Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Matkustaminen

Matkustaminen

Kun rento retkeily muuttui pakonomaiseksi suorittamiseksi

13.8.2021

Kuka muistaa viimevuotisen itse itselleni asettaman luontopolkuhaasteen, jossa minun tuli vuoden aikana kiertää 100 luontopolkua? Tavoite oli liian kunnianhimoinen, sillä jo heinäkuussa jouduin pudottamaan tavoitemäärän puoleen. Vuoden 2020 loppuun mennessä olin kuitenkin saanut kasaan vaivaiset 28 luontopolkua, mikä harmitti vietävästi. Niinpä päätin kaikessa hiljaisuudessa uusia haasteen tänä vuonna. Edellisvuodesta viisastuneena en kuitenkaan huudellut siitä kenellekään blogissa tai Instagramin puolella.

Kun kesän alussa jäin aiempia vuosia pidemmälle kesälomalle, minulta vapautui yhtäkkiä valtavasti suoritusaikaa. Olin koko pitkän kevään painanut töissä paikoitellen jopa äärirajoilla, ja touhu oli viikosta toiseen yhtä suorittamista. Muistan miettineeni, että enää viisi kuukautta, viikkoa, päivää, tuntia… Tsemppasin itseäni lupailemalla, että lomalla ottaisin rennosti. Että jos vielä jaksaisin tehdä taas yhden seitsemänpäiväisen työviikon, voisin sitten lomalla palkita itseni nukkumalla jonain aamuna hieman pidempään – tai mikä parempaa, poistaa puhelimen herätyksen, jonka olin ajastanut aamuneljäksi viikon jokaiselle päivälle. Muistan, miten tunsin ylpeyttä kaikesta sellaisesta, mistä ei todellakaan pitäisi: siitä, että pärjäsin parin tunnin yöunilla ja nousin joka aamu, arkena ja viikonloppuna, neljältä. Tai siitä, että jaksoin tehdä töitä 19 päivää putkeen…

Työtahti oli ollut niin hurja, etten kesän kynnykselllä ehtinyt uhrata ajatustakaan luontopoluille. Hyvä, että jaksoin edes raahautua koiran kanssa lenkille lähimetsään. Sielläkin kuljin sekuntikellon kanssa, sillä minulla oli tarkkaan tiedossa, montako minuuttia työpäivästäni saatoin uhrata moiseen laiskotteluun. Kumpikaan meistä, minä tai Dodo, ei koskaan ole ollut niin stressaantunut ja huonovointinen kuin keväällä. Aamusta iltaan väsytti ja kiukutti, eivätkä tehtävälistan lyheneminen tai onnistumiset töissä saaneet minua enää iloiseksi. Uupumuksesta oli tullut uusi normaali, enkä oikeastaan enää loppukeväästä tajunnut olevani väsynyt. Muistan miettineeni, että tällainen minä nyt vain olen; unohteleva ja lyhytpinnainen, muuta maailmaa vihaava itkupilli. Hävitin mielenkiintoni kaikkea ja kaikkia kohtaan.

Kaikesta väsymyksestä huolimatta suorittajavaihde jäi päälle, kun loma vihdoin alkoi. Talla oli pohjassa, ja olin kadottanut kontrollin aikapäiviä sitten. Mietin luontopolkuhaastetta ja sitä, että haluaisin tuottaa enemmän sisältöä blogiini. Koin, että minun täytyisi olla vähintäänkin yhtä tehokas blogini kanssa kuin mitä olin ollut töissä koko kevään ajan.

Aloin suunnitella pelottavan tyhjältä näyttävään kalenteriini hurjan paljon retkiä. En miettinyt välimatkoja tai ajankäyttöä, sillä halusin vaan päästä kokemaan ja kuvaamaan kaikkia mielenkiintoisia kohteita ympäri Suomea. Istuin tuntikaupalla koneella tekemässä taustatöitä retkilleni. Kirjoitin vihkot täyteen kohteita, joissa haluaisin kesän aikana käydä ja tallensin kivoja retkikuvia Instagramiin saadakseni niistä inspiraatiota omiin otoksiini. Halusin niin kipeästi tuottaa sisältöä blogiini ja saada luontopolkuhaasteen tänä vuonna maaliin, ettei millään muulla tuntunut olevan väliä.

Mutta vaikka kuinka tein tarkat suunnitelmat ja aikataulut etukäteen, en lähtöpäivinä saanutkaan itseäni liikkeelle. Yhtäkkiä minulle ennen niin rakkaat meri ja metsä muuttuivatkin möröiksi. Rasitteiksi, joista en enää kokenutkaan saavani hakemaani mielenrauhaa. Oli helpompaa ja turvallisempaa jäädä kotisohvalle makaamaan kuulokkeet päässä.

Vaikka mieli käski pakonomaisesti lähtemään ja suorittamaan, kroppa ei enää totellut. Se laittoi pisteen kuukausikaupalla jatkuneelle sekoilulle. Ilmoitti selkeästi, että nyt olisi levättävä.

Ja niin kesäretket vaihtuivat sairaalasänkyyn, tippaletkuihin ja antibioottikuureihin. Oli pakko rauhoittua, vaikka kuinka olisin halunnut nuuskamuikkustelemaan korkeille vuorille ja istumaan venelaiturille auringonnousuun asti.

Toisaalta ajattelen, että kaikki meni oikein. Juuri näin pitikin tapahtua. Oli jollain tavalla ihan hyvä, että kroppa pisti stopin suorittamiselle, kun en muuten sitä osannut tehdä. Pakkolepo tuntui alkuun ahdistavalta, sillä lopetettuani jatkuvan suorittamisen, jouduin kohtaamaan kaikki ne vaikeat tunteet ja asiat, joita olin juossut karkuun.

Ehkä vaikeinta (ja samalla myös arvokkainta) on ollut tajuta, että olen itse asettanut itselleni liian kovat tavoitteet oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Toisin kuin olin luullut, ne eivät tulleetkaan ulkoapäin. Kukaan muu kuin minä itse ei odota minulta sellaisia suorituksia, joihin itseäni ruoskin. Kukaan ei ole koskaan käskenyt minua olemaan superihminen.

