Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Norja

Norja retkiruoka telttailu vaellus

Viikon ruuat Norjan vaellukselle

23.9.2021

Aika tarkalleen vuosi sitten lähdimme kaverini kanssa Norjaan. Me kaksi, jotka olimme aiemmin nukkuneet teltassa vain yksittäisiä öitä kauniilla säällä ja syöneet muutamia valmispastoja nuotiolla. Ymmärrettävästi vanhempamme ja lähipiirimme olivat huolissaan reissustamme. Kaksi suunnistustaidotonta ensimmäistä kertaa Norjassa ja muutenkin ensimmäistä kertaa kunnolla kahdestaan reissussa. Olimme muutenkin kaverini kanssa nähneet ennen reissua vain pari kertaa (ystävystyimme kunnolla vasta reissussa), mutta kun kaksi yllytyshullua saa kuningasidean, niin onhan sitä lähdettävä toteuttamaan – oli siinä järkeä tai ei.

No mutta asiaan. Kuten olen täällä aiemmin Norja-postausten yhteydessä todennut, jos muonapuoli olisi jäänyt yksin minun vastuulleni, olisimme syöneet viikon pelkkiä varrasleipiä, Koskenlaskijaa ja suklaabanaaneja. Onneksi kaverini oli huomattavasti innokkaampi kokki, ja hän suunnittelikin meille viikon menun etukäteen. Sovimme edellisistä reissuista viisastuneina, ettei rinkkaan pakattaisi yhden yhtä perus-marketista saatavaa valmispastaa: ne kun ovat usein todella suolaisia, eivätkä oikein meinaa pitää nälkää loitolla.

Ajattelin jakaa viikon menumme täällä blogin puolella. Ehkäpä siitä on apua jollekin innokkaalle vaeltajalle, joka tuskailee samojen perusasioiden kanssa kuin mekin.

Valmistelut

Kun retkellä aikoo viettää enemmän kuin yhden tai kaksi yötä ja rinkassa on tilaa rajallisesti, alkaa ruoan painolla ja säilyvyydellä olla väliä. Esimerkiksi makkarapakettia, maitopurkkia tai muuta tuoretta ja painavaa on turha kantaa montaa päivää mukana rasittamassa hartioita ja selkää. Me emme kuljettaneet koko aikaa kaikkia ruokatarvikkeita mukanamme, vaan säilöimme niitä autossa. Tämän (ja osaamattomuutemme) takia emme menneet kovinkaan tarkoilla grammamäärillä tai orjallisesti pussittaneet kaikkia aterioitamme.

Proteiinin lähteet tuottivat meille eniten päänvaivaa, ja ennen reissua luimmekin ruoan kuivaamisesta sieltä täältä ympäri nettiä. Ensin koko retkiruoka-aihe tuntui vähintäänkin ydinfysiikalta (ainakin näin kaikenlaista kokkaamista vihaavan henkilön näkökulmasta), mutta aiheeseen hieman tutustuttuamme tulimme siihen lopputulokseen, että oikeastaan kaikkea ruokaa voi kuivata, kunhan siinä ei ole rasvaa. Ainakaan kovin paljon. Ja mehän kuivasimme (tai siis kaverini kuivasi). Jauhelihaa ja Härkistä, muun muassa.

Jos jotain tästä vaiheesta opimme niin sen, ettei kuivaamisesta tai resepteistä kannata tehdä kovin suurta mörköä itselleen. Aikaa ja hermoja se kyllä vaatii, sillä esimerkiksi jauhelihapaketin kuivattamiseen menee yllättävän paljon aikaa…

