Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

retkeily

retkeily retkiruoka

Muutakin kuin makkaraa: helpot retkiruuat

21.11.2022

Ihana, kamala retkiruoka. Retkeily on mukavaa, kun mukana on hyvät eväät – ja raaka-aineet, jotka vievät repusta tai rinkasta mahdollisimman vähän tilaa. Lähes mikä tahansa ruoka maistuu pöpelikössä paremmalta, ja näillä resepteillä valmistat herkullista retkiruokaa nuotiolla tai retkikeittimellä sekä päiväreissuilla että pidemmillä vaelluksilla.

Mutta mitä muuta helppoa lämmintä sitä voisi retkellä valmistaa, kuin makkaraa tai lämpimiä leipiä? Tässä on muutama retkiruoka, jotka on helppo valmistaa eivätkä vaadi Master Chef -tasoista kokkailua tai kokkia. Välineiksi riittää retkikeitin tai nuotio, ja ruuasta riippuen kattila tai pannu. Me hyödynnämme nuotiota kokkailussa aina, kun siihen on mahdollisuus ja sen sytyttämisessä on järkeä.

Kuivaruuat saatu: Kaarna Outdoors


Tomaattinen lohipasta

Tomaattinen lohipasta on yksi ikisuosikkini. Useimmiten raahaamme päiväretkillä mukanamme tuoreita aineksia, mutta yhteistyön tiimoilta testasimme valmistaa herkkupastan kuivatuista aineista; lohesta ja kirsikkatomaatista. Maistui erinomaiselta näinkin, emmekä kumpikaan huomanneet maussa eroa tuoreen ja kuivatun välillä! Lohen ja tomaatin lisäksi kastikkeeseen tulee sipulia, tomaattimurskaa tai -pyrettä sekä mausteita.

Vinkki: Pastan voi helposti korvata myös kvinoalla. Se pitää kylläisenä pitkään ja edistää myös ruuansulatusta. Proteiinia kvinoassa on melkein tuplasti riisiin verrattuna, joten se on hyvä vaihtoehto myös true-retkeilijöille.


Kanawokki

Kanawokki on äärettömän helppo valmistaa, varsinkin jos käytössä on valmiiksi kuivattuja raaka-aineita! Tätäkin klassikkoa voi fiksailla vaikka miten paljon, mutta meidän suosikista löytyy aina kanaa, nuudelia (joko valmiilla maustepusseilla tai ilman), ananasta, herneitä ja maissia.

Vinkki: Kanan voi korvata hyvin myös tofusuikaleilla, jos haluaa kasvisversion! Me maustetaan tofut usein joko kuivatulla taco-kastikkeella, jauhelihamausteella tai currylla – hieman halutusta lopputuloksesta riippuen.


Retkitacot

Tortillat ja tacot taitavat olla ikisuosikkeja kotikeittiön lisäksi myös retkeillessä. Me syödään usein reissuilla molempia, sillä ne ovat vaan niin helppoja ja niihin saa näppärästi taiottua täytteet lähes mistä tahansa. Täytämme tacot milloin kanalla, jauhelihalla tai tofulla ja maustetaan ne aina kuivatulla taco-kastikkeella. Muuten tacon sisältä saattaa löytyä esimerkiksi kuivattua maissia, hernettä ja ananasta sekä juustoraastetta. Jos halutaan oikein herkutella, kannetaan mukanamme pientä creme fraiche -purkkia.

Vinkki: Tacot voi halutessaan korvata tortillaletuilla, jolloin ne vievät repusta tai rinkasta vähemmän tilaa.


Puuro lisukkeilla

Puuro yksinään on melko mautonta ja alkaa nopeasti kyllästyttämään, joten siksi kaikenlaiset lisukkeet ja variaatiot toimivat pelastuksena varsinkin pidemmillä reissuilla. Sen lisäksi, että retkipuuron tulee tietenkin olla maukasta, on sen oltava myös ravinnepitoista. Etenkin näin talviaikaan puuroon kannattaa laittaa reilusti energiapitoisia lisukkeita, kuten pähkinää.