Ei ollut helppoa jäädä yksin ajatustensa kanssa, mutta se matka oli tehtävä. Samalla kun keräsin sängynpohjalla voimia uusiin seikkailuihin, aloitin jonkinlaisen matkan myös itseni kanssa. Kävin jatkuvaa vuoropuhelua yrittäessäni selvittää, kuka olen, mistä pidän ja mitä elämältäni oikeastaan haluan. Löysin monta kipeää kohtaa, mustelmia sydämessä ja sielussa, joiden luulin jo parantuneen. Huomasin, etten ollutkaan vääränlainen tai viallinen, vaan rikki ja keskeneräinen monesta kohtaa. Tiesin, että olisin kuitenkin korjattavissa ja että tästäkin selvittäisiin.

Oikeastaan vasta heinäkuun puolella tuli hetki, jolloin minusta tuntui, että haluaisin ihan aidosti lähteä metsään. Jätin kameran ja muistiinpanovälineet kotiin. En ottanut niitä mukaani, vaikka kuinka olisin halunnut. Vanhasta tottumuksesta olin pakannut kamerareppuni jo edellisiltana ja pohtinut, mistä saisin parhaimmat otokset blogia varten. Muistan, miten istuin jo autossa, kun vielä mietin, pitäisikö palata takaisin sisälle hakemaan reppu. En mennyt, ja se oli paras päätös hetkeen.

Tein heinäkuussa monta lyhyttä retkeä lähimetsiin ja rannoille. Joskus jäin vain tuijottelemaan horisonttiin tai saatoin myös kääntyä kesken lenkin takaisin. Matkan sijaan keskityin enemmän siihen, miltä milloinkin tuntui. Mitä näin, kuulin tai haistoin. Aloin nähdä tututkin paikat uudella tavalla, kun annoin niille aikaa ja uuden mahdollisuuden. Sama päti myös itseeni.

Entä mitä kuuluu luontopolkuhaasteelle? Olen tähän mennessä saanut kerättyä kasaan 21 luontopolkua. Tiedän olevani kaukana tavoitteesta, mutta en ota paineita. En anna itseni ottaa.

Ja juuri nyt retkeily tuntuu taas hyvältä. Pitkästä aikaa on olo, että luonnossa liikkuminen antaa enemmän kuin ottaa. Mieli on utelias, ja koen taas olevani valmis seikkailuihin. Vatsanpohjassa tuntuu tuttua kutinaa ja silmiini on palannut sama palo kuin aiemmin. Haluan nähdä ja kokea – ennen kaikkea itseni takia.

Minkälaisia ajatuksia postaus herätti? Oletteko te kokeneet paineita sisällöntuotannosta? Onko rakas harrastus koskaan muuttunut pakkopullaksi?

asuntoautolla Matkustaminen Suomi Varsinais-Suomi

Autolla Saariston Rengastielle? 10 vinkkiä

4.8.2021

Yli kymmenen Turku-vuotta, eikä kertaakaan Saariston Rengastiellä.

Pitkäaikainen haaveeni toteutui vihdoin tänä kesänä, kun lähdimme heinäkuisena sunnuntai-iltana kiertämään Saariston Rengastietä. Saimme mieheni vanhempien asuntoauton lainaan, joten paljoa helpompaa matkailusta tuskin enää saisi. Kuten tapoihin kuuluu, pakkasimme kamppeemme vasta hetkeä ennen lähtöä ja startatessamme kotipihalta emme vielä olleet varmoja, mihin seuraavaksi suuntaisimme. Ilmeisesti kaipuuni saaristoon on kuitenkin kuulunut ja näkynyt arjessamme sen verran vahvasti, että ilman erillistä toivetta mies käänsi auton nokan kohti Turkua.

Mietin pitkään, mitä ja miten kirjoittaisin Saariston Rengastiestä. Toisaalta olisin halunnut kuvailla sinisenä kimaltavaa merta, vaahtopäitä, leirintäalueen tunkkaista hajua ja kertoa, miltä tuntuu, kun pitkästä aikaa saa upottaa varpaat hiekkaan. Tai millaista on istua meren rannalla ja tajuta, että on vihdoin elämässään saavuttanut oikeastaan kaikki sellaiset suuret perusasiat, joista on aina haaveillut. Ja miten pelottavaa se oikeastaan onkaan, sillä yhtäkkiä on niin kauhean paljon menetettävää.

Yleisen tunnelmoinnin sijaan päätin kuitenkin pitää ajatukset ominani ja kirjoittaa sen sijaan vinkkipostauksen saaristossa autoileville – ja miksei toki muillekin matkaajille. Joten tässäpä ne, kymmenen vinkkiä saaristoon:

Vinkki 1: Varaa tarpeeksi aikaa

Autolla reitin (n. 250 km) ajaa päivässäkin, mutta parhaiten saaristosta pääsee nauttimaan, kun ei turhia kiirehdi. Matka-aikaa kannattaakin varata reilusti, ja yöpyä reissussa mielellään useampi yö. Huomasin, että auton kanssa lähtee helposti ahnehtimaan jo suunnitteluvaiheessa, ja tien päällä saattaa iskeä vielä vauhtisokeus: on niin helppo lähteä pelaamaan kuka ekana lauttarannassa -peliä, että paljon kaikkea hienoa ja mielenkiintoista saattaa jäädä kokematta ja näkemättä.

Oman aikataulun lisäksi tulee muistaa, että Rengastie saattaa kesäkuukausina olla erittäin ruuhkainen, mikä tietenkin vaikuttaa matkan sujuvuuteen. Kapeilla ja mutkaisilla teillä suhaa molempiin suuntiin niin autoilijoita, polkupyöräilijöitä kuin kävelijöitä. Varsinkin lauttarantoja lähestyessä jonot kasvavat, eikä matkanteko välttämättä olekaan enää kovin sujuvaa. Tällaiset hidasteet kannattaa huomioida reittisuunnitelmia tehdessä, jotta vältytään hermojen menetykseltä ja pahalta mieleltä (tätäkin nimittäin näki reissun aikana).

Summa summarum: Varaa ainakin sen verran ylimääräistä aikaa, ettei reissu aivan kokonaan mene pieleen, jos et mahdu tai myöhästyt joltain harvemmin kulkevalta lautalta. Tai jos löydätkin matkan varrelta jotain mielenkiintoista ja haluatkin viettää siellä aiottua enemmän aikaa. Meille meinasi käydä hassusti, kun emme aluksi olleet mahtua Iniö-Kustavi -lauttaan. Mikäli olisimme jääneet rantaan, olisi se sotkenut reissusuunnitelmamme ja aikataulutuksemme totaalisesti. Ensi kerralla olemme fiksumpia tämän(kin) suhteen!

