Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Suomi

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö luontopolku Pohjois-Savo

Väisälänmäki ja pohjoissavolainen kansallismaisema

28.6.2022

Väisälänmäki – Pohjois-Savon ylpeys ja yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Väisälänmäki kansallisromanttisine miljöineen sijaitsee nimensä mukaisesti mäellä, jonka korkein kohta, Linnanmäki kohoaa 218 metriin merenpinnasta. Näkötorniin kiipeäminen kannattaa, sillä vasta yläilmoista kansallismaisema näyttäytyy vierailijalle parhaassa mahdollisessa muodossa. Alueella kiertää myös 2,5 kilometrin pituinen luontopolku, joka soveltuu loistavasti koko perheelle. Reitin varrelta löytyy näkötornin lisäksi iso kota tulentekopaikkoineen sekä kesäkahvila ulkohuusseineen.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Lapinlahden kirkolta on Väisälänmäelle matkaa noin 12 kilometriä kaunista Saaristotietä pitkin ja Iisalmesta puolestaan noin 35 kilometriä. Väisälänmäen juurelta on polun lähtöpaikkaan selkeät opasteet, joita ei voi olla huomaamatta. Jyrkän mäen jälkeen hiekkatien varressa tulee vastaan ensimmäinen parkkipaikka, jonka erinomaiset infotaulut kertovat Väisälänmäen aarteista ja paikannimien historiasta, mutta myös yleisesti suomalaisista kansallismaisemista, joihin Väisälänmäkikin kuuluu.

Luulimme, että Väisälänmäki olisi pelkkä näköalapaikka, jonka juurelle hurauttaisi helposti autolla, mutta paikan päällä selvisi, että kyseessä on paljon laajempi kokonaisuus ja että alueella olisi hurjan paljon annettavaa. Toki näköalatornille pääsee ajamaan lähes viereen, jos pysäköi auton kahvilan parkkipaikalle, mutta Väisälänmäen maisemiin pääsee tutustumaan monipuolisesti noin 2,5 kilometrin mittaista kulttuuri- ja luontopolkua pitkin. Reitti lähti heti tien varressa sijaitsevalta parkkipaikalta, joka on hyvin merkitty. Suosittelen, mikäli aikaa ja kuntoa on, että alueeseen tutustuu nimenomaan luontopolkua pitkin. Sen varrella on mielenkiintoista nähtävää (ja myös luettavaa), joiden avulla alue avautuu täysin uudella tavalla. Näin jälkikäteen voin sanoa, että pelkkä näkötornilla piipahtaminen saattaa antaa alueesta liian pintapuolisen ja ehkä jopa tylsänkin kuvan.

Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään. Pieni polku sukelsi nopeasti puiden sekaan peltomaiseman laitaan. Reitillä tuli vastaan aitaa, mutta laitumella sen takana ei näkynyt lehmiä, vaikka kuinka koetimme tiirailla. Olemattomia lehmiä katseella etsiskellessäni mietin samalla itsekseni, miten kaunista täällä mahtaisikaan olla auringonlaskun aikaan, kultaisen valon laskeutuessa niitylle.

Maasto alkoi kohota, ja aloitimme kapuamisen Linnanmäen huipulle, Väisälänmäen korkeimpaan kohtaan (218 metriä). Olin kuvitellut, että niissä korkeuksissa aukeaisi jo mielettömät maisemat, mutta mitä vielä! Puut olivat venähtäneet jo sen verran korkeiksi, ettei niiden välistä meinannut nähdä juuri mitään. Huokaisin pettymyksestä. Ei ole ensimmäinen (eikä varmasti viimeinen) suomalainen kohde, jossa metsä peittää kaiken kauniin alleen. Vain pienet siniset läntit havujen välissä antoivat osviittaa siitä, että jossain kauempana saattaisi olla vesistöä. Mikäli haluaa nähdä hulppeimman osan Väisälänmäen kansallismaisemasta, on siis kavuttava puiseen näkötorniin (jossa on muuten tosi hyvät portaat!).

Kiipeäminen todellakin kannatti. Näkötornista käsin oikeastaan vasta täysin ymmärsi, miksi Väisälänmäki on valikoitunut kansallismaisemien joukkoon. Savolaisen, mäkisen metsämaiseman ohella edessä siinsi niin peltoja kuin Onkiveden järvimaisemaa saarineen. Infotaulun mukaan tornista olisi hyvällä kelillä saattanut nähdä Kuopioon ja Puijon torniin saakka, mitä hieman rohkenen epäillä. Tai no, ehkä jollain superkiikareilla (joita ei sattunut mukaan).

