Browsing Category

Suomi

kaupallinen yhteistyö Kuusamo majoitus Pohjois-Pohjanmaa ravintola Ruka vinkit

Vinkit Rukalle: hyvä loma on yhdistelmä lepoa ja menoa

11.8.2023

”Sopiiko, jos laitan teidät junior suiteen?” Jos loma alkaa noilla sanoilla ja leveällä hymyllä heti Scandic Rukahovin respaan astellessa, nousevat odotukset äkkiä koviksi koko reissun osalta. Loppukesän lämmössä kylpevä Ruka kyllä lunasti kaikki odotukset. Hyvin nukutut yöt, maukkaat aamiaiset ja adrenaliininhuuruiset aktiviteetit – mitä muuta ihminen voi muka lomaltaan toivoa?

Kaupallinen yhteistyö: Scandic Hotels

”Me päästiin suiteen!” hihkuimme hississä. Yhtäkkiä pitkä ajomatka ei enää painanutkaan jaloissa, vaan olimme täynnä uudenlaista energiaa suunnistaessamme huoneeseemme. Koska meillä kummallakaan ei ollut aiempaa kokemusta Scandicista, olimme kuin lapset jouluna raottaessamme varovasti huoneen ovea.

Heti ensimmäisenä katseemme kiinnittyi jättimäiseen parvekkeeseen. Kipitimme suoraan sinne ihailemaan laskevaa aurinkoa, joka värjäsi maiseman oranssiksi. Emme puhuneet minuutteihin mitään, vaan keskityimme pelkästään maisemaan. Tuntui upealta, että minilomamme oli vasta alussa ja meitä oltiin hemmoteltu jo näin hyvin sekä henkilökunnan että säiden puolesta.

Koko huoneen levyiselle parvekkeelle oli käynti sekä makuuhuoneesta että olohuoneesta. Kun aurinko oli laskenut mailleen, lähdimme suorittamaan huonetarkastuksen loppuun. Olohuoneesta löytyi nojatuoli, sohva, pari pienempää sohvapöytää sekä suurempi kirjoituspöytä, televisio ja jääkaappi. Tällainen läppärityöläinen myös innostuu aina, kun huomaa tarpeeksi pöytätilaa mahdollista etätyöskentelyä varten. Makuuhuoneesta löytyi jättimäinen parivuode yöpöytineen, vaatekaappi ja televisio. Kylpyhuone oli sekin tilava, ja pöytä kerrankin niin leveä, että mahduimme molemmat levittäytymään sinne kosmetiikkoinemme.

Fiilistelimme molemmat sitä, miten tilava huoneemme oli. Olimme nimittäin etukäteen hieman naureskelleet, että mitenköhän mahtaa aamu- ja iltavirkun yhteiselo sujua. Suite kuitenkin mahdollisti sen, että toisen jo (tai vielä) nukkuessa toinen sai rauhassa puuhailla olohuoneessa omiaan.

Enemmän aikaa ja energiaa seikkailuille

Seuraavana aamuna heräsimme aikaisin aamiaiselle. Meidän molempien mielestä aamupala on päivän paras ateria, ja hotellin aamiaisia rakastamme erityisesti. Saavuimme saliin vatsat kurnien, mutta emme alkuun malttaneet edes ottaa lautasia käteemme, sillä pyörimme vain ympäriinsä kurkkimassa, mitä kaikkea oli tarjolla.

Ja olihan siellä vaikka mitä! Maittava kattaus tuttuja aamiaissuosikkeja karjalanpiirakoineen, pekoneineen ja munineen sekä paikallisia erikoisuuksia, kuten muikkuja, leipää ja leivonnaisia. Lisäksi pöydiltä löytyi erilaisia lisukkeita (kuten sipulisilppua ja hernedippiä), joilla sai omaa annostaan tuunattua vielä lisää. Pieniä juttuja, jotka kuitenkin nostivat hymyn huulille jokaisena aamuna. Iloksemme pistimme merkille, että tarjolla on paljon kasvipohjaisia ruokia. Myöhemmin luimme, että Scandic on myös lisännyt aamupalatarjontaansa kasvipohjaisia ruokia, ja aamiaislautanen onkin mahdollista koota kokonaan kasvipohjaisena.

Munakokkelikriitikko (kuten ystävääni kutsun) ylisti jokaisena aamuna Rukahovin munakokkelia. ”Ihan mahtavaa, ettei laatu ja maku ole kokista kiinni, vaan tämä on yhtä hyvää joka aamu.” Köksänopetaustallaan hän osasi kiinnittää myös huomiota gluteenittomaan puoleen, joka oli hoidettu erinomaisesti erillisellä loossillaan. Itse ihastuin luomuruisleipään, jossa ei oltu siemenien kanssa säästelty sekä lettupöytään, jossa oli tarjolla pieniä lettuja erilaisine päällisineen. Kasvipohjaisten ruokien osalta kolmen kärkeen nousivat chiavanukas, tuorepuuro ja kikherneletut.

Hävettää myöntää, mutta vietimme joka aamu aamiaisella aikaa useamman tunnin. Nautimme teet ja kahvit rauhassa, keskustelimme suut vaahdossa ja kävimme tekemässä ihan liian monta tankkauskierrosta. Täyttävän ja monipuolisen aamiaisen ansiosta meillä kuitenkin jäi enemmän aikaa ja energiaa seikkailuille, kun ei tarvinnut heti olla etsimässä lounaspaikkaa. Päinvastoin, porhalsimme täydellä vatsalla usein illalliseen saakka.

Ja mitä tulee illallisiin, niin jo ennen reissua meille vinkattiin, että Rukahovin alakerrassa sijaitsevasta Kaltiokivi-nimisestä ravintolasta saisi mielettömän hyvää poronkäristystä. Ja kun suositus kerran tuli pohjoisen kasvatilta ja ruokahifistelijältä, oli siihen tietenkin tartuttava. Ylistyssanat eivät todellakaan olleet tuulesta temmattuja, sillä voi juku, miten hyvää poronkäristys olikaan! Annos oli todella iso, ja harmitti, etten millään jaksanut syödä kaikkea. Myös sienikeitto, jota söimme alkuun, ansaitsee erityismaininnan maukkaudestaan.

Syömisen lomassa kehuimme annoksia kilpaa myös tarjoilijoille, jotka kävivät muutamaan kertaan jututtamassa meitä. Oli kivaa, kun heillä oikeasti tuntui olevan aikaa ja halua pysähtyä jutustelemaan kanssamme. Ja mitä sivusta seurasimme, niin kaikki muutkin ruokailijat saivat yhtä lämmintä palvelua.

Kaiken keskellä

Sijainti, sijainti, sijainti. Mitä vanhemmaksi ja viisaammaksi (sekä mukavuudenhaluisemmaksi?) sitä tulee, alkaa arvostaa aivan uudella tavalla sitä, että majoitus on oikeasti järkevällä paikalla. Kun aikaa ei ole liiaksi ja tekemistä on paljon, tulee ihan eri tavalla mietittyä myös majoituksen sijaintia.

Scandic Rukahovia parempaa sijaintia tuskin onkaan, sillä hotelli sijaitsee kirjaimellisesti kaiken keskellä. Vierestä löytyy rinteet, varustevuokraamo ja erilaisia aktiviteetteja tarjoava Tailored Adventures. Ympärillä on myös lukuisia ravintoloita sekä kauppoja, joten kaikki tarvittava on todellakin muutaman askeleen päässä.

Me otimme sijainnista kaiken ilon irti ja pyörimme paitsi Ruka-keskuksessa myös kansallispuistoissa, joista useampaan ajaa alle tunnissa. Jotenkin kotona on tottunut siihen, että kunnolla luontoon päästäkseen pitää ajaa useita tunteja ja että reissu vie koko päivän. Rukalla oli kuitenkin helppo tehdä pieniä pistoja kiinnostaviin luontokohteisiin, ja kun kaikki oli sopivan lähellä, niin tuntui, että päivissä olisi ollut enemmän tunteja, kun saatiin niin paljon aikaiseksi.

