Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Iisalmi & tienoot

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo

Iisalmessa lenkkeillään poron ja laaman kanssa

27.7.2022

Hanhenlento sijaitsee Iisalmessa, noin 15 kilometrin päässä kaupungin keskustasta. Kotieläinpihan lisäksi tila tarjoaa mökki- ja elämysmajoitusta, erilaisia ohjelmapalveluita sekä vuokraa tiloja juhliin ja illanviettoihin. Tarkoitukseni on tutustua kotieläinpihaan ja sen asukkaisiin sekä testata elämyksellistä eläinkävelyä, jota Hanhenlennossa on myös mahdollista harrastaa.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Tilan omistaja Päivi Hutukka heiluttaa meille iloisesti ajaessamme pihalle. Olo on heti tervetullut. Saamme tervetuliaslahjaksi kennollisen kananmunia omasta kanalasta. Sekaan on ujutettu myös pari ankan munaa, mutta en aio kertoa niistä miehelleni. Aion myöhemmin selvittää, huomaako hän munien välillä mitään eroa.

Päivin johdolla pääsemme tutustumaan tilan eläimiin. Jo ensisilmäyksellä käy selväksi, että tilalta löytyy monenlaista nelijalkaista. Ensimmäisenä katse kiinnittyy tietenkin valkoiseen poroon, joka katselee meitä koivikosta. Kyseessä on Tuisku, yksi tilan vetonauloista. Myös suloinen aasilapsi Rauha nauttii saamastaan huomiosta ja nautiskelee rapsutuksista silmät ummessa. Navetasta kuuluu kanojen kotkotus, kukkojen kiekuminen ja possujen röhkintä.

Ulkotarhassa vuohet taas järjestävät ohjelmaa yrittämällä karata pienimmästäkin kolosesta, jonka aidasta löytävät. Lampaat vaikuttavat huomattavasti rauhallisimmilta, ja ne tarkkailevat meitä vierailijoita aluksi sopivan välimatkan takaa. Kun ne sitten tekevät päätöksen siitä, että olemme ihan hyviä tyyppejä, uskaltautuvat nekin silitettäviksi. Lempeät silmät tuijottavat meitä herkeämättä. Pässi pukkaa jalkaan vaativasti, jos rapsutus loppuu. Juuri sillä hetkellä en keksi maailmassa mitään tärkeämpää tekemistä kuin jatkaa rapsutusta ja kuunnella pohjois-savolaista hiljaisuutta, jonka toisinaan rikkoo jonkun eläimen äännähdys. Tässä on hyvä.

Päivi kertoo tarinaa Hanhenlennon taustalla. Tila on ollut suvussa vuosikymmeniä. Siellä on lähinnä viljelty, mutta Päivi halusi jotain muutakin. Pihaan alkoi kerääntyä eläimiä. Ei kuitenkaan niitä kaikkein perinteisempiä. Koirien ja hevosten sijaan pihalta löytyy poro, laamoja ja riikinkukkoja. Nykyään tilalta löytyy myös lainaponi, vaikka Päivi olikin pitkään sitä mieltä, että kaviokkaita ei tilalle tulisi. ”Minulla on siitä erikoinen tausta, etten juurikaan ole ollut hevosten tai koirien kanssa tekemisissä.”

Elämyksellinen eläinkävely poron ja laaman kanssa

Kun pihan eläimiin on tutustuttu, on aika lähteä kävelylle viereiseen metsään. Nappaan mukaani Tuisku-poron, ja pihalla Päivi jo odotteleekin meitä Elsa-laaman kanssa. Uteliaat vuohet seuraavat tarkkana, kun lähdemme kävelemään pellon poikki metsään. Mieleen tulvii muistoja lapsuudesta, jolloin kaikki kesäpäivät vietettiin tallilla: ensin omaa hevosta ratsastaen ja sitten ponityttöjä taluttaen. Tuisku on rauhallinen reissukaveri: se ei välttämättä rakasta ihmisen läsnäoloa tai rapsutuksia, mutta kulkee kuuliaisesti vieressä. Mietin, miten olen pärjännyt ilman omaa poroa.

