Browsing Category

road trip

Norja Raha road trip

Budjettipostaus: paljonko Norjan road trip maksoi?

17.1.2021

Kuten aiemmillakin reissuilla, pidin myös Norjassa tarkkaa kirjanpitoa siitä, mihin euroni (tai oikeastaan kruununi) kuluivat. Raapustimme reissukaverini kanssa orjallisesti kaikki ostokset ja kortinvingutukset ylös yhteiseen, Norjan budejttia varten perustettuun WhatsApp-ryhmään.

Mihin sitten kulutimme (kaikki) rahamme road tripillä? Lähinnä liikkumiseen eli dieseliin ja junalippuihin. Alla vielä tarkempaa listausta siitä, paljonko kymmenen päivän Norjan reissu autolla lopulta kustansi.

Junaliput Rovaniemi-Pasila: 283,00 euroa

Ei hätää – halvemmallakin varmasti pääsee! Olimme vain aivan liian myöhään liikkeellä, ja se kostautui lippuostoksilla. Meillä ei ollut kovin tarkkaa aikataulua, joten pystyimme onneksi siirtämään reissua lippujen saatavuuden mukaan. Alunperin meidän oli siis tarkoitus kulkea Rovaniemelle ja sieltä takaisin junalla, mutta Rovaniemen suuntaan ei enää ollutkaan saatavilla autojunalippuja. Niinpä päätimme (pakon sanelemana) ajaa parin pysähdyksen taktiikalla Norjaan ja hypätä vasta kotimatkalla autojunan kyytiin.

Onnistuimme säästämään junalipuissa useamman kympin pienellä kikkailulla. Ostimme siis autopaikkalipun vain kaverilleni, kun itse taas ostin huomattavasti halvemman opiskelijalipun. Mikäli olisimme lisänneet autolippuun kaksi matkustajaa, loppusumma olisi ollut huomattavasti kalliimpi. En tiedä, jumittivatko VR:n sivut jälleen kerran vai mikä oli homman nimi, mutta jostain syystä autolippulaisena ei voinut valita mitään ”erikoislippua”.

Polttoaine: 286,00 euroa

Ennen reissua luimme kauhutarinoita siitä, miten Norjassa olisi vaikeaa löytää huoltoasemia ja että polttoaine olisi kaikkialla järkyttävän hintaista. Kerrankin meillä kävi tuuri, sillä saatoimme todeta moiset pelottelut turhiksi: huoltoasemia tuli vastaan tasaisin väliajoin eikä dieselin hinta ollut Suomen hintatasoon verrattuna mitenkään erityisen kallista. Ostimme kuitenkin varmuuden vuoksi Suomen puolelta 20 litran dieselkanisterin. Tälle hätäavulle ei onneksi ollut käyttöä reissun aikana, ja tyhjensimmekin kanisterin tankkiin vasta paluumatkalla juuri ennen Rovaniemen junaan loikkaamista.

Ajoimme kymmenen reissupäivän aikana yhteensä reilut 3000 kilometriä. Hassua, miten äkkiä sitä tottuu kaikkeen, sillä melko pian meistä alkoi tuntua, etteivät viiden tunnin ajomatkat oikeastaan olleet edes pitkiä. Yritimme hoitaa ajot pois alta aamuvarhaisella ja iltamyöhällä, jotta päiviin jäi tarpeeksi seikkailuaikaa.

Ruoka: 178,92 euroa

Heti alkuun minun on pakko tehdä aaltoja ja soittaa fanfaareja reissukaverini puolesta. Hän paneutui retkieväisiimme aivan uskomattomalla tarmolla ja mielenkiinnolla: sain ennen reissua valmiin listan, johon oli koottu jokaiselle päivälle aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Kaverini oli laskenut kalorit ja pussittanut esimerkiksi aamupalapuurot grammalleen pieniin Minigrip-pusseihin. Lisäksi hän käytti paljon aikaa ja vaivaa muun muassa jauhelihojen ja Nyhtiksen kuivattamiseen.

Itse olen melko huoleton ruokailujen suhteen, joten arvostin suuresti kaverini näkemää vaivaa. Onneksi en ollut yksin reissussa, sillä olisin muuten vetänyt kymmenen päivää pelkällä tee ja varrasleipä + Koskenlaskija -kombolla ja olen melko varma, ettei tuollaisella ruokavaliolla kyllä olisi kovinkaan montaa huippua jaksettu valloittaa.