Aamu- ja iltapalat

  • Teetä ja/tai pikakahvia sekä UHT- tai kauramaitoa.
  • Aamupuurot. Leaderin omena-kanelipuuro on parasta ikinä! Jopa tällainen ei-puuronystävä tykkää siitä kovasti. Meillä oli muutama valmispussi mukana, mutta rinkasta löytyi myös valmiiksi Minigrip-pusseihin pussitettuja kauraiutaleita. Vinkki! Puuroja saa tuunattua jo kotona, kun pussittaessa hiutaleiden sekaan laittaa esimerkiksi kuivattuja marjoja tai pähkinöitä.
  • Leipää. 1-2 siivua / hlö / ruokailu. Varrasleipä on mielestäni paras vaihtoehto, mutta toki matkaan voi pakata myös ruisleipää, riisikakkuja tai mikä nyt ikinä parhaiten maistuu. Viileällä säällä voi tai margariini säilyy hyvin rinkassa, ja sitä voi käyttää myös ruoanlaitossa. Lämpimällä taas sulatejuusto (esim. Koskenlaskija) on parempi vaihtoehto säilyvyytensä takia, eikä se myöskään juuri sotke. Me söimme koko reissun ajan varrasleipä + Koskenlaskija -yhdistelmää, mutta mukaan olisi toki voinut pakata myös kovaa juustoa ja meetvurstia. Koskenlaskijan ja voin/margariinin taas olisi halutessaan voinut hyvin korvata vaikkapa pestolla tai hummuksella.
  • Herkuksi suklaabanaaneja nuotiolla. Tämä on sitä ylimääräistä kantamista parhaimmillaan, mutta joskus voi (ja pitää!) myös herkutella.

Viikon menu

PÄIVÄ 1

PÄIVÄ 2

PÄIVÄ 3

PÄIVÄ 4

Päiväretkillä mukana repussa kulki myös huiputusbanaani! Se kaivettiin toisinaan jopa ennen kameraa esille, kun päästiin huipulle.

 

En yleensä ole mikään säilykekala-asioiden ystävä, mutta tämä Varustelekasta ostettu savulohirouhe oli ihan älyttömän hyvää!

PÄIVÄ 5

Viidennen päivän lounas oli ainoa ateria, jota en tekisi enää uudestaan. Kala-Kallen viljapossu-säilyke oli aikamoista kuraa, ja toi meille molemmille oksennuksen suuhun. Vaikka meillä olikin järkyttävä nälkä vaelluksen jäljiltä, emme vain saaneet ruokaa alas, vaikka miten yritimme. Sen sijaan kuivatusta jauhelihasta valmistettu chili con carne oli todella hyvää!

PÄIVÄ 6

Teimme tomaattisen savulohipastan Kala-Kallen savulohirouheesta (1 purkki rouhetta + pastaa). Edellispäivän jäljiltä suhtauduimme savulohirouheeseen kriittisesti, mutta pastasta tuli todella hyvää! Olen edelleen sitä mieltä, että ruoka oli koko reissumme paras.

PÄIVÄ 7

  • lounas: jauhelihatomaattikeitto pastalla + varrasleipää
  • päivällinen: Leaderin meksikonpataa kuivatusta jauhelihasta.

 

Suurkiitos Nealle retkiseurasta ja -ruuista! Ilman sua ei oltais selvitty!

Blåvatnet Lyngen Norja

”Menkää tytöt naku-uinnille” – ahdistelua Blåvatnetilla

27.1.2021

Blåvatnet oli yksi Norjan road tripimme kohokohdista, jota odotimme kuin kuuta nousevaa. Reittisuunnitelmaa tehdessämme se jäi kuitenkin viimeiseksi nähtävyydeksi, sillä Norjaan saapuessamme halusimme lähteä mahdollisimman nopeasti ajelemaan alaspäin kohti Åta. Ehkä ihan hyvä niin, sillä vaikka Blåvatnet itsessään oli mielettömän kaunis turkoosine vesineen ja lumihuippuisine vuorineen, alkumatkasta kokemamme ahdistelu alkoholinhuuruisen Suomi-matkaajan toimesta jäi kuitenkin kummittelemaan mieliimme.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän oli tarkoitus yöpyä Blåvatnetin parkkipaikan yhteydessä olevalla leiriytymispaikalla, mutta kuinka ollakaan, suunnitelmiimme tuli jälleen kerran muutoksia. Saavuimme Blåvatnetin parkkipaikalle illansuussa väsyneinä ja nälkäisinä. Ennen kuin uhrasimme ajatustakaan teltan pystytykselle, suuntasimme tekemään ruokaa alueelle sijoitetuille pöytäryhmille. Tässä vaiheessa kaikki oli vielä vallan loistavasti, ja fiilistelimme jo valmiiksi seuraavan päivän patikkaa Blåvatnetille. Ongelmat kuitenkin alkoivat, kun suuntasimme hakemaan pesuvettä ilmaisparkkipaikan lähettyviltä virtaavalta joelta.

