Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Hämeenlinna

esteetön Hämeenlinna Kanta-Häme luontopolku

Tulvaveden valtaama Honkalanrannan luontopolku

23.5.2022

Nopea vinkkaus kaikille hämeenlinnalaisille tai kaupungin liepeillä asuville! Jos et vielä tiennyt, niin Katumajärven länsipäädyssä lähellä Idänpäätä sijaitsee upea yksityisille maille perustettu pieni luonnonsuojelualue, Honkalanranta, josta löytyy myös Honkalanrannan luontopolku. Alueelle on opastus 10-tien varrelta ennen Ruununmyllyä oikealle.

Honkalanrantaan on helppo ottaa myös lapset mukaan, sillä leveille pitkospuille mahtuu hyvin rattaidenkin kanssa. Kohteessa pystyy käymään pikaisesti vaikkapa aamupäivän reissussa tai viettämään aikaa pidempäänkin. Erityisesti lintujen kevät- tai syysmuuton aikaan kohde on mainio, mutta myös muulloin kiva paikka.

Vierailumme alueelle sijoittui huhtikuun puoleen väliin, jolloin tulva oli vielä aikamoinen, emmekä päässeet kiertämään kaikkia kohteita lenkkareissa. Rohkeimmat ulkoilijat kyllä suorittivat vesiosuudetkin kumisaappaat jalassa, joten mitään älyttömiä tulvia ei kuitenkaan ollut. Uskon, että tässä kohteessa tulee (jo ihan sijaintinsakin takia) vierailtua useamman kerran kesän aikana, kunhan tulvat helpottavat. Jäin myös haaveilemaan laavulla olosta, sillä se jäi meiltä ruuhkaisena viikonloppuiltapäivänä kokonaan testaamatta.

Pitkoksien ja laavun lisäksi alueelta löytyy myös lintutorni. Bongareiden määrästä päätellen alueella on paljon lintuja, joten kannattanee ottaa kiikarit mukaan, jos sellaiset omistaa. Toinen alueen erikoisuuksista on laavun vieressä sijaitseva lammaslaidun, johon ilmeisesti tänäkin kesänä, tulvien helpotettua, on tulossa pörröisiä ja määkiviä kesäasukkaita. Tietää ainakin, mistä meikäläisen löytää… Lampaat (kuten kaikki nelijalkaiset) ovat aina olleet suuri heikkouteni!

Vaikka luontopolkuun ihastuinkin, niin jostain syystä Honkalanrannasta on hurjan vaikea kirjoittaa kunnon blogipostausta. Olisi helpoin vain todeta, että käykää ja kokekaa itse. Vaellelkaa pitkoksilla ja nauttikaa maisemista. Niin, ja katsokaa jalkoihinne, ennen kuin astutte lätäkköön.

Uskon ja toivon, että seuraavalla kerralla, kun toivottavasti pääsemme kiertämään alueen kokonaisuudessaan, siitä on jo enemmän kerrottavaa.

Hämeenlinna kansallispuisto Kanta-Häme luontopolku vinkit

10x suosikki luontopolut Hämeenlinnan seudulla

12.5.2022

Kanta-Hämeen luontopolkuja on nyt tullut tallattua reilun vuoden verran. Aiemmin itselleni täysin tuntemattomasta alueesta on tullut hyvinkin tuttu ja turvallinen, ja olen ehtinyt kierrellä alueen kohteita mielestäni varsin paljon. Niinpä ajattelin, että nyt olisi vihdoin hyvä hetki koota lempireitit yhteen postaukseen. Olen aiemmin tehnyt samantyylisen listauksen Turun seudun suosikkipoluista ja se on edelleen yksi luetuimmista postauksistani.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä meikäläisen suosikit Hämeenlinnan seudulta:

Hatlamminsuo

Riihimäellä sijaitseva Hatlamminsuo on yksi Kanta-Hämeen arvokkaimmista luontokohteista. Noin 60 hehtaarin kokoiselta suojelualueelta löytyy vajaan 1,5 km pituinen luontopolku, joka etenee suurimmalta osin pitkospuita pitkin luonnontilaisella keidassuolla. Hatlamminsuon luonto on hyvin rikas ja sieltä löytyy kymmeniä suokasvillisuustyyppejä. Lue kohteesta lisää täältä.

