Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Varsinais-Suomi

asuntoautolla Matkustaminen Suomi Varsinais-Suomi

Autolla Saariston Rengastielle? 10 vinkkiä

4.8.2021

Yli kymmenen Turku-vuotta, eikä kertaakaan Saariston Rengastiellä.

Pitkäaikainen haaveeni toteutui vihdoin tänä kesänä, kun lähdimme heinäkuisena sunnuntai-iltana kiertämään Saariston Rengastietä. Saimme mieheni vanhempien asuntoauton lainaan, joten paljoa helpompaa matkailusta tuskin enää saisi. Kuten tapoihin kuuluu, pakkasimme kamppeemme vasta hetkeä ennen lähtöä ja startatessamme kotipihalta emme vielä olleet varmoja, mihin seuraavaksi suuntaisimme. Ilmeisesti kaipuuni saaristoon on kuitenkin kuulunut ja näkynyt arjessamme sen verran vahvasti, että ilman erillistä toivetta mies käänsi auton nokan kohti Turkua.

Mietin pitkään, mitä ja miten kirjoittaisin Saariston Rengastiestä. Toisaalta olisin halunnut kuvailla sinisenä kimaltavaa merta, vaahtopäitä, leirintäalueen tunkkaista hajua ja kertoa, miltä tuntuu, kun pitkästä aikaa saa upottaa varpaat hiekkaan. Tai millaista on istua meren rannalla ja tajuta, että on vihdoin elämässään saavuttanut oikeastaan kaikki sellaiset suuret perusasiat, joista on aina haaveillut. Ja miten pelottavaa se oikeastaan onkaan, sillä yhtäkkiä on niin kauhean paljon menetettävää.

Yleisen tunnelmoinnin sijaan päätin kuitenkin pitää ajatukset ominani ja kirjoittaa sen sijaan vinkkipostauksen saaristossa autoileville – ja miksei toki muillekin matkaajille. Joten tässäpä ne, kymmenen vinkkiä saaristoon:

Vinkki 1: Varaa tarpeeksi aikaa

Autolla reitin (n. 250 km) ajaa päivässäkin, mutta parhaiten saaristosta pääsee nauttimaan, kun ei turhia kiirehdi. Matka-aikaa kannattaakin varata reilusti, ja yöpyä reissussa mielellään useampi yö. Huomasin, että auton kanssa lähtee helposti ahnehtimaan jo suunnitteluvaiheessa, ja tien päällä saattaa iskeä vielä vauhtisokeus: on niin helppo lähteä pelaamaan kuka ekana lauttarannassa -peliä, että paljon kaikkea hienoa ja mielenkiintoista saattaa jäädä kokematta ja näkemättä.

Oman aikataulun lisäksi tulee muistaa, että Rengastie saattaa kesäkuukausina olla erittäin ruuhkainen, mikä tietenkin vaikuttaa matkan sujuvuuteen. Kapeilla ja mutkaisilla teillä suhaa molempiin suuntiin niin autoilijoita, polkupyöräilijöitä kuin kävelijöitä. Varsinkin lauttarantoja lähestyessä jonot kasvavat, eikä matkanteko välttämättä olekaan enää kovin sujuvaa. Tällaiset hidasteet kannattaa huomioida reittisuunnitelmia tehdessä, jotta vältytään hermojen menetykseltä ja pahalta mieleltä (tätäkin nimittäin näki reissun aikana).

Summa summarum: Varaa ainakin sen verran ylimääräistä aikaa, ettei reissu aivan kokonaan mene pieleen, jos et mahdu tai myöhästyt joltain harvemmin kulkevalta lautalta. Tai jos löydätkin matkan varrelta jotain mielenkiintoista ja haluatkin viettää siellä aiottua enemmän aikaa. Meille meinasi käydä hassusti, kun emme aluksi olleet mahtua Iniö-Kustavi -lauttaan. Mikäli olisimme jääneet rantaan, olisi se sotkenut reissusuunnitelmamme ja aikataulutuksemme totaalisesti. Ensi kerralla olemme fiksumpia tämän(kin) suhteen!

