Pohjanmaan reissumme oli siinä mielessä erikoinen, että tarkan aikatauluttamisen sijaan se sisälsi uusiksi menneitä suunnitelmia ja hetkessä muuttuvia päämääriä. Ohtakari ei missään vaiheessa kuulunut suunnitelmiimme, mutta saimme siitä vinkin paikalliselta jäsenkorjaajalta. Hän ylisti paikkaa kovasti ja vertasi sitä jopa Kalajoen hiekkasärkkiin, joten olihan se päästävä näkemään.
Nopea googlettaminen vahvisti jäsenkorjaajan hehkutukset. Vattajanniemen dyynialuetta kuvailtiin maisemallisesti merkittäväksi koko Euroopan mittapuulla: 15 kilometrin pituinen hiekkaranta on paitsi yksi Pohjoismaiden pisimmistä myös Euroopan havumetsävyöhykkeen suurin dyyniranta. Lukipa Vattajaniemestä ja Ohtakarista missä tahansa, kirjoitukset vilisivät superlatiiveja toisensa perään. Odotukset olivat siis korkealla!
Vattajanniemen hiekkarannat sijaitsevat noin 40 kilometrin päässä Kokkolan keskustasta. Vattajan vieressä sijaitsee Ohtakari, saari ja kalastajakylä, joka toimi päätepisteenämme. Ohtakari on tärkeä kalastajien tukikohta ja alueen kalastushistorialla onkin pitkät juuret.
Saareen vie hiekkarantojen reunustama kapea tie, jonka molemmilla puolilla kurkottelee meri. Ohtakarista löytyy kalastusmuseo, luontopolku ja näköalatorni, joka tarjoaa upeat maisemat merelle ja Vattajan dyyneille. Nykyään Ohtakarissa on noin 50 vapaa-ajan asuntoa, grillikatos, vierasvenesatama ja kesäkahvila.
Horisonttiin piirtyvä punaisten rakennusten kalastajakylä sekä vaalean hiekan reunustamat rannat tuntuivat sekoitukselta norjalaista kalastajakylää ja Yyterin hiekkarantoja. Kalajoen hiekkarannoista minulla ei ole henkilökohtaista kokemusta, mutta ne sijaitsevat noin 40 kilometrin päässä. Ilmeisesti Ohtakari ja Vattajanniemi ovat jääneet hieman Kalajoen varjoon, vaikka ovatkin vuosien saatossa kasvattaneet jatkuvasti suosiotaan.
Saarelta löytyi onneksemme luontopolku, joka helpotti päämäärätöntä sinkoiluamme sinne tänne. Ohtakarin näkötornin juurelta lähtevä parin kilometrin pituinen polku kiertää saaren, jolla pääsee merimaisemien lisäksi tutustumaan perinteiseen kalastajakylään. Näin talviaikaan luontopolku oli vain ihan kiva, mutta uskon, että kesällä se saattaisi päästä jopa heittämällä lempireittien joukkoon.
Luin, että Ohtakari on linnustoltaan monipuolinen ja luontopolun varrella saattaa melko useinkin bongata harvinaisia lintuja, joten voisin kuvitella, että alueella on ruuhkaa kevät- ja syysmuuttojen aikaan sekä lintujen että bongareiden osalta. Tuntuu, että viimeisimmät luontopolkuni ovat olleet lintubongarien suosiossa. Pitänee itsekin harkita kiikarien ostoa, haha!
Polku oli pääosin helppokulkuinen, muutamaa kivikkoisempaa ja epätasaisempaa kohtaa lukuun ottamatta. Merituuli oli paikoitellen niin kova, että hengittäminen tai silmien auki pitäminen tuntui hankalalta, mutta maisemat olivat sitäkin mahtavammat. Merta, hiekkadyynejä ja auringon viimeisiä säteitä. Niin karua ja kaunista yhtä aikaa.
Kiipesimme myös Ohtakarin näköalatorniin, ja vaikka sieltä näkikin laajalti koko alueen, ei se silti mielestämme tarjoillut parastaan. Tai sitten se johtui vaan talvisen karusta maisemasta. Kaikki näytti sekavalta ja jotenkin pliisulta, ja jostain syystä kameran näytöltä tämä vaikutelma vain korostui. Koetin saada taltioitua Ohtakarin parhaita paloja, mutta se tuntui mahdottomalta.
Vaikka alueella ei lisäksemme liikkunutkaan muita, emme kuitenkaan saaneet nauttia täydestä luonnonrauhasta. Vattajan alue nimittäin toimii osittain myös Puolustusvoimien harjoitusalueena. Alueella liikkumista on luonnollisesti rajoitettu, ja taustalla kuuluva ampuminen ja tykin laukaukset loivatkin oman tunnelmansa muutenkin autioille rannoille.
Äänet ja maisemat toivat monenlaisia ajatuksia mieleen. On niin hurjan epäreilua, että joillekin tällainen ammuskelu on arkipäivää, eikä se rajaudu vain tietyn harjoitusalueen sisälle.
Olimme liikkeellä sateisen harmaana arkipäivänä, joten kummassakaan paikassa ei ollut ruuhkaa. Törmäsimme vierailumme aikana vain yhteen saksalaisperheeseen, joka halusi ottaa kuvat dyyneillä. Kohtaaminen oli lyhyt.
Ohtakari oli kaunis, mutta hyytävän kylmä tuuli ja vain muutaman tunnin valoisa aika eivät tehneet sille oikeutta. Mekin pööpöilimme siellä ympäriinsä hieman orpoina. Paikoitellen jopa pelkäsimme, että joku tulisi häätämään meidät pois. Niin autiolta ja hylätyltä kaikki vaikutti. Taustalta kuuluvat laukaukset saivat mielikuvituksen laukkaamaan, ja välillä tuli olo, että olemme keskellä sodan tyhjentämään aluetta.
Ei kuitenkaan tarvitse käyttää kovinkaan paljoa mielikuvitusta, jotta paikan saa kuviteltua kesäiseen loistoonsa. Uskon, että alueella on silloin huomattavasti enemmän elämää. Lisäsin paikat myös omalle kesälistalleni ja toivon, että tulemme tänne viimeistään jonain helteisenä kesäpäivänä!
Kiitos otsikkokuvasta Laura Neuvonen!
Vasankierroksella kuljetaan metsäpeuran jalanjäljissä
Vasan kierros on ehdottomasti kiertämisen arvoinen luontopolku, joka sopii erinomaisesti myös lapsien kanssa kierrettäväksi. Lisäksi voin lämpimästi suositella reittiä ”ylimääräiseksi” kierrokseksi, jos vaan kunto kestää.
Nevamaisen osuuden jälkeen pujahdetaan kosteaan metsikköön ja siitä tämän reitin vaikeakulkuisemmalle osuudelle. Lyhyellä polkuosuudella on paljon kiviä, kunnes edessä on jälleen helpompaa leveää polkua. Polun loppupäässä Pienen Koirajärven pohjoispäässä ohitetaan myös komea pirunpelto, jossa on paljon erikokoisia lohkareita. Haluaisimme loikkia niitä pitkin järvenrantaan, mutta sateen kastelema kivikko vaikuttaa liukkaalta.
