menemään ja lähti kävelemään reippaasti luokseni. Tietenkin pelästyin ja lähdin etenemään siksakia sillalla miehen pujotellessa perässä.

Tilanteesta teki entistä pelottavamman se, ettei taskuvaras tuntunut välittävän muista ihmisistä ollenkaan. Tilanne oli oikeastaan aika absurdi. Aivan kuin olisimme leikkineet hippaa ihmisjoukossa ilman, että kukaan ulkopuolinen olisi puuttunut asiaan. Onneksi mieheni oli kuitenkin lähtenyt kävelemään minua vastaan, joten pääsin melko nopeasti hänen luokseen turvaan. Tajutessaan, etten ollutkaan yksin liikenteessä, taskuvaras luovutti ja siirtyi jälleen sillan reunalle tupakoimaan. Myöhemmin saman päivän iltana törmäsimme taskuvarkaaseen jälleen Kaarlensillalla ja näimme, miten hän taas ilmeisesti bongasi uuden uhrin, sillä savuke lensi kaaressa jokeen ja askel oli varsin reipas, kun hän lähti taas kiitämään jonkun turistin perään.

Ehkä tällainen taktiikka toimii paremmin kesällä, kun silta (oletettavasti) on täynnä turisteja. Nyt miehen epämääräinen käytös kiinnitti kuitenkin liian helposti huomion, ja melko tyhjällä sillalla oli mahdotonta olla huomaamatta, jos joku oikeasti kulki liian lähellä. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta ikinä, että saan perääni epäilyttävän henkilön, joten tuntuihan se aika kuumottavalta, vaikkei tapaus laajemmassa mittakaavassa ehkä pelottavalta vaikuttanutkaan. En myöskään halua ajatella, mitä olisikaan voinut tapahtua, jos mieheni ei olisi tullut sillalla vastaan…

Takaa-ajo rautatieasemalla

Toinen tapaus sattui seuraavan päivän iltana Prahan päärautatieasemalla, kun tulimme Kutná Horasta takaisin. Epähuomiossa kävelimme aseman ulkopuolella suuren pummijoukon välistä ja kiinnitimme tietenkin toiminnallamme heidän huomionsa. Tämän jälkeen alkoi kauhea huutelu, jonka seurauksena paikalle alkoi kerääntyä yhä enemmän näitä laitapuolen kulkijoita. Yhtäkkiä huomasimmekin olevamme saarroksissa, miesten uhkaavan käytöksen ja huutelun vaan jatkuessa.

Sen kummempia keskustelematta lähdimme mieheni kanssa kipittämään lähimmälle kadulle, jossa näimme olevan ihmisiä. Kaksi miehistä lähti juoksemaan meidän peräämme, ja pikakävelymme vaihtui vaistomaisesti juoksuksi. Vaikken itsekään ole mikään sprintteri, niin onneksi takanamme juoksevat miehet olivat vielä hitaampia, sillä pääsimme lopulta turvaan kadulle. Siellä bongasimmekin onneksi turistijoukon, jota jäimme hetkeksi seuraamaan. Ilmeisesti he olivat jollain opastetulla kierroksella – ja hyvä niin! Vilkuilimme vielä pitkään taaksemme, mutta onneksi meitä ei enää seurattu…


Sellaisia epämiellyttäviä kokemuksia (, jotka tosin päättyivät onnellisesti) täällä. Mites muilla? Onko teille sattunut vastaavanlaisia välikohtauksia Prahassa tai muualla maailmassa? Entä missä maassa olet pelännyt eniten?

Kutná Hora Tšekki

Päiväretki Kutná Horaan

3.2.2019

Jo Prahan matkaa varatessani tiesin, että haluaisimme laajentaa Tšekki-kokemustamme myös pääkaupungin ulkopuolelle. Aloinkin jo varhaisessa vaiheessa googlailemaan kivoja päiväretkikohteita, joihin pääsisi helposti junalla. Melko pian oli selvää, että suuntaisimme Kutná Horaan ihastelemaan (tai kauhistelemaan) Sedlecin luukirkkoa, joka nimensä mukaisesti on koristeltu oikeiden ihmisten oikeilla luilla (tästä lisää myöhemmin). Koska päiväretken järjestäminen oli aikamoinen prosessi (tästä kiitos lähinnä tšekkiläisten olemattomalle asiakaspalvelutaidolle) ja monta kertaa itse tuli pihistyä hampaiden välistä, että kunpa tästäkin olisi tiennyt, niin ajattelin koota tähän yhteen postaukseen paitsi päiväretken fiiliksiä myös vinkkejä Kutná Horaan matkaaville.