Vinkki 2: Tutustu kohteisiin etukäteen

Netti on pullollaan vinkkejä Saariston Rengastielle. Niihin kannattaa tutustua etukäteen – varsinkin, jos saaristossa on rajallisesti aikaa. Mikäli esimerkiksi museot tai sympaattiset kahvilat tuntuvat omalta jutulta, suosittelen lämpimästi tarkastamaan aukioloajat ennakkoon. Ne kun voivat käytännössä olla lähes mitä tahansa.

Vaikka suurin osa Rengastien kohteista on itselleni entuudestaan tuttuja, teimme iltaisin ja öisin jonkin verran taustatutkimusta. Tutustuimme kohteisiin muun muassa Saariston Rengastien omilla nettisivuilla sekä Visit Parainen -sivustolla, joista molemmista löytyy kattavasti tietoa reitistä, matkustusvaihtoehdoista, lautoista, aukioloajoista sekä nähtävyyksistä ja aktiviteeteista. Lisäksi esimerkiksi Rantapallo ja Iltalehti ovat koonneet omat vinkkinsä saaristoon.

Mikäli taas olet fyysisten oppaiden ystävä, kannattaa matkalta napata mukaansa Saariston Rengastien karttaopas. Niitä saa muun muassa alueen ruokakaupoista, info-pisteistä ja huoltoasemilta. Kartasta löytyvät useimmat (joskaan eivät kaikki) käymisen arvoiset kohteet, majoitukset, ravintolat ja aktiviteetit. Voin lämpimästi suositella myös Automatkailijan Suomi -opusta, jossa on kattavasti tietoa Rengastiestä sekä myös monista muista Suomen kohteista (kiitos Laura ja Janne tästä kirjasta – sillä on ollut käyttöä!).

Vinkki 3: Kierrä reitti vastapäivään

Varsinkin vilkkaampien kesäkuukausien aikaan autoilijan kannattaa kulkea Rengastie vastapäivään. Tällöin yleensä välttyy pahimmilta lauttajonotuksilta (, jotka saattavat viedä matka-ajasta yllättävänkin ison osan) ja ruuhkilta. Me ajoimme matkan myötäpäivään, mutta liikennettä seuratessa olisi ehdottomasti ollut fiksumpaa vaihtaa kulkusuuntaa…

Vastapäivään kuljettaessa reitti alkaa Naantalista, jatkuu Merimaskun ja Askaisen kautta Taivassaloon ja sieltä edelleen Kustaviin. Kustavista jatketaan lautalla saaristoon; Iniö, Houtskari, Korppoo, Nauvo ja Parainen. Reitti päättyy lopuksi Turkuun. Hyödynsimme jo aiemmin mainitsemaani Visit Parainen -sivuston reittikuvausta, jossa oli mielestäni selkeimmin kerrottu lauttojen aikataulut sekä se, montako lauttamatkaa mihinkin paikkaan sisältyy.

Vinkki 4: Ota omat eväät (ja hiilet!) mukaan

Saaristossa on saariston hinnat. Lisäksi kaupat ja kioskit saattavat olla valikoimiltaan todella pieniä, joten omiin eväisiin kannattaa panostaa. Toki reitin varrelta löytyy useampi ihana kahvila ja ravintola, mutta pahimman nälkäkiukun ja esimerkiksi yöpalaongelman selättämiseksi on hyvä kantaa myös eväitä mukana. Meillä oli mukana proteiinipatukoita ja -juomia, hedelmiä sekä kivennäisvettä – sekä tietysti suklaata. Otimme siis varmuuden vuoksi mukaan kaikkea sellaista purtavaa, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä. Autossa olisi toki ollut jääkaappi, mutta emme luottaneet huonoon tuuriimme, ja hyvä niin! Kesken reissun jääkaappiin nimittäin tuli jotain häikkää, eikä se pysynyt enää kylmänä.