Ostimme kaikki ruokatarvikkeet Suomen puolelta – ja hyvä niin. Siinä, missä saatoimme dieselin kohdalla päästä suhteellisen halvalla, ruokatarvikkeet liikkuivat aivan toisissa hinnoissa. Pari kertaa nappasimme tankkauksen yhteydessä Norjan puolelta jotain pientä purtavaa, ja se näkyi jättimäisenä laskuna kassalla. Reissun ajan menimme pitkälti perusaineksilla: aamupalalta ja iltapalalta löytyi puuroa, Pilttiä, (surullisen kuuluisia) varrasleipiä Koskenlaskijalla ja teetä. Lounas ja päivällinen taas sisälsivät usein Nyhtistä tai jauhelihaa ja tomaattikastiketta sekä couscousta tai riisiä.  Ostimme myös muutaman valmiin ”pussiretkiruuan”, jotka toivat mukavaa vaihtelua ja helppoutta ruuanlaittoon.

Yöpyminen: 130,00 euroa

Olimme liikkeellä teltan kanssa, mutta saimme silti kulutettua yöpymisiin jonkun verran rahaa. Suomen puolella yövyimme menomatkalla sekä Oulussa että Levillä hotellissa, ja Norjan puolella yöpymiskustannuksiin kuului pari telttapaikkaa matkailualueilta. Periaatteessa olisimme voineet yöpyä Norjan luonnossa lähes missä tahansa ilmaiseksi, mutta toisaalta olimme taas valmiita maksamaan sähköstä, lämpimästä vedestä ja vesivessasta. Yhden yön nukuimme myös sympaattisessa pikkumökissä, sillä olimme koko päivän kestäneen patikoinnin ja vesisateen jäljiltä niin väsyneitä ja kylmissämme, että halusimme päästä jonnekin muualle kuin autoon tai telttaan kuivattelemaan.

Pysäköinti: 25,00 euroa

Pysäköintikulut tulivat Suomen puolelta, Oulusta ja Leviltä, sillä Norjan puolella emme joutuneet kertaakaan maksamaan pysäköinnistä. Lofooteilla oli muutamia maksullisia parkkipaikkoja, mutta niiden läheltä löytyi usein myös ilmaista parkkitilaa. Tietulleista sen sijaan ei ole vielä(kään) kuulunut mitään, joten niitä en voi tähän erikseen listata.

YHTEENSÄ: 902,92 euroa, josta oma osuuteni oli 451,46 euroa

Jo ennen matkaa sovimme, että kaikki kulut laitetaan puoliksi, ja linjauksemme piti koko reissun ajan. Tiedän, että hieman paremmalla suunnittelulla olisimme varmasti päässeet halvemmalla, sillä kuten jo aiemmin totesin, Norjassa olisi voinut majoittua myös ilmaiseksi. Myös ruokaostoksissa olisi helposti pihistämisen varaa, mutta meille taisi iskeä jonkinlainen paniikki juuri ennen Norjan rajaa ja yritimme ahtaa auton täyteen ruokaa (, joista suurimman osan sitten raahasimme reissun jälkeen takaisin koteihimme, haha). Miltä rahankäyttömme vaikuttaa? Minkälaisilla budjeteilla te muut olette (auto)matkailleet Norjassa? Loppuun vielä muutama kuva maailman söpöimmistä sarvipäistä, joihin törmäsimme etsiessämme yöpymispaikkaa Blåvatnetin läheltä.

Lofootit Matkustaminen Norja road trip

Viisi vinkkiä Norjan road tripille

5.1.2021

Päätin aloittaa Norjan road trip -postaussarjan listaamalla muutamia hyviä vinkkejä, jotka kannattaa ottaa huomioon joko ennen reissua tai sen aikana, mikäli suuntaa autolla Lofooteille.

1. Facebook-ryhmistä vinkkejä ja vertaistukea teltta- ja kuvauspaikkoihin. Olen todella laiska liittymään mihinkään Facebook-ryhmiin ja monesti jätänkin liittymispyynnöt lähettämättä, koska en näe niissä mitään järkeä. Ennen Norjaa liityin kuitenkin Suuntana Pohjois-Norja -nimiseen Facebook-ryhmään. Ryhmä on todella aktiivinen, ja sieltä saa kysymättäkin hyviä vinkkejä esimerkiksi teltta- ja kuvauspaikkoihin liittyen. Lisäksi ryhmässä voi huoletta kysellä niitä vähän hassumpiakin kysymyksiä Norjasta ja matkailusta – apua löytyy aina.

2. Park4night-sovellus apuna telttapaikan metsästyksessä. Sovellus pelasti meidät monelta hukkakilometriltä ja säästi hurjasti aikaamme. Sovelluksesta voi hakea käyttäjien lisäämiä leiriytymispaikkoja tietyltä alueelta. Merkintöihin saa lisättyä kommentteja ja kuvia, jotka antavat hieman osviittaa siitä, mitä on luvassa. Lisäksi  sovelluksesta löytyy retkeilijälle tärkeää tietoa esimerkiksi pohjista (kivipohja, hiekkapohja, nurmikko jne.). Osa leiriytymispaikoista on tarkoitettu vain asuntovaunuille ja -autoille, mutta tällaiset paikat on merkattu erikseen. Sovellus oli reissun pelastus, ja sen ansiosta yövyimme joka yö kivoissa paikoissa ympäri Pohjois-Norjaa. Voin siis suositella tätä lämpimästi kaikille Norjassa telttaileville ja autossa nukkuville!