JUNALIPPUJEN OSTO & MATKUSTAMINEN

Junalippujen osto Prahan päärautatieasemalta (Praha Hlavní nádraží tai Praha hl.n, Wilsonova 8) on yksi taiteenlajinsa, sillä asiakaspalvelu (ei ainakaan kokemamme mukaan) ollut mitenkään avuliasta. Olin ennen reissuamme lukenut muista blogeista, että junalippua ostaessa tulisi varmistaa, että lipusta löytyy määränpäänä Kutná Hora ja että siihen on lisäksi merkattu istumapaikka. Meidän lipuista puuttui kummatkin (määränpäänä oli Luhačovice), mutta muutaman kerran lipunmyyjän kanssa asiasta väännettyämme päätimme antaa olla. Tässä kohtaa joku ystävällinen naishenkilö vinkkasi, että mikäli haluaa apua, kannattaa kääntyä Info-tiskin puoleen. Kuulemma siellä vastaisivat innokkaammin kysymyksiin ja auttaisivat junien kanssa. No, innokkaasta en tiedä, mutta saimme oikeasti ihan loistavan tulosteen, jossa oli tarkasti selitetty, millä asemilla meidän tulisi vaihtaa junaa. Lapusta löytyi lisäksi junien määränpäät (, joka tietenkin helpotti vaihtoa) sekä saapumisajat asemille. Nämä pitivät todella hyvin paikkansa, joten matkaa oli helppo seurata paperistakin, kun tšekkiläiset kuulutukset menivät luonnollisesti ihan ohi. Suosittelen lämpimästi pyytämään samanlaista reittiohjetta Infosta, mikäli olo on yhtään epävarma (tai vaikkei olisikaan) – niillä ohjeilla ei voinut epäonnistua! Infon työntekijä osasi myös kertoa, että lippumme ovat voimassa koko päivän, aina kello 24 saakka, ja ne oikeuttavat kaikkiin juna-ajeluihin Tšekeissä. Kätevää!

Seuraavaksi harmaita hiuksia meinasi aiheuttaa lähtölaituri. Tai lähinnä sen puute. Onneksi olin jo aikaisemmin muista matkablogeista lukenut, että lähtölaiturit lävähtävät ruudulle vasta hieman ennen junan saapumista. Mekin saimme tietää lähtölaiturin vain vajaa kymmenen minuuttia ennen lähtöä. Siellä me tönötimme osana valtavaa ihmismassaa tuijottamassa taululle lisätietoja odottaen. Ei siis kannata hermostua, jos lähtölaituri loistaa poissaolollaan ihan viime hetkiin saakka.

Koska lipuissamme ei ollut paikkaa merkattuna ollenkaan, istahdimme vain ensimmäisille eteen tulleille tyhjille paikoille. Onneksi junassa ei todellakaan ollut ruuhkaa, joten kaikki sujui vallan mainiosti. Menomatkan ensimmäisellä osuudella jaoimme vaunumme koodaripojan ja viimeisen päälle pynttäytyneen tšekkiläisnaisen kanssa. Nainen ei millään meinannut uskoa, ettemme ymmärtäneet tšekkiä, vaan jatkoi meille jutusteluaan ensimmäiseen vaihtoon asti. Lopulta tyydyimme vain nyökkäilemään (muka) sopivissa kohdissa, mutta se tuntui riittävän naiselle mainiosti. Seuraavassa junassa istuimmekin sitten polkupyörävaunussa, haha! Jostain kumman syystä kahdessa seuraavassa junassa lippumme muuten aiheuttivat hilpeyttä konduktööreissä, ja he jäivät pitkäksi aikaa tutkailemaan niitä. Ensimmäisellä kerralla alkoi hieman kuumottaa, sillä olin lukenut tyyriistä sakkomaksuista, joita joutuisi maksamaan, jos lipussa olisi ollut jotain häikkää… Onneksi lippumme kuitenkin menivät läpi, vaikka niissä selvästi jotain ”outoa” olikin.

Päästäksemme Kutná Hora městoon, jouduimme tosiaan tekemään kaksi vaihtoa. Lipussamme määränpääksi oli laitettu Luhačovice, mutta meidän piti vaihtaa junaa ensimmmäisen kerran jo Kolínin asemalla. Siellä meidän tuli kipittää pikkuruiseen junaan,  joka vei meidät Kutná Hora hl.n:n (junan määränpäänä oli Čáslav) ja siellä vaihdoimme vielä kerran junaan, jonka määränpäänä oli vihdoin Kutná Hora město. Ensimmäisen junaetapin jälkeen kuulutukset olivat onneksi myös (ainakin osittain) englanniksi, mutta  sitä ennen yritimme saada tsekkiläisistä kuulutuksista  selvää… Kaikki asemat, joilla vaihdoimme junaa olivat todella pieniä ja keskellä ei-mitään. Takaisinpäin matkustaminen taas oli huomattavasti helpompaa, sillä Kutná Hora hl.n:stä pääsi suoraan Prahaan menevään junaan. Ja kun ei tarvinnut stressata vaihdoista tai yrittää ymmärtää tsekkiläisiä kuulutuksia, uskalsimme hyvin nukkua pienet päikkäritkin…

KUTNA HORA HL.N VAI KUTNA HORA MESTO?