Vinkki 2: Tutustu kohteisiin etukäteen

Netti on pullollaan vinkkejä Saariston Rengastielle. Niihin kannattaa tutustua etukäteen – varsinkin, jos saaristossa on rajallisesti aikaa. Mikäli esimerkiksi museot tai sympaattiset kahvilat tuntuvat omalta jutulta, suosittelen lämpimästi tarkastamaan aukioloajat ennakkoon. Ne kun voivat käytännössä olla lähes mitä tahansa.

Vaikka suurin osa Rengastien kohteista on itselleni entuudestaan tuttuja, teimme iltaisin ja öisin jonkin verran taustatutkimusta. Tutustuimme kohteisiin muun muassa Saariston Rengastien omilla nettisivuilla sekä Visit Parainen -sivustolla, joista molemmista löytyy kattavasti tietoa reitistä, matkustusvaihtoehdoista, lautoista, aukioloajoista sekä nähtävyyksistä ja aktiviteeteista. Lisäksi esimerkiksi Rantapallo ja Iltalehti ovat koonneet omat vinkkinsä saaristoon.

Mikäli taas olet fyysisten oppaiden ystävä, kannattaa matkalta napata mukaansa Saariston Rengastien karttaopas. Niitä saa muun muassa alueen ruokakaupoista, info-pisteistä ja huoltoasemilta. Kartasta löytyvät useimmat (joskaan eivät kaikki) käymisen arvoiset kohteet, majoitukset, ravintolat ja aktiviteetit. Voin lämpimästi suositella myös Automatkailijan Suomi -opusta, jossa on kattavasti tietoa Rengastiestä sekä myös monista muista Suomen kohteista (kiitos Laura ja Janne tästä kirjasta – sillä on ollut käyttöä!).

Vinkki 3: Kierrä reitti vastapäivään

Varsinkin vilkkaampien kesäkuukausien aikaan autoilijan kannattaa kulkea Rengastie vastapäivään. Tällöin yleensä välttyy pahimmilta lauttajonotuksilta (, jotka saattavat viedä matka-ajasta yllättävänkin ison osan) ja ruuhkilta. Me ajoimme matkan myötäpäivään, mutta liikennettä seuratessa olisi ehdottomasti ollut fiksumpaa vaihtaa kulkusuuntaa…

Vastapäivään kuljettaessa reitti alkaa Naantalista, jatkuu Merimaskun ja Askaisen kautta Taivassaloon ja sieltä edelleen Kustaviin. Kustavista jatketaan lautalla saaristoon; Iniö, Houtskari, Korppoo, Nauvo ja Parainen. Reitti päättyy lopuksi Turkuun. Hyödynsimme jo aiemmin mainitsemaani Visit Parainen -sivuston reittikuvausta, jossa oli mielestäni selkeimmin kerrottu lauttojen aikataulut sekä se, montako lauttamatkaa mihinkin paikkaan sisältyy.

Vinkki 4: Ota omat eväät (ja hiilet!) mukaan

Saaristossa on saariston hinnat. Lisäksi kaupat ja kioskit saattavat olla valikoimiltaan todella pieniä, joten omiin eväisiin kannattaa panostaa. Toki reitin varrelta löytyy useampi ihana kahvila ja ravintola, mutta pahimman nälkäkiukun ja esimerkiksi yöpalaongelman selättämiseksi on hyvä kantaa myös eväitä mukana. Meillä oli mukana proteiinipatukoita ja -juomia, hedelmiä sekä kivennäisvettä – sekä tietysti suklaata. Otimme siis varmuuden vuoksi mukaan kaikkea sellaista purtavaa, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä. Autossa olisi toki ollut jääkaappi, mutta emme luottaneet huonoon tuuriimme, ja hyvä niin! Kesken reissun jääkaappiin nimittäin tuli jotain häikkää, eikä se pysynyt enää kylmänä.

Mikäli autoon vaan mahtuu, mukana kannattaa eväiden lisäksi kuljettaa myös polttopuita ja hiiliä. Saariston Rengastielle mahtuu monta kivaa nuotiopaikkaa, joista ainakin osaan tarvitaan omat sytytysmateriaalit. Esimerkiksi Mossalan leirintäalueelta löytyy meren rannasta kiva katettu nuotiopaikka, mutta sinne täytyy varata omat hiilet (ja vain ja ainoastaan hiilet, sillä tulisijassa ei sääntöjen mukaan saa polttaa puita laisinkaan). Suosittelen ottamaan mukaan myös makkaratikut (, niitä kun ei kaikkialla ole tarjolla ja joissain paikoissa grilliritilät ovat aika hurjassa kunnossa). Mikäli auton kapasiteetti sen sallii, kannattaa myös ostaa makkarapaketit (tms.) valmiiksi. Kauppoja ei luonnollisestikaan kaikkialla ole, ja niiden aukioloajat saattavat olla melko suppeat.

Vinkki 5: Tankkaa ennakkoon

Auto kannattaa tankata ennakkoon, sillä saaristossa ei välttämättä ole kovin hyvin huoltoasemia tarjolla tai jos on, niiden hinnat saattavat olla mantereen hintoja korkeammat. Me tankkasimme (pakon edestä) Liedossa, ja tankillinen riitti hyvin koko Rengastien matkalle. Reissumme tosin venyi Uudenkaupungin ja Rauman kautta Euraan, joten luonnollisesti emme yrityksistä huolimatta selvinneet yhden pysähdyksen taktiikalla.

Vinkki: Turussa, kauppakeskus Skanssin yhteydessä olevalla Neste Expressillä on usein edullista (ainakin alueen muuhun hintatasoon verrattuna) polttoainetta.

Vinkki 6: Ole ajoissa lauttarannassa

Tätä ei voi liikaa korostaa. Pääset huomattavasti vähemmällä stressillä, kun ei tarvitse ajella viime tipassa lauttarantaan ja samalla väistellä (paikoitellen raivokkaitakin) autokuskeja, jotka tekevät vaarallisia ohituksia tai hiillostavat takapuskurissa. Vaikka useimmat lautat kulkevatkin non-stopina aamusta iltaan, kannattaa ehdottomasti tutustua aikatauluihin etukäteen! Osa lautoista kulkee vain muutaman kerran päivässä, joten mikäli haluat matkan sujuvan mutkattomasti ilman pidempiä taukoja, on aikatauluihin tutustuminen järkevää.

