Monien mielestä Karhunkierros on Suomen kaunein vaellusreitti – ja tästä on helppo olla samaa mieltä. Mielettömien talvisten postikorttimaisemien lisäksi Pienestä Karhunkierroksesta jäivät parhaiten mieleen liukkaat rappuset, maaston epätasaisuus ja ihmispaljous.
Pieni Karhunkierros on varmasti yksi Suomen suosituimmista (ellei jopa suosituin!) päiväpatikka, ja siellä riittää retkeilijöitä talvellakin. Karhunkierros sijaitsee Suomen ja Venäjän rajalla sijaitsevassa Oulangan kansallispuistossa, joka levittäytyy Kuusamon ja Sallan alueelle. Vuonna 1956 perustettu kansallispuisto on paitsi yksi Suomen vanhimmista myös suurimmista: pinta-ala on huikeat 290 neliökilometriä.
Pieni Karhunkierros on osa pidempää useamman päivän mittaista Karhunkierros-patikkareittiä, joka on pituudeltaan noin 82 kilometriä. Mikäli monipäiväinen vaellus ei tunnu omalta tai mahdu kalenteriin, on Pieni Karhunkierros loistava valinta. Sen aikana pääsee kokemaan ja näkemään upeaa luontoa sekä kansallispuiston kuuluisimpia nähtävyyksiä, kuten Myllykosken ja riippusiltoja.
Tympeät turistijoukot ja pelottavat portaat
Vaikka Pieni Karhunkierros on Oulangan kansallispuiston kuuluisin päiväpatikkareitti, olimme hieman yllättyneitä siitä, miten paljon paikassa riitti retkeilijöitä myös tammikuisena arkipäivänä. Parkkipaikalla oli pari turistibussia, joiden asiakkaat olivat levittäytyneet lumikenkineen niin leveästi, että jouduimme odottamaan melko pitkään, ennen kuin saimme oman automme parkkiin. Tämän jälkeen lähdimme kävelemään lumikenkäilijöiden perässä Myllykoskelle. Emme päässeet ohittamaan kymmeniä turisteja, sillä polku oli kapea ja lumikinokset polun ulkopuolella upottavat. Eräässä ylämäessä, kun lumikenkäilijät jälleen jäivät joko kiinni nietoksiin tai muuten onnistuivat pudottamaan toisen tai molemmat kengistään, pääsimme vihdoin kokeilemaan ohitusta. Helppoa se ei ollut, sillä pyynnöistä huolimatta meille ei annettu lainkaan tilaa polulta. Niinpä kirjaimellisesti ryömimme lumihangen kautta ohitse. Veikkaan, että niillä lumikengillä olisi kuitenkin ollut helpompaa ottaa se yksi askel sivulle polulta, mutta ei…
Luulimme pahimman olevan takana päin, kun saimme ohitettua lumikenkäilevät ulkomaalaisturistit. Vähän kuitenkaan tiesimme. Seuraavaan ihmislaumaan törmäsimme Myllykoskella, jossa piipahdimme vanhassa myllyssä. Suurin osa retkeilijöistä oli lapsiperheitä, joten paikassa riitti vilinää ja vilskettä. Laskeutuminen alas myllylle oli myös yksi taiteenlajinsa, sillä portaissa oleva lumi oli tamppautunut yhdeksi suureksi liukumäeksi, eikä portaita enää hahmottanut. Valittavana oli siis pyllymäki (kaiteita vasten sinkoillen) tai portaiden kierto. Me emme hätäisellä katsomisella löytäneet kiertoreittiä, joten osa meistä laskeutui lumeen hautautuneet portaat kaiteissa roikkuen ja yksi rohkeimmista päätti laskea portaat pyllymäkeä. Seuraavan päivän kolotuksesta päätellen veto ei ehkä ollut se fiksuin…
Ruuhkaa tai ei, Myllykoski ja koko Pieni Karhunkierros on upea. Siitä ei pääse mihinkään. Kaikkialla on hurjan paljon nähtävää: tykkylumipuita, kuohuvia koskia, vanhoja rakennuksia ja riippusiltoja. Maisemat tuntuvat (ainakin näin saaristolapsen näkökulmasta) uniikeilta ja sellaisilta, jotka nähdäkseen kannattaa matkustaa hieman pidempikin matka.
