Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

kansallispuisto

Iisalmi & tienoot kansallispuisto kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo retkeily yö ulkona

Ruskaretki Tiilikkajärven kansallispuistoon

30.9.2022

Heti, kun ilmassa alkoi tuoksua syksy ja lenkkipolulle rupesi tipahtelemaan ujon keltaisia lehtiä, ilmoitin haluavani lähteä Tiilikkajärven kansallispuistoon ruskaretkelle. Eräänä huurteisena syyskuun aamuna toiveeni toteutui, kun ajelimme ystäväni kanssa halki Pohjois-Savon kuuraisen maiseman kohti Tiilikkajärven kansallispuistoa.

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot

Tiilikkajärven kansallispuistoon pääsee joko sen pohjoispään Pohjoisniemen pysäköintialueelta tai etelän suunnalta Sammakkotammen kautta. Lähdimme liikkeelle Pohjoisniemen parkkipaikalta, jossa olimme etukäteen sopineet tapaavamme HR Sportsin Riston. Hän oli luvannut vuokrata meille retkelle teltan ja retkikeittimen. Naureskelimme, että nyt jos koskaan retkeily on tehty helpoksi! Meiltä olisi löytynyt vermeet omastakin takaa, mutta kieltämättä täyteen ahdettu automme oli varmasti kiitollinen, ettemme tunