Browsing Category

Latvia

Latvia Liettua Puola Raha road trip Viro

Budjettipostaus: paljonko Baltian road trip maksoi?

3.6.2020

Jo road tripia suunnitellessamme lupasin itselleni, että talletan orjallisesti kaikki kuitit ja kirjaan blogiin jokaisen reissullani kuluttamani sentin. Usein muiden matkapostauksia lukiessani jään miettimään, mitä kaikki oikein mahtoi maksaa. Vaikka postauksessa olisi mainittu halvat lentoliput tai puoli-ilmainen polttoaine, matkakuluihin liittyy paljon muutakin. Siksi talletin jokaisen kuitin reissumme ajalta matkavihkon väliin ja toivoin, että ne olisivat tallella vielä koti-Suomessakin. Ja siellähän ne olivat. Paksu pino valkoista liukasta paperia ja pelottavan paljon numeroita…

DSC_4999
Laivaliput: 182 euroa

Tässä kohtaa ei kannata vielä lyödä hanskoja tiskiin, sillä huomattavasti halvemmallakin pääsee. Menomatkalla laivalippujemme (2 henkilöä + henkilöauto) hinta oli vielä kohtuullinen, yhteensä 58 euroa. Ostimme liput etukäteen, käytimme muutamia bonuspisteitä – ja säästimme. Takaisin tullessa tilanne oli hieman toinen. Ensin emme olleet varmoja, milloin tulemme takaisin eikä kotiinpaluulla tuntunut aluksi olevan minkäänlaista kiirettä. Mutta sitten se iski, koti-ikävä. Lisäksi meistä tuntui, ettei Virossa enää ollutkaan niin paljoa tekemistä, kun perheenjäsenet olivat töissä ja melkein koko matkakassa tuhlattu. Niin me sitten eräänä iltana päätimme, että huomenna lähdettäisiin kotiin. Maksoimme ensin itsemme kipeiksi (124 euroa) päästäksemme laivaan, jonka autopaikat oli muka loppuunmyyty joka toinen minuutti, eikä kyseistä matkaa varatessa voinut tietenkään käyttää bonuspisteitä. Veikkaan, että jos olisimme toimineet hieman järkevämmin, loppusumma olisi ollut huomattavasti maltillisempi… Olkaa te siis viisaampia!

Polttoaine: 110 euroa

Pidimme koko reissun ajan myös kirjaa dieselin hinnoista. Kirjoitin orjallisesti ylös bensa-aseman osoitteen ja kulloisenkin litrahinnan. Näin kotimatkalla oli helpompi miettiä, millä asemalla olisi järkevintä tankata. Edullisinta diesel oli Puolassa (0,898 e/l) ja Latviassa (0,947 e/l), joten täytimme tankkimme vain näissä maissa. Virossa ja Liettuassa diesel oli huomattavasti kalliimpaa, ja hinta lähentelikin Suomen hintaluokkaa.

Tietullit, lautta- ja parkkimaksut: 42,20 euroa

Heti alkuun mainittakoon, että tuohon 42,20 euroon sisältyy myös Liettuassa maksettu 20 euron tietulli ja 11,80 euron lauttamatka. Parkkeerasimme automme usein ilmaispaikoille, kuten kauppakeskuksien eteen, mutta eivät parkkimaksut muutenkaan olleet kovin kummoisia: useimmissa paikoissa parkkeerasi puoleksitoista tunniksi muutamalla kymmenellä sentillä. Pärnussa ja Riian keskustassa oli meidän reissumme kalleimmat parkkimaksut: Riikan keskustassa maksoimme 3 euroa tunnilta ja Pärnun rannalla 2 euroa puolelta tunnilta.

Parkkimaksut ovat siis varsin maltillisia (, jos vertaa esimerkiksi rakkaaseen Turkuun) kaikkialla Baltian maissa. Kolikoita on hyvä pitää jemmassa parkkimaksuja silmällä pitäen, sillä kaikkialla ei voi maksaa kortilla. Jotkin automaatit tuntuvat myös olevan todella tarkkoja siitä, minkälaisessa ”muodossa” rahat hyväksyvät… Esimerkiksi Jurmalassa, jossa maksetaan kahden euron tietulli, lippuautomaatille kertyi nopeasti pitkä jono, kun automaatti ei hyväksynyt minkäänlaisia kolikoita sisäänsä._DSC5066
IMG_5116

Majoitukset (8 yötä): 158 euroa

Kahdeksan yötä, joista kolme nukuimme hotellissa. Neljä yötä meni sukulaisten luona ja yhden yön nukuimme reippaina retkeilijöinä autossa. Ensimmäinen hotelliyömme Vilnassa Panorama Hotelissa (Sodu str. 14) maksoi kahdelta henkilöltä 70,00 euroa. Toisen yön nukuimme taas Puolan Suwalkissa, Logos Hotellissa (Tadeusza Kościuszki 120), josta pulitimme 43 euroa. Siinä oli ainakin 35 euroa liikaa… Viimeisen hotelliyömme vietimme Kaunasissa, iki-ihanassa Hotel Babilonasissa (Raseinių g. 25). Jos kyseessä ei olisi ollut budjettimatka, olisimme varmasti jääneet sinne asumaan. Aamupala kuului hotellihuoneen hintaan sekä Vilnassa että Kaunasissa. Puolassa emme olisi edes uskaltautuneet aamiaiselle karmivan hotelliyön jälkeen…

