Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Jyväskylä

Jyväskylä Keski-Suomi luontopolku Suomi

Varustaudu kumisaappain Nyrölän luontopolulle

27.5.2021

Pääsin vihdoin tutustumaan Jyväskylään työreissun yhteydessä. Kaupunki on jostain syystä jäänyt itselleni täysin vieraaksi, ellei satunnaisia ohiajoja kerran pariin vuoteen lasketa. Meille sattui kuvausreissulla yksi inhimillinen työpäivä, jonka jälkeen oli vielä vähän energiaakin jäljellä, joten päätimme tutustua Jyväskylän luontopolkutarjontaan. Tarjolla oli monta hyvää vaihtoehtoa, mutta päädyimme lopulta Nyrölän luontopolkuun, josta kuvauksen perusteella löytyisi sekä pitkospuut että vetolautta. Aikamoista luksusta perus metsäilyyn siis!

Jo iltapäivästä yllämme alkoi leijua sateen uhka, ja hiostavasta ilmasta päättelimme ukkosen olevan lähellä. Päätimme kuitenkin lähteä matkaan, sillä vetolautta ja pitkospuut vetivät puoleensa. Ajomatkalla kuuntelimme norjalaista musiikkia ja muistelimme Pohjois-Norjan roadtrippiamme, jonne lähdimme täysin vailla minkäänlaista patikointiymmärrystä, mutta josta silti selvisimme. Samalla tunsin pienen piston sydämessäni siitä, etten ollut vieläkään saanut Norja-postaussarjaa valmiiksi… Ehkäpä vihdoin tämän kesän aikana?

Parinkymmenen kilometrin jälkeen olimme vihdoin perillä Nyrölän parkkipaikalla. Pääsimme heti päättämään, haluaisimmeko tehdä pidemmän, noin 3,6 kilometrin pituisen lenkin vai talsia suoraa päätä laavuille ja vetolautalla Iso-Mustan saareen. Halusimme nauttia koko rahan edestä ja kulkea rengasreitin, joten suuntasimme kaverini kanssa parkkipaikalta vasemmalle. Käännyimme lyhyen metsätiellä käyskentelyn jälkeen oikealle kuusikkoon, josta varsinainen reitti vasta alkoi. Ylämäkeä ja alamäkeä tasaisesti vuoron perään, upottavaa maata ja suuria lätäköitä, jotka joutui välillä kiertämään melko kaukaakin. Metsää, jota oli hakattu paikoin rajustikin ja jonka jäljiltä oli paljon oksia ja risuja väisteltävänä.


Mutaa, märkää ja vääränlaiset kengät

Hetken metsää kuljettuamme, luontopolku kaartoi Saparo-nimisen lammen vieritse. Vaikka näyttikin siltä, että lätäkkö olisi ollut aina paikallaan, tekolampi kaivettiin tähän kuitenkin vasta 1930-luvulla. Mietimme hetken, haluaisimmeko lähteä kiertämään pikkuista lammikkoa, sillä sen viertä meni myös hyvin tallattu polku. Jätimme homman kuitenkin väliin, sillä jo muutaman askelen jälkeen olimme upota vesilöllöön.

Harvoin tulee valitettua mutaisista tai liukkaista reiteistä, mutta nyt teki mieli märistä ääneen. Meistä jompi kumpi oli koko ajan kaatumaisillaan tai sitten humpsahdimme kuralätäköitä väistellessämme vetiseen sammaleeseen. Myönnettäköön, että omat valkoiset Converseni tai kaverini vaaleat Filan kengät eivät ehkä olleet paras valinta maastoon, mutta työreissulle ei aina muista pakata kaikkea tarpeellista mukaan. Luin (jälkeenpäin), että Nyrölän luontopolku on todella kostea vuodenajasta riippumatta, joten sinne suuntaavien kannattaa napata jalkaansa kumpparit tai muut vedenkestävät kengät. Lenkkarit eivät vaan toimi. Kierroksen aikana ehdimmekin muutamien vastaantulijoiden kanssa vertailemaan, kenellä mahtaa olla märimmät ja mutaisimmat kengät.

Näin jälkikäteen voi sanoa, että mikäli kaipaa puhtaasti vain elämyksiä, kannattaa suunnata parkkipaikalta suoraan oikealle, jolloin pääsee lyhintä reittiä laavuille ja vetolautalle. Pidempi kierros ei mielestäni antanut reitille mitään sen kummempaa ekstraa, sillä samanlaista mäkeä ja metsikköä löytää varmasti muualtakin.

Ainoa, mikä metsäreitin teki mielestäni kiinnostavaksi, oli infotaulut, joita oli paikoitellen tiuhaan. Niissä kerrottiin vuoroin metsän eläimistä, maan muodoista ja vanhoista rakennuksista. Aika oli tehnyt tehtävänsä, eikä kaikista kylteistä meinannut enää saada selvää. Ylhäällä mäen päällä maasto oli myös huomattavasti alkureittiä kuivempaa, ja saatoimme vihdoinkin keskittyä johonkin muuhun kuin vain katselemaan jalkoihimme. Ja kivahan se oli katsella, kun keskeltä metsikköä löytyi muun muassa hieman yllättäen ruokapöytä taukoa varten sekä ruosteinen polkupyöränraato.

