Browsing Category

Saariselkä

Lappi Raha Saariselkä

Saariselkä ja budjettimatkailu – mahdoton yhdistelmä?

11.12.2021

Nyt, kun Rukan reissuun on enää muutama viikko jäljellä on lienee paikoillaan tehdä vihdoin ja viimein yhteenvetoa tammikuun Saariselän kuluista. Kuten blogin lukijat tietävät, minulla on ollut tapana tehdä jokaisen reissun jälkeen budjettipostaus, josta näkee, paljonko reissu on kokonaisuudessaan kustantanut. Sanon aina, että raha on aiheena super kiinnostava (ja se on myös olennainen osa matkailua), joten mielelläni luen myös muiden postauksia samasta aiheesta.

Mutta pidemmittä alkulätinöittä, tässä tulee erittelyä siitä, mitä Saariselän reissu maksoi tammikuussa 2021. Onneksi tuli orjallisesti raapusteltua kuluja ylös, niin voi vielä näinkin pitkän ajan päästä kertoa tarkat summat!

Liikkuminen: 168,50 e / hlö

Olimme päättäneet, että menomatkalla ajaisimme koko matkan Hämeenlinnasta Saariselälle, mutta takaisin tulisimme autojunalla (Rovaniemi-Tampere). Autojunan idea oli toki säästää meitä turhalta ajamiselta, mutta myös tarjota mahdollisuus kunnon yöuniin. Noh, nukkumisen sijaan kuuntelimme kahden pohjanpystykorvan haukkukonserttia ja naapurihytin kolistelua läpi yön. Tankkiin meni dieseliä koko reissun aikana yhteensä 120 eurolla, ja autojuna makuuhytteineen maksoi yhteensä 217 euroa. Nämä kun jakaa kahdelle, loppusumma on tosiaan 168,5 euroa / henkilö.

Majoitus: 485,32 e / hlö

Majoituimme viikon reissumme aikana kolmessa hyvin erilaisessa (ja eri hintaisessa) paikassa. Yhden yön yövyimme Rovaniemen keskustassa, Nordica Design Residencessä (72,44 e). Saariselällä majoituimme ensin Polar Aurora Cabins -mökkikylässä (477,00 e / 3 yötä), jonka jälkeen suuntasimme vielä pariksi yöksi aivan Saariselän ytimeen, uuteen Star Arctic Hoteliin (421,20 / 2 yötä).

Lue myös: Kolme erilaista majoitusta Lapissa – plussat ja miinukset

Ruokailu: 126,28 e / hlö

Meistä kumpikaan ei ole mikään erityinen ruokahifistelijä, eivätkä huippuravintolat ole koskaan kuuluneet matkasuunnitelmiimme. Oikeastaan ainoa ruoka-aiheinen juttu, josta haaveilimme Lapin reissullamme, oli kunnon poronkäristys ja perunamuussi. Tätä pääsimme syömään Star Arctic Hotellissa (voi juku, miten hyvää se olikaan!) hintaan 26 euroa / henkilö. Poronkäristystä ja Rovaniemen heikkoa hetkeä (eli aamupalan woltitusta suoraan huoneistolle) lukuun ottamatta teimme ruuat itse tai kävimme laavulla paistamassa makkaraa. Woltitus maksoi yhteensä 44,76 euroa ja koko viikon ruokaostokset (, joista tosin osan kuljetimme takaisin kotiin) 155,80 euroa.

Aktiviteetit: 122,50 e / hlö

Ainoat maksulliset aktiviteetit kok reissulla olivat pulkkamäki (31 e/hlö), moottorikelkkailu (vuokra + uralupa 72,5 e/hlö) sekä vierailu Arctic Snow Hotellilla (19 e/hlö). Harmiksemme pakkasta oli tammikuun alussa niin paljon, ettemme päässeet laskettelemaan eikä ajatus huskyajelusta -30 asteen pakkasessa myöskään suuremmin kiehtonut. Keksimme tilalle kuitenkin useita ilmaisia aktiviteetteja, ja viikon aikana tulikin käveltyä kilometritolkulla.