Melko pian selviää, etten osaa lukea laamaa ollenkaan. Mielestäni ympyrää steppaava, ympäristöään tarkasti katseellaan ja korvillaan rekisteröivä otus on koko ajan valmiina pakenemaan paikalta, jos tilanne niin vaatii. ”Laamat eivät ole pakoeläimiä. Ne hyökkäävät.” Päivi kertoo laamojen raateluhampaista, joilla voi saada ikävää jälkeä aikaan. Samalla muistan lukeneeni aiemmin jutun siitä, miten laamoja käytetään karjavahteina susia vastaan. Toinen, mitä laamoista tiedän, on sylkeminen. Hanhenlennon laamat eivät kuulemma koskaan sylje ihmisiä päin – ja toisiaankin päin vain silloin, kun on ruoka kyseessä.

Päivi ei pelkää puhua erikoisten eläinten mukanaan tuomista haasteista. Tuisku-poro, vaikka maailman sympaattisin ja ystävällisin otus onkin, on aiheuttanut hurjasti harmaita hiuksia erikoisruokavalionsa takia. Näillä leveyspiireillä ruokinnan voisi kai sanoa olevan jonkinlaista ydinfysiikkaan verrattavaa toimintaa. Myös eri vuodenajat tuovat hommaan eri haasteensa. Kysyttäessä Päivi vastaa, ettei enää ottaisi poroa lemmikiksi, vaikka Tuisku rakas perheenjäsen onkin.

Eläinkävely on pituudeltaan noin kaksi kilometriä ja sen aikana kuljetaan vaihtelevassa maastossa: alussa ylitetään pelto, jonka jälkeen lähdetään kiipeämään ylös metsätietä pitkin. Takaisin tullessa laskeudutaan taimikkoon ja loppupuolella ylitetään vielä tulvaojakin. Vaikkei matka ole pitkä, aikaa kuluu silti parisen tuntia, sillä annamme eläinten jäädä syömään ja juomaan niin halutessaan. Eikä meillä muutenkaan ole kiire. Päivi kertoo, että hakkuualueella pesii huuhkaja. Niin söpöjä kuin pienet pörröiset poikaset ovatkin, toivomme silti, ettemme törmää niihin. Aikuisen huuhkajan nokaniskut tai kynsien repimiset eivät houkuttele.

Kotimuseo ja vanhoja aarteita

Hanhenlennon tarjonta ei rajoitu pelkkään kotieläinpihaan. Tilalta löytyy lukuisia rakennuksia, jotka kätkevät sisäänsä melkoisia aarteita. Päivi kertoo olevansa innokas kirpputorien kiertäjä ja Tori.fi:n suurkuluttaja, ja se näkyy: rakennuksista löytyy kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. On leluja monelta eri vuosikymmeneltä, lasipulloja ja muita astioita, vanhoja maataloustarvikkeita… Lista on loputon.

Päivin arvuutellessa tavaroiden alkuperää, joudun monen kohdalla nostamaan kädet pystyyn. Hävettää, etten heti tunnistanut vanhaa parranajokonetta tai kiharrinta, maatalousvälineistä puhumattakaan.

Myös mäyrinkäinen on innoissaan aitan aarteista. Jopa niin innoissaan, että päättää mennä maistelemaan 100 vuotta vanhaa ihraa, jota on käytetty kenkäplankkina. Tässä vaiheessa en onneksi vielä tiennyt, että seuraava yö menisi kirjaimellisesti kaikkialle oksentavaa mäyräkoiraa hoitaessa ja yrjöjälkiä siivotessa. Osansa tulivat saamaan niin mieheni Mersu kuin myöhemmin hotellin kylpyhuonekin…

Hanhenlento sopii koko perheelle

Vierailumme on tullut päätökseen, ja hieman haikeina hyvästelemme Päivin ja eläimet. Kuitenkin yleistunnelma on loistava ja Hanhenlennosta lähtiessämme autossa istuu pari aika onnellista ja rentoutunutta tyyppiä. Vierailu kotieläinpihalla on tarjonnut täydellisen pään nollauksen, ja pitkästä aikaa olemme myös saaneet viettää koko päivän aamusta iltaan ulkona. Se jos mikä tekee tällaisen oman elämänsä konttorirotan hurjan onnelliseksi. Oli ihanaa kerrankin vain olla ja keskittyä rapsuttamaan aasin varsaa korvan takaa tai seurata kujeilevien vuohien jekkuiluja ilta-auringossa.