Matka jatkui Rinteelän mäeltä jälleen alas kuusikkoon. Seuraavaksi olisi ollut käppäilyä pikkutietä pitkin, mutta tie oli niin järkyttävässä kunnossa, että pysyttelimme suosiolla metsän puolella. Onneksi seuraavaksi alkoikin jo pitkospuuosuus, ja huokaisimme helpotuksesta, kun saimme jalkamme vihdoin kuivalle alustalle. Heti pitkospuiden alkupäässä oli kaunis laavu, jossa nuorisojoukko vietti aikaansa. Hipsimme vähin äänin heidän ohitseen ja toivoimme, että saarilaavulla saisimme olla rauhassa. Melko pian meille myös selvisi pitkospuiden huono kunto, ja paikoitellen tuntuikin, että askeleitaan sai katsoa tarkemmin suolla kuin metsikössä.

Reissun kohokohta? Vetolautalla saareen

Pitkospuut veivät meidät Iso-Mustan rannalle ja vetolautta oli suurin syy, miksi alunperin päätimme suunnata juuri Nyrölään. Olen testaillut vastaavanlaista lauttaa muutaman kerran Teijon kansallispuistossa, mutta silti se tuntuu aina ekstralta. Tunsin kuitenkin ehkä pientä pettymystä, kun saavuimme Nyrölän luontopolulla laiturille: vetolauttaylitys oli pituudeltaan vain muutamia metrejä. Onneksi ei kuitenkaan ollut ruuhkaa (tästäkin olin lukenut tarinoita), ja saimme hoitaa ylityksen rauhassa kahdestaan. Positiivista oli, että lautta oli todella kevyt kiskottava. Teijossa on välillä saanut kädet hapoilla vetää, ja joskus tuntuu, että voimat loppuvat kesken.

Lautta vei meidän pikkuruiseen Iso-Mustan saareen. Tai oikeastaan Seikkailujen saarelle, sillä järven nimi on Iso-Musta. Saarelta löytyy toinen Nyrölän luontopolun laavuista, joka oli sekin harmiksemme varattu. Niinpä tyydyimme tutkailemaan saarta, vaikkei siellä juuri nähtävää ollut. Pitkospuut päättyivät toiselle puolen saarta, ja ilmeisesti siellä oli ainakin joskus ollut jonkinlainen penkki, joka nyt tosin oli puoliksi veden alla ja näytti muutenkin huonokuntoiselta.

Taivaalta alkoi tihuttaa vettä, joten päätimme kiirehtiä autolle. Loppumatka parkkipaikalle sujui saman kaavan mukaan, ja jatkoimme metsikössä liikkumista samalla yrittäen pelastaa varpaamme uudelta kastelulta. Tässä vaiheessa reissua se oli ehkä hieman turhaa, sillä omat kenkäni olivat jo vaihtaneet väriä sekä imeneet litratolkulla vettä ja mutaa sisäänsä – tai siltä ainakin tuntui.

Pohdintoja paikasta ennen kuin taivas repesi

Vaikka oma mieli oli ehkä hieman hapan saapuessamme autolle, oli kivaa nähdä lapsiperhe, johon reitti selkeästi oli tehnyt vaikutuksen. He puhuivat innoissaan laavuista ja vetolautasta, eikä kenenkään puheessa kuulunut sanallakaan huonot pohjat tai tiet. Haaveilin saavani edes osan perheen positiivisesta energiasta itselleni, mutta siinä jalat märkinä, liian pitkän työviikon ja liian vähän nukuttujen öiden jälkeen olo ei ollut parhaimmillaan. Lähestyvä ukkonen tuntui myös migreenimäisenä jyskytyksenä jossain ohimoiden tienoilla, joten halusin palata hotellille mahdollisimman nopeasti.

Ja kun sitten lopulta saavuimme hotellille, taivas muuttui äkillisesti mustaksi ja repesi. Saimme koko yön ihastella taivaan liekkishowta lähietäisyydeltä, sillä ukkonen tuntui olevan aivan yllämme. Kerrankin saattoi todeta, että ajoitus hotellille lähdön suhteen oli täydellinen!

Kotimatkalla ehdimme vielä työkaverini kanssa summaamaan ajatuksiamme Nyrölän luontopolusta. Kumpikin meistä oli sitä mieltä, ettei paikassa (ennakkoajatuksista huolimatta) ollut mitään sen kummallisempaa nähtävää. Luontopolku muiden joukossa. Alkumatkan mutavellissä taiteilu vei ainakin meiltä suurimman hohdon jo heti alkuunsa, eivätkä pitkospuut tai joen ylitys voineet sitä oikein enää palauttaa. Ehkä, jos olisimme voineet istuskella Seikkailujen saarella kahdestaan ja keskittyä vain seuraamaan lammella uiskentelevia vesilintuja, olisimme päässeet paremmin tunnelmaan.

Onko täällä muita Nyrölän luontopolulla olleita? Minkälaisia kokemuksia teillä on? Törmäsittekö tekin ruuhkaan ja kastelitte varpaanne vai pääsittekö rauhoittumaan luonnonhelmassa?