Olemme hyödyntänet Kaarna Outdoorsilta saatuja kuivattuja marjoja (mustikka, vadelma, kirsikka, mansikka) yhdessä ja erikseen, mutta oikeastihan tässä on vain mielikuvitus rajana. Puuron sekaan voi lisätä esimerkiksi raejuustoa, voisilmän, Nutellaa tai suklaata, pähkinöitä, rusinoita, mysliä, mausteita (esim. kanelia tai kardemummaa) keittää kookosmaitoon tai tavalliseen maitoon…

Suolaiset ja makeat letut

Jos puuro on fiksailtavuudeltaan äärettömän helppo retkiruoka, niin samaan yltävät kyllä myös letut; niitä voi valmistaa sekä suolaisella että makealla täytteellä tai syödä sellaisenaan. Tästä helpommaksi retkiruoka tuskin menee? Me olemme vuosien saatossa täyttäneet retkilettuja kaikella mahdollisella; sienillä, tonnikalatahnalla, jauheliha-riisiseoksella, Nutellalla, banaanilla, marjoilla, kinuskikastikkeella… Vain mielikuvitus on rajana!

Vinkki 1: Lettutaikinan voi valmistaa jo kotona ja pakata esimerkiksi tyhjään limu- tai juomapulloon. Jos haluat päästä vielä helpommalla, voit napata retkelle mukaan valmiin lettujauhesekoituksen, johon tarvitsee lisätä vain vettä.
Vinkki 2: Päiväretkille voi helposti pakata mukaan myös jäätelöä, kunhan sen säilyttää ruokatermarissa. Pysyy kesälläkin yllättävän pitkään jäisenä!

kaupallinen yhteistyö retkeily retkiruoka

Helpompaa ruuanlaittoa retkillä + arvonta!

20.10.2022

Olen ihan fiiliksissä, sillä pääsen vihdoin esittelemään täällä blogin puolella uuden yhteistyökumppanin, nimittäin suomalaisen retkeilyyn ja retkiruokiin erikoistuneen Kaarna Outdoorsin! Kyseessä on monipuolinen retkeilyalan yritys, joka tarjoaa pakastekuivattujen retkiruoken lisäksi myös varustevuokrausta sekä päiväretkiä ja vaelluksia niin yrityksille kuin yksityishenkilöillekin. Meillä on ”Kaarnan” kanssa retkeilyyn liittyviä yhteistyökuvioita suunnitteilla enemmänkin, ja maltan tuskin odottaa, että pääsen kertomaan niistä kaikista teillekin!

Tuotteet saatu: Kaarna Outdoors. Postaus sis. mainoslinkkejä

Vaikka retkeilyä on tullut harrastettua useampi vuosi, olen edelleen melko kokematon (ja laiska!) retkiruuan suhteen. Liian usein päiväreppuun sujahtaa makkarapaketti ja rinkkaan (surullisen kuuluisat) varrasleivät ja Koskenlaskija. Tuntuu hurjan haastavalta suunnitella ruokia etukäteen. Tai ei välttämättä sekään, mutta ajatus siitä, että pitäisi kuivattaa keittiössä viikkotolkulla erilaisia raaka-aineita tuntuu tässä elämäntilanteessa, kaiken arjen kaaoksen ja kiireen keskellä, liian työläältä. Siksi hieman kateellisena katselen muiden kuvauksellisia retkieväitä, joihin on selvästi panostettu: on väriä, makuja ja kauniita kattauksia. Ja aina kuvia ihaillessa mietin, että ensi viikolla laitan uunin päälle ja kuivurin laulamaan ja alan itse kuivattaa omat retkievääni. Mutta niin vain arki vie taas mennessään, eikä retkille ehdi sen kummemmin valmistautua.

En usko (tai ainakaan suostu uskomaan), että olen yksin näiden ajatusten kanssa. Siksi olenkin hurjan innoissani päästessäni testailemaan Kaarna Outdoorsin tuotteita sekä jakamaan helppoja reseptejä somekanavissani. Olen myös kerrankin päättänyt olla itselleni armollinen: jostain on lähdettävä liikkeelle, eikä saa olla liian kovat tavoitteet. Valmiit retkiruuat on kuitenkin testattu, ja nyt on aika mennä askel pidemmälle. Miksi kuitenkaan tehdä hommasta yhtään hankalampaa kuin on pakko? Jos tarjolla on valmiiksi kuivattuja tuotteita, miksen hyödyntäisi niitä (ja säästäisi samalla aikaa ja hermoja)?

