Kategoria: Iisalmi & tienoot

Millainen oli somelähettiläsvuoteni?

13.7.2023

Niin se vaan hurahti vuosi vauhdikkaasti Iisalmi & tienoiden somelähettiläänä! Vähänpä tiesin, kun laitoin Jarmolle tarjousta menemään reilu vuosi sitten. En nimittäin olisi ikinä uskonut, minkälaisiin seikkailuihin pesti minut kuljettaisikaan ja miten paljon lämpimiä kohtaamisia, huikeita paikkoja ja tunnelmallisia majoituksia vuosi pitäisi sisällään!

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Nyt on somelähettilyyden merkeissä viimeisen postauksen vuoro, ja mikä olisikaan parempi tapa toteuttaa se kuin fiilistelemällä mennyttä vuotta. Tätä kirjoittaessa sain omat itkuhanat tehokkaasti auki, kun katselin vanhoja kuvia ja palasin niiden kautta tehtyihin reissuihin. Vuosi sisälsi niin paljon onnellisia hetkiä, naurukohtauksia ja hyviä muistoja, että niistä riittää muisteltavaa vielä pitkälle tulevaisuuteenkin!

Kaikki alkoi porosta ja laamasta

Ihka ensimmäinen reissu suuntautui Hanhenlentoon, joka on iisalmelainen kotieläinpiha. Pääsimme elämykselliselle eläinkävelylle lähimetsään Tuisku-poron ja Elsa-laaman kanssa. Lisäksi pääsimme rapsuttelemaan ihanaa aasivauva Rauhaa sekä majoittumaan tunnelmallisessa järvenrantamökissä. Muistan, miten emme malttaneet lainkaan mennä nukkumaan, vaan fiilistelimme alkukesää ja sen äänimaailmaa pitkälle yöhön. Istuimme mökin terassilla teekupit kädessä ja odotimme, milloin ruokailemaan tullut yksinäinen joutsen olisi kuvausetäisyydellä.

Hanhenlennosta matka jatkui seuraavana päivänä Iisalmen keskustaan, hotelli Golden Domeen. Söimme hotellilla älyttömän hyvää sienikeittoa (vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun sitä muistelee) ja majoituimme hyvin persoonallisessa hotellihuoneessa, josta löytyi esimerkiksi mahtipontinen samettipintainen nojatuoli. Kotimatkalla kävimme Lapinlahden Väisälänmäellä, josta aukeaa yksi Suomen kansallismaisemista. Pistäydyimme samalla reissulla myös mäellä sijaitsevaan pikkuruiseen kahvilaan, ja pääsimme nauttimaan savolaisen lupsakasta asiakaspalvelusta – sekä herkullisesta mustikkapiirakasta!

Ensimmäisen reissun postaukset:

Ruskaretket sisällä ja ulkona: kansallispuistosta kalakämppään ja melonnasta museoon

Seuraavalle reissulle sain mukaan rakkaan ystäväni Nean, ja hänen kanssaan pääsimme nautiskelemaan luonnosta ja kulttuurista. Aloitimme reissun yöpymällä Hotelli Sinisessä Helmessä. Ihailimme kilpaa huoneen massiivisia hirsiseiniä – ja nukuimme kuin tukit. Pakko myöntää, että aamulla oli vaikea lähteä. Olisimme mieluusti jääneet tuijottelemaan hotellilta avautuvaa järvimaisemaa pidemmäksikin aikaa.

Hotelliyön jälkeen tiedossa oli ulkoilua. Ensin kävimme Tiilikkajärven kansallispuistossa telttailemassa (suurkiitos HR-Sportsille toimivista vuokravehkeistä!). Vaaleat hiekkarannat ja valoisa mäntykangas tekivät meihin vaikutuksen, ja Tiilikkajärvi nousikin yhdeksi lemppariksi kansallispuistojen osalta. Oli taianomaista herätä uuteen päivään teerien kukerrusta kuunnellessa, enkä varmasti koskaan unohda sitä hetkeä, kun vuoden viimeinen neitoperhonen laskeutui kädelleni kesken tiskauksen. Tilanne oli absurdi, sillä ensimmäisten pakkasöiden jälkeen luulin, ettei niitä enää olisi. Ehkä se oli jompikumpi edesmenneistä isovanhemmistani, jotka elivät koko pitkän elämänsä Tiilikkajärven rannalla?

Tiilikalta jatkoimme Ruukin tuvalle. Tarkoitus oli meloa sieltä Savisaaren kalakämpälle, mutta syysmyrsky (ja olemattomat melontataidot) teki hommasta liian haastavan. Tyydyimme melomaan Ruukin tuvalla, jonka jälkeen suuntasimme ensin Henkan suosituksesta Uuranholille ja sen jälkeen kalakämpän vastarannalle, josta sitten soudimme lyhyen matkan mökkisaareen. Askeettinen kalakämppä oli miellyttävä elämys. Saunoimme pitkään, söimme illallista kynttilänvalossa ja kuuntelimme liian paljon true crime -podcasteja, sillä mielikuvitus alkoi lentää turhankin vilkkaasti…

Pidennetyn viikonlopun aikana ehdimme myös vierailla neljässä erityyppisessä museossa. Mukaan mahtui Olvin Panimomuseo kummituksineen, Taidemuseo Eemil, Rukajärvi-keskus sekä Postimerkkimuseo. En ole museoiden suurin fani, mutta nyt täytyy käsi sydämellä sanoa, että meille osui mielenkiintoisia ja ennen kaikkea hyvin rakennettuja näyttelyitä. Erityisesti Panimomuseon markkinoinnin historiaosio jäi (varmaan jo ammattinikin puolesta) hyvin mieleen. Oli hauska päästä katselemaan vanhoja tv-mainoksia, joista osan muistan hämärästi omasta lapsuudestani (ja toki oli aikamoinen järkytys tajuta, että lapsuudenaikaiset jutut ovat jo museokamaa!).

Lokakuinen retkemme oli aamusta iltaan täynnä ohjelmaa, ja muistan kotiin päästyäni miettineeni, että nyt oli reissu, josta riittää kirjoitettavaa monen postauksen verran! Ja niinhän siinä kävi, että postauksia tuli tältä reissulta raapustettua kaikkiaan viisi:

Lumipyryssä Metsäkartanolle, liukulumikenkäilyä Lapinlahdella ja rentoutumista Runnilla

Kun kotona ilmassa alkoi jo olla lupauksia keväästä, päätimme lähteä talven ja hankien perässä Lapinlahdelle, Jokiniemen matkailun Ankkuri-mökille. Jälleen kerran yksi täydellisesti sisustettu mökki! Kaukana taitavat olla ne ajat, kun mökeillä kaikki oli vähän eriparia ja sisustuksessa oli värejä enemmän kuin Tikkurilan maalikirjassa… Ankkurissa majaillessamme meihin iski myös paha mökkikuume, joka ei ole vieläkään hellittänyt. Puheissa palaamme usein Ankkurin huikeisiin maisemiin ja mietimme, miten hienoa siellä mahtaisikaan olla kesällä…

Illan vietimme saunoen sekä takkatulesta ja tähtitaivaasta nautiskellen. Seuraavana päivänä suuntasimme lumikenkäilemään ensimmäistä kertaa ikinä! Ja jos alun sekoiluja ei lasketa, niin homma luonnistui ihan hyvin. Nautimme lounaan viihtyisässä ja uudenkarheassa kodassa ja muistan miettineeni, miksei sitä useammin tule lähdettyä talvellakin ulos luontoon – edes päiväkahville. On niin helppo uppoutua koneella töihin, että muutaman tunnin valoisat hetket talvella vilahtavat turhan usein kokonaan ohi…

Lapinlahdelta matka jatkui Rautavaaran Metsäkartanolle. Kerrankin kävi tuuri, sillä samaan aikaan Metsäkartanolla oli sadoittan alaskanmalamuutteja, jotka olivat lapsuudessa yksi lempiroduistani (minulla oli jo nimet kymmenelle koiralle mietittynä…). Taivaalta pyrytti lunta koko vuorokauden ja ilma oli lumisateesta harmaa. Vilistimme pihalla kuin lapset ja kävimme aina välillä lämmittelemässä takan ääressä sisällä. Kävimme myös pilkillä. Saalista emme saaneet, mutta kokemuksen kyllä! Sisätiloissa testasimme jousi- ja puhallusammunnan lisäksi makuulautailua. En muista, milloin olisin aikuisiällä nauranut niin paljon kuin laudoilla maatessamme ja joka raajalla sätkiessämme!

Metsäkartanolta matka jatkui Spa Hotel Runniin, jossa vietimme rentouttavan vuorokauden hoidoista, savusaunasta ja poreista nauttien. Runni oli positiivinen yllätys monella tapaa: kylpylän lisäksi alueella on mielenkiintoinen historia terveyslähteineen. Ja pakkohan se oli itsekin hörppiä terveyslähteen vettä: ikuista kauneutta tai terveyttä se ei kuitenkaan valitettavasti tuonut – ainoastaan vahvan raudan maun suuhun.

Talven postaukset:

Vauhdikas kesä puutelttoineen ja eukonkantoineen

Kesän reissut pitivät sisällään monta mielenkiintoista kohdetta. Ensin kävimme tutustumassa Ylä-Savon uunituoreisiin kulttuurimatkailureitteihin: hauskassa konseptissa sovelluksesta siis löytyy valmis reitti oman matkaoppaan kera! Oli kiva keskittyä rauhassa kuvaamiseen, kun kertoja kertoi taustalla samaan aikaan kohteen historiasta. Valitsimme kuudesta reitistä kaksi (Kirkot kertovat ja Vesi loi uutta), jotka kävimme kiertämässä. Harmillisesti suurin osa kirkoista oli kesälauantaina kiinni tai varattuja, mutta silti pääsimme hyvin tunnelmaan. Reissun ajan majoituimme sympaattisten Kirsin ja Martin luonna Villa Kirmakan Mustikka-mökissä (tai paremminkin huvilassa). Pääsimme myös testaamaan savusaunaa, johon jäi aikamoinen palo! Olen koettanut metsästää täältä kotoa jostain lähistöltä savusaunaa, mutta ei ole ainakaan vielä tullut mitään kohtuuhintaista vastaan…