Junasta on mahdollista poistua sekä Kutná Hora hl.n:ssä että Kutná Hora městossa. Mistä sitä sitten tietää, kummassa kannattaa jäädä? Kutná Hora hl.n. sijaitsee noin 700 metrin päässä Sedlecin luukirkosta ja Pyhän Barbaran katedraalista. Se on myös ensimmäinen näistä kahdesta pysäkistä. Suurin osa turistikavereistamme jäi pois tällä pysäkillä ja suunnisti suoraan luukirkolle – tai näin ainakin oletimme. Me sen sijaan jatkoimme suoraan Kutná Hora městoon, joka sijaitsee Kutná Horan historiallisen keskustan yhteydessä, vajaan parin kilometrin päästä luukirkolta. Kannattaa huomioida, että juna takaisinpäin (ainakin tähän aikaan vuodesta) lähtee Kutná Hora hl.n:stä, eli se ei käy Kutná Hora městossa ollenkaan.

Kutná Hora Městosta kävelee luukirkolle ja katedraalille vajaassa puolessa tunnissa. Matka on helppo taittaa suoraa tietä pitkin, ja ainakin tähän aikaan vuodesta kävelyteille mahtui hyvin kulkemaan. Mitenkään ihmeellinen maisemareitti ei ole kyseessä, sillä matkan varrella on lähinnä ravintoloita sekä värikkäitä kerrostaloja. Tunnelma oli paikoitellen oikeastaan jopa aavemainen, emmekä tienneet kumpi tuntui pelottavammalta; se, että vastaan käveli yksittäinen ihminen vaiko se, ettei missään näkynyt ketään. Vanhankaupungin ja luukirkon välin voi ilmeisesti taittaa helposti myös taksilla, mutta me emme ainakaan koko päivän aikana onnistuneet bongaamaan yhtäkään taksia! En siis osaa valitettavasti edes arvioida, paljonko tällainen parin kilometrin pikapyrähdys taksilla maksaisi. Ilmeisesti kesäaikaan, turistikauden ollessa vilkkaimmillaan, tarjolla on runsaasti myös kyytejään kaupittelevia taksikuskeja.

SEDLECIN LUUKIRKKO, PYHÄN BARBARAN KATEDRAALI JA HISTORIALLINEN KESKUSTA

Paikan nähtävyydet ovat pitkälti Sedlecin kylän luukirkko ja Pyhän Barbaran katedraali sekä Kutná Horan historiallinen vanhakaupunki. Kuten aiemmin mainitsin, vanhakaupunki sijaitsee parin kilometrin päässä, kun taas luukirkko ja katedraali ovat aivan vierekkäin. Kiertelimme ensin vanhaakaupunkia, joka oli toisaalta sympaattinen vanhoine, majesteettisine rakennuksineen, mutta toisaalta myös hieman karmiva, sillä liikkeellä ei ollut meidän lisäksemme ketään muita. Kukaan ei ollut liikkeellä edes autolla, ja hetken jo ihmettelimmekin, olimmeko varmasti oikeassa paikassa. Kurkkasin myös nettilehdestä, ettei käynnissä ollut mikään hätätilanne, jonka johdosta kaikkien tulisi pysytellä sisätiloissa… Mutta ilmeisesti kyseessä oli ihan tavallinen lauantaipäivä Kutná Horassa, turistikauden ulkopuolella.

Sedlecin luukirkko sijaitsee nimensä mukaisesti Sedlecin kylässä, ja odotin sen näkemistä ehdottomasti eniten. Alueelle on haudattu joukoittain ihmisiä, sillä kyseisellä hautausmaalla on aikoinaan ollut suorastaan maaginen maine: Uskottiin, että sinne haudattujen sielut pääsisivät nopeammin Jumalan luo ja että kyseisellä hautausmaalla ruumis hajoaisi muutamassa päivässä, ja hautaan jäisi vain kirkkaanvalkoiset luut. Maineensa takia hautausmaalla oli ruuhkaa, ja sinne tuotiin vainajia haudattavaksi naapurimaista saakka.  Kuitenkin, kun 1400-luvulla suurin osa hautausmaasta otettiin pois käytöstä, luille piti keksiä uusi sijoituspaikka. Aluksi ne siirrettiin kirkon maanalaiseen kappeliin, mutta 1800-luvulla kirkon restauroinnin yhteydessä luut päätettiinkin arkkitehdin ja puunveistäjän toimesta ottaa osaksi katedraalin sisustusta. Luita aseteltiin koristeellisesti ympäri kirkkoa, ja niistä on tehty muun muassa kattokruunu, erilaisia pilareita sekä ovikoristeita. Luita on kirjaimellisesti kaikkialla. Ensin ajattelin, että kirkossa olisi jotenkin ahdistavaa tai muuten epämukavaa, mutta vielä mitä. Ainakin me uppouidimme tutkailemaan luita pitkään ja välillä piti ihan muistutella itseään siitä, että kyseessä on ihan oikeita ihmisluita ja -kalloja. Tuntuu oudolta ja jotenkin väärältä, että ihmiskehon osia on käytetty sisustustaiteena. Erikoinen, outo ja hämmentävä. Näillä sanoilla kuvailisin Sedlecin luukirkkoa. Näkemisen arvoinen paikka, joka vetää hiljaiseksi.