Lue myös: Mitä tehdä Saariselällä? Vinkit joka budjetille 
Lue myös: Vierailulla Rovaniemen lumihotellissa

YHTEENSÄ: 902,6 e / hlö

Ei kai ne Lapin omat hinnat ihan tuulesta temmattuja ole? 900 euron loppulasku tuntuu nimittäin melko isolta summalta, varsinkin kun emme juuri maksullisia aktiviteetteja edes harrastaneet. Lisäksi matkustimme pohjoiseen selkeästi sesongin ulkopuolella, mutta hinnoissa se ei tuntunut silti näkyvän?

Kauhulla odottelen muutaman viikon päässä siintävää Rukan aktiivilomaa, jonne on suunniteltu kaikenlaista ohjelmaa. Toisaalta tiedän jo nyt, että majoituksissa pääsemme huomattavasti halvemmalla, sillä meitä on lähdössä isompi porukka, jolloin asumiskulutkin luonnollisesti jakaantuvat useamman kesken. Nähtäväksi jää, tyhjentääkö reissu pankkitilin ihan kokonaan.

Lappi Raha Saariselkä vinkit

Mitä tehdä Saariselällä? Vinkit joka budjetille

14.3.2021

Ilmaiseksi

Ulkoile Urho Kekkosen kansallispuistossa

Löytyykö täältä muita kansallispuistobongareita tai innokkaita ulkona liikkujia? Urho Kekkosen kansallispuistosta löytyy merkittyjä reittejä 200 kilometrin verran, joten ainakin on varaa, mistä valita. Saariselän lähtöportilta pääsee kätevästi esimerkiksi Aurorapolulle tai Iisakkipään kierrokselle. Aurorapolun varresta löytyy näyttävä Auroran tupa, jollaiseen ei ihan jokaisessa kansallispuistossa törmääkään. Jos olet jalan liikkeellä, ennen matkaan lähtemistä kannattaa varmistaa, mitkä reiteistä ovat talviaikaan sallittuja myös kävelijöille. Hiihtäen tai lumikenkäillen valikoima on talvella todella laaja.

Vieraile laavuilla (ja nappaa kuva kuukkelin kanssa)

Saariselältä löytyy monia laavupaikkoja, joissa voi käydä paistamassa makkaraa tai syömässä muita retkieväitä. Piipahdus laavulla on helppo yhdistää esimerkiksi lumikenkä- tai hiihtolenkin yhteyteen. Jos oikein hyvä tuuri käy, laavulla voi päästä nappaamaan myös legendaarisen kuukkelikuvan (olette varmaan kaikki törmänneet kuviin, joissa ollaan käsi pitkänä ja kuukkeli laskeutuu nappaamaan pähkinän kädestä). Mekin yritimme saada ikuistettua kuukkelikuvaa ja suuntasimme sitä varten Sivakkaojan laavulle, jonka piti olla takuuvarma kuukkelijahtia ajatellen. Useamman tunnin odottelusta huolimatta emme kuitenkaan onnistuneet näkemään ainoatakaan lintua…

Bongaa revontulia

Minulla oli kaksi kuvahaavetta Saariselälle; saada napsaistua otokset kuukkelista ja revontulista. Kumpikaan ei valitettavasti toteutunut, mikä kieltämättä jäi hieman kaihertamaan mieltä… Revontulijahtia ajatellen haluaisin vinkata muutaman apusivuston: Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyy kartta, missä Suomen kartalle on havainnollistettu väripallojen avulla revontulien todennäköisyyttä. Koska epäilin, etten jaksaisi kytätä Ilmatieteen laitoksen sivuja kovinkaan intensiivisesti, tilasin Auroras Now! -sivustolta revontulihälytykset suoraan sähköpostiini. Tammikuinen Saarisellkä-viikko oli revontulien suhteen aivan kuollut, eikä ilmoituksia ole sen jälkeenkään kilahtanut sähköpostiin kuin muutama hassu.

Lähde hiihtämään

Vaikka meiltä jäikin hiihtoreissut tekemättä armottoman pakkasen ja hieman liian täyteen ahdetun aikataulun takia, haluan ehdottomasti vinkata Saariselän hiihtomahdollisuuksista. Hyväkuntoisia latuja oli (ainakin kävelytieltä tarkasteltuna) kilometrikaupalla, eikä ainakaan tammikuussa tarvinnut olla huolissaan ruuhkista. Saariselältä löytyy noin 30 kilometrin verran valaistuja latuja, joten hiihto onnistuu loistavasti myös ilta-aikaan. Tämän linkin takaa löytyy kätevästi ladunvarsien kahvilat ja ravintolat sekä taukopaikat ja kuvakohteet.