Mitä Rukalla voi tehdä kesä- ja syysaikaan?

Olen aina ajatellut, että Ruka on puhtaasti talvinen kohde ja että kesäaikaan se toimii lähinnä pohjoiseen matkaavien välipysäkkinä. Oli kuitenkin jälleen kerran kiva huomata olevansa väärässä, sillä kesäisellä Rukalla oli vaikka mitä tarjottavaa. Vaikka tykkylumipuissa ja revontulissa on toki oma taikansa, tulee kesäinen Ruka hyvänä kakkosena, ja jo muutamassa päivässä ehdimme tekemään paljon kaikkea:

  • Kansallispuistot. Kansallispuistobongareiden ja muiden luontoihmisten kannalta Rukan sijainti on optimaalinen. Sieltä on lyhyt matka Oulankaan ja Riisitunturille sekä kohtuullinen matka Sallan ja Hossan kansallispuistoihin. Mikäli aika ei riitä käymään kaikissa neljässä, niin suosittelen katsastamaan Oulangan ja Hossan. Kesäaikaan(kin) ne ovat mielestäni kuvauksellisimmat puistot!
  • Pyöräily. Rukalla on erinomaiset maastopyöräilyreitit. Tunnustettakoon, että minulla on viha-rakkaussuhde pyöräilyyn, enkä ole tainnut istua pyörän satulassa moneen vuoteen. Hieman jännittynein fiiliksin lähdin siis polkemaan sähköpyörällä maastoon. Mutta kaikki meni varsin mallikkaasti: reittejä on hurjat määrät, ne on pääasiallisesti hyvin merkattu ja sähköpyörällä oli hyvä kulkea maastossa. Lisäksi onnistuimme bongaamaan maastosta poroja ja kuukkeleita, joten elämys oli täydellinen. Kovin pienille tai kivikkoisille reiteille en (jostain kumman syystä) mennyt, mutta kivaa oli! Mira kävi true-pyöräilijänä vetämässä pidemmän lenkin Rukan huipulla ja kehui reittiä upeaksi.
  • Kesäkelkkarata. Ehdottomasti yksi hauskimmista aktiviteeteista oli kesäkelkkarata! Sopiva aivot narikkaan -aktiviteetti, jonka aikana pääsi nauramaan kunnolla. Kyseessä on kilometrin mittainen teräksestä rakennettu rata, jossa ajetaan erikoisvalmisteisella kelkalla. Kelkassa on kahva, jota vääntämällä vauhtia voi lisätä tai laskea. Radan voi siis ajaa haluamaansa vauhtia, ja siksi se sopii ihan kaikille. Olikin kiva nähdä, miten jonossa oli kaikenikäistä porukkaa, lapsista nuoriin ja aikuisiin. Alkuun oma ajeluni meinasi mennä jarrutteluksi, mutta loppua kohti vauhti vaan kiihtyi kiihtymistään! Hurjan hauskaa hommaa!
  • Koskenlasku. Olen haaveillut koskenlaskusta pienen ikuisuuden, ja hymy ylettikin korvasta korvaan, kun pääsin vihdoin toteuttamaan unelmani. Tailored Adventures tarjosi meille Elämyksellisen koskenlaskuseikkailun, jossa noin 13 kilometrin pituisella reitillä pääsi laskemaan seitsemän koskea (taso 1-3). Elämyksellinen koskenlasku sopii koko perheelle (alaikäraja 5 vuotta), mutta saatavilla on myös K-18 -koskenlasku, jossa pääsee laskemaan vaikeampia koskia.

Rukan miniloma oli ihana. Painelimme ulkona aamusta iltaan, ja hotellilla tuli käytyä lähinnä nukkumassa. Tai no, oikeastaan kuivaamassa ja vaihtamassa vaatteita (meillä oli huoneessa oma kuivauskaappi!) sekä saunomassa ja tietenkin nukkumassa hyvin. Oli ihan parasta, kun raskaiden päivien jälkeen tiesi, että kohta on totaalirentoutuminen tiedossa.

Puhuimme Miran kanssa moneen kertaan, että tällainen ylellinen loman lopetus tuli kyllä tarpeeseen ennen kiireistä syksyä. Harvoin tulee oltua noin paljoa ulkona – tai ylipäätään täyshoidossa.

Lisäksi ihailimme joka ilta parvekkeeltamme näkyvää auringonlaskua. Olimme todella onnekkaita, sillä koko viikonlopuksi luvattu kaatosade muuttui yksittäisiksi pieniksi kuuroiksi, ja saimme joka ilta nauttia taivaanrannan väriloistosta.

Oletko ajatellut suunnata tänä vuonna ruskaretkelle pohjoiseen? Rukan lisäksi Scandicilta löytyy 51 hotellia ympäri Suomen, joten jos majoitus vielä puuttuu, kannattaa käydä kurkkaamassa. Valitettavasti en ole vieraillut muissa Scandicin hotelleissa, mutta Rukahovia voin käsi sydämellä suositella. Jotenkin nyt, kun sitä oikeasti yöpyi kaiken keskellä, tajusi miten paljon majapaikan sijainti vaikuttaa ihan kaikkeen. Ja ylipäätään ne hyvät yöunet aktiivisten ja adrenaliinin täyteisten päivien jälkeen.

1 Kommentti
Kymenlaakso luontopolku ravintola yö ulkona

Virolahden parhaat ja yö pallokorsussa

27.7.2023

”Mihin sä olet meidät oikein tuonut?” taisi olla siskoni ensimmäinen kommentti, kun esittelin hänelle yöpymispaikkamme Virolahdella. Seisoimme Bunkkerimuseon pihalla, ja edessämme kökötti betoninen, hieman iglua muistuttava asumus, jonka sisältä löytyi pelkkä puulaveri.

Pr-matka: Visit Virolahti

Bunkkerimuseo: ”Linnoitus, joka on ollut niin vahva, ettei sitä vastaan ole edes lähdetty hyökkäämään, on täyttänyt tehtävänsä erinomaisesti”

Aloitimme Virolahti-vierailumme Bunkkerimuseosta, joka kertoo Salpalinja-puolustuslinjan rakentamisesta 1940-luvulla. Salpalinja ulottuu Virolahdelta aina Petsamoon saakka ja sen kokonaispituus on huimat 1200 kilometriä. Mielenkiintoinen yksityiskohta on se, että vihollisen pelokkeeksi riitti pelkästään tieto Salpalinjan olemassaolosta, eikä sitä vastaan koskaan hyökätty.

Kierros alkoi vartin pituisella videolla, joka käsitteli Salpalinjan historiaa. Loistava startti meikäläiselle, jonka tietämys Suomen sotahistoriasta on huolestuttavan huonolla tolalla. Historia ei koskaan kuulunut lempiaineisiini koulussa, joten Bunkkerimuseoonkin tultiin yhtenä suurena kysymysmerkkinä – mutta sitäkin innokkaampana. Videolla tuli kuitenkin erinomainen pikakertaus talvi- ja jatkosotiin sekä sen ajan Suomeen. Tästä oli hyvä lähteä  jatkamaan kierrosta.

Saimme oppaaksemme ihanan Tiian, jonka selostusta olisin voinut kuunnella maailman tappiin saakka. Hän esitteli meille todella mielenkiintoisella ja mukaansatempaavalla otteella museon esineistöä, kertoi mielenkiintoisia tarinoita sekä haastoi meitä pysäyttävillä kysymyksillä.

Museon perusnäyttelyyn kuuluu Salpalinjan historiaa kertaavan lyhyetlokuvan lisäksi sisänäyttely sekä ulkomuseoalueella sijaitsevat linnoituskohteet ja tykkipuisto. Sisänäyttelyssä pääsimme näkemään, miltä 1940-luvun alun ”työmaa-asunnot” sekä muonittamot ovat näyttäneet. Näiden lisäksi nähtävillä on todella laadukasta kuvamateriaalia, jonka mukana pääsi kulkemaan Salpalinjan rakentamisen eri työvaihteet läpi sekä näkemään, minkälaista sen ajan rakentaminen oli.

