Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Varsinais-Suomi

kaupallinen yhteistyö Varsinais-Suomi vinkit

Kesäretki Somerolle? Nappaa sisäpiirin vinkit

16.6.2022

Pääsin tutustumaan Someroon yhdessä matkabloggaajakollegoiden kanssa. Pakko myöntää, että olin alkuun hieman skeptinen. Mitä tarjottavaa Somerolla (jonka olin mielessäni ajatellut pitäjäksi, jossa kasvaa vain viljaa ja sikoja) voisi olla? Somerniemen kesätori ja Häntälän notko olivat ainoat entuudestaan tutut jutut, mutta muuten pressimatka kuljetti meitä ihan uusissa paikoissa. Ja pakko sanoa, että kesäisessä Somerossa on kyllä jotain sellaista vanhojen Suomi-leffojen tunnelmaa, mikä vetosi allekirjoittaneeseen.

Yhteistyössä: Visit Somero

1. Hullaannu kellohameista Muotiputiikki Helmessä

Kellohameet ja kirkkaan pinkki Cadillac eivät välttämättä ole ne ensimmäiset jutut, joihin kuvittelee Somerolla törmäävänsä. Mutta juuri ne ovat asiat, joista vuonna 2003 perustetun kivijalkaliikkeen, Muotiputiikki Helmen tunnistaa. Jättimäisessä liikkeessä on myynnissä yrittäjä Anita Hallapellon maahantuomia vintage- ja uustuotantovaatteita, kenkiä ja asusteita. Liikeen oven avatessa tuntuu, että astuisi toiseen todellisuuteen. Rekit ovat täynnä toinen toistaan näyttävämpiä kellohameita ja joka puolella on paljon pieniä sisustuksellisia yksityiskohtia, joita ei kaikkia välttämättä ensisilmäyksellä edes huomaa. On helppo ymmärtää, että tänne tullaan kauempaakin.

Koko paikan sydän on kuitenkin yrittäjä Anita itse. Hänen energisyytensä ja iloisuutensa tarttuu helposti. Olemme tuskin ehtineet sisälle liikkeeseen, kun hän jo tarjoilee meille skumppaa ja vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja. Lisäksi meille jokaiselle on varattu vaaleanpunaiset stressiflamingot – koska miksipä ei.

Huomaan pian myös ihailevani Anitan tyylitajua ja ammattitaitoa. Hän katselee meitä hetken, ja tuo sitten mekot sovitukseen. Kaikille erilaiset, rohkeita värejä – sellaisiakin, joita ei ehkä ensiksi tule ajatelleeksi. Ja niin vain koot ovat juuri eikä melkein sopivat ja väritkin mitä mainioimmat. Mallit ovat monelle sellaisia, ettei niitä tulisi itse valittua, mutta jotka kuitenkin näyttävät päällä hyviltä. Liikkeessä tehdään useita pyörähdyksiä kellohameet hulmuten, ja useimmat meistä poistuvatkin paikalta ostoskassien kanssa.

Mekkojen lisäksi Muotiputiikki Helmessä on myynnissä paljon muutakin. Vaatteita löytyy laidasta laitaan myös miehille ja lapsille, ja lisäksi valikoimassa on persoonallisia sisustustarvikkeita. Ja kenkiä. Hurjan paljon uniikkeja, rohkean värisiä ja erikuosisia kenkiä, jotka nekin saavat meidät huokailemaan ihastuksesta.

Muotiputiikki Helmi löytyy osoitteesta Joensuuntie 47 ja se palvelee ma-pe klo 10-17 ja lauantaisin klo 10-13.

2. Nauti aamukahvit Suomen suurimmalla torilla Somerniemellä

Mitä ei Somerniemen kesätorilta löydy, sitä ei tarvita! Tai no, tori on ehkä hieman harhaanjohtava nimitys, sillä mielestäni alue muistuttaa enemmän jonkinlaista pihalla sijaitsevaa ostoskeskusta. Vilkkaimpina toripäivinä Somerniemellä on 200–300 myyjää ja yleisöä jopa 6000-7000 henkeä. Myynnissä on ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä: kukkia, vihanneksia, leivonnaisia, muikkuja, muuta suolaista, kahvia, linnunpönttöjä, astioita, käsitöitä, kirpputorikamaa (, jotka eivät suinkaan ole kirppishinnoissa).

Kesätori on ennen kaikkea kyläläisten ja mökkiläisten kohtaamispaikka. Olohuone, jossa juodaan aamukahvit ja ihmetellään maailman menoa. Kiireessä tai kovin tarkalla aikataululla ei paikalle siis kannata tulla.

Meillä oli kunnia tutustua myös paikalliseen kirjailijaan, Kaari Utrioon, ja kuulimme, minkälaista on ollut aikoinaan muuttaa stadilaisena Somerolle. Ei ehkä helpointa, mutta avoimuudella ja nöyryydellä pääsi pitkälle. Jutustelun lomassa pääsimme vieläpä tutustumaan Frezza-klubiinkin, joka on Utrion ja hänen akateemisten ystäviensä kerho, joka kokoontuu Somerniemen torilla aina lauantaisin. Tarkoitus on keskustella milloin mistäkin ja nauttia samalla kylmät Frezzat. ”Sitä ei juoda koskaan missään muualla.”

Kesätori on avoinna toukokuusta syyskuun alkuun joka lauantai kello 8.00-13.00 osoitteessa Helsingintie 1515, 31470 Somerniemi.