Ennen kuin ehdimme täyttää yhtäkään pulloa, hyppäsi joenvarteen parkkeeratusta pakettiautosta ulos lialle ja viinalle haiseva mies. Ensin hän jutteli kanssamme ihan asiallisesti ja kyseli reittisuunnitelmistamme sekä siitä, miten olimme viihtyneet Norjassa. Kuitenkin melko pian meno alkoi mennä hieman ihmeelliseksi: mies halusi meidät pakettiautoonsa, ja kun emme innostuneet, hän lähti roisisti tuuppimaan meitä kohti ränsistyneen näköistä kotteroaan. Sivuoven avautuessa olimme varmoja, että kohta meidät kidnapattaisiin ja Suomessa iltapäivälehdet jakaisivat pian kuvia kahdesta Norjassa kadonneesta suomalaisturistista.

No, ei meitä sentään kidnapattu, mutta pääsimme tutustumaan (emme omasta halustamme) autosta löytyviin lukuisiin matkapuhelimiin (olimme varmoja, että ne ovat muistoesineitä edellisiltä uhreilta) sekä moniin droneihin – jotka kaikki oli kuulemma vaihdettu paria kaljatölkkiä vastaan baareissa ympäri Norjaa. Kaiken rojun alta löytyi myös jonkinlaiseen vanerilaatikkoon teljetty koira, jonka mielipuuhaa kuulemma oli haukkailla pahaa-aavistamattomia turisteja nilkoista. Autossa oli myös jonkin verran oluttölkkejä, joita mies meille innokkaasti noin joka toinen minuutti jutustelunsa lomassa tarjosi.

Pääsimme kuin pääsimmekin ahdistavasta tilanteesta eroon ja palasimme takaisin joelle jatkamaan kesken jäänyttä tiskaustuokiota. Mies hoippui perässämme ja jankuttamalla yritti saada meidät naku-uinnille jokeen. Olimme kuulemma päivän patikoinnista hionneita ja vain alastomina uimalla saisimme kaikki paikat puhtaiksi… Mies myös armollisesti lupautui loikkaamaan mukaan, mikäli emme haluaisi kahdestaan pulikoida. Meidän ei tarvinnut sen kummemmin kaverini kanssa keskustella – merkitsevät katseet riittivät kertomaan, että olisi aika nostaa kytkintä. Mies taisi arvata aikeemme, sillä hänelle tuli kiire saada meidät pystyttämään telttamme pakettiauton läheisyyteen. Voisimme kuulemma grillailla ja viettää mukavan yön yhdessä…

Pääsimme lopulta livahtamaan Audiimme ja kaasutimme vauhdilla pois parkkipaikalta. Kun tunsimme olevamme tarpeeksi kaukana, uskalsimme alkaa miettiä uutta telttapaikkaa. Oli sanomattakin selvää, että halusimme yöpyä jossain hieman suojaisammassa paikassa, sillä pelkäsimme ukkelin lähteneen peräämme. Niinpä päädyimme ajamaan alas erästä kuoppaista hiekkatietä, joka vei vuohiaitaukselle. En tiedä, olisimmeko voineet parempia seuralaisia toivoa, mutta melko pian kävi selväksi, ettei sarvipäillä oikein ollut käytöstapoja: ne olivat hieman liian kiinnostuneita autostamme ja olisivat kiivenneet takakonttiin… Haikein mielin jouduimme siis sanomaan hyvästit vuohiystävillemme ja lähtemään uuden yöpaikan metsästykseen.

Kauaa meidän ei onneksi tarvinnut harhailla, sillä telttapaikka löytyi Svensbysta, ihanalta camping-alueelta, jota pyöritti ehkäpä maailman hurmaavin pariskunta. Mies ei ollut halunnut perustaa matkailuyritystä, eikä varsinkaan osallistua sen toimintaan mitenkään. Siellä hän sitten kirosi ”kylille kadonnutta” vaimoaan, kun maksupäätteen käyttö ei oikein luonnistunut. Lopulta mies näytti meille telttapaikan ja tokaisi, että jos vaimoa ei aamuun mennessä kuulu, niin saamme yöpyä ilmaiseksi. Loistavaa toimintaa! Valitettavasti vaimo kyllä löysi hieman myöhemmin teltallemme, ja jouduimme maksupuuhiin.

