Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

luontopolku

esteetön Kanta-Häme luontopolku

Luulionvuoren lintutorni ja Hyvänmielen reitti

14.9.2022

Monen pää lyö ihan tyhjää, kun alan puhumaan Tervakoskesta. Yleensä kuitenkin siinä vaiheessa, kun mainitsen Puuhamaan, monen ilme kirkastuu. On Tervassa paljon muutakin kuin lippispäisen nallen teemapuisto, kuten mahtavan monipuolinen luonto järvineen, soineen ja vuorineen. Erityisesti Tammirannan alueella kiertää kivoja reittejä, joiden monipuolisuus jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.

Matkaan kannattaa lähteä Suruttoman uimarannan parkkipaikalta (Suruton 11, 12400 Janakkala). Uimarannasta löytyy laituri ja tulistelupaikka, joita molempia kannattaa hyödyntää vaikkapa lenkin päätteeksi. Reitti jatkaa järvenrantaa pitkin. Polun yllä roikkuvat tammien oksat ja vieressä liplattava järvi ovat paitsi kaunista katseltavaa, myös jotenkin hurjan rentouttava yhtälö.

Matka jatkuu rantareittiä Luulionvuoren lintutornille. Reitiltä pitää hetkeksi poiketa, sillä torni sijaitsee lyhyen pitkospuuosuuden päässä. Kaikki on uutta ja siistiä. Pitkospuuosuudelta ja tornilta löytyy myös riistakamerat, jotka valvovat, että paikka pysyykin siistinä. Tornista näkee kauas: suoalueen, metsää, järveä ja taustalla kohoavan Luulionvuoren, jonne suuntaamme seuraavaksi. Lintuja ei tällä kertaa näy, mutta jossain kauempaa kuuluu muuttopuuhia suunnittelevien kurkien ääni. Haikeus puristaa rintaa. Taas on yksi kesä takana. Taas minun rakkauslintuni lähtevät.

Lintutornin jälkeen alkaa reitin mäkisempi osuus. Yritän ikuistaa jyrkimpiä nousuja ja laskuja kameraan, mutta se osoittautuu yllättävän haastavaksi: kaikki näyttää tasapaksulta pannukakulta, vaikka kuinka koetan saada maaston muotoja taltioitua eri kuvakulmista.

151 metrin korkeuteen kohoava Luulionvuori houkuttelee paikalle retkeilijöiden lisäksi myös kuntoilijoita, sillä jyrkät nousut saavat kenen tahansa sykkeen kohoamaan. Tänäkin syksyisenä aamuna mäessä on useampi treenaaja, joka kiduttaa itseään kipuamalla mäkeä ylöspäin yhä uudelleen ja uudelleen. Meille riittää (jälleen kerran) vain yksi nousu.

Luulionvuoren pohjoisrinteestä löytyy jättimäinen, noin kahdeksan metrin korkuinen kivenmurikka. Erikoislaatuinen siirtolohkare on nimeltään Paimenkivi, ja sitä pidetään entisaikojen tarinapaikkana. Nimensä lohkare on kansan kertoman mukaan saanut siitä, että paimenet ovat aikoinaan kavunneet kiven päälle susia pakoon.

Jostain syystä Hyvänmielen reitistä on vaikea kirjoittaa. Siitäkin huolimatta, että se on kovin monipuolinen ja äärettömän kaunis kaikkine yksityiskohtineen. Kai tämä on taas sellainen ”täytyy itse kokea” -kohde, jota suosittelen kyllä lämpimästi! Mäkisistä osuuksistaan huolimatta kohde sopii kaikenikäisille kulkijoille, ja on myös kuljettavissa lastenrattaiden ja pyörätuolin kanssa.

Kanta-Häme luontopolku

Kaksi lyhyttä luontopolkua Riihimäellä

4.9.2022

Kuten parina edellisenäkin vuonna, yritän taas saada kasaan 50 luontopolkua. Vaikeaa on ollut, enkä rehellisesti usko, että pääsen tavoitteeseen tänäkään vuonna, mutta pakko on ainakin yrittää. Kesän sairaalajakso, toipuminen ja heinäkuussa ostettu talo ovat pitäneet kiireisinä, eikä retkille ole tullut lähettyä entiseen tapaan. Tuntuu hassulta asua jossain, missä viihtyy niin hyvin, ettei mieli koko aikaa haikaile muualle.