Yhteistyön tiimoilta saimme Kaarna Outdoorsin Simolta postissa paketin, joka sisälsi erilaisia kuivattuja kasviksia ja marjoja. Sopii loistavasti tähän lihaton lokakuu -teemaan, johon päätimme tänä vuonna ottaa osaa (mies ehkä hieman vähemmän innoissaan kuin allekirjoittanut). Kaikki Kaarna Outdoorsin retkiruuat ovat tosiaan pakastekuivattuja ja ne voi syödä sellaisenaan tai käyttää ruuanlaitossa. Pakastekuivaamalla tuotteiden hivenaineet, vitamiinit ja ravintoarvot säilyvät parhaiten. Lisäksi niiden rakenne pysyy samanlaisena (mikä on mun mielestä edelleen hämmentävää, varsinkin kun miettii retkiruokaa): esimerkiksi kuivurissa viinirypäleistä tulee rusinoita, mutta pakastekuivaamalla ne ovat edelleen viinirypäleitä.

Meillä on ollut nyt tuotteita mukana muutamilla retkillä, ja voin kyllä rehellisesti sanoa, että enää ei olla edes mietitty makkaran pakkaamista mukaan. Tai no, mies saattaa välillä haaveilla hieman lihaisammista annoksista, mutta pääsääntöisesti on onnistuttu kokkailemaan varsin maukkaita ja täyttäviä aterioita! Tulen jakamaan retkireseptejä täällä blogin puolella myöhemmin, sillä haluan ensin testata useampia ohjeita ja jakaa teille sitten ne onnistuneimmat.

Arvonta

Retkireseptejä odotellessa polkaistaanpa blogin ensimmäinen arvonta pystyyn! Pääsen tosiaan arpomaan teille yhden *Kaarna Outdoorsin joulukalenterin! Tarjolla olisi jokaisen retkeilijän ja herkuttelijan kalenteri, joka sisältää 24 retkiruoka-aiheista maistelupakkausta. Valittavana on kolme eri vaihtoehtoa: perinteinen joulukalenteri (sis. myös lihatuotteita), vegaaninen joulukalenteri sekä (mikä söpöintä) oma kalenteri myös koirille!

Ohjeet: osallistu arvontaan kertomalla, minkä joulukalenterin valitsisit ja miksi. Voit tuplata voittomahdollisuuden osallistumalla arvontaan myös Instagramin puolella. Osallistumisaikaa on 30.11.2022 kello 23.59. asti. Kun voittaja on arvottu, voittajan nimi tai nimimerkki julkaistaan sekä Instagramissa että täällä blogin puolella.

Mikäli arpaonni ei tällä kertaa suosi, ei kannata masentua, sillä kalenterit ovat ennakkomyynnissä Kaarna Outdoorsin nettisivuilla lokakuun ajan. Näin pyritään ehkäisemään muun muassa hävikkiä. Kalenterien toimitukset alkavat marraskuun ensimmäisellä viikolla, joten tämä voisi olla retkeilijöiden ja herkuttelijoiden lisäksi myös loistava isänpäivälahja!

Kiitos osasta kuvia Antti Vähätalo

 

Iisalmi & tienoot kansallispuisto kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo retkeily yö ulkona

Ruskaretki Tiilikkajärven kansallispuistoon

30.9.2022

Heti, kun ilmassa alkoi tuoksua syksy ja lenkkipolulle rupesi tipahtelemaan ujon keltaisia lehtiä, ilmoitin haluavani lähteä Tiilikkajärven kansallispuistoon ruskaretkelle. Eräänä huurteisena syyskuun aamuna toiveeni toteutui, kun ajelimme ystäväni kanssa halki Pohjois-Savon kuuraisen maiseman kohti Tiilikkajärven kansallispuistoa.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Tiilikkajärven kansallispuistoon pääsee joko sen pohjoispään Pohjoisniemen pysäköintialueelta tai etelän suunnalta Sammakkotammen kautta. Lähdimme liikkeelle Pohjoisniemen parkkipaikalta, jossa olimme etukäteen sopineet tapaavamme HR Sportsin Riston. Hän oli luvannut vuokrata meille retkelle teltan ja retkikeittimen. Naureskelimme, että nyt jos koskaan retkeily on tehty helpoksi! Meiltä olisi löytynyt vermeet omastakin takaa, mutta kieltämättä täyteen ahdettu automme oli varmasti kiitollinen, ettemme tunkeneet sinne enää mitään ylimääräistä kotoa lähtiessämme.