Pikkurahalla (1-99 euroa / henkilö)

Suuntaa Saamelaiskeskus ja luontomuseo Siidaan: 10 euroa / henkilö

Saariselältä on (ainakin autolliselle) helppo tehdä päiväretki Saamelaiskeskus ja luontomuseo Siidaan, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Saariselän keskustasta. Siidasta löytyy pysyvien näyttelyiden (perusnäyttely, Siidan ulkomuseo ja Kolttien perinnetalon näyttely) lisäksi usea vaihtuva näyttely, joiden aiheet kertovat saamelaisuudesta laidasta laitaan. Esimerkiksi vuonna 2021 vaihtuvat näyttelyt käsittelevät muun muasssa käsitöitä ja saamelaisia seremonioita. Näyttelyiden ja luontokeskuksen lisäksi Siidasta löytyy myös ravintola ja Sarrit sekä Siida Shop. Siidaan, sen aukioloaikoihin ja pääsylippuihin pääset tutustumaan keskuksen omilla nettisivuilla.

Pulahda avantoon: 13-25 euroa / henkilö

Mitä olisikaan Lapin reissu ilman avantouintia? Löysin muutaman avantouintipaikan Saariselältä: Laanilan kievarin, Kiilopään ja Wildernes Hotel Muotkan. Halvimmalla avantoon pääsee Kiilopäässä, jossa savusaunan yhteydessä voi pulahtaa Kiilopuroon uimaan. Yleisiä tunnin saunavuoroja (max 6 hlöä) järjestetään tiistaista perjantaihin kello 15-20.

Lillu kylpylässä: 20 euroa / henkilö

Mikäli avantouinti kuulostaa liian hyiseltä, voi Saariselällä suunnata myös kylpylään. Keskustasta löytyy Holiday Club Saariselkä, joka tuskin kummempia esittelyjä kaipaa. Uinnin lisäksi tarjolla on myös monenlaisia hoitoja ja hemmotteluja, joten jos lomallaan kaipaa totaalista rentoutumista, kylpylä saattaisi olla oikea osoite.

Viiletä Euroopan pisimmässä pulkkamäessä: 31 euroa / henkilö

Saariselältä löytyy Euroopan pisin pulkkamäki, jossa pääsee ottamaan ihan kivat vauhdit (parhaimmillaan jopa 50 km / h)! Kahden tunnin pulkkailu ilman opastusta maksaa 31 euroa. Suosittelen lämpimästi lipun ostoa, sillä se oikeuttaa kivan isoon pulkkaan (, johon tälläinen jättipyllykin mahtui hyvin kyytiin) ja tuolihissikuljetukseen. Pulkkamäki ei  todellakaan ole mikään helpoin saatika nopein kiivetä ylös, joten oli ihan kiva päästä huipulle hissillä. Liput pääsee varaamaan etukäteen täältä.

Laskettele pastellitaivaan alla: alkaen 37 euroa / henkilö

Saariselällä on luonnollisesti myös laskettelumahdollisuus kaiken tasoisille laskijoille, sillä rinteitä on tarjolla vihreistä mustiin asti. Kaikkiaan paikasta löytyy 15 rinnettä (, joista 10 on valaistuja) ja kuusi hissiä. Laskettelurinteet jakautuvat kahdelle tunturille (Iisakkipää ja Kaunispää) ja pisin rinne on 2000 metriä pitkä.

Meillä kävi laskettelun osalta tosi huono tuuri, sillä koko viikko oli niin kylmää, että nekin vähäiset rinteet, jotka koronasta johtuen olivat normaalisti auki, pysyivät nyt suljettuina. Tyhjät, paikoillaan olevat hissit näyttivät auringonlaskussa jotenkin aavemaisilta, joten olihan niitä pakko käydä kuvaamassa, vaikkei paikka muuten ollutkaan auki.