3. Piipahda Baddingin Paratiisi-kioskilla ja kotitalolla

Vaikken itse varsinaisesti kuulukaan kohderyhmään, on pakko mainita myös laulaja Rauli ”Badding” Somerjoen muistokohde, eli Paratiisi-kioski sekä kotitalo, jotka molemmat löytyvät Somerolta. Kioski on avattu vuonna 1997, ja siitä on tullut yksi Someron tunnetuimmista nähtävyyksistä, jonne laulajan fanit tekevät vieläkin jonkinlaisia pyhiinvaellusmatkoja.

Kioski tunnettiin alun perin nimellä Somerjoen kioski ja sen perustivat Raulin vanhemmat vuonna 1962. Kioski nousi Helsingintien varteen, muutaman sadan metrin päähän perheen kotitalosta. Baddingin muistokohteeksi kioski avattiin vuonna 1997. Laulaja oli kuollut kymmenen vuotta aiemmin (1987) alkoholimyrkytykseen. Avajaisten yhteydessä järjestettiin myös yleisöäänestys uudesta nimestä. Näin entisestä Somerjoen kioskista tuli Paratiisi.

Kioskilla on myynnissä paitsi kahvia, virvokkeita, jäätelöä ja Badding-pullaa myös erilaisia laulajaan liittyviä muistoesineitä: paitoja, pinssejä, kirjoja ja kortteja. Lisäksi kioskilla järjestetään erilaisia tapahtumia. Yksi mainitsemisen arvoinen suurempi tapahtuma on elokuussa, jolloin kioskilla ja kotitalolla vietetään Baddingin syntymäpäiväjuhlaa.

Kioski löytyy osoitteesta Helsingintie 925. Kioski on auki 7.6-7.8. välisenä aikana ti-su klo 11-18. Baddingin kotitalo sijaitsee muutaman sadan metrin päässä kioskilta, josta lähtee opasteet talolle. 

4. Lähde seikkailulle Sisumetsään

Sitten hieman vauhdikkaampien elämysten pariin, nimittäin Sisumetsän seikkailupuistoon, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi! Sisumetsä on yllättävä kattaus vähän kaikkea keskellä Someron metsää, maailman pisimmältä tuntuvan hiekkatien päässä. Vai miltä kuulostaa paikka, josta löytyy yhdeksänratainen seikkailupuisto, buggy-karting, sporttiparkki, pomppulinnamaailma sekä kotieläinpiha laamoineen ja poroineen? Alueella toimii myös kahvila, ravintola ja buffet, joten tyhjin vatsoin ei aktiviteettien runsastamaa päivää tarvitse viettää.

Kaikesta ”oheistoiminnasta” huolimatta elämyspuiston sydän on kuitenkin ikoninen Hiidenlinna, joka on taiteilija Reino Koivuniemen käsialaa. Luonnonkivestä ja betonista vuonna 1992 valmistuneessa linnassa on esillä Koivuniemen itse tekemiä upeita isoja puuveistoksia ja Kalevala-henkisiä reliefejä. Huonekaluja myöten kaikki on silloisen linnanherran itsensä rakentamia. Jykevä korpilinna ei kuitenkaan riittänyt Koivuniemelle, vaan hän rakensi pihapiiriin kahdeksankulmaisen talon ja hirsisaunan järvenrantaan eläkepäiviä varten.

Sisumetsän seikkailupuisto sijaitsee osoitteessa Hiidenharjuntie 61. Aukioloajat ja hintatiedot löydät täältä.

5. Hurauta Häntälän notkoille – Suomen Alpeille

Kun ensimmäistä kertaa törmäsin Instagramissa kuviin Häntälän notkoista, luulin niiden olevan Alpeilta räpsittyjä. Kerrankin sain yllättyä positiivisesti, sillä kyseiset alppimaisemat löytyvät Somerolta. Häntälän notkot ovat juuri niin kauniit kuin kuvissakin – ehkä jopa hitusen kauniimpia. Sellaisia, joihin ei Suomessa oikein muualla törmää.

Häntälästä löytyy kauniiden maisemien lisäksi myös muutama reitti seikkailtavaksi. Häntälän notkoreitti on vain noin 1,5 kilometrin pituinen, mutta alueelta lähtee myös Peuranpolku, joka on reilun kolmen kilometrin mittainen. Siinä, missä notkoreitti kulkee nimensä mukaisesti pitkin notkomaisemia (ja ehkäpä niissä kauneimmissa maisemissa mitä alue tarjoilee), Peuranpolku johdattaa syvemmälle metsään. Suosittelen lämpimästi molempia reittejä, koska yhdessä ne luovat erilaisine ympäristöineen mielenkiintoisia kontrasteja! Tuntuu hassulta, että niin lähekkäin voi olla niin kovin erinäköistä maisemaa.

Muutama huomio Häntälän notkoille suuntaaville: Koska poluilla liikutaan lehmälaitumella, koirat tulee ehdottomasti jättää kotiin. Sateisena aikana polku menee myös äkkiä savilöllöksi ja rinteet muuttuvat liukkaiksi, joten mukaan kannattaa ottaa kunnon jalkineet sekä tarpeeksi seikkailumieltä!

Luontopolun lähtöpaikkana on Häntälän kylätalo, Häntäläntie 322.

Kanta-Häme retkeily talviretkeily Uusimaa Varsinais-Suomi

15 x talviretkikohteet Etelä-Suomessa

15.3.2022

Tänä vuonna on täällä Etelä-Suomessakin päästy nauttimaan lumesta. Kivaa on ollut, hiihtämään on päässyt sielunsa kyllyydestä ja luistinkentät ovat pysyneet ennätyspitkään avoinna. Ainoastaan luontopolkuharrastusta tämä ainainen lumentulo, paksut hanget ja auraamattomat reitit ovat vaikeuttaneet.

Monessa paikassa on tullut vain käytyä kääntymässä, sillä umpihangessa kahlaaminen ei ole innostanut meitä kaksijalkaisia – eikä kyllä mäyrinkäistäkään. Välillä on tuntunut suorastaan tuskastuttavalta etsiä talviretkikohteita, sillä (lähes) kaikkialla puhutaan vain kesäajan retkistä. Aihe tuntuu kuitenkin olevan kovin ajankohtainen, sillä kävin seuraajieni kanssa Instagramissa keskustelua aiheesta. Jonkinlaisena yhteenvetona todettakoon, että moni muukin painii samaisten retkihaasteiden kanssa: ei välttämättä uskalla lähteä kovin kauas testaamaan, mahtaako alueella pärjätä pelkissä nastoissa vai tarvitaanko mukaan kenties sauvat ja/tai lumikengät.

Tästä kaikesta inspiroituneena päätin kantaa korteni kekoon ja listata tähän postaukseen sekä omia että seuraajieni suosimia talviretkikohteita. Nämä ovat kaikki sellaisia, että pitäisi pärjätä ihan normaalilla talvilenkkivarustuksella. Lumikengät, sukset ja sauvat saa siis suosiolla jättää kotiin!

  • Myllykoski, Nurmijärvi. Aivan moottoritien kupeessa sijaitseva kohde, joka on helposti kaikkien retkeilijöiden saavutettavissa. Alueella kiertää kaksi 1,5 kilometrin pituista luontopolkua, joiden varsilta löytyy useampi tulistelupaikka. Loistava päiväretkikohde koko perheelle! Lue kohteesta lisää täältä.
  • Mantereenlinna, Hämeenlinna. Tänne kannattaa suunnata, jos kalliot yhdistettynä mielettömiin maisemiin tuntuu yhtään omalta jutulta. Alueella risteilee polkuja siellä täällä, ja niistä voi yhdistää haluamansa pituisen reitin. Kalliot tarjoilevat mahtavia piknik-paikkoja mielettömillä näkymillä! Jyrkkien pudotusten takia paikka ei sovellu aivan perheen pienimmille. Lue kohteesta lisää täältä.
  • Laurinmäen luontopolku, Janakkala. Miltä kuulostaisi talviretkikohde, joka suorastaan pursuaa mielenkiintoista historiaa, vanhoja rakennuksia, uhrilehtoja ja muistomerkkejä? Janakkalassa sijaitseva kolmen kilometrin pituinen Laurinmäen luontopolku värikkäine historioineen ei varmasti jätä ketään kylmäksi. Museoalueella reitti on helppokulkuista, mutta korkeammalla mäellä ja juoksuhautojen reunoilla saa olla tarkkana siitä, mihin jalkansa asettaa. Lue kohteesta lisää täältä.
  • Käräjäkosken luontopolku, Riihimäki. 1,2 kilometrin pituisella luontopolulla pääsee piipahtamaan jokilaaksoon. Alueen eläimet eivät vaivu talviunille, ja onnekkaimmat retkeilijät saattavatkin nähdä minkin leikkimässä sulien vesien luona. Vaikkei lenkki itsessään ole pitkä, tarjoilee se kuitenkin kauniita maisemia, ja esteettömänä alueena Käräjäkoski tarjoilee kaikille retkeilijöille mahdollisuuden nauttia luonnosta. Lue kohteesta lisää täältä.
  • Uikkupolku, Raisio. Neljän kilometrin mittainen luontopolku kiertää Raisionlahden pohjukan. Reitin aikana ohitetaan lintutorni, lammaslaitumia, asutusalueita ja kuljetaan paikoitellen sekä pellolla että kävelytiellä. Alue soveltuu loistavasti talviretkeilyyn, mutta kevään edetessä tulvat ovat mahdollisia. Lue kohteesta lisää täältä.
  • Haunisten allas & Pomponrahkan suojelualue, Raisio. Suopursuineen, pitkospuineen ja kitukasvuisine mäntyineen Pomponrahka on kuin pieni pala Lappia lähellä Turun keskustaa! Suolla kulkeva luontopolku on pituudeltaan vain pari kilometriä, mutta reittiin saa lisäpituutta suuntaamalla Haunisten altaalle. Kierrokselle tulee mittaa noin kolme kilometriä, ja reitti kulkee allasta mukaellen kallioista ja kivikkoista kangasta pitkin. Lue kohteesta lisää täältä.

Seuraajien suosikit

Kysyin myös Instagramin puolella seuraajilta vinkkejä talviretkikohteisiin, joissa ei tarvitsisi tarpoa vyötäröä myöten hangessa ja joka soveltuisi myös Dodon (mäyrämummon) kanssa retkeiltäväksi. Näistä suurin osa on itselleni täysin tuntemattomia, joten en (ainakaan vielä) osaa ottaa niihin sen kummemmin kantaa. Tässäpä kuitenkin heidän vinkkinsä:

  • Lapakisto, Lahti.
  • Sarvikallio, Tuusula.
  • Koskireitti, Karkkila.
  • Porkkalanniemi, Kirkkonummi.
  • Meiko, Kirkkonummi.
  • Linlo, Kirkkonummi.
  • Lisäksi monet kansallispuistot nousivat kyselyssä esiin. Esimerkiksi Torronsuon, Valkmusan ja Kurjenrahkan reittejä kehuttiin myös talviretkeilyyn sopiviksi. Itse voin allekirjoittaa tämän vain Kurjenrahkan osalta, sillä siellä on tullut ulkoiltua talvioloissa paljonkin.