Reissu toimi jälleen kerran hyvänä muistutuksena siitä, että rentoutumiseen ei aina tarvita mitään sen ihmeellisempää. Ei tarvita adrenaliinipiikkejä, jotain uutta ja ihmeellistä tai edes suurta setelinippua. Välillä (tai aika useinkin) neljä jalkaa ja pehmoinen turkki sekä hetkeen pysähtyminen riittävät.

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö luontopolku Pohjois-Savo

Väisälänmäki ja pohjoissavolainen kansallismaisema

28.6.2022

Väisälänmäki – Pohjois-Savon ylpeys ja yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Väisälänmäki kansallisromanttisine miljöineen sijaitsee nimensä mukaisesti mäellä, jonka korkein kohta, Linnanmäki kohoaa 218 metriin merenpinnasta. Näkötorniin kiipeäminen kannattaa, sillä vasta yläilmoista kansallismaisema näyttäytyy vierailijalle parhaassa mahdollisessa muodossa. Alueella kiertää myös 2,5 kilometrin pituinen luontopolku, joka soveltuu loistavasti koko perheelle. Reitin varrelta löytyy näkötornin lisäksi iso kota tulentekopaikkoineen sekä kesäkahvila ulkohuusseineen.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Lapinlahden kirkolta on Väisälänmäelle matkaa noin 12 kilometriä kaunista Saaristotietä pitkin ja Iisalmesta puolestaan noin 35 kilometriä. Väisälänmäen juurelta on polun lähtöpaikkaan selkeät opasteet, joita ei voi olla huomaamatta. Jyrkän mäen jälkeen hiekkatien varressa tulee vastaan ensimmäinen parkkipaikka, jonka erinomaiset infotaulut kertovat Väisälänmäen aarteista ja paikannimien historiasta, mutta myös yleisesti suomalaisista kansallismaisemista, joihin Väisälänmäkikin kuuluu.

Luulimme, että Väisälänmäki olisi pelkkä näköalapaikka, jonka juurelle hurauttaisi helposti autolla, mutta paikan päällä selvisi, että kyseessä on paljon laajempi kokonaisuus ja että alueella olisi hurjan paljon annettavaa. Toki näköalatornille pääsee ajamaan lähes viereen, jos pysäköi auton kahvilan parkkipaikalle, mutta Väisälänmäen maisemiin pääsee tutustumaan monipuolisesti noin 2,5 kilometrin mittaista kulttuuri- ja luontopolkua pitkin. Reitti lähti heti tien varressa sijaitsevalta parkkipaikalta, joka on hyvin merkitty. Suosittelen, mikäli aikaa ja kuntoa on, että alueeseen tutustuu nimenomaan luontopolkua pitkin. Sen varrella on mielenkiintoista nähtävää (ja myös luettavaa), joiden avulla alue avautuu täysin uudella tavalla. Näin jälkikäteen voin sanoa, että pelkkä näkötornilla piipahtaminen saattaa antaa alueesta liian pintapuolisen ja ehkä jopa tylsänkin kuvan.

Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään. Pieni polku sukelsi nopeasti puiden sekaan peltomaiseman laitaan. Reitillä tuli vastaan aitaa, mutta laitumella sen takana ei näkynyt lehmiä, vaikka kuinka koetimme tiirailla. Olemattomia lehmiä katseella etsiskellessäni mietin samalla itsekseni, miten kaunista täällä mahtaisikaan olla auringonlaskun aikaan, kultaisen valon laskeutuessa niitylle.