Mikäli autoon vaan mahtuu, mukana kannattaa eväiden lisäksi kuljettaa myös polttopuita ja hiiliä. Saariston Rengastielle mahtuu monta kivaa nuotiopaikkaa, joista ainakin osaan tarvitaan omat sytytysmateriaalit. Esimerkiksi Mossalan leirintäalueelta löytyy meren rannasta kiva katettu nuotiopaikka, mutta sinne täytyy varata omat hiilet (ja vain ja ainoastaan hiilet, sillä tulisijassa ei sääntöjen mukaan saa polttaa puita laisinkaan). Suosittelen ottamaan mukaan myös makkaratikut (, niitä kun ei kaikkialla ole tarjolla ja joissain paikoissa grilliritilät ovat aika hurjassa kunnossa). Mikäli auton kapasiteetti sen sallii, kannattaa myös ostaa makkarapaketit (tms.) valmiiksi. Kauppoja ei luonnollisestikaan kaikkialla ole, ja niiden aukioloajat saattavat olla melko suppeat.

Vinkki 5: Tankkaa ennakkoon

Auto kannattaa tankata ennakkoon, sillä saaristossa ei välttämättä ole kovin hyvin huoltoasemia tarjolla tai jos on, niiden hinnat saattavat olla mantereen hintoja korkeammat. Me tankkasimme (pakon edestä) Liedossa, ja tankillinen riitti hyvin koko Rengastien matkalle. Reissumme tosin venyi Uudenkaupungin ja Rauman kautta Euraan, joten luonnollisesti emme yrityksistä huolimatta selvinneet yhden pysähdyksen taktiikalla.

Vinkki: Turussa, kauppakeskus Skanssin yhteydessä olevalla Neste Expressillä on usein edullista (ainakin alueen muuhun hintatasoon verrattuna) polttoainetta.

Vinkki 6: Ole ajoissa lauttarannassa

Tätä ei voi liikaa korostaa. Pääset huomattavasti vähemmällä stressillä, kun ei tarvitse ajella viime tipassa lauttarantaan ja samalla väistellä (paikoitellen raivokkaitakin) autokuskeja, jotka tekevät vaarallisia ohituksia tai hiillostavat takapuskurissa. Vaikka useimmat lautat kulkevatkin non-stopina aamusta iltaan, kannattaa ehdottomasti tutustua aikatauluihin etukäteen! Osa lautoista kulkee vain muutaman kerran päivässä, joten mikäli haluat matkan sujuvan mutkattomasti ilman pidempiä taukoja, on aikatauluihin tutustuminen järkevää.

Lauttojen aikataulut voi tarkastaa esimerkiksi täältä. Kaikki muut, paitsi Houtskarin ja Iniön välinen lautta ovat maksuttomia: lautasta sai asuntoauton kanssa pulittaa 75 euroa ja henkilöauton kanssa 40 euroa (2021).

Vinkki 7: Poikkea reitiltä

Tämän voisin kirjoittaa jokaisen vinkkipostauksen yhteyteen, ja sama pätee myös Saariston Rengastiehen. Mikäli aikaa siis on, kannattaa ehdottomasti poiketa ”merkityltä” reitiltä. Esimerkiksi Nauvosta pääsee maksullisella lautalla kiehtovalle Seilin saarelle sekä upeaan ulkosaaristoon Jurmon ja Utön saarille. Korppoosta taas pääsee kätevästi myös Ahvenanmaalle, jossa sielläkin voi harrastaa saarihyppelyä.

Me poikkesimme reitiltä Taivassalossa tehdessämme pistot Uhlun ja Hilloisten louhoksille. Halusimme päästä nauttimaan turkoosista uimavedestä ja korkeista hyppypaikoista, joita molemmat paikat tarjoavat. Suosittelen lämpimästi, jos joukosta löytyy hieman isompia vesipetoja!

