Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

Matkustaminen

erikoispostaus Matkustaminen

Minne haluaisin matkustaa vuonna 2023?

29.11.2022

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt mielessäni ensi vuoden matkustuskuvioita. Miettinyt, minne haluaisin matkustaa, kenen kanssa ja milloin. Pähkäillyt lomia ja raha-asioita, jotka näin yrittäjänä ovat aina omanlaisensa jännitysmomentti. Lisäksi olen kärsinyt epämääräisestä kriisistä matkustamisen suhteen. Onko ok intoilla lähinnä vain naapurimaista? Entä (matkabloggaajana) pyrkiä välttelemään lentämistä?

Tein samanlaista matkahaaveilua viime vuonna täällä blogin puolella, ja nyt on oikeastaan melko huvittavaakin lukea kirjoituksia siltä ajalta, sillä oikeastaan mikään ei mennyt suunnitellusti. Haaveilin isoon ääneen Makedoniasta, Portugalista, Virosta, Rukasta, Ahvenanmaasta ja ikisuosikistani Norjasta, mutta loppujen lopuksi rasti tuli vain Viron ja Rukan kohdalle. Makedoniaan en yrityksistä huolimatta saanut reissukaveria (en ymmärrä, miksei kukaan innostu siitä?), Portugali ei oikein istunut loma-aikoihimme ja kesän siviilielämässä tapahtuneet jättiyllätykset vaikuttivat vielä pitkälle syksyyn, joten Ahvenanmaa ja Norjakin jäivät lopulta kokonaan pois.

Missä sitten tuli käytyä? En olisi viime vuoden lopulla ikinä uskonut löytäväni itseäni Turkista. Mutta niin vain tapahtui. Samoin pääsin reissaamaan pitkästä aikaa myös Tallinnaan ja Tukholmaan. Olin todella innoissani, kun pääsin pitkästä aikaa käymään molemmissa kaupungeissa. En edes muista, milloin viimeksi olisin käynyt esimerkiksi Tukholmassa – risteilystä puhumattakaan. Muuten tuli reissattua pitkälti kotimaassa ja valloitettua kansallispuistoja: Rukan ja Oulangan kansallispuiston lisäksi uusia tuttavuuksia olivat Kolin ja Salamajärven kansallispuistot. Myös Iisalmi ja tienoot on tullut ihanan tutuksi somelähettilyyden kautta, joka jatkuu vielä ensi vuoden puolellakin.

Jos kaikki menee putkeen (kopkop), lähdemme vielä fiilistelemään joulutunnelmaa Tallinnaan sekä seikkailemaan Budapestiin. Siellä ei ole tullut aiemmin käytyä, joten odotan innolla minireissuamme uuteen kohteeseen!

Minne sitten haluaisin ensi vuonna matkustaa?

Luonnollisesti listalta löytyy jonkun verran samoja kohteita kuin tänä vuonna, sillä oikeastaan missään ei tullut käytyä. Makedonia keikkuu edelleen listalla. Olen päättänyt aloittaa pehmittelytyön heti vuodenvaihteen jälkeen, jotta parantaisin mahdollisuuksiani löytää reissukaveri Skopjeen. Hieman pelkään, että kaupunki tuottaa pettymyksen, sillä olen kehitellyt siitä tällaisen ”pakkomielteen” itselleni – mutta saa nähdä. Lukemani perusteella se on aiheuttanut monelle matkaajalle ristiriitaisia ajatuksia muutenkin. Hollanti on toinen maa, jonne olen halunnut jo useampana keväänä matkustaa jättimäisten tulppaanipeltojen perässä. Lisäksi olemme myös tehneet varovaisia suunnitelmia Pohjois-Norjasta loppukesälle. Norjan lisäksi toinen jo entuudestaan tuttu kohde (ja ikisuosikki sekin) on Islanti. Olisi ihana päästä taas pitkästä aikaa rallittelemaan laavakentille issikoiden kanssa.