Maasto alkoi kohota, ja aloitimme kapuamisen Linnanmäen huipulle, Väisälänmäen korkeimpaan kohtaan (218 metriä). Olin kuvitellut, että niissä korkeuksissa aukeaisi jo mielettömät maisemat, mutta mitä vielä! Puut olivat venähtäneet jo sen verran korkeiksi, ettei niiden välistä meinannut nähdä juuri mitään. Huokaisin pettymyksestä. Ei ole ensimmäinen (eikä varmasti viimeinen) suomalainen kohde, jossa metsä peittää kaiken kauniin alleen. Vain pienet siniset läntit havujen välissä antoivat osviittaa siitä, että jossain kauempana saattaisi olla vesistöä. Mikäli haluaa nähdä hulppeimman osan Väisälänmäen kansallismaisemasta, on siis kavuttava puiseen näkötorniin (jossa on muuten tosi hyvät portaat!).

Kiipeäminen todellakin kannatti. Näkötornista käsin oikeastaan vasta täysin ymmärsi, miksi Väisälänmäki on valikoitunut kansallismaisemien joukkoon. Savolaisen, mäkisen metsämaiseman ohella edessä siinsi niin peltoja kuin Onkiveden järvimaisemaa saarineen. Infotaulun mukaan tornista olisi hyvällä kelillä saattanut nähdä Kuopioon ja Puijon torniin saakka, mitä hieman rohkenen epäillä. Tai no, ehkä jollain superkiikareilla (joita ei sattunut mukaan).

 

Jatkoimme matkaamme näköalatornilta mäkeä alaspäin. Tulimme kodalle, jonka vieressä oli myös iso puuliiteri. Tuntuu, että kirjoitan saman virren aina, mutta tälläkin kertaa liikkeellä oli niin paljon muita retkeilijöitä, ettemme viitsineet jäädä kaikkea ja kaikilta kerjäävän Dodo-mäyriksen kanssa kodalle, vaan jatkoimme kiltisti matkaamme. Sääli, sillä kota oli todella kutsuvan näköinen, ja siellä olisi mieluusti paistellut makkarat. En myöskään oikein saanut kunnollista kuvaa laavusta, sillä pelkään aina vaikuttavani oudolta stalkkerilta kameroineni…

Laavun jälkeen polku muuttui yhä muhkuraisemmaksi. Mietin monta kertaa, että vaikka polku olikin hyväkuntoinen ja alue historiallisesti todella kiinnostava, jättäisin kyllä perheen pienimmät (tai ainakin ne lastenrattaat) ja huonojalkaisimmat jäsenet kotiin. Askeleitaan sai paikoitellen varoa, sillä osa kivenmurikoista oli irti, ja pelkäsin nilkkojeni muljuvan hetkenä minä hyvänsä sijoiltaan.

Pian edessämme kuitenkin aukesi avara niitty ja irtokivien aiheuttama tuska unohtui. Tässä kohtaa eniten ärsytystä aiheutti se, miksei meiltä kotoa löytynyt kilometritolkulla kauniita niittyjä kasveineen. Kurkkaus infotauluun kuitenkin kertoi, että tällaisen maiseman saavuttaminen on vaatinut (ja vaatii toki edelleen) paljon työtä. Väisälänmäen pellot ovat olleet käytössä jo Isojaon aikaan (1778-1787), jolloin osaa pelloista viljeltiin ja osaa pidettiin eläinten laitumina. Ilman maanviljelyä ja laiduntavia eläimiä savolaiset metsämaisemat eivät olisi luonnostaan avaria, eikä Väisälänmäelle olisi koskaan syntynyt näin hienoa perinnemaisemaa niittyineen, peltoineen ja ketoineen. Paikalla olisi luultavasti umpimetsää – tai vaihtoehtoisesti hakkuuaukeita.

Niittyosuuden jälkeen saavuimme Karjamajan kahvilalle, joka on avoinna kesäisin. Livahdimme sisälle ja yllätyimme positiivisesti, kun näimme kahvilan tarjonnan. Vitriinissä oli tarjolla muun muassa samana päivänä leivottua mustikkapiirakkaa, jota tietenkin piti päästä testaamaan. Tiskin takana hääräsi sympaattinen savolaismummo lapsenlapsensa kanssa, ja kun jonoa ei ollut, he tulivat samaan pöytään kanssamme vaihtamaan kuulumisia. Jotenkin niin… savolaista. Saimme kutsun iltatorillekin, jonka jouduimme valitettavasti hylkäämään, sillä olimme jo kotimatkalla. Vaikkemme tunteneet toisiamme entuudestaan, juttu luisti ja olo oli helppoa. Huomasin myös, että omaan puheeseen tarttui salakavalasti savolaista vääntöä, jolle mieheni naureskeli vielä monta päivää kotiinpaluun jälkeenkin.