Löytyykö teiltä vielä muita talviretkeilyyn soveltuvia paikkoja, joita tähän listaan kannattaisi nostaa?

asuntoautolla Matkustaminen Suomi Varsinais-Suomi

Autolla Saariston Rengastielle? 10 vinkkiä

4.8.2021

Yli kymmenen Turku-vuotta, eikä kertaakaan Saariston Rengastiellä.

Pitkäaikainen haaveeni toteutui vihdoin tänä kesänä, kun lähdimme heinäkuisena sunnuntai-iltana kiertämään Saariston Rengastietä. Saimme mieheni vanhempien asuntoauton lainaan, joten paljoa helpompaa matkailusta tuskin enää saisi. Kuten tapoihin kuuluu, pakkasimme kamppeemme vasta hetkeä ennen lähtöä ja startatessamme kotipihalta emme vielä olleet varmoja, mihin seuraavaksi suuntaisimme. Ilmeisesti kaipuuni saaristoon on kuitenkin kuulunut ja näkynyt arjessamme sen verran vahvasti, että ilman erillistä toivetta mies käänsi auton nokan kohti Turkua.

Mietin pitkään, mitä ja miten kirjoittaisin Saariston Rengastiestä. Toisaalta olisin halunnut kuvailla sinisenä kimaltavaa merta, vaahtopäitä, leirintäalueen tunkkaista hajua ja kertoa, miltä tuntuu, kun pitkästä aikaa saa upottaa varpaat hiekkaan. Tai millaista on istua meren rannalla ja tajuta, että on vihdoin elämässään saavuttanut oikeastaan kaikki sellaiset suuret perusasiat, joista on aina haaveillut. Ja miten pelottavaa se oikeastaan onkaan, sillä yhtäkkiä on niin kauhean paljon menetettävää.

Yleisen tunnelmoinnin sijaan päätin kuitenkin pitää ajatukset ominani ja kirjoittaa sen sijaan vinkkipostauksen saaristossa autoileville – ja miksei toki muillekin matkaajille. Joten tässäpä ne, kymmenen vinkkiä saaristoon:

Vinkki 1: Varaa tarpeeksi aikaa

Autolla reitin (n. 250 km) ajaa päivässäkin, mutta parhaiten saaristosta pääsee nauttimaan, kun ei turhia kiirehdi. Matka-aikaa kannattaakin varata reilusti, ja yöpyä reissussa mielellään useampi yö. Huomasin, että auton kanssa lähtee helposti ahnehtimaan jo suunnitteluvaiheessa, ja tien päällä saattaa iskeä vielä vauhtisokeus: on niin helppo lähteä pelaamaan kuka ekana lauttarannassa -peliä, että paljon kaikkea hienoa ja mielenkiintoista saattaa jäädä kokematta ja näkemättä.

Oman aikataulun lisäksi tulee muistaa, että Rengastie saattaa kesäkuukausina olla erittäin ruuhkainen, mikä tietenkin vaikuttaa matkan sujuvuuteen. Kapeilla ja mutkaisilla teillä suhaa molempiin suuntiin niin autoilijoita, polkupyöräilijöitä kuin kävelijöitä. Varsinkin lauttarantoja lähestyessä jonot kasvavat, eikä matkanteko välttämättä olekaan enää kovin sujuvaa. Tällaiset hidasteet kannattaa huomioida reittisuunnitelmia tehdessä, jotta vältytään hermojen menetykseltä ja pahalta mieleltä (tätäkin nimittäin näki reissun aikana).

Summa summarum: Varaa ainakin sen verran ylimääräistä aikaa, ettei reissu aivan kokonaan mene pieleen, jos et mahdu tai myöhästyt joltain harvemmin kulkevalta lautalta. Tai jos löydätkin matkan varrelta jotain mielenkiintoista ja haluatkin viettää siellä aiottua enemmän aikaa. Meille meinasi käydä hassusti, kun emme aluksi olleet mahtua Iniö-Kustavi -lauttaan. Mikäli olisimme jääneet rantaan, olisi se sotkenut reissusuunnitelmamme ja aikataulutuksemme totaalisesti. Ensi kerralla olemme fiksumpia tämän(kin) suhteen!

Vinkki 2: Tutustu kohteisiin etukäteen

Netti on pullollaan vinkkejä Saariston Rengastielle. Niihin kannattaa tutustua etukäteen – varsinkin, jos saaristossa on rajallisesti aikaa. Mikäli esimerkiksi museot tai sympaattiset kahvilat tuntuvat omalta jutulta, suosittelen lämpimästi tarkastamaan aukioloajat ennakkoon. Ne kun voivat käytännössä olla lähes mitä tahansa.

Vaikka suurin osa Rengastien kohteista on itselleni entuudestaan tuttuja, teimme iltaisin ja öisin jonkin verran taustatutkimusta. Tutustuimme kohteisiin muun muassa Saariston Rengastien omilla nettisivuilla sekä Visit Parainen -sivustolla, joista molemmista löytyy kattavasti tietoa reitistä, matkustusvaihtoehdoista, lautoista, aukioloajoista sekä nähtävyyksistä ja aktiviteeteista. Lisäksi esimerkiksi Rantapallo ja Iltalehti ovat koonneet omat vinkkinsä saaristoon.