Ajelimme parkkipaikalle Riston kanssa peräkanaa. Kuoppaisella hiekkatiellä murisin, miten joku ajaa ihan takapuskurissa kiinni – samaan aikaan, kun Risto kirosi, että kuka hidastelee kuoppiin noin paljon. Vaikkei ajotapamme ehkä ollutkaan kovin yhteneväistä, oli kyseessä kuitenkin huipputyyppi! Saimme nopeasti teltan ja keittimen sullottua rinkkoihin ja lähdimme liikkeelle. Palautuksen sovimme seuraavana päivänä Ruukin tuvalle, jonne olimme muutenkin menossa. Todella näppärää!

Olen tunnettu huonosta suuntavaistosta, eikä tämäkään reissu tehnyt sen suhteen poikkeusta. Tarkoitus oli kiertää Uiton kämpän ja Koirakiven kautta Venäjänhiekalle, yöpyä siellä ja jatkaa seuraavana päivänä matkaa Kosevan kautta takaisin parkkipaikalle. Koska aikataulu oli tiukahko, olisimme ehdottomasti halunneet vetää itäpuolen pidemmän osuuden ensimmäisenä päivänä, mutta kuinka ollakaan, sekoitin paikkojen nimet, ja lähdimme suunnistamaan suoraan Venäjänhiekalle. Tajusimme mokan Kosevan kohdalla, mutta siinä vaiheessa emme enää halunneet kääntyä takaisin.

Noin kolmen kilometrin pituinen Pohjoisniemi mutkittelee nousuineen ja laskuineen mäntyjen täyttämällä harjulla samaan aikaan, kun Tiilikkajärvi liplattaa hiljalleen molemmilla puolilla. Täällä on joskus kaadettu metsää, sillä alkumatkasta puusto on talousmetsämäisen tasaista. Aluksi kulkuväylä myös yllätti leveydellään, ja juuri kun pääsen sanomasta, että täällähän pystyisi kulkemaan vaikka lastenrattaiden kanssa, reitti muuttuu kapeaksi metsäpoluksi.

Harjun varrella on monta hiekkarantaa. Pää pyörii sinne tänne, rantojen kauneutta ihaillen. Valkoiset hietikot tuntuvat suorastaan vaativan retkeilijää istahtamaan alas ja nauttimaan hetkeksi maisemista. Vaikka se ei helppoa olekaan, emme anna maisemille periksi. Pidämme mielessämme kansallispuiston säännöt, joiden mukaan sulan maan aikaan on pysyttävä merkityillä poluilla, eivätkä minkäänlaiset ”harhaloikat” ole suotavia. Herkästi kuluvien harjujen kasvillisuus kestää huonosti kulutusta ja siksi Tiilikan niemillä saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin.

Jatkamme matkaa, ja palaan muistoissani lapsuuden kesiin. Niihin, jolloin rantauduimme tervantuoksuisella veneellä Tiilikkajärven Venäjänhiekalle ja upotin varpaani tulikuumaan hiekkaan. Muistan paarmat, aurinkorasvan tuoksun ja hölmöt mökkihatut, joita vanhempani aina pakottivat pitämään päässä. Oli lohduttavaa, että vaikkei tervattu vene ole enää vuosiin ollutkaan meidän omaisuuttamme, Tiilikkajärvi on ja pysyy. Vielä onnellisemmaksi minut teki se, ettei kansallispuisto ollut vuosien saatossa kadottanut maagista kauneuttaan.