Kello harppoi hurjaa vauhtia eteenpäin, ja vaikka kuinka olisimme halunneet jäädä istuskelemaan kahvilalle ja vaihtamaan kuulumisia, meidän oli pakko jatkaa matkaa. Karjamajan pihapiirin jälkeen luontopolun loppu onkin leveää hiekka-autotietä. Ehkä hieman tylsää, mutta onneksi ei sentään asvalttia. Reitti kulkee peltojen läpi ja yhtyy lopuksi isompaan autotiehen, jota pitkin kävellään muutama sata metriä, ennen kuin tie vie takaisin parkkipaikalle.

Eero Järnefelt ja Kaski-taulu

Väisälänmäki on kaskikylä. Ei siis ole mikään ihme, että taiteilija Eero Järnefelt päätyi viimeistelemään juuri Väisälänmäellä kuuluisaa Raatajat rahanalaiset -tauluaan, joka tunnetaan myös kansan keskuudessa nimellä Kaski. Väisälänmäellä, kuten muuallakin Pohjois-Savossa, kaskiviljely oli tuohon aikaan yleinen viljelymenetelmä. Taideteos on maalattu suurimmaksi osaksi paikan päällä Väisälänmäen kaskenpoltosta kesällä 1893, mutta Järnefelt käytti apunaan myös alueelta napattua valokuvaa, jossa talon pikku-piika Johanna Kokkonen oli kaskitöissä.

Maalaus on saanut nimensä Kalevalan säkeistä ”tuop’ on piika pikkarainen, raataja rahanalainen”. Säe on osuva, koska kaskeajat ovat palkollisia, joille palkka maksettiin viljana. Jos kato vei viljan, he jäivät kokonaan palkatta. Raataja tarkoitti savolaismurteissa kaskiviljelijää.

Maalauksen malleina oli talon väkeä ja naapureita sekä Johanna, joka työskenteli talossa piikana ja joka on taulun etuosassa oleva, katsojaa tuijottava pikkutyttö. Järnefelt käytti taiteellista vapautta ja kuvasi Johannan hieman resuisempana kuin miltä hän valokuvan perusteella todellisuudessa näytti. Järnefelt lisäsi tytön kasvoille nokea ja muutti hiukset hapsottavammiksi. Lisäksi maalauksessa tytön vatsa on nälän ja pettuleivän turvottama, vaikka Johannalla näin ei todellisuudessa ollut.

Maalaus oli tekoaikanaan ajankohtainen ja otti kantaa vallitsevaan tilanteeseen. Vuodet 1892-1893 olivat olleet katovuosia, ja Suomessa oli koettu nälänhätää. Jos jo aiemmin oli ollut rankkaa, niin nyt ruoan eteen jouduttiin tekemään töitä vielä entistäkin enemmän. Maalaus onkin aikansa kannanotto, joka kuvaa työväestön kovaa osaa. Realistisen maalauksen on nähty liittyvän yhteiskunnan uudistamiseen aikana, jolloin suomalainen älymystö taisteli Venäjästä vapautumisen puolesta. Maalausta on pidetty myös uskonnollisena teoksena, koska savu muodostaa ikään kuin pyhimyskehän Johannan pään ympärille.

Tarina kertoo, että Järnefelt palasi vanhana miehenä Väisälänmäelle. Järnefelt tapasi reissullaan Johannan, josta oli tullut tilan emäntä. Järnefelt kysyi emännältä, vieläkö tämä muisti hänet. ”Sama töhertäjä,” vastasi emäntä. Järnefelt oli Väisälänmäellä työskennellessään tehnyt useita luonnoksia Kaski-tauluaan varten ja jättänyt ne Johannalle säilytettäväksi. Mutta koska taiteilijaa ei kuulunut vuosikausiin takaisin, päätti Johanna polttaa arvottomina pitämänsä kangaskääröt saunan uunissa.