Heinisuon luontopolku

Heinisuon luontopolku on noin kolmen kilometrin pituinen rengasreitti, joten lenkin voi aloittaa parkkipaikan molemmin puolin. Suosittelen lenkin kiertämistä myötäpäivään, jolloin luontopolun paras kohta eli pitkospuut jäävät reitin loppupuolelle ja pidempi metsäosuus sijoittuu heti reitin alkuun. Alueella on jonkin verran polkuja, joten kannattaa pysyä hereillä ja seurata Heinisuon opasteita, ettei eksy väärille teille. Lue kohteesta lisää täältä.

Honkalanrannan luontopolku

Honkalanranta on upea yksityisille maille perustettu pieni luonnonsuojelualue Katumajärven länsipäädyssä lähellä Idänpäätä. Mainio kohde erityisesti lintujen kevät- tai syysmuuton aikaan, mutta myös muulloin kiva ja helposti saavutettava paikka. Luontopolun yhteydestä löytyy laavu, nuotiopaikka ja lintutorni.

Iso Melkuttimen kierto

Iso Melkutin sopii päiväretkeilyn lisäksi täydellisesti myös yöpymiseen, ja reitin varrelta löytyykin monta loistavaa telttapaikkaa. Reitiltä löytyy kaksi laavua, kuivakäymälät, monia virallisia ja epävirallisia tulipaikkoja, sukelluspaikka sekä useita hienoja uimapaikkoja. Iso-Melkuttimen kierto on pituudeltaan reilut viisi kilometriä, ja se on merkitty joihinkin reittiopasteisiin viralliseksi pituudeksi. Koska retkeilijänä joutuu kuitenkin lähtemään Tauluntien pysäköintipaikalta, matkaa kertyy kaikkiaan seitsemän kilometrin verran. Lue kohteesta lisää täältä.

Laurinmäen luontopolku

Laurinmäki tarjoaa aikamatkan suomalaiseen historiaan! Luontopolku alkaa torpparimuseon alueelta ja kiertää kokonaisuudessaan noin neljän kilometrin mittaisen reitin lehdossa ja kuusimetsässä. Polku johtaa kulkijan kallioiselle Määkynmäelle, josta on upeat näköalat Kernaalanjärven ja Hakoisten linnavuoren suuntaan. Luontopolku on pääosin helppokulkuista, mutta Määkynmäen laella mennään paikoitellen todella korkealla, aivan jyrkän pudotuksen reunalla. Pitkät pätkät kuljetaan myös juoksuhautojen viertä. Lue kohteesta lisää täältä.

Mantereenlinnan luontopolku

Mantereen linnavuori sijaitsee Katumajärven länsirannalla Hämeenlinnassa. Linnavuori kohoaa yli 50 metriä järven pintaa korkeammalle, ja se koostuu kolmesta suuresta kallioalueesta. Pääasiassa mäki ja koko alue ovat mäntymetsää, jonka itä- ja eteläpuolen rinteet ovat äkkijyrkkiä ja paikoitellen vaikeakulkuisia, kun taas länsi- ja pohjoispuolella on huomattavasti loivempaa. Alueella ei ole sen kummemmin opasteita, mutta polkuja menee ylös mäkeen paitsi Turengintieltä myös Katumantien ja Turengintien risteyksen tuntumasta sekä ristiin rastiin ympäri metsää. Alueelta ei löydy vessaa, laavua tai muitakaan ylellisyyksiä, mutta maasto itsessään tarjoaa useamman hulppean taukopaikan. Useammat kivet ovat kuin tehtyjä pysähdykselle, ja pienellä mielikuvituksella alueella saattaakin nähdä useita luonnon tarjoilemia pöytäryhmiä. Lue kohteesta lisää täältä.