Listalta löytyy myös muutama yllättäjä. Ensimmäisenä mainittakoon Marokko, jonka aladdinmaiset basaarit sekä värikkäät talot ovat alkaneet kiehtoa todella paljon. Sain jo melkein hommattua halvat lentoliput, mutta jäin kuitenkin jahkailemaan turhan pitkäksi aikaa Marrakeshin ja Agadirin välille, joten missasin tarjouksen. Hölmöä, tiedän, mutta täytyy jäädä kiltisti odottamaan seuraavia alelentoja! Toinen todellinen yllättäjä on Egypti – maa, jonne en ainakaan ihan heti olisi uskonut haikailevani. Kaverini on kuitenkin hehkuttanut paikkaa maasta taivaisiin, joten mielenkiintoni on herännyt. Toki olen lukenut myös paljon negatiivista – jopa pelottavaa, mutta niin kai se on, että (ainakin jotkut) paikat täytyy itse käydä testaamassa.

Mitä taas tulee kotimaan kohteisiin, haaveilen edelleen, että pääsisin tekemään pitkästä aikaa reissun Ahvenanmaalle joko loppukesästä tai alkusyksystä. Hassua ajatella, että aikoinaan Ahvenanmaa oli hetken toinen kotini, mutta nyt se tuntuu vieraalta. Olen tarkoituksella halunnut pitää paikasta hieman taukoa, ja nyt tuntuu, että aikaa on kulunut tarpeeksi.  Myös Rukan (tai rehellisesti Lapin) ruska houkuttelee, mutta hieman pelkään, ettei kalenterissa ole niin paljoa tilaa lomailulle kuin mitä haaveilen.

Asuntoautolla Eurooppaan?

Kaiken haaveilun ja haahuilun keskellä huomaan myös potevani jonkinlaista lento- ja ilmastokriisiä. Olisi mahtavaa, jos kaikki maailman kolkat voisi tavoittaa maanteitä pitkin, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Omalta haavelistaltanikin löytyy useampi kohde, jonne on pakko lentää. Kohteiden lisäksi olenkin mietiskellyt hurjan paljon myös sitä, miten haluan tulevaisuudessa matkustaa.

Asuntoautoilu tai reissupakuilu kiinnostavat edelleen kovasti. Jotenkin en pääse siitä ajatuksesta eroon, että lähtisimme keväällä (pariksi) kuukaudeksi kiertelemään autolla ympäri Eurooppaa. En tiedä miksi, mutta jollain tavalla ajattelen ensi vuoden olevan viimeinen mahdollisuus haaveen toteuttamiseen, ja ehkä juuri siksi ajatus ei jätä minua rauhaan: pystyn itse tekemään etätöitä ja mieheni työkuviot ovat kesään asti normaalista poikkeavat ja mahdollistavat täten myös vapaamman liikkumisen. Olisi rikos jättää sellainen mahdollisuus käyttämättä – eikö vaan?

Huh. Sellaista haaveiden ja epämääräisten ajatusten sekamelskaa tällä kertaa. Joko te olette uskaltaneet tehdä reissusuunnitelmia ensi vuodelle? Entä löytyykö takataskusta vinkkejä Budapestiin?

erikoispostaus haaste Matkustaminen

Kolme kertaa -blogihaaste matkabloggaajille

19.9.2022

Jos vielä on jäänyt jollekin epäselväksi, niin rakastan kaikenlaisia kiertäviä haasteita sekä blogin että Instagramin puolella ja odotankin aina innolla, että minutkin haastettaisiin mukaan. Nyt haaste-rintamalla on kuitenkin ollut hiljaisempaa, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiini.

Aloin googlettaa matkablogeissa kiertäneitä haasteita, ja törmäsin Kolme kertaa -haasteeseen, josta Unelmatripin Jenni oli loihtinut matkabloggaajaversion jo vuonna 2017. Vaikkei haaste olekaan uusi, se on kestänyt hyvin aikaa ja siksi päätinkin tarttua siihen myös täällä omassa blogissani.

3 x paha matkatapa

Pakkaamisen jättäminen viime tippaan. Vaikka olisin miten innoissani reissuun lähtemisestä, niin pakkaaminen tuntuu aina vaan tosi vaikealta. Raapustan kyllä pakkauslistoja valmiiksi, mutta varsinainen pakkaaminen jää aina viime tippaan. Muutaman kerran olen sullonut tavaroita rinkkaan automatkalla, kun olen vain heittänyt kyytiin epämääräisen vaatekasan ja toivonut, että sieltä löytyisi matkalle jotain sopivaa.