Vinkki 8: Pakkaa teltta mukaan

Vaikka miten olisit autolla liikenteessä, kannattaa matkatavaroihin pakata myös teltta mukaan. Meitä ainakin jäi hieman harmittamaan, että teltta jäi kotiin, sillä tarjolla olisi ollut mahtavia majoituspaikkoja myös (matkailu)auton ulottumattomissa. Olisi ollut hienoa pystyttää teltta merenrantaan tai jollekin korkealle laelle ja katsella rauhassa auringonlaskua. Meille ainakin osui niin mielettömät ilmat, että olisi ollut mukava nukkua ulkonakin. Autolla matkustaessa on myös helppoa, sillä telttatavaroita ei tarvitse raahata koko aikaa mukana, vaan matkaan voi napata vain ne yöpymisen kannalta olennaisimmat asiat.

Vinkki 9: Varaa käteistä matkaan

Vaikka kortti onkin passeli maksuväline lähes kaikkialla, Rengastielle on hyvä varata myös käteistä. Parhaat tuliaiset ja matkamuistot kun saattavat saaristossa löytyä myyjiltä ja paikoista, jotka ottavat vastaan vain käteistä. Lisäksi kannattaa huomioida, ettei Saaristossa myöskään ole kovin montaa käteisautomaattia ja jo senkin takia on suotavaa, että matkaan varautuu edes jonkinlaisella käteissummalla. Sitä kun ei koskaan tiedä, missä ja milloin korttimaksuun tulee häikkää.

Huom! Saaristobussissa ja maksullisilla lautoilla voi maksaa myös kortilla.

Vinkki 10: Pidä kamera lähettyvillä – autossa ja sen ulkopuolella

Viimeinen (ja omasta mielestäni tärkein) vinkki! Autolla matkustaessa monet tilanteet ovat hetkessä ohi, joten kamera kannattaa pitää käden ulottuvilla koko ajan. Itseltä ainakin meni moni kiva kuvauskohde ohi, kun kamera ei ollutkaan heti saatavilla.

Toimin alkumatkasta hieman typerästi pakatessani kameran reppuun, jonka sitten sulloin asuntoauton kaappiin. Monet kuvauksen kannalta mielenkiintoiset hetket menivät ohi, kun en ehtinyt tai jaksanut kaivaa kameraa kaapista. Lisäksi unohdin sen liian monta kertaa autoon, kun lähdimme jalkaisin jonnekin.

Jälkikäteen harmitti vietävästi, sillä muistikortille ei turhan montaa kuvaa reissusta tallentunut. Toki välillä on kiva tarttua hetkeen ja elää muutenkin kuin kameran linssin kautta, mutta silti… Noh, ensi kerralla paremmin!


Saariston Rengastie on varmasti ollut yksi tämän kesän käydyimmistä kotimaan kohteista Ahvenanmaan lisäksi. Olisikin kiva kuulla muiden kokemuksia reitistä sekä vinkkejä, miten reissusta saaristoon saa entistäkin paremman.

Suomi Varsinais-Suomi

Uhlu ja Hilloisten louhos: Varsinais-Suomen salatut timantit

23.7.2021

Oletko koskaan uinut louhoksella? Ellen olisi saariston kasvatti ja addiktoitunut äärettömältä tuntuvaan merimaisemaan, päätyisin varmasti aina uimareissuillani jonkinlaiselle louhokselle. Niissä vesi on turkoosia ja tarpeeksi syvää, jotta voi hypätä korkeammaltakin, eivätkä sandaalit täyty hiekasta joka askeleella.