Saimme nukkua yömme rauhassa (, vaikka varsinkin alkuyöstä heräsimme kuuntelemaan kaikki ohiajavat autot) ja seuraavana päivänä suuntasimme uudella tarmolla takaisin Blåvatnetille (, emmekä vahingossakaan parkkeeranneet joen lähelle). Blåvatnetin valloituksesta kerron kuitenkin lisää vasta seuraavassa postauksessa.

Holandsmelen Leknes Lofootit Norja

Holandsmelen – huiputusta ja harhailua

24.1.2021

Norjan reissuun mahtui epäonnistuneiden huiputusyritysten lisäksi myös (ainakin huiputuksen osalta) ihan onnistuneitakin seikkailuita. Yksi niistä oli Holandsmelen, jonne päädyimme hieman vahingossa. Olimme viettäneet edellisen yön ummehtuneella leirintäalueella Lofoten Camping Storfjordissa, jossa pesutilat olivat homeessa, respassa haisi rööki ja kaikki oli muutenkin vähän rempallaan ja sinne päin, mutta joka kaikessa keskeneräisyydessään oli myös äärettömän sympaattinen paikka. Pystytimme teltan järven rantaan, teimme iltapalaa ulkosalla ja iloitsimme siitä, että kerrankin saimme nauttia tuulettomasta illasta.

Odottaessa omaa suihkuvuoroamme, lueskelimme leirintäalueen seinistä lautoihin raapustettuja vaellussuosituksia. Reinebringen oli tehnyt meistä nöyriä, emmekä enää ehdoin tahdoin halunneet lähteä valloittamaan liian pitkää tai jyrkkää rinnettä. Homehelvetin (eli homeelta tuoksahtavan suihkukokemuksen ja siitä aiheutuneen raapimisreaktion jälkeen) ryömimme takaisin telttaan ja aloimme googlettelemaan seinästä bongaamiamme vaellusreittejä. Pienen tutkiskelun jälkeen päätimme seuraavana päivänä suunnata Holandsmelenille, joka sijaitsi melko lähellä leirintäaluetta ja joka vaikutti sopivan sekä korkeanpaikankammoiselle että rappusista tarpeekseen saaneelle retkeilijälle.

Saapuessamme navigaattorin osoittamalle lähtöpaikalle, olo oli alkuun hieman epäileväinen. Tuntui oudolta, että sieltä pieneltä ja mitäänsanomattomalta parkkipaikalta voisi lähteä yhtään kunnollista reittiä saati päästä googlettelemiimme maisemiin. Parkkipaikalta lähti siis polku, joka nousi jyrkkää ja kivikkoista mäkeä ylöspäin. Tässä kohtaa meille molemmille tuli pahat Reinebringen-fiilikset ja hetken jo mietimme, pitäisikö kääntyä samantien takaisin – jalat (tai mieli!) eivät nimittäin vielä tässä vaiheessa olleet toipuneet edellisestäkään seikkailusta.

Polku näytti muutenkin vähintäänkin epäilyttävältä. Jossain vaiheessa emme olleet edes varmoja, talsimmeko todella polkua vai seurasimmeko jotain kuivunutta joenuomaa… Alkuun reitti tuntui virhevalinnalta, sillä samoilimme ensin synkässä kuusikossa ja hieman myöhemmin koivikossa. Maisemia ei oikein näkynyt oksien takaa, ja kaikki energia meni siihen, että pysyimme paikoitellen hyvinkin kosteassa ja liukkaassa liejussa pystyssä. Mutta mitä korkeammalle kapusimme, sitä paremmiksi maisemat muuttuivat. Meri näkyi hieman joka suunnassa, ja jyrkät kalliot loivat hyvää kontrastia turkoosiin mereen ja vihreään sammaleeseen. Siellä täällä näkyi herkkutatteja, puolukoita, nahistuneita mustikoita, ja hieman myöhemmin löysimme myös oransseina loistavat lakka-apajat.