Syyskuiseksi arkipäiväksi puistossa on yllättävän paljon elämää. Vastaan tulee useita koirakkoja, joista osa jää juttusille. Useampi kehuu, miten tämä puoli reitistä on mukavan kumpuilevaa ja monipuolista itäpuolen lättänään suomaastoon verrattuna. Eräs nainen kertoo, että puistossa on ollut viikonloppuna ruuhkaa, ja että hän on tullut uusintakierrokselle keskellä viikkoa siinä toivossa, että tilanne olisi rauhallisempi.

Vaikka reitti on hyvin merkitty, sekoilemme Kosevalla. Kierrämme aluetta ristiin rastiin etsiessämme jatkoreittiä ja aivan liian pitkän ajan kuluttua tajuamme, että meidän pitäisi palata muutama sata metriä reittiä takaisinpäin. Saksalaiset naureskelevat meille ja olemattomalle suunnistustaidollemme. Yritämme naamioida sekoilumme pysähtymällä syömään puolukoita. Kello ei kuitenkaan anna armoa, ja meidän on pakko jatkaa matkaa, jotta ehdimme Venäjänhiekalle ennen pimeää.

Kiristämme tahtia ja saavumme Pohjoisniemen päähän, jossa meitä odottaa veden ylitys. Ennen tämä kahden harjun yhdistävä salmi on pitänyt ylittää kahlaamalla ja uimalla, mutta nykyään ylitys onnistuu huomattavasti näppärämmin veneen avulla. Molemmilla rannoilla on ylitysveneet, ja ideana tosiaan on, että pienellä kikkailulla veneet pysyvät eri rannoissa ja kummankin rannan laatikosta löytyisi yhtä monet pelastusliivit. Aiemmin tapaamamme nainen kertoi, että hänellä on pariinkin kertaan jäänyt kierros tekemättä, sillä veneet on jätetty samalle rannalle, eikä ylitys ole onnistunut. Meidän kohdallamme homma toimi muuten mainiosti, mutta matala ja kivikkoinen ranta hankaloitti hieman rantautumista…

Venäjänhiekka on Tiilikkajärven kuuluisin ranta

Aurinko alkaa jo laskea, kun saavumme kansallispuiston kuuluisimmalle rannalle, Venäjänhiekalle. Ranta on yhtä upea kuin muistinkin. Se olisi myös täydellinen auringonlaskun ihailuun, mutta harmaat pilvet roikkuvat horisontissa raskaana verhona. Alamme pystyttää telttaa samalla, kun nuoripari huhuilee, haluammeko tulla istumaan nuotion ääreen. He ovat juuri lähdössä ja miettivät, sammuttavatko tulet. Päätämme mennä hetkeksi lämmittelemään ja fiilistelemään. Kauempaa kuuluu koirien haukuntaa ja huomaamme, että rannan toisessa päässä olleet teltat saivat asukkaansa takaisin. Muuten kaikkialla on ihanan hiljaista.

Saamme teltan pystytettyä ja illallisen syötyä. Sadepilvet roikkuvat päällämme ja on vain ajan kysymys, milloin taivas repeää. Ennen sitä haluamme kuitenkin nauttia maisemista mahdollisimman pitkään. Ehkä hieman yllättäen toteamme, että retken parhaat ruskamaisemat löytyvät täältä, Venäjänhiekan tuntumasta. Lehtipuut ja rannan heinikko loistavat suorastaan häikäisevän keltaisina. Kaiken kruunaa peilityyni järvenselkä, joka heijastaa ruskaloistoa.

Venäjänhiekka on puiston upein hiekkaranta, jonka nimi ei ole sattuma. Täyssinän rauhan rajanvedosta vuonna 1595 jäi Tiilikkajärveen muistoksi kivi, johon on hakattu Ruotsin ja Venäjän tunnuksina kruunu ja risti. Kiveen hakatut merkit ovat nykyään myös Tiilikkajärven kansallispuiston tunnus. Rajakiveen tutustuminen edellyttää kesäaikaan vesikulkuneuvoa. Talvella siihen voi tutustua hiihtäen tai kävellen.