Mikäli taas olet fyysisten oppaiden ystävä, kannattaa matkalta napata mukaansa Saariston Rengastien karttaopas. Niitä saa muun muassa alueen ruokakaupoista, info-pisteistä ja huoltoasemilta. Kartasta löytyvät useimmat (joskaan eivät kaikki) käymisen arvoiset kohteet, majoitukset, ravintolat ja aktiviteetit. Voin lämpimästi suositella myös Automatkailijan Suomi -opusta, jossa on kattavasti tietoa Rengastiestä sekä myös monista muista Suomen kohteista (kiitos Laura ja Janne tästä kirjasta – sillä on ollut käyttöä!).

Vinkki 3: Kierrä reitti vastapäivään

Varsinkin vilkkaampien kesäkuukausien aikaan autoilijan kannattaa kulkea Rengastie vastapäivään. Tällöin yleensä välttyy pahimmilta lauttajonotuksilta (, jotka saattavat viedä matka-ajasta yllättävänkin ison osan) ja ruuhkilta. Me ajoimme matkan myötäpäivään, mutta liikennettä seuratessa olisi ehdottomasti ollut fiksumpaa vaihtaa kulkusuuntaa…

Vastapäivään kuljettaessa reitti alkaa Naantalista, jatkuu Merimaskun ja Askaisen kautta Taivassaloon ja sieltä edelleen Kustaviin. Kustavista jatketaan lautalla saaristoon; Iniö, Houtskari, Korppoo, Nauvo ja Parainen. Reitti päättyy lopuksi Turkuun. Hyödynsimme jo aiemmin mainitsemaani Visit Parainen -sivuston reittikuvausta, jossa oli mielestäni selkeimmin kerrottu lauttojen aikataulut sekä se, montako lauttamatkaa mihinkin paikkaan sisältyy.

Vinkki 4: Ota omat eväät (ja hiilet!) mukaan

Saaristossa on saariston hinnat. Lisäksi kaupat ja kioskit saattavat olla valikoimiltaan todella pieniä, joten omiin eväisiin kannattaa panostaa. Toki reitin varrelta löytyy useampi ihana kahvila ja ravintola, mutta pahimman nälkäkiukun ja esimerkiksi yöpalaongelman selättämiseksi on hyvä kantaa myös eväitä mukana. Meillä oli mukana proteiinipatukoita ja -juomia, hedelmiä sekä kivennäisvettä – sekä tietysti suklaata. Otimme siis varmuuden vuoksi mukaan kaikkea sellaista purtavaa, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä. Autossa olisi toki ollut jääkaappi, mutta emme luottaneet huonoon tuuriimme, ja hyvä niin! Kesken reissun jääkaappiin nimittäin tuli jotain häikkää, eikä se pysynyt enää kylmänä.

Mikäli autoon vaan mahtuu, mukana kannattaa eväiden lisäksi kuljettaa myös polttopuita ja hiiliä. Saariston Rengastielle mahtuu monta kivaa nuotiopaikkaa, joista ainakin osaan tarvitaan omat sytytysmateriaalit. Esimerkiksi Mossalan leirintäalueelta löytyy meren rannasta kiva katettu nuotiopaikka, mutta sinne täytyy varata omat hiilet (ja vain ja ainoastaan hiilet, sillä tulisijassa ei sääntöjen mukaan saa polttaa puita laisinkaan). Suosittelen ottamaan mukaan myös makkaratikut (, niitä kun ei kaikkialla ole tarjolla ja joissain paikoissa grilliritilät ovat aika hurjassa kunnossa). Mikäli auton kapasiteetti sen sallii, kannattaa myös ostaa makkarapaketit (tms.) valmiiksi. Kauppoja ei luonnollisestikaan kaikkialla ole, ja niiden aukioloajat saattavat olla melko suppeat.

Vinkki 5: Tankkaa ennakkoon

Auto kannattaa tankata ennakkoon, sillä saaristossa ei välttämättä ole kovin hyvin huoltoasemia tarjolla tai jos on, niiden hinnat saattavat olla mantereen hintoja korkeammat. Me tankkasimme (pakon edestä) Liedossa, ja tankillinen riitti hyvin koko Rengastien matkalle. Reissumme tosin venyi Uudenkaupungin ja Rauman kautta Euraan, joten luonnollisesti emme yrityksistä huolimatta selvinneet yhden pysähdyksen taktiikalla.

Vinkki: Turussa, kauppakeskus Skanssin yhteydessä olevalla Neste Expressillä on usein edullista (ainakin alueen muuhun hintatasoon verrattuna) polttoainetta.

Vinkki 6: Ole ajoissa lauttarannassa

Tätä ei voi liikaa korostaa. Pääset huomattavasti vähemmällä stressillä, kun ei tarvitse ajella viime tipassa lauttarantaan ja samalla väistellä (paikoitellen raivokkaitakin) autokuskeja, jotka tekevät vaarallisia ohituksia tai hiillostavat takapuskurissa. Vaikka useimmat lautat kulkevatkin non-stopina aamusta iltaan, kannattaa ehdottomasti tutustua aikatauluihin etukäteen! Osa lautoista kulkee vain muutaman kerran päivässä, joten mikäli haluat matkan sujuvan mutkattomasti ilman pidempiä taukoja, on aikatauluihin tutustuminen järkevää.