Alun jyrkästä kiipeämisestä huolimatta ei tuntunut yhtään siltä, että olisimme olleet huiputtamassa. Maasto nimittäin helpottui huomattavasti, kun pääsimme metsikön ohi. Mieleen tuli lähinnä Lapin tunturit loivine nousuineen.Itse huiputtaminen tuntui melko helpolta. En tiedä, kumpi tuntui hienommalta – se, että pääsimme kapuamaan loppuun asti vai se, että saimme korkata huiputusbanaanit kiipeilyn päätteeksi. Niin tai näin, maisemat olivat upeat ja pysähdyimme ihailemaan niitä useammaksi toviksi. Emme pitäneet lähdön kanssa kiirettä, vaan otimme kuvia toisistamme, bongailimme lampaita rinteiltä ja iloitsimme (liian aikaisin), miten hyvin vuoren valloitus olikaan sujunut.

Mutta eihän tämä tietenkään olisi meikäläisen näköinen reissu, ellei aina sattuisi ja tapahtuisi jotain odottamatonta. Niin tälläkin kertaa. Isäni oli ennen reissua hienovaraisesti vihjaillut, että viimeistään tässä vaiheessa saattaisi olla hyvä opetella kartanluku- ja suunnistustaitoja. Hieman naiivisti tokaisin vain, että onhan meillä Google Maps ja sopivasti seikkailuintoa – mikä voisi muka mennä pieleen? Pieneen mieleeni ei tietenkään juolahtanut sellainen tosiasia, että yhä edelleen on olemassa kolkkia, joissa netti ei toimi tai että maailmasta löytyy sellaisia luontokohteita, joita ei ole turistiystävällisesti merkattu ensimmäistä askelista kalkkiviivoille asti.

Voin kertoa, että viimeistään siinä vaiheessa, kun puhelimista katosi kentät, taivas tummui ja tajusimme kadottaneemme polun kokonaan, iski ikävä iskää ja hänen suunnistusoppejaan. Tuntui samaan aikaan sekä koomiselta että järkyttävältä, kun tajusimme olevamme eksyksissä alueella, jossa oli kuitenkin hyvä näkyvyys joka suuntaan. Emme vain onnistuneet löytämään kevyesti tallattua polkua enää mistään emmekä tietenkään osanneet etsiä maastosta sopivia maamerkkejä. Jollain oudolla logiikalla valitsimme aina jonkin suunnan tai kiintopisteen, jota kohti lähdimme tallustamaan. Kompuroimme kivikossa, rämmimme suossa, tungimme läpi tiheiden kuusikoiden, löysimme eläinten luurankoja (ja olimme varmoja, että reissumme päättyisi lopulta siihen, että joku turisti tai komea norjalainen pelastaja löytäisi meistä lopulta vain eläinten kaluamat luut) vain todetaksemme, ettemme olleet lähelläkään oikeaa reittiä.

Epätoivoiset hetket ajavat epätoivoisiin tekoihin. Kun olimme päässeet laskeutumaan tarpeeksi alas niin, että netti alkoi jälleen toimia, päätimme (sen sijaan, että olisimme paikantaneet itsemme Google Mapsin avulla) ryhtyä kuuntelemaan Ricky Martinia. Tämä siis siltä varalta, että nälkäiset ja verenhimoiset petoeläimet olisivat kannoillamme.

En tiedä, johtuiko se latinorytmeistä vai siitä, ettei rinteillä liikkunut lisäksemme muita, mutta selvisimme ehjinä tielle asti. Tielle, joka oli sama, mitä pitkin olimme aiemmin aamulla ajaneet, mutta joka oli hyvin kaukana siitä, mihin olimme jättäneet auton parkkiin. Niinpä me sitten talsimme hikisinä ja jalat rakoilla (, mutta äärettömän ylpeinä siitä, että olimme paitsi selviytyneet tunturista myös onnistuneet karkottamaan lihansyöjät kannoiltamme) tienviertä pitkin ja salaa sekä toivoimme että pelkäsimme jonkun ohiajajan pysähtyvän ja nappaavan meidät kyytiin.

Parin tunnin patikointireissumme siis vähintäänkin tuplaantui sekä ajallisesti että matkallisesti. Juuri ennen kuin pääsimme parkkipaikalle, luonto selvästi halusi vielä kerran päästä irvailemaan meille: taivas repesi ja alkoi kunnon sadekuuro. Autoon päästyämme tankkasimme magnesiumia yli vuorokausisuositusten ja ihmettelimme, miten kahdesta itsestään ja hygieniastaan huolta pitävästä naisesta voi lähteä niin paha hien ja märkien vaatteiden aiheuttama käry. Proteiinipatukoita mutustaessamme vannoimme, ettemme enää koskaan patikoisi Norjassa (tämä lupaus tosin rikottiin jo heti seuraavana päivänä).  Toisaalta myös nauroimme, ettei patikointionnemme voisi tästä enää huonommaksi muuttua (onneksi emme vielä tässä vaiheessa tienneet, että seuraavan päivän patikointireissullamme tulisimme tapaamaan alkoholinhuuruisen ahdistelijan). Tästä sankarista kuitenkin lisää vasta seuraavassa postauksessa!