 

Jatkoimme matkaamme näköalatornilta mäkeä alaspäin. Tulimme kodalle, jonka vieressä oli myös iso puuliiteri. Tuntuu, että kirjoitan saman virren aina, mutta tälläkin kertaa liikkeellä oli niin paljon muita retkeilijöitä, ettemme viitsineet jäädä kaikkea ja kaikilta kerjäävän Dodo-mäyriksen kanssa kodalle, vaan jatkoimme kiltisti matkaamme. Sääli, sillä kota oli todella kutsuvan näköinen, ja siellä olisi mieluusti paistellut makkarat. En myöskään oikein saanut kunnollista kuvaa laavusta, sillä pelkään aina vaikuttavani oudolta stalkkerilta kameroineni…

Laavun jälkeen polku muuttui yhä muhkuraisemmaksi. Mietin monta kertaa, että vaikka polku olikin hyväkuntoinen ja alue historiallisesti todella kiinnostava, jättäisin kyllä perheen pienimmät (tai ainakin ne lastenrattaat) ja huonojalkaisimmat jäsenet kotiin. Askeleitaan sai paikoitellen varoa, sillä osa kivenmurikoista oli irti, ja pelkäsin nilkkojeni muljuvan hetkenä minä hyvänsä sijoiltaan.

Pian edessämme kuitenkin aukesi avara niitty ja irtokivien aiheuttama tuska unohtui. Tässä kohtaa eniten ärsytystä aiheutti se, miksei meiltä kotoa löytynyt kilometritolkulla kauniita niittyjä kasveineen. Kurkkaus infotauluun kuitenkin kertoi, että tällaisen maiseman saavuttaminen on vaatinut (ja vaatii toki edelleen) paljon työtä. Väisälänmäen pellot ovat olleet käytössä jo Isojaon aikaan (1778-1787), jolloin osaa pelloista viljeltiin ja osaa pidettiin eläinten laitumina. Ilman maanviljelyä ja laiduntavia eläimiä savolaiset metsämaisemat eivät olisi luonnostaan avaria, eikä Väisälänmäelle olisi koskaan syntynyt näin hienoa perinnemaisemaa niittyineen, peltoineen ja ketoineen. Paikalla olisi luultavasti umpimetsää – tai vaihtoehtoisesti hakkuuaukeita.

Niittyosuuden jälkeen saavuimme Karjamajan kahvilalle, joka on avoinna kesäisin. Livahdimme sisälle ja yllätyimme positiivisesti, kun näimme kahvilan tarjonnan. Vitriinissä oli tarjolla muun muassa samana päivänä leivottua mustikkapiirakkaa, jota tietenkin piti päästä testaamaan. Tiskin takana hääräsi sympaattinen savolaismummo lapsenlapsensa kanssa, ja kun jonoa ei ollut, he tulivat samaan pöytään kanssamme vaihtamaan kuulumisia. Jotenkin niin… savolaista. Saimme kutsun iltatorillekin, jonka jouduimme valitettavasti hylkäämään, sillä olimme jo kotimatkalla. Vaikkemme tunteneet toisiamme entuudestaan, juttu luisti ja olo oli helppoa. Huomasin myös, että omaan puheeseen tarttui salakavalasti savolaista vääntöä, jolle mieheni naureskeli vielä monta päivää kotiinpaluun jälkeenkin.

Kello harppoi hurjaa vauhtia eteenpäin, ja vaikka kuinka olisimme halunneet jäädä istuskelemaan kahvilalle ja vaihtamaan kuulumisia, meidän oli pakko jatkaa matkaa. Karjamajan pihapiirin jälkeen luontopolun loppu onkin leveää hiekka-autotietä. Ehkä hieman tylsää, mutta onneksi ei sentään asvalttia. Reitti kulkee peltojen läpi ja yhtyy lopuksi isompaan autotiehen, jota pitkin kävellään muutama sata metriä, ennen kuin tie vie takaisin parkkipaikalle.

Eero Järnefelt ja Kaski-taulu

Väisälänmäki on kaskikylä. Ei siis ole mikään ihme, että taiteilija Eero Järnefelt päätyi viimeistelemään juuri Väisälänmäellä kuuluisaa Raatajat rahanlaiset -tauluaan, joka tunnetaan myös kansan keskuudessa nimellä Kaski. Väisälänmäellä, kuten muuallakin Pohjois-Savossa, kaskiviljely oli tuohon aikaan yleinen viljelymenetelmä. Taideteos on maalattu suurimmaksi osaksi paikan päällä Väisälänmäen kaskenpoltosta kesällä 1893, mutta Järnefelt käytti apunaan myös alueelta napattua valokuvaa, jossa talon pikku-piika Johanna Kokkonen oli kaskitöissä.