3. Kuntoile ennen reissua, mikäli haaveilet vuorten valloittamisesta. Tämä! Itse ajattelin olevani ihan ok kunnossa, kun olin vaellellut koko kevään ja kesän pitkiäkin lenkkejä rinkka selässäni, mutta totuus lävähti Norjassa vasten kasvoja. Vaikka nousut eivät välttämättä ole pitkiä, ne ovat usein todella jyrkkiä ja reitit ovat yleensä luonnontilaisia eli kaukana suomalaisista huolletuista pitkospuista ja portaista. Esimerkiksi portaat saattavat olla luonnonkivistä rakennetut, jolloin askellukset eivät tietenkään ole tasaisia. Kunnon lisäksi monille reiteillä tarvitaan myös jonkinlaista kartanluku- ja suunnistustaitoa, sillä reitit eivät useinkaan ole kovin hyvin merkittyjä. Kannattaa siis kotona hieman tutkailla karttaa ja palautella mieleen, miten sitä kompassia luettiinkaan, jos taito on jostain syystä päässyt ruostumaan.

4. Osta ruuat Suomesta ja tankkaa auto Suomen puolella. Näin voit säästää kunnon summan. Tankkauksen lisäksi ostimme vielä 20 litran kanisterin ja täytimme sen dieselillä ennen rajan ylitystä. Myös elintarvikkeet kannattaa ostaa kotimaasta, sillä ruoka on Norjassa tunnetusti kallista: ruuan ja alkoholin hinta Norjassa oli ainakin vielä maaliskuussa 63 % EU:n keskitasoa korkeampi. Norjassa on myös paljon pieniä kauppoja, ja tämä näkyy sekä valikoimassa että hinnassa. Prisman tai Citymarketin kaltaisista isoista marketeista voi siis vain haaveilla…

5. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä: jätä tilaa spontaaniudelle. Norjassa (tai ainakaan meidän reissullamme) mikään ei mennyt, kuten alunperin olimme suunnitelleet. Ensinnäkin alati vaihtuva sää saattaa tehdä reissusta hankalan, jos se on aikataulutettu minuutilleen. Armoton auringonporotus saattaa minuuteissa vaihtua järkyttävään sadekuuroon tai kaunis kesäpäivä muuttua hetkessä kunnon myrskyksi.  Sateet voivat kestää jopa viikkoja, joten voi olla, että ne ajoittuvat juuri omalle reissulle. Tällöin viimeistään mitataan, onko matkailijalla tarpeeksi huumoria mukana.

Sään lisäksi pitkät välimatkat (, jotka voivat näyttää kartalta katsottuina naurettavan lyhyiltä) saattavat aiheuttaa päänvaivaa. Lyhyiltä ja nopeilta vaikuttavat etäisyydet voivat olla kaikkea muuta, ja mutkaisilla vuoristoteillä sattuu ja tapahtuu helposti. Ja vaikkei sattuisikaan, niin Norjan upeat maisemat lumoavat kaikkialla, joten niiden ihailulle kannattaa myös varata aikaa.

Yleisesti voisikin kai sanoa, ettei Norjaan kannata lähteä pipo liian kireällä tai aikataulu liian tarkasti suunniteltuna: kaikki menee kuitenkin luultavasti mullinmallin – jos ei kanssamatkustajien niin viimeistään luontoäidin toimesta.

Sellainen oli oma listaukseni. Minkälaisia vinkkejä teiltä löytyy Norjan reissuun tai yleisesti auto+teltta -yhdistelmään liittyen?

Latvia Liettua Puola Raha road trip Viro

Budjettipostaus: paljonko Baltian road trip maksoi?

3.6.2020

Jo road tripia suunnitellessamme lupasin itselleni, että talletan orjallisesti kaikki kuitit ja kirjaan blogiin jokaisen reissullani kuluttamani sentin. Usein muiden matkapostauksia lukiessani jään miettimään, mitä kaikki oikein mahtoi maksaa. Vaikka postauksessa olisi mainittu halvat lentoliput tai puoli-ilmainen polttoaine, matkakuluihin liittyy paljon muutakin. Siksi talletin jokaisen kuitin reissumme ajalta matkavihkon väliin ja toivoin, että ne olisivat tallella vielä koti-Suomessakin. Ja siellähän ne olivat. Paksu pino valkoista liukasta paperia ja pelottavan paljon numeroita…

DSC_4999
Laivaliput: 182 euroa

Tässä kohtaa ei kannata vielä lyödä hanskoja tiskiin, sillä huomattavasti halvemmallakin pääsee. Menomatkalla laivalippujemme (2 henkilöä + henkilöauto) hinta oli vielä kohtuullinen, yhteensä 58 euroa. Ostimme liput etukäteen, käytimme muutamia bonuspisteitä – ja säästimme. Takaisin tullessa tilanne oli hieman toinen. Ensin emme olleet varmoja, milloin tulemme takaisin eikä kotiinpaluulla tuntunut aluksi olevan minkäänlaista kiirettä. Mutta sitten se iski, koti-ikävä. Lisäksi meistä tuntui, ettei Virossa enää ollutkaan niin paljoa tekemistä, kun perheenjäsenet olivat töissä ja melkein koko matkakassa tuhlattu. Niin me sitten eräänä iltana päätimme, että huomenna lähdettäisiin kotiin. Maksoimme ensin itsemme kipeiksi (124 euroa) päästäksemme laivaan, jonka autopaikat oli muka loppuunmyyty joka toinen minuutti, eikä kyseistä matkaa varatessa voinut tietenkään käyttää bonuspisteitä. Veikkaan, että jos olisimme toimineet hieman järkevämmin, loppusumma olisi ollut huomattavasti maltillisempi… Olkaa te siis viisaampia!

Polttoaine: 110 euroa

Pidimme koko reissun ajan myös kirjaa dieselin hinnoista. Kirjoitin orjallisesti ylös bensa-aseman osoitteen ja kulloisenkin litrahinnan. Näin kotimatkalla oli helpompi miettiä, millä asemalla olisi järkevintä tankata. Edullisinta diesel oli Puolassa (0,898 e/l) ja Latviassa (0,947 e/l), joten täytimme tankkimme vain näissä maissa. Virossa ja Liettuassa diesel oli huomattavasti kalliimpaa, ja hinta lähentelikin Suomen hintaluokkaa.

Tietullit, lautta- ja parkkimaksut: 42,20 euroa

Heti alkuun mainittakoon, että tuohon 42,20 euroon sisältyy myös Liettuassa maksettu 20 euron tietulli ja 11,80 euron lauttamatka. Parkkeerasimme automme usein ilmaispaikoille, kuten kauppakeskuksien eteen, mutta eivät parkkimaksut muutenkaan olleet kovin kummoisia: useimmissa paikoissa parkkeerasi puoleksitoista tunniksi muutamalla kymmenellä sentillä. Pärnussa ja Riian keskustassa oli meidän reissumme kalleimmat parkkimaksut: Riikan keskustassa maksoimme 3 euroa tunnilta ja Pärnun rannalla 2 euroa puolelta tunnilta.

Parkkimaksut ovat siis varsin maltillisia (, jos vertaa esimerkiksi rakkaaseen Turkuun) kaikkialla Baltian maissa. Kolikoita on hyvä pitää jemmassa parkkimaksuja silmällä pitäen, sillä kaikkialla ei voi maksaa kortilla. Jotkin automaatit tuntuvat myös olevan todella tarkkoja siitä, minkälaisessa ”muodossa” rahat hyväksyvät… Esimerkiksi Jurmalassa, jossa maksetaan kahden euron tietulli, lippuautomaatille kertyi nopeasti pitkä jono, kun automaatti ei hyväksynyt minkäänlaisia kolikoita sisäänsä._DSC5066
IMG_5116

Majoitukset (8 yötä): 158 euroa

Kahdeksan yötä, joista kolme nukuimme hotellissa. Neljä yötä meni sukulaisten luona ja yhden yön nukuimme reippaina retkeilijöinä autossa. Ensimmäinen hotelliyömme Vilnassa Panorama Hotelissa (Sodu str. 14) maksoi kahdelta henkilöltä 70,00 euroa. Toisen yön nukuimme taas Puolan Suwalkissa, Logos Hotellissa (Tadeusza Kościuszki 120), josta pulitimme 43 euroa. Siinä oli ainakin 35 euroa liikaa… Viimeisen hotelliyömme vietimme Kaunasissa, iki-ihanassa Hotel Babilonasissa (Raseinių g. 25). Jos kyseessä ei olisi ollut budjettimatka, olisimme varmasti jääneet sinne asumaan. Aamupala kuului hotellihuoneen hintaan sekä Vilnassa että Kaunasissa. Puolassa emme olisi edes uskaltautuneet aamiaiselle karmivan hotelliyön jälkeen…

Ravintolat: 80,85 euroa

Olimme jo roadtrippiä suunnitellessamme sopineet, että ruuasta saa ja voi tinkiä, sillä emme kumpikaan haikaile erikoisten ravintolakokemusten tai makuelämysten perään. Meille oli siis ihan ok syödä kaupan valmissalaattia auton etupenkillä tai mussuttaa hätäisesti vauhdissa kyhättyjä eväsleipiä merenrannalla. Muutaman kerran eksyimme kuitenkin myös ravintolaan: Latvian Iecavassa sijaitseva Krogs Sombrero (Rīgas iela 31) oli ainoa ravintola, johon olimme etukäteen suunnitelleet menevämme. Lidosta taas saimme molemmat ”oman näköisemme” ruoka-annokset useammassa kaupungissa ja Puolan Augustówissa herkuttelimme yhtenä iltana pitsat Blues Brothers -ravintolassa (Mostowa 16). Emme siis yhtenäkään päivänä vetäneet mitään kolmen ruokalajin menuuta tai nautiskelleet useampaa viinilasillista ruuan kanssa.

IMG_5264
DSC_4849

Ruokaostokset: 194,75 euroa

Meillä meni kauppaan yllättävän paljon rahaa. Monesta kaupasta tuli ostettua tuliaisia tai jotain ”outouksia”, joita oli pakko päästä testaamaan. Lämpiminä päivinä myös pullovettä, virvoitusjuomia ja jäätelöä kului kiitettävästi. Vaikka kaikissa neljässä maassa onkin edullista käydä kaupassa, tuntuu loppusumma silti hieman pahalta. Myönnetään, muutamat suklaapatukat ja limsat olisi voinut jättää ostamatta!

Ylimääräiset shoppailut: 157,48 euroa

Halpaa kuin saippua! Tuo summa sisältää siis meidän molempien shoppailut (ja niitä kasseja oli hävettävän paljon…) sekä tuliaiset useammalle tärkeälle tyypille. Kolusimme aika paljon alerekkejä ja teimmekin niistä yllättävän hyviä löytöjä.

YHTEENSÄ: 925,28 euroa. 

Ja koska en suinkaan ollut reissussa yksin, pitää loppusumma vielä jakaa kahdella. Roadtrip maksoi minulle kaikkiaan siis 462,64 euroa._DSC5020

Missä olisi voinut säästää?

Varmaan aika lailla kaikessa. Kyseessä oli kuitenkin meidän ensimmäinen ulkomaan roadtrippimme, joten pienet löysäilyt ja huolettomuudet budjetoinnissa sallittakoon.

Kaikki olisi varmasti ollut helpompaa ja halvempaakin, jos olisimme osanneet suunnitella reissuamme hieman tarkemmin etukäteen. Jos olisimme tienneet, missä milloinkin liikumme, olisimme voineet varata edullisempia hotellihuoneita ja laivalippuja aiemmin. Toisaalta halusimme kuitenkin säilyttää vapautemme mennä ja tulla fiiliksen mukaan, joka taas sotii tuollaista suunnitelmallisuutta vastaan. Noh, ensi kerralla osaamme ehkä aikatauluttaa hieman paremmin, jolloin voisimme varata ainakin osan hotelleista ennakkoon. Seuraavalle autoreissulle otan ehdottomasti myös teltan mukaan. Siellä on tilavampi ja mukavampi nukkua kuin autossa eikä tarvitse pakon edessä tyytyä epämiellyttäviin hotelleihin ja hotellihuoneisiin…

Myös ruuassa ja erityisesti kauppaostoksissa olisi varmasti ollut varaa säästää. On niin helppoa heitellä ostoskoriin kaikkea, kun hinnat ilmoitetaan eurojen sijaan senteissä. Mutta äkkiä niistäkin vaan kertyy maksettavaa.

Sellaista. Miltä tuo käytetty rahamäärä teidän mielestä vaikuttaa? Itse olen melko tyytyväinen. Elelimme koko reissun ajan ihan mukavasti, pankkitili oli reissun jälkeen plussan puolella eikä tunnu, että olisimme joutuneet luopumaan tai jäämään jostain paitsi säästösyiden takia.

Latvia Liettua Puola road trip Viro

Ryöstöyrityksiä Baltian road tripillä

20.5.2020

En tiedä johtuuko se tietynlaisesta huolettomuudesta ja sisäänrakennetusta sinisilmäisyydestä, mutta olen aina se, jolle sattuu ja tapahtuu. Milloin minua jahdataan Turun moottoritiellä ja yritetään kiilata ojaan, milloin taas onnistun ystäväni kanssa puolivahingossa paljastamaan romanialaisten pyörittämän pentutehtaan ja koirien laittoman maahantuonnin. Baltian road trip ei tietenkään ollut mikään poikkeus, ja olisikin tuntunut oudolta sanoa, että kerrankin kaikki meni putkeen. Omille vanhemmille reissua tuli ehkä jälkikäteen hieman kaunisteltua ja tämä postaus kuuluukin Prahan kokemusten kanssa ehdottomasti samaan ei kerrota äidille -sarjaan.