Yliaikatauluttaminen. Kalenteritetris on minulla arjessa jokapäiväistä, ja koen olevani siinä melko hyvä. Mutta aina, kun lähdetään reissuun, kuvittelen kai, että vuorokauteen ilmestyy 48 tuntia, ja meno on sen mukaista. Tungen päivät täyteen ohjelmaa, sillä haluan nähdä ja kokea niin hurjan paljon. Monesti varsinainen oleilu jää minimiin ja usein olenkin matkan jälkeen väsyneempi kuin kiireisessä arjessa muuten.

Huolettomuus. Huolettomuus itsessään ei ole mitenkään huono juttu, mutta reissussa otan usein liiankin löysin rantein – ainakin mitä tulee turvallisuuteen. Saatan uteliaisuuksissani seikkailla pimeän tullen juuri niillä kaduilla, joista turisteja varoitettiin. Tai saatan liian helposti lähteä ihan kenen tahansa paikallisen matkaan, koska haluan nähdä, mitä hänellä on näytettävänään.

3 x outo matkatapa

Rumien sukkien osto. Meillä on siskoni kanssa hassu tapa ostaa toisillemme mahdollisimman rumat sukat jokaisesta maasta, jossa käymme. Siskon sukkalaatikossa asustaa aikamoinen arsenaali toinen toistaan rumempia sukkia, mutta itse olen päässyt huomattavasti vähemmällä! Avaan sukka-asiaa paremmin tässä postauksessa.

En varaa majoitusta ennakkoon. Olen aina reissussakin nuuskamuikkustelija, enkä oikein tiedä, kauanko viihdyn yhdessä paikassa. Siksi tuntuisi oudolta varata majoitus etukäteen. Tämä on tietenkin aiheuttanut monia vähintäänkin mielenkiintoisia tilanteita, mutta kaikesta on selvitty!

Paikallisissa ruokakaupoissa oleskelu. Vaikka listasinkin tämän outoihin matkatapoihini niin tiedän monta muuta, jotka myös harrastavat tätä. Minusta on todella mielenkiintoista kierrellä paikallisissa ruokakaupoissa ja tutkiskella, mitä kaikkea hyllyistä löytyy! Suomessa vihaan kaupassa käyntiä (ja suosinkin usein kauppakassipalvelua), mutta ulkomailla kaupassa saattaa vierähtää helposti useampikin tunti ihan muuten vaan – enkä välttämättä aina edes osta mitään! Vaatekaupoissa taas tulee reissuissa käytyä todella harvoin. Outoa(ko?)!

3 x paras paikka, jossa olen käynyt

Islanti. Maa, johon matkustaisin milloin tahansa uudestaan ja jonne muuttamista harkitsin myös pitkään. Elämä kuitenkin yllätti, ja nyt voin haaveilla pelkistä lomamatkoista. Islannissa tuli uitua kuumissa lähteissä, laukattua laavakentillä islanninhevosilla ja koettua elämäni ensimmäinen maanjäristys.

Norja. Maa, jonka kauneus ja rosoisuus yllättää kerta toisensa jälkeen. Harvoin haluan matkustaa samaan maahan useaan kertaan, mutta Norjaan olisin valmis lähtemään vaikka joka kuukausi uudestaan. Tuntuu, että varsinkaan Pohjois-Norjasta ei voi saada tarpeekseen, ja aina ilmestyy uusi vuori valloitettavaksi tai vuono koluttavaksi.

Kroatia. Piti oikein tsempata, etten laittanut listaan kolmattakin Pohjoismaata, haha. Kroatiasta tykkäsin kovasti, vaikka Split (jonne siis alunperin suuntasimme) ei tehnytkään kummoista vaikutusta. Sen sijaan luonto, turkoosi merivesi ja huikeat snorklausreissut luoliin hurmasivat.


3 x paikka, johon haluaisin (mutta jossa en ole vielä käynyt)

Tästä saisi hurjan pitkän listan, koska yleisesti kaikki kiinnostaa. Jos kuitenkin nyt saisin päättää, suuntaisin mieluiten joko Australiaan, jonnekin päin Afrikkaa tai Portugaliin. Juuri nyt kaipaisin lämpöä, eläinsafareita, erilaista kulttuuria ja kauniita maisemia, ja uskon että jokainen näistä kolmesta kohteesta tämän vaatimuslistan täyttäisi – kuten toki moni muukin paikka.