Pyhän Barbaran katedraali sijaitsee aivan luukirkon vieressä. Ostimme luukirkolta yhdistelmälipun, jolla pääsee molempiin paikkoihin sisälle. Emme olleet suunnitelleet menevämme katedraaliin, mutta kun mahdollisuus tuli, niin olihan se käytettävä hyväksi. Luukirkon jälkeen itselläni oli ehkä hieman vaikeuksia nähdä katedraalia sen ansaitsemalla tavalla. Se oli valoisa ja kaunis, mutta jotenkin pliisu. Saimme heti sisääntulon yhteydessä Info-pisteen työntekijältä laminoidun julisteen, josta löytyi numeroituna paljon tietoja katedraalin eri osista: maalauksista, patsaista ja rakennuksesta itsestään. Sen avulla oli helppo seikkailla katedraalin eri osissa omaa tahtia. Onneksemme katedraalissakaan ei ollut tungosta, joten pääsimme sukkuloimaan siellä täällä – ja hieman omassa järjestyksessämme.

SÄÄSTÄ SEKÄ AIKAA ETTÄ RAHAA OMATOIMIMATKAILULLA

Vaikka alusta asti oli selvää, että matkustaisimme Kutná Horaan omin päin, tutkimme kuitenkin myös muita vaihtoehtoja. Monet turistipaikat tarjosivat päiväretkiä Kutná Horaan lähemmäs 40 eurolla, ja reissuun sisältyi edestakaiset kuljetukset sekä pääsyliput Sedlecin kirkkoon että Pyhän Barbaran katedraaliin ja lisäksi mahdollisuus kierrellä vanhassa kaupungissa. Tällaiset valmiit päiväretket olivat kestoltaan seitsemästä kahdeksaan tuntia, joten päiväretkestä oli kirjaimellisesti kyse. Me taas maksoimme junamatkoista yhteensä 12,40 euroa (eli 6,20 e/hlö) ja pääsylipuista Sedlecin kirkkoon ja Pyhän Barbaran katedraaliin yhteensä 9,30 euroa (4,65 e/hlö). Tästä voi jokainen laskea, miten kannattavaksi omatoimimatkailu tuli – ainakin jos miettii puhtaasti taloudelliselta kannalta.

Mitä taas tulee ajankäyttöön, olimme tosiaan varanneet Kutná Horan seikkailulle koko päivän, mutta melko pian huomasimme, ettemme millään saisi kulutettua kaupungissa niin kauaa aikaa. Koska meillä ei ollut nälkä ja ulkona paukkui pakkanen, emme keksineet mitään järkevää tekemistä sen jälkeen, kun nähtävyydet oli kierretty. Olimme saapuneet Kutná Horaan kahdentoista aikaan ja jo ennen kolmea olimme valmiit lähtemään takaisin Prahaan… Jos et siis jaksa pikkutarkasti tutkia kaikkia ykistyiskohtia, voi seitsemän tunnin päiväretki olla hieman liikaa.

Kaiken kaikkiaan päivä oli kuitenkin varsin onnistunut, ja saimme katsastettua jälleen yhden Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan kohteen. Suosittelen Kutná Horan päiväreissua, jos Praha alkaa tökkiä tai jos haluaa nähdä välillä ihan jotain muuta. Koska olihan se melko ainutlaatuinen kokemus!

Löytyykö täältä muita, jotka ovat käyneet Kutná Horassa ja tutustuneet sen nähtävyyksiin? Vai suunnitteletko kenties reissua kyseiseen paikkaan?

Praha Tšekki

Vinkkejä Prahaan

1.2.2019

MATKUSTUS JA LIIKKUMINEN

Lensimme Prahaan Czech Airlinesilla. Olihan kone aikamoinen sillipurkki, ja vaikken itse edes omista mitenkään kovin pitkiä kinttuja, niin välillä tuntui, että istuin ihan polvet suussa… Lentoaika oli kuitenkin vain reilut kaksi tuntia, joten en valita.