Vaikka historia ei olekaan mustavalkoista, huomasin monta kertaa museokierroksen aikana miettiväni, miten paljon meillä nykypäivän ihmisillä olisi opittavaa tiimityöskentelystä. Vallitsevaan minäminä-asenteeseen tympääntyneenä tuntuisi absurdilta, että ”koko Suomi” saataisiin työskentelemään yhdessä – yhteisen päämäärän eteen. Toki sekin on totta, ettei mikään yhdistä niin hyvin kuin yhteinen vihollinen, mutta silti. Tiia esimerkiksi kertoi, että korsuja ja työmaa-asuntoja rakennettiin yksityishenkilöiden maille, ja että kaikki olivat valmiit jakamaan omastaan. Mitenköhän olisi tänä päivänä..?

Museon pihalla pääsimme tutustumaan kenttä-, teräsbetoni- ja pallokorsuihin, kunnostettuihin taistelu- ja yhdyshautoihin, vaikuttavaan panssariestekivilinjaan, PST-tykkiasemaan ja tykkiin sekä tykkipihan muihin tykkeihin. Vaikka tykit ovat varmasti monelle Bunkkerimuseon kävijälle se juttu, huomasin itse kiinnostuvani eniten bunkkereista sekä taistelu- ja yhdyshaudoista.

Olin kovin vaikuttunut siitä, miten kiireellä rakennetuissa bunkkereissa oli huomioitu ihan kaikki, naamioinneista ja ilmanvaihdosta hätäulospääsyihin ja salakäytäviin. Kunnioitettavaa, miten kiireen ja paineen alla on pystytty tekemään jotain niin laadukasta ja loppuun asti mietittyä. Katsellessani pienehköjä tiloja ja kuvitellessani sinne kymmenittäin ihmisiä, huomasin myös toistelevani päässäni vanhaa sanontaa siitä, miten sopu sijaa antaa…

Ehdin kierroksen aikana utelemaan Tiialta, millainen on tyypillinen Bunkkerimuseo-kävijä. Museossa vierailee kuulemma hyvin monenikäistä porukkaa, hieman eri intresseillä: lapset ovat innoissaan ympäristöstä ja mahdollisuudesta leikkiä esimerkiksi hippaa haudoissa tai sotaleikkejä tykkien kanssa. Myös iäkkäämmät henkilöt, joilla on jonkinlainen kytkös sotaan esimerkiksi omien vanhempiensa kautta, vierailevat museossa mielellään. Kolmas selkeä ryhmä ovat retkeilijät, jotka yhdistävät Bunkkerimuseon ja sieltä lähtevät todella laajat ja laadukkaat retkeilyreitit. Suomalaisten lisäksi museossa käy normaalioloissa paljon väkeä ympäri maailmaa, kuten Venäjältä, Saksasta ja Yhdysvalloista.

Kuuluitpa tähän ”kolmen kärkeen” tai et, suosittelen Bunkkerimuseota lämpimästi ihan kaikille. Aihe on mielenkiintoinen, ja ymmärrys aiheesta tuntuu juuri tässä hetkessä erityisen tärkeältä. Kannattaa ehdottomasti ottaa myös opastettu kierros, jolloin alueesta saa paljon enemmän irti. Kysymyksillä sekä kertomalla oppaalle omista mielenkiinnon kohteista kierroksesta saa myös helposti räätälöityä omiin intresseihinsä sopivan!

Pikainen piipahdus luontoon: Keisarin huvipuisto ja Pyterlahden louhos

Reissuun piti totta kai sisällyttää myös luontokohteita. Ensimmäisenä kävimme tutustumassa hieman erilaiseen huvipuistoon. Kyseessä ei suinkaan ole mikään Linnanmäkeen tai Särkänniemeen verrattava paikka, vaan Venäjän viimeisen tsaarin, Nikolai II:n lomaparatiisi. Tsaari perheineen vieraili Virolahdella tiuhaan, ja vuonna 1912 Virolahti vuokrasi Venäjälle maapaikan.

Nikolai II ei nähnyt tarpeelliseksi rakennuttaa itselleen huvilaa Virolahdelle. Sen sijaan hän suunnitteli huvipuiston, joka sisälsi tenniskentän, pienoisgolfradan, käsin pyöritettävän karusellin sekä keinun keisarin lapsille. Joka kesä rantaan rakennettiin laituri, johon keisari moottoriveneellään rantautui. Huvipuistoa kiersi riukuaita ja sinne tultiin sisään komean rautaportin kautta. Puistossa kierteli hiekkakäytäviä ja sieltä löytyi myös keittopaikka ja lähde.  Juhlien aikaan puisto oli komeasti koristeltu. Rannasta juhlapaikalle oli levitetty punainen matto.

Huvipuisto ja etenkin tenniskenttä oli perheen ahkerassa käytössä. Sanotaan, että Nikolai II ei muualla riisunut tsaarin univormua kuin täällä tenniskentällä. Hän myös kuvautti itseään mielellään juuri kentällä tai riukuaidalla istuskellen. Tenniskentällä käytiin myös korkea-arvoinen ottelu Nikolai II ja Ruotsin kuninkaan Kustaa V:n välillä heinäkuussa 1912.

Keisarin huvipuisto unohtui vuosiksi, kunnes pari vuotta sitten se avattiin yleisölle matkailu- ja retkeilykäyttöön kunnostettuna. Vanhoista ajoista ei enää ole juurikaan mitään jäljellä, mutta huvipuiston kompakti alue on todella kaunis, joten nautimme siellä mieluusti kesäpäivästä. Pienehköllä parkkipaikalla ei ollut ruuhkaa ja saimme lähteä rauhallisesti tallustamaan kohti lähdettä, josta keisari Nikolai II:n kerrotaan juoneen. Nyt siinä ei ollut paljoa nähtävää, sillä lähde oli rutikuiva. Ei vesi olisi muutenkaan ollut juomakelpoista, mutta olisihan se ollut kiva nähdä ihan ”oikea” lähde.

Kiersimme pienehkön puiston melko nopeasti. Kuitenkin paikan tunnelmassa on jotain sellaista, mikä houkuttelee pysähtymään pidemmäksi aikaa. Harvoin jaksan jäädä paikoilleni vain fiilistelemään ympäristöä, mutta Keisarin huvipuistossa tein sen useampaan kertaan. Kun mielikuvitukselle antoi vallan, oli helppo kuvitella, miten näissä maisemissa on kaikunut lasten nauru ja miten huolettomia kesäpäivät ovat täällä olleetkaan. Ja ehkä joku pieni määrä paikassa vietetystä onnellisuudesta on säilynyt näihin päiviin saakka, sillä sain itseni jatkuvasti kiinni siitä, että hymyilin leveästi ja askel tuntui yllättävän kevyeltä.

Pyterlahden vanha kivilouhos tunnetaan ennen muuta punagraniitista, jota toimitettiin aikoinaan Pietariin. Louhinta alkoi 1700-luvun alussa, ja louhoksen graniitista on tehty Palatsiaukiolla seisova maailman suurin monoliitti, Aleksanteri I:n pylväs sekä Iisakin kirkon pylväitä. Lisäksi louhoksen kivillä on päällystetty myös Pietarin katuja sekä Nevajoen ja sen kanavien penkereitä.

Tutustuin paikkaan jo etukäteen, ja törmäsin myös muutamiin teksteihin, joissa Pyterlahden kivilouhoksen reittiä kuvailtiin haastavaksi portaikkoineen ja sortumavaaroineen. Meidän kokemuksemme oli kuitenkin päinvastainen: portaikkoja oli kolme, ja niissä jokaisessa vain muutama porras. Olimme molemmat (riskillä) liikkeellä kesämekoissa, ja hyvin pärjäsimme!

Kuten Keisarin huvipuistonkin reitti, on Pyterlahden louhoskin nopeasti kierretty. Suosittelenkin yhdistämään nämä kaksi kohdetta, sillä ne sijaitsevat melko lähellä toisiaan!