Olin haaveillut pitkään siitä, että pääsisin testaamaan puutelttaa eli tentsileä, ja tähän tarjoutui myöskin kesällä mahdollisuus! Kävimme vierailemassa Vaarojen Majojen kanssa Rautavaaran Rouskunhiekalla, jossa pääsimme testaamaan tentsileä käytännössä. Sää ei ollut meidän puolellamme, mutta myrskysäässä oli oma tunnelmansa: tuulen tuivertaessa ja sateen vihmoessa ulkopuolella, kääriydyimme makuupusseihimme ja nukahdimme. Tentsile oli ehdottomasti sellainen, mitä haluan jatkossa päästä testaamaan uudestaan! Todella kiva vaihtoehto ihan tavalliselle telttailulle. Plussaa siitä, ettei tarvinnut nukkua käpyjen päällä!

Kotimatkalla piipahdimme vielä Rautavaaran Kiparilla, josta olin kuullut jokaisella reissulla niiiiiiin paljon ylistyssanoja, että olihan se käytävä itsekin toteamassa. Paikka on historialtaan mielenkiintoinen, eivätkä maisematkaan hullummat olleet!

Kesän alussa tein myös postauksen Pohjois-Savon vauhdikkaista kesätapahtumista. Listalta löytyi muun muassa Eukonkannon MM-kisat, ja sinne mekin suuntasimme viimeisellä reissullamme. Sonkajärvellä oli mahtava tunnelma, ja tapahtumasta tulikin tehtyä minivideot Tiktokin ja Instagramin puolelle, jossa ne keräsivät paljon kiinnostusta. Samaisella reissulla vierailimme myös Iisalmen Koivukujabiennaalissa.

Kesän postauksista ei vauhtia puutu:

Mitä seuraavaksi? Veikö Pohjois-Savo sydämeni?

Paljastettakoon heti alkuun, että Pohjois-Savo on vienyt sydämeni jo vuosia sitten. Sillä on ja tulee aina olemaan tärkeä paikka sydämessäni, sillä vietin siellä lapsuuteni ja nuoruuteni kesät mökkeillen Älänteen rannalla. Yhteisiin vuosiimme on mahtunut paljon, ja Pohjois-Savossa olen elänyt elämäni onnellisempia aikoja – sekä kohdannut myös lohdutonta surua isovanhempieni nukkuessa pois.

Somelähettilyyden myötä ollut ilo ja kunnia päästä kertomaan pohjoissavolaisista yrityksistä sekä luontokohteista täällä blogissa sekä Instagramin puolella. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että Pohjois-Savo on maakuntana hieman aliarvostettu: Se jää valitettavan usein pelkäksi ohikulkukohteeksi, kun suunnataan etelästä pohjoiseen. Moni lukijakin kertoi, että kunnat ovat nimenä tuttuja, mutta niiden ohi on tullut lähinnä ajettua. Toivottavasti jatkossa muistatte myös pohjoissavolaiset kohteet matkoja suunnitellessa!

Matka on ollut opettavainen ja äärettömän mielenkiintoinen. Somelähettiläsvuosi alkoi porosta ja laamasta ja päättyi Eukonkantoon, joten kukaan tuskin voi väittää, että reissusta olisi puuttunut vauhtia tai näyttäviä liikkeitä! Ja vaikka vuosi onkin nyt taputeltu, postaukset ja muut somesisällöt jäävät silti elämään omaa elämäänsä. Toivon, että ne toimivat inspiraationa lukijoille vielä myöhemminkin, kun suunnittelette reissuja kotimaassa.

Mitä taas tulee omiin Pohjois-Savon reissuihini, niin ne jatkuvat varmasti tulevaisuudessakin! Vielä jäi muutamia kohteita käymättä – ja monet ajan kanssa hörpityt kahvit paikallisten kanssa juomatta! Ei siis sanota ihan vielä näkemiin.

Iso kiitos Iisalmi & tienoot, erityisesti Jukka, Jarmo ja Kirsi. Teidän kanssa on ollut kiva tehdä töitä ♥ Nyt olisikin hauska kuulla teiltä lukijoilta, mikä retki tai kohde sulla on erityisesti jäänyt näistä Iisalmi & tienoot -reissuista mieleen?

10 Kommenttia

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo

Eukonkannon MM-kisat: kansainvälinen kylätapahtuma

6.7.2023

Iisalmi & tienoot -somelähettilyyden viimeinen viikonloppu kului vauhdikkaasti Eukonkannon MM-kilpailussa Sonkajärvellä. Pääsimme viettämään iloisen ja savolaisen sekopäisen päivän tapahtumassa, jonne olen halunnut päästä jo monen monta kesää!