Ravintolat: 80,85 euroa

Olimme jo roadtrippiä suunnitellessamme sopineet, että ruuasta saa ja voi tinkiä, sillä emme kumpikaan haikaile erikoisten ravintolakokemusten tai makuelämysten perään. Meille oli siis ihan ok syödä kaupan valmissalaattia auton etupenkillä tai mussuttaa hätäisesti vauhdissa kyhättyjä eväsleipiä merenrannalla. Muutaman kerran eksyimme kuitenkin myös ravintolaan: Latvian Iecavassa sijaitseva Krogs Sombrero (Rīgas iela 31) oli ainoa ravintola, johon olimme etukäteen suunnitelleet menevämme. Lidosta taas saimme molemmat ”oman näköisemme” ruoka-annokset useammassa kaupungissa ja Puolan Augustówissa herkuttelimme yhtenä iltana pitsat Blues Brothers -ravintolassa (Mostowa 16). Emme siis yhtenäkään päivänä vetäneet mitään kolmen ruokalajin menuuta tai nautiskelleet useampaa viinilasillista ruuan kanssa.

IMG_5264
DSC_4849

Ruokaostokset: 194,75 euroa

Meillä meni kauppaan yllättävän paljon rahaa. Monesta kaupasta tuli ostettua tuliaisia tai jotain ”outouksia”, joita oli pakko päästä testaamaan. Lämpiminä päivinä myös pullovettä, virvoitusjuomia ja jäätelöä kului kiitettävästi. Vaikka kaikissa neljässä maassa onkin edullista käydä kaupassa, tuntuu loppusumma silti hieman pahalta. Myönnetään, muutamat suklaapatukat ja limsat olisi voinut jättää ostamatta!

Ylimääräiset shoppailut: 157,48 euroa

Halpaa kuin saippua! Tuo summa sisältää siis meidän molempien shoppailut (ja niitä kasseja oli hävettävän paljon…) sekä tuliaiset useammalle tärkeälle tyypille. Kolusimme aika paljon alerekkejä ja teimmekin niistä yllättävän hyviä löytöjä.

YHTEENSÄ: 925,28 euroa. 

Ja koska en suinkaan ollut reissussa yksin, pitää loppusumma vielä jakaa kahdella. Roadtrip maksoi minulle kaikkiaan siis 462,64 euroa._DSC5020

Missä olisi voinut säästää?

Varmaan aika lailla kaikessa. Kyseessä oli kuitenkin meidän ensimmäinen ulkomaan roadtrippimme, joten pienet löysäilyt ja huolettomuudet budjetoinnissa sallittakoon.

Kaikki olisi varmasti ollut helpompaa ja halvempaakin, jos olisimme osanneet suunnitella reissuamme hieman tarkemmin etukäteen. Jos olisimme tienneet, missä milloinkin liikumme, olisimme voineet varata edullisempia hotellihuoneita ja laivalippuja aiemmin. Toisaalta halusimme kuitenkin säilyttää vapautemme mennä ja tulla fiiliksen mukaan, joka taas sotii tuollaista suunnitelmallisuutta vastaan. Noh, ensi kerralla osaamme ehkä aikatauluttaa hieman paremmin, jolloin voisimme varata ainakin osan hotelleista ennakkoon. Seuraavalle autoreissulle otan ehdottomasti myös teltan mukaan. Siellä on tilavampi ja mukavampi nukkua kuin autossa eikä tarvitse pakon edessä tyytyä epämiellyttäviin hotelleihin ja hotellihuoneisiin…

Myös ruuassa ja erityisesti kauppaostoksissa olisi varmasti ollut varaa säästää. On niin helppoa heitellä ostoskoriin kaikkea, kun hinnat ilmoitetaan eurojen sijaan senteissä. Mutta äkkiä niistäkin vaan kertyy maksettavaa.

Sellaista. Miltä tuo käytetty rahamäärä teidän mielestä vaikuttaa? Itse olen melko tyytyväinen. Elelimme koko reissun ajan ihan mukavasti, pankkitili oli reissun jälkeen plussan puolella eikä tunnu, että olisimme joutuneet luopumaan tai jäämään jostain paitsi säästösyiden takia.

Latvia Riika

Vinkkejä Riikaan

1.6.2020

Matkustus & liikkuminen

Lensimme Riikaan Turusta AirBalticilla. Lento kesti noin 50 minuuttia. Mikäli tulee autolla  tai bussilla Tallinnasta, matkaan menee noin neljä tuntia. Esimerkiksi Lux Express ajaa Tallinnan ja Riian väliä yhdeksän kertaa päivässä, 23 euron hintaan.