Lauttojen aikataulut voi tarkastaa esimerkiksi täältä. Kaikki muut, paitsi Houtskarin ja Iniön välinen lautta ovat maksuttomia: lautasta sai asuntoauton kanssa pulittaa 75 euroa ja henkilöauton kanssa 40 euroa (2021).

Vinkki 7: Poikkea reitiltä

Tämän voisin kirjoittaa jokaisen vinkkipostauksen yhteyteen, ja sama pätee myös Saariston Rengastiehen. Mikäli aikaa siis on, kannattaa ehdottomasti poiketa ”merkityltä” reitiltä. Esimerkiksi Nauvosta pääsee maksullisella lautalla kiehtovalle Seilin saarelle sekä upeaan ulkosaaristoon Jurmon ja Utön saarille. Korppoosta taas pääsee kätevästi myös Ahvenanmaalle, jossa sielläkin voi harrastaa saarihyppelyä.

Me poikkesimme reitiltä Taivassalossa tehdessämme pistot Uhlun ja Hilloisten louhoksille. Halusimme päästä nauttimaan turkoosista uimavedestä ja korkeista hyppypaikoista, joita molemmat paikat tarjoavat. Suosittelen lämpimästi, jos joukosta löytyy hieman isompia vesipetoja!

Vinkki 8: Pakkaa teltta mukaan

Vaikka miten olisit autolla liikenteessä, kannattaa matkatavaroihin pakata myös teltta mukaan. Meitä ainakin jäi hieman harmittamaan, että teltta jäi kotiin, sillä tarjolla olisi ollut mahtavia majoituspaikkoja myös (matkailu)auton ulottumattomissa. Olisi ollut hienoa pystyttää teltta merenrantaan tai jollekin korkealle laelle ja katsella rauhassa auringonlaskua. Meille ainakin osui niin mielettömät ilmat, että olisi ollut mukava nukkua ulkonakin. Autolla matkustaessa on myös helppoa, sillä telttatavaroita ei tarvitse raahata koko aikaa mukana, vaan matkaan voi napata vain ne yöpymisen kannalta olennaisimmat asiat.

Vinkki 9: Varaa käteistä matkaan

Vaikka kortti onkin passeli maksuväline lähes kaikkialla, Rengastielle on hyvä varata myös käteistä. Parhaat tuliaiset ja matkamuistot kun saattavat saaristossa löytyä myyjiltä ja paikoista, jotka ottavat vastaan vain käteistä. Lisäksi kannattaa huomioida, ettei Saaristossa myöskään ole kovin montaa käteisautomaattia ja jo senkin takia on suotavaa, että matkaan varautuu edes jonkinlaisella käteissummalla. Sitä kun ei koskaan tiedä, missä ja milloin korttimaksuun tulee häikkää.

Huom! Saaristobussissa ja maksullisilla lautoilla voi maksaa myös kortilla.

Vinkki 10: Pidä kamera lähettyvillä – autossa ja sen ulkopuolella

Viimeinen (ja omasta mielestäni tärkein) vinkki! Autolla matkustaessa monet tilanteet ovat hetkessä ohi, joten kamera kannattaa pitää käden ulottuvilla koko ajan. Itseltä ainakin meni moni kiva kuvauskohde ohi, kun kamera ei ollutkaan heti saatavilla.

Toimin alkumatkasta hieman typerästi pakatessani kameran reppuun, jonka sitten sulloin asuntoauton kaappiin. Monet kuvauksen kannalta mielenkiintoiset hetket menivät ohi, kun en ehtinyt tai jaksanut kaivaa kameraa kaapista. Lisäksi unohdin sen liian monta kertaa autoon, kun lähdimme jalkaisin jonnekin.

Jälkikäteen harmitti vietävästi, sillä muistikortille ei turhan montaa kuvaa reissusta tallentunut. Toki välillä on kiva tarttua hetkeen ja elää muutenkin kuin kameran linssin kautta, mutta silti… Noh, ensi kerralla paremmin!


Saariston Rengastie on varmasti ollut yksi tämän kesän käydyimmistä kotimaan kohteista Ahvenanmaan lisäksi. Olisikin kiva kuulla muiden kokemuksia reitistä sekä vinkkejä, miten reissusta saaristoon saa entistäkin paremman.

Matkustaminen Suomi

Karu juhannus: kun vuokramökki ei ollutkaan sitä, mitä oli luvattu

10.7.2021

Eihän se ole juhannus eikä mikään, jos siihen ei liity mökkihuijausta, uhkailua ja poliisipartiota.

Nyt seuraa tarina siitä, miten juhannuksen vuokramökkirumbassa voi kaikki mennä pieleen. Kuten osa varmaan Instagramin puolelta huomasikin, vuokrasimme juhannusviikonlopuksi mökin, mutta hommasta kehkeytyi farssi jo ennen aikojaan. Liekö sattumaa, että allekirjoittaneelle tuntuu aina juuri juhannuksena sattuvan ja tapahtuvan: yhtenä juhannuksena sotkeennuin tietämättäni koirien laittomaan maahantuontiin ja vietin en-niin-mukavia päiviä raivotautihoidossa TYKSissä, kun taas viime juhannuksena entuudestaan tuntematon mies tulee lepuuttamaan sukupuolielintään olkapäälleni ja hieromaan sitä naamaani…

Mutta palataan takaisin tähän juhannukseen. Heti alkuun kättä pystyyn virheen merkiksi sen suhteen, että olimme auttamatta liian myöhään liikenteessä. Koska suunnitelmamme olivat eläneet koko ajan ja porukka vaihtunut pariinkin kertaan, tuskailimme vielä torstai-iltanakin sen kanssa, mitä tekisimme. Alunperin tarkoituksenamme oli vuokrata vene, mutta lähimaakunnista ei löytynyt ainuttakaan venettä vuokralle, joten aloimme selailla vuokramökkitarjontaa. Eipä meillä ollut suuria odotuksia ja ymmärsimme kyllä, että parhaat oli jo viety päältä. Moni sivusto myi eioota ja epätoivo alkoi hiljalleen iskeä. Olimme jo varautuneet kotijuhannukseen, kun sitten torstai-iltana yksi porukastamme löysi yllättävän lupaavan oloisen mökin: saaristossa sijaitsevasta mökistä löytyisi majapaikat kymmenhenkiselle porukallemme, pääsisimme nauttimaan meri-ilmasta sekä saariston juhannuksesta. Kuulostaa jo lähtökohtaisesti hieman liian hyvältä ollakseen totta, eikö vain?