3 x inhokkipaikka, jossa olen käynyt

Inhokkipaikkoja on mielestäni hieman haastava listata, sillä monesti niihin (ainakin omassa listauksessa) nousee sellaisia paikkoja, joissa on sattunut ja tapahtunut jotain ikävää tai homma ei yleisesti ole pelittänyt. Olen matkustanut Puolaan ja Latviaan useamman kerran, mutta jotenkin kumpikaan näistä maista ei erityisemmin sytytä. Syynä on se, että kummassakin maassa meidät on yritetty ryöstää ja olemme muutenkin törmänneet vähintäänkin epäilyttävään meininkiin. Myöskään Turkin Alanya ei tehnyt (yllätysyllätys) vaikutusta, kuten ehkä huhtikuisista postauksista muistatte.

3 x eniten matkalla ärsyttää

Ihmiset, jotka eivät ota muita huomioon. Jokainen varmaan tunnistaa ihmistyypin, joka ei huomioi kanssaeläjiä ollenkaan? En siedä tällaisia otuksia yhtään missään, mutta erityisesti ne kismittävät aina reissussa. Esimerkiksi jossain nähtävyydellä kekkaloidaan ikuisuus eikä lainkaan mietitä, että joku muukin saattaisi ehkä haluta päästä näkemään kohteen tai kuvata sitä. Ei saisi yleistää, mutta monesti brittituristit saavat verenpaineen nousemaan käytöksellään…

Lentokoneessa penkin selkänojaa potkivat ja hakkaavat ihmiset sekä vessassa ravaajat. Jaksan aina ihmetellä, miten muutaman tunnin lennolla pitää käydä vessassa monen monta kertaa. Ja totta kai nämä vessaseikkailijat istuvat aina ikkunan vieressä, joten koko rivi saa harrastaa pakotettua taukoliikuntaa loikkiessaan pois tieltä. Myös sankarit, jotka potkivat ja hakkaavat selkänojaa aiheuttavat minulle hampaiden kiristystä! Lapset ehkä vielä jotenkin ymmärrän (mutta en heidän vanhempiaan, jos eivät puutu asiaan), mutta valitettavasti joukkoon mahtuu myös aikuisia…

Jonottaminen iholle tunkevien kanssaihmisten kanssa. Tämä alkaa yleensä jo lentokentällä ja jatkuu heti lennon laskeuduttua. Ahdas käytävä, kaikki tönivät ja tuuppivat, ihmiset tulevat iholle. Hrrrr, painajainen.

3 x matkatavara eli näitä ilman en matkusta (unohdetaan passit, rahat ym. itsestäänselvyydet)

Aurinkolasit. Näin migreenistä enemmän ja vähemmän kärsivänä olen oppinut arvostamaan aurinkolaseja. Saan liiasta auringosta helposti migreenin, mutta olen huomannut aurinkolasien estävän (tai ainakin viivyttävän) kohtausta. Viiletänkin usein ihan koti-Suomessakin aurinkolasit päässä kevättalven ensimmäisistä aurinkoisista päivistä lokakuun pimeyteen saakka!

Vastamelukuulokkeet. Tykkään kotonakin nukahtaa kuunnellen murhamysteereitä, ja sama meno jatkuu reissussa. Lisäksi on ihan kiva, että lennoilla voi blokata muun maailman ympäriltään kuulokkeiden avulla.

Pikkusakset. Ei ole tainnut olla yhtäkään reissua, joille näillä ei olisi ollut käyttöä? Aina tulee tilanteita, että joku pitää saada auki tai revennyt kynsi pitää päästä leikkaamaan. Onpa näillä joskus nyrhitty itselle jonkinlainen otsis kesken reissun, kun jollain vastaantulijalla se näytti hyvältä. Itselläni ei niinkään…

3 x turhin matkatavara

Kolmijalka. Aina kotona kuvittelen, että jaksan raahata kolmijalkaa kaikkialle mukana, mutta totuus on kovin usein ollut jotain muuta. Lisäksi olen hieman arka jättämään kameraani minnekään yksinään (käyttäisin kolmijalkaa lähinnä itseni tai meidän kuvaamiseen), joten vaikka jaksaisinkin raahata kolmijalkaa mukana, niin harvoinpa sitä tulee kuitenkaan käytettyä.

Vaatteet, jotka vaativat silitystä. Jos jotain kotityötä vihaan, niin silitystä. Vielä vähemmän nautin siitä reissusta. Siksipä kaiken maailman ruttuun menevät vaatehärpäkkeet ovat laukussani vain turhaan viemässä tilaa.

Hattuarmeija. Rakastan päähineitä; hattuja, pipoja ja lippiksiä, mutta olen kuitenkin todella huono käyttämään niitä. Saatan kotona suunnitella ottavani kivoja kuvia lierihattu päässä tai pipo silmillä, mutta harvoin jaksan kohteessa kuitenkaan vetää mitään päähäni. Niinpä minulla saattaa olla matkalaukussa useampikin päähine viemässä ihan turhaan tilaa..

3 x ihanimmat kokemukset matkalla

Paikallisten mummojen luona asuminen Splitissä ja Dubrovnikissa. Tätä muistelen edelleen lämmöllä! Matkustimme Kroatiaan pahimpana sesonkiaikana, emmekä olleet varanneet majoitusta etukäteen. Ensimmäisen päivän yritimme löytää majoitusta, mutta kaikkialla myytiin eioota. Olin jo varma, että vietämme viikon rannalla nukkuen, mutta kuinka ollakaan, törmäsimme paikalliseen mummoon, joka oli halukas majoittamaan meidät, kunhan koirat eivät olisi ongelma. Ja noh, jos tunnette yhtään meikäläistä, niin minähän elän ja hengitän koiria, joten mahdollisimman korrektein riemunkiljauksin lähdettiin mummon matkaan (tämä on taas hyvä esimerkki huolettomuudesta ja sinisilmäisyydestä). Mummo oli ihana, koirat vielä ihanampia. Myöhemmin, kun halusimme jatkaa matkaa Dubrovnikiin, mummo vinkkasi meille ystävästään, jonka luokse pääsimme majoittumaan. Samainen mummo kertoi meille myös salareitistä Dubrovnikin linnan muurille ja ”pakotti” meidät maistelemaan kaikkia paikallisia herkkuja.

Eroaminen Kööpenhaminassa. Jos ihmettelet, miten ihmeessä ero voi löytyä ihanimpien kokemusten listalta, kannattaa lukea aiemmin kirjoittamani ”Kööpenhaminassa jopa eroaminen on kauniimpaa” -postaus. Oli ihanaa, että vihdoin sain tehtyä isoja ja ehdottoman oikeita päätöksiä monen kuukauden jahkaamisen jälkeen. Ja vielä ihanampaa oli se, että reissun jälkeen, oman asunnon myötä, aloin vihdoin löytää sitä kauan kadoksissa ollutta minääni.

Baltian roadtrip. Tämä oli ensimmäinen pidempi autolla tehty reissu ulkomaille. Matkalla sattui ja tapahtui – ja välillä jopa pelotti, mutta kaikesta selvittiin. Kotiin tultiin satasia köyhempänä, mutta monta kokemusta rikkaampana! Ennen tätä reissua en myöskään ollut varma, olisiko automatkailu mun juttu, mutta niin vain innostuin!

Olisi hauska herättää haaste uudestaan henkiin muissakin matkablogeissa! Tai jos olette mahdollisesti osallistuneet tähän jo aikaisemmin, niin olisi mielenkiintoista päästä lukemaan teidän ”kolmosianne”!

erikoispostaus Matkustaminen

Varovaisia matkahaaveita ensi vuodelle

26.12.2021

Kuva: Adobe Stock

Olen useamman kerran kuluvan kuukauden aikana saanut itseni kiinni haaveilemasta reissuista jonnekin kauemmas – ulkomaille asti. Tämä on ehkä hieman uutta, sillä korona on pitänyt huolen siitä, että matkailu on tapahtunut Suomen rajojen sisäpuolella. Nyt olen kuitenkin päässyt lukemaan monen matkabloggaajakollegan kirjoituksista ympäri maailmaa, joten olen itsekin alkanut suunnata katsetta varovaisesti ulkomaille. Miltä ensi vuoden matkasuunnitelmat tai oikeastaan matkahaaveet tällä hetkellä näyttävät?