Ylellinen kesäteatterielämys ravintola Olkihatussa

Ensimmäisen Virolahti-päivän päätteeksi suuntasimme ravintola Olkihattuun, jossa meitä odotti kesäteatteriesitys. Olin tästä aktiviteetista erityisen innoissani, sillä olin aiemmin kotona harmitellut, miten koko kesä on mennyt huuhaillessa, enkä ole edes teatteriin päässyt. Kesäteatteri on ollut meidän perheessä jokavuotinen perinne, ja ilman sitä kesä ei tunnu kesältä lainkaan!

Olkihattu on todella persoonallinen ja tunnelmallinen paikka. Navetan ylisille on rakennettu pieni lava, ja heti sen eteen oli katettu useita muutaman hengen pöytiä. Hauska idea, ettei omalta paikalta tarvitse missään vaiheessa nousta, vaan juomat ja ruuat tuodaan suoraan omaan pöytään. Tila oli sisustettu todella tunnelmallisesti, ja olikin hauska seurata, miten moni yritti ikuistaa sitä kuviin ja videoihin.

Esitys oli nimeltään Noora ja Valtteri. Kävin ennen reissua googlettamassa, mistä tarina oikein kertoo. Sain selville, että kyseessä on alun perin Radio Novalle kirjoitettu kuunnelmasarja, jossa päästään sukeltamaan yhden pariskunnan elämään ja parisuhdekiemuroihin iloineen ja suruineen. Aihe on sikäli tuttu ja turvallinen, joten ajattelin etukäteen, että onpas kiva nähdä, mitä uutta aiheesta on saatu kaivettua esiin. Valitettavasti esitys jäi hieman pintapuoliseksi, ja välillä tuntui, että näyttelijöiden suuhun on pitänyt kirjoittaa mahdollisimman monta kliseetä – riippumatta siitä, miltä lopputulos näyttää. Välillä tuli siis hieman sellainen olo, että esitys on vääntämällä väännetty, mutta toisaalta joissain kohdin hihittelin kuin pikkutyttö. Välillä tunsin myös piston sydämessäni: olenko minäkin tuollainen puoliso?

Esityksen aikana nautimme kolmen ruokalajin illallisen. Alkuruokana oli pitsaleipänen, josta löytyi muun muassa siikaa, juustoa, pikkelöityä kurkkua ja kuusenkerkkää. Pääruoan aikana lautaselta löytyi villisikaa, punaviinikastiketta, ohrattoa, maa-artisokkaa ja punasipulia. Jälkiruokana taas oli mantelikakkua, mansikkajäätelöä, valkosuklaata, mansikkajäätelöä ja marjoja. Pääsimmekin illan aikana maistelemaan herkullisia makupareja sekä fiilistelemään kauniita annoksia. Oma suosikkini oli ehdottomasti alkuruoka ja jos olisin kehdannut, olisin varmasti pyytänyt toisen samanlaisen annoksen!

Olkihatun henkilökunta ansaitsee mielestäni erityismaininnan! Harvassa paikassa on saanut niin perusteellista opastusta ruuan ja juomien saloihin kuin täällä. Kiireestä ja aikataulupaineesta huolimatta henksu hoiti homman kotiin mallikkaasti!

Hevoshullut Harjussa – eikä itkultakaan vältytty

Tunnustan, kiljuin riemusta kun kuulin, että Harjun Oppimiskeskus on yksi vierailukohteista. Olen aikoinaan suorittanut siellä vammaisratsastusohjaaja-koulutukseen liittyvän kurssin, ja vaikka siitä on vuosia aikaa, Harjun rakennukset olivat vielä melko hyvin muistissa.

Minähän olisin kuvaillut ja rapsutellut hevosia vaikka koko päivän, mutta oli meillä Harjussa muutakin ohjelmaa. Kävimme nimittäin tutustumassa Hevosajoneuvomuseo Kiessiin, jossa on nähtävillä erilaisia kulkupelejä, joita hevoset ovat aikojen saatossa vetäneet. Osa niistä oli tutumpia, osa taas täysin vieraita.

Meidän piti myös käydä moikkaamassa Tuulia, joka on Harjun uusin tulokas suloisine shettiksineen (taitaa joukkoon kuulua muutama muukin kaviokas). Harmillisesti poneilla oli kuitenkin kengitys juuri vierailumme aikana, joten jouduimme siirtämään ponien rapsuttelut johonkin tulevaisuuteen. Onneksi pääsimme lohdutukseksi seuraamaan, kun kaksivuotiasta suomenjunttia opetettiin ajolle. Toinen oli ihan tohkeissaan ja siitä oikein näki, miten aivot raksuttivat hurjaa vauhtia, kun se käveli pihalla edestakaisin kärryt perässään.

Vaikka käynti Harjussa oli ihana, tuli siellä vuodatettua myös kyyneleitä. Laiduntavia suomenhevosia katsellessa iski jäätävä ikävä omaa edesmennyttä hevostani. Jättimäistä tammaa, jonka kanssa sain kasvaa kymmenen pitkää vuotta, lapsesta aikuiseksi. Yhdessä, mutta ennen kaikkea yhteen. Ja joka kaikkien yhteisten vuosien jälkeen vielä viimeisenä tekonaan opetti minulle sen kaikista tärkeimmän, eli miten rakkaasta päästetään irti ♥

Pallokorsu tarjosi parhaat unet – ja hieman liikaa jännitystä

Olimme aiemmin päivällä kyselleet museo-oppaaltamme Tiialta, kummitteleeko Bunkkerimuseossa. ”On täällä kummitus”, Tiia vastasi heti. ”Se liikkuu tuolla sisämuseossa. Olen toimistohommia tehdessäni kuullut usein askeleita ja tuntnut tai kuullut raskasta hengitystä.” Katsoimme siskoni kanssa toisiamme varmasti hieman liian pitkään, sillä Tiia kiirehti lisäämään, että kyseessä on oikein ystävällinen kummitus, joka ei taatusti halua kellekään mitään pahaa.

Jännittynein fiiliksin palasimme pallokorsulle museon jo mentyä kiinni. Kylmät väreet kulkivat pitkin kehoa, kun katselimme auringonlaskussa taistelu- ja yhdyshautaa sekä tykkejä. Mietimme ääneen, miten helppoa täällä olisikaan piiloutua, jos haluaisi jäädä näkymättömiin. Lipputankoa vasten hakkaava naru kuulosti aavemaiselta muun hiljaisuuden keskellä.

Kannoimme tavarat korsuun ja asetuimme taloksi. Pallokorsussa yöpyjät saavat käyttää museon sosiaalitiloja, joten lähdimme käymään vessassa. Oma reissuni sujui mainiosti, mutta siskoni tuli hetken päästä todella vauhdikkaasti pois rakennuksesta. Hän oli aivan hätääntynyt ja kertoi kuulleensa oven paiskautuvan kiinni toisessa päässä rakennusta sekä nopeita askeleita museon käytävällä. Koetimme rauhoitella toisiamme sillä, että Tiia oli kertonut museon kummituksen olevan ystävällistä sorttia.

Outoudet eivät kuitenkaan loppuneet siihen. Heräsimme yöllä molemmat muutamaan kertaan siihen, että kuulimme pienen lapsen lohdutonta itkua suolta. Meidän lisäksemme alueella ei (ainakaan tyhjästä parkkipaikasta päätellen) pitänyt olla muita, ja lapsen itku kesti häiritsevän pitkään. Lisäksi se oli ihmeen ”tasaista”, eli siinä ei ollut lapsen itkulle tyypillistä vaihtelua esimerkiksi äänen voimakkuuden kanssa.

Pallokorsun sisätilat kaikkine mukavuuksineen.