En tiedä, johtuuko se vallitsevasta maailmantilanteesta vai mistä, mutta huomaan louhosten tulleen itselleni entistä tärkeämmiksi. Huomaan jollain tavalla hakevani niistä samaa fiilistä, mitä saattaisin saada varmemmin Suomen rajojen ulkopuolelta: turkoosia vettä, mielettömiä maisemia ja juuri sellaista pientä vaaran tuntua, kun hyppää alas hieman liian korkealta kallionkielekkeeltä.

Viime viikolla Saariston rengastietä kiertäessämme kaksi hyvin erilaista maailmaa kohtasi – hieman rajustikin. Minä, jolla on aina tukka takussa merituulen jäljiltä ja paljon seikkailumielistä pilkettä silmäkulmassa, sain vastaani hitaat sisämaan hämäläiset. Yhtäkkiä huomasin olevani ainoa, joka intoili merivedestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Sen sijaan seurueemme muut jäsenet, sisämaan kasvatit, alkoivat äkkiä kaivata kirkkaampaa ja vähäleväisempää uintipaikkaa nopeiden meripyrähdysten jälkeen. Niinpä päätin avata varsinaissuomalaista salaisuuden verhoa ja esitellä heille Uhlun. Paikan, josta ainakin joskus piti olla ihan hiljaa ja jota ei missään nimessä saanut mainostaa vääräpaikkakuntalaisille.

Ehkei Uhlu ole enää kovin salainen. Se vilahtelee yhä useammin Instagramin Storyissa ja on päätynyt jopa uutisiin – harmillisesti tosin negatiivisessa mielessä. Muun muassa Turun Sanomat kirjoitti jo viime vuonna roskaamisesta Uhlun ympäristössä. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten osa ihmisistä kyllä jaksaa kantaa esimerkiksi uimarannoille tai laavuille ruokaa, muttei saa kannettua roskia mukanaan pois.

Hilloisten louhos – kalakavereita ja kivenjärkäleitä

Ennen kuin suuntasimme Uhluun, päädyimme toiselle louhokselle Taivassalossa. Löysimme Hilloisten louhoksen vauhdissa kesken ajon, Google Mapsia selaillessa. Paikka osui sopivasti reitin varrelle, joten päätimme käydä kurkkaamassa sen matkalla Uhluun. Nopealla googlettelulla selvisi, että Hilloisten louhos on vanha avokaivos, jonka pohjalla makaa edelleen satoja kivenjärkäleitä ja jossa veden maksimisyvyys on noin 19 metriä. Alueen mukavuuksiksi oli mainittu iso penkki sekä uudehkot rappuset veteen, joten paikka oli kuin tehty pientä iltapäiväpulahdusta varten.

Louhokselle oli yllättävän helppo löytää. Mutkitteleva hiekkatie piti huolen siitä, että vauhti pysyi maltillisena. Vatsanpohjassa kipristeli, kuten aina, kun tiedossa oli jokin uusi paikka. Sitä jotenkin asettaa tahtomattaan ihan mielettömät odotukset ja samaan aikaan pelkää pettyvänsä pahemman kerran. Lyhyen ajomatkan aikana ehdin kuvitella hiljaisuuden, turkoosin veden ja kiireettömän iltapäivän.

Kerrankin en joutunut pettymään.

Meillä toden totta kävi tuuri, sillä louhoksella ei ollut lisäksemme muita. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ja oli helppoa kuvitella olevansa jossain muualla kuin Suomessa. Turkoosina hohtava vesi suorastaan kutsui uimareita puoleensa. Asettauduimme penkin läheisyyteen ja mietimme ääneen, mahtaisiko vesi lainkaan viilentää näillä keleillä.

Nappasimme mukaamme uimalasit, joiden turvin oli helppoa sukeltaa. Kaikkialla oli kirkasta, ja bongailimme pohjasta yksittäisiä esineitä ja kivipaaluja. Loikimme lohkareilta toisille ja tunsimme lapsenomaista intoa. Sellaista, mitä vanhemmiten on enää vaikea tavoittaa. Hetken saatoimme kuvitella, että oli vain tämä hetki ja kesäpäivä ja etteivät aikuisuuden vastuut ja velvollisuudet koskeneet meitä. Että olimme päässeet karkuun kaikkea sitä pakkoa, mikä aikuisuutta pyörittää. Että meillä oli kaikki maailman aika käytettävissä ja oli vain tämä louhos, sen turkoosi vesi ja punertavat reunat – eikä millään muulla ollut merkitystä.

