Hyppää sisältöön
Kohdeoppaat Suomi

Ruka on Suomen suosituimpia hiihtokeskuksia ja lomakohteita

Rantapallon päätoimittaja Inka Khanji
Inka Khanji Päivitetty: 01.03.2022
Pohjois-Pohjanmaan Koillismaalla sijaitseva Ruka on yksi Suomen suosituimmista hiihtokeskuksista ja vapaa-ajan matkailukohteista.

Melkein kuin Lapissa

Puhekielessä Rukan hiihtokeskus sekoitetaan usein Lappiin – onhan siellä tuntureita, lunta ja poroja. Tosiasiassa Kuusamo ei kuitenkaan ole osa Lapin maakuntaa.

Kuusamon keskusta sijaitsee noin 25 kilometrin päässä Rukan hiihtokeskuksesta. Rinteiden kupeesta Rukan kylästä löytyy ravintoloita, hotelleja, kauppoja ja baareja. Rukalla majoittuvien matkailijoiden ei siis tarvitse lähteä Kuusamoon palvelujen perässä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Varsinaisen Rukan kylän lisäksi alueelle on muodostunut myös toinen pienempi palvelukeskittymä Ruka Valley. Valtavaaran kupeessa Rukatunturin itäpuolella sijaitseva Ruka Valley sopii niin ikään majoittumiseen.

Ruka–Kuusamon Matkailun mukaan alueella vierailee vuosittain noin miljoona matkailijaa.

Ruka sopii kaikenlaisille aktiivilomailijoille

Ruka tarjoaa kliseisesti jokaiselle jotakin. Jos tarkoituksena on viettää aktiivinen loma luonnossa, riittää Rukalla vaihtoehtoja talvilajeista vaellukseen, pyöräilyyn tai vaikkapa luontokuvaukseen. Rukalla on myös esteettömiä luontoreittejä.

Suomen hiihtokeskuksista Rukalla on Levin lisäksi maine hyvänä bilepaikkana. Ruka houkutteleekin kaveriporukoita, jotka haluavat osallistua after ski -humuun, juhlia yökerhossa tai käydä keikoilla.

Visit Finland / Harri LindforsTalviloma Rukalla
Rukalla on yhteensä 39 laskettelurinnettä.

Ruka on myös profiloinut itseään lapsiperheille hyvin sopivaksi matkakohteeksi. Perheet on huomioitu hotelleissa, ravintoloissa, retkillä ja tapahtumissa. Erityisesti leikki- ja kouluikäiset lapset viihtyvät Rukan vauhdikkaassa ympäristössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koronapandemian myötä Rukalla on herätty houkuttelemaan himohiihtäjiä ja -laskettelijoita etätöihin pohjoiseen. Paikkariippumattomuus on tuonut monille mahdollisuuden nauttia talven lempiharrastuksista lyhyitä lomia pidempään.

Rukalle matkustetaan ympäri vuoden

Ruka on ympärivuotinen lomakohde, jonka valtteihin kuuluu pitkä hiihtokausi. Alueella riittää lunta aina lokakuusta toukokuuhun saakka. Vilukissat voivat säästää laskettelureissun vaikka vapuksi.

Rukan hiihtokeskuksessa on 39 rinnettä, joista pisin 1 300 metriä. Hissejä on yhteensä 22 ja maastohiihtolatuja noin 240 kilometrin verran.

Kesällä ja syksyn ruska-aikaan Ruka–Kuusamon alueelle suunnataan vaeltamaan ja maastopyöräilemään. Aluetta pidetään yhtenä Suomen upeimmista metsineen, kanjoneineen ja koskineen. Perheille ja vauhdista nauttiville hauska vierailukohde on kilometrin mittainen kesäkelkkarata.

Jos haluat kokeilla jotain uutta, voi Ruka–Kuusamon alueella harrastaa muun muassa porojoogaa ja koskikelluntaa. Alueella on myös useita paikkoja, joissa pääsee tapaamaan villieläimiä kuten karhuja ja poroja. Karhunkatseluretkillä vaikuttavia eläimiä seurataan turvallisesti tarkkailua varten rakennetuista mökeistä.

Rukan hintataso on hiihtokeskusten tapaan hieman tavallista suomalaista pikkukaupunkia korkeampi. Reissukuluissa on mahdollista säästää lomailemalla Rukalla suosituimpien lomaviikkojen ulkopuolella. Kesällä majoitus on talvikautta ja ruska-aikaa edullisempaa.

LENNOT, MAJOITUS JA LIIKKUMINEN RUKALLA

Holiday ClubKylpylähotelli Kuusamossa
Kuusamon Tropiikissa majoittuvat pääsevät hyödyntämään kylpyläpalveluja.