 

 

Väisälänmäki kulttuuri- ja luontopolkuineen on paljon enemmän kuin pelkkä näköalapaikka. Se tarjoaa omalla sympaattisella tavallaan kurkistuspaikan menneeseen maailmaan, ja laitumen viertä vaellellessa on helppo kuvitella itsensä vanhaan Suomi-filmiin. Paikka pursuaa historiaa, ja vierailija voikin vain arvailla, mitä kaikkea alueen vanhat rakennukset ja ympäröivä luonto ovatkaan aikojen saatossa nähneet ja kuulleet.

Onko Väisälänmäki tai Järnefeltin Kaski-teos sinulle aiemmin tuttu?

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo vinkit

Kolme persoonallista majoitusta Iisalmessa

13.6.2022

Ensimmäinen Iisalmen reissu on nyt takana, ja voin kertoa, että kotiin palattiin monta kokemusta rikkaampina! Pääsimme tutustumaan uusiin ihmisiin, majoituksiin ja jopa eläimiin (niistä lisää myöhemmin). Vaikka pidennettyyn viikonloppuun sisältyikin paljon ohjelmaa ja autolla ajoa, olo oli silti reissun päätteeksi ihanan rentoutunut.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Ajattelin ihan alkuun kertoa teille kolmesta keskenään kovin erilaisesta majoitusvaihtoehdosta, joihin törmäsimme. Uskon, että nämä saattaisivat kiinnostaa muitakin, jotka kenties suunnittelevat reissua alueelle. Tuntuu nimittäin hassulta, että juuri Iisalmessa törmäsin näinkin erikoisiin majoituksiin, joita en ole missään muualla nähnyt. Vai miltä kuulostaisi yö kirkkoveneen kokassa tai aamiainen bysanttilaishenkisten maalausten alla? Pidemmittä puheitta, tässä ne nyt tulevat, Iisalmen kolme erikoista majoitusta:

Hotel Golden Dome – rajakarjalaista ja ortodoksista kulttuuria keskellä Iisalmea

Iisalmella on ollut talvisodan jälkimainingeissa tärkeä rooli, sillä moni Karjalasta lähtenyt evakko nimittäin asettui juuri Iisalmen alueelle. Mukanaan he toivat rajakarjalaisen ja ortodoksisen kulttuurin, mikä näkyy alueella yhä. Itselleni tämä tuli hieman yllätyksenä ja mietinkin Golden Domen kohdalla pitkään, että nyt on lähdetty aika rohkeasti liikenteeseen.

Kiinteistöllä on värikäs historia. Iisalmen ortodoksinen seurakunta rakennutti sen vuonna 1989. Ennen nykyistä hotellitoimintaa rakennus on tunnettu Evakkokeskuksena ja hotelli Artoksena, joka toimi karjalais-ortodoksisen kulttuurin kohtaamispaikkana. Sekä Artoksessa että Evakkokeskuksessa oli laajasti esillä sodan jaloista pelastettuja, Karjalaan jääneiden ortodoksisten kirkkojen pienoismalleja sekä ikoneja. Sittemmin ikonit siirrettiin Kuopion kirkollismuseo Riisaan ja pienoismallit taas Iisalmen Raatihuoneelle.

Vuonna 2013 kiinteistöä laajennettiin, ja samalla myös sisustukseen haluttiin panostaa aivan uudella innolla: käsinveistetyt huonekalut sekä kylpyhuoneiden ja vastaanottotiskin marmori tilattiin (mistäpä muualtakaan kuin) Konstantinopolista, ja sisustuksessa haluttiin laajemminkin sekoittaa nykyaikaa ja bysanttilaista loistoa sopivasti keskenään.

Mikä ilahdutti? Hotellin mielettömän ystävällinen ja leppoisa asiakaspalvelu. En ole pitkään aikaan törmännyt missään niin hersyvään nauruun ja rempseään henkilökunnan ja asiakkaiden väliseen keskusteluun kuin Golden Domessa. Myös À la carte -ravintola (ja ruoka ylipäätään!) ansaitsee erityismaininnan, sillä ruoka oli tajuttoman hyvää. Testasimme Heili-menun sienikeittoineen, punaviinihärkineen ja mustikkakukkoineen – ja voi pojat! Jopa mieheni (, joka ei ole yhtään sieniruokien ystävä) ylisti keittoa moneen kertaan. Lisäksi aamiaisella tarjoillaan käsintehtyjä aitoja karjalanpiirakoita, jotka ovat kulttuuriperintöä alueelle muuttaneilta evakkonaisilta. Karjalanpiirakat ovat nekin lähituotantoa, sillä ne on leivottu hotellin omassa keittiössä tai evakkonaisten tekeminä Iisalmen ortodoksikirkon tiloissa.