Kesän viimeinen helteinen viikonloppu oli kuitenkin niin kaunis sinisine taivaineen ja keltaisine viljapeltoineen, että olisi ollut suorastaan rikos jäädä kotiin. Niinpä nappasin auton alle ja lähdin kiertämään Riihimäen luontopolkuja. Ajankäytöllisistä syistä jouduin tällä kertaa valitsemaan luontopolut niiden lyhyyden ja helpon saavutettavuuden perusteella. Vaikken itse olekaan näiden miniluontopolkujen suurin ystävä, ajattelin kuitenkin jakaa kokemukseni täällä blogin puolella. Voihan olla, että joku etsii helppoa ja nopeaa luontopolkua esimerkiksi lasten kanssa kierrettäväksi.

Vuoden 2022 uutuus: Sammaliston kosteikon luontopolku on lintubongareiden unelma

Riihimäelle on tänä vuonna avattu uusi luontopolku Sammalistonsuon kosteikolle. Minun piti osallistua avajaisiin kesäkuun alussa, mutta kuten aiemmin kirjoitin, kesän sairastelut verottivat vointia sen verran, että pääsin vasta nyt paikalle. Vaikka luontopolku onkin upouusi, 30 hehtaarin kokoinen Sammalistonsuon kosteikko on perustettu jo vuonna 2013. Nykyään alue palvelee monenlaisia kävijöitä, sillä siellä pääsee tutustumaan niin lintuharrastukseen, luonnonsuijeluun, metsästykseen, riistanhoitoon kuin vastuulliseen turvetuotantoonkin.

Luontopolku sijaitsee neljän kilometrin päässä Riihimäen keskustasta, ja uusi, pienehkö parkkipaikka on sijoitettu pellon viereen. Paikalla ei ollut muita autoja, mutta iloinen puheensorina kuului jostain kauempaa. Lämpömittari näytti lähemmäs 30 astetta, ja alue tuntui suorastaan hehkuvan kuumuutta. Lueskelin hetken infotaulua ja lähdin sitten jatkamaan matkaa. Polku oli paikoitellen melko heinittynyttä, ja jostain syystä olin varma, että törmäisin jossain kohtaa käärmeeseen. En törmännyt, mutta pusikoista lehahtelevat pikkulinnut saivat sydämen pomppaamaan kurkkuun muutaman kerran.

Heinittyneellä tiepohjalla ei aina muistanut olevansa luontopolulla. Ennemminkin ajattelin kulkevani mökkitiellä tai minkä tahansa pellon pientareella. Näin ei kuitenkaan ollut, sillä Sammaliston kosteikolla on turvetuotannon vesienkäsittelyn lisäksi äärettömän tärkeä tehtävä luonnon moninaisuuden tukemisessa. Vesistöineen ja rehevine kasvillisuuksineen kosteikko on täydellinen elinympäristö monelle eläimelle tarjoamalla suojaa, pesimis- ja lisääntymismahdollisuuksia. Infotaulujen mukaan kosteikolla onkin useita vesieliöitä, hyönteisiä, perhosia, sammakkoja ja vesikasveja. Lisäksi se tarjoaa varsinaisen buffet-pöydän monille linnuille ja nisäkkäille.

Kosteikot ovat maailmanlaajuisesti uhanalaisia, monimuotoisia elinympäristöjä. Ne ovat äärettömän tärkeitä, sillä kosteikot ovat vesilintujen välttämättömiä pesimä- ruokailu- levähdys- ja sulkimisalueita. Vesilintujen lisäksi kosteikoilla elää suuri joukko muitakin eläin- ja kasvilajeja.

Muutaman kymmenen metrin jälkeen tullaan t-risteykseen. Vasemmalta löytyy jonkinlainen lintujen tarkkailulava ja oikealta taas piilokoju. Päätän lähteä vasemmalle, sillä reitti näyttää siellä hieman vähemmän umpeenkasvaneelta. Näen lintujen tarkkailulavan oikealla ja huomaan, että paikka suorastaan kuhisee ihmisiä kaukoputkineen ja kameroineen. Ennen kuin saavun lavalle, bongaan vielä useita linnunpönttöjä, jotka on asetettu koivikkoon. Nappaan niistä muutaman kuvan ja jatkan sitten lintubongareiden luo. Yritän olla mahdollisimman huomaamaton, etten häiritsisi ketään. Ohimennen kuulen keskustelua tuulihaukasta ja kattohaikaroista, mutta harmikseni en itse näe mitään. Pitäisi olla kiikarit.