Mielikuvitusleikkimme kuitenkin keskeytyi, kun kuulimme hiekkatieltä auton ääniä. Toisin kuin olimme ajatelleet, auto ei jatkanutkaan matkaansa ohitsemme, vaan kaarsi alas uimapaikalle. Pakettiauton kuljettaja paljastui paikan omistajaksi, joka oli tullut katsastamaan, keitä paikalle oli oikein löytänyt ja millä asioilla liikuimme alueella. Hän mittaili meitä katseellaan ja selkeästi teki arviota siitä, olisiko meistä suurtakin haittaa. Vastailimme kysymyksiin ja esitimme omiamme. Minulle tuli aivan erityinen tarve näyttää, että olemme ihan mukavia ihmisiä ja että enemmän kuin mitään muuta, tarvitsimme tämän uintihetken.

Ilmeisesti läpäisimme testin, sillä saimme jäädä luvan kanssa uimaan, mikäli huolehtisimme siitä, että veisimme omien roskiemme lisäksi myös ajotielle kertyneet roskat mennessämme. Diiliin oli helppo suostua. Mies jäi vielä juttelemaan kanssamme, ja oli mukavaa kuulla alueen historiasta. Hän kertoi, että nykyään louhoksella käy paljon sukeltajia treenaamassa. Ja että hän ottaisi mielellään myös uimareita vastaan, mutta roskaamisesta on tullut todellinen ongelma alueella. Surukseni kuulin, että Uhlussa tilanne olisi vielä pahempi. Kurkkua kuristi kun ajattelin, miten minun kaunis Uhluni olisi roskan peitossa…

Miehen poistuttua lähdimme luvan kanssa kiertämään aluetta. Paljastui, että louhos on huomattavasti isompi kuin mitä ensisilmäyksellä voisi luulla. Alue nimittäin jatkuu niemekkeen taakse, ja sieltä löytyy lisää hyvää uintialuetta ja kauniita maisemia.

Joihinkin paikkoihin on erityisen helppo ihastua. Hilloisten louhos on juuri sellainen. On vaikeaa kuvitella, ettei joku viihtyisi niin kauniissa ympäristössä, sopivan piilossa muulta maailmalta. Me ainakin saimme alueella kulutettua useamman tunnin ihan vain ihmettelemällä ja kiertelemällä. Uinti oli vain kiva lisä kaiken muun päälle.

Erityisen hauskan uintipaikasta tekevät kesyt kalat, jotka käyvät tervehtimässä uimareita ihan lähietäisyydeltä. Louhoksella tuskin on niille luonnollisia saalistajia, joten ne eivät ole yksinkertaisesti oppineet pelkäämään.

Uhlu, uimahyppääjän unelma

Hilloisten jälkeen matkamme jatkui Uhluun. Paikkaan, jonka aitojen taakse olen Turku-vuosinani pujotellut niin monta kertaa, etten ole enää aikoihin pysynyt laskuissa mukana ja jonka jyrkänteiltä olen loikkinut alas milloin missäkin seurassa. Uhluun liittyy paljon muistoja niin onnellisista alkukesän päivistä kuin hämärtyvistä elokuun illoistakin. Ja vaikka normaalisti olen juuri se, joka välttelee väkeä ja meteliä, Uhlussa on jotain, mikä saa minut hakeutumaan sinne varsinkin silloin, kun tuntuu, etteivät stressitasot enää voisi olla korkeampia. Ja silti samaan aikaan, kun olen tuijotellut turkoosia vettä ja hengitellyt syvään, sykkeeni on aina ollut hieman koholla. Olenhan ollut luvattomilla mailla, nauttinut hetkestä paikassa, jossa en oikeasti edes olisi saanut olla. Tai niin ainakin luulen.