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Eukonkanto on varmasti Sonkajärven (ja ehkäpä koko Pohjois-Savon) yksi odotetuimmista kesätapahtumista. Muistan jo lapsuudesta, miten Rautavaaralla asti tienvarret täyttyivät Eukonkannon MM-kisojen mainoksista ja miten siskoni kanssa luulimme, että kyseessä oli vanhuksille (”vanhainkotien ukoille ja eukoille”) tarkoitettu hyvän mielen tapahtuma. Ja vihdoin, vuosien jälkeen pääsin itse katsastamaan, mistä tässä ”vanhustentapahtumassa” oikein on kyse.

Ja noh, kyseessä ei todellakaan ole mikään vanhusten tapahtuma, vaan kansainvälinen kylätapahtuma. Kaksipäiväisessä tapahtumassa oli Eukonkannon (ja sen eri variaatioiden lisäksi) aidot Sonkajärveläiset Pitäjänmarkkinat: pienistä kojuista sai ostettua muun muassa paikallisia herkkuja, koruja ja vaatteita. Myös muutamia yrityksiä ja järjestöjä oli paikalla edustamassa.

Pitäjänmarkkinat olivat juuri sellainen hyväntuulinen ”kylätapahtuma”, joihin usein törmää pienemmillä paikkakunnilla. Oli kiva seurata, miten kyläläiset jututtivat toisiaan ja mökkiläiset puikkelehtivat väkijoukossa omissa porukoissaan. Teltasta kuului haitarin soittoa, ilmassa tuoksui grillimakkara ja muurinpohjaletut. Harmaasta ja hieman viileästä säästä tunnelma oli korkealla.

Uudet, mutta helpot säännöt

Viikonlopun ehdoton päätapahtuma oli Eukonkantojen 26. MM-kisat, jotka kisattiin uusilla säännöillä. Ennen ”eukon” eli kannettavan henkilön on pitänyt olla nainen, mutta sääntöuudistuksen myötä eukko saa olla mitä sukupuolta tahansa. Tänä vuonna kisoissa nähtiinkin muutama naispari, ja uskon sääntömuutoksen tuovan lisää kokeilunhaluisia tyyppejä lajin pariin!

Eukonkannon säännöt ovat yksinkertaiset. Hiekka- ja sorapintaisen virallisen radan pituus on 253,5 metriä ja nopein aika voittaa. Radalla on yksi noin metrin syvyinen vesieste sekä kaksi kuivan maan estettä. Kannettavan eukon tulee on 17-vuotias ja vähintään 49 kiloa painava (tai jos painoa ei löydy tarpeeksi, sitä lisätään repun ja painojen avulla). Kantajan taas tulee olla täysi-ikäinen.

Luulin ensin, että eukon pudottamisesta tulisi virhepisteitä tai aikasakkoa, mutta eukkoa saa vapaasti tiputella niin paljon kuin haluaa. Säännöissä todetaan, että eukko tulee nostaa mahdollisimman nopeasti takaisin selkään tai syliin, mutta varsinaista rangaistusta pudotuksesta ei tule.

Kisan aikana nähtiinkin monenlaista tiputusta, kaatumista ja kompurointia, mutta myös huikeita suorituksia ja erinomaisia esteiden ylityksiä! Totesin moneen kertaan, että kerrankin on aidosti katsojaystävällinen laji, johon myös täysin ummikon on helppo tulla mukaan.

Lisäksi haluaisin antaa tätäkin kautta miljoonat kiitokset kisojen juontajille, jotka kyllä tekivät tapahtumasta entistäkin mielenkiintoisemman! Hauska, hieman naljaileva, mutta silti savolaisen leppoinen huumori yhdistettynä monien vuosien ajalta kerättyyn lajitietoon teki selostuksesta todella mielenkiintoisen ja huvittavan. Monelta päivän aikana kuvaamaltani videoklipiltä kuuluu, miten repeän nauruun kesken selostuksen – ja niin kyllä repesi muukin yleisö!

Maailmanlaajuinen kylätapahtuma

Tänä vuonna kilpailussa oli osallistujia kaikkiaan 12 maasta: Suomi, Liettua, Saksa, USA, Englanti, Ruotsi, Uusi-Seelanti, Puola, Brasilia, Hollanti, Ranska ja Algeria. Kisat alkoivatkin lippukulkueella, ja oli hienoa, että Suomen lipun lisäksi Sonkajärven urheilukentällä oli nähtävillä monen muunkin maan lippuja. Se toi tapahtumaan omanlaisensa lisäarvokkuuden – ja nosti totta kai myös monien kilpailuviettiä entisestään.

Kisat alkoivat. Kaksi paria lähetettiin aina kerrallaan radalle ja ensimmäiset jännityksen hetket koettiin heti alussa sijaitsevalla vesiesteellä, joka vei monelta parilta mehut heti alkuunsa. Noin metrin syvyinen vesieste tuntui yllättävän haastavuudellaan monet kilpailijat. Myös maaesteillä (jotka siis olivat kaksi noin 80 cm korkuista pystyestettä) nähtiin jännittäviä ratkaisuja ja epäonnisia kompastumisia, jotka joidenkin parien kohdalla varmasti veivät mitalipaikan. Yleisö ja juontajat elivät hengessä mukana alusta loppuun, ja yhteisellä kannustuksella kaikki parit saatiin tsempattua maaliin asti.