Koska kello oli jo paljon, laitoimme omistajalle varovasti viestiä soiton sijaan. Kyselimme varaustilannetta ja sitä, onnistuisiko mökin vuokraus vielä näin lyhyellä varoitusajalla. Vastaus tuli nopeasti. Kyllä onnistuisi, mutta mökkipihan nurmikko oli leikkaamatta. Kun kyselimme viikonlopun hintaa, mies sanoi palaavansa asiaan seuraavana aamuna puhelun merkeissä.

Aamu koitti, mies saatiin kiinni ja homma eteni. Omistaja tuntui puhelimessa todella sanavalmiilta, puhui meitä suorastaan pyörryksiin ja näennäisellä avoimuudellaan antoi varsin luotettavan kuvan itsestään. Koska kello oli jo paljon ja edessä tulisi olemaan vielä pitkä ajomatka, emme halunneet käyttää enää turhaan aikaa jaaritteluun, joten sovimme ottavamme mökin ja lähtevämme heti ajomatkalle. Kun lopulta, tuntien päästä, pääsimme perille, meitä vastassa oli keski-ikäinen mies. Ulosanti oli hieman piikittelevää ja ulkonäkökeskeistä, mutta tuossa vaiheessa annoimme juttujen mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jatkoimme matkaamme alas satamaan, jossa odotti pieni moottorivene. Lastasimme purkin tavaroillamme kuunnellen samalla omistajan kommentointia siitä, miten emme osanneet pukeutua saaristoon oikein sekä ihmettelyä siitä, miten paljon ruokaa oikein jaksaisimme syödä…

Tervetuloa työleirille

Kiusallisen venematkan jälkeen saavuimme vihdoin saareen. Ilmoituksessa mökin mukavuuksiksi oli mainittu muun muassa astianpesukone, juokseva vesi, kahvinkeitin, televisio ja mikro. No, ei ilmoittaja varsinaisesti valehdellut, sillä mökeistä löytyi useampi parhaat päivänsä nähnyt kuvaputkitelevisio, joista osa näytti jo päällepäin rikkinäisiltä, astianpesukoneen virkaa toimitti pelkkä hyllykkö (ilman etukantta), kahvinkeittimestä oli jäljellä pelkkä suodatinpussin pidike ja hanasta tuli vähintäänkin epäilyttävän näköistä vettä, vaikka omistaja oli kertonut, että saareen tuleva kunnan vesi olisi vaatimattomasti ”koko Suomen parasta.” Pyykinpesukone löytyi pienen etsimisen jälkeen ulkoa ja luvatusta sisävessasta puuttui vesisäiliön kansi, joten sekin oli käyttökelvoton. Pihavajasta löytyi kyllä ulkohuussi, mutta sinne päästäkseen olisi pitänyt raivata tiensä viidakon läpi… Omistajan mainitsema leikkaamaton nurmikko tarkoitti tässä tapauksessa umpeen kasvanutta pihamaata, jossa heinikko oli pidempää kuin osa meidän porukasta. Heinikkoa piti kaataa ensin mönkijällä, ennen kuin pihalla pystyi kävelemään. Jalkoihinsa sai tästäkin huolimatta katsoa koko ajan, sillä (oletettua) pihatietä kuoppineen oli koetettu korjailla epämääräisillä lautavirityksillä, jotka nekin olivat umpilahoja ja niiasivat epäilyttävästi jalkojen alla. Myös mökkirakennusten portaat olivat joko rikkinäisiä tai ne puuttuivat kokonaan.

Esiteltyään tilukset, omistaja käski meidän luututa kaikkien mökkien lattiat ennen kuin saisimme viedä niihin tavaroitamme. Moppi ja ämpäri löytyisivät ylämökistä, ja moppaus tietenkin kuuluisi meille naisille. Miehet kun saisivat tehdä ”miesten työt” ja tyhjentää muun muassa nukkumamökit, jotka olivat sisällöstään päätellen toimineet lähinnä lautatavaran säilytyspaikkana sekä jonkinlaisena pahvinkeräyspisteenä. Lisäksi porukkamme miehiä juoksutettiin kantamaan omistajan omia tavaroita, kuten halkomakonetta ja tuulettimia, veneestä maihin. Omistajalle oli iskenyt yllättävä selkäkipu, jonka takia hän pystyi ainoastaan ajelemaan mönkijällä pitkin pihaa… Meille myös vihjailtiin, että mökkien pakollisten lattianpesujen lisäksi voisimme ajaa nurmikkoa (paikka olisi kyllä mielestämme kaivannut enemmänkin puimuria) sekä halutessamme ruopata myös rantaa uintikuntoon. Kyseisellä hetkellä rannoilta ei siis päässyt veteen, vaan mahdollinen uinti piti hoitaa laiturin kautta. Tämä oli yksi niistä harvoista asioista, mikä oli kerrottu meille rehellisesti etukäteen.

Naisvihaa ja painokommentteja

Miehen lähtiessä hakemaan loppuporukkaa, teimme nopean päätöksen olla jäämättä paikkaan. Emme todellakaan olleet valmistautuneet tällaiseen työleiriin eikä paikka muutenkaan vaikuttanut yhtään siltä, mitä oltiin luvattu. Kaikki oli rempallaan, ja paikka vaikutti muutenkin lähinnä hylätyn tavaran säilytyspaikalta. Yritimme tavoittaa omistajaa, mutta hän ei vastannut puheluihimme. Vasta kun omistaja saapui takaisin satamaan, loput porukastamme pääsivät kertomaan, että tyyppi saisi kääntyä samantien takaisin ja hakea meidät maihin.