Tässä kohtaa olimme valmiita jo poistumaan paikalta, mutta lopulta päädyimme vain telkeämään korsun oven kunnolla kiinni. Lopulta väsymys vei kuitenkin voiton, ja lopulta nukuimme pallokorsussa todella hyvin. Sisäilma pysyi sopivan viileänä ja raikkaana, ja pärjäsimme hyvin makuualustoilla ja kolmen vuodenajan makuupusseillamme. Olin unohtanut tyynyn kotiin, ja sitä oli paikoitellen hieman ikävä, mutta muuten kaikki sujui erinomaisesti.

Virolahden parhaat salaatit

Viimeisenä käyntikohteenamme oli Bistro & Bar Potkuri, joka on Klamilan satamassa sijaitseva kesäravintola. Saavuimme paikalle hieman jännittyneinä, sillä meillä ei ollut aavistustakaan, minkälaista ruokaa paikasta saa. Potkurin ruokalistan näkee vain paikan päältä liitutaululta, joten emme voineet etukäteen miettiä tilauksiamme.

Turhaan ei kuitenkaan tarvinnut mutkaista reittiä ajella, sillä Potkuri oli aivan mielettömän upea kohde! Ulkoa tarkasteltuna se saattoi näyttää miltä tahansa satamaravintolalta, mutta sisällä tuntui kuin olisi tehnyt paluun portugalilaiseen rantabaariin: surffilauta roikkui katosta, paikassa soi hyvä musiikki ja henkilökunnalla näytti olevan aidosti hauskaa. Sisustuksessa sekoittui liitutaulu (jolta vihdoin löytyi varsin maittava lista) sekä neonväriset leit.

Päädyimme tilaamaan caesar- ja vuohenjuustosalaatit. Valinta meni nappiin, ja saimme eteemme mielettömän hyvännäköiset ja -makuiset annokset. Söimme toisiltamme ristiin (ja koska olemme sisaruksia, toiselta ei tarvinnut aina edes kysyä lupaa!) ja vain fiilistelimme, miten salaatista on saatu niin maukasta! Ja totta kai, auringonpaistetta ja meriveden kimmellystä oli aika mahtava tuijotella samalla, kun haarukoi salaattia suuhunsa.

Kiireettömyyttä ja aitoja kohtaamisia

Kotimatkalla mietimme siskoni kanssa, mitä Virolahdesta jäi päällimmäisenä mieleen. Molemmat nostimme esiin kiireettömyyden ja ruuhkattomuuden. Oli kiva kierrellä eri kohteissa, kun missään ei ollut älyttömiä kesäruuhkia ja -kaaosta.

Lisäksi paikallisilla (sellaisillakin, jotka eivät tienneet, että olimme PR-matkalla) oli aikaa jäädä rupattelemaan niitä näitä meidän kanssamme. Terveisiä erityisesti Harjun keittäjälle, joka herätteli meitä aamupalapöydässä kertomalla kummitusjuttuja ja tarjoilijalle, joka työnsä lomassa esitteli meille Virolahden keskustaa.

Olo oli aidosti tervetullut.

Psst. Jos innostuit Virolahdesta, niin kannattaa käydä lukemassa myös muiden bloggaajien fiiliksiä paikasta:

12 Kommenttia
Varsinais-Suomi vinkit

Somero yllättää: 10 erilaista kesäkohdetta

23.7.2023

Pääsin mukaan Visit Someron järjestämälle pr-matkalle muutaman muun matkabloggaajan kanssa. Kahden päivän aikana ehdimme kiertää monta somerolaista kesäkohdetta, ja halusin tulla vinkkaamaan niistä tännekin. Somerohan sijaitsee siinä mielessä keskeisellä paikalla, että sieltä on kohtuullinen matka niin Helsinkiin, Turkuun kuin Hämeenlinnaankin, joten sinne on helppo piipahtaa vaikka päiväreissulle. Jos siis kaipaat loppukesään tekemistä, nappaa vinkit talteen!

Pr-matka: Visit Somero

1. Häntälän notkot

Jos kaipaat kesääsi alppimaisemia, kannattaa suunnaksi ottaa Someron Häntälän notkot! Tänne kannattaa ehdottomasti matkustaa vähän kauempaakin, sillä en muista missään muualla Suomessa törmänneeni vastaavanlaisiin maisemiin.

Alueella mutkittelee noin kolmen kilometrin pituinen luontopolku, jossa pääsee näkemään parhaat palat nousuineen ja laskuineen. Matkalla kannattaa yrittää bongata äärettömän harvinaista perhosta, pikkuapolloa, josta Häntälän notkot on tunnettu. Pikkuapollon lisäksi alueella viihtyy monia muitakin harvinaisia hyönteisiä ja kasveja. Löytyy sieltä myös vähemmän harvinaisia eläimiä, kuten hiehoja (eli lehmäkokelaita), joiden laitumella luontopolku kulkee. Huomioithan, että koiria ei saa tuoda alueelle laidunaikana edes kytkettynä!

Me pääsimme nauttimaan Häntälän notkoista eräopas Hessu Anttilan johdolla. Olen vieraillut Häntälän notkoilla aiemminkin, mutta pakko myöntää, että oppaan kanssa notkoista sai huomattavasti enemmän irti! Hessu kertoi meille todella kattavasti paitsi alueelta löytyvistä lajeista, myös siitä, miten notkot muokkautuvat vuodenaikojen mukaan. Tulvavesien vaikutuksesta rinteet saattavat sortua, ja alhaalla mutkitteleva joki ”vaihtaa paikkaa”. Lisäksi hän vastaili ihailtavan kattavasti ja rauhallisesti meidän (ehkä hieman hassuihinkin) kysymyksiin.

2. Muotiputiikki Helmi

Jatketaan uskomattomien vierailukohteiden listaa ja siirrytään seuraavaksi Muotiputiikki Helmeen, joka lienee yksi tunnetuimmista somerolaiskohteista. Se on omistaja Anita Hallapuron toteutunut unelma, jossa myydään persoonallisia mekkoja ja kellohelmoja todella laajalla kokohaitarilla. Löytyypä sieltä nykyään miesluola sekä sisustus- ja lastenvaatepuoli.

Helmi ei ole pelkkä kauppa, vaan kyseessä on ennen kaikkea elämys. Liikkeestä saattaa löytää ihan mitä tahansa, ja jokaisella tavaralla tuntuu olevan oma tarinansa: pinkit kattokruunut ovat Anitan tuunaamia, ikivanha Flipper on löytynyt huutokaupasta, tienvarsikyltit taas suoraan Jenkeistä. Osa mekoista on Anitan suunnittelemia ja ne on valmistettu Ranskassa.

Rekkien välistä kuuluu Anitan hersyvä nauru, ja liikkeen ovi käy koko ajan. Sana muotiputiikista, sen omistajasta ja hänen pinkistä Cadillacistaan on kiirinyt laajalle, ja Helmeen tuleekin bussilasteittain vieraita ympäri Suomen.

3. Piipahda Pellavaenkelissä ja vieraile Suurpetojen poluilla – karhu, susi ja ahma erämaaluonnossa -valokuvanäyttelyssä

Pellavaenkeli on pieni ja sympaattinen paikallisia käsitöitä ja herkkuja myyvä liike Someron keskustassa. Valikoimasta löytyy niin pellavalakritsia ja -öljyä kuin pieniä sisustusesineitä ja koruja.

Pellavaenkelin tiloissa on myös kesän ajan nähtävillä ammattiluontokuvaaja Päivi Arvosen valokuvanäyttely, jonka päätähtiä ovat karhu, susi ja ahma. Näytillä on toinen toistaan mykistävämpiä otoksia, joita voisi katsella tuntitolkulla. Suden katseessa on jotain maagista, ja karhu taas herättää kunnioitusta pelkällä olemuksellaan.

4. Heittäydy Härkälän kartanon historiaan ja vieraile erikoisnäyttelyissä

Härkälän kartanoa on vaikea kuvailla. Toisaalta se on hyvinkin perinteinen kartano kauniine miljöineen, mahtipontisine maalauksineen ja huoneineen, mutta toisaalta taas jokaisen oven takana kävijää odottaa yllätys. Milloin pelmahdat keskelle Kiina-aiheista näyttelyä, milloin taas löydät itsesi lelu- tai nukkenäyttelystä. Yhdessä huoneessa on täytettyjä eläimiä (kuten Suomen viimeinen jääkarhu), toisessa taas samuraitarvikkeita. Ja kun pää on pyörällä tästä kaikesta, astelet kuvankauniille takapihalle, joka on kuin suoraan jostain vanhasta elokuvasta. Patsaat, kuusiaita ja järvimaisema luovat mielenkiintoisen kontrastin sisätilan näyttelyille.

Me saimme nauttia omistajapariskunnan, Raino Hurmeen ja Soili Suominen-Hurmeen, vetämästä esittelykierroksesta, ja voin lämpimästi suositella sitä ihan kaikille. Tarinoiden myötä kartanon taulut ja koriste-esineet tuntuvat heräävän henkiin, ja värikkäästi kerrottuihin tarinoihin on helppo hypätä mukaan. Ihailin myös aidosti sitä, miten paljon tietoa niin monen eri maan historiasta erityisesti Rainolla oli.

5. Hiidenlinna – vauhtia kaikenikäisille

Vauhtia päivään saatiin Hiidenlinnasta, joka on eräänlainen ”toimintakeskus” keskellä metsää. Alueelta löytyy seikkailupuisto, Lappi-maailma poroineen ja kullanhuuhdontoineen, eläinpiha, ravintola, buggy-karting sekä tietenkin itse Hiidenlinna, joka on taiteilija Reino Koivuniemen taidonnäyte. Alunperin hän rakensi linnan itselleen kodiksi, mutta vuosia siellä asuttuaan hän päätyi myymään sen eteenpäin, ja nyt paikalla komeilee yhtä sun toista aktiviteettia.

Hiidenlinnassa löytyy taatusti tekemistä monen ikäiselle. Eniten sieltä toki löytyy lapsille ja nuorille suunnattua tekemistä, mutta myös aikuiset viihtyvät paikassa – erityisesti, jos seikkailuhuvipuistot ja kiipeily ovat lähellä sydäntä. Minulta jäivät kiipeilyt tänä vuonna välistä, mutta sen sijaan kävin ajamassa buggylla sekä huuhtomassa kultaa (ei kerrottavaa jälkipolville) sekä rapsuttelemassa poroja.

6. Ruokaile Rantatuvassa tai Jussin baarissa

Reissun aikana kävimme syömässä sekä Jussin baarissa että Rantatuvassa. Jussin baarissa nautimme maittavan lounaan molempina päivinä, ja oli kiva huomata, minkälaisesta kyläläisten ”olohuoneesta” oikein oli kyse. Molempina päivinä baari oli täynnä porukkaa ja iloisia kohtaamisia, joita oli hauska seurata vierestä.

Rantatupa oli myös todella positiivinen uusi tuttavuus. Vietimme siellä mukavan illan hyvää ruokaa syöden ja Somero-opas Ensi Kultaa kuunnellen. Rantatupa on kausiravintola, joka on auki vain kesäaikaan. A la carte -listalta on saatavilla paljon herkullisia annoksia, jotka ainakin meidän seurueessa aiheuttivat (harvinaisen) syvän hiljaisuuden kaikkien keskittyessä annoksiinsa.

Ravintolan yhteydessä toimii myös pienehkö motelli, joka tarjoaa majoitusta vuoden ympäri.

7. Majatalo Myötätuuli ja Norsukesäkahvila

Somerolla tuntuu, että useammalla yrittäjällä on lähtenyt homma (positiivisessa mielessä) käsistä. Yksi näistä on Olla-Riitta Mäkelä, joka omistaa keskustan Olla-hotellin sekä Majatalo Myötätuulen ja sen yhteydessä toimivan Norsukesäkahvilan – sekä vaatimattomasti myös Suomen suurimman norsukokoelman!

Norsuja on kirjaimellisesti kaikkialla: ovimatoissa, pöytäliinoissa, kahvikupeissa sekä tietenkin koriste-esineinä ulkovarastoissa ja sisätiloissa. Myös värikirjo on kaikkea valkoisen ja mustan sekä vaaleanpunaisen ja keltaisen väliltä. Osa on hyvin aidon näköisiä, osa taas enemmänkin sarjakuvamaisia.

Meillä oli onni saada kuulla Ollan itsensä kertomana Myötätuulen ja Norsukesäkahvilan tarinat: miten vanhasta kyläkoulusta tuli majatalo, jossa vierailee satunnaisia ohikulkijoita sekä vakituisia vierailijoita, ja miten alkujaankin jo kunnioitettavan kokoinen norsukokoelma ikään kuin räjähti käsiin Ollan saatua reilun 35 000 norsun kokoelman perintönä.

8. Mäkilän traktorimuseo – kahden ikämiehen taidonnäyte

Ehkä suurin yllättäjä koko Someron reissulla oli Mäkilän traktorimuseo! En todellakaan kuulu minkäänlaisten ajoneuvojen faneihin, joten en myöskään uskonut erityisemmin kiinnostuvani traktorimuseosta. Toisin kuitenkin kävi! Museon omistajat, yli 80-vuotiaat veljekset Heikki ja Pekka Mäkilä hurmasivat vaatimattomuudellaan, ja museo taas sai minut puolelleen todella selkeillä ja informatiivisilla esitteillä. Jokaisen traktorin kyljessä oli A4, jossa oli tarkkaan kerrottu, mitä vuosimallia mikäkin kone oli.

Oli kiva nähdä, että museossa vieraili hyvin eri-ikäistä porukkaa: meidän lisäksemme siellä oli muun muassa äiti pienen poikansa kanssa sekä pari hieman vanhempaa henkilöä. Voinkin kuvitella, että jollekin pienelle (tai miksei vähän suuremmallekin) traktorifanille paikka on on todellinen paratiisi.

Erityisen Mäkilän traktorimuseosta tekee se, että kaikki sieltä löytyvät traktorit ovat käyttökunnossa. Veljekset ovat huutaneet niitä huutokaupoista ympäri Suomen ja korjanneet sitten kuntoon. Kuulemma moni traktoreista oli ostohetkellä todella huonossa kunnossa, mutta osaavissa käsissä niistäkin on saatu käyviä koneita. Löytyipä museosta Suomen vanhin traktorikin, joka täyttää parin vuoden päästä 100 vuotta! Saa nähdä, onko silloin luvassa kakkukahvit.

9. Nauti taiteesta taidekeskus Kivimeijerissä & Someron Kulttuurigalleriassa

Kaupungin kulttuurigalleriana toimiva Aholan talo sijaitsee Someron keskustassa. Sieltä löytyy sekä pysyviä että vaihtuvia näyttelyitä. Yksi pysyvistä näyttelyistä on Kaija Aarikan elämäntyöhön keskittyvä näyttely, joka on kokonsa puolesta ainutlaatuinen koko Suomessa. Kaija Aarikka oli syntyperäinen somerolainen, ja näyttely on pysyvä osa Aholan talon kulttuurigalleriaa (tosin esillä olevia esineitä vaihdetaan ajoittain). Toinen pysyvä näyttely on Someron veteraanien ja sotainvalidien Perinnehuone, jossa on esillä somerolaisten lahjoittamia esineitä ja aineistoja.

Taiteen ystäviä hemmotellaan myös Kivimeijerissä. Paikka on alkujaan toiminut (kuten nimikin jo paljastaa) meijerinä, mutta vuonna 2010 se on muutettu taiteilijoiden työpajaksi ja näyttelytilaksi. Tila on todella upea korkeine huoneineen ja kaikkine rosoineen. Pääsimme tutustumaan paikkaan taiteilija Antero Kareen johdolla, joka myöskin omistaa paikan. Hänen töitään oli myös esillä, ja erityisesti eräs kalateos kyllä sävähdytti. Siihen oli yhdistetty todella mielenkiintoisesti sekä valoa että liikettä!

10. Poikkea Baddingin kioskilla & kotitalolla

Kaksipäiväinen reissumme päättyi Baddingin kioskilla ja kotitalolla – kuinkas muutenkaan! Kyseessä on varmasti yksi tunnetuimmista somerolaisista kautta aikain!