Peukalolammin-Kaksvetisen esteetön luontopolku

Tämä luontopolku sijaitsee Liesjärven kansallispuistossa. Reitti on noin neljän kilometrin pituinen ja sen varrella on loivia ylä- ja alamäkiä sekä helposti ylitettäviä lyhyitä siltoja. Rengasreitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa ja sen varrella on kaksi suurempaa levähdyspaikkaa tulistelumahdollisuuksineen sekä joitakin pienempiä levähdyspaikkoja, joista löytyy pöytiä ja penkkejä. Parkkipaikka löytyy helposti Google Mapsista nimellä Peukalolamminkangas p-alue. Lue kohteesta lisää täältä.

Raimansuo

Raimansuo jää Janakkalan ja Hämeenlinnan puolella olevien pitkittäisharjumaastojen väliin, ja sen vieressä sijaitsevat kauniit Likolampi ja Sälilampi. Raimansuon läpi kulkee polku ja pitkospuut, ja maasto on paikoitellen hyvin kosteaa, mutta uudehkot, ehjät ja leveät pitkospuut tekevät etenemisestä helppoa. Maasto on mukavan vaihtelevaa: pitkospuiden lisäksi pääsee seikkailemaan metsissä ja kivikossa sekä ylittämään kauniita siltoja. Lue kohteesta lisää täältä.

Suurisuo

Suurisuo sijaitsee Turengin taajaman itäpuolella lähellä Lammin rajaa. Suolle pääsee parhaiten joko Suurisuo-nimistä tietä pitkin tai jos haluaa suoraan lintutornille (, joka on yksi Suurisuon parhaista paikoista), kannattaa navigaattoriin kirjoittaa Leppälammintie. Suolla kiertelee melkein kaksi kilometriä pitkospuuverkostoa ristiin rastiin. Ympyrälenkin sijaan suolla joutuu hieman kikkailemaan, sillä reitti on hieman erikoisen mallinen: keskellä suota on risteys, josta pitkospuut risteävät neljään eri suuntaan. Lue kohteesta lisää täältä.

Unikonlinna

Unikonlinna tahi Unikkolinna on rauhoitettu mahdollinen muinainen linnavuori ja puolustusvarustus Janakkalassa. Vuori sijaitsee Kirkkoportinniityn laidalla, noin 3,5 kilometriä Hakoisten linnavuoresta linnuntietä lounaaseen. Alueella risteilee useita eri polkuja, joita yhdistelemällä saa itselleen mieluisan pituisen lenkin. Unikonlinnan hienoin kohta on ehdottomasti luola, joka kantaa nimeä Pirunpesä. Rotkon puolelta pääsee pujahtamaan luolaan ja nousemaan sitten ylös maanpinnalle. Alue on kivikkoinen, ja suurien järkäleiden päällä loikkiessa saa todella varoa nilkkojaan. Kohde ei sovi perheen pienimmille eikä huonokuntoisemmille. Lue kohteesta lisää täältä.

Miltä listaus mielestänne vaikuttaa? Mitä itse lisäisitte?

Hämeenlinna Kanta-Häme

Suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta

19.12.2021

Kun lähtee Hämeenlinnassa Tuomaan markkinoille, saattaa vahingossa päätyä vankilaan. Meille kävi näin eilen, ja voin vaan todeta, että olipa mielenkiintoinen reissu!

Vankilamuseo on Hämeenlinnassa sijaitseva museo, joka esittelee Suomen vankeinhoidon ja vankilaelämän historiaa. Se sijaitsee vanhassa lääninvankilassa, josta viimeiset vangit siirrettiin uusiin tiloihin Kylmäkosken vankilaan vuonna 1993.

Museoon saavutaan samaa reittiä kuin vangit aikoinaan. Ensimmäisestä asuinkerroksesta aukeaa komea keskushalli, jossa äänet ja askeleet kaikuvat aavemaisesti. Joulutunnelman lisäämiseksi kaiteisiin on kiedottu valonauhaa ja tarkkasilmäisimmät saattavat huomata pieniä tonttuovia siellä täällä museota. Ylemmissä kerroksissa taas sijaitsevat sairaanhoitajan ja lääkärin vastaanottohuoneet sekä kirjasto ja koululuokat, jotka on entisöity vanhaa aikaa kunnioittaen.