Lopulta tiukan MM-kilpailun voittivat ”oman kylän” Taisto Miettinen ja Katja Kovanen. Toiseksi sijoittui liettualaispari Vytautas Kirkliauskas ja Neringa Kirkliauskiene ja kolmanneksi tulivat hyvinkääläiset Seppo Somerharju ja Sonja Ahonen.

Illalla olisi vielä ollut Iltakinkerit esiintyjineen, mutta olimme sen verran jäässä päivän jälkeen (olin taas kesämekossa liikenteessä…), että jäimme mieluummin peittojen alle sohvalle Ollilan loman Sotilaskadun ihanassa kaksiossa. Kokosin päivän materiaalista TikTokin puolelle pitkästä aikaa videon, ja (ehkä hieman yllättäen) se on kerännyt lähemmäs 13.000 näyttökertaa muutamassa päivässä! Aihe tuntuu kiinnostavan. Ja pakko myöntää, että mekin pohdimme kotimatkalla useampaan kertaan, pitäisikö ottaa Eukonkannon MM-kisat ensi vuoden tavoitteeksi. Se toki vaatisi aikamoista kuntokuuria (koska luonnollisesti lähtisimme metsästämään maailmanmestaruutta), mutta eipä siitä haittaakaan olisi.

Koivukujabiennaali

Sunnuntaina ennen lähtöämme kävimme kiertelemässä Iisalmen keskustassa. Kaupungin halki kulkee Euroopan pisin koivukuja, ja sinne on tänäkin vuonna järjestetty kuvanveistäjien näyttely, Koivukujabiennaali. Näyttely järjestetään tänä vuonna neljännen kerran ja siellä on esillä 11 eri-ikäisen suomalaisen kuvanveistäjän teoksia.

Tänä vuonna näyttely kantaa nimeä ”Eläimellistä menoa”, ja tätä monimerkityksellistä teemaa on avattu Iisalmi & tienoot -sivustolla seuraavasti: ”Huoli luonnosta on tänä päivänä läsnä yhteiskunnallisessa keskustelussa. Me ihmiset olemme osa luontoa ja jokaisessa taiteilijassa asuu sisällä luova alkuvoima, eläimellisyys, joka aistii elämää ja ympäristöään herkillä vaistoilla.”

Oli ilo nähdä, miten paljon mielenkiintoa näyttely on herättänyt. Ajoipa koivukujan ohi viikonlopun aikana mihin aikaan tahansa, aina siellä oli väkeä vauvasta vaariin ihailemassa teoksia. Mekin vietimme koivukujalla pidemmän tovin, sillä moni teoksista herätti keskustelua. On aina hauska huomata, miten erilaisiin yksityiskohtiin kukin kiinnittää huomiota. Siinä missä itse tutkailin materiaaleja, mieheni mietti laajempaa ja yhteiskunnallisempaa sanomaa jokaisen teoksen takana.

Koivukujabiennaaliin on vapaa pääsy ja se on auki kellon ympäri. Näyttely on avoinna 6.8.2023 saakka!

2 Kommenttia

esteetön Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö

Villa Kirmakka – laatumökkeilyä Pielavedellä

26.6.2023

Iisalmi & tienoot -somelähettilyyden myötä olen päässyt viimeisen vuoden aikana majoittumaan persoonallisissa ja kertakaikkisen mielettömissä mökeissä sekä tutustumaan Ylä-Savon lupsakoihin yrittäjiin. Pielavedellä, Koivujärven rannalla sijaitseva Villa Kirmakka omistajineen ei tehnyt tässä poikkeusta. Pääsimme nauttimaan todella laadukkaasta majoituksesta sekä tutustumaan alueen mielenkiintoiseen historiaan.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Hiekkatiellä näkyy tämän tästä metsäjäniksiä, jotka eivät vielä ole täysin vaihtaneet talviturkkiaan. Taivaanvuohia tepastelee hiekkateiden reunoilla, ja saamme tehdä melkoisia koukkauksia, jottemme ajaisi niiden yli. Kaikissa vihreän sävyissä kylpevä maisema on kuin vanhasta Suomi-elokuvasta, ja se jos mikä sopii viikonloppuun mainiosti.

Perillä meitä vastassa on sympaattinen yrittäjäpariskunta Kirsi ja Martti, jotka ovat viettäneet mökillä jo hyvän tovin savusaunaa valmistellen. Kohtaaminen oli lämmin, ja pääsimme heidän opastuksella tutustumaan Mustikka-mökiin ja sen pihapiiriin. Pariskunta kertoo, että ajatus Villa Kirmakasta oli muhinut ajatuksissa jo pidempään. He molemmat ovat kotoisin Koivujärven rannalta, joten alue oli heille lapsuudesta asti tuttu. Vuosikymmeniä myöhemmin myyntiin tuli kolme rantatonttia saman järven rannalta, ja he päättivät toimia.

”Ostimme kaikki kolme tonttia ja rakensimme niihin mökit. Halusimme, että muutkin pääsisivät nauttimaan paikasta”, Kirsi kertoo.