Tekemistä isommalla budjetilla ( >100 euroa/ henkilö)

Koe Lapin luonto ratsain: 100 euroa / henkilö / 2 tuntia

Ratsastusreissu löytyi to do -listaltamme, mutta harmillisesti jätimme sen toteuttamatta. Olemme mieheni kanssa niin eritasoisia ratsastajia (toinen ratsastanut koko ikänsä, toinen ei koskaan), joten olisi ollut sula mahdottomuus löytää meille molemmille sopiva ja mieluinen ratsastusretki. Pakko myöntää, että lähes koko ikäni ilmaiseksi maastoilleena 100 euron hinta tuntui hieman kovalta. Mikäli tuntureissa ratsastelu kuitenkin kiehtoo, esimerkiksi täältä löytyy monenlaisia ratsastusvaihtoehtoja.

Vuokraa moottorikelkka ja lähde seikkailemaan: 130 euroa / 3 tuntia

Pitkän pohdinnan ja erinäisten vertailujen jälkeen päädyimme moottorikelkkasafarin sijaan vuokraamaan moottorikelkan ihan vain omaan ajoon. Safareissa meitä ahdisti se, että neljän tunnin safari saattoi sisältää vain tunnin verran ajoa ja suurin osa ajasta meni joko ylimääräiseen säätöön ja/tai ruokailuun. Saariselän Nesteeltä löytyi kiva kelkkavuokraamo, jota voin lämpimästi suositella jokaiselle. Vuokrahinnat olivat kohtuulliset, kassalta sai hyvän kelkkailukartan ja huoltoaseman takahuoneessa meidät puettiin erittäin lämpimästi. Kannattaa muuten uskoa, jos paikalliset sanovat, että olet pukeutunut liian kevyesti. Omilla varusteilla olisin varmasti jäätynyt, mutta onneksi Nesteen omistaja ”pakkopuki” minut kunnolla ennen lähtöä.

Huom! Metsähallituksen moottorikelkkaurat ovat maksullisia, epävirallisia reittejä, joilla ajamiseen kelkkailijan tulee hankkia uralupa  (9 e / 3 h, 15 e / vrk tai 30 e / vko). Luvan voi tilata näppärästi puhelimeen tai käydä hakemassa Metsähallituksen palvelupiste Kiehisestä.

Seikkaile husky-, poro- tai moottorikelkkasafarilla

Saariselällä on tarjolla monenlaisia safareita, huskyista ja poroista moottorikelkkoihin. Olemme itse enemmän omatoimimatkailun ystäviä, joten nämä jäivät meiltä kokematta. Tuntui hassulta, miten kaikkien safarien yhteyteen oli tungettu ruokailuja ja illanviettoja – me kun olisimme vain halunneet ajaa täysillä ympäriinsä, haha. Poroilla tosin ei taida kovin kovaa päästä, mutta kuitenkin. Selaillessamme safaritarjontaa huomasin myös koko ajan pohtivani sitä, että (mikäli sattuisin tällaiselle ”eläinsafarille ilmoittautumaan), miten ihmeessä sitä erottaa vastuullisen toimijan vastuuttomasta? Mistä tiedän, että kannan rahani paikkaan, josta eläimistä varmasti huolehditaan erinomaisesti? Eihän kenenkään nettisivuilla lue, että ”potkimme koiriamme tai laiminlyömme porojemme hoidon”.

Muutamasta Saariselän paikasta luin etukäteen sen verran, että ihmisoikeusasiat eivät siellä ilmeisesti olleet ihan kunnossa. Tällaisen kohdalla oli helppo äänestää jaloillaan. Mutta entäpäs ne eläimet..?


Siinäpä ne olivat, meikäläisen 12 vinkkiä Saariselälle! Onko teillä jotain lisättävää listalle?

kansallispuisto Lappi luontopolku Saariselkä Suomi

Ensimmäistä kertaa Urho Kekkosen kansallispuistossa

5.3.2021

Saariselän reissun ehkä yksi odotetuimmista aktiviteeteista (pulkkamäen lisäksi) oli päästä Urho Kekkosen kansallispuistoon retkeilemään. Olimme hieman turisteina liikenteessä, emmekä tajunneet, että suuri osa reiteistä ei ole kävelijöille auki talviaikaan. Joku järkevä olisi tajunnut tämän varmasti jo aiemmin esimerkiksi hiihtäjien ja lumikenkäilijöiden määrästä, mutta ei meikäläinen…

Lähdimme matkaan Saariselän luontoreittien lähtöpisteeltä Lutontien päästä. Hetken opaskylttejä lueskeltuamme huomasimme Aurorapolun olevan avoinna. Hyväkuntoisella polulla saattoi talsia rauhassa vaelluskengissäkin, ja jo muutaman sadan metrin päästä Saariselän keskustan äänet katosivat kokonaan.  Tuntui hassulta olla lähellä kaikkea, mutta kuitenkin omassa rauhassa ja hiljaisuudessa.