Sammalistonsuo on linnustollisesti yksi Kanta-Hämeen arvokkaimmista alueista ja valtakunnallisesti yksi merkittävimmistä lintujen levähdysalueista sisämaassa: suolla on tavattu tähän mennessä 245 eri lintulajia, ja erityisesti keväisin ja syksyisin siellä pysähtyy tuhansia muuttavia lintuja. Kosteikolle on asennettu 250 erilaista pesärakennelmaa, kuten pönttöjä, sotkalaatikoita ja tuulihaukan pesälaatikoita tukemaan lintujen pesintää. Nokikanoille ja lokeille taas on rakennettu katkottujen pajujen päälle pesämaljoja. Lisäksi alueelle on pystytetty toistakymmentä pesäputkea sorsille ja tekopesiä kattohaikaroille. Erittäin uhanalaisten törmäpääskyjen pesintää on helpotettu rakentamalla niille hiekasta pesäpenkka, johon pääskyt ovat jo muuttaneet. Kosteikkolajien lisäksi aluetta ympäröivillä puustoisilla pensaikkoalueilla pesii runsaasti useita lintulajeja varpuslinnuista tikkoihin.

Otan nopeasti pari kuvaa ja jatkan sitten matkaani. Palaan takaisin t-risteykseen ja lähden jatkamaan piilokojulle. Kasvillisuus lisääntyy. Vastaan tulee infotaulu, jossa on kuva häkkiin loukkuun jääneestä supikoirasta. Vaikka ymmärrän riistanhoidollisen tehtävän tärkeyden, kurkkua silti kuristaa.

Entä oliko Sammaliston kosteikon luontopolku käymisen arvoinen? Tulisinko sinne uudestaan? Kyllä ja ei. En usko, että enää varta vasten lähtisin vierailemaan kyseisessä paikassa, mutta jos se jostain syystä sattuisi ajoreitille esimerkiksi lintujen kevätmuuton aikaan, saattaisin piipahtaa tarkkailulavalla vielä kerran (ja mielelläni nappaisin mukaan myös kiikarit). Lintubongareille paikka on oikea unelmakohde ja uskon myös, että lapset viihtyisivät paikassa sen viidakkomaisen tunnelman ja runsaan linnuston ansiosta.

Pitkospuiden ystäville: Hatlamminsuon arvokas suoluonto

Sammalistonsuon jälkeen päätin suunnata Hatlamminsuolle, jota on kutsuttu yhdeksi Kanta-Hämeen arvokkaimmista luontokohteista. Noin 60 hehtaarin kokoiselta suojelualueelta löytyy vajaan 1,5 km pituinen luontopolku, joka etenee suurimmalta osin pitkospuita pitkin luonnontilaisella keidassuolla.

Helteinen päivä on houkutellut paikalle porukkaa, ja parkkipaikan löytyminen tuottaa haasteita – suuresta parkkipaikasta huolimatta. Ruuhka näkyy myöhemmin myös pitkospuilla, joilla saa olla koko ajan siirtymässä sivuun vastaantulijoiden tieltä. Suolla kaikuu myös elämisen ääniä: naurua, puhetta ja lapsen itkua. Kokemus on todella erilainen kuin talvella, jolloin sain liikkua alueella itsekseni.

Luontopolku kulkee suurimmaksi osaksi pitkoksia pitkin. Ainoastaan alussa ja lopussa liikutaan hetken aikaa kuusikossa. Pitkospuut ovat paikoitellen melko kapeat, joka tuottaa haasteita ohitustilanteissa. Muutaman kerran jään jumittamaan isojen ryhmien taakse, mutta päätän käyttää matelun hyödykseni ja räpsiä kuvia. Luontopolun yhteydessä on pari pysähdyspaikkaa, jotka mahdollistavat istuskelun tai vaikkapa evästauon myös suoalueella. Ruuhkaisena päivvänä ne toimivat myös eräänlaisena pakopaikkana, jossa saa hetken aikaa olla rauhassa.