Pimeän tultua sade saavuttaa meidät. Kaivaudumme makuupusseihin ja huomaamme pian, ettei kylmyyttä tarvitse pelätä. Päinvastoin, joudumme jopa vähentämään vaatetusta. Kuuntelemme murhamysteerejä ja nautimme siitä, ettei ulkoa kuulu ylimääräisiä ääniä. Toteamme tämän olevan ensimmäinen kerta koskaan, kun saamme olla kansallispuiston teltta-alueella näin rauhassa.

Aamun sarastaessa puramme teltan ja valmistamme keittimellä aamiaista. Meillä on harmittavan kiire, sillä seuraava kohde odottaa jo. Haikeina sanomme Venäjänhiekalle hyvästit. Vielä juuri ennen lähtöämme pelastan neitoperhosen, joka värjöttelee kivellä. Vien sen halkovajaan, pois kylmästä tuulesta.

Paluumatka autolle sujuu nopeasti. Askel tuntuu yllättävän kevyeltä. Parkkipaikalle päästyämme lupaamme palata tänne vielä uudelleen. Tiilikkajärvi on tehnyt meihin molempiin vaikutuksen, ja haluamme päästä kokemaan lisää.

Tiilikkajärvi pähkinänkuoressa

Vuonna 1982 perustettu kansallispuisto juhlii tänä vuonna 40-vuotista olemassaoloaan! Luonnonsuojelualueen koko on tällä hetkellä 34 neliökilometriä, mutta Rautavaaran kunta on esittänyt ympäristöministeriölle alueen laajentamista. Alun perin kansallispuisto on perustettu säilyttämään erämaista järvi-, joki- ja harjuluontoa sekä Tiilikkajärveä ympäröiviä aapasoita. Lisäksi puiston monimuotoisuutta lisää Tiilikanaution torpan pihapiiri, jota hoidetaan niittämällä.

Mitä tulee eläimiin, saattaa Tiilikassa törmätä hyvällä tuurilla jopa kuukkeliin. Meitä ei valitettavasti onnistanut, mutta kuulimme aamutuimaan teerien kujerrusta samalla, kun heikot usvahaituvat tanssivat vielä peilityynen järven yllä. Metsien linnuista runsaimpia puistossa elelevät pajulintu, peippo, järripeippo, harmaasieppo, metsäkirvinen ja punakylkirastas, kun taas harjuilla laulelee leppälintu. Aapasoilla elää sielläkin monipuolinen linnusto, joista yleisin on keltavästäräkki. Kahlaajista soilla viihtyvät liro ja pikkukuovi. Tiilikalla saattaa myös havaita majavien rakennelma ja kulku-uria.

Runsas kaksi kolmannesta puiston maa-alasta on suota. Tiilikan seutu on suotyyppien vaihettumisvyöhykettä, jossa pohjoisten ja eteläisten soiden piirteet sekoittuvat toisiinsa. Tiilikan isot suot ovat enimmäkseen pohjoisia aapasoita, jotka ovat laajoja avosoita. Avosoiden laidoilla esiintyy rahkaisia rämeitä, joissa kasvaa saroja ja isoja varpuja.

Kiitos osasta kuvista Nea Liljalle!

erikoispostaus Norja retkeily telttailu

Aloittelijan virheet – näin mokasin Norjassa

15.8.2022

Ensimmäinen vaellusreissu Norjaan pari vuotta sitten oli yksi ikimuistoisimmista matkoista. Maisemat veivät mennessään, ja menetin sydämeni Norjalle täysin. Vaikka matka olikin pääsääntöisesti vallan onnistunut, mahtui siihen myös muutamia (tai ”muutamia”) kommelluksia, jotka ainakin näin jälkeenpäin saavat hymyn huulille. Sellaisia aloittelijan mokia, jotka olisi voinut välttää hieman paremmalla suunnittelulla ja ylipäätään perehtymällä asiaan.

Mutta toisaalta, mitä voi olettaa, kun lähdin matkaan kaverin (nyk. ystävän) kanssa, jonka oli nähnyt vain pari kertaa aiemmin, ja reissu ylipäätään keksittiin hieman lennosta. Heitin puoliksi vitsillä, että pitäisikö lähteä Norjaan, ja ystäväni innostui. Alle viikko, ja olimme jo matkalla kohti pohjoista.