Helsingintien varressa (Helsingintie 925), aivan vanhan kotitalon kulmalla sijaitsee taiteilijan nimeä kantava kioski, jossa myydään pientä makeaa sekä erilaisia fanituotteita, kuten mukeja. Olen itse hieman liian nuori, joten miehen tuotanto on jäänyt etäiseksi, mutta oli hauska nähdä, miten paljon porukkaa koko ajan pysähtyi kioskille fiilistelemään. Kioskissa myös soi muutamia Baddingin biisejä, jotka nostattivat fanien tunnelmaa entisestään.

En muuten ole koskaan syönyt missään yhtä suurta jäätelöannosta kuin täällä (lämmin suositus, vie taatusti makeannälän mennessään)! Kioskilta lähtee lyhyt metsäpolku, jonka päästä löytyy Baddingin kotitalo, joka nykyään on sukulaisten kesäasuntona. Mikäli portti on auki, pihalle saa kuitenkin mennä. Harmillisesti (ja toki täysin ymmärrettävästä syystä) sisälle ei kuitenkaan pääse.

Kiitos Päiville loistavasta reissusta! Kiitos myös reissukaverit Ne Tammelat, Gone with the Gastons, Kristallinhohtoa ja Kerran elämässä sekä meidän maailman paras kuski Mariina. Toivottavasti törmätään muillakin reissuilla!

20 Kommenttia
Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö

Millainen oli somelähettiläsvuoteni?

13.7.2023

Niin se vaan hurahti vuosi vauhdikkaasti Iisalmi & tienoiden somelähettiläänä! Vähänpä tiesin, kun laitoin Jarmolle tarjousta menemään reilu vuosi sitten. En nimittäin olisi ikinä uskonut, minkälaisiin seikkailuihin pesti minut kuljettaisikaan ja miten paljon lämpimiä kohtaamisia, huikeita paikkoja ja tunnelmallisia majoituksia vuosi pitäisi sisällään!

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Nyt on somelähettilyyden merkeissä viimeisen postauksen vuoro, ja mikä olisikaan parempi tapa toteuttaa se kuin fiilistelemällä mennyttä vuotta. Tätä kirjoittaessa sain omat itkuhanat tehokkaasti auki, kun katselin vanhoja kuvia ja palasin niiden kautta tehtyihin reissuihin. Vuosi sisälsi niin paljon onnellisia hetkiä, naurukohtauksia ja hyviä muistoja, että niistä riittää muisteltavaa vielä pitkälle tulevaisuuteenkin!

Kaikki alkoi porosta ja laamasta

Ihka ensimmäinen reissu suuntautui Hanhenlentoon, joka on iisalmelainen kotieläinpiha. Pääsimme elämykselliselle eläinkävelylle lähimetsään Tuisku-poron ja Elsa-laaman kanssa. Lisäksi pääsimme rapsuttelemaan ihanaa aasivauva Rauhaa sekä majoittumaan tunnelmallisessa järvenrantamökissä. Muistan, miten emme malttaneet lainkaan mennä nukkumaan, vaan fiilistelimme alkukesää ja sen äänimaailmaa pitkälle yöhön. Istuimme mökin terassilla teekupit kädessä ja odotimme, milloin ruokailemaan tullut yksinäinen joutsen olisi kuvausetäisyydellä.

Hanhenlennosta matka jatkui seuraavana päivänä Iisalmen keskustaan, hotelli Golden Domeen. Söimme hotellilla älyttömän hyvää sienikeittoa (vieläkin herahtaa vesi kielelle, kun sitä muistelee) ja majoituimme hyvin persoonallisessa hotellihuoneessa, josta löytyi esimerkiksi mahtipontinen samettipintainen nojatuoli. Kotimatkalla kävimme Lapinlahden Väisälänmäellä, josta aukeaa yksi Suomen kansallismaisemista. Pistäydyimme samalla reissulla myös mäellä sijaitsevaan pikkuruiseen kahvilaan, ja pääsimme nauttimaan savolaisen lupsakasta asiakaspalvelusta – sekä herkullisesta mustikkapiirakasta!

Ensimmäisen reissun postaukset:

Ruskaretket sisällä ja ulkona: kansallispuistosta kalakämppään ja melonnasta museoon

Seuraavalle reissulle sain mukaan rakkaan ystäväni Nean, ja hänen kanssaan pääsimme nautiskelemaan luonnosta ja kulttuurista. Aloitimme reissun yöpymällä Hotelli Sinisessä Helmessä. Ihailimme kilpaa huoneen massiivisia hirsiseiniä – ja nukuimme kuin tukit. Pakko myöntää, että aamulla oli vaikea lähteä. Olisimme mieluusti jääneet tuijottelemaan hotellilta avautuvaa järvimaisemaa pidemmäksikin aikaa.

Hotelliyön jälkeen tiedossa oli ulkoilua. Ensin kävimme Tiilikkajärven kansallispuistossa telttailemassa (suurkiitos HR-Sportsille toimivista vuokravehkeistä!). Vaaleat hiekkarannat ja valoisa mäntykangas tekivät meihin vaikutuksen, ja Tiilikkajärvi nousikin yhdeksi lemppariksi kansallispuistojen osalta. Oli taianomaista herätä uuteen päivään teerien kukerrusta kuunnellessa, enkä varmasti koskaan unohda sitä hetkeä, kun vuoden viimeinen neitoperhonen laskeutui kädelleni kesken tiskauksen. Tilanne oli absurdi, sillä ensimmäisten pakkasöiden jälkeen luulin, ettei niitä enää olisi. Ehkä se oli jompikumpi edesmenneistä isovanhemmistani, jotka elivät koko pitkän elämänsä Tiilikkajärven rannalla?

Tiilikalta jatkoimme Ruukin tuvalle. Tarkoitus oli meloa sieltä Savisaaren kalakämpälle, mutta syysmyrsky (ja olemattomat melontataidot) teki hommasta liian haastavan. Tyydyimme melomaan Ruukin tuvalla, jonka jälkeen suuntasimme ensin Henkan suosituksesta Uuranholille ja sen jälkeen kalakämpän vastarannalle, josta sitten soudimme lyhyen matkan mökkisaareen. Askeettinen kalakämppä oli miellyttävä elämys. Saunoimme pitkään, söimme illallista kynttilänvalossa ja kuuntelimme liian paljon true crime -podcasteja, sillä mielikuvitus alkoi lentää turhankin vilkkaasti…

Pidennetyn viikonlopun aikana ehdimme myös vierailla neljässä erityyppisessä museossa. Mukaan mahtui Olvin Panimomuseo kummituksineen, Taidemuseo Eemil, Rukajärvi-keskus sekä Postimerkkimuseo. En ole museoiden suurin fani, mutta nyt täytyy käsi sydämellä sanoa, että meille osui mielenkiintoisia ja ennen kaikkea hyvin rakennettuja näyttelyitä. Erityisesti Panimomuseon markkinoinnin historiaosio jäi (varmaan jo ammattinikin puolesta) hyvin mieleen. Oli hauska päästä katselemaan vanhoja tv-mainoksia, joista osan muistan hämärästi omasta lapsuudestani (ja toki oli aikamoinen järkytys tajuta, että lapsuudenaikaiset jutut ovat jo museokamaa!). 