Prahassa liikuimme paljon julkisilla. Ostimme heti lentokentältä kolmen vuorokauden liput, jotka kävivät sekä metroihin, paikallisbusseihin että ratikoihin. Kolmen vuorokauden lippu maksoi noin 12,40 euroa, ja suosittelen lämpimästi sen ostamista, mikäli edes epäilee liikkuvansa hieman enemmän julkisilla Prahan reissunsa aikana. Lippuautomaatin olisi pitänyt toimia myös kortilla maksettaessa, mutta jostain syystä se ei ainakaan kyseisenä päivänä huolinut yhtäkään korttia. Kun lopulta sitten maksoimme käteisellä, saimme lippuautomaatista liian vähän vaihtorahaa takaisin…

Lentokentältä keskustaan kulkee kolmen minuutin välein bussi numero 119, jolla pääsee Nádraží Veleslavín -metroasemalle (päätepysäkki). Sieltä on helppo vaihtaa ratikkaan tai metroon – riippuen siitä, minne päin keskustaa on suuntaamassa. Bussimatka lentokentältä metroasemalle kesti noin 40 minuuttia, jonka jälkeen vaihdoimme noin 20 minuutiksi ratikan kyytiin, jotta pääsimme suoraan hotellillemme. Ensimmäistä kertaa bussiin (tai muuhun kulkuneuvoon) hypätessä on tärkeää muistaa leimata matkalippu – siitä ollaan Prahassa tarkkoja, eivätkä turistit saa tässä mitään ”etuoikeuksia”.

Me liikuimme lomamme aikana julkisilla p-a-l-j-o-n. Sen perusteella voin sanoa, että julkinen liikenne toimii Prahassa todella hyvin. Junat, metrot ja ratikat pysyivät koko ajan hyvin aikataulussaan, ja pysäkit on merkitty todella selkeästi, joten liikkuminen on vaivatonta. Ratikoissa ja busseissa on selkeät ”pysäkkikartat” seinillä, jonka lisäksi valotauluun ilmestyy aina tieto seuraavasta pysäkistä. Ulkona pysäkeiltä taas löytyy katosten vierestä isot tolpat, joissa näkyy bussien ja ratikoiden numerot. Niin helppoa! Plussaa myös siitä, että ratikoita ja busseja kulkee koko ajan emmekä ikinä joutuneet odottamaan pysäkillä muutamaa minuuttia kauempaa.

MAJOITUS

Kuten aiemmin kirjoitin, varasimme hotellin tosiaan viime tipassa. Majapaikaksi valikoitui Residence Vysta (U Výstaviště 764/13), joka sijaitsi parin kilometrin päästä vanhastakaupungista. Etäisyys ei kuitenkaan haitannut, sillä aivan hotellin edestä kulki ratikoita, kun taas rakennuksen takaa löytyi metroasema. Tämä ei onneksi kuitenkaan tarkoittanut sitä, että alue olisi ollut jotenkin rauhaton – päinvastoin. Itse asiassa ulkona ei koskaan näkynyt ketään.

Huone itsessään oli ihan perus hotellihuone parisänkyineen ja telkkareineen. Kylpyhuone oli iso ja siisti – siitä plussaa. Mitään ylellisyyksiä huoneesta ei löytynyt, emmekä sitä tietenkään odottaneetkaan. Sänky tosin ansaitsee erityismaininnan, sillä en ole pitkään aikaan päässyt nukkumaan yhtä mukavasti!

Hotellihuoneen hintaan kuului myös aamupala hotellin alakerrassa. Ainakin meidän mittapuullamme aamupala oli riittävä: Tarjolla oli leipiä, erilaisia levitteitä, juustoa, kinkkua, vihanneksia, muroja, mysliä, muutamia erilaisia jogurtteja, nakkeja, kananmunia, hedelmiä sekä tietenkin teetä, kahvia, kaakaota ja kolmea erilaista mehua. Jälkiruokana oli joka aamu erilaisia (suklailla täytettyjä) leivonnaisia. Aamiainen oli niin kattava, että pärjäsimme sillä pitkälle iltapäivään ennen kuin nälkä iski uudelleen.

Mikäli siis etsii rauhalliselta alueelta itselleen ihan tavallista hotellia ilman sen kummempia krumeluureja eikä julkisilla liikkuminen ole ongelma, Residence Vysta on juuri sopiva majoituspaikka! Hotellin henkilökunta oli todella mukavaa ja auttavaista, ja muutenkin kaikki sujui hotellilla todella hyvin. Voimme siis aidosti suositella tätä paikkaa Prahaan matkaaville!