Lauttojen aikataulut voi tarkastaa esimerkiksi täältä. Kaikki muut, paitsi Houtskarin ja Iniön välinen lautta ovat maksuttomia: lautasta sai asuntoauton kanssa pulittaa 75 euroa ja henkilöauton kanssa 40 euroa (2021).

Vinkki 7: Poikkea reitiltä

Tämän voisin kirjoittaa jokaisen vinkkipostauksen yhteyteen, ja sama pätee myös Saariston Rengastiehen. Mikäli aikaa siis on, kannattaa ehdottomasti poiketa ”merkityltä” reitiltä. Esimerkiksi Nauvosta pääsee maksullisella lautalla kiehtovalle Seilin saarelle sekä upeaan ulkosaaristoon Jurmon ja Utön saarille. Korppoosta taas pääsee kätevästi myös Ahvenanmaalle, jossa sielläkin voi harrastaa saarihyppelyä.

Me poikkesimme reitiltä Taivassalossa tehdessämme pistot Uhlun ja Hilloisten louhoksille. Halusimme päästä nauttimaan turkoosista uimavedestä ja korkeista hyppypaikoista, joita molemmat paikat tarjoavat. Suosittelen lämpimästi, jos joukosta löytyy hieman isompia vesipetoja!

Vinkki 8: Pakkaa teltta mukaan

Vaikka miten olisit autolla liikenteessä, kannattaa matkatavaroihin pakata myös teltta mukaan. Meitä ainakin jäi hieman harmittamaan, että teltta jäi kotiin, sillä tarjolla olisi ollut mahtavia majoituspaikkoja myös (matkailu)auton ulottumattomissa. Olisi ollut hienoa pystyttää teltta merenrantaan tai jollekin korkealle laelle ja katsella rauhassa auringonlaskua. Meille ainakin osui niin mielettömät ilmat, että olisi ollut mukava nukkua ulkonakin. Autolla matkustaessa on myös helppoa, sillä telttatavaroita ei tarvitse raahata koko aikaa mukana, vaan matkaan voi napata vain ne yöpymisen kannalta olennaisimmat asiat.

Vinkki 9: Varaa käteistä matkaan

Vaikka kortti onkin passeli maksuväline lähes kaikkialla, Rengastielle on hyvä varata myös käteistä. Parhaat tuliaiset ja matkamuistot kun saattavat saaristossa löytyä myyjiltä ja paikoista, jotka ottavat vastaan vain käteistä. Lisäksi kannattaa huomioida, ettei Saaristossa myöskään ole kovin montaa käteisautomaattia ja jo senkin takia on suotavaa, että matkaan varautuu edes jonkinlaisella käteissummalla. Sitä kun ei koskaan tiedä, missä ja milloin korttimaksuun tulee häikkää.

Huom! Saaristobussissa ja maksullisilla lautoilla voi maksaa myös kortilla.

Vinkki 10: Pidä kamera lähettyvillä – autossa ja sen ulkopuolella

Viimeinen (ja omasta mielestäni tärkein) vinkki! Autolla matkustaessa monet tilanteet ovat hetkessä ohi, joten kamera kannattaa pitää käden ulottuvilla koko ajan. Itseltä ainakin meni moni kiva kuvauskohde ohi, kun kamera ei ollutkaan heti saatavilla.

Toimin alkumatkasta hieman typerästi pakatessani kameran reppuun, jonka sitten sulloin asuntoauton kaappiin. Monet kuvauksen kannalta mielenkiintoiset hetket menivät ohi, kun en ehtinyt tai jaksanut kaivaa kameraa kaapista. Lisäksi unohdin sen liian monta kertaa autoon, kun lähdimme jalkaisin jonnekin.

Jälkikäteen harmitti vietävästi, sillä muistikortille ei turhan montaa kuvaa reissusta tallentunut. Toki välillä on kiva tarttua hetkeen ja elää muutenkin kuin kameran linssin kautta, mutta silti… Noh, ensi kerralla paremmin!


Saariston Rengastie on varmasti ollut yksi tämän kesän käydyimmistä kotimaan kohteista Ahvenanmaan lisäksi. Olisikin kiva kuulla muiden kokemuksia reitistä sekä vinkkejä, miten reissusta saaristoon saa entistäkin paremman.

Suomi Varsinais-Suomi

Louhokset, Varsinais-Suomen salatut timantit

23.7.2021

Oletko koskaan uinut louhoksella? Ellen olisi saariston kasvatti ja addiktoitunut äärettömältä tuntuvaan merimaisemaan, päätyisin varmasti aina uimareissuillani jonkinlaiselle louhokselle. Niissä vesi on turkoosia ja tarpeeksi syvää, jotta voi hypätä korkeammaltakin, eivätkä sandaalit täyty hiekasta joka askeleella.

En tiedä, johtuuko se vallitsevasta maailmantilanteesta vai mistä, mutta huomaan louhosten tulleen itselleni entistä tärkeämmiksi. Huomaan jollain tavalla hakevani niistä samaa fiilistä, mitä saattaisin saada varmemmin Suomen rajojen ulkopuolelta: turkoosia vettä, mielettömiä maisemia ja juuri sellaista pientä vaaran tuntua, kun hyppää alas hieman liian korkealta kallionkielekkeeltä.