Esittelyn ohessa saimme kuulla myös naapurisaarien värikkäästä historiasta. Viereisestä saaresta löytyy Pähkinäsaaren rauhan aikainen muistomerkki. Lisäksi järvellä näkyvät kolme Kettusaarta, joista suurimmassa on kieltoaikaan järjestetty salatansseja. Saareen saavuttiin soutuveneillä mahdollisimman hiljaa, ja haitari salakuljetettiin paikalle vilttien alle haudattuna. Kuulemma vieläkin saaresta löytyy valettu betonipohja, jossa tanssijat pyörähtelivät virkavallan kieltoja uhmaten.

Mustikka-niminen mökki, jossa majoitumme, saa leuat loksahtamaan. Vuonna 2012 valmistuneen mökin varustelu on ensiluokkainen. Sieltä löytyy yhdeksän petipaikkaa, jättimäinen tupakeittiö, joka taipuu loistavasti joko isomman joukon lomailuun tai esimerkiksi juhliin sekä jääkaapit, pyykin- ja astianpesukoneet Ulkoa löytyy vielä jättimäinen ulkoterassi kaasugrilleineen sekä oma uimaranta ja laituri sekä nuotiopaikka. Lisäksi rannasta löytyy myös soutuvene, joka on mökkivieraiden vapaassa käytössä. Ja mikä parasta, mökki on sisäsaunaa myöten täysin esteetön.

Plussaa myös ympäristön huomioinnista: mökki lämpeää maalämmöllä ja lisäksi kierrättäminen on tehty mökkivieraille helpoksi.

”Villa Kirmakan mökit ovat nähneet elämää. Kaukaisimmat vieraat ovat tulleet Israelista saakka. Lisäksi täällä on kirjoitettu väitöskirjaa ja vietetty korona-aikaan vielä väittelytilaisuuskin. Sen jälkeen järjestettiin tietenkin kakkukahvit tuoreelle tohtorille”, Kirsi muistelee.

En yhtään ihmettele, että joku on halunnut tulla kirjoittamaan väitöskirjaansa näihin maisemiin. Ilta-aurinko valaisee mökin ja järvi tyyntyy silmissä. Jos täällä ei pysty keskittymään, niin ei sitten missään. Melkein harmittaa, että oma yliopistourani ei edennyt maisteristouhuja pidemmälle – tai ettei minusta tullut kirjailijaa. Voisin hyvin kuvitella itseni tänne kirjoittamaan.

Jos mökki jo itsessään on upea, niin kaiken hienouden kyllä kruunasi Mustikan vierestä löytyvä Villa Kirmakan asiakkaiden yhteiskäytössä oleva savusauna. Saunaa oli lämmitetty meitä varten reilut neljä tuntia, ja vaikka hienoimmat savut jäivätkin näkemättä, pääsimme kuitenkin heti pujahtamaan löylyihin. Sekä mieli että keho lepäsivät hämärässä saunassa pitkän ajomatkan jälkeen.

Kovista löylyistä (mieheni on erittäin intohimoinen saunoja) huolimatta emme uskaltautuneet uimaan. Toukokuun loppupuolen viileä tuuli ja aiemmat sadepäivät pitivät huolen siitä, että järvivesi oli makuumme ihan liian kylmää. Saunassa sen sijaan viihdyimme pitkään. Savun tuoksua oli juuri sopivasti, eivätkä seinät tai lauteet (ennakkoluuloista huolimatta) onneksi noenneet meitä.

Seuraavana iltana pääsimme testaamaan Mustikan omasta rannasta löytyvää hieman erikoisempaa holvisaunaa, jolla on hauska tarina. Rantaan piti alun perin tulla ihan tavallinen rantasauna, mutta kaarinalainen yrittäjä otti yhteyttä Villa Kirmakan väkeen ja kysyi, olisivatko he kenties kiinnostuneita holvisaunasta. Siltä seisomalta kauppoja ei kuitenkaan tehty, sillä Villa Kirmakan yrittäjäpariskunnalla ei ollut aiempaa kokemusta kyseisistä saunoista, eivätkä he halunneet ostaa sikaa säkissä.

Aikaa kului, ja pariskunta lähti vierailemaan tyttärensä luona pääkaupunkiseudulla. Samalla reissulla he soittivat Kaarinaan ja kertoivat olevansa melko lähellä. Nyt jos koskaan kannattaisi siis laittaa sauna päälle. Ja sauna toden totta lämmitettiin ja pariskunta pääsi testaamaan sen. Pienillä muutoksilla saunasta saatiin sellainen, että se sopi myös Villa Kirmakkaan.

Ja hyvät olivat löylyt täälläkin! Ikkunoista oli ihana katsella auringonlaskua.

Voin käsi sydämellä sanoa, että me todella nautimme vierailustamme Mustikka-mökillä. Tuntui uskomattomalta, miten hyvin lyhyenkin vierailun aikana ehti irrottautua arjesta ja päästä kunnon lomafiilikseen. Ja vaikka päivät olivatkin pitkiä ja työntäyteisiä, ehdimme aina iltaisin saunomaan ja grillaamaan.