Riiassa liikuimme lähinnä kävellen, mutta pääsimme tekemään tuttavuutta myös bussien ja taksien kanssa. Bussissa ostettaessa kertalipun hinta oli kaksi euroa, kun taas lippuautomaatissa kertalipulle tuli hintaa vaivaiset 0,70 euroa. Busseja kulkee hyvin, ne ovat luotettavia ja hyvässä kunnossa (paremmassa kuin Turun bussit!). Numerolla 22 ainakin pääsee lentoasemalta keskustaan noin vartissa! Busseilla 40, 21 ja 1 taas pääsee merkkivaateoutlet-liikkeisiin ja Alfa-ostoskeskukseen, jotka sijaitsevat noin kuuden kilometrin päässä keskustasta. Busseja käyttäessä kannattaa varata mieluiten tasaraha, sillä kuskien vaihtokassa on olematon. Meidän oli esimerkiksi ”pakko” ostaa viidellä eurolla kaksi lippua, sillä kuskilla ei ollut antaa euroa enempää rahaa takaisin… Liikuimme busseilla myös aika myöhään illalla, ja meno oli edelleen turvallista ja rauhallista! Pysäkkejä on myös todella tiuhaan, joten ei haittaa, vaikka menisit oman pysäkkisi ohi!

Ennen matkaa olin lukenut kauhu- ja varoitustarinoita Riian takseista. Alkuun suunnittelimmekin käyttävämme mahdollisimman paljon busseja ja junia, mutta jossain kohtaa halusimme kokeilla myös taksiajelua. Takseistakaan ei ole kuin positiivista sanottavaa! Käytimme kahta taksifirmaa (en muista kummankaan nimeä..), eli neonvihreitä ja punaisia takseja. Kysyimme hinnat kuitenkin aina etukäteen, ihan vain varmuuden vuoksi. Vaikka juuri nämä punaiset ja neonvihreät taksit ovat niitä kalleimpia, olivat hinnat silti todella edullisia suomalaisiin takseihin verrattuna. Taksi keskustasta Jurmalaan maksoi noin 20 euroa ja keskustasta Alfa-ostoskeskukseen pääsi seitsemällä eurolla.

i8

Ruoka

Olemme molemmat melko nirsoja, mitä tulee ruokaan. Niinpä emme käyneet missään kovin ihmeellisissä tai merkittävissä paikoissa syömässä. Uskon, että alueelta löytyy monta todella paljon hienompaa ja laadukkaampaa paikkaa kuin nämä, joissa itse kävimme. Yleisesti ottaen voi kuitenkin sanoa, että Riiassa ruoka on jonkin verran halvempaa kuin Suomessa. Kaksi ihmistä saa kahdellakympillä sekä juomat että ruuat – usein summaan saa mahdutettua alkupalat ja jälkiruuatkin.

Paikallisten suosimaa Lido-ravintolaa kannattaa myös kokeilla! Kyseessä on itsepalveluravintola, jossa kuljetaan tarjottimen kanssa noukkimassa itselleen mieluisat vaihtoehdot, jotka sitten maksetaan kassalla. Asiakas saa siis koota mieleisensä annoksen, jonka jokainen osa maksaa erikseen. Maksat vain siis siitä, mitä haluat! Me emme itse ehtineet tutustumaan Lidoon, mutta mitä nyt sivusta seurasimme, niin paikka on todella suosittu niin paikallisten kuin turistienkin keskuudessa. Toinen suosittelemisen arvoinen paikka on Tex Mex -niminen ravintola, joka on nimensä mukaisesti erikoistunut meksikolaiseen ruokaan. Paikka on auki vuorokauden ympäri, joten sinne voi kipittää huoletta milloin vaan nälän yllättäessä. Paikka itsessään on jo näkemisen arvoinen: sisäpihaa kiertävät eriväriset seinät ja ylhäälle on ripustettu viirejä kaikissa sateenkaaren väreissä. Hyvä musiikki ja hauska henkilökunta sekä maukas ruoka takaavat varmasti hienon kokemuksen! Spice-ostoskeskuksessa taas eksyimme Charlie Pizza -nimiseen paikkaan. Meidän piti oikein hieraista silmiämme hinnaston nähdessämme, sillä monet annokset maksoivat alle viisi euroa ja alepitsat muistaakseni noin euron luokkaa. Lisäksi ruokalista on valehtelematta lähes kolmekymmentä sivua pitkä! Mikään makuelämys paikka ei kuitenkaan ollut, mutta mikäli halpa ja nopea ruokapaikka hauskalla sisustuksella kiinnostaa, kannattaa täälläkin piipahtaa!

Herkkupuoli ei sekään oikein iskenyt. Laima on Baltian maiden tunnetuin suklaafirma, ja firman liikkeitä löytyikin lähes joka kulman takaa. Tumman suklaan ja erilaisten marmeladien yhdistelmä ei kuitenkaan oikein iskenyt meihin. Kannattaa kuitenkin käydä kurkkaamassa, sillä suklaat on kääritty mitä näyttävämpiin papereihin ja rasioihin!