Hatlamminsuosta olen kirjoittanut kattavammin täällä. Kuten silloinkin, Hatlamminsuo tuntui (ruuhkasta huolimatta) hyvältä retkikohteelta: se tarjoaa lyhyen pyrähdyksen kauniiseen suoluontoon, antaa mahdollisuuden tallustaa pitkoksilla ja lisäksi tarjoilee innokkaimmille myös makkaranpaistomahdollisuuden. Jälleen kerran kohde, jonka uskoisin kiinnostavan lapsiperheitä. Sunnuntai-iltapäivänä alueella liikkui myös todella paljon vanhuksia, ja helppoutensa takia Hatlamminsuo houkutteleekin paikalle monenlaista porukkaa.

Löytyykö sieltä joku, joka tykkää näistä lyhyistä luontopoluista? Itse hakeudun luontoon rentoutumaan, enkä oikein ehdi rentoutua muutaman kilometrin aikana. Tykkään myös, että luonnossa liikkumisen jälkeen olisi hieman väsynyt ja ylipäätään kropassa tuntuisi, että jotain on tehty. Näillä minipoluilla sellainen jää kokonaan, ja lähinnä ärsyynnyn, kun parkkipaikka tuleekin niin nopeasti nokan eteen. Mutta kuten aina, näillekin on varmasti kohderyhmänsä.

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö luontopolku Pohjois-Savo

Väisälänmäki ja pohjoissavolainen kansallismaisema

28.6.2022

Väisälänmäki – Pohjois-Savon ylpeys ja yksi Suomen 27 kansallismaisemasta. Väisälänmäki kansallisromanttisine miljöineen sijaitsee nimensä mukaisesti mäellä, jonka korkein kohta, Linnanmäki kohoaa 218 metriin merenpinnasta. Näkötorniin kiipeäminen kannattaa, sillä vasta yläilmoista kansallismaisema näyttäytyy vierailijalle parhaassa mahdollisessa muodossa. Alueella kiertää myös 2,5 kilometrin pituinen luontopolku, joka soveltuu loistavasti koko perheelle. Reitin varrelta löytyy näkötornin lisäksi iso kota tulentekopaikkoineen sekä kesäkahvila ulkohuusseineen.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Lapinlahden kirkolta on Väisälänmäelle matkaa noin 12 kilometriä kaunista Saaristotietä pitkin ja Iisalmesta puolestaan noin 35 kilometriä. Väisälänmäen juurelta on polun lähtöpaikkaan selkeät opasteet, joita ei voi olla huomaamatta. Jyrkän mäen jälkeen hiekkatien varressa tulee vastaan ensimmäinen parkkipaikka, jonka erinomaiset infotaulut kertovat Väisälänmäen aarteista ja paikannimien historiasta, mutta myös yleisesti suomalaisista kansallismaisemista, joihin Väisälänmäkikin kuuluu.

Luulimme, että Väisälänmäki olisi pelkkä näköalapaikka, jonka juurelle hurauttaisi helposti autolla, mutta paikan päällä selvisi, että kyseessä on paljon laajempi kokonaisuus ja että alueella olisi hurjan paljon annettavaa. Toki näköalatornille pääsee ajamaan lähes viereen, jos pysäköi auton kahvilan parkkipaikalle, mutta Väisälänmäen maisemiin pääsee tutustumaan monipuolisesti noin 2,5 kilometrin mittaista kulttuuri- ja luontopolkua pitkin. Reitti lähti heti tien varressa sijaitsevalta parkkipaikalta, joka on hyvin merkitty. Suosittelen, mikäli aikaa ja kuntoa on, että alueeseen tutustuu nimenomaan luontopolkua pitkin. Sen varrella on mielenkiintoista nähtävää (ja myös luettavaa), joiden avulla alue avautuu täysin uudella tavalla. Näin jälkikäteen voin sanoa, että pelkkä näkötornilla piipahtaminen saattaa antaa alueesta liian pintapuolisen ja ehkä jopa tylsänkin kuvan.