Sillä vieläkään, helteisenä heinäkuun päivänä en ole aivan varma siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Mitä saa tehdä ja mitä puolestaan ei. Uhlu sääntöineen on ja pysyy mysteerinä. Siihen liittyy monia kieltoja, mutta väkijoukon keskellä huomaan kyseenalaistavani ne. Ihmisiä tulee ja menee, eikä kukaan osaa sanoa varmaksi, saako louhoksella olla.

Tienvierusta on pitkältä matkalta täynnä autoja. Parhaat hyppypaikat on varattu, ja paikka suorastaan kuhisee nuoria. Vedessä on kuitenkin mukavan rauhallista ja tilavaa, sillä ainoastaan pyyhepaikoista joutuu hieman taistelemaan, kun laskutilaa ei juuri ole. Sieltä täältä kuuluu kiljaisuja, kun joku lopulta uskaltaa hypätä veteen. Veden lämpötila tuntuu yllättävän positiivisesti jokaisen sinne loikkaavan, ja jyrkät seinämät saavat uimarit suunnittelemaan mitä erikoisempia hyppytemppuja.

Samaan aikaan kun mietin, miten korkealta ja millä tyylillä sitä tällä kertaa itse hyppäisi, huomaan pohtivani myös onnettomuuden todennäköisyyttä. Ikä on tehnyt tehtävänsä tässäkin lajissa, eikä enää tee mieli päättömästi lähteä hyppimään vieraisiin vesiin. Koska sellainen Uhlu on, vuodesta toiseen. Vieras ja hieman etäinen. Sellainen hyvän päivän tuttu, jonka luulee tuntevansa, mutta josta ei tosiasiassa tiedä yhtään mitään.

Helteinen päivä on saanut erityisesti nuoret liikkeelle. Olenkin pitänyt Uhlua aina nimenomaan nuorten ja nuorten aikuisten paikkana. Pystysuorine seinämineen ja korkeine nousuineen se tuntuu liian rajulta ja kovalta ollakseen koko perheen uintipaikka. Askeleitaan saa varoa ja jalkoihinsa katsoa, mikäli ei halua kaatua tai tippua veteen. Vaikka juuri tippua minä ehkä haluankin. Pelästyä hetkeksi niin, että koko muu maailma unohtuu. Sinkoutua hetkeksi niin kauas kaikesta, että kaikki tuttu ja turvallinen tuntuu hyvältä sen jälkeen. Haukkoa henkeä ja todeta, että tästäkin selvittiin.

Kotimatkalla hymy oli herkässä. On mahtavaa, kun pääsee toimimaan eräänlaisena oppaana ja näyttämään uusia paikkoja. On aina yhtä mielenkiintoista nähdä, miten muut ottavat vastaan itselle rakkaat paikat. Monesti tuntuu, että niissä hetkissä sitä on auki enemmän kuin koskaan muulloin. Mutta ainakin tuon kyseisen päivän jälkeen voin todeta, että kannatti avata itseään. Meillä kaikilla oli huikea päivä, ja tiedän, että palaamme louhoksille vielä tämän loman aikana toistekin.

Minkälaisissa paikoissa te tykkäätte käydä uimassa? Löytyykö teiltäkin jotain piiloteltuja tai vähemmän tunnettuja helmiä vai hakeudutteko aina yleisille uimarannoille polskimaan?

Suomi Varsinais-Suomi

Joko olet vieraillut Orijärven kuparikaivoksella Kiskossa?

25.5.2021

Turkoosia vettä, jyrkkiä kallioita ja punertavaa kiveä. Jos katselee pelkkiä kuvia, ei ihan heti arvaisi, että ollaan koti-Suomessa. Mutta niin sitä vaan tuli vierailtua Varsinais-Suomen Kiskossa, jossa sijaitsee Orijärven vanha kupari-, kulta- ja rautakaivos. Vuonna 1757 perustettu kuparikaivos oli aikoinaan Suomen ensimmäinen.

Kaikki lähti liikkeelle siitä, kun alueelta löydettiin kupariesiintymä. Pitkän historiansa (1758–1958) aikana kaivoksella on ollut monen monta omistajaa ja alueelta on vuosien saatossa louhittu kuparia, sinkkiä ja lyijyä. Kaivostoiminta päättyi vuonna 1958, ja koko 200-vuotisen historiansa aikana kaivosalueelta louhittiin kaikkiaan 1,3 miljoonaa tonnia malmia. Vuonna 2009 museovirasto määritteli Orijärven kaivosyhdyskunnan yhdeksi Suomen valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä.

Orijärven kaivokselle on helppo suunnistaa

Orijärvelle on helppo löytää. Navigaattoriin voi kirjoittaa joko Orijärven kuparikaivos tai Pahalahdentie. Paikasta ei voi erehtyä. Siitä pitää huolen maamerkkinä toimivan kaivostorni. Lisäksi autotielle ylettyvä punaisten kivilohkareiden armeija ei voi jäädä huomaamatta. Auton saa helposti parkkeerattua pohjoispuolen levennykselle, josta lähtee hyvin tallottu polku ylämäkeen.

Kaivosaluetta kiertää verkkoaita, jonka yläosa on vahvistettu piikkilangalla – sen sisäpuolelle ei siis ole asiaa. Koko aluetta ei valitettavasti pääse kiertämään, sillä alueen eteläpuolella on yksityinen piha-alue. Automatkalla pohdin, miten hyvin piha-alue mahtaa olla merkattu, sillä en vahingossakaan halunnut harhailla kenenkään tontilla. Paikan päällä tajusin huoleni olleen turha, sillä piha oli merkattu niin selkein valvontakamerakyltein ja kivivallein, ettei sinne vahingossa tule eksyttyä.

Kaivoksen ympärillä on muutakin nähtävää

Varsinaisen louhoksen lisäksi alueella on toki muutakin nähtävää. Löysimme metsiköstä hylätyn ja romahtamispisteessä olevan rakennelman. Koetin etsiä tietoa, mikä rakennus on kyseessä, mutta valitettavasti se jäi mysteeriksi. En myöskään uskaltautunut sisälle, sillä hökkeli näytti siltä, että saattaisi sortua hetkenä minä hyvänsä… Toinen rakennus löytyi rinteestä parkkipaikan läheltä. Rautaovi oli visusti lukossa ja oven yläpuolella luki vuosiluku 1839. Tämäkin rakennus jäi selvittelystä huolimatta mysteeriksi, mutta veikkaisin sen olevan jonkinlainen varasto.

Lisäksi kaivostien risteyksestä, parkkipaikan läheltä löytyy kaksikerroksinen työväen asuinkasarmi, joka on nykyään hylättynä. Luin myös, että kaivoksen lähellä, Orijärven pohjoisrannalla olisi runsaasti työväen asuintaloja ja torppia. En päässyt tutkailemaan niitä sen tarkemmin, sillä koiruus alkoi jostain syystä olla huonovointinen, joten päätin suunnata suoraan kotiin…

Onko Orijärven kaivos teille entuudestaan tuttu? Tai osaatteko vinkata muita näyttäviä kaivosalueita jossain päin Suomea? Tämä Kiskon kohde oli sellainen ”kerran elämässä”, sillä alue on todella nopeasti kierretty. Vaikka jäin kuvaamaan välillä pitkäksikin aikaa ja uteliaana tongin erilaisia kiviä, en silti saanut alueella aikaa kulutettua tuntia pidempään. Mutta ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jos sattuu lähistöllä liikkumaan!