Lennot ja muu liikenne Rukalle

Etelä-Suomesta Rukalle pääsee nopeiten lentäen. Kuusamon lentokenttä sijaitsee vajaan kymmenen kilometrin päässä hiihtokeskuksesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Finnair liikennöi Kuusamoon suoria lentoja Helsingistä. Tunnin mittaisten lentojen hinnat alkavat noin 70 eurosta. Lentokentältä on bussiyhteys hiihtokeskukseen.

Oman auton lisäksi Rukalle voi matkustaa myös julkisen liikenteen avulla. Lähin rautatieasema sijaitsee Kemijärvellä, josta on bussiyhteys Kuusamoon. Myös Oulusta ja Rovaniemeltä pääsee bussilla Kuusamoon, josta voi jatkaa edelleen paikallisbussilla Rukalle.

Onnibusilla on bussireitti Tampereelta Kuusamoon kevään hiihtosesongin aikana.

Majoitus Rukalla

Rukalla ja Kuusamossa on runsaasti erilaisia majoitusvaihtoehtoja. Vuokramökkien lisäksi hiihtokeskuksessa voi yöpyä eri tasoisissa hotelleissa tai huoneistohotelleissa, joissa on oma sauna ja keittiö. Kuusamon Tropiikki on alueen ainoa hotelli, jossa on iso kylpyläosasto.

Kuusamossa on myös lasi-igluja, joista on mahdollisuus nähdä revontulia. Nämä elämysmajoitukset sijaitsevat hieman kauempana keskustan valoista. Iglumajoitusta tarjoavat ainakin Iisakki Glass Village ja Magical Pond.

Kalleimmillaan majoitus on Rukalla talven hiihtokauden aikana. Joulu, uusivuosi, hiihtolomaviikot ja pääsiäinen ovat kohteen kuuminta sesonkia. Rukalla hiihdetään ja lasketellaan vielä vappunakin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lue myös: Rukan hotellit

Liikkuminen Rukalla

Oma auto on kätevin tapa liikkua Rukalla silloin, kun vuokramökki sijaitsee hieman kauempana keskustasta. Myös ruokaostokset on helpointa hoitaa omalla autolla.

Ilman autoa matkustavien on helppo liikkua jalkaisin Rukan käveltäväksi suunnitellussa tunturikylässä. Ravintolat, kaupat ja muut palvelut ovat kaikki kävelyetäisyydellä. Rinteisiin ja laduille pääsee suoraan keskustan majapaikoista.

Rukalla liikennöi kahden eri linjan SkiBus, jonka kyytiin pääsee ilmaiseksi voimassa olevaa hissilippua näyttämällä. Busseihin voi ostaa myös yksittäisiä lippuja. Rukalta on bussiyhteys myös Kuusamon keskustaan sekä lentokentälle.

Gondolihissillä pääsee liikkumaan Rukan kylästä Ruka Valleyn alueelle. Hossabussi ajaa kesäkuukausina Rukan keskustasta ja Kuusamosta Hossan kansallispuistoon.

Rukalla voi liikkua tietysti myös taksilla. Vilkkaimman sesongin aikaan takseja voi joutua odottelemaan.

RUKA–KUUSAMON NÄHTÄVYYDET JA AKTIVITEETIT

Visit Finland / Mariia KauppiKuusamon vaellusreitit
Pieni Karhunkierros on Kuusamon suosituimpia reittejä.

Karhunkierros ja Pieni Karhunkierros

Oulangan kansallispuiston Pieni Karhunkierros on Ruka–Kuusamon ja ehkä jopa koko Suomen tunnetuimpia vaellusreittejä. Jylhät maisemat, kuohuvat kosket ja jännittävät riippusillat tekevät reitistä kiinnostavan ja kuvauksellisen. Osuupa reitin varrelle yksi Suomen komeimmista vesiputouksistakin, Jyrävä.

12 kilometrin mittainen reitti sopii monen tasoisille retkeilijöille. Välissä on lepopaikkoja ja halutessaan matkan taittamiseen voi käyttää vaikka koko päivän.

Noin 80 kilometrin mittainen Karhunkierros puolestaan vaatii jo vähän enemmän suunnittelua ja retkeilytaitoja. Oulangan kansallispuiston läpi kulkevan reitin voi taittaa myös lyhyemmissä osissa.

Valtavaaran huippu

Reitti Valtavaaran laelle lähtee kätevästi aivan Rukan kylän kupeesta. Tätä reittiä varten ei siis tarvitse autoilla keskustan ulkopuolelle. Vajaan kuuden kilometrin mittaista rengasreittiä varten ei tarvitse olla kokenut vaeltaja, kunhan on valmis nousemaan ylämäkeä. Perillä aukeaa vaikuttava maisema Rukan ylle.