Mikäli haluaa pärjätä omin eväin, kannattaa käydä Rimi-nimisessä supermarketissa, joita löytyy useita eri puolilla Riikaa. Ruoka on todella halpaa, ostipa mitä tahansa. Marketeista löytyy myös ihan kaikkea, autonrenkaista kodinkoneisiin ja viineistä polttopuihin saakka. Kävimme Origo-ostoskeskuksen alakerrassa sijaitsevassa Rimissä muutaman kerran ja vaikka ostimme kerralla paperikassillisenkin tavaraa, eivät ostokset tainneet koskaan olla yli kymmentä euroa!

i14

Majoitus

Majoituimme Radisson Blun Latvija -hotellissa. Vaikka paikka ei ehkä tunnelmallisimmasta päästä olekaan, viihdyimme siellä todella hyvin. Hotellin sijainti oli todella hyvä, kaikkialla oli siistiä, saimme hyvää asiakaspalvelua ja mikä parasta, hotellilta oli mahtavat näköalat Riian yli! Hotellin 26. kerroksessa on Skyline Bar -niminen baari, jossa kannattaa käydä, vaikkei hotellissa majoittuisikaan. Baariin mennään lasisen hissin kanssa, jolloin näkymiä pääsee ihailemaan koko matkan ajalta.  Suosittelen lämpimästi!

i13

Ostokset

Riika on todellinen shoppailijan paratiisi. Ostoskeskuksia löytyy lähes joka kulman takaa ja ne ovat auki myöhäiseen iltaan, kymmeneen tai jopa yhteentoista asti.

Galleria Riga (Dzirnavu iela 67) sijaitsi aivan hotellimme vieressä, joten se tuli katsastettua ensimmäisenä. Ostoskeskuksessa on kahdeksan kerrosta, joten kierrettäviä kauppoja kyllä riittää! Kaiken kruunaa vielä kattoterassi, joka on Baltian suurin. Näköalat ovat melko mahtavat! Mikäli mielii istuskella, kannattaa mennä ajoissa paikalle, sillä paikka on todella suosittu aurinkoisina kesäpäivinä. Talvella kattoterassi taas toimii luistelupaikkana.

Galerija Centrs (Audēju iela 16) sijaitsee todella lähellä keskeisimpiä turistikohteita vanhassakaupungissa. Ostoskeskuksessa on paljon merkkiliikkeitä, joissa oli ainakin meidän reissumme aikaan todella tuntuvat alennusmyynnit käynnissä. Ostoskeskuksesta löytyy muun muassa Massimo Duttin, Gantin ja Hilfigerin liikkeet. Galerija Centrs on todella kaunis ja viihtyisä paikka ostoskeskukseksi, joten siellä kiertelyyn kannattaa varata reilusti aikaa!

i4

Kauppakeskus Origo (Stacijas laukums 2) oli hotellimme lähellä. En tiedä miksi, mutta jotenkin pidin tästä ostospaikasta kaikista vähiten… Rakennus itsessään on kuitenkin melko mielenkiintoinen, sillä kauppakeskuksen ”halkaisee” juna-asema, joka on sijoitettu keskelle kauppakeskusta.

Alfa-niminen ostoskeskus (Brīvības gatve 372) sijaitsee noin kymmenen minuutin automatkan päässä keskustasta. Busseilla 1, 21 ja 40 pääsee kätevästi suoraan ostoskeskukseen. Hieman syrjempi sijainti selittänee Alfan halvemmat hinnat kolmeen aiemmin mainittuun ostoskeskukseen verrattuna. Alfasta löytyy myös hurjat määrät liikkeitä, muun muassa Bershka, Mango, Pull and bear ja Terranova.

i12

i15

Keskustorin kauppahallit ovat myös kokemus itsessään. Hallit on alunperin rakennettu ilmalaivoja varten, mutta käyttötarkoitus muuttui kuitenkin heti alkuunsa, ja hallit toimivat kauppapaikkoina, joissa myydään lähinnä lihaa, kalaa, juustoja ja erilaisia pähkinöitä. Pakko myöntää, että helteisenä päivänä tuoksut halleissa eivät olleet mitään erityisen hyviä… Hallien ulkopuolella on myös paljon myyjiä, joista useimmat kaupittelevat kukkia, marjoja ja vihanneksia.

i11

Elkor Plazan (Brīvības gatve 201) löysimme hieman sattumalta matkalla Alfaan. Kyseessä on järkyttävän kokoinen outlet-paikka, joka myy merkkivaatteita ja -asusteita halvalla. Rakennuksessa on omia osastoja kengille, kosmetiikalle, vaatteille, laukuille, elektroniikalle, urheiluun… Meillä oli vain tunnin verran aikaa kierrellä paikassa ennen sulkemisaikaa, ja voin sanoa, ettei se riittänyt alkuunkaan. Jo pelkästään rakennuksen päästä päähän kävelyyn menee hetki jos toinenkin. Mikäli esimerkiksi Furlan, Guessin, Calvin Kleinin, Versacen, Hilfigerin, Ted Bakerin tai Korsin tuotteet kiinnostavat tuntuvaan ale-hintaan, kannattaa ehdottomasti suunnata Elkor Plazaan.

i16

Spice-kauppakeskus (Lielirbes iela 29) taas löytyy vain muutaman kilometrin päästä lentokentältä. Me kiertelimmekin Spicessa lähtöpäivänä, ennen lentokentälle siirtymistä. Spice on todella iso ostospaikka, joka koostuu kahdesta erillisestä rakennuksesta. Toinen rakennus on tarkoitettu pelkästään kodintuotteille, kuten huonekaluille ja sisustustuotteille, kun taas toisesta rakennuksesta löytyy vaate- ja ruokakauppoja sekä ravintoloita. Spice oli huomattavasti aiemmin mainittuja ostoskeskuksia halvempi niin vaate- kuin ruokatarjonnaltaankin.