Viime viikolla Saariston rengastietä kiertäessämme kaksi hyvin erilaista maailmaa kohtasi – hieman rajustikin. Minä, jolla on aina tukka takussa merituulen jäljiltä ja paljon seikkailumielistä pilkettä silmäkulmassa, sain vastaani hitaat sisämaan hämäläiset. Yhtäkkiä huomasin olevani ainoa, joka intoili merivedestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Sen sijaan seurueemme muut jäsenet, sisämaan kasvatit, alkoivat äkkiä kaivata kirkkaampaa ja vähäleväisempää uintipaikkaa nopeiden meripyrähdysten jälkeen. Niinpä päätin avata varsinaissuomalaista salaisuuden verhoa ja esitellä heille Uhlun. Paikan, josta ainakin joskus piti olla ihan hiljaa ja jota ei missään nimessä saanut mainostaa vääräpaikkakuntalaisille.

Ehkei Uhlu ole enää kovin salainen. Se vilahtelee yhä useammin Instagramin Storyissa ja on päätynyt jopa uutisiin – harmillisesti tosin negatiivisessa mielessä. Muun muassa Turun Sanomat kirjoitti jo viime vuonna roskaamisesta Uhlun ympäristössä. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten osa ihmisistä kyllä jaksaa kantaa esimerkiksi uimarannoille tai laavuille ruokaa, muttei saa kannettua roskia mukanaan pois.

Kalakavereita ja kivenjärkäleitä

Ennen kuin suuntasimme Uhluun, päädyimme toiselle louhokselle Taivassalossa. Löysimme louhoksen vauhdissa kesken ajon, Google Mapsia selaillessa. Paikka osui sopivasti reitin varrelle, joten päätimme käydä kurkkaamassa sen matkalla Uhluun. Nopealla googlettelulla selvisi, että kyseessä on vanha avokaivos, jonka pohjalla makaa edelleen satoja kivenjärkäleitä ja jossa veden maksimisyvyys on noin 19 metriä. Alueen mukavuuksiksi oli mainittu iso penkki sekä uudehkot rappuset veteen, joten paikka oli kuin tehty pientä iltapäiväpulahdusta varten.

Louhokselle oli yllättävän helppo löytää. Mutkitteleva hiekkatie piti huolen siitä, että vauhti pysyi maltillisena. Vatsanpohjassa kipristeli, kuten aina, kun tiedossa oli jokin uusi paikka. Sitä jotenkin asettaa tahtomattaan ihan mielettömät odotukset ja samaan aikaan pelkää pettyvänsä pahemman kerran. Lyhyen ajomatkan aikana ehdin kuvitella hiljaisuuden, turkoosin veden ja kiireettömän iltapäivän.

Kerrankin en joutunut pettymään.

Meillä toden totta kävi tuuri, sillä louhoksella ei ollut lisäksemme muita. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ja oli helppoa kuvitella olevansa jossain muualla kuin Suomessa. Turkoosina hohtava vesi suorastaan kutsui uimareita puoleensa. Asettauduimme penkin läheisyyteen ja mietimme ääneen, mahtaisiko vesi lainkaan viilentää näillä keleillä.

Nappasimme mukaamme uimalasit, joiden turvin oli helppoa sukeltaa. Kaikkialla oli kirkasta, ja bongailimme pohjasta yksittäisiä esineitä ja kivipaaluja. Loikimme lohkareilta toisille ja tunsimme lapsenomaista intoa. Sellaista, mitä vanhemmiten on enää vaikea tavoittaa. Hetken saatoimme kuvitella, että oli vain tämä hetki ja kesäpäivä ja etteivät aikuisuuden vastuut ja velvollisuudet koskeneet meitä. Että olimme päässeet karkuun kaikkea sitä pakkoa, mikä aikuisuutta pyörittää. Että meillä oli kaikki maailman aika käytettävissä ja oli vain tämä louhos, sen turkoosi vesi ja punertavat reunat – eikä millään muulla ollut merkitystä.

Mielikuvitusleikkimme kuitenkin keskeytyi, kun kuulimme hiekkatieltä auton ääniä. Toisin kuin olimme ajatelleet, auto ei jatkanutkaan matkaansa ohitsemme, vaan kaarsi alas uimapaikalle. Pakettiauton kuljettaja paljastui paikan omistajaksi, joka oli tullut katsastamaan, keitä paikalle oli oikein löytänyt ja millä asioilla liikuimme alueella. Hän mittaili meitä katseellaan ja selkeästi teki arviota siitä, olisiko meistä suurtakin haittaa. Vastailimme kysymyksiin ja esitimme omiamme. Minulle tuli aivan erityinen tarve näyttää, että olemme ihan mukavia ihmisiä ja että enemmän kuin mitään muuta, tarvitsimme tämän uintihetken.

Ilmeisesti läpäisimme testin, sillä saimme jäädä luvan kanssa uimaan, mikäli huolehtisimme siitä, että veisimme omien roskiemme lisäksi myös ajotielle kertyneet roskat mennessämme. Diiliin oli helppo suostua. Mies jäi vielä juttelemaan kanssamme, ja oli mukavaa kuulla alueen historiasta. Hän kertoi, että nykyään louhoksella käy paljon sukeltajia treenaamassa. Ja että hän ottaisi mielellään myös uimareita vastaan, mutta roskaamisesta on tullut todellinen ongelma alueella. Surukseni kuulin, että Uhlussa tilanne olisi vielä pahempi. Kurkkua kuristi kun ajattelin, miten minun kaunis Uhluni olisi roskan peitossa…

Miehen poistuttua lähdimme luvan kanssa kiertämään aluetta. Paljastui, että louhos on huomattavasti isompi kuin mitä ensisilmäyksellä voisi luulla. Alue nimittäin jatkuu niemekkeen taakse, ja sieltä löytyy lisää hyvää uintialuetta ja kauniita maisemia.