Kaikesta kauneudesta ja mahtipontisuudesta huolimatta huomaan olevani hieman jumissa lauseiden kanssa. Miten oikein kuvailisin Pientä Karhunkierrosta sellaiselle, joka ei siellä koskaan aiemmin ole ollut? Olen paininut tämän postauksen kanssa hurjan kauan, sillä ensimmäistä kertaa aikoihin tuntuu, etteivät omat taitoni oikein riitä kuvailemaan tätä huikeaa luontokohdetta. Voisin kirjoittaa vaahtopäistä, jotka erottuivat rusehtavasta vesimassasta tai kaiken kauneuden päällä lepäävästä riippusillasta. Mutta siltikin joutuisin toteamaan, että parhaimman kuvan kaikesta saa, kun itse menee paikalle. Ja oikeasti, harvoista kohteista olen tätä mieltä, mutta Oulangan kansallispuisto on paikka, jossa jokaisen suomalaisen tulisi kerran elämässään vierailla.
Parhaat palat ilman patikointia
Pieneen Karhunkierrokseen, tai ainakin sen parhaisiin kohtiin, on mahdollista tutustua myös ilman patikointia. 12 kilometrin kierros voi esimerkiksi talvella tai pienten lasten kanssa tuntua liian pitkältä, jolloin on ihan kiva tehdä lyhyempi reissu. Pelkkä muutaman sadan metrin pituinen pisto suositulle Myllykoskelle onnistuu, kun auton jättää parkkiin Juuan Basecamp Oulangan parkkipaikalle.
Jos taas noin kolmen kilometrin kävely onnistuu, eivätkä jyrkät nousut ja laskut ole este, auton voi jättää Pienen Karhunkierroksen lähtöpaikalle Juumaan. Tällöin pääsee nauttimaan peräti kahdesta riippusillasta, ensin Niskakoskesta ja hieman myöhemmin Myllykosken näköalasillasta.
Vinkit talviselle kierrokselle
Pieneen Karhunkierrokseen kannattaa varata tarpeeksi aikaa – varsinkin, jos on innokas kuvaaja sekä huomioida se, että talvella valoisaa aikaa on rajallisesti. Mitä tulee itse reittiin, sillä on helppo pysyä eikä eksymisvaaraa ole. Polku on hyvin tallattu ja tampattu, ja kävely onnistui ihan tavallisilla vaelluskengillä. Lumikengät voi siis halutessaan napata mukaan, mutta ilmankin pärjää loistavasti. Sen sijaan nastakenkiin kannattaa panostaa, sillä varsinkin portaikot ovat vaarallisen liukkaita.
Vaikka kesäkuukaudet ovat Oulangassa varsinaista ruuhka-aikaa, myös talviaikaan kannattaa huomioida muut retkeilijät ja mahdolliset jonotukset. Esimerkiksi vanhaan myllyyn tai riippusillalle voi talvellakin joutua jonottamaan, kun retkeilijät jäävät ottamaan kuvia ikonisista kohteista.
Olisi hauska kuulla, oletteko te kiertäneet Pientä Karhunkierrosta. Entä osaatteko sanoa, milloin maisemat ovat parhaimmillaan, sydäntalvella, keskikesällä vai kenties ruska-aikaan? Olen itse ihaillut kuvia Oulangan kansallipuistosta jokaisena vuodenaikana, mutta pakko myöntää, että erityisesti talvikuvat ovat tehneet minuun vaikutuksen. Toki haaveilen jo uudesta reissusta tuonne, sillä ruskakuvat houkuttelevat myös suuresti.