Ostoskeskuksia siis löytyy moneen lähtöön! Erityisesti kenkä- ja alusvaatetarjontaan kannattaa tutustua, sillä ne ovat Latviassa huomattavasti Suomea halvemmat. Lisäksi liikkeissä on paljon enemmän valinnanvaraa ja niitä on huomattavasti enemmän kuin Suomessa. Meidän reissumme aikaan lähes jokaisessa liikkeessä oli jonkinlainen alennusmyynti meneillään, mutta muuten hintataso on aika samalla tasolla Suomen kanssa. Kuitenkin, mitä kauemmas turistirysistä uskaltautuu, sitä alhaisemmiksi myös hinnat muuttuvat.  Toki kaupungista löytyy kauppakeskusten lisäksi myös paljon kivijalkamyymälöitä, joihin on helppo piipahtaa kävelyretkien lomassa.

i1

Nähtävyydet

Heti alkuun haluan sanoa, että vanhan kaupungin kiertelyyn ei kannata varata aikaa yhtä päivää enempää. Nähtävyydet ovat todella lähellä toisiaan eikä vanha kaupunki ylipäätään ole kovin suuri kooltaan.

42 metrinen Vapauden muistomerkki sijaitsee kauniilla paikalla vanhassakaupungissa. Sen ohi tuli käveltyä monta kertaa, ja aina paikalla oli sankoin joukoin turisteja kameroineen. Ruutitorni on myös selvästi ympäristöstään erottuva nähtävyys. Tornin yhteydessä toimii Latvian sotamuseo, jonne on ilmainen sisäänpääsy. Muita mainitsemisen arvoisia kohteita ovat myös Mustapäiden talo ja Kolmen veljeksen taloyhtymä. Varsinkin Mustapäiden talo on mielestäni erityisen kaunis kaikkine yksityiskohtineen. Vanhasta kaupungista löytyy myös Kissatalo, joka on saanut nimensä talon katolla komeilevien kahden mustan kissan mukaan. Pyhän Pietarin kirkosta taas aukeaa mahtavat näköalat kaupungin ylle. Näköalojen katselulle kirkosta käsin tulee hintaa seitsemän euroa henkilöltä.

i9

i5

i10

Mikäli haluaa tehdä jotain muuta kävelyn ja perinteisen kiertelyn sijaan, suosittelen lämpimästi Bastionin puistosta lähtevää veneajelua, joka kulkee kanaalin kautta Daugava-joelle. Ajelu kestää noin tunnin ja maksaa 18 euroa henkilöltä. Puisto itsessään on myös kiertämisen arvoinen. Erityisen suloisen paikasta tekee Lukkosilta, joka on täynnä rakastavaisten siihen kiinnittämiä lukkoja.

i2

Myös Jurmalaan on mahdollista mennä veneellä. Kahden ja puolen tunnin reissu maksaa 20 euroa ja takaisin pääsee 15 eurolla. Laiva lähtee kerran päivässä, kello 11 kohti Jurmalaa, joten paikalla kannatta olla ajoissa. Mielellään jo puolikin tuntia ennen, mikäli haluaa hyvät paikat. Laiva lähtee takaisin Riikaan viiden aikoihin. Jurmala itsessään on jo nähtävyys: 26 kilometriä rantaa ja ihanan hienoa hiekkaa silmänkantamattomiin! Poikaystäväni sanoin, ”meno on kuin etelässä.” Jurmalaan pääsee veneen lisäksi myös kätevästi bussilla ja junalla parilla eurolla tai taksilla, jolloin hinnaksi tulee noin 20 euroa suunnalta.
i17

i18

Muuta

Riika, Baltian Pariisi. Haitarimusiikki soi, veneet lipuvat hiljalleen kanaalia pitkin, kukat kukkivat ja aurinko paistaa…

Riika on kaunis kaupunki, jonka yleisilmeeseen on nähty paljon vaivaa. Kaupunki on täynnä toinen toistaan mahtavampia ja näyttävämpiä kukkaistutuksia ja suihkulähteitä eikä missään näkynyt roskia tai muuta törkyä.

Ihmiset olivat myös todella ystävällisiä ja asiakaspalveluhenkisiä. Keskustassa englantia osattiin puhua todella hyvin, mutta mitä kauemmas keskustasta mentiin, sitä heikommaksi myös englannintaito muuttui. Lentokentän lähellä sijaitsevassa Spice-ostoskeskuksessa oli jo todella vaikeaa kommunikoida, kun paikalliset eivät ymmärtäneet edes yksinkertaisia sanoja englanniksi. Viittoma- ja elekieli kunniaan!

Itse olin etukäteen hieman epäileväinen Riikaa kohtaan. Olin varma, että meidät ryöstetään jokaisessa kadunkulmassa – tai että tunnelma kaupungissa olisi vähintäänkin epämiellyttävä. Miten väärässä olinkaan! Kaupunki tuntui todella turvalliselta ja rauhalliselta kaikkina vuorokaudenaikoina.  Riiassa on myös panostettu vartijoiden ja poliisien määrään. Jokaisella liikkeellä tuntui olevan oma vartijansa, joiden lisäksi katukuvassa näkyi todella usein virkapukuisia poliiseja. Olinkin hieman järkyttynyt, kun kuulin, että Baltian maista tullaan ryöstöretkille Suomen kauppoihin ja ostoskeskuksiin nimenomaan olemattoman vartioinnin ja valvonnan takia!