Lähdimme kiertämään reittiä vastapäivään. Pieni polku sukelsi nopeasti puiden sekaan peltomaiseman laitaan. Reitillä tuli vastaan aitaa, mutta laitumella sen takana ei näkynyt lehmiä, vaikka kuinka koetimme tiirailla. Olemattomia lehmiä katseella etsiskellessäni mietin samalla itsekseni, miten kaunista täällä mahtaisikaan olla auringonlaskun aikaan, kultaisen valon laskeutuessa niitylle.

Maasto alkoi kohota, ja aloitimme kapuamisen Linnanmäen huipulle, Väisälänmäen korkeimpaan kohtaan (218 metriä). Olin kuvitellut, että niissä korkeuksissa aukeaisi jo mielettömät maisemat, mutta mitä vielä! Puut olivat venähtäneet jo sen verran korkeiksi, ettei niiden välistä meinannut nähdä juuri mitään. Huokaisin pettymyksestä. Ei ole ensimmäinen (eikä varmasti viimeinen) suomalainen kohde, jossa metsä peittää kaiken kauniin alleen. Vain pienet siniset läntit havujen välissä antoivat osviittaa siitä, että jossain kauempana saattaisi olla vesistöä. Mikäli haluaa nähdä hulppeimman osan Väisälänmäen kansallismaisemasta, on siis kavuttava puiseen näkötorniin (jossa on muuten tosi hyvät portaat!).

Kiipeäminen todellakin kannatti. Näkötornista käsin oikeastaan vasta täysin ymmärsi, miksi Väisälänmäki on valikoitunut kansallismaisemien joukkoon. Savolaisen, mäkisen metsämaiseman ohella edessä siinsi niin peltoja kuin Onkiveden järvimaisemaa saarineen. Infotaulun mukaan tornista olisi hyvällä kelillä saattanut nähdä Kuopioon ja Puijon torniin saakka, mitä hieman rohkenen epäillä. Tai no, ehkä jollain superkiikareilla (joita ei sattunut mukaan).

 

Jatkoimme matkaamme näköalatornilta mäkeä alaspäin. Tulimme kodalle, jonka vieressä oli myös iso puuliiteri. Tuntuu, että kirjoitan saman virren aina, mutta tälläkin kertaa liikkeellä oli niin paljon muita retkeilijöitä, ettemme viitsineet jäädä kaikkea ja kaikilta kerjäävän Dodo-mäyriksen kanssa kodalle, vaan jatkoimme kiltisti matkaamme. Sääli, sillä kota oli todella kutsuvan näköinen, ja siellä olisi mieluusti paistellut makkarat. En myöskään oikein saanut kunnollista kuvaa laavusta, sillä pelkään aina vaikuttavani oudolta stalkkerilta kameroineni…

Laavun jälkeen polku muuttui yhä muhkuraisemmaksi. Mietin monta kertaa, että vaikka polku olikin hyväkuntoinen ja alue historiallisesti todella kiinnostava, jättäisin kyllä perheen pienimmät (tai ainakin ne lastenrattaat) ja huonojalkaisimmat jäsenet kotiin. Askeleitaan sai paikoitellen varoa, sillä osa kivenmurikoista oli irti, ja pelkäsin nilkkojeni muljuvan hetkenä minä hyvänsä sijoiltaan.

Pian edessämme kuitenkin aukesi avara niitty ja irtokivien aiheuttama tuska unohtui. Tässä kohtaa eniten ärsytystä aiheutti se, miksei meiltä kotoa löytynyt kilometritolkulla kauniita niittyjä kasveineen. Kurkkaus infotauluun kuitenkin kertoi, että tällaisen maiseman saavuttaminen on vaatinut (ja vaatii toki edelleen) paljon työtä. Väisälänmäen pellot ovat olleet käytössä jo Isojaon aikaan (1778-1787), jolloin osaa pelloista viljeltiin ja osaa pidettiin eläinten laitumina. Ilman maanviljelyä ja laiduntavia eläimiä savolaiset metsämaisemat eivät olisi luonnostaan avaria, eikä Väisälänmäelle olisi koskaan syntynyt näin hienoa perinnemaisemaa niittyineen, peltoineen ja ketoineen. Paikalla olisi luultavasti umpimetsää – tai vaihtoehtoisesti hakkuuaukeita.