Mikä mietitytti? Näin koiranomistajana hieman kirpaisi, ettei koiruutta huomioitu mitenkään (paitsi lemmikkimaksun muodossa). Jotenkin olen niin tottunut siihen, että hotelliöiden yhteydessä koiraa muistetaan edes jollain; vesikupilla, puruluulla tai vaikkapa omalla pienellä pyyhkeellä. Toki nuo kaikki ovat aina omasta takaa mukana, mutta kuitenkin. Tästä jäi vähän paha maku suuhun… Lisäksi huoneet olivat pienehköt (mutta kylpyhuoneet puolestaan todella suuret) ja seinät melko ohuet: kuulimme pienimmätkin yskäisyt tai huokaisut naapurihuoneesta.

Hanhenpesä – mummonmökkeilyä ja eläinbongailua järven rannalla

Hanhenpesä on sympaattinen, järven rannalla sijaitseva mökki aivan kotieläinpihan välittömässä läheisyydessä. Koko seinän kokoiset ikkunat takaavat mielettömät näköalat, ja varsinkin auringonlaskun aikaan kannattaa olla paikalla, sillä Hanhenpesä tarjoaa aitiopaikat katsella horisonttiin laskeutuvaa aurinkoa.

Hanhenpesä on puolitoistakerroksinen, kierrätysmateriaaleja hyödyntäen rakennettu mökki, josta ei tila lopu kesken. Pohjaratkaisu on mielestäni erittäin toimiva, sillä alakerrassa sijaitsee keittiö-olohuoneyhdistelmä, vessa, sauna ja suihkutilat sekä tilava eteinen. Yläkerrasta taas löytyy makuutila, aula ja parveke. Makuutilaan mahtuu kymmenisen henkilöä, joten yöpyä voi isommallakin porukalla.

Mökin varustelu, kuten juokseva vesi, astianpesukone sekä ilmalämpöpumppu, yllätti positiivisesti. Oli rentouttavaa ja helppoa olla, kun kaikki tarvittava oli valmiina. Hanhenpesästä löytyi myös paljon lautapelejä pelattavaksi sekä kiikarit, joilla oli kiva bongailla lintuja järveltä.

Mikä ilahdutti? Uniikki sisustus, jossa on hyödynnetty omistajan Tori- ja kirpputorilöytöjä pidemmältä ajalta. Lisäksi paikka on eläin- ja luontoihmisten paratiisi! Me seisoimme yöllä pitkään järvenrannassa seuraamassa piisamin touhuja, kuuntelimme teerien soidinmenoja ja kaulushaikaran pullonsoittoa. Pihalla vipelsi myös rusakkoja läpi yön ja yksinäinen joutsen ruokaili pitkään rantavedessä. Eihän sitä malttanut nukkua, kun oli niin paljon seurattavaa!

Mikä mietitytti? Alkuun olin hieman skeptinen, sillä tuntui että mökki oli liian lähellä kotieläinpihaa ja omistajien taloa. Pelkäsin, ettei omaa rauhaa olisi ollenkaan. Mutta kaikki huoli oli ihan turhaa, sillä mökillä sai olla täysin omissa oloissaan. Äänet eivät kuuluneet kumpaankaan suuntaan, eikä päätalolle edes näkynyt mökiltä.

Piisaminpesä – miltä kuulostaisi yö kirkkoveneessä?