RUOKA

Kuten moni varmasti tietää, Prahassa on todella halpaa ruokaa (ja varsinkin olutta) Suomeen verrattuna. Tämän takia onkin helppo mennä lähes mihin tahansa ravintolaan syömään, sillä loppulasku näyttää lähes poikkeuksetta halvalta. Me olemme matkaajina tosiaan sellaisia, ettemme jaksa kauheasti perehtyä ravintoloihin etukäteen. Emme oikeastaan koskaan etukäteen mieti ruokailuitamme, vaan vasta sitten, kun vatsa alkaa kurnia alamme katsella ympärillemme ja miettiä, minne sitä oikein suuntaisi. Välillä tämä johdattaa meidät kivoihin ruokapaikkoihin ja toisinaan taas niihin vähemmän kivoihin ja ei-niin-viihtyisiin…

Ensimmäiset suosittelut menevät yksinkertaisesti katuruualle. Ympäri kaupunkia löytyy erilaisia kojuja, joista voi ostaa esimerkiksi hotdogeja ja peruna-annoksia erilaisilla täytteillä. Söimme puoliksi tuollaisen hodarin, johon valitsimme lisukkeiksi muun muassa hapankaalia ja voi että, oli kyllä todella hyvää! Sämpylän välissä ollut makkara oli myös todella maukas. Jos siis olet lihansyöjä, kannattaa Tšekissä ehdottomasti maistella makkaroita – ne painivat ihan eri sarjassa suomalaisten lajitovereidensa kanssa. Kasvissyöjille ja vegaaneille taas hyvä uutinen on se, että todella monessa paikassa on sekä kasvis- että vegevaihtoehtoja tarjolla. Bongasimme useammalta kadulta myös vegeravintoloita, joten tyhjin vatsoin ei kenenkään varmasti tarvitse kaupungista poistua. Hodareiden lisäksi söimme myös tuollaisen ”perunalastutikun”, jonka nappasimme Prahan linnan läheltä. Perunalastut maistuvat kotitekoisilta sipseiltä eli hyvää oli sekin! Kaduilla tuoksuu myös hieman korvapuustilta, sillä ympäri Prahaa on pystytetty trdelnik-kojuja, joissa myydään kanelipullakierteitä. Asiakkaat saavat valita kierteisiin haluamansa täytteen monien eri vaihtoehtojen joukosta. Odotimme kovasti, että pääsisimme maistelemaan tätä herkkupullaa, mutta valitettavasti aina kaupungilla kierrellessämme olimme niin täynnä, ettemme yksinkertaisesti jaksaneet kertaakaan syödä kierrepullaa. Näin jälkikäteen ehkä hieman harmittaa, sillä ainakin tuoksu oli taivaallinen! Katukojuista saa myös kuumaa alkoholilla terästettyä glögiä. Me ostimme kupillisen, mutta se tuntui hieman liian tujulta, ja jätimme sen lopulta juomatta…

Katuruuan lisäksi ehdimme toki käydä kokeilemassa pari eri ravintolaakin lomamme aikana. Ensimmäisenä iltana hairahduimme johonkin turkkilaiseen kebab-pitseriaan (ei näin). Tilasin itselleni epämääräisen näköisen sekasotkupitsan, joka kuitenkin yllätti positiivisesti. Mieheni, joka tilasi pitsan sijaan kebabin kehui, ettei ole koskaan syönyt yhtä hyvää kebabia. Mies haikailee vieläkin Prahakebun perään, joten kai se on uskottava, että erityisen hyvää oli. Valitettavasti en kuollaksenikaan muista paikan osoitetta tai edes nimeä… Aiemmin mainituista syistä johtuen yritimme käydä samaisessa paikassa vielä viimeisenäkin iltana (, kun nälkäkiukku oli ottanut vallan emmekä halunneet arvailla jotain uutta ruokapaikkaa). Marssimme reippaina sisään ja teimme saman tutun tilauksen, mutta kuinka ollakaan, paikasta ei sinä iltana saanutkaan pitsaa?? Pelkkä kebab olisi kyllä onnistunut. Ei tullut kauppoja.

Onneksi läheltä kebab-pitseriaa löytyi Motoburger (Komunardů 1001/30), johon eksyimme hieman vahingossa. Kannatti eksyä, sillä paikka oli todella viihtyisä ja palvelu hyvää. Hampparit ansaitsisivat myös monen monta ylistyssanaa, mutta jostain syystä en nyt oikein keksi tarpeeksi hyviä adjektiiveja kuvailemaan makuelämystämme (tämän takia en ole ruokabloggaaja). Kannattaa kuitenkin ehdottomasti käydä kokeilemassa! Ainoat miinuspisteet paikalle tulee siitä, että hinnoittelu oli hieman sekava. Esimerkiksi ranskalaiset eivät kuuluneet ateriaan, mutta ne tuotiin osana annosta ilman, että olisimme niitä tilanneet. Sama juttu dippien kanssa: vaikka sanoimme, ettemme tarvitse dippejä saimme ne silti. Minulle sanottiin, että dippi kuului ateriaan ja miehelleni se tuotiin ilmeisesti muuten vaan. No, jännästi kuitenkin laskulla dipit oli laskutettu erikseen. Pikku juttuja, mutta kieltämättä jäi vähän huijarivibat tästä(kin) paikasta. Lasku ei kuitenkaan näistä ”lisäosista” huolimatta ollut todellakaan iso (ateriamme maksoivat yhteensä alle 20 euroa), joten eivätpä nuo pienet erikoisuudet jääneet kaivelemaan.