Onko Holandsmelen tuttu? Ja jos on, niin löysittekö ongelmitta myös takaisin vai löytyykö lukijoiden keskuudesta muitakin ei-niin-taitavia kartanlukijoita?

1., 2. ja 6. kuvasta suuret kiitokset Nealle!

Norja Raha road trip

Budjettipostaus: paljonko Norjan road trip maksoi?

17.1.2021

Kuten aiemmillakin reissuilla, pidin myös Norjassa tarkkaa kirjanpitoa siitä, mihin euroni (tai oikeastaan kruununi) kuluivat. Raapustimme reissukaverini kanssa orjallisesti kaikki ostokset ja kortinvingutukset ylös yhteiseen, Norjan budejttia varten perustettuun WhatsApp-ryhmään.

Mihin sitten kulutimme (kaikki) rahamme road tripillä? Lähinnä liikkumiseen eli dieseliin ja junalippuihin. Alla vielä tarkempaa listausta siitä, paljonko kymmenen päivän Norjan reissu autolla lopulta kustansi.

Junaliput Rovaniemi-Pasila: 283,00 euroa

Ei hätää – halvemmallakin varmasti pääsee! Olimme vain aivan liian myöhään liikkeellä, ja se kostautui lippuostoksilla. Meillä ei ollut kovin tarkkaa aikataulua, joten pystyimme onneksi siirtämään reissua lippujen saatavuuden mukaan. Alunperin meidän oli siis tarkoitus kulkea Rovaniemelle ja sieltä takaisin junalla, mutta Rovaniemen suuntaan ei enää ollutkaan saatavilla autojunalippuja. Niinpä päätimme (pakon sanelemana) ajaa parin pysähdyksen taktiikalla Norjaan ja hypätä vasta kotimatkalla autojunan kyytiin.

Onnistuimme säästämään junalipuissa useamman kympin pienellä kikkailulla. Ostimme siis autopaikkalipun vain kaverilleni, kun itse taas ostin huomattavasti halvemman opiskelijalipun. Mikäli olisimme lisänneet autolippuun kaksi matkustajaa, loppusumma olisi ollut huomattavasti kalliimpi. En tiedä, jumittivatko VR:n sivut jälleen kerran vai mikä oli homman nimi, mutta jostain syystä autolippulaisena ei voinut valita mitään ”erikoislippua”.

Polttoaine: 286,00 euroa

Ennen reissua luimme kauhutarinoita siitä, miten Norjassa olisi vaikeaa löytää huoltoasemia ja että polttoaine olisi kaikkialla järkyttävän hintaista. Kerrankin meillä kävi tuuri, sillä saatoimme todeta moiset pelottelut turhiksi: huoltoasemia tuli vastaan tasaisin väliajoin eikä dieselin hinta ollut Suomen hintatasoon verrattuna mitenkään erityisen kallista. Ostimme kuitenkin varmuuden vuoksi Suomen puolelta 20 litran dieselkanisterin. Tälle hätäavulle ei onneksi ollut käyttöä reissun aikana, ja tyhjensimmekin kanisterin tankkiin vasta paluumatkalla juuri ennen Rovaniemen junaan loikkaamista.

Ajoimme kymmenen reissupäivän aikana yhteensä reilut 3000 kilometriä. Hassua, miten äkkiä sitä tottuu kaikkeen, sillä melko pian meistä alkoi tuntua, etteivät viiden tunnin ajomatkat oikeastaan olleet edes pitkiä. Yritimme hoitaa ajot pois alta aamuvarhaisella ja iltamyöhällä, jotta päiviin jäi tarpeeksi seikkailuaikaa.