1. Makedonia

Sattumaa tai ei, mutta olen nyt törmännyt useamman kerran Makedoniaa (tark. Skopjea) koskeviin blogipostauksiin. Ehkä kaikki se hämmennys, mitä kaupunki tuntuu vierailijoissa aiheuttaneen jollain tapaa kiehtoo minua. Lisäksi lennot Turusta ovat pelkkää plussaa! Olisi hauska päästä näkemään, millaisia fiiliksiä ja hämmennystä kaupunki aiheuttaa. Haaveilen samalla reissulla pääseväni myös Matka-kanjoniin melomaan, nousemaan Vodno-vuorelle ihailemaan näköaloja ja Millenium-ristiä sekä käyskentelemään Ohridjärven rantaan.

2. Portugali

Portugaliin piti matkata jo vuonna 2020, mutta matkan peruuntumisen syytä tuskin tarvitsee erikseen edes sanoa? Olin tässä koronakaaoksessa ehtinyt jo unohtaa koko maan, mutta päädyimme eräänä iltana katsomaan Avara luontoa, jossa aiheena oli Portugali. Huokailimme sohvalla kilpaa ja hoimme koko ajan toisillemme, että tuonne on pakko päästä. Luonto näyttäytyi ohjelmassa ihanan monipuolisena (ja pakko näin heppatyttönä sanoa, että viimeistään siinä vaiheessa, kun ruudulle tärähti villihevoslauma, niin meikäläinen oli myyty).

3. Norja

Maa, joka tuskin erityisemmin esittelyjä tai perusteluja kaipaa? Norjassa tuli käytyä viime vuonna, ja maa vei minut täysin mukanaan. Jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti, tarkoituksena olisi lähteä Norjaan samoilemaan ja huiputtamaan vuoria loppukesästä tai alkusyksystä. En malta odottaa, että pääsen näyttämään maan miehelleni, joka ei ole Norjassa vielä koskaan käynyt!

4. Viro

Maan päätyminen tälle listalle saattaa johtua siitä, että elättelin toiveita sen suhteen, että ehtisin Tallinnan joulutorille ennen jouluaattoa… En ehtinyt, mutta ehkäpä ensi jouluna? Muuten Viro alkaa olla maana jo melko hyvin koluttu, mutta itäosassa on vielä kohteita, joissa haluaisin päästä käymään. Lisäksi haluaisin päästä päivittämään muutamia vanhoja kuvia Viron reissuilta.

5. Kotimaan kohteet: Ruka & Ahvenanmaa

Ahvenanmaalla piti käydä jo kesällä, mutta jotenkin alkoi ahdistaa se some-hypetyksen määrä. Päätimme lykätä reissua syksymmälle, mutta niin siinä taas kävi, että syksyn työkiireet veivät mennessään, emmekä koskaan päässeet Ahvenanmaalle asti. Ajattelin ensin, että reissumme Ahvenanmaalle ajoittuisi ehdottomasti keväälle tai kesälle, mutta olen alkanut hiljalleen lämmetä myös talviseikkailulle – se kun on Ahvenanmaalla vielä kokematta. Rukalle taas olisi tarkoitus suunnata heti alkuvuodesta, ja tämä onkin listan ainoa melko varmasti toteutuva reissu. Ainakin mökki on jo varattu ja maksettu, joten toivoa sopii, että pääsemme pelipaikalle asti!

Miltäs teidän matkahaaveet tai -suunnitelmat ensi vuodelle näyttävät?

Matkustaminen

Kun rento retkeily muuttui pakonomaiseksi suorittamiseksi

13.8.2021

Kuka muistaa viimevuotisen itse itselleni asettaman luontopolkuhaasteen, jossa minun tuli vuoden aikana kiertää 100 luontopolkua? Tavoite oli liian kunnianhimoinen, sillä jo heinäkuussa jouduin pudottamaan tavoitemäärän puoleen. Vuoden 2020 loppuun mennessä olin kuitenkin saanut kasaan vaivaiset 28 luontopolkua, mikä harmitti vietävästi. Niinpä päätin kaikessa hiljaisuudessa uusia haasteen tänä vuonna. Edellisvuodesta viisastuneena en kuitenkaan huudellut siitä kenellekään blogissa tai Instagramin puolella.