Siitäkös se riemu repesi. Omistaja kaasutti takaisin saareen, toi sinne jälleen omia tavaroitaan (, mutta oli ilmeisesti parantunut pahasta selkäsärystään, sillä jaksoi yllättävän helposti kantaa romppeita veneeltä mökkeihin) ja kielsi meitä astumasta jalallakaan laiturille, sillä jokainen meistä kuulemma painoi ”monta sataa kiloa, ja laituri saattaisi hajota hetkenä minä hyvänsä.” Emme kuulemma muutenkaan olisi osanneet pakata venettä oikein. Lisäksi mies oli varma, että porukkamme naiset olivat koko jutun takana, sillä ”tällaisia temppuja tekevät vain naiset” ja että ”kyllä miehet olivat aina viihtyneet saaressa ja keksineet itselleen tekemistä.” Omistaja yritti kovasti provosoida meitä jutuillaan, mutta pidimme suumme tiukasti supussa, sillä halusimme päästä mahdollisimman pian takaisin maihin. Omistaja kuitenkin vitkutteli saarella todella pitkään, käyden kaikki nurkat tarkasti läpi. Ilmeisesti epäili, että me olisimme puolituntisen aikana, jonka hän oli muualla, rikkoneet paikkoja tai vieneet mökeistä jotakin. Mehän emme siis olleet ehtineet purkaa edes tavaroita – saati tarttua moppiin tai ryhtyä siivoustouhuihin.

Lopulta saimme omistajalta luvan alkaa lastata venettä. Laiturilla sai edelleen olla vain yksi kerrallaan, ja veneeseenkin kiipesimme liioiteltujen turvavälein. Kuulimme jälleen mutinaa tavaroiden määrästä sekä siitä, miten hitaasti puimme pelastusliivit päällemme. Itse venematka oli todella hiljainen ja vaivaantunut. Katselimme kaikki merelle, emmekä puhuneet mitään. Omistaja ei enää varoitellut meitä aallokosta, joten osalle meistä veneen äkilliset poukkoilut tulivat täytenä yllätyksenä. Mieheni ei myöskään enää kelvannut kaljatölkin ojentajaksi, mikä toki oli aikamoinen pestin alennus, muttei tuntunut miestäni erityisemmin vaivaavan. Kun pääsimme ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen takaisin maihin, minun oli pakko lähteä pois. En jaksanut miehen syyllistämistä siitä, miten ”naiset pilasivat reissun” ja ”naiset olivat virittäneet hänelle ansan.”

Rahakeskustelu ja soitto poliisille

Kun vene saatiin purettua, alkoi kiusallisin vaihe – keskustelu rahasta. Alkuun omistaja tuntui olevan samalla aaltopituudella kanssamme ja lupasi palauttaa maksamamme rahat. Me puolestamme olimme valmiit tulemaan vastaan ja maksamaan venekyydeistä (, jotka myöhemmin paljastuivat täysin ryöstöhintaisiksi). Jos satamassa kaikki oli vielä hyvin, meno muuttui viimeistään omistajan talolla. Yhtäkkiä hän ei ollutkaan valmis palauttamaan rahoja ja alkoi lisäksi syyttää porukkaamme kotirauhan rikkomisesta. Poistuimme tontilta ja kun emme yrityksistä huolimatta päässeet yksimielisyyteen rahoista, jouduimme soittamaan poliisit paikalle. Koin tilanteen sen verran uhkaavana, että päätin jälleen poistua paikalta takavasemmalle. Muutenkin tuntui, että omistaja muuttui hetki hetkeltä aggressiivisemmaksi ja arvaamattomammaksi.

Jossain vaiheessa iltaa poliisipartio saapui viimein paikalle. Jututuksesta huolimatta mies ei ollut valmis palauttamaan rahoja. Poliisin kanssa vertasimme ottamiamme kuvia vuokrailmoituksen otoksiin ja olimme kaikki yhtä mieltä siitä, ettei paikka ollut ollenkaan sitä, mitä ilmoituksen tekstin ja kuvien perusteella oli luvattu. Kun paikan päällä ei useista yrityksistä huolimatta päästy sopuun, asiasta kirjattiin rikosilmoitus ja juttu siirtyi tutkijoille.

Puolenyön aikoihin pääsimme vihdoin lähtemään paikalta. Olimme kaikki todella väsyneitä ja pettyneitä päivän kulkuun, ja totta kai meitä harmitti myös se, että kaikki ostamamme juhannussapuskat olivat menneet piloille oltuaan koko päivän lämpimässä. Kotimatka sujui hiljaisissa merkeissä, ja koko kurjuuden kruunasi läheltä piti -tilanne moottoritiellä juoksentelevan hirven kanssa… Kotioven avaaminen ei ole varmaan koskaan tuntunut niin hyvältä kuin tuolloin.

Olisi mielenkiintoista kuulla, oletteko te koskaan joutuneet huijatuksi vuokramökkien kanssa tai onko varaamanne majoitus joskus ollut jotain muuta kuin sitä, mitä piti. Tiedän, ettei meidän kokemuksemme todellakaan ollut pahimmasta päästä ja että ihmisiä huijataan mökkivuokrausten yhteydessä huomattavasti pahemminkin.

haaste Matkustaminen Yleinen

Tätä et tiennyt – 10 matkailufaktaa minusta

24.3.2021

Unelmatrippi-blogin Jenni haastoi jo viime vuoden puolella matkabloggaajat kertomaan 10 matkailuaiheista faktaa itsestään. Koska tulen aina hieman jälkujunassa, ajattelin vihdoin itsekin tarttua haasteeseen ja pohtia, minkälainen matkaaja oikein olen. Alla siis muutamia sellaisia faktoja, joita ette (ehkä) vielä tienneet:

1. Hurahdin matkustamiseen oikeastaan vasta aikuisena

Reissasimme perheen kanssa jonkun verran myös ollessani lapsi. Esimerkiksi Kanariansaaret, naapurimaat ja Islanti tulivat jo lapsena tutuiksi. En kuitenkaan tuohon aikaan ollut kovinkaan kiinnostunut matkailusta ja koinkin sen aina pakollisena pahana, joka tarkoitti sitä, että joutuisin olemaan erossa hevosestani ja (talli)kavereistani. Vaikka reissuissa olikin aina kivaa, muistan silti lähinnä odottaneeni sitä, että pääsisin taas tallille, haha!