Joihinkin paikkoihin on erityisen helppo ihastua. Tämä louhos on juuri sellainen. On vaikeaa kuvitella, ettei joku viihtyisi niin kauniissa ympäristössä, sopivan piilossa muulta maailmalta. Me ainakin saimme alueella kulutettua useamman tunnin ihan vain ihmettelemällä ja kiertelemällä. Uinti oli vain kiva lisä kaiken muun päälle.

Erityisen hauskan uintipaikasta tekevät kesyt kalat, jotka käyvät tervehtimässä uimareita ihan lähietäisyydeltä. Louhoksella tuskin on niille luonnollisia saalistajia, joten ne eivät ole yksinkertaisesti oppineet pelkäämään.

Uhlu, uimahyppääjän unelma

Seuraavaksi matkamme jatkui Uhluun. Paikkaan, jonka aitojen taakse olen Turku-vuosinani pujotellut niin monta kertaa, etten ole enää aikoihin pysynyt laskuissa mukana ja jonka jyrkänteiltä olen loikkinut alas milloin missäkin seurassa. Uhluun liittyy paljon muistoja niin onnellisista alkukesän päivistä kuin hämärtyvistä elokuun illoistakin. Ja vaikka normaalisti olen juuri se, joka välttelee väkeä ja meteliä, Uhlussa on jotain, mikä saa minut hakeutumaan sinne varsinkin silloin, kun tuntuu, etteivät stressitasot enää voisi olla korkeampia. Ja silti samaan aikaan, kun olen tuijotellut turkoosia vettä ja hengitellyt syvään, sykkeeni on aina ollut hieman koholla. Olenhan ollut luvattomilla mailla, nauttinut hetkestä paikassa, jossa en oikeasti edes olisi saanut olla. Tai niin ainakin luulen.

Sillä vieläkään, helteisenä heinäkuun päivänä en ole aivan varma siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Mitä saa tehdä ja mitä puolestaan ei. Uhlu sääntöineen on ja pysyy mysteerinä. Siihen liittyy monia kieltoja, mutta väkijoukon keskellä huomaan kyseenalaistavani ne. Ihmisiä tulee ja menee, eikä kukaan osaa sanoa varmaksi, saako louhoksella olla.

Tienvierusta on pitkältä matkalta täynnä autoja. Parhaat hyppypaikat on varattu, ja paikka suorastaan kuhisee nuoria. Vedessä on kuitenkin mukavan rauhallista ja tilavaa, sillä ainoastaan pyyhepaikoista joutuu hieman taistelemaan, kun laskutilaa ei juuri ole. Sieltä täältä kuuluu kiljaisuja, kun joku lopulta uskaltaa hypätä veteen. Veden lämpötila tuntuu yllättävän positiivisesti jokaisen sinne loikkaavan, ja jyrkät seinämät saavat uimarit suunnittelemaan mitä erikoisempia hyppytemppuja.

Samaan aikaan kun mietin, miten korkealta ja millä tyylillä sitä tällä kertaa itse hyppäisi, huomaan pohtivani myös onnettomuuden todennäköisyyttä. Ikä on tehnyt tehtävänsä tässäkin lajissa, eikä enää tee mieli päättömästi lähteä hyppimään vieraisiin vesiin. Koska sellainen Uhlu on, vuodesta toiseen. Vieras ja hieman etäinen. Sellainen hyvän päivän tuttu, jonka luulee tuntevansa, mutta josta ei tosiasiassa tiedä yhtään mitään.

Helteinen päivä on saanut erityisesti nuoret liikkeelle. Olenkin pitänyt Uhlua aina nimenomaan nuorten ja nuorten aikuisten paikkana. Pystysuorine seinämineen ja korkeine nousuineen se tuntuu liian rajulta ja kovalta ollakseen koko perheen uintipaikka. Askeleitaan saa varoa ja jalkoihinsa katsoa, mikäli ei halua kaatua tai tippua veteen. Vaikka juuri tippua minä ehkä haluankin. Pelästyä hetkeksi niin, että koko muu maailma unohtuu. Sinkoutua hetkeksi niin kauas kaikesta, että kaikki tuttu ja turvallinen tuntuu hyvältä sen jälkeen. Haukkoa henkeä ja todeta, että tästäkin selvittiin.

Kotimatkalla hymy oli herkässä. On mahtavaa, kun pääsee toimimaan eräänlaisena oppaana ja näyttämään uusia paikkoja. On aina yhtä mielenkiintoista nähdä, miten muut ottavat vastaan itselle rakkaat paikat. Monesti tuntuu, että niissä hetkissä sitä on auki enemmän kuin koskaan muulloin. Mutta ainakin tuon kyseisen päivän jälkeen voin todeta, että kannatti avata itseään. Meillä kaikilla oli huikea päivä, ja tiedän, että palaamme louhoksille vielä tämän loman aikana toistekin.

Minkälaisissa paikoissa te tykkäätte käydä uimassa? Löytyykö teiltäkin jotain piiloteltuja tai vähemmän tunnettuja helmiä vai hakeudutteko aina yleisille uimarannoille polskimaan?

Edit 1.8.2022: Uiminen on nykyään kielletty molemmissa louhoksissa.