Aurorapolku on todella lyhyt, vain reilun parin kilometrin pituinen rengasreitti, mutta se sopi hyvin kevyeksi jaloitteluksi pitkän istumisen jälkeen. Ilta oli jo pimenemässä eikä polkua oltu valaistu, joten senkin puolesta hieman lyhyempi reitti sopi paremmin suunnitelmiimme. Auroran päivätupa, jossa meidän oli tarkoitus syödä eväät, sijaitsee mäen rinteellä, joten mentäessä sai tallata pitkälti ylämäkeen.

Päivätupa on todella hieno ja moderni kotamainen rakennelma, josta löytyy sisätulipaikka ja pitkä pöytä eväiden syöntiin. Siellä olisi ollut helppoa kuivatella vaatteita ja lämmitellä ulkoilun jäljiltä. Saavuimme kuitenkin paikalle toisen pariskunnan kanssa samaan aikaan, ja he ehtivät valloittaa sisätilat ensin, joten päätimme tehdä nuotion ulos.

Ja hyvin kelpasi ulkonakin pimenevässä juoda teetä ja mutustaa eväsleipiä (sekä ruokkia uteliaita talitintteja). Olimme alkumatkasta ehkä hiukan kiirehtineet, sillä pimeässä seikkaileminen ei houkutellut, ja se oli hieman vienyt fiilistä reissusta. Nuotipaikalla kuitenkin huomasimme pakanneemme päiväreppuun mukaan myös otsalamput, joten varsinaista kiirettä takaisin autolle ei onneksi enää loppureissusta ollut. Saatoimme vain istua hiljaa pimenevässä illassa, kuunnella nuotion rätinää ja kerrankin nauttia siitä, ettei tarvinnut olla missään muualla tai hoitaa sataa asiaa samaan aikaan.

Hassua, miten toisinaan pitää matkustaa hurjan kauas, ennen kuin osaa ottaa rennosti. Näin etätyön kulta-aikana huomaan ainakin itse olevani enemmän ja vähemmän töissä koko ajan. On hurjan helppoa kurkkia sähköposteja tai chat-viestejä vapaapäivänäkin, enkä oikeastaan edes muista, milloin olisin oikeasti viimeksi sulkenut työkoneeni. Olen perustellut tätä aina itselleni sillä, että yrittäjän nyt vain kuuluu tehdä töitä koko ajan, mutta eihän se oikeasti mene niin. Tai ainakaan ei pitäisi.

Vaikka Aurorapolku olikin todella lyhyt ja saimme vain pienen maistiaisen Urho Kekkosen kansallispuistosta, aiomme varmasti palata sinne esimerkiksi ruskavaelluksen merkeissä myöhemminkin. Pohjoisen luonto on vaan niin lumoava ja jotenkin niin kovin erilainen kuin kotiseudun saaristomaisemat.

Mitenkäs muilla, onko Urho Kekkosen kansallispuisto tai Aurorapolku tuttuja?

Lappi Matkustaminen Rovaniemi Saariselkä Suomi

Kolme erilaista majoitusta Lapissa – plussat ja miinukset

1.3.2021

Ihanaa maaliskuuta! Nyt, kun muuttohommat on saatu päätökseen, voisin vihdoin palailla tänne blogin puolelle Saariselän postausten kanssa. Tammikuisella Lapin reissullamme ehdimme majailla kolmessa hyvin erilaisessa paikassa, ja ajattelin listata jokaisen paikan plussat ja miinukset. Halusimma päästä testaamaan niin mökki- kuin hotellimajoitustakin, jotta tietäisimme tulevilla pohjoisen reissuilla varata itsellemme parhaiten sopivan vaihtoehdon. Aluksi mietin, viitsinkö tehdä tällaista postausta ollenkaan, mutta kun huomasin kokemusten olleen kovin erilaisia keskenään, päätin koota majoitustunnelmamme yhteen postaukseen. Kuka tietää, ehkäpä tästä on jollekin muullekin matkailijalle joskus jotain hyötyä?