Julkaistu ensimmäisen kerran vanhassa blogissani.
Latvia Liettua Puola road trip Viro

Ryöstöyrityksiä Baltian road tripillä

20.5.2020

En tiedä johtuuko se tietynlaisesta huolettomuudesta ja sisäänrakennetusta sinisilmäisyydestä, mutta olen aina se, jolle sattuu ja tapahtuu. Milloin minua jahdataan Turun moottoritiellä ja yritetään kiilata ojaan, milloin taas onnistun ystäväni kanssa puolivahingossa paljastamaan romanialaisten pyörittämän pentutehtaan ja koirien laittoman maahantuonnin. Baltian road trip ei tietenkään ollut mikään poikkeus, ja olisikin tuntunut oudolta sanoa, että kerrankin kaikki meni putkeen. Omille vanhemmille reissua tuli ehkä jälkikäteen hieman kaunisteltua ja tämä postaus kuuluukin Prahan kokemusten kanssa ehdottomasti samaan ei kerrota äidille -sarjaan.

Taustaksi kerrottakoon, että olen viettänyt Virossa ja Latviassa paljon aikaa jo lapsuudessani 2000-luvun alkupuolella eli idän ihmeet ja ihmeellisyydet niin hyvässä kuin pahassa ovat melko tuttuja. Muistan, miten mökkireissuilla piti aina olla mukana yksi ylimääräinen (mies)henkilö, joka jäi kauppareissun ajaksi vahtimaan autoa, sillä suomalainen rekisterikilpi herätti paikallisissa usein liian suurta mielenkiintoa. Myös taustapeilistä vilkuilut ja erilaiset kiertotievaihtoehdot tulivat vuosien saatossa tutuiksi. Meidät on myös lukemattomia kertoja yritetty pysäyttää mitä erikoisemmilla keinoilla, ja valepoliisit ovat milloin milläkin verukkeella yrittäneet saada meitä poistumaan autosta, luovuttamaan rahamme tai passimme – ja usein vieläpä kaikkia näitä.

Ajat ovat kuitenkin muuttuneet, eivätkä ajomatkat etelä-Viroon enää aiheuta ylimääräisiä sydämentykytyksiä. Niinpä lähdimme Baltian road tripillekin huolettomin mielin varmoina siitä, ettei mikään voi meitä satuttaa. Sopivasti takki auki ja vaaleanpunaiset lasit silmillämme. Mitä nyt elokuisen levollisuuden ja loputtomien viljapeltojen keskellä voisi tapahtua?

Puolalaisten ”poliisien” kynsissä

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, vaeltelimme Baltiassa ja Puolassa ilman sen tarkempaa aikataulua tai reittisuunnitelmia. Ajelimme missä milloinkin ja toisinaan t-risteyksessä arvoimme kivi-paperi-sakset-menetelmällä, minne seuraavaksi suuntaisimme. Minun on aina ollut hieman vaikea keksiä Puolasta mitään muuta hyvää sanottavaa kauniiden maisemien ja luontopolkujen lisäksi. Ehkä siksi, koska tarkemmasta sijainnista huolimatta siellä on aina sattunut ja tapahtunut – eikä aina positiivisessa mielessä. Minulla ei ollut alunperinkään mitään mielenkiintoa mahduttaa Puolaa road tripillemme, mutta koska matkaseuralaiseni ei ollut koskaan käynyt Puolassa, päätin antaa maalle vielä kerran mahdollisuuden.

Emme päässeet kovin pitkälle Puolan puolelle, kun ensimmäinen ”poliisi” jo pysäytti meidät. Autoletkasta hän oli bongannut juuri meidän kilpurimme ja kertoi huonolla englannillaan, miten olimme ajaneet huomattavaa ylinopeutta. Mies olisi tarvinnut meidän passimme sekä paikan päällä tapahtuvan käteismaksun, jotta olisimme päässeet jatkamaan matkaamme. Emme suostuneet kumpaankaan vaatimukseen, jonka seurauksena mies alkoi huutaa jotain puolaksi, ja ränsistyneestä pakettiautosta (, joka ei ollut poliisiautoa nähnytkään) loikkasi ulos kolme muuta miestä. Emme jääneet kyselemään, keitä he olivat vaan painoimme kaasun pohjaan ja katosimme paikalta. Onneksemme miesjoukko ei kuitenkaan lähtenyt peräämme, vaan jäi ilmeisesti vaanimaan seuraavia turisteja.

Toinen kohtaaminen sattui vajaan tunnin ajomatkan päässä, kun jälleen automme pysäytti puolalainen mies. Hän loikkasi tienpientareelta automme eteen, joten meidän oli pakko jarruttaa. Mies viittoi suurieleisesti maahan, johon oli spreijattu pinkki viiva. Raotimme ikkunaamme sen verran, että poliisiksi tekeytynyt mies pystyi kertomaan, että mikäli haluaisimme ylittää rajan, meidän tulisi maksaa hänelle tietulli. Emme tälläkään kertaa olleet innokkaita maksamaan, jonka seurauksena mies alkoi repiä automme ovenkahvoja sekä hakata mielenosoituksellisesti nyrkillä konepeltiämme. Kun emme reagoineet uhitteluun mitenkään, hän päätti heittäytyä automme eteen ja alkoi tämän jälkeen linkata dramaattisesti edessämme – olimmehan ajaneet (pysäköidyllä) autolla hänen päälleen. Kun mies heittäytyi maahan toistamiseen teatraalisesti uikuttaen, pääsimme vihdoin pakenemaan paikalta.