Maalaus on saanut nimensä Kalevalan säkeistä ”tuop’ on piika pikkarainen, raataja rahanalainen”. Säe on osuva, koska kaskeajat ovat palkollisia, joille palkka maksettiin viljana. Jos kato vei viljan, he jäivät kokonaan palkatta. Raataja tarkoitti savolaismurteissa kaskiviljelijää.

Maalauksen malleina oli talon väkeä ja naapureita sekä Johanna, joka työskenteli talossa piikana ja joka on taulun etuosassa oleva, katsojaa tuijottava pikkutyttö. Järnefelt käytti taiteellista vapautta ja kuvasi Johannan hieman resuisempana kuin miltä hän valokuvan perusteella todellisuudessa näytti. Järnefelt lisäsi tytön kasvoille nokea ja muutti hiukset hapsottavammiksi. Lisäksi maalauksessa tytön vatsa on nälän ja pettuleivän turvottama, vaikka Johannalla näin ei todellisuudessa ollut.

Maalaus oli tekoaikanaan ajankohtainen ja otti kantaa vallitsevaan tilanteeseen. Vuodet 1892-1893 olivat olleet katovuosia, ja Suomessa oli koettu nälänhätää. Jos jo aiemmin oli ollut rankkaa, niin nyt ruoan eteen jouduttiin tekemään töitä vielä entistäkin enemmän. Maalaus onkin aikansa kannanotto, joka kuvaa työväestön kovaa osaa. Realistisen maalauksen on nähty liittyvän yhteiskunnan uudistamiseen aikana, jolloin suomalainen älymystö taisteli Venäjästä vapautumisen puolesta. Maalausta on pidetty myös uskonnollisena teoksena, koska savu muodostaa ikään kuin pyhimyskehän Johannan pään ympärille.

Tarina kertoo, että Järnefelt palasi vanhana miehenä Väisälänmäelle. Järnefelt tapasi reissullaan Johannan, josta oli tullut tilan emäntä. Järnefelt kysyi emännältä, vieläkö tämä muisti hänet. ”Sama töhertäjä,” vastasi emäntä. Järnefelt oli Väisälänmäellä työskennellessään tehnyt useita luonnoksia Kaski-tauluaan varten ja jättänyt ne Johannalle säilytettäväksi. Mutta koska taiteilijaa ei kuulunut vuosikausiin takaisin, päätti Johanna polttaa arvottomina pitämänsä kangaskääröt saunan uunissa.

 

 

Väisälänmäki kulttuuri- ja luontopolkuineen on paljon enemmän kuin pelkkä näköalapaikka. Se tarjoaa omalla sympaattisella tavallaan kurkistuspaikan menneeseen maailmaan, ja laitumen viertä vaellellessa on helppo kuvitella itsensä vanhaan Suomi-filmiin. Paikka pursuaa historiaa, ja vierailija voikin vain arvailla, mitä kaikkea alueen vanhat rakennukset ja ympäröivä luonto ovatkaan aikojen saatossa nähneet ja kuulleet.

Onko Väisälänmäki tai Järnefeltin Kaski-teos sinulle aiemmin tuttu?

esteetön kansallispuisto Kanta-Häme

Torronsuon kansallispuisto ja Kiljamon kierros

21.6.2022

Torronsuon kansallispuisto on ollut usein mielessä. Olen käynyt siellä vain kerran aikaisemmin, mutta jo silloin suon taianomainen tunnelma vei mennessään. Eräänä toukokuisena sunnuntaina tuli kiire juosta koiran kanssa pois välittäjän jaloista, joten ajattelin viimein suunnata auton nokan kohti Tammelaa. Olin samalla viikolla lukenut, että Torronsuon pitkospuut oli vihdoin saatu uusittua ja parkkipaikkaa suurennettua, joten olihan se lähdettävä katsomaan, miltä paikassa nykyään oikein näytti.

Tammelassa sijaitseva Torronsuon kansallispuisto on yksi Etelä-Suomen parhaimpia luontokohteita päiväretkelle, sillä se on helposti saavutettavissa niin pääkaupunkiseudulta kuin Tampereelta ja Turusta. Supersuosittu retkeilykohde on nyt saanut uuden, aiempaa suuremman parkkipaikan, ja sunnuntai-iltanakin autoja oli paikalla yllättävän paljon. Laajennuksesta huolimatta tuntui, ettei parkkipaikalla nyt varsinaisesti vieläkään ollut liikaa tilaa.