Ruoka: 178,92 euroa

Heti alkuun minun on pakko tehdä aaltoja ja soittaa fanfaareja reissukaverini puolesta. Hän paneutui retkieväisiimme aivan uskomattomalla tarmolla ja mielenkiinnolla: sain ennen reissua valmiin listan, johon oli koottu jokaiselle päivälle aamiainen, lounas, päivällinen ja iltapala. Kaverini oli laskenut kalorit ja pussittanut esimerkiksi aamupalapuurot grammalleen pieniin Minigrip-pusseihin. Lisäksi hän käytti paljon aikaa ja vaivaa muun muassa jauhelihojen ja Nyhtiksen kuivattamiseen.

Itse olen melko huoleton ruokailujen suhteen, joten arvostin suuresti kaverini näkemää vaivaa. Onneksi en ollut yksin reissussa, sillä olisin muuten vetänyt kymmenen päivää pelkällä tee ja varrasleipä + Koskenlaskija -kombolla ja olen melko varma, ettei tuollaisella ruokavaliolla kyllä olisi kovinkaan montaa huippua jaksettu valloittaa.

Ostimme kaikki ruokatarvikkeet Suomen puolelta – ja hyvä niin. Siinä, missä saatoimme dieselin kohdalla päästä suhteellisen halvalla, ruokatarvikkeet liikkuivat aivan toisissa hinnoissa. Pari kertaa nappasimme tankkauksen yhteydessä Norjan puolelta jotain pientä purtavaa, ja se näkyi jättimäisenä laskuna kassalla. Reissun ajan menimme pitkälti perusaineksilla: aamupalalta ja iltapalalta löytyi puuroa, Pilttiä, (surullisen kuuluisia) varrasleipiä Koskenlaskijalla ja teetä. Lounas ja päivällinen taas sisälsivät usein Nyhtistä tai jauhelihaa ja tomaattikastiketta sekä couscousta tai riisiä.  Ostimme myös muutaman valmiin ”pussiretkiruuan”, jotka toivat mukavaa vaihtelua ja helppoutta ruuanlaittoon.

Yöpyminen: 130,00 euroa

Olimme liikkeellä teltan kanssa, mutta saimme silti kulutettua yöpymisiin jonkun verran rahaa. Suomen puolella yövyimme menomatkalla sekä Oulussa että Levillä hotellissa, ja Norjan puolella yöpymiskustannuksiin kuului pari telttapaikkaa matkailualueilta. Periaatteessa olisimme voineet yöpyä Norjan luonnossa lähes missä tahansa ilmaiseksi, mutta toisaalta olimme taas valmiita maksamaan sähköstä, lämpimästä vedestä ja vesivessasta. Yhden yön nukuimme myös sympaattisessa pikkumökissä, sillä olimme koko päivän kestäneen patikoinnin ja vesisateen jäljiltä niin väsyneitä ja kylmissämme, että halusimme päästä jonnekin muualle kuin autoon tai telttaan kuivattelemaan.

Pysäköinti: 25,00 euroa

Pysäköintikulut tulivat Suomen puolelta, Oulusta ja Leviltä, sillä Norjan puolella emme joutuneet kertaakaan maksamaan pysäköinnistä. Lofooteilla oli muutamia maksullisia parkkipaikkoja, mutta niiden läheltä löytyi usein myös ilmaista parkkitilaa. Tietulleista sen sijaan ei ole vielä(kään) kuulunut mitään, joten niitä en voi tähän erikseen listata.

YHTEENSÄ: 902,92 euroa, josta oma osuuteni oli 451,46 euroa

Jo ennen matkaa sovimme, että kaikki kulut laitetaan puoliksi, ja linjauksemme piti koko reissun ajan. Tiedän, että hieman paremmalla suunnittelulla olisimme varmasti päässeet halvemmalla, sillä kuten jo aiemmin totesin, Norjassa olisi voinut majoittua myös ilmaiseksi. Myös ruokaostoksissa olisi helposti pihistämisen varaa, mutta meille taisi iskeä jonkinlainen paniikki juuri ennen Norjan rajaa ja yritimme ahtaa auton täyteen ruokaa (, joista suurimman osan sitten raahasimme reissun jälkeen takaisin koteihimme, haha). Miltä rahankäyttömme vaikuttaa? Minkälaisilla budjeteilla te muut olette (auto)matkailleet Norjassa? Loppuun vielä muutama kuva maailman söpöimmistä sarvipäistä, joihin törmäsimme etsiessämme yöpymispaikkaa Blåvatnetin läheltä.