Lokakuinen retkemme oli aamusta iltaan täynnä ohjelmaa, ja muistan kotiin päästyäni miettineeni, että nyt oli reissu, josta riittää kirjoitettavaa monen postauksen verran! Ja niinhän siinä kävi, että postauksia tuli tältä reissulta raapustettua kaikkiaan viisi:

Lumipyryssä Metsäkartanolle, liukulumikenkäilyä Lapinlahdella ja rentoutumista Runnilla

Kun kotona ilmassa alkoi jo olla lupauksia keväästä, päätimme lähteä talven ja hankien perässä Lapinlahdelle, Jokiniemen matkailun Ankkuri-mökille. Jälleen kerran yksi täydellisesti sisustettu mökki! Kaukana taitavat olla ne ajat, kun mökeillä kaikki oli vähän eriparia ja sisustuksessa oli värejä enemmän kuin Tikkurilan maalikirjassa… Ankkurissa majaillessamme meihin iski myös paha mökkikuume, joka ei ole vieläkään hellittänyt. Puheissa palaamme usein Ankkurin huikeisiin maisemiin ja mietimme, miten hienoa siellä mahtaisikaan olla kesällä…

Illan vietimme saunoen sekä takkatulesta ja tähtitaivaasta nautiskellen. Seuraavana päivänä suuntasimme lumikenkäilemään ensimmäistä kertaa ikinä! Ja jos alun sekoiluja ei lasketa, niin homma luonnistui ihan hyvin. Nautimme lounaan viihtyisässä ja uudenkarheassa kodassa ja muistan miettineeni, miksei sitä useammin tule lähdettyä talvellakin ulos luontoon – edes päiväkahville. On niin helppo uppoutua koneella töihin, että muutaman tunnin valoisat hetket talvella vilahtavat turhan usein kokonaan ohi…

Lapinlahdelta matka jatkui Rautavaaran Metsäkartanolle. Kerrankin kävi tuuri, sillä samaan aikaan Metsäkartanolla oli sadoittan alaskanmalamuutteja, jotka olivat lapsuudessa yksi lempiroduistani (minulla oli jo nimet kymmenelle koiralle mietittynä…). Taivaalta pyrytti lunta koko vuorokauden ja ilma oli lumisateesta harmaa. Vilistimme pihalla kuin lapset ja kävimme aina välillä lämmittelemässä takan ääressä sisällä. Kävimme myös pilkillä. Saalista emme saaneet, mutta kokemuksen kyllä! Sisätiloissa testasimme jousi- ja puhallusammunnan lisäksi makuulautailua. En muista, milloin olisin aikuisiällä nauranut niin paljon kuin laudoilla maatessamme ja joka raajalla sätkiessämme!

Metsäkartanolta matka jatkui Spa Hotel Runniin, jossa vietimme rentouttavan vuorokauden hoidoista, savusaunasta ja poreista nauttien. Runni oli positiivinen yllätys monella tapaa: kylpylän lisäksi alueella on mielenkiintoinen historia terveyslähteineen. Ja pakkohan se oli itsekin hörppiä terveyslähteen vettä: ikuista kauneutta tai terveyttä se ei kuitenkaan valitettavasti tuonut – ainoastaan vahvan raudan maun suuhun.

Talven postaukset:

Vauhdikas kesä puutelttoineen ja eukonkantoineen

Kesän reissut pitivät sisällään monta mielenkiintoista kohdetta. Ensin kävimme tutustumassa Ylä-Savon uunituoreisiin kulttuurimatkailureitteihin: hauskassa konseptissa sovelluksesta siis löytyy valmis reitti oman matkaoppaan kera! Oli kiva keskittyä rauhassa kuvaamiseen, kun kertoja kertoi taustalla samaan aikaan kohteen historiasta. Valitsimme kuudesta reitistä kaksi (Kirkot kertovat ja Vesi loi uutta), jotka kävimme kiertämässä. Harmillisesti suurin osa kirkoista oli kesälauantaina kiinni tai varattuja, mutta silti pääsimme hyvin tunnelmaan. Reissun ajan majoituimme sympaattisten Kirsin ja Martin luonna Villa Kirmakan Mustikka-mökissä (tai paremminkin huvilassa). Pääsimme myös testaamaan savusaunaa, johon jäi aikamoinen palo! Olen koettanut metsästää täältä kotoa jostain lähistöltä savusaunaa, mutta ei ole ainakaan vielä tullut mitään kohtuuhintaista vastaan…

Olin haaveillut pitkään siitä, että pääsisin testaamaan puutelttaa eli tentsileä, ja tähän tarjoutui myöskin kesällä mahdollisuus! Kävimme vierailemassa Vaarojen Majojen kanssa Rautavaaran Rouskunhiekalla, jossa pääsimme testaamaan tentsileä käytännössä. Sää ei ollut meidän puolellamme, mutta myrskysäässä oli oma tunnelmansa: tuulen tuivertaessa ja sateen vihmoessa ulkopuolella, kääriydyimme makuupusseihimme ja nukahdimme. Tentsile oli ehdottomasti sellainen, mitä haluan jatkossa päästä testaamaan uudestaan! Todella kiva vaihtoehto ihan tavalliselle telttailulle. Plussaa siitä, ettei tarvinnut nukkua käpyjen päällä!

Kotimatkalla piipahdimme vielä Rautavaaran Kiparilla, josta olin kuullut jokaisella reissulla niiiiiiin paljon ylistyssanoja, että olihan se käytävä itsekin toteamassa. Paikka on historialtaan mielenkiintoinen, eivätkä maisematkaan hullummat olleet!

Kesän alussa tein myös postauksen Pohjois-Savon vauhdikkaista kesätapahtumista. Listalta löytyi muun muassa Eukonkannon MM-kisat, ja sinne mekin suuntasimme viimeisellä reissullamme. Sonkajärvellä oli mahtava tunnelma, ja tapahtumasta tulikin tehtyä minivideot Tiktokin ja Instagramin puolelle, jossa ne keräsivät paljon kiinnostusta. Samaisella reissulla vierailimme myös Iisalmen Koivukujabiennaalissa.

Kesän postauksista ei vauhtia puutu:

Mitä seuraavaksi? Veikö Pohjois-Savo sydämeni?

Paljastettakoon heti alkuun, että Pohjois-Savo on vienyt sydämeni jo vuosia sitten. Sillä on ja tulee aina olemaan tärkeä paikka sydämessäni, sillä vietin siellä lapsuuteni ja nuoruuteni kesät mökkeillen Älänteen rannalla. Yhteisiin vuosiimme on mahtunut paljon, ja Pohjois-Savossa olen elänyt elämäni onnellisempia aikoja – sekä kohdannut myös lohdutonta surua isovanhempieni nukkuessa pois.

Somelähettilyyden myötä ollut ilo ja kunnia päästä kertomaan pohjoissavolaisista yrityksistä sekä luontokohteista täällä blogissa sekä Instagramin puolella. Olen alusta asti ollut sitä mieltä, että Pohjois-Savo on maakuntana hieman aliarvostettu: Se jää valitettavan usein pelkäksi ohikulkukohteeksi, kun suunnataan etelästä pohjoiseen. Moni lukijakin kertoi, että kunnat ovat nimenä tuttuja, mutta niiden ohi on tullut lähinnä ajettua. Toivottavasti jatkossa muistatte myös pohjoissavolaiset kohteet matkoja suunnitellessa!

Matka on ollut opettavainen ja äärettömän mielenkiintoinen. Somelähettiläsvuosi alkoi porosta ja laamasta ja päättyi Eukonkantoon, joten kukaan tuskin voi väittää, että reissusta olisi puuttunut vauhtia tai näyttäviä liikkeitä! Ja vaikka vuosi onkin nyt taputeltu, postaukset ja muut somesisällöt jäävät silti elämään omaa elämäänsä. Toivon, että ne toimivat inspiraationa lukijoille vielä myöhemminkin, kun suunnittelette reissuja kotimaassa.

Mitä taas tulee omiin Pohjois-Savon reissuihini, niin ne jatkuvat varmasti tulevaisuudessakin! Vielä jäi muutamia kohteita käymättä – ja monet ajan kanssa hörpityt kahvit paikallisten kanssa juomatta! Ei siis sanota ihan vielä näkemiin.

Iso kiitos Iisalmi & tienoot, erityisesti Jukka, Jarmo ja Kirsi. Teidän kanssa on ollut kiva tehdä töitä ♥ Nyt olisikin hauska kuulla teiltä lukijoilta, mikä retki tai kohde sulla on erityisesti jäänyt näistä Iisalmi & tienoot -reissuista mieleen?

10 Kommenttia