Niittyosuuden jälkeen saavuimme Karjamajan kahvilalle, joka on avoinna kesäisin. Livahdimme sisälle ja yllätyimme positiivisesti, kun näimme kahvilan tarjonnan. Vitriinissä oli tarjolla muun muassa samana päivänä leivottua mustikkapiirakkaa, jota tietenkin piti päästä testaamaan. Tiskin takana hääräsi sympaattinen savolaismummo lapsenlapsensa kanssa, ja kun jonoa ei ollut, he tulivat samaan pöytään kanssamme vaihtamaan kuulumisia. Jotenkin niin… savolaista. Saimme kutsun iltatorillekin, jonka jouduimme valitettavasti hylkäämään, sillä olimme jo kotimatkalla. Vaikkemme tunteneet toisiamme entuudestaan, juttu luisti ja olo oli helppoa. Huomasin myös, että omaan puheeseen tarttui salakavalasti savolaista vääntöä, jolle mieheni naureskeli vielä monta päivää kotiinpaluun jälkeenkin.

Kello harppoi hurjaa vauhtia eteenpäin, ja vaikka kuinka olisimme halunneet jäädä istuskelemaan kahvilalle ja vaihtamaan kuulumisia, meidän oli pakko jatkaa matkaa. Karjamajan pihapiirin jälkeen luontopolun loppu onkin leveää hiekka-autotietä. Ehkä hieman tylsää, mutta onneksi ei sentään asvalttia. Reitti kulkee peltojen läpi ja yhtyy lopuksi isompaan autotiehen, jota pitkin kävellään muutama sata metriä, ennen kuin tie vie takaisin parkkipaikalle.

Eero Järnefelt ja Kaski-taulu

Väisälänmäki on kaskikylä. Ei siis ole mikään ihme, että taiteilija Eero Järnefelt päätyi viimeistelemään juuri Väisälänmäellä kuuluisaa Raatajat rahanalaiset -tauluaan, joka tunnetaan myös kansan keskuudessa nimellä Kaski. Väisälänmäellä, kuten muuallakin Pohjois-Savossa, kaskiviljely oli tuohon aikaan yleinen viljelymenetelmä. Taideteos on maalattu suurimmaksi osaksi paikan päällä Väisälänmäen kaskenpoltosta kesällä 1893, mutta Järnefelt käytti apunaan myös alueelta napattua valokuvaa, jossa talon pikku-piika Johanna Kokkonen oli kaskitöissä.

Maalaus on saanut nimensä Kalevalan säkeistä ”tuop’ on piika pikkarainen, raataja rahanalainen”. Säe on osuva, koska kaskeajat ovat palkollisia, joille palkka maksettiin viljana. Jos kato vei viljan, he jäivät kokonaan palkatta. Raataja tarkoitti savolaismurteissa kaskiviljelijää.

Maalauksen malleina oli talon väkeä ja naapureita sekä Johanna, joka työskenteli talossa piikana ja joka on taulun etuosassa oleva, katsojaa tuijottava pikkutyttö. Järnefelt käytti taiteellista vapautta ja kuvasi Johannan hieman resuisempana kuin miltä hän valokuvan perusteella todellisuudessa näytti. Järnefelt lisäsi tytön kasvoille nokea ja muutti hiukset hapsottavammiksi. Lisäksi maalauksessa tytön vatsa on nälän ja pettuleivän turvottama, vaikka Johannalla näin ei todellisuudessa ollut.

Maalaus oli tekoaikanaan ajankohtainen ja otti kantaa vallitsevaan tilanteeseen. Vuodet 1892-1893 olivat olleet katovuosia, ja Suomessa oli koettu nälänhätää. Jos jo aiemmin oli ollut rankkaa, niin nyt ruoan eteen jouduttiin tekemään töitä vielä entistäkin enemmän. Maalaus onkin aikansa kannanotto, joka kuvaa työväestön kovaa osaa. Realistisen maalauksen on nähty liittyvän yhteiskunnan uudistamiseen aikana, jolloin suomalainen älymystö taisteli Venäjästä vapautumisen puolesta. Maalausta on pidetty myös uskonnollisena teoksena, koska savu muodostaa ikään kuin pyhimyskehän Johannan pään ympärille.