Suomen ensimmäinen sellivankila

Hämeen linnan alueella on virunut vankeja jo keskiajasta lähtien, sillä vanhaa linnaa alettiin käyttää vankien säilytyspaikkana jo 1300-luvulla. Mahtiaikoinaan vankila-alueeseen kuului lähes neljäkymmentä rakennusta.

Valmistumisvuonnaan (1871) rakennus oli Suomen ensimmäinen sellivankila. Hämeenlinnan kuritushuoneeksikin kutsun Vankilan esikuvana olivat amerikkalaisvankilat, joissa sellit ryhmiteltiin keskikäytävän molemmin puolin. Aiemmin suomalaisissa vankiloissa oli ollut niin sanottuja yhteismakuusaleja, joissa kaikki vangit nukkuivat samassa tilassa. Aluksi sellivankila toimi miesten kuritushuoneena, mutta myöhemmin viereisessä linnassa sijainnut lääninvankila laajeni rakennukseen.

Uuden vankilafilosofian mukaan rangaistukset kärsittiin yhteiskammioiden sijasta pienissä selleissä.

Ajateltiin, että yhteiskunnasta eritäminen, opetus, kuri ja työ olisivat parhaita keinoja, kun rikollisia yritettiin saada pois pahoilta tavoilta. Yksinäisyydessä vanki katuisi ja pääsisi irti huonoista tavoistaan, kun hänelle tarjottaisiin sopivasti opetusta, hengellistä kasvatusta ja työtä. Vangit myös jaettiin luokkiin, jolloin vankiin kohdistetiin alemmissa luokissa ankarampia kasvatuskeinoja ja hänen osoittaessaan edistystä, hän saattoi edetä ylempiin luokkiin, jolloin kuria lievennettiin ja vangille annettiin enemmän vapauksia.

Vanhaan linnaan oli rakennettu naisvangeille erillinen sellivankila ja ”ojennuslaitos”, joka toimi vuodesta 1883 aina vuoteen 1972 asti. 1920-luvulla alueen vankilat yhdistettiin hallinnollisesti Hämeenlinnan keskus- ja lääninvankilaksi. Viimeiset vangit lähtivät linnasta 1950-luvulla, ja tämän jälkeen vanhaa linnaa ryhdyttiin muuttamaan museoksi.

Ankeista oloista edistykselliseen vankeinhoitoon

Vuosisatojen kuluessa vankeinhoito on kokenut todellisia mullistuksia, ja alun epäinhimillisistä oloista on siirrytty koko ajan parempaan.

Vuoden 1734 rikoslain mukaan vankilan tehtävänä oli lähinnä säilyttää vankeja. 1700-1800-luvuilla annettiin raipparangaistuksia, joiden aikana vankia roikotettiin niin sanotussa kaakinpuussa. ”Raipparallin” tarkoitus oli pelotella rötöstelyyn taipuvaisia kansalaisia ja nolata varkaat yhteiskunnan edessä. Tämä rangaistustapa poistui käytöstä vuonna 1870.

Kuolemanrangaistuksesta luovuttiin vuonna 1826. 1800-luvun lopun lainsäädännön muutokset asettivat vapausrangaistuksen ensisijaiseksi rangaistusmuodoksi. Vapausrangaistus jaettiin edelleen kuritushuonevankeuteen, normaaliin vankeuteen ja vesileipärangaistukseen. Rangaistusten täytäntöönpanouudistusten myötä vuonna 1975 siirryttiin yksilajiseen vapausrangaistukseen.

Ajanjaksosta riippumatta vankilan tarkoitus on ollut edistää vangin palaamista yhteiskuntaan. Keinot ovat kuitenkin olleet monet ja vaihdelleet suuresti eri aikoina.

Perusnäyttely

Museossa on pääsee tutustumaan Suomen vankeinhoidon vaiheisiin. Näyttely kertoo vankilan arjesta esineiden ja kuvien avulla, joiden lisäksi vankilaan on mahdollista tutustua myös äänitteitä kuunnellen. Alkuperäiskuntoon entisöidyt sellit, vankien tekemät seinäkirjoitukset ja työtoiminnan tuotokset tarjoavat kurkistusikkunan suljettuun ja paikoin myös salattuun maailmaan.