Olen kirjoittanut reissusta monta ylistyspostausta, mutta nyt on aika suunnata virheisiin, tai ainakin osaan niistä, joita matkan aikana tuli tehtyä. Ehkäpä joku saa tästä vinkkejä omaan reissuunsa – tai edes mielenkiintoista luettavaa kahvitauolle.

Timberlandeilla Norjaan

Tästä saan kuulla varmasti aina… Olen siis aina ollut hieman laiska kenkien ostelija: olen kokenut homman haasteelliseksi, sillä tarvitsisin aina leveälestiset jalkineet. Mielestäni ne näyttävät usein todella rumilta, joten olen survonut jalkojani vuosien saatossa ties miten epämukaviin monoihin. Olen myös vaellellut vuodesta toiseen Etelä-Suomen luontopoluilla lähinnä lenkkareissa (jotka olen saanut vihdoin venytettyä omiin lattajalkoihini sopiviksi!). Ja mikäli lumi on joskus talvella päässyt yllättämään, olen tempaissut jalkaani Timberlandin kanootit, joissa jopa oma leveä jalkani mahtuu pyörimään lähes ympyrää.

Mietin ihan oikeasti hetken, pitäisikö Norjan reissua varten panostaa ja ostaa kunnon vaelluskengät, mutta homma jäi ajatuksen tasolle, sillä en ehtinyt käymään yhdessäkään kaupassa, eikä mikään nettitilaus olisi ehtinyt niin lyhyessä ajassa perille. Niinpä lähdin Norjaan mukanani Timberlandit (sekä saappaat ja lenkkarit) ja kaduin päätöstäni ensihetkestä lähtien. Kengät olivat todella liukkaat ja epäluotettavat, eivätkä juuri tukeneet nilkkaa. Jouduin myös jättämään nauhat todella löysälle, jos halusin pitää kengissä villasukkia tai muita paksumpia sukkia (mikä tietenkin vähensi nilkan tukea entisestään). Eli vinkki vitonen kaikille Norjaan matkaaville: älä pakkaa Timberlandeja rinkkaan!

”Mutta kun etelässä paistaa aurinko”

Lähtiessämme matkaan, Etelä-Suomessa oli älyttömät helteet. Muistan, miten vaikealta tuntui sulloa rinkkaan villapaitoja. Koska niitähän piti olla, sillä haaveilin samanlaisista kuvista, joihin olin törmännyt Instagramissa (jep, prioriteetit kunnossa). Kyllähän minä tiesin, että Norjassa on kylmä ja ylipäätään sää saattaa vaihdella lyhyessäkin ajassa todella paljon. Mutta jotenkin sitä silti ajatteli, että juuri meidän reissullamme aurinko paistaa, eikä taivaalla näy pilvenhattaraakaan.

Kilpisjärven korkeudella olin jo aivan jäässä. Autosta noustessa meinasi tulla itku, sillä t-paita ja juoksuhousut eivät viiltävän kylmässä tuulessa paljoa lämmittäneet. Oli pakko löytää jostain lisää päällepantavaa, mutta kuten arvata saattaa, Kilpisjärveltä ei retkiliikkeitä tai Prismoja löytynyt. Pysähdyimme kuitenkin hieman ennen rajaa eräälle huoltoasemalle, jonka myymälästä löytyi jonkinlainen turistinurkkaus. Sieltä löytyi kuksia, Lappi-aiheista krääsää sekä turistihuppareita. Valinnanvaraa ei juuri ollut, mutta koska tilanne oli mitä oli, huppari oli pakko ostaa. Huppari haisi mukavasti homeelle, ja sain järkyttävän allergisen reaktion punaisine läiskineen ja kuumotuksineen kaulaan ja käsiin ennen kuin pääsimme Norjan puolelle… Loppujen lopuksi huiputin huppari päällä useamman nyppylän – mutta olin tarkka, ettei yhdessäkään kuvassa näkynyt turrehupparia ainakaan edestäpäin.