Toisena iltana halusimme testata vaihteeksi jotain tšekkiläistä, joten suunnistimme hieman epämääräiseen ravintolaan, joka sijaitsi melko kaukana hotelliltamme. Olimme paikasta aluksi todella innoissamme, sillä se oli täynnä paikallisia. Tilasimme innoissamme tarjoilijalta perinteisen tšekkiläisen alkupalan, mutta se ilo loppui lyhyeen, kun saimme alla olevan lautasen eteemme. Lautasella oli epämääräinen lihaköntti, pari suolakurkkua sekä pienet kulholliset sinappia ja inkivääriä (, jota luulin aluksi juustoraasteeksi. Hieman poltteli suussa…). Aika pelkistetty alkupala! Koska kaikki ruuat oli kirjoitettu tšekiksi eikä tarjoilija oikein osannut kääntää kaikkia ruokia englanniksi, menimme pääruuan kanssa jälleen helpoimman kautta ja tilasimme pastan ja burgerin. Kumpikin annos oli oikeasti mauton emmekä oikein keksineet mitään hyvää sanottavaa. Ei siis pisteitä tälle paikalle (, jonka nimeä en tietenkään enää muista, argh).
Jos taas ravintoloiden sijaan haluaa kokea jotain uutta ruokakauppojen suhteen, kannattaa ehdottomasti suunnata Tesco-nimiseen kauppaan (Radlická 1/B). Sieltä saa ostettua elintarvikkeita ihan älyttömän halvalla ja valikoima on muuten todella suuri. Näistä seikoista johtuen kaupassa on myös todella paljon porukkaa kellonajasta riippumatta, ja meininki saattaa välillä yltyä melko rajuksikin. Näimme monissa hyllyväleissä tönimistä ja tuuppimista, ostoskärryillä törmäilyä sekä kiukkuista huutelua, jos joku kuhni liian kauan paikoillaan. En ole varmaan ikinä saanut niin montaa töytäisyä kuin Tescon kauppareissuilla!

Vinkki vitonen vielä kaikille suklaahiirille. Kannattaa yrittää bongata suklaalevy, jossa on maitosuklaata ja luumuja. Kuulostaa oudolta yhdistelmältä, mutta se oli ihan älyttömän hyvää! Mieheni kanssa mietimmekin, voiko Prahaan lentää pelkästään suklaalevy(je)n takia…

NÄHTÄVYYDET

Heti alkuun täytyy sanoa, että Prahan nähtävyydet on nopeasti kierretty. Olin itse ainakin yllättynyt, miten lyhyen matkan päässä toisistaan kaikki tärkeimmät nähtävyydet sijaitsevat. Olimme kuvitelleet, että kiertäisimme nähtävyyksien perässä koko päivän, mutta homma oli ohi muutamassa tunnissa. Tämä kannattanee huomioida lomasuunnitelmia tehdessään.

Prahan linna sijaitsee korkean mäen päällä eikä sitä voi olla huomaamatta. Päästäkseen paikalle joutuu kiipeämään todella pitkät portaat, mutta maisemat ovat sen arvoiset. Prahan linnalta katsottuna vanhakaupunki aukeaa aivan uudella tavalla, ja maisema on postikorttimainen. Linnaan voi ostaa pääsylipun, mutta alueella pääsee osittain kiertelemään myös ilmaiseksi.

Linna-alueelta löytyy myös Pyhän Vituksen katedraali. Katedraali oli todella upean näköinen kaikkine hienoine yksityiskohtineen. Katedraalin alakertaan pääsi ilmaiseksi tutustumaan, mutta mikäli olisi halunnut kiivetä korkeammalle ihastelemaan maisemia, olisi joutunut ostamaan lipun. Katedraalin hämmentävin rajoitus oli valokuvaus. Sitä ei kuulemma saanut tehdä ”maksullisella puolella” ilman erillistä lupalappua? Epäselväksi jäi, mistä tällaisen kuvausluvan voisi etukäteen anoa…

Linnan alueella kannattaa muutenkin hieman kuikuilla ympärilleen, sillä alueella on myös paljon kauniita puutarhoja ja torneja.