Museossa on myös muutamia sellejä jätetty siihen kuntoon, kuin ne olivat viimeisten vankien aikana vuonna 1993. Lisäksi esillä on myös sellit vuosilta 1871, 1910 ja 1955, ja niissä kaikissa on nähtävillä aito ja alkuperäinen sisustus. Esimerkkiselleihin ostettiin niissä pitkään istuneiden vankien irtaimisto. Vanhimmassa sellissä on kalustuksena puupalli, pöytä ja öljylamppu. Moniin muihin selleihin verrattuna se näyttää todella karulta. Sänky oli kääntyvää mallia ja se nostettiin päivisin ylös seinään kiinni, ettei vanki pääsisi laiskottelemaan. Vessanpöntön virkaa selleissä taas toimitti pienehkö potta, joka oli sijoitettu kaappiin.

Matkaselleissä, joissa vangit yöpyivät vankilaan tullessa ja sieltä lähtiessä, on säilytettynä vankien tekemiä seinäpiirroksia ja mietelauseita, jotka ovat paikoin melko karuakin luettavaa. Näyttelyssä esitellään myös entisiä rangaistusmenetelmiä, ja näytteillä on myös karut eristyssellit sekä yksi pelkääjän selli, jollainen on kaikissa vankiloissa.

Pelkääjien selli ja eristysselli

Pelkääjien selli on muista erillään oleva selli, johon voidaan sijoittaa vankeja, jotka pelkäävät oman turvallisuutensa puolesta. Pelkääjien selliin saattoi päästä paitsi omasta tahdosta myös henkilökunnan arvioinnin perusteella. Tällaisia syitä saattoivat olla esimerkiksi etnisyys tai jengiriidat. Lisäksi erityisvaarassa vankilassa olivat usein seksuaalirikolliset, vasikat ja huumehommissa velkaantuneet.

Mikäli vanki ilmoittautui tai joutui pelkääjäksi, ei hän sen jälkeen enää saanut mainettaan puhdistettua vaan leima oli ikuinen. Pelkääjiä nimitettiinkin vankien keskuudessa yleisesti sisiliskoiksi, jotka vaaran uhatessa luikkivat piiloon koloihinsa. Jotain maineen menetyksen merkityksestä kertonee se, että joissain tapauksissa vangit jopa mieluummin anoivat siirtoa toiseen vankilaan kuin ottivat pelkääjän leiman.

Eristysselliin taas saattoi joutua, mikäli rikkoi vankilan tiukkoja sääntöjä. Vankilanjohtaja pystyi määräämään eristysselliin enimmillään seitsemäksi päiväksi ja vankilan johtokunta jopa kahdeksikymmeneksi päiväksi. Yleisimmät sääntörikkomukset liittyivät usein lomilta palaamiseen: mikäli vanki saapui myöhässä tai humalassa, oli seurauksena usein kolme vuorokautta eristystä.

Yösellit olivat kooltaan n. 4m2. Vangit työskentelivät päivät työhuoneilla ja palasivat selliin nukkumaan. Yösellit jäivät käytöstä 1970-luvulla.

Kahleita ja haureutta

Museossa on näytillä erilaisia kahleita, jotka nähdessään mielikuvitus alkaa laukata villisti. Ennen 1890-lukua miesvangeilla käytettiin usein jalkarautoja, joiden kanssa he saattoivat jopa työskennellä. Useimmiten kahleita kuitenkin käytettiin kuljetuksissa, jolloin kädet, jalat, kaula ja vyötärö oli yhdistetty toisiinsa paksulla ketjulla. Painavimmat kahleet eli niin sanotut liiviraudat painoivat jopa 31 kiloa. Siinä, missä miesten kahlitseminen oli arkipäivää, naisia kahlittiin vain erikoistapauksissa. Jalkakahleiden käyttö lopetettiin vuonna 1981, ja tämän jälkeen kahlehtimiseen on saanut käyttää vain käsirautoja.

