Ensimmäinen vaellusreissu Norjaan pari vuotta sitten oli yksi ikimuistoisimmista matkoista. Maisemat veivät mennessään, ja menetin sydämeni Norjalle täysin. Vaikka matka olikin pääsääntöisesti vallan onnistunut, mahtui siihen myös muutamia (tai ”muutamia”) kommelluksia, jotka ainakin näin jälkeenpäin saavat hymyn huulille. Sellaisia aloittelijan mokia, jotka olisi voinut välttää hieman paremmalla suunnittelulla ja ylipäätään perehtymällä asiaan.
Mutta toisaalta, mitä voi olettaa, kun lähdin matkaan kaverin (nyk. ystävän) kanssa, jonka oli nähnyt vain pari kertaa aiemmin, ja reissu ylipäätään keksittiin hieman lennosta. Heitin puoliksi vitsillä, että pitäisikö lähteä Norjaan, ja ystäväni innostui. Alle viikko, ja olimme jo matkalla kohti pohjoista.
Olen kirjoittanut reissusta monta ylistyspostausta, mutta nyt on aika suunnata virheisiin, tai ainakin osaan niistä, joita matkan aikana tuli tehtyä. Ehkäpä joku saa tästä vinkkejä omaan reissuunsa – tai edes mielenkiintoista luettavaa kahvitauolle.
Timberlandeilla Norjaan
Tästä saan kuulla varmasti aina… Olen siis aina ollut hieman laiska kenkien ostelija: olen kokenut homman haasteelliseksi, sillä tarvitsisin aina leveälestiset jalkineet. Mielestäni ne näyttävät usein todella rumilta, joten olen survonut jalkojani vuosien saatossa ties miten epämukaviin monoihin. Olen myös vaellellut vuodesta toiseen Etelä-Suomen luontopoluilla lähinnä lenkkareissa (jotka olen saanut vihdoin venytettyä omiin lattajalkoihini sopiviksi!). Ja mikäli lumi on joskus talvella päässyt yllättämään, olen tempaissut jalkaani Timberlandin kanootit, joissa jopa oma leveä jalkani mahtuu pyörimään lähes ympyrää.
Mietin ihan oikeasti hetken, pitäisikö Norjan reissua varten panostaa ja ostaa kunnon vaelluskengät, mutta homma jäi ajatuksen tasolle, sillä en ehtinyt käymään yhdessäkään kaupassa, eikä mikään nettitilaus olisi ehtinyt niin lyhyessä ajassa perille. Niinpä lähdin Norjaan mukanani Timberlandit (sekä saappaat ja lenkkarit) ja kaduin päätöstäni ensihetkestä lähtien. Kengät olivat todella liukkaat ja epäluotettavat, eivätkä juuri tukeneet nilkkaa. Jouduin myös jättämään nauhat todella löysälle, jos halusin pitää kengissä villasukkia tai muita paksumpia sukkia (mikä tietenkin vähensi nilkan tukea entisestään). Eli vinkki vitonen kaikille Norjaan matkaaville: älä pakkaa Timberlandeja rinkkaan!
”Mutta kun etelässä paistaa aurinko”
Lähtiessämme matkaan, Etelä-Suomessa oli älyttömät helteet. Muistan, miten vaikealta tuntui sulloa rinkkaan villapaitoja. Koska niitähän piti olla, sillä haaveilin samanlaisista kuvista, joihin olin törmännyt Instagramissa (jep, prioriteetit kunnossa). Kyllähän minä tiesin, että Norjassa on kylmä ja ylipäätään sää saattaa vaihdella lyhyessäkin ajassa todella paljon. Mutta jotenkin sitä silti ajatteli, että juuri meidän reissullamme aurinko paistaa, eikä taivaalla näy pilvenhattaraakaan.
Kilpisjärven korkeudella olin jo aivan jäässä. Autosta noustessa meinasi tulla itku, sillä t-paita ja juoksuhousut eivät viiltävän kylmässä tuulessa paljoa lämmittäneet. Oli pakko löytää jostain lisää päällepantavaa, mutta kuten arvata saattaa, Kilpisjärveltä ei retkiliikkeitä tai Prismoja löytynyt. Pysähdyimme kuitenkin hieman ennen rajaa eräälle huoltoasemalle, jonka myymälästä löytyi jonkinlainen turistinurkkaus. Sieltä löytyi kuksia, Lappi-aiheista krääsää sekä turistihuppareita. Valinnanvaraa ei juuri ollut, mutta koska tilanne oli mitä oli, huppari oli pakko ostaa. Huppari haisi mukavasti homeelle, ja sain järkyttävän allergisen reaktion punaisine läiskineen ja kuumotuksineen kaulaan ja käsiin ennen kuin pääsimme Norjan puolelle… Loppujen lopuksi huiputin huppari päällä useamman nyppylän – mutta olin tarkka, ettei yhdessäkään kuvassa näkynyt turrehupparia ainakaan edestäpäin.