Takaa-ajo Ventspilsista Kolkaan

Siinä missä puolalaiset valepoliisit herättivät meissä lähinnä hilpeyttä, Latviassa tapahtunut takaa-ajo kummittelee toisinaan mielessä vielä nykypäivänäkin. Kaikki alkoi siitä, kun meidän piti Kuurin kynnään jälkeen suunnata Liepājaan ja jäädä yöksi latvialaiseen vankilahotelliin Karosta Prisoniin, joka on toiminut entisaikaan armeijan kurinpitolaitoksena. Päivä oli ollut pitkä eikä Liepāja oikein tarjonnut sitä, mitä olimme etsimässä: Karosta Prisonissa ei ollutkaan huoneita tarjolla, emmekä löytäneet kaupungista ainuttakaan avoinna olevaa ruokapaikkaa – vessasta puhumattakaan. Niinpä päätimme jatkaa suoraan Ventspilsiin, josta toivoimme löytävämme yöpaikan, sillä automajoitus ei houkutellut.

Ventspils ei tehnyt meihin kummoista vaikutusta. Koko paikkaa leimasi välinpitämättömyys, ja katsoimmepa minne tahansa, silmät löysivät korjattavaa; pahvinpaloilla paikattuja ikkunoita, saranoiltaan irrotettuja ovia, hajonneita katuvaloja ja kävelyteiden varsille jätettyjä rikkinäisiä kodinkoneita… Suomalaisella rekisterikilvellä varustettu ajoneuvomme tuntui myös herättävän paikallisissa kiinnostusta, sillä pikkukivet lentelivät ja keskisormet heiluivat meidän ajaessamme laitakaupungilla. Huomasimme myös, miten parhaat vuotensa elänyt bemari tuntui juuttuneen taaksemme. Ihan sama mihin käännyimme, auto pysyi perässämme. Tässä kohtaa jaksoimme vielä vitsailla siitä, miten meidät seuraavaksi ryöstettäisiin ja miten joutuisimme liftaamaan rekkakuskeilta kyydin takaisin Suomeen. Päätimme kuitenkin yhteisymmärryksessä lähteä jatkamaan matkaa, sillä jostain syystä auton jättäminen parkkipaikalle yöksi ei enää houkutellutkaan.

Valmistautuessamme road tripille olimme tehneet sanattoman sopimuksen siitä, että ajaisimme öisin vain äärimmäisessä hädässä. Olimme lukeneet niin monia varoituksia öisistä ryöstöyrityksistä ja epämääräisistä kohtaamisista, että koimme turvallisemmaksi pysyä öisin paikoillaan. Mutta kuinkas kävikään, lähdimme yötä vasten ajamaan Ventspilsista reilun 70 kilometrin päässä sijaitsevaa Kolkaa kohti. Kai me hieman naiivisti uskottelimme itsellemme ja toisillemme, että takapuskurissa roikkuva bemari jäisi Ventspilsiin, ja saisimme jatkaa matkaamme rauhassa.

Jos olisimme etukäteen tienneet, millainen Kolkaan vievä tie oli, emme olisi lähteneet ajamaan sinne myöhään illalla. Reitti kulki valtavan metsän läpi eikä asutuksesta saati katuvaloista ollut tietoakaan. Olimme monta kertaa varmoja siitä, että navigaattorimme ei vain enää toiminut ja että ajaessamme yhä syvemmälle metsään harhauduimme aina vaan kauemmas oikealta reitiltä. Bemari roikkui sitkeästi perässämme, mutta kaikessa siinä epätietoisuudessa ja jännityksessä siitä, riittääkö bensa perille asti, emme ehkä osanneet antaa sille tarpeeksi painoarvoa.