Vanhankaupungin aukio ja astronominen kello. Aukiolla on paljon elämää, ja turisteja yritetään houkutella kaivamaan kameransa esiin mitä moninaisimmilla ideoilla. Aukiolla näkyy esimerkiksi jättimäisiä saippuakuplia tekevä mies sekä kaksi isoa eläinhahmoa. Jos jäät ottamaan näistä jommasta kummasta kuvan, miehet alkavat vaatia turisteilta rahaa. Kannattaa siis olla varovainen ja hieman miettiä, missä ja milloin uskaltaa napata kuvia…

Astrologinen kello oli suoraan sanottuna pettymys. Olin toki lukenut etukäteen, että kello on melko pieni eikä tasatunnein esitettävä ”show” ole mitenkään ihmeellinen, mutta silti huomasin päivitteleväni, miten moinen viritys on voinut saada niin suuren statuksen. Kello tosiaan koostuu kolmesta eri osasta: astronomisesta kartasta (, joka kertoo kuun ja auringon asennon), kalenterista (kertoo päivän, kuukauden ja eläinradan symbolin) sekä Apostolien kävelystä.  Kellotaulun ympärillä olevat neljä patsasta taas esittävät aikansa uhkakuvia eli turhamaisuutta, kuolemaa, ahneutta ja vääräuskoisuutta.

Kaarlensilta on myös yksi erittäin suosittu prahalainen nähtävyys, jota koristavat kolmenkymmenen pyhimyksen patsaat. Silta on todella vaikuttavan näköinen, ja se johdatteleekin turistit vanhankaupungin aukiolle sekä toisesta päästä Prahan linnan juurelle. Sillalla kannattaa pitää silmät auki ja hieman tarkastella ympäristöään, sillä jopa näin turistikauden ulkopuolella bongasimme siellä pari taskuvarasta. Ja vielä vinkki vitonen kaikille kuvauksesta kiinnostuneille. Jos Kaarlensillan haluaa ikuistaa rauhallisimmillaan, kannattaa liikkeellä olla aamuvarhaisella. Jopa tammikuussa sillalla oli nimittäin päiväaikaan paikoitellen todella ruuhkaista.

 

Jatkamalla Kaarlensillalta joenvartta eteenpäin löytää tiensä Tanssivalle talolle (Jiráskovo nám. 1981/6). Rakennusta ei voi olla huomaamatta kaiken koristeellisen ja vanhanaikaisen arkkitehtuurin rinnalla. Rakennuksen yläosassa toimii ilmeisesti jonkinlainen kahvila ja ravintola, jonka lisäksi rakennuksen katoille on mahdollista päästä ihailemaan maisemia erillistä maksua vastaan. Rakennus muistuttaa tanssivaa pariskuntaa, jonka takia se onkin saanut lempinimen Fred & Ginger – kuuluisan tanssiparin mukaan. Lasitalo edustaa Gingeria, kivinen taas Frediä.

MUUTA

Kuten monissa muissakin maissa, Prahassakin on mahdollista saada useista paikoista ja lipuista opiskelija-alennusta. Huomioitavaa on, että opiskelijoiden ikäraja kulkee kuitenkin 26 vuodessa. Eli vaikka omistaisit opiskelijakortin, mutta olet yli 26-vuotias et ole oikeutettu alennukseen.

Toinen huomionarvoinen seikka, jonka halusin nostaa vielä erikseen esiin tässä postauksessa, on kierrättäminen. Prahassa se nimittäin on tehty ihailtavan helpoksi! Niin kadunvarsilta kuin kauppakeskuksistakin löytyy oikeat luukut kaikenlaiselle roskalle ja kierrätystouhuissa näkyi yhtä lailla sekä prahalaisia että turisteja. Tästä ropisee kaupungille kyllä paljon pisteitä!

Kaiken kaikkiaan Prahasta jäi ihan älyttömän hyvä fiilis. Kaupunki uhkuu romantiikkaa ja vanhat koristeelliset rakennukset saavat kuvittelemaan itsensä johonkin Disneyn satuun. Kaikkialla minne päänsä vaan kääntääkin tuntuu olevan jotain mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista. Tämän takia Prahan kaduilla voisi seikkailla varmasti loputtomiin! Me poikkesimme rohkeasti pääkaduilta ja kävimme kurkkimassa niin sisäpihoilla kuin sivukaduillakin. Tuntuu, että kaikkialla oli panostettu ykistyiskohtiin ja mitä kauemmin katselit sitä enemmän asioita avautui.

Näin turistikauden ulkopuolella kaupungissa oli sopivasti väkeä eikä nähtävyyksiin tarvinnut jonottaa käytännössä ollenkaan. Siksi kannattaakin miettiä, voisiko kaupunkiin kenties matkustaa myös jonain muuna vuodenaikana kuin kesällä.