Täyteen ahdettu rinkka, eikä yhtään treeniä etukäteen
Jos mokasin kenkien ja vaatteiden kanssa, niin rinkka se vasta farssi olikin. Olin täydellinen irvikuva retkeilijästä, joka tunkee rinkkansa ihan liian täyteen kaikkea turhaa, eikä lopulta jaksa kantaa kokoonpanoa paria sataa metriä kauemmas. Minulle kävi juuri noin. Tungin rinkkaan sen kummempia miettimättä vähän kaikkea: villapaitoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, pari ylimääräistä pipoa (koska eihän nyt jollain niin pienellä ja kevyellä voi olla merkitystä) ja ihan liian monta t-paitaa.
Olin kyllä tehnyt jonkinlaisen listan siitä, mitä Norjan reissulle kannattaa pakata mukaan, mutta koska rinkkaan jäi ylimääräistä tilaa, päätin täyttää sen turhakkeilla. Lopulta oltiinkin tilanteessa, jossa rinkkaa sai käsitellä melko kovakouraisesti ennen kuin sen sai kiinni. Joku olisi tässä kohtaa ehkä jättänyt osan tavaroista kotiin, mutta minä en… En myöskään punninnut rinkkaa missään vaiheessa, vaan heitin (tai lähinnä kampesin) sen suoraan auton takakonttiin. Voin kertoa, että Norjassa odotti aikamoinen ylläri, kun olisi pitänyt lähteä tallustamaan rinkka selässä ylämäkeen. Hommasta ei tullut mitään. Tässä kohtaa mietin, olisiko pakkaamisen lisäksi kannattanut treenata myös rinkan kanssa vaeltamista edes kerran ennen reissua…
Loppumatkan suosimmekin majoituksia, joissa auton pystyi jättämään lähistölle. Jälkikäteen mietittynä harmittaa, sillä olisi ollut kiva vaeltaa jonnekin hieman pidemmälle telttailemaan. Ehkä ensi kerralla sitä on tässä(kin) asiassa viisaampi? Jos osaisin edes pakata niin, että ruuat saa mahdutettua rinkkaan. Nythän ne kulkivat erillisissä kestokasseissa (voi kyllä!) auton takakontissa koko reissun ajan!
Ei karttaa, ei kompassia – eikä minkäänlaista suunnistustaitoa
Kun kerroin vanhemmilleni suuntaavani parin päivän päästä Norjaan, isäni kysyi heti, millä tolalla suunnistus- ja kartanlukutaitoni olivat. Isä on siis kunnon eräjorma ja katselee usein melko huvittuneena vierestä, kun yritän leikkiä true retkeilijää. Totta puhuen en ollut miettinyt moisia juttuja lainkaan, sillä naiivisti ajattelin Google Mapsin pelastavan minut tilanteesta kuin tilanteesta.
Pari ensimmäistä huiputusta menikin ihan mukavasti, sillä reitit oli tallattu niin hyvin, ettei niiltä yksinkertaisesti voinut eksyä. Kuitenkin noin puolivälissä matkaa lähdimme huiputtamaan ei-niin-suosittua nyppylää, jonne ei mennytkään kovin selkeästi tallattua polkua. Emme kertaakaan myöskään törmänneet opasteisiin, joten olimme melko omillamme. Löysimme huipulle melko kivuttomasti, mutta ongelmat alkoivat paluumatkalla. Puhelimissa ei ollut kenttää, eikä meillä ollut hajuakaan, mistä olimme tulleet tai minne meidän pitäisin suunnata. Eksyimme – ja vieläpä melko pahasti. Kahlasimme suossa, pyörimme jyrkkää mäkeä alas (ja soitimme puhelimen uumenista löytyvää Ricky Martinia pelottaaksemme verenhimoiset pedot kintereiltämme). Silloin ei naurattanut, sillä näimme jo otsikot kahdesta typerästä suomalaisturistista, jotka löydettiin Norjan vuonoilta kylmän kangistamina, mutta näin jälkeenpäin hommalle osaa jo nauraa. Ennen seuraavaa Norjan reissua olenkin luvannut itselleni ottaa maastokartat ja kompassitouhut haltuun.
Siinäpä aikamoinen läjä mokia yhteen reissuun. Nyt olisikin hauska kuulla, minkälaisia kömmähdyksiä teidän matkoihinne on mahtunut? Entä kuulostiko yksikään meikäläisen mokista (edes kaukaisesti) tutulta tai samaistuttavalta?
Suurkiitos Nealle retkiseurasta ja -ruuista! Ilman sua ei oltais selvitty!
Itse huiputtaminen tuntui melko helpolta. En tiedä, kumpi tuntui hienommalta – se, että pääsimme kapuamaan loppuun asti vai se, että saimme korkata huiputusbanaanit kiipeilyn päätteeksi. Niin tai näin, maisemat olivat upeat ja pysähdyimme ihailemaan niitä useammaksi toviksi. Emme pitäneet lähdön kanssa kiirettä, vaan otimme kuvia toisistamme, bongailimme lampaita rinteiltä ja iloitsimme (liian aikaisin), miten hyvin vuoren valloitus olikaan sujunut.