Valvoimme myös aamun pikkutunneille asti, sillä valoisat yöt ja vesilintujen soidinäänet vetivät meitä puoleensa. Jätimme kerrankin kamerat mökkiin ja nautimme luonnosta ympärillämme laiturinnokassa istuskellen.

Totesimme lähes yhteen ääneen Suomen kesän olevan kauneinta maailmassa – ja mikä parasta, se oli vielä ihan alussa.

5 Kommenttia

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo Rautavaara telttailu yö ulkona

Oletko jo testannut puutelttaa eli Tentsileä?

15.6.2023

Muistan bonganneeni viime kesänä somesta huikeita kuvia ilmassa killuvasta teltasta. Vaikka hauskalta näyttävä majoitus herätti jo silloin mielenkiintoni, ajatus sai aikataulusyistä jäädä vielä haaveiluasteelle. Tänä kesänä meille kuitenkin tarjoutui mahdollisuus päästä testaamaan Vaarojen majat -nimisen yrityksen Tentsile-elämysmajoitusta. Valmiiksi asennettu teltta, evästarvikkeet ja mielettömät pohjoissavolaiset järvimaisemat – mitä muuta majoitukselta voisi vielä toivoa?

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Kaikesta intoilusta huolimatta meillä molemmilla oli hieman epäluuloinen suhtautuminen Tentsilen soveltuvuuteen yösijaksi: Tulisiko selkä kipeäksi? Olisiko majotteeseen kiipeäminen hankalaa? Olisimmeko liian painavia? Toki vajaan metrin maanpinnan yläpuolella leijuvat majoitteen pohja on turvassa kiviltä, kävyiltä, juurilta ja muilta epätasaisuuksilta, mutta entäs muuten?

Huolet kuitenkin hälvenivät heti, kun näimme yrittäjäpariskunnan, Eerikan ja Jannen, ensimmäistä kertaa Rouskunhiekalla Rautavaaralla. Repivästä tuulesta ja ajoittaisesta sateesta huolimatta heillä oli sopivasti seikkailuhenkeä ja pilkettä silmäkulmassa. Vitsailimme ”juhannussäästä” ja siitä, miten kauniit auringonlaskukuvat ja retkikokkailut järven rannalla jäisivät vain haaveeksi. Säästä huolimatta kohtaaminen oli lämmin. Eerika esitteli meille Tentsile-majoitusta yleisesti ja kertoi, mistä mitäkin löytyy. Ei uskoisi, että yritys on aloittanut toimintansa vasta muutamia kuukausia aiemmin. Homma nimittäin tuntui ihanan simppeliltä ja valmiiksi mietityltä, ja pian jäimmekin mieheni kanssa kahdestaan rannalle.

Kun ensimmäistä kertaa istahdin Tentsileen, tuntui hassulta. Teltta laskeutui painosta alaspäin, mutta sen sijaan, että tunne olisi ollut jotenkin ahdistava, se tuntuikin välittömästi rentouttavalta. Teki heti mieli heittäytyä telttaan syvemmälle. Joustava kangas muodosti ikäänkuin pussin, jossa oli hyvä ja turvallista olla. Rentouttavaa.

Pientä kömpelyyttä oli kuitenkin alkuun havaittavissa, kun yritin liikkua majoitteen sisällä. Saimme siitä hyvät (hysteeriset) naurut moneen kertaan. Onneksi homma alkoikin hiljalleen sujua koko ajan vaan paremmin.

Avaimet käteen -palvelu sopii aloittelevallekin retkeilijälle

Vaarojen majat tarjoaa Tentsile-elämysmajoitusta Rautavaaran Kiparin mielettömissä maisemissa. Me (tunnettuina hätähousuina) olimme liikkeellä hieman liian aikaisin, sillä Keyrityn järvi, jonka rannalla majoitus sijaitsee, tulvi edelleen kevään jäljiltä. Niinpä majoituimme poikkeuksellisesti Rouskunhiekalla, josta löytyy pukukopit, huussi ja pari tulentekopaikkaa. Ranta sijaitsee Rautavaaralla, Älänteen rannalla, ja se on minulle tuttu (ja rakas!) lapsuudestani: soudimme sinne usein kesämökiltämme uimaan ja nauttimaan kesäpäivistä valkoisella hiekalla.

Muistan myös, miten lapsena lähetin mökkirannasta pullopostia, ja siihen vastasi sähköpostilla joku teini-ikäinen Jarno, joka oli löytänyt pullopostini Rouskunhiekalta. Vaikka kuinka elättelin toiveita, ei kyseessä ollut mikään vuosisada rakkaustarina. Näin jälkeenpäin ajatellen myöskään waahtokarkki@luukku.com-sähköpostiosoitteeni ei ehkä ollut se kaikkein uskottavin… Voi niitä aikoja.