Kuritusvälineiden lisäksi museossa pääsee myös lukemaan muutamien vankien tarinat. Yhdessä sellissä oli esimerkiksi majaillut henkilö, joka oli tuomittu samansukupuolisesta haureudesta. Se oli rikosnimikkeenä Suomen ensimmäisessä rikoslaissa vuodesta 1894 vuoteen 1971. Noina vuosina Suomessa tuomittiin haureuspykälän nojalla 1074 ihmistä seksuaalisista teoista samaa sukupuolta olevan kanssa. Tuomituista 1034 kappaletta oli miehiä. Rangaistus oli korkeintaan kaksi vuotta vankeutta.

Toisessa sellissä pääsee taas kurkistamaan niin sanotun ”vakioasukkaan” selliin: 29-vuotiaalla vangilla oli taustallaan pitkä rikoshistoria, joka sisälsi muun muassa ryöstöjä, pahoinpitelyjä ja liikenne rikkomuksia. Seinällä olevista korttien ja kirjeiden määrästä voi päätellä, että sellissä on vietetty aikaa jo pidempään – ja että muurien toisella puolella oli joku tai jotkut, jotka selvästi odottivat vangin vapautumista.

Kuuluisia vankeja

Keitä Hämeenlinnan vankilassa on sitten lusinut? Varmasti monia vähemmän tunnettuja rikollisia, mutta myös useita tunnettuja murhamiehiä ja taitavia karkureita:

  • Uskonnollisen liikkeen johtaja Maria Åkerblom on yksi tunnetuimmista mestaripakenijoista. Hänen kissa ja hiiri -leikki viranomaisten kanssa herätti suurta huomiota julkisuudessa. Hämeenkoskella on edelleen silta, jota kutsutaan Maria Åkerblomin sillaksi sen muistoksi, että eräs naisen pakomatkoista Hämeenlinnan naisvankilasta katkesi, kun häntä kuljettanut auto törmäsi sillan kaiteeseen.
  • Vankilan tunnetuin murhamies lienee Matti Haapoja, josta tuli jo 1870-luvulla legenda. Hän oli eteläpohjalainen murhaaja ja puukkojunkkari, jonka tiedetään varmasti tehneen kolme murhaa. Niitä on kuitenkin väitetty olleen jopa 22-25, ja Haapoja saikin aikoinaan paljon palstatilaa lehdistä.
  • Lisäksi kuuluisat puukkojunkkarit ja häjyt Iso-Antti ja Rannanjärvi ovat myös lusineet Hämeenlinnassa. He johtivat Isoo-joukko-nimistä puukkojunkkarijoukkoa vuosina 1856–1867. Iso-Anttia on usein pidetty koko Härmän seudun puukkojunkkareiden kiistattomana johtajana, niin sanottuna rosvopäällikkönä, joka oli myös todennäköisesti aikansa tunnetuin eteläpohjalainen.

Hurjasti nähtävää ja koettavaa

Vankilakierros oli hurjan kiinnostava. Oli hauskaa päästä hetkeksi tirkistelemään paikkaan, joka muuten on usein kovin suljettu ja salainenkin. Vankiloihin ja vankilaoloihin liittyy paljon tarinoita, joista ainakin jotkut paljastuivat todeksi. Vankien välinen hierarkia, erilaiset kirjoitukset ja vaikkapa tatuointeihin liittyvät kirjoittamattomat säännöt tulivat ainakin osittain yllätyksenä.

Vietimme omatoimikierroksella aikaa reilun tunnin verran. Olisin varmasti viihtynyt paikassa pidempään, mutta väkimäärä alkoi puolenpäivän aikoihin kasvaa sen verran suureksi, että halusimme antaa uusille tulijoille tilaa. Itsehän olisin voinut jäädä tutkailemaan yksityiskohtia (ja bongailemaan tonttuovia) vaikka koko päiväksi, mutta näinkin oli hyvä. Jäin kuitenkin haaveilemaan vielä opastetusta kierroksesta, joka varmasti avaisi enemmän vankilamaailmaa ja vankien oloja. Ehkäpä suuntaan sellaiselle kesällä?

Onko Hämeenlinnan vankilamuseo teille tuttu paikka? Entä oletteko käyneet muualla tutustumassa entisiin vankiloihin? Mitä tykkäsitte?