Piisaminpesä on nimensä mukaisesti pikkuruinen pesä järven rannalla. Kierrätysmateriaaleista rakennetussa elämysmajassa luonto tulee lähelle: avarista ikkunoista voi katsella järvelle ja nauttia hiljaisuudesta täysin omassa rauhassa. Mökin sydän on kirkkoveneen kokkaan tehty sänky, johon mahtuu loistavasti kaksi aikuista nukkumaan. Mitään erikoisia hienouksia pesästä ei löydy, mutta ylellisyyksien sijaan tarkoituksena onkin nauttia luonnosta.

Talviaikaan Piisaminpesässä on mahdollisuus hieman toisenlaiseen majoituskokemukseen. Mökin lämpötila ei nimittäin nouse yli 10 asteeseen, joten tarjolla on jonkinlainen teltta- ja hotelliyön sekoitus. Voin jo kuvitella itseni pakkasyönä makuupussiin käpertyneenä ihailemassa kattoikkunasta avautuvaa tähtitaivasta.

Mikä ilahdutti? Joskus (tai no, aika usein) vaatimaton on kaunista. Piisaminpesässäkin ihailin ennen kaikkea tietynlaista alkeellisuutta. Kirkkoveneen kokka on mökin sydän ja koko majoituksen idea, eikä siltä ole haluttu viedä huomiota millään ylimääräisellä. Mökkikokemus on haluttu tuoda mahdollisimman lähelle luontoa ja siinä on onnistuttu erinomaisesti. Näkymät ovat joka suuntaan loistavat, ja sijaintinsa puolesta Piisaminpesä tarjoilee varmasti luontoelämyksiä, kunhan malttaa rauhoittua ja suunnata katseensa järvelle.

Mikä mietitytti? Piisaminpesä ei askeettisuutensa takia välttämättä sovellu kaikille matkaajille, vaikka elämys muuten olisikin ainutkertainen. Mökkiin ei tule juoksevaa vettä, käytössä on puucee ja kaikki ylimääräinen, kuten jääkaappi, kaasugrilli ja minikeittiö sijaitsevat erillisessä grillikatoksessa. Näitä asiat on hyvä huomioida etukäteen ennen majoituksen varaamista.

Minkälaisia ajatuksia nämä majapaikat herättivät? Entä millaisiin erikoisiin majoituksiin te olette koti-Suomessa törmänneet?

 

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo

Iisalmi ja tienoot -somelähettiläs 2022-2023

21.4.2022

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi ja tienoot

Pientä Suomi-hehkutusta tänne Turkin postausten väliin. Voin nimittäin vihdoin hihkua täälläkin, että minut on valittu seuraavaksi vuodeksi Iisalmi ja tienoot -somelähettilääksi! Olen aina ollut heittäytyjä ja niinpä kun tällainen tilaisuus tuli eteen, päätin heti, että siihen on tartuttava. Suonissani virtaa pohjoissavolaista verta isäni puolelta ja olenkin viettänyt lapsuuteni kesät Älänteen rannalla Rautavaaralla, mutta Iisalmi ja sen muut tienoot ovat kuitenkin jääneet melko vieraiksi.

Jos minun pitäisi äkkiseltään lähteä kertomaan alueesta jotain, muistaisin vain lapsuudestani keltaisen liukumäen, joka sijaitsi jossain päin Iisalmea, suuret mansikkaviljelmät sekä Eukonkannon maailmanmestaruuskisat. Tällä hetkellä en siis osaisi kertoa oikein mitään, mutta juuri siksi onkin mahtavaa, että saan tutustua alueeseen vuoden ajan: pääsen kokemaan kesähulinoita, testaamaan aktiviteetteja, fiilistelemään luonnosta kaikkina vuodenaikoina sekä nauttimaan pohjoissavolaisesta venkoilusta.

Mitä on luvassa?

Toivottavasti hurjan paljon seikkailuja ja mielenkiintoisia kohteita! Luvassa on ainakin (blogilleni tyypilliseen tapaan) paljon luontokohteita, aktiviteetteja ja retkeilyä, mutta myös majoitusvinkkejä ja tapahtumia. Oikeastaan tässä vaiheessa on vielä paljon auki, ja siksi olisikin hurjan hauska tietää, mistä te haluaisitte kuulla tai lukea.

Onko Iisalmi ja tienoot sulle tuttu? Vinkkaa lempipaikkasi! Tai kerro, mistä haluaisit lukea lisää!