Tapahtumasarja lähti liikkeelle siitä, kun käännyimme isommalta tieltä pikkutielle, ja bemari ampaisi välittömästi reipasta ylinopeutta ohitsemme. Olimme molemmat tyytyväisiä, kun perässäroikkuja teki vihdoin päätöksensä ja jätti meidät rauhaan. Riemu ei kuitenkaan kestänyt kauaa, sillä pian huomasimme saman auton pysäköitynä tienvarteen hätävilkut päällä. Hämärässä näkyi, miten mieshenkilö heilutti molemmilla käsillään yrittäen saada meidät pysähtymään. Vaistomaisesti painoimme kuitenkin kaasua ja saimme peräämme vihaiset torvensoitot. Ei mennyt kauaakaan, kun bemari oli jälleen takanamme. Meno oli huomattavasti aiempaa aggressiivisempaa ja nyt auto roikkui perässämme pitkiä valoja vilkuttaen. Koska emme taaskaan suostuneet pysähtymään, kuski lähti ohittamaan meitä, mutta jäikin ajamaan viereemme. Kyydissä istuva nainen yritti ensin huitoa meille ja lopulta jonkinlaisen reaktion toivossa alkoi riisumaan vaatteitaan. Meno alkoi olla todella ahdistavaa, sillä auto yritti myös kiilata meitä levennyksille. Lopulta päätimme tehdä äkkijarrutuksen, jolloin jäimme bemarin taakse pariskunnan jatkaessa matkaa ja kadotessa hetken päästä näköpiiristä. Päätimme hetkellisesti hidastaa ajonopeutemme mahdollisimman alhaiseksi, ettemme kohta taas ajelisi peräkkäin. Yllätys oli kuitenkin melkoinen, kun saavuimme muutaman kilometrin päähän, ja näimme auton jälleen odottavan meitä tienpientareella. Tällä kertaa autosta pomppasi ulos hantin puolella istunut nainen, jolla oli päällään pelkät alusvaatteet.  Vaaratilanne oli lähellä, kun nainen heilutteli ensin ”Stop or die” -kylttiä yrittäen saada meidät pysähtymään ja huomatessaan, että emme aikoneet hidastaa, päätti vielä viime hetkellä loikata automme eteen. Saimme onneksi väistettyä ja pääsimme taas parivaljakon ohi. Viimeisen kerran pariskunta yritti saada meidät pysähtymään ajamalla jälleen viereemme ja heittelemällä tavaroita voimalla autoamme päin… Meitä pommitettiin kengällä, jonkinlaisella peitolla ja vaatteilla sekä cd-koteloilla ja kaljatölkeillä.

Voin kertoa, etten ole hetkeen ollut niin paniikissa kuin Latvian mutkikkailla ja huonokuntoisilla teillä kaahtatessamme. En tiedä kumpaa pelkäsin enemmän, sitä että törmäisimme johonkin ja suistuisimme tieltä vai sitä, että pariskunta jälleen saavuttaisi meidät. Yö pimeni ja mietimme paniikissa jopa sitä, pitäisikö ajaa ilman valoja siinä toivossa, ettei takaa-ajajat kadottaisivat meidät näkyvistään.

Yhtäkkiä ei ollutkaan yhtään hauskaa leikkiä seikkailijatarta, ja ehdinkin kirota itseni ja typerät ideani ja koko road tripin moneen kertaan.

Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pääsimme perille Kolkaan. Paniikkimme kasvoi kasvamistaan, sillä meitä seurattiin yhä intensiivisesti. Torvensoitosta ja valojen vilkuttelusta ei voinut erehtyä. Meiltä alkoivat loppua ideat, sillä aamuyön tunteina Kolkan kaupunki nukkui vielä sikeästi eikä missään näkynyt ketään. Kaahailimme liian lujaa kapeilla kaduilla ja yritimme lennosta keksiä sopivia piilopaikkoja. Bensamittarin punainen merkkivalo oli syttynyt jo kilometrejä aiemmin, emmekä tienneet, kauanko voisimme enää jatkaa hippaleikkiä ennen kuin jäisimme kiinni.

Vedimme muutaman ylimääräisen korttelikierroksen päätyen lopulta kirkon pihalle. Auto antoi viitteitä siitä, että bensa oli lopussa, joten meidän oli pysähdyttävä. Onneksemme parkkipaikka oli suojaisa eikä sieltä ollut välitöntä näköyhteyttä tielle, jossa kuulimme bemarin ajavan ohitsemme. Auringonnousuun oli vielä muutamia tunteja aikaa ja pimeys oli vihdoin puolellamme piilottaen meidät varjoihin. Tiesimme, että olisi pakko nukkua, jotta pääsisimme aamulla jatkamaan matkaa. Tiesimme myös, että jossain lähettyvillä pariskunta liikkui vihertävällä autollaan etsien meitä, ja se tieto sai kaikki aistit valppaiksi ja mielen käymään ylikierroksilla.

Minuutit kuluivat eikä mitään tapahtunut. Uni alkoi painaa silmiä, ja vaivuinkin jonkinlaiseen horrokseen. Heräsin kuitenkin jonkun ajan päästä siihen, kun lähestyvän auton valot valaisivat etupenkin. Tönin matkaseuralaiseni rivakasti hereille ja tuijotimme toisiamme silmät pyöreinä samalla, kun vieras auto lipui viereemme. Niiden muutamien sekuntien aikana ehdin jo miettiä, miten pariskunta teurastaisi meidät kirkon pihalle ja miten vanhempani saisivat tietää tästä vasta kuukausien kuluttua.

Auto ei kuitenkaan pilkkopimeässä näyttänyt vihreältä eikä edes BMW:ltä, joten saatoimme vihdoin huokaista helpotuksesta. Mikäli latvialaiset takaa-ajajamme palaisivat paloittelemaan meidät, meillä olisi silminnäkijät tapahtumalle. Vaikkei puolalainen rekisterikilpi varsinaisesti herättänyt luottamusta, halusimme uskoa, että kyseessä oli toinen samanlainen seikkailijapariskunta.

Vaikka loppuyö sujui rauhallisissa merkeissä, en  jostain syystä uskaltanut enää nukahtaa. Käytin hereilläoloajan hyödyksi googlettamalla turvallisia ja mahdollisimman nopeita reittivaihtoehtoja takaisin Viron Ääsmäelle…