Aloitan Viron postaukset kertomalla Koplista, varmasti Tallinnan yhdestä huonomaineisimmasta asuinalueesta. Tämä oli Viron listani ykkösenä, vaikka jouduinkin hieman houkuttelemaan matkakumppaniani ennen kuin hän lämpesi idealleni.
Koplin huono maine juontaa juurensa 70-luvulle, Neuvostoliiton aikaan. Tuolloin hallinto ei enää halunnut panostaa Koplin ylläpitoon, eikä tyhjiksi jääneisiin taloihin tai asuntoihin haluttu ottaa uusia asukkaita. Asuinalueen annettiin siis rapistua ja autioitua. Läheisestä vankilasta vapautuneet vangit, joilla ei ollut asuntoa ulkomaailmassa ottivat alueen nopeasti omakseen ja alkoivat majailla hylätyissä rakennuksissa. Neuvostoliiton aikana vankeja asutettiin Kopliin paitsi Virosta myös kaikkialta Neuvostoliitosta. Tämän seurauksena alueen rikollisuus kasvoi räjähdysmäisesti: alueella käytiin paljon huumekauppaa, alkoholismi ja prostituutio näkyivät kaduilla asti ja sisätiloihin sytytetyt nuotiot polttivat puutaloja maan tasalle… 
Enää Kopli ei kuitenkaan ole yhtä levoton ja vaarallinen kuin aiemmin, ja suurimmaksi osaksi puheita voikin pitää liioteltuina ja vanhoihin tietoihin perustuvina. Silti alueella on edelleen kylttejä, jotka varoittavat uteliaita turisteja ja muita kulkureita alueen rikollisuudesta ja levottomuudesta. Liikkumista pimeän aikaan kehotetaan melko kärkkäästi myös välttämään. Olet täällä omalla vastuullasi.
Poikaystäväni mukaan nykypäivän Kopli on kuitenkin huomattavasti rauhallisempi ja tyhjempi kuin vuosia sitten. Silloin edes hurjimmat nuoret eivät uskaltautuneet alueen läheisyyteen…
Me matkustimme Kopliin autolla, sillä se tuntui turvallisimmalta vaihtoehdolta, ja kävimmekin tekemässä vain pieniä kävelykierroksia kameran kanssa. Kävellessä saikin katsoa tarkasti eteensä, sillä maasta löytyi niin huumeruiskuja kuin lasinsirujakin. Talojen pihoilta, ylipitkäksi päässeen kasvillisuuden keskeltä saattoi bongata vanhoja hetekoita, hajonneita astioita ja ruostuneita peltipurkkeja. Koplia leimaa tietynlainen välinpitämättömyys.
Vaikka asukkaita emme nähneetkään, alueessa on jotain karmivaa. Tieto siitä, että hajotettujen ikkunoiden ja poltettujen seinien takaa meitä ehkä katselivat (entiset) rikolliset, riitti pitämään ihokarvat pystyssä ja kaikki aistit valppaina.
Alueena Kopli on kuitenkin todella kiinnostava. Se on paitsi hieman pelottava ja hallitsematon myös äärettömän kaunis omalla karulla tavallaan. Koplissa yhdistyy tietynlainen rosoisuus ja rauhallinen uneliaisuus: Kaiken hiljaisuuden keskellä seisoo osittain palaneita, hajoamispisteessä olevia taloja, jotka ovat nähneet vuosien varrella paljon enemmän kuin uskallan kuvitellakaan. Koplissa on tuulahdus unohdettua ja vanhaa, vaikka ilmassa voikin aistia jonkin uuden. Tunnelma on odottava.
Olen onnellinen, että ehdimme vielä näkemään tällaisen Koplin. Alueella on nimittäin aloitettu laajat rakennustyöt, joiden myötä kaikki vanhat autiotalot tullaan purkamaan maan tasalle. Mekin ehdimme lyhyen vierailumme aikana nähdä, miten vanha puutalo hajotettiin kokonaan aivan silmiemme edessä.
Kohta Koplia, ainakaan sellaisena kuin nyt sen näimme, ei enää ole.