Taustaksi kerrottakoon, että olen viettänyt Virossa ja Latviassa paljon aikaa jo lapsuudessani 2000-luvun alkupuolella eli idän ihmeet ja ihmeellisyydet niin hyvässä kuin pahassa ovat melko tuttuja. Muistan, miten mökkireissuilla piti aina olla mukana yksi ylimääräinen (mies)henkilö, joka jäi kauppareissun ajaksi vahtimaan autoa, sillä suomalainen rekisterikilpi herätti paikallisissa usein liian suurta mielenkiintoa. Myös taustapeilistä vilkuilut ja erilaiset kiertotievaihtoehdot tulivat vuosien saatossa tutuiksi. Meidät on myös lukemattomia kertoja yritetty pysäyttää mitä erikoisemmilla keinoilla, ja valepoliisit ovat milloin milläkin verukkeella yrittäneet saada meitä poistumaan autosta, luovuttamaan rahamme tai passimme – ja usein vieläpä kaikkia näitä.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, eivätkä ajomatkat etelä-Viroon enää aiheuta ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Niinpä lähdimme Baltian road tripillekin huolettomin mielin varmoina siitä, ettei mikään voi meitä satuttaa. Sopivasti takki auki ja vaaleanpunaiset lasit silmillämme. Mitä nyt elokuisen levollisuuden ja loputtomien viljapeltojen keskellä voisi tapahtua?

Puolalaisten ”poliisien” kynsissä

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, vaeltelimme Baltiassa ja Puolassa ilman sen tarkempaa aikataulua tai reittisuunnitelmia. Ajelimme missä milloinkin ja toisinaan t-risteyksessä arvoimme kivi-paperi-sakset-menetelmällä, minne seuraavaksi suuntaisimme. Minun on aina ollut hieman vaikea keksiä Puolasta mitään muuta hyvää sanottavaa kauniiden maisemien ja luontopolkujen lisäksi. Ehkä siksi, koska tarkemmasta sijainnista huolimatta siellä on aina sattunut ja tapahtunut – eikä aina positiivisessa mielessä. Minulla ei ollut alunperinkään mitään mielenkiintoa mahduttaa Puolaa road tripillemme, mutta koska matkaseuralaiseni ei ollut koskaan käynyt Puolassa, päätin antaa maalle vielä kerran mahdollisuuden.

Emme päässeet kovin pitkälle Puolan puolelle, kun ensimmäinen ”poliisi” jo pysäytti meidät. Autoletkasta hän oli bongannut juuri meidän kilpurimme ja kertoi huonolla englannillaan, miten olimme ajaneet huomattavaa ylinopeutta. Mies olisi tarvinnut meidän passimme sekä paikan päällä tapahtuvan käteismaksun, jotta olisimme päässeet jatkamaan matkaamme. Emme suostuneet kumpaankaan vaatimukseen, jonka seurauksena mies alkoi huutaa jotain puolaksi, ja ränsistyneestä pakettiautosta (, joka ei ollut poliisiautoa nähnytkään) loikkasi ulos kolme muuta miestä. Emme jääneet kyselemään, keitä he olivat vaan painoimme kaasun pohjaan ja katosimme paikalta. Onneksemme miesjoukko ei kuitenkaan lähtenyt peräämme, vaan jäi ilmeisesti vaanimaan seuraavia turisteja.

Toinen kohtaaminen sattui vajaan tunnin ajomatkan päässä, kun jälleen automme pysäytti puolalainen mies. Hän loikkasi tienpientareelta automme eteen, joten meidän oli pakko jarruttaa. Mies viittoi suurieleisesti maahan, johon oli spreijattu pinkki viiva. Raotimme ikkunaamme sen verran, että poliisiksi tekeytynyt mies pystyi kertomaan, että mikäli haluaisimme ylittää rajan, meidän tulisi maksaa hänelle tietulli. Emme tälläkään kertaa olleet innokkaita maksamaan, jonka seurauksena mies alkoi repiä automme ovenkahvoja sekä hakata mielenosoituksellisesti nyrkillä konepeltiämme. Kun emme reagoineet uhitteluun mitenkään, hän päätti heittäytyä automme eteen ja alkoi tämän jälkeen linkata dramaattisesti edessämme – olimmehan ajaneet (pysäköidyllä) autolla hänen päälleen. Kun mies heittäytyi maahan toistamiseen teatraalisesti uikuttaen, pääsimme vihdoin pakenemaan paikalta.