Kun kesän alussa jäin aiempia vuosia pidemmälle kesälomalle, minulta vapautui yhtäkkiä valtavasti suoritusaikaa. Olin koko pitkän kevään painanut töissä paikoitellen jopa äärirajoilla, ja touhu oli viikosta toiseen yhtä suorittamista. Muistan miettineeni, että enää viisi kuukautta, viikkoa, päivää, tuntia… Tsemppasin itseäni lupailemalla, että lomalla ottaisin rennosti. Että jos vielä jaksaisin tehdä taas yhden seitsemänpäiväisen työviikon, voisin sitten lomalla palkita itseni nukkumalla jonain aamuna hieman pidempään – tai mikä parempaa, poistaa puhelimen herätyksen, jonka olin ajastanut aamuneljäksi viikon jokaiselle päivälle. Muistan, miten tunsin ylpeyttä kaikesta sellaisesta, mistä ei todellakaan pitäisi: siitä, että pärjäsin parin tunnin yöunilla ja nousin joka aamu, arkena ja viikonloppuna, neljältä. Tai siitä, että jaksoin tehdä töitä 19 päivää putkeen…

Työtahti oli ollut niin hurja, etten kesän kynnykselllä ehtinyt uhrata ajatustakaan luontopoluille. Hyvä, että jaksoin edes raahautua koiran kanssa lenkille lähimetsään. Sielläkin kuljin sekuntikellon kanssa, sillä minulla oli tarkkaan tiedossa, montako minuuttia työpäivästäni saatoin uhrata moiseen laiskotteluun. Kumpikaan meistä, minä tai Dodo, ei koskaan ole ollut niin stressaantunut ja huonovointinen kuin keväällä. Aamusta iltaan väsytti ja kiukutti, eivätkä tehtävälistan lyheneminen tai onnistumiset töissä saaneet minua enää iloiseksi. Uupumuksesta oli tullut uusi normaali, enkä oikeastaan enää loppukeväästä tajunnut olevani väsynyt. Muistan miettineeni, että tällainen minä nyt vain olen; unohteleva ja lyhytpinnainen, muuta maailmaa vihaava itkupilli. Hävitin mielenkiintoni kaikkea ja kaikkia kohtaan.

Kaikesta väsymyksestä huolimatta suorittajavaihde jäi päälle, kun loma vihdoin alkoi. Talla oli pohjassa, ja olin kadottanut kontrollin aikapäiviä sitten. Mietin luontopolkuhaastetta ja sitä, että haluaisin tuottaa enemmän sisältöä blogiini. Koin, että minun täytyisi olla vähintäänkin yhtä tehokas blogini kanssa kuin mitä olin ollut töissä koko kevään ajan.

Aloin suunnitella pelottavan tyhjältä näyttävään kalenteriini hurjan paljon retkiä. En miettinyt välimatkoja tai ajankäyttöä, sillä halusin vaan päästä kokemaan ja kuvaamaan kaikkia mielenkiintoisia kohteita ympäri Suomea. Istuin tuntikaupalla koneella tekemässä taustatöitä retkilleni. Kirjoitin vihkot täyteen kohteita, joissa haluaisin kesän aikana käydä ja tallensin kivoja retkikuvia Instagramiin saadakseni niistä inspiraatiota omiin otoksiini. Halusin niin kipeästi tuottaa sisältöä blogiini ja saada luontopolkuhaasteen tänä vuonna maaliin, ettei millään muulla tuntunut olevan väliä.

Mutta vaikka kuinka tein tarkat suunnitelmat ja aikataulut etukäteen, en lähtöpäivinä saanutkaan itseäni liikkeelle. Yhtäkkiä minulle ennen niin rakkaat meri ja metsä muuttuivatkin möröiksi. Rasitteiksi, joista en enää kokenutkaan saavani hakemaani mielenrauhaa. Oli helpompaa ja turvallisempaa jäädä kotisohvalle makaamaan kuulokkeet päässä.