Täyteen ahdettu rinkka, eikä yhtään treeniä etukäteen

Jos mokasin kenkien ja vaatteiden kanssa, niin rinkka se vasta farssi olikin. Olin täydellinen irvikuva retkeilijästä, joka tunkee rinkkansa ihan liian täyteen kaikkea turhaa, eikä lopulta jaksa kantaa kokoonpanoa paria sataa metriä kauemmas. Minulle kävi juuri noin. Tungin rinkkaan sen kummempia miettimättä vähän kaikkea: villapaitoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, pari ylimääräistä pipoa (koska eihän nyt jollain niin pienellä ja kevyellä voi olla merkitystä) ja ihan liian monta t-paitaa.

Olin kyllä tehnyt jonkinlaisen listan siitä, mitä Norjan reissulle kannattaa pakata mukaan, mutta koska rinkkaan jäi ylimääräistä tilaa, päätin täyttää sen turhakkeilla. Lopulta oltiinkin tilanteessa, jossa rinkkaa sai käsitellä melko kovakouraisesti ennen kuin sen sai kiinni. Joku olisi tässä kohtaa ehkä jättänyt osan tavaroista kotiin, mutta minä en… En myöskään punninnut rinkkaa missään vaiheessa, vaan heitin (tai lähinnä kampesin) sen suoraan auton takakonttiin. Voin kertoa, että Norjassa odotti aikamoinen ylläri, kun olisi pitänyt lähteä tallustamaan rinkka selässä ylämäkeen. Hommasta ei tullut mitään. Tässä kohtaa mietin, olisiko pakkaamisen lisäksi kannattanut treenata myös rinkan kanssa vaeltamista edes kerran ennen reissua…

Loppumatkan suosimmekin majoituksia, joissa auton pystyi jättämään lähistölle. Jälkikäteen mietittynä harmittaa, sillä olisi ollut kiva vaeltaa jonnekin hieman pidemmälle telttailemaan. Ehkä ensi kerralla sitä on tässä(kin) asiassa viisaampi? Jos osaisin edes pakata niin, että ruuat saa mahdutettua rinkkaan. Nythän ne kulkivat erillisissä kestokasseissa (voi kyllä!) auton takakontissa koko reissun ajan!

Ei karttaa, ei kompassia – eikä minkäänlaista suunnistustaitoa

Kun kerroin vanhemmilleni suuntaavani parin päivän päästä Norjaan, isäni kysyi heti, millä tolalla suunnistus- ja kartanlukutaitoni olivat. Isä on siis kunnon eräjorma ja katselee usein melko huvittuneena vierestä, kun yritän leikkiä true retkeilijää. Totta puhuen en ollut miettinyt moisia juttuja lainkaan, sillä naiivisti ajattelin Google Mapsin pelastavan minut tilanteesta kuin tilanteesta.

Pari ensimmäistä huiputusta menikin ihan mukavasti, sillä reitit oli tallattu niin hyvin, ettei niiltä yksinkertaisesti voinut eksyä. Kuitenkin noin puolivälissä matkaa lähdimme huiputtamaan ei-niin-suosittua nyppylää, jonne ei mennytkään kovin selkeästi tallattua polkua. Emme kertaakaan myöskään törmänneet opasteisiin, joten olimme melko omillamme. Löysimme huipulle melko kivuttomasti, mutta ongelmat alkoivat paluumatkalla. Puhelimissa ei ollut kenttää, eikä meillä ollut hajuakaan, mistä olimme tulleet tai minne meidän pitäisin suunnata. Eksyimme – ja vieläpä melko pahasti. Kahlasimme suossa, pyörimme jyrkkää mäkeä alas (ja soitimme puhelimen uumenista löytyvää Ricky Martinia pelottaaksemme verenhimoiset pedot kintereiltämme). Silloin ei naurattanut, sillä näimme jo otsikot kahdesta typerästä suomalaisturistista, jotka löydettiin Norjan vuonoilta kylmän kangistamina, mutta näin jälkeenpäin hommalle osaa jo nauraa. Ennen seuraavaa Norjan reissua olenkin luvannut itselleni ottaa maastokartat ja kompassitouhut haltuun.

Siinäpä aikamoinen läjä mokia yhteen reissuun. Nyt olisikin hauska kuulla, minkälaisia kömmähdyksiä teidän matkoihinne on mahtunut? Entä kuulostiko yksikään meikäläisen mokista (edes kaukaisesti) tutulta tai samaistuttavalta?