Vaarojen majojen elämysmajoituskonsepti on loistavasti ja ennen kaikkea loppuun asti mietitty. Saatavilla on kaksi erilaista majoitussettiä; toiseen kuuluu kaikki mahdollinen, toinen taas on riisutumpi karvalakkiversio. Me otimme ”avaimet käteen” -palvelun, eli meille tuotiin myös makuupussit, tyynyt, lakanat ja selviytymispakkaus, josta löytyi muun muassa ruuanlaittovälineet. Karvalakkiversioon taas kuuluu valmiiksi asennettu teltta – ja siinäpä se. Varsin sopiva vaihtoehto esimerkiksi retkeilijöille, joilta löytyy makuupussit ja muu varustus omasta takaa, mutta jotka haluavat nukkua yhden (tai useamman) yön muualla kuin omassa majoitteessa.

Vaarojen majat -nettisivuilta löytyy myös kauppa, jossa on myynnissä erilaista retkiruokaa ja josta voi erillismaksusta tilata itselleen eväät majoituksen yhteyteen. Saimme testiin tattikaurattoa, puolukka- ja mustikkapuuroa, mustikkalettuja, teetä ja kahvia. Yritys suosii kotimaisia ruokatuotteita, joiden raaka-aineet tulevat pääosin Suomen metsistä ja pelloilta. Lisäksi ruuat ovat pääosin vegaanisia, gluteenittomia ja laktoosittomia ja tukevat planetaarista ruokavaliota, joten ne sopivat monenlaiseen ruokavalioon. Me rakastuimme mustikka- ja puolukkapuuroon. Retkiruokaa parhaimmillaan!

Selviytymispakkauksesta taas löytyi monipuolisesti kaikkea ruuanlaittoon liittyen: lautaset, aterimet, kuksat, paistinlasta, deluxe-retkikeitin ja kattila, muurikkapannu, öljyä, mausteita, vispilä, sammutuspeite, ruokatermarit, tiskausvälineet… Koetimme oikein keksimällä keksiä, mitä laatikosta puuttuisi, mutta mitään ei tullut mieleen! Vierailijat saavat jopa 10 litraa käyttövettä, joten senkään puolesta ei tarvitse huolehtia!

Vastuullisuus nähtävissä kaikessa tekemisessä

Mitä vanhemmaksi (ja tietoisemmaksi) tulee, sitä enemmän arvostaa vastuullisia yrittäjiä ja yrityksiä. Sellaisia, jotka oikeasti ovat ja toimivat niin kuin väittävät. On hurjan helppoa sanoa olevansa vastuullinen, mutta lopulta ne ovat kuitenkin arjen teot ja tapa elää, jotka paljastavat varsinaiset arvot kaiken tekemisen taustalla.

Siksi olikin hienoa huomata, miten vastuullisuus on nähtävissä kaikessa Vaarojen majojen tekemisessä: tasa-arvossa, turvallisuudessa ja muiden ihmisten sekä luonnon ja eläinten kunnioittamisena. Myös luonnon arvostus nousee esille sekä yrittäjien puheessa että nettisivuilla ja kirjallisessa ohjeistuksessa, joka jaetaan kaikille majoittujille: luontoon ei saa jättää mitään, eikä sieltä myöskään saa viedä mitään mukanaan pois. Näiden lisäksi vastuullisuus näkyy myös tarvikevalinnoissa: kotimaisuus, kierrätettävyys, kestävyys ja vähäinen energiankäyttö ovat painaneet monen retkivälineen valinnassa muita ominaisuuksia enemmän.

Puutelttailu tuli jäädäkseen

Vierailumme aikana oli menossa varsinainen juhannussääsimulaatio: tuuli oli todella kovaa ja puuskittaista, ja vettä tuli välillä vaakasuorassa. Vain rakeet puuttuivat.

Meiltä jäi siis kokematta lämmin kesäyö – kuvauksellisesta auringonlaskusta tai -noususta puhumattakaan. Siitä huolimatta tentsile-elämys oli varsin onnistunut. Teltan sisällä oli lämmin, ja majoitteen ulkopuolella pauhaava myrsky toi oman lisätunnelmansa. Oli helppo nukahtaa, kun tuuli keinutti telttaa ja aallot pauhasivat taustalla.

Oikeastaan ainoa asia, mitä Tentsilessä kaipasimme oli ”taukokengät”: Jotkut helposti jalkaan vetäistävät jalkineet, sillä vaelluskenkien jatkuva sitominen alkoi jossain kohtaa hieman ärsyttää. Tai no, ei ehkä varsinaisesti ärsyttää, mutta tiedostimme molemmat, että helpommalla olisi päässyt, jos olisi muistanut ottaa esimerkiksi Crocsit mukaan.

Jännitin hieman etukäteen, mahtaisinko saada unta tällaisessa majoitteessa (ja tässä säässä!), mutta vielä mitä! Ei tarvinnut juuri muuta kuin laittaa pää tyynyyn, niin nukkumatti viiletti jo vierailulle. Makuupussin sisällä kaikki muu tuntui unohtuvan. Oli ihanaa (ja kovin harvinaista) voida keskittyä vain parhaillaan olevaan hetkeen. Kuunnella ja kuulostella.

Jo siinä hetkessä tiesin, että palaisimme tänne vielä.

8 Kommenttia

Older Posts