Takaa-ajo Ventspilsista Kolkaan

Siinä missä puolalaiset valepoliisit herättivät meissä lähinnä hilpeyttä, Latviassa tapahtunut takaa-ajo kummittelee toisinaan mielessä vielä nykypäivänäkin. Kaikki alkoi siitä, kun meidän piti Kuurin kynnään jälkeen suunnata Liepājaan ja jäädä yöksi latvialaiseen vankilahotelliin Karosta Prisoniin, joka on toiminut entisaikaan armeijan kurinpitolaitoksena. Päivä oli ollut pitkä eikä Liepāja oikein tarjonnut sitä, mitä olimme etsimässä: Karosta Prisonissa ei ollutkaan huoneita tarjolla, emmekä löytäneet kaupungista ainuttakaan avoinna olevaa ruokapaikkaa – vessasta puhumattakaan. Niinpä päätimme jatkaa suoraan Ventspilsiin, josta toivoimme löytävämme yöpaikan, sillä automajoitus ei houkutellut.

Ventspils ei tehnyt meihin kummoista vaikutusta. Koko paikkaa leimasi välinpitämättömyys, ja katsoimmepa minne tahansa, silmät löysivät korjattavaa; pahvinpaloilla paikattuja ikkunoita, saranoiltaan irrotettuja ovia, hajonneita katuvaloja ja kävelyteiden varsille jätettyjä rikkinäisiä kodinkoneita… Suomalaisella rekisterikilvellä varustettu ajoneuvomme tuntui myös herättävän paikallisissa kiinnostusta, sillä pikkukivet lentelivät ja keskisormet heiluivat meidän ajaessamme laitakaupungilla. Huomasimme myös, miten parhaat vuotensa elänyt bemari tuntui juuttuneen taaksemme. Ihan sama mihin käännyimme, auto pysyi perässämme. Tässä kohtaa jaksoimme vielä vitsailla siitä, miten meidät seuraavaksi ryöstettäisiin ja miten joutuisimme liftaamaan rekkakuskeilta kyydin takaisin Suomeen. Päätimme kuitenkin yhteisymmärryksessä lähteä jatkamaan matkaa, sillä jostain syystä auton jättäminen parkkipaikalle yöksi ei enää houkutellutkaan.

Valmistautuessamme road tripille olimme tehneet sanattoman sopimuksen siitä, että ajaisimme öisin vain äärimmäisessä hädässä. Olimme lukeneet niin monia varoituksia öisistä ryöstöyrityksistä ja epämääräisistä kohtaamisista, että koimme turvallisemmaksi pysyä öisin paikoillaan. Mutta kuinkas kävikään, lähdimme yötä vasten ajamaan Ventspilsista reilun 70 kilometrin päässä sijaitsevaa Kolkaa kohti. Kai me hieman naiivisti uskottelimme itsellemme ja toisillemme, että takapuskurissa roikkuva bemari jäisi Ventspilsiin, ja saisimme jatkaa matkaamme rauhassa.

Jos olisimme etukäteen tienneet, millainen Kolkaan vievä tie oli, emme olisi lähteneet ajamaan sinne myöhään illalla. Reitti kulki valtavan metsän läpi eikä asutuksesta saati katuvaloista ollut tietoakaan. Olimme monta kertaa varmoja siitä, että navigaattorimme ei vain enää toiminut ja että ajaessamme yhä syvemmälle metsään harhauduimme aina vaan kauemmas oikealta reitiltä. Bemari roikkui sitkeästi perässämme, mutta kaikessa siinä epätietoisuudessa ja jännityksessä siitä, riittääkö bensa perille asti, emme ehkä osanneet antaa sille tarpeeksi painoarvoa.

Tapahtumasarja lähti liikkeelle siitä, kun käännyimme isommalta tieltä pikkutielle, ja bemari ampaisi välittömästi reipasta ylinopeutta ohitsemme. Olimme molemmat tyytyväisiä, kun perässäroikkuja teki vihdoin päätöksensä ja jätti meidät rauhaan. Riemu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä pian huomasimme saman auton pysäköitynä tienvarteen hätävilkut päällä. Hämärässä näkyi, miten mieshenkilö heilutti molemmilla käsillään yrittäen saada meidät pysähtymään. Vaistomaisesti painoimme kuitenkin kaasua ja saimme peräämme vihaiset torvensoitot. Ei mennyt kauaakaan, kun bemari oli jälleen takanamme. Meno oli huomattavasti aiempaa aggressiivisempaa ja nyt auto roikkui perässämme pitkiä valoja vilkuttaen. Koska emme taaskaan suostuneet pysähtymään, kuski lähti ohittamaan meitä, mutta jäikin ajamaan viereemme. Kyydissä istuva nainen yritti ensin huitoa meille ja lopulta jonkinlaisen reaktion toivossa alkoi riisumaan vaatteitaan. Meno alkoi olla todella ahdistavaa, sillä auto yritti myös kiilata meitä levennyksille. Lopulta päätimme tehdä äkkijarrutuksen, jolloin jäimme bemarin taakse pariskunnan jatkaessa matkaa ja kadotessa hetken päästä näköpiiristä. Päätimme hetkellisesti hidastaa ajonopeutemme mahdollisimman alhaiseksi, ettemme kohta taas ajelisi peräkkäin. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun saavuimme muutaman kilometrin päähän, ja näimme auton jälleen odottavan meitä tienpientareella. Tällä kertaa autosta pomppasi ulos hantin puolella istunut nainen, jolla oli päällään pelkät alusvaatteet.  Vaaratilanne oli lähellä, kun nainen heilutteli ensin ”Stop or die” -kylttiä yrittäen saada meidät pysähtymään ja huomatessaan, että emme aikoneet hidastaa, päätti vielä viime hetkellä loikata automme eteen. Saimme onneksi väistettyä ja pääsimme taas parivaljakon ohi. Viimeisen kerran pariskunta yritti saada meidät pysähtymään ajamalla jälleen viereemme ja heittelemällä tavaroita voimalla autoamme päin… Meitä pommitettiin kengällä, jonkinlaisella peitolla ja vaatteilla sekä cd-koteloilla ja kaljatölkeillä.