Rukan gondolihissi

Jos et halua kivuta maisemapaikoille vaeltaen tai lasketellen, pääsee Rukalla tähyilemään näköalapaikkoja myös gondolihissin kyydistä. Village-2-Valley-hissi kulkee nimensä mukaisesti Rukan kylän ja Ruka Valleyn alueen väliä. Hissiin pääsee myös lastenvaunujen ja pyörätuolin kanssa. Koiratkin saavat tulla kyytiin.

Rukan kesäkelkkarata

Rukan rinteitä on mahdollista laskea myös lumien sulettua – nimittäin kesäkelkkaradalla. Kilometrin mittaista teräksistä rataa ajetaan kelkalla alas. Rata sopii hyvin koko perheelle ja tarjoaa samalla mahdollisuuden ihailla Rukan maisemia. Lähtöpisteeseen pääsee tuolihissillä. Rata on avoinna kesäkuusta syyskuuhun.

Kuusamon suurpetokeskus

Vaikka et olisi ikinä käynyt Kuusamossa, olet todennäköisesti törmännyt mediassa tarinaan Kuusamon suurpetokeskuksen Sulo Karjalaisen ja Juuso-karhun ystävyydestä. Suurpetokeskus on 90-luvulla perustettu villieläinten orpokoti, jossa voi nähdä esimerkiksi karhuja, ilveksiä ja kettuja.

Keskus on avoinna keväästä syksyyn ja sulkeutuu karhujen talviunien ajaksi. Vierailuun tulee varata aikaa, sillä keskus sijaitsee noin 30 kilometrin päässä Kuusamosta ja noin 60 kilometrin päässä Rukan hiihtokeskuksesta. Ilman omaa autoa suurpetokeskukseen pääsee Hossabussilla.

Kuusamon kotiseutumuseo

Kesällä avoinna oleva Kuusamon kotiseutumuseo näyttää, miten selkostalonpoika asui 1930-luvulla. Museoalueen pihapiirissä on useita eri rakennuksia pirtteineen ja navettoineen. Kotiseutumuseo hyväksyy museokortin.

Hossan kansallispuisto

Osittain Kuusamon alueella sijaitseva Hossan kansallispuisto levittäytyy Koillismaan ja Kainuun maakuntiin. Hossalle myönnettiin kansallispuiston status vuonna 2017, minkä jälkeen se on kiinnostanut matkailijoita yhä enemmän. Hossassa voi muun muassa patikoida, pyöräillä, hiihtää, kalastaa, meloa ja bongata lintuja.

Kuusamossa yksi Hossan suosituimmista reiteistä on Julma-Ölkky, jossa vaelletaan kanjonijärven maisemissa ja kävellään riippusillalla. Valittavana on viiden tai kymmenen kilometrin haastavat rengasreitit. Patikointi reitillä ei onnistu talvikuukausina.

Hossabussi liikennöi Rukalta ja Kuusamosta kansallispuistoon kesäkuukausina.

RUKA–KUUSAMON PARHAAT

Visit Finland / Harri TarvainenPorot Rukalla
Kuusamossa on erilaisia tapoja päästä lähikontaktiin porojen kanssa.

Parhaat vaellusreitit

  1. Pieni Karhunkierros
  2. Karhunkierros
  3. Valtavaaran huippu
  4. Pyhän Jyssäys
  5. Julma-Ölkky, Hossan kansallispuisto

Tekemistä lapsiperheille

  1. Talvilajit: laskettelu, hiihto, pulkkamäki
  2. Rukan kesäkelkkarata
  3. Kuusamon Tropiikki -kylpylä
  4. Huskyajelu tai vierailu porotilalla
  5. Angry Birds Activity Park

Parhaat elämykset

  1. Karhunkatseluretki Kuusamossa
  2. Yö lasi-iglussa
  3. Legendaarisen Karhunkierroksen vaellus
  4. Valtavaaran huipulle nouseminen
  5. Revontulisafari

Lisätietoja

Ruka–Kuusamon viralliset matkailusivut

Teksti: Maria Hietala
Kuvat: Visit Finland / Juha Laine, Visit Finland / Harri Lindfors, Holiday Club, Visit Finland / Harri Tarvainen

Rantapallon päätoimittaja Inka on aina valmis seikkailuun. Jos voi itse valita, suuntaa hän kaikkein mieluiten aktiivimatkalle maailman ääriin.
Lue lisää

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Mikä Levin hotelli sopii sinulle? 8 vinkkiä erilaisille matkailijoille

Ravintola Blanko

Turun parhaat ravintolat – 27 paikkaa, joita kannattaa kokeilla

Magical Pond -iglut Rukalla

Tältä näyttävät Rukan tyylikkäät lasi-iglut – sängystä näet revontulet ja valoisat kesäyöt

Porvoon hotellit

Hotellivinkit Porvooseen – 6 paikkaa, joiden joukosta löydät itsellesi sopivan majoituksen

Lisää aiheeseen liittyviä artikkeleja