Innostuin matkustelusta vasta (hevosettomana) parikymppisenä. Yhtäkkiä olinkin hurjan kiinnostunut eri kulttuureista ja maista ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista. Muistan, miten ensimmäisen aikuisena tehdyn ulkomaanmatkan jälkeen ei enää ollutkaan paluuta entiseen. Iski palava halu nähdä ja kokea mahdollisimman paljon! Hyvä, että matkalaukut oli purettu edelliseltä reissulta, kun uutta jo suunniteltiin…

2. Ostan reissuilta aina (vähintään) yhdet mahdollisimman karmivat sukat

Tämä hömelö tapa on lähtenyt aikoinaan liikkeelle siitä, kun sain kuulla perheeltäni kuittailua vähintäänkin erikoisista sukkavalinnoistani. Pukeudun muuten todella neutraaleihin sävyihin, mutta sukkien suhteen vedän helposti överiksi: jalasta löytyy kesät talvet nilkkasukat (välillä jopa niillä patikkareissuilla…), joiden väritys on usein jotain todella villiä ja psykedeelistä, ja kuosit vaihtelevat aurinkolasipäisistä hedelmistä tanssiviin ruumiinosiin.

Niinpä kun sitten seuraavan kerran lähdin reissuun ja törmäsin maailman rumimpiin sukkiin, päätin ostaa ne siskolleni tuliaisiksi. Hänen ilmeensä oli vähintäänkin mielenkiintoinen, kun pamautin sukkaparin hänen kätösiinsä – olinhan sentään intoillut tuovani hänelle maailman parhaan tuliaisen… Ja siitä se oikeastaan lähti: siinä missä muut perheet bongailevat kauniita koriste-esineitä, me etsimme mahdollisimman rumia ja epäkäytännöllisiä sukkia – ja vieläpä kotiutamme ne. Koska minä reissaan perheestämme eniten, siskoni sukkalaatikot pursuilevat mitä kummallisempia taideteoksia. Osa sukista (, kuten eräs tupsuilla vuorattu pari) on niin epäkäytännöllisiä, ettei niitä oikeastaan voi edes käyttää ja osa taas vaan niin kamalia, että täytyy pari kertaa miettiä, ennen kuin ne kehtaa kiskaista jalkaansa.

Karmivien sukkien lisäksi en kuitenkaan osta reissuilta koskaan muita tuliaisia tai matkamuistoja. En voi oikeastaan sietää koriste-esineitä omassa kodissani ja koen, että valokuvat (, joita sitten kertyykin helposti älytön määrä) riittävät mainiosti sekä itselle että muille.

3. Varaan harvoin yöpymisiä etukäteen – ja se saattaa toisinaan aiheuttaa ylimääräisiä sydämentykytyksiä

”Missä te yövytte?” ”Ei aavistustakaan!” Tuolta näyttää perus keskustelu vanhempieni tai kavereitteni kanssa hieman ennen reissuunlähtöä. En siis kovinkaan usein varaa reissuilleni yöpymisiä etukäteen. Sen sijaan saavun paikalle ja alan sitten miettiä, missä sitä yönsä viettäisi. Syy tähän on se, että harvoin jaksan olla yhdessä paikassa montaa päivää putkeen. Sen sijaan haluan liikkua, nähdä ja kokea asioita ympäri maata. Majoitusten varaamattomuus jättää minulle siis vapauden tulla ja mennä, miten itse haluan.

Saattaa kuulostaa ihanan vapaalta ja huolettomalta, mutta totuus on usein ihan toinen. Esimerkiksi Kroatiassa meinasimme joutua viettämään ensimmäisen yömme rannalla, sillä majapaikkoja ei yksinkertaisesti ollut pahimpaan sesonkiaikaan tarjolla. Onneksemme tutustuimme paikalliseen mummoon illan jo pimetessä ja pääsimme yöpymään hänen luokseen pariksi yöksi. Pidempään emme Splitin turistihelvetissä viihtyneet, vaan jatkoimme matkaamme Dubrovnikiin. Sielläkään meillä ei alunperin ollut majoitusta, mutta pääsimme mummelin ystävän luo asustelemaan. Huikea reissu, jota muistellessa voin edelleen todeta, että kannatti jättää hotellivaraukset etukäteen tekemättä, vaikka ensimmäinen päivä Kroatiassa olikin aikamoinen kokemus, kun raahasimme helteessä matkatavaroitamme ympäri kaupunkia ja yritimme epätoivoisesti löytää majapaikkaa.

4. Pakkaan matkoille aina viime tipassa

Huithapeli täällä moi! Siinä, missä saatan suunnitella lomaa ja sen sisältöä viikkokausia ennakkoon, olen umpisurkea pakkaaja. Monesti homma meneekin niin, että aloitan pakkaamisen noin puoli tuntia ennen kuin pitäisi istua autossa matkalla lentokentälle. Tässä vaiheessa stressitasot ovat yleensä aika korkeat ja saatan olla… Noh, hieman raskasta seuraa. Lisäksi viime hetken pakkaaminen aiheuttaa usein myös sen, että varsinkin road tripeille lähtee aina ihan liikaa tavaraa mukaan, kun vetelen hyllyjen sisältöjä suoraan rinkkaan sen kummempia miettimättä.

Voisikin helposti luulla, että rinkkaan tulee tällä taktiikalla tungettua kaikkea epäkäytännöllistä ja jotain tärkeää unohtuu, mutta näin ei ole ainakaan vielä (kopkop) tapahtunut. Monesti vannon (itselleni ja muille), että seuraavalla kerralla aloitan pakkaamisen ajoissa ja vältän ylimääräiset stressikiukut, mutta sitä surullisen kuuluisaa seuraavaa kertaa ei ole vieläkään tullut.

5. Syön reissuilla todella vähän ulkona, mutta rakastan ruokakaupoissa haahuilua

Reissatessa olen aina ollut todella huono kuluttamaan aikaani ravintoloissa ja olenkin viimeinen ihminen, jolta kannattaa kysellä ravintolasuosituksia. Kai sitä jotenkin kierolla tavalla ajattelee, että ravintolossa vietetty aika on pois seikkailuajasta. Tiedän, että monelle muulle matkailijalle erilaiset ruoka- ja ravintolakokemukset ovat tärkeä (ellei jopa tärkein) osuus matkustelusta, mutta minulle se ei ole koskaan tuntunut omalta. Paljon mieluummin tyydyn katukioskien valikoimaan tai käyn hakemassa kaupasta mukaan jotain sellaista, mitä voin kävellessäni puputtaa.

Siinä, missä ravintolat tulee usein kierrettyä kaukaa, viihdyn kuitenkin erittäin hyvin ruokakaupoissa. On hauskaa tutkailla, mitä kaikkea kohdemaan valikoimista löytyy sekä ennakkoluulottomasti testailla itselle vieraita tuotteita. Tykkään myös matkoilla valmistaa ainakin osan ruuistani itse, joten illallistarpeet tulee usein ostettua joko paikalliselta torilta tai ruokakaupasta.