Nordica Design Residence

PLUSSAT

Kodikkuus. Ainakin näin kaupunkilaisena huoneistosta tuli todella kodikas ja viihtyisä fiilis. Neliöt oli käytetty hyvin hyödyksi, huoneisto oli todella siisti ja kaikesta huomasi, että asiat oli mietitty alusta loppuun niin, että kaikki toimi.

Tyylikkäät astiat ja sisustus. Huoneisto oli sisustettu lattiasta kattoon Pentikin ja Iittalan tuotteilla (, joita olisi halutessaan saanut ostaa kotiinkin alehintaan). Niin turhamaiselta kuin se kuulostaakin, niin oli kiva kerrankin majailla paikassa, jossa kaikki mätsäsi niin hyvin yhteen.

MIINUKSET

Minimaalinen keittiö. Jäin kaipaamaan hivenen suurempaa ja paremmin varustellumpaa keittiötä. Tällaisenaankin keittiö oli ihan ok, mutta esimerkiksi laskutilaa ei ollut nimeksikään.

Liikenteen äänet kuuluivat todella hyvin sisälle asuntoon. Tämä oli meidän mielestämme paikan ainoa (, joskin sitäkin ärsyttävämpi) miinuspuoli. Yövyimme Rovaniemellä lauantain ja sunnuntain välisen yön, ja yöllinen pi*luralli häiritsi paitsi nukahtamista myös nukkumista paikoin pahastikin…


Polar Aurora Cabins 

PLUSSAT

Oma rauha. Haimme mökiltä ja sen sijainnilta omaa rauhaa – ja sitä todella saimme. Mökkikylässä ei ollut lisäksemme muita, emmekä törmänneet omistajaankaan kuin vasta viimeisenä päivänä. Rauha ja hiljaisuus tuntuivat ensialkuun jopa hieman ahdistavilta (olimmehan nukkuneet Rovaniemellä liikenteen melun keskellä), mutta ensimmäisen yön jälkeen sitä osasi arvostaa.

Oma sauna ja takka (, jotka sisältyivät hintaan). Nämä olivat todella kiva lisä pakkassäässä! Ja kun mökissä oli muuten melkoisen jäiset oltavat (ks. alempaa), oli kiva päästä saunaan lämmittelemään – vaikkapa useamman kerran päivässä! Takka taas oli elinehto (olisimme varmasti jäätyneet ilman sitä hengiltä, haha). Harmillisesti tosin takkapuut eivät ensimmäisen korillisen jälkeen enää kuuluneet hintaan.

MIINUKSET

Autolle ei ollut lämmitystolppaa. Tämä oli todella pitkä miinus sydäntalven Lapissa. Olimme pakanneet mukaamme avaruuspeittoja, jotka onneksi hieman auttoivat, mutta eiväthän ne moottoria tietenkään lämmittäneet… Yritimme myös kysellä lämmitystolppamahdollisuudesta ennen majapaikkaan saapumista, mutta emme koskaan saaneet Bookingin kautta vastausta kysymykseemme. Kuitenkin viimeisenä päivänä viereisen mökin terassille oli tuotu lämmityspiuha, jota lainasimme (ja näin oli tosiaan tarkoitettu, varmistimme asian, kun näimme paikan omistajan). 

Mökissä veti ja siellä oli kylmä. Toinen kiva huomio pakkaskeleillä oli se, että mökissä veti. Heti ensimmäisenä iltana kiersimme koko mörskän läpi etsien paikkoja, joista tuuli tuiversi sisään, ja niitä löytyi huolestuttavan monta mökin kokoon (ja ulkona paukkuvaan pakkaseen) suhteutettuna. Ensin nauratti, mutta hieman myöhemmin ei niinkään… Vaikka väänsimme patterit ja ilmalämpöpumpun täysille sekä lämmitimme päivittäin takkaa, mökissä oli jatkuvasti vähintäänkin viileää. Laitteet myös lakkasivat mystisesti toimimasta aina öisin, joten jos ei vielä nukkumaan mennessä ollut kylmä, niin viimeistään aamulla pääsi heräämään viileyteen. Alakerran makkarin ikkunasta veti sen verran pahasti, ettei siellä voinut nukkua ollenkaan. Huoneen pieni koko aiheutti myös sen, ettei sänkyjen paikkaa voinut vaihtaa. Niinpä meidän oli viiman ja kylmyyden takia pakko kiivetä parvelle patjoille nukkumaan. Kieltämättä vähän söi fiilistä maata pelkillä patjoilla, kun alakerrassa olisi ollut kunnon sängytkin tarjolla.