Alueella kävi iloinen puheensorina. Suurin osa oli jo käynyt kiertämässä kierroksensa, ja äänensävystä päätellen Torronsuo oli onnistunut lumoamaan kaikki. Kuulin myös ylistyssanoja uusista pitkospuista. Lähdin reippaasti matkaan, mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen aloin epäillä omaa vaatetustani. Yllä oli juoksutrikoot ja t-paita, vastaantulijoilla tuulitakit ja hupparit… Kuitenkin enemmän kuin vaatteiden vähyys, minua harmitti se, että olin jättänyt kameran kotiin. Kuten pidempiaikaiset lukijani varmasti tietävät, kamerattomuus ahdistaa usein, sillä rupupuhelimillani ei kovin kummoisia kuvia oteta.

Kiljamon kierros

Kiljamon kierros on lyhyt, vain noin 1,5 kilometrin pituinen kierros Torronsuon suomaisemissa. Se on erinomainen vaihtoehto pienten lasten kanssa liikkuessa – tai hirveässä kiireessä. Toki kierros sopii myös niille, jotka eivät halua kiertää pidempää Suotaipaleen kierrosta (8,5 km), mutta haluavat silti päästä Torronsuon tunnelmaan.

Kiersin reitin myötäpäivään, joten aloitin reitin loivaan ylämäkeen nousevalla kivituhkapolulla, joka johtaa parkkipaikalta Kiljamon taukopaikalle. Tulentekopaikalla oli (yllätys, yllätys) ruuhkaa, joten jatkoin kiltisti eteenpäin. Tulentekopaikan vieressä kohoili 17 metrin korkuinen luontotorni, johon olin aiemmalla kerralla kiivennyt. Nyt en kuitenkaan halunnut jättää Dodoa alas kiinni minnekään, sillä liikkeellä oli paljon koiria omistajineen. Suosittelen kuitenkin kapuamaan luontotorniin, mikäli alueella liikkuu, sillä tornista pystyy loistavasti hahmottamaan Torronsuon laajuuden ja avoimuuden. Perheen pienimpien kanssa olisin kuitenkin varovainen (tai jättäisin koko homman väliin), sillä askelmien välit ovat aikamoiset ja jyrkkyys omaa luokkaansa… Toki rakennelma saattaa huimata myös hieman arempaa aikuista, ja esimerkiksi korkeanpaikan kammosta kärsivä siskoni ei pystynyt lainkaan kiipeämään torniin juurikin näiden jättimäisten ja jyrkkien askelvälien takia.

Matka jatkui. Metsän siimeksessä oli ollut viileää, mutta puut olivat suojanneet pahimmalta tuulelta. Juuri ennen suo-osuutta jäin juttelemaan mummolauman kanssa. He olivat kovin huolissaan varustuksestani ja tarjosivat jopa omia takkejaan, etten palelluttaisi itseäni. Kieltäydyin kohteliaasti, mitä kaduin hetkeä myöhemmin. Suolle päästessä tuuli nimittäin iski kunnolla vasten naamaa ja tajusin, että kesä, josta olin haaveillut Torronsuolle ajellessa, oli vielä jossain kaukana tulevaisuudessa. Purin hammasta ja mietin, että olisi sittenkin pitänyt tarttua mummojen takkitarjoukseen.

Torronsuon luonto on monipuolista, ja pitkospuiden varrella onkin nähtävissä lehtolaikkuja, rämettä ja korpea. Matkan varrelle mahtui myös muutama näköalatasanne, joista niistäkin voi ihastella Torronsuon avaraa lakeutta. Jos olisin pukeutunut järkevästi ja ollut liikkeellä ilman sen kummempaa aikataulua, olisin hyvin voinut jäädä nauttimaan eväistä taukopaikoille.

Esteetön reitti Kiljamosta

Torronsuolla on huomioitu monenlaiset retkeilijät, ja Kiljamon parkkipaikalta lähteekin kaksi lyhyttä, muutaman sadan metrin pituista esteetöntä reittiä. Lyhyydestään huolimatta reiteillä pääsee näkemään Torronsuon laajaa suoaluetta pienoiskoossa. Tulipaikka ja käymälä ovat molemmat esteettömiä, joten myös eväsretki paikan päällä onnistuu.

Omaan makuuni Kiljamon kierros oli ihan ok, joskin melko lyhyt. Pituudestaan huolimatta kierros tarjoaa mainion läpileikkauksen Torronsuosta ja tarjoilee alueen parhaita paloja. Valitettavasti aikaa ei tällä kerralla ollut enempää, joten en olisi pidempää lenkkiä ehtinytkään tehdä, mutta täytyy taas jatkossa muistaa, että ne pidemmät reitit ovat enemmän oma juttuni.