Tarina kertoo, että Järnefelt palasi vanhana miehenä Väisälänmäelle. Järnefelt tapasi reissullaan Johannan, josta oli tullut tilan emäntä. Järnefelt kysyi emännältä, vieläkö tämä muisti hänet. ”Sama töhertäjä,” vastasi emäntä. Järnefelt oli Väisälänmäellä työskennellessään tehnyt useita luonnoksia Kaski-tauluaan varten ja jättänyt ne Johannalle säilytettäväksi. Mutta koska taiteilijaa ei kuulunut vuosikausiin takaisin, päätti Johanna polttaa arvottomina pitämänsä kangaskääröt saunan uunissa.

 

 

Väisälänmäki kulttuuri- ja luontopolkuineen on paljon enemmän kuin pelkkä näköalapaikka. Se tarjoaa omalla sympaattisella tavallaan kurkistuspaikan menneeseen maailmaan, ja laitumen viertä vaellellessa on helppo kuvitella itsensä vanhaan Suomi-filmiin. Paikka pursuaa historiaa, ja vierailija voikin vain arvailla, mitä kaikkea alueen vanhat rakennukset ja ympäröivä luonto ovatkaan aikojen saatossa nähneet ja kuulleet.

Onko Väisälänmäki tai Järnefeltin Kaski-teos sinulle aiemmin tuttu?

esteetön Hämeenlinna Kanta-Häme luontopolku

Tulvaveden valtaama Honkalanrannan luontopolku

23.5.2022

Nopea vinkkaus kaikille hämeenlinnalaisille tai kaupungin liepeillä asuville! Jos et vielä tiennyt, niin Katumajärven länsipäädyssä lähellä Idänpäätä sijaitsee upea yksityisille maille perustettu pieni luonnonsuojelualue, Honkalanranta, josta löytyy myös Honkalanrannan luontopolku. Alueelle on opastus 10-tien varrelta ennen Ruununmyllyä oikealle.

Honkalanrantaan on helppo ottaa myös lapset mukaan, sillä leveille pitkospuille mahtuu hyvin rattaidenkin kanssa. Kohteessa pystyy käymään pikaisesti vaikkapa aamupäivän reissussa tai viettämään aikaa pidempäänkin. Erityisesti lintujen kevät- tai syysmuuton aikaan kohde on mainio, mutta myös muulloin kiva paikka.

Vierailumme alueelle sijoittui huhtikuun puoleen väliin, jolloin tulva oli vielä aikamoinen, emmekä päässeet kiertämään kaikkia kohteita lenkkareissa. Rohkeimmat ulkoilijat kyllä suorittivat vesiosuudetkin kumisaappaat jalassa, joten mitään älyttömiä tulvia ei kuitenkaan ollut. Uskon, että tässä kohteessa tulee (jo ihan sijaintinsakin takia) vierailtua useamman kerran kesän aikana, kunhan tulvat helpottavat. Jäin myös haaveilemaan laavulla olosta, sillä se jäi meiltä ruuhkaisena viikonloppuiltapäivänä kokonaan testaamatta.

Pitkoksien ja laavun lisäksi alueelta löytyy myös lintutorni. Bongareiden määrästä päätellen alueella on paljon lintuja, joten kannattanee ottaa kiikarit mukaan, jos sellaiset omistaa. Toinen alueen erikoisuuksista on laavun vieressä sijaitseva lammaslaidun, johon ilmeisesti tänäkin kesänä, tulvien helpotettua, on tulossa pörröisiä ja määkiviä kesäasukkaita. Tietää ainakin, mistä meikäläisen löytää… Lampaat (kuten kaikki nelijalkaiset) ovat aina olleet suuri heikkouteni!

Vaikka luontopolkuun ihastuinkin, niin jostain syystä Honkalanrannasta on hurjan vaikea kirjoittaa kunnon blogipostausta. Olisi helpoin vain todeta, että käykää ja kokekaa itse. Vaellelkaa pitkoksilla ja nauttikaa maisemista. Niin, ja katsokaa jalkoihinne, ennen kuin astutte lätäkköön.

Uskon ja toivon, että seuraavalla kerralla, kun toivottavasti pääsemme kiertämään alueen kokonaisuudessaan, siitä on jo enemmän kerrottavaa.