Sähkölaitteiden huono kunto ja kovaäänisyys. Mökissä riitti ääntä: ilmalämpöpumppu piti harvinaisen kovaa meteliä taukoamatta (meillä on kotonakin ilmalämpöpumppu, joten tiedän, että hiljaisempiakin kavereita on tarjolla). Samoin vessan ilmastointi hurisi todella kovalla, eikä voinut kuvitellakaan että sieltä olisi voinut keskustella muiden tuvassa olevien kanssa. Edellä mainittujen lisäksi laitteiden kunnossa oli myös parantamisen varaa. Vedenkeitintä, jääkaappia ja astianpesukonetta ei voinut pitää sekuntiakaan samaan aikaan päällä, sillä sulake paukahti heti off-asentoon…


Star Arctic Hotel

PLUSSAT

Sijainti. Ainakin tammikuussa, turistikauden ulkopuolella (koronan vaikutusta unohtamatta) tuntui ihan kivalta asustaa lähellä kaikkea. Autoa ei joka käänteessä tarvinnut kaivaa lumi- ja jääkerrosten alta, vaan kaikkialle pääsi kätevästi kävellen (tai pulkkaillen, haha). Star Arctic Hotel sijaitsee siis Kaunispään huipulla, laskettelurinteiden ja pulkkamäen välittömässä läheisyydessä.

Näköalat. Näitä tuskin tarvitsee sen kummemmin perustella? Pastellitaivaaseen ja lumisiin rinteisiin ei vaan voi kyllästyä!

Ruoka ja palvelu. Saamamme palvelu oli sekä respassa että ravintolassa erinomaista. Saimme esimerkiksi super hyvää poronkäristystä ja veloituksetta ekstra-annokset, kun lähes nuolimme lautasiamme ja tarjoiluastioita tyhjiksi (jäätävän kylmä kelkkapäivä ilman ruokataukoja oli selvästi tehnyt tehtävänsä). Täydet pisteet täältä sekä ruualle että palvelulle – oli todella tervetullut fiilis koko vierailumme ajan!

Aktiviteetit. Ehdimme tutustua hotellin tarjoamiin aktiviteetteihin vain esitteen muodossa (sillä olimme tyylillemme uskollisina jo ehtineet suunnitella päivät täyteen omatoimiohjelmaa). Saatavilla oli laidasta laitaan kaikkea, moottorikelkkasafareista huskyajeluihin ja poroseikkailuihin. Lisäksi tarjolla oli muun muassa pilkkireissua, revontulijahtia ja saunaelämyksiä. MIINUKSET

Lämmitystolpat, joita oli vähän ja jotka kaikki eivät toimineet. Heti alkuun sanottakoon, että Star Arctic Hotelista on vaikea keksiä huonoa sanottavaa. Kuten ylempänä hehkutin, kaikki oli uutta ja hienoa, palvelu pelasi loistavasti ja maisemat olivat mitä parhaimmat. Ainoa miinus, jonka majoituspaikasta keksimme, oli lämmitystolpat. Niitä ei ollut kuin pari hassua kappaletta ja ainakin yksi niistä oli rikki.

Bemarimme ei kauheasti tykännyt -30 asteen pakkasesta ilman lämmitystä, joten vietimme yhden illan Saariselällä yrittäen herätellä auton akkua henkiin. Luulimme jo jonkun menneen pahasti rikki, sillä näytöllä paloi pelottavan monta vikailmoitusta. Ehdin jo miettiä, pääsisimmekö autolla takaisin etelään vai pitäisikö se jättää Saariselälle odottamaan keväisiä päiviä. Onneksi vikailmoitukset johtuivat kuitenkin vain jäätyneestä akusta – joka sekin saatiin herätettyä lopullisesti henkiin seuraavana päivänä. Ehdimme nimittäin laskeskella, mitä kaiken korjaus maksaisi…


Sellaisia havaintoja. Onko joku teistä majaillut jossain näistä paikoista? Minkälaisia kokemuksia teillä on?