6. En ole koskaan matkustanut yksin

Mietin usein, olenko jäänyt jostain paitsi, kun en ole koskaan matkustanut yksin. Jossain vaiheessa koin, etten oikeastaan edes ole kunnon matkaaja, koska olen aina kierrellyt maailmaa joko puolisoni tai ystävieni kanssa. Hölmöjä ajatuksia, tiedän.

Toisaalta taas ajattelen, että yksi reissujen parhaista puolista on se, kun ne pääsee jakamaan matkakumppanin kanssa. On niin hirveän vaikeaa yrittää selittää jollekin ei-matkassa-mukana-olleelle, miten jännittävää oli eksyä Norjan vuonoille, ajaa ryöstäjiä karkuun Latviassa tai istua umpihumalaisen kapteenin kyydissä pienessä veneessä Kroatiassa, kun jättimäinen risteilijä lähestyi meitä sumutorvi soiden. Vaikka kuinka käytän sanallista osaamistani ja esittelen reissussa otettuja kuvia, ei se kuitenkaan ikinä ole sama asia.

7. Minulla on maailman surkein suuntavaisto, mutta eksyminen vieraissa paikoissa ei oikeastaan edes haittaa

Heh, olen todella huono suunnistamaan sekä metsässä että kaupungissa ja kuulenkin tästä usein kuittailua kavereiltani. Ei siis ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen reissuillani lähtenyt kävelemään tai ajelemaan väärään suuntaan ja päätynyt lopulta aivan toiseen paikkaan kuin mihin aluksi oli tarkoitus mennä. Kaikesta tästä huolimatta olen kuitenkin itse usein sitä mieltä, että osaan suunnistaa pisteestä A pisteeseen B, joten mielelläni johdatan myös koko joukkoa väärään suuntaan… On hurjan noloa puolen tunnin marssin jälkeen todeta, että olemme (meikäläisen johtamana) kulkeneet kilometritolkulla väärään suuntaan.

Vaikka eksyminen ja epämääräinen siirtyily sinne ja tänne saattavatkin ärsyttää matkakumppaneitani, en jaksa itse ottaa stressiä asiasta. Useimmiten nimittäin päädyn johonkin mielenkiintoiseen (, tosin ”väärään”) paikkaan ja saatan löytää sivukujilta kaukana keskustasta niin sanottuja piilotettuja helmiä, joihin en ehkä muuten olisi koskaan törmännyt.

8. En ole koskaan ollut pakettimatkalla

Omatoimimatkat best! En ole koskaan ollut pakettimatkalla, enkä myöskään usko sellaiselle koskaan eksyväni. Minulla on liian kova tahto päästä nuuskamuikkustelemaan ja maalailemaan taivaanrantoja, etten halua lomilla olla sidoksissa (lentojen lisäksi) aikaan tai paikkaan. Lisäksi minulla on huono tapa lähteä aina innokkaasti laajentamaan reviiriäni naapurikaupunkeihin tai -maihin, joten parempi vaan, ettei ole esimerkiksi yhtä tiettyä hotellia rasitteena.

9. Lapsuustraumojen takia puhun sujuvammin ruotsia, saksaa ja viroa kuin englantia

Ai että, lapsuuden traumat kulkevat mukana vieläkin! Ala-asteen englanninopettajan lempipuuhaa oli karttakepillä sormille näpäyttely, julkinen nolaaminen (tunnin huonoiten ääntänyt pääsi luokan eteen esittelemään taitojaan) ja ylipäätään jatkuva pelottelu milloin milläkin asialla. Tämä aiheutti luonnollisesti sen, että englannin opiskelu ei kauheasti napannut ja tunneilta päällimmäisinä jäivät mieleen vain pelko ja ahdistus… Vaikka ala-asteajoista on jo aikaa, huomaan edelleen pelkääväni, että joku nauraa ääntämiselleni, jos puhun englantia. Ymmärrän kieltä loistavasti, mutta ääneen puhuminen on vieläkin haastavaa mielen haamujen takia.

Siinä missä englannin puhuminen aiheuttaa ahdistusta, ruotsi, saksa ja viro taas sujuvat varsin mallikkaasti ja tykkään käyttää kaikkia kieliä. Saksaa on tullut opiskeltua ala-asteelta alkaen, kun taas ruotsin ja viron tärkeimmät opit olen varmasti saanut vapaa-ajalta (, vaikka molempia on toki tullut opiskeltuakin).

10. Treeni on tehnyt tehtävänsä – nukun helposti missä tahansa

Olen jo lapsesta asti harjoitellut nukkumista milloin missäkin: olohuoneen lattialla, saunassa, takapihalla, mökin rappusilla, laivan käytävillä… En nimittäin ikinä halunnut tulla sellaiseksi aikuiseksi, joka ei nuku missään muualla niin hyvin kuin kotonaan. Muistan lapsuudessa, miten vanhempani olivat aina innoissaan päästessään omaan sänkyyn nukkumaan reissujen päätteeksi, ja silloin jo päätin, että tuollaista minusta ei ainakaan tule. Ja hyvin on päätös pitänyt! Nukahdan helposti oikeastaan missä tahansa, enkä nukahdettuani herää ennen herätyskelloa – aivan sama, mitä ympärilläni tapahtuu. Olen myös mestari nukkumaan epämääräisellä mutkalla, joten pienempikään nukkumatila tai outo asento eivät haittaa!


10 matkailufaktaa minusta -blogihaaste

Osallistu 10 matkailufaktaa minusta -blogihaasteeseen! Tee näin ja kopioi nämä ohjeet mukaan omaan postaukseesi:

  • Kirjoita 10 matkailufaktaa minusta -blogipostaus, jossa kerrot otsikon mukaisesti 10 matkailuun liittyvää faktaa itsestäsi.
  • Linkitä jutussasi alkuperäiseen, Unelmatrippi-blogin liikkeelle laittamaan 10 matkailufaktaa minusta -postaukseen.
  • Haasta mukaan haluamasi määrä muita bloggaajia.
  • Haasteeseen voi halutessaan tarttua kuka tahansa bloggaaja myös ilman haastetta.
  • Toivottavasti haasteen myötä saadaan lukea paljon erilaisia matkailufaktajuttuja!