Vaikka mieli käski pakonomaisesti lähtemään ja suorittamaan, kroppa ei enää totellut. Se laittoi pisteen kuukausikaupalla jatkuneelle sekoilulle. Ilmoitti selkeästi, että nyt olisi levättävä.

Ja niin kesäretket vaihtuivat sairaalasänkyyn, tippaletkuihin ja antibioottikuureihin. Oli pakko rauhoittua, vaikka kuinka olisin halunnut nuuskamuikkustelemaan korkeille vuorille ja istumaan venelaiturille auringonnousuun asti.

Toisaalta ajattelen, että kaikki meni oikein. Juuri näin pitikin tapahtua. Oli jollain tavalla ihan hyvä, että kroppa pisti stopin suorittamiselle, kun en muuten sitä osannut tehdä. Pakkolepo tuntui alkuun ahdistavalta, sillä lopetettuani jatkuvan suorittamisen, jouduin kohtaamaan kaikki ne vaikeat tunteet ja asiat, joita olin juossut karkuun.

Ehkä vaikeinta (ja samalla myös arvokkainta) on ollut tajuta, että olen itse asettanut itselleni liian kovat tavoitteet oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Toisin kuin olin luullut, ne eivät tulleetkaan ulkoapäin. Kukaan muu kuin minä itse ei odota minulta sellaisia suorituksia, joihin itseäni ruoskin. Kukaan ei ole koskaan käskenyt minua olemaan superihminen.

Ei ollut helppoa jäädä yksin ajatustensa kanssa, mutta se matka oli tehtävä. Samalla kun keräsin sängynpohjalla voimia uusiin seikkailuihin, aloitin jonkinlaisen matkan myös itseni kanssa. Kävin jatkuvaa vuoropuhelua yrittäessäni selvittää, kuka olen, mistä pidän ja mitä elämältäni oikeastaan haluan. Löysin monta kipeää kohtaa, mustelmia sydämessä ja sielussa, joiden luulin jo parantuneen. Huomasin, etten ollutkaan vääränlainen tai viallinen, vaan rikki ja keskeneräinen monesta kohtaa. Tiesin, että olisin kuitenkin korjattavissa ja että tästäkin selvittäisiin.

Oikeastaan vasta heinäkuun puolella tuli hetki, jolloin minusta tuntui, että haluaisin ihan aidosti lähteä metsään. Jätin kameran ja muistiinpanovälineet kotiin. En ottanut niitä mukaani, vaikka kuinka olisin halunnut. Vanhasta tottumuksesta olin pakannut kamerareppuni jo edellisiltana ja pohtinut, mistä saisin parhaimmat otokset blogia varten. Muistan, miten istuin jo autossa, kun vielä mietin, pitäisikö palata takaisin sisälle hakemaan reppu. En mennyt, ja se oli paras päätös hetkeen.

Tein heinäkuussa monta lyhyttä retkeä lähimetsiin ja rannoille. Joskus jäin vain tuijottelemaan horisonttiin tai saatoin myös kääntyä kesken lenkin takaisin. Matkan sijaan keskityin enemmän siihen, miltä milloinkin tuntui. Mitä näin, kuulin tai haistoin. Aloin nähdä tututkin paikat uudella tavalla, kun annoin niille aikaa ja uuden mahdollisuuden. Sama päti myös itseeni.

Entä mitä kuuluu luontopolkuhaasteelle? Olen tähän mennessä saanut kerättyä kasaan 21 luontopolkua. Tiedän olevani kaukana tavoitteesta, mutta en ota paineita. En anna itseni ottaa.

Ja juuri nyt retkeily tuntuu taas hyvältä. Pitkästä aikaa on olo, että luonnossa liikkuminen antaa enemmän kuin ottaa. Mieli on utelias, ja koen taas olevani valmis seikkailuihin. Vatsanpohjassa tuntuu tuttua kutinaa ja silmiini on palannut sama palo kuin aiemmin. Haluan nähdä ja kokea – ennen kaikkea itseni takia.

Minkälaisia ajatuksia postaus herätti? Oletteko te kokeneet paineita sisällöntuotannosta? Onko rakas harrastus koskaan muuttunut pakkopullaksi?