Voin kertoa, etten ole hetkeen ollut niin paniikissa kuin Latvian mutkikkailla ja huonokuntoisilla teillä kaahtatessamme. En tiedä kumpaa pelkäsin enemmän, sitä että törmäisimme johonkin ja suistuisimme tieltä vai sitä, että pariskunta jälleen saavuttaisi meidät. Yö pimeni ja mietimme paniikissa jopa sitä, pitäisikö ajaa ilman valoja siinä toivossa, ettei takaa-ajajat kadottaisivat meidät näkyvistään.

Yhtäkkiä ei ollutkaan yhtään hauskaa leikkiä seikkailijatarta, ja ehdinkin kirota itseni ja typerät ideani ja koko road tripin moneen kertaan.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pääsimme perille Kolkaan. Paniikkimme kasvoi kasvamistaan, sillä meitä seurattiin yhä intensiivisesti. Torvensoitosta ja valojen vilkuttelusta ei voinut erehtyä. Meiltä alkoivat loppua ideat, sillä aamuyön tunteina Kolkan kaupunki nukkui vielä sikeästi eikä missään näkynyt ketään. Kaahailimme liian lujaa kapeilla kaduilla ja yritimme lennosta keksiä sopivia piilopaikkoja. Bensamittarin punainen merkkivalo oli syttynyt jo kilometrejä aiemmin, emmekä tienneet, kauanko voisimme enää jatkaa hippaleikkiä ennen kuin jäisimme kiinni.

Vedimme muutaman ylimääräisen korttelikierroksen päätyen lopulta kirkon pihalle. Auto antoi viitteitä siitä, että bensa oli lopussa, joten meidän oli pysähdyttävä. Onneksemme parkkipaikka oli suojaisa eikä sieltä ollut välitöntä näköyhteyttä tielle, jossa kuulimme bemarin ajavan ohitsemme. Auringonnousuun oli vielä muutamia tunteja aikaa ja pimeys oli vihdoin puolellamme piilottaen meidät varjoihin. Tiesimme, että olisi pakko nukkua, jotta pääsisimme aamulla jatkamaan matkaa. Tiesimme myös, että jossain lähettyvillä pariskunta liikkui vihertävällä autollaan etsien meitä, ja se tieto sai kaikki aistit valppaiksi ja mielen käymään ylikierroksilla.

Minuutit kuluivat eikä mitään tapahtunut. Uni alkoi painaa silmiä, ja vaivuinkin jonkinlaiseen horrokseen. Heräsin kuitenkin jonkun ajan päästä siihen, kun lähestyvän auton valot valaisivat etupenkin. Tönin matkaseuralaiseni rivakasti hereille ja tuijotimme toisiamme silmät pyöreinä samalla, kun vieras auto lipui viereemme. Niiden muutamien sekuntien aikana ehdin jo miettiä, miten pariskunta teurastaisi meidät kirkon pihalle ja miten vanhempani saisivat tietää tästä vasta kuukausien kuluttua.

Auto ei kuitenkaan pilkkopimeässä näyttänyt vihreältä eikä edes BMW:ltä, joten saatoimme vihdoin huokaista helpotuksesta. Mikäli latvialaiset takaa-ajajamme palaisivat paloittelemaan meidät, meillä olisi silminnäkijät tapahtumalle. Vaikkei puolalainen rekisterikilpi varsinaisesti herättänyt luottamusta, halusimme uskoa, että kyseessä oli toinen samanlainen seikkailijapariskunta.

Vaikka loppuyö sujui rauhallisissa merkeissä, en  jostain syystä uskaltanut enää nukahtaa. Käytin hereilläoloajan hyödyksi googlettamalla turvallisia ja mahdollisimman nopeita reittivaihtoehtoja takaisin Viron Ääsmäelle…