Mites teillä muilla, minkä pituisista luontopoluista pidätte? Itsellä hakusesssa usein 5-10 kilometrin ympyräreitit, mutta jotenkin tuntuu, että niitä on huonosti tarjolla…

Kanta-Häme kaupallinen yhteistyö tapahtuma

Totta vai tarua? 5 väittämää Erämessuista

19.6.2022

Taas on yhdet Erämessut käyty! Riihimäen Kansainväliset Erämessut ovat kahden vuoden välein järjestettävät luonto- ja metsästysväen nelipäiväiset jättimessut täynnä kaikkea mielenkiintoista nähtävää, koettavaa ja ostettavaa. Kun päivittelin messuista Instagramiin, huomasin kuitenkin melko pian, että messuihin liittyy monia ennakkoluuloja ja -oletuksia, joista osa on vanhentuneita. Ajattelinkin nyt koota tähän yhteen postaukseen yleisimmät ihmetyksen aiheet – ja totuuden niiden takaa.

Liput saatu: Riihimäen Erämessut

1. ”Eikö ne oo sellaiset äijämessut? Onko siellä naisille tai lapsille mitään?”

Ei ne kyllä ole! Vuoden 2018 kävijäprofiilin mukaan messuilla kävijöistä 58,5 % oli miehiä ja 41,5 % naisia. Ikäjakaumalta suurin ryhmä olivat 25-33-vuotiaat (22 %) ja toiseksi suurimpina ryhminä (19 %) olivat sekä 35-44- että 35-54-vuotiaat. Alle 18-vuotiaita oli 15 %. Kävijöitä on siis runsaasti eri ikäryhmistä ja sukupuolijakaumakin on melko tasainen!

Lapsille ei ole varsinaisesti omaa, erillistä ohjelmaa (paitsi jonkinlainen luontotietopolku), mutta useimmat Erämessujen pisteet näyttivät kiinnostavan myös lapsia. Esimerkiksi täytetyt eläimet, koiraosasto ja -näytökset, ruoka ja herkut ovat sellaisia, jotka jaksavat kiinnostaa pienempääkin messukansaa. Lisäksi fatbike-rata, johon sai lainaksi pyörän ja varusteet, tuntui olevan monen lapsen mielestä ykkösjuttu koko messuilla!

Naisille taas on tarjolla ihan kaikki samat jutut kuin miehille, enkä ainakaan itse pysty erottelemaan ”miesten ohjelmaa naisten ohjelmasta”. Ainakin myynnissä oli paljon naisille mitoitettuja vaatteita, josta päättelin, että myös naiset ovat tervetulleita paikalle, haha. Höpinät äijämessuista voi siis unohtaa!

2. ”Messut keskittyvät vain metsästykseen ja kalastukseen”

Edellä mainitun kävijäprofiilin mukaan Erämessukävijän harrastusten kohteet vastaavat messujen teemoja: metsästystä harrastaa 44,6% vastanneista, kalastusta 50 %, retkeilyä 57%, muita luontoharrastuksia 67,5 % (mm. melonta, pyörävaellus, frisbeegolf, koiran kanssa metsässä kävely, partio, geokätköily, sienestys, marjastus, ratsastusvaellus, kiipeily, mökkeily, suunnistus, valokuvaus…). Kävijällä on samanaikaisesti useita luontoharrastuksia.

Ja jos messukävijöiden keskuudessa on monipuolisuutta, niin sitä samaa löytyy myös näytteilleasettajista. Tarjolla on toki metsästykseen ja kalastukseen liittyvää, mutta merkittävän paljon näki myös retkeilyaiheisia yrittäjiä sekä vaatemyyjiä. Myös kanootti- ja kajakkiesittelijöitä tuntui olevan liikkeellä aiempia vuosia enemmän.

Ei siis kannata rajata messuja tai niiden tarjontaa liian kapeaksi pelkän nimen perusteella, vaan tutustua esimerkiksi nettisivuilla tarkemmin siihen, mitä kaikkea annettavaa tapahtumalla on.

3. ”Messuilla ei ole kasvis- tai vegeruokaa saatavilla”

Ei ehkä aina ole ollut, mutta nykyään on! Tottahan se on, että liha- ja kalaruokaa on edelleen eniten tarjolla, mutta oli kiva huomata, miten kasvis- ja vegeruuan määrää messuilla on lisätty! Ylipäätään erikoisruokavalion tai allergioiden takia ei suinkaan kannata jättää käymättä messuilla!

Vaikka olen itsekin pyrkinyt lisäämään kasvisruuan määrää ruokavaliossani, niin ainakin toistaiseksi haluan pitää kiinni poronkäristysperinteestä. Olen syönyt sitä ja muusia Erämessuilla a-i-n-a ja joka kerta se on yhtä hyvää.

4. ”Mitä? Onko siellä koiriakin?”

Ai että onko?! Ohjelma-alueella järjestettiin kaksi kertaa päivässä noutajanäytös, jossa esiteltiin labradorinnoutajan kanssa metsästämistä. Hieman kateellisena katsoin, miten koirat toimivat melkein ajatuksen voimalla. Dodohan olisi ottanut ritolat ja juossut lähimmälle makkarakojulle, jos sen olisi laskenut alueella vapaaksi… Noutajanäytösten lisäksi ohjelma-alueella järjestettiin myös konekarhunäytöksiä, joissa päästiin näkemään, miten eri koirat reagoivat kohdatessaan karhun. Reaktiot olivat kyllä ihan laidasta laitaan: osa olisi ollut valmis poistumaan takavasemmalle, kun taas uhkarohkeimmat kävivät kiinni karhuun.

Lisäksi messuilla on oma koiraosastonsa, jossa pääsee tutustumaan paitsi Suomen Kennelliittoon myös rotujärjestöihin. Tänä vuonna paikalla oli edustaja (tai edustajia) ainakin seuraavista roduista: suomenpystykorva, dreeveri, beagle, bassetit, saksanmetsästysterrieri, labradorinnoutaja ja suomenajokoira.

Sunnuntaina messuilla julkistettiin Vuoden Eräkoira, joka on tänä vuonna lyhytkarvainen mäyräkoira (!!!!!!) Tico. Suomen Kennelliitto valitsi Vuoden Eräkoiran nyt 20. kerran. Palkinnon perusteluissa todettiin, että Tico osoittaa monipuolisuutta metsästyskoirana: uros on vaatimattomasti myös viitoisvalio.

5. ”Kannattaako sinne tulla, jos on pelkkä retkeilijä?”

Kannattaa, ehdottomasti! Varsinkin tänä vuonna retkeilyyn oli mielestäni panostettu aiempia vuosia enemmän. Esimerkiksi Scandinavian Outdoorilla yksinään oli messuilla jättimäinen teltta täynnä retkeilykampetta – ja messuhintaan tietenkin. Lisäksi ulkona oli vielä oma osastonsa teltoille.

Myynnissä oli kaikkea mahdollista retkeilyyn liittyvää. Oli retkiruokakojuja, vaatteita, kanootteja ja kajakkeja, retkeilyvaunuja auton perään, varusteita, puukkoja… Oikeastaan kaikkea mahdollista! Ja jos aseet ahdistavat, niin voin iloksesi kertoa, että retkeilyvarusteet olivat erillään aseista.

En usko, että meitä lasketaan true-retkeilijöiksi, mutta löysimme messuilta silti ostettavaa. Mukaan lähti Haltin kolmen vuodenajan teltta ja mies löysi vihdoin itselleen makuupussin! Sen etsintä ei ole ollut mikään helpoin rasti, sillä mies on todella pitkä, ja moni makuupusseista on jäänyt ”kainaloon”. Nyt onkin sitten kauhea himo päästä testaamaan näitä uutukaisia! Ajattelimme, että jos ei muuta ehditä kakiken kaaoksen keskellä, niin nukutaan sitten vaikka omalla terassilla!

Onko Erämessut tuttu juttu? Kävitkö messuilla tänä vuonna tai oletko joskus aiemmin käynyt?

kaupallinen yhteistyö Varsinais-Suomi vinkit

Kesäretki Somerolle? Nappaa sisäpiirin vinkit

16.6.2022

Pääsin tutustumaan Someroon yhdessä matkabloggaajakollegoiden kanssa. Pakko myöntää, että olin alkuun hieman skeptinen. Mitä tarjottavaa Somerolla (jonka olin mielessäni ajatellut pitäjäksi, jossa kasvaa vain viljaa ja sikoja) voisi olla? Somerniemen kesätori ja Häntälän notko olivat ainoat entuudestaan tutut jutut, mutta muuten pressimatka kuljetti meitä ihan uusissa paikoissa. Ja pakko sanoa, että kesäisessä Somerossa on kyllä jotain sellaista vanhojen Suomi-leffojen tunnelmaa, mikä vetosi allekirjoittaneeseen.

Yhteistyössä: Visit Somero

1. Hullaannu kellohameista Muotiputiikki Helmessä

Kellohameet ja kirkkaan pinkki Cadillac eivät välttämättä ole ne ensimmäiset jutut, joihin kuvittelee Somerolla törmäävänsä. Mutta juuri ne ovat asiat, joista vuonna 2003 perustetun kivijalkaliikkeen, Muotiputiikki Helmen tunnistaa. Jättimäisessä liikkeessä on myynnissä yrittäjä Anita Hallapellon maahantuomia vintage- ja uustuotantovaatteita, kenkiä ja asusteita. Liikeen oven avatessa tuntuu, että astuisi toiseen todellisuuteen. Rekit ovat täynnä toinen toistaan näyttävämpiä kellohameita ja joka puolella on paljon pieniä sisustuksellisia yksityiskohtia, joita ei kaikkia välttämättä ensisilmäyksellä edes huomaa. On helppo ymmärtää, että tänne tullaan kauempaakin.

Koko paikan sydän on kuitenkin yrittäjä Anita itse. Hänen energisyytensä ja iloisuutensa tarttuu helposti. Olemme tuskin ehtineet sisälle liikkeeseen, kun hän jo tarjoilee meille skumppaa ja vaaleanpunaisia vaahtokarkkeja. Lisäksi meille jokaiselle on varattu vaaleanpunaiset stressiflamingot – koska miksipä ei.

Huomaan pian myös ihailevani Anitan tyylitajua ja ammattitaitoa. Hän katselee meitä hetken, ja tuo sitten mekot sovitukseen. Kaikille erilaiset, rohkeita värejä – sellaisiakin, joita ei ehkä ensiksi tule ajatelleeksi. Ja niin vain koot ovat juuri eikä melkein sopivat ja väritkin mitä mainioimmat. Mallit ovat monelle sellaisia, ettei niitä tulisi itse valittua, mutta jotka kuitenkin näyttävät päällä hyviltä. Liikkeessä tehdään useita pyörähdyksiä kellohameet hulmuten, ja useimmat meistä poistuvatkin paikalta ostoskassien kanssa.

Mekkojen lisäksi Muotiputiikki Helmessä on myynnissä paljon muutakin. Vaatteita löytyy laidasta laitaan myös miehille ja lapsille, ja lisäksi valikoimassa on persoonallisia sisustustarvikkeita. Ja kenkiä. Hurjan paljon uniikkeja, rohkean värisiä ja erikuosisia kenkiä, jotka nekin saavat meidät huokailemaan ihastuksesta.

Muotiputiikki Helmi löytyy osoitteesta Joensuuntie 47 ja se palvelee ma-pe klo 10-17 ja lauantaisin klo 10-13.

2. Nauti aamukahvit Suomen suurimmalla torilla Somerniemellä

Mitä ei Somerniemen kesätorilta löydy, sitä ei tarvita! Tai no, tori on ehkä hieman harhaanjohtava nimitys, sillä mielestäni alue muistuttaa enemmän jonkinlaista pihalla sijaitsevaa ostoskeskusta. Vilkkaimpina toripäivinä Somerniemellä on 200–300 myyjää ja yleisöä jopa 6000-7000 henkeä. Myynnissä on ihan kaikkea maan ja taivaan väliltä: kukkia, vihanneksia, leivonnaisia, muikkuja, muuta suolaista, kahvia, linnunpönttöjä, astioita, käsitöitä, kirpputorikamaa (, jotka eivät suinkaan ole kirppishinnoissa).

Kesätori on ennen kaikkea kyläläisten ja mökkiläisten kohtaamispaikka. Olohuone, jossa juodaan aamukahvit ja ihmetellään maailman menoa. Kiireessä tai kovin tarkalla aikataululla ei paikalle siis kannata tulla.

Meillä oli kunnia tutustua myös paikalliseen kirjailijaan, Kaari Utrioon, ja kuulimme, minkälaista on ollut aikoinaan muuttaa stadilaisena Somerolle. Ei ehkä helpointa, mutta avoimuudella ja nöyryydellä pääsi pitkälle. Jutustelun lomassa pääsimme vieläpä tutustumaan Frezza-klubiinkin, joka on Utrion ja hänen akateemisten ystäviensä kerho, joka kokoontuu Somerniemen torilla aina lauantaisin. Tarkoitus on keskustella milloin mistäkin ja nauttia samalla kylmät Frezzat. ”Sitä ei juoda koskaan missään muualla.”

Kesätori on avoinna toukokuusta syyskuun alkuun joka lauantai kello 8.00-13.00 osoitteessa Helsingintie 1515, 31470 Somerniemi.

3. Piipahda Baddingin Paratiisi-kioskilla ja kotitalolla

Vaikken itse varsinaisesti kuulukaan kohderyhmään, on pakko mainita myös laulaja Rauli ”Badding” Somerjoen muistokohde, eli Paratiisi-kioski sekä kotitalo, jotka molemmat löytyvät Somerolta. Kioski on avattu vuonna 1997, ja siitä on tullut yksi Someron tunnetuimmista nähtävyyksistä, jonne laulajan fanit tekevät vieläkin jonkinlaisia pyhiinvaellusmatkoja.

Kioski tunnettiin alun perin nimellä Somerjoen kioski ja sen perustivat Raulin vanhemmat vuonna 1962. Kioski nousi Helsingintien varteen, muutaman sadan metrin päähän perheen kotitalosta. Baddingin muistokohteeksi kioski avattiin vuonna 1997. Laulaja oli kuollut kymmenen vuotta aiemmin (1987) alkoholimyrkytykseen. Avajaisten yhteydessä järjestettiin myös yleisöäänestys uudesta nimestä. Näin entisestä Somerjoen kioskista tuli Paratiisi.

Kioskilla on myynnissä paitsi kahvia, virvokkeita, jäätelöä ja Badding-pullaa myös erilaisia laulajaan liittyviä muistoesineitä: paitoja, pinssejä, kirjoja ja kortteja. Lisäksi kioskilla järjestetään erilaisia tapahtumia. Yksi mainitsemisen arvoinen suurempi tapahtuma on elokuussa, jolloin kioskilla ja kotitalolla vietetään Baddingin syntymäpäiväjuhlaa.

Kioski löytyy osoitteesta Helsingintie 925. Kioski on auki 7.6-7.8. välisenä aikana ti-su klo 11-18. Baddingin kotitalo sijaitsee muutaman sadan metrin päässä kioskilta, josta lähtee opasteet talolle. 

4. Lähde seikkailulle Sisumetsään

Sitten hieman vauhdikkaampien elämysten pariin, nimittäin Sisumetsän seikkailupuistoon, joka ei varmasti jätä ketään kylmäksi! Sisumetsä on yllättävä kattaus vähän kaikkea keskellä Someron metsää, maailman pisimmältä tuntuvan hiekkatien päässä. Vai miltä kuulostaa paikka, josta löytyy yhdeksänratainen seikkailupuisto, buggy-karting, sporttiparkki, pomppulinnamaailma sekä kotieläinpiha laamoineen ja poroineen? Alueella toimii myös kahvila, ravintola ja buffet, joten tyhjin vatsoin ei aktiviteettien runsastamaa päivää tarvitse viettää.

Kaikesta ”oheistoiminnasta” huolimatta elämyspuiston sydän on kuitenkin ikoninen Hiidenlinna, joka on taiteilija Reino Koivuniemen käsialaa. Luonnonkivestä ja betonista vuonna 1992 valmistuneessa linnassa on esillä Koivuniemen itse tekemiä upeita isoja puuveistoksia ja Kalevala-henkisiä reliefejä. Huonekaluja myöten kaikki on silloisen linnanherran itsensä rakentamia. Jykevä korpilinna ei kuitenkaan riittänyt Koivuniemelle, vaan hän rakensi pihapiiriin kahdeksankulmaisen talon ja hirsisaunan järvenrantaan eläkepäiviä varten.

Sisumetsän seikkailupuisto sijaitsee osoitteessa Hiidenharjuntie 61. Aukioloajat ja hintatiedot löydät täältä.

5. Hurauta Häntälän notkoille – Suomen Alpeille

Kun ensimmäistä kertaa törmäsin Instagramissa kuviin Häntälän notkoista, luulin niiden olevan Alpeilta räpsittyjä. Kerrankin sain yllättyä positiivisesti, sillä kyseiset alppimaisemat löytyvät Somerolta. Häntälän notkot ovat juuri niin kauniit kuin kuvissakin – ehkä jopa hitusen kauniimpia. Sellaisia, joihin ei Suomessa oikein muualla törmää.

Häntälästä löytyy kauniiden maisemien lisäksi myös muutama reitti seikkailtavaksi. Häntälän notkoreitti on vain noin 1,5 kilometrin pituinen, mutta alueelta lähtee myös Peuranpolku, joka on reilun kolmen kilometrin mittainen. Siinä, missä notkoreitti kulkee nimensä mukaisesti pitkin notkomaisemia (ja ehkäpä niissä kauneimmissa maisemissa mitä alue tarjoilee), Peuranpolku johdattaa syvemmälle metsään. Suosittelen lämpimästi molempia reittejä, koska yhdessä ne luovat erilaisine ympäristöineen mielenkiintoisia kontrasteja! Tuntuu hassulta, että niin lähekkäin voi olla niin kovin erinäköistä maisemaa.

Muutama huomio Häntälän notkoille suuntaaville: Koska poluilla liikutaan lehmälaitumella, koirat tulee ehdottomasti jättää kotiin. Sateisena aikana polku menee myös äkkiä savilöllöksi ja rinteet muuttuvat liukkaiksi, joten mukaan kannattaa ottaa kunnon jalkineet sekä tarpeeksi seikkailumieltä!

Luontopolun lähtöpaikkana on Häntälän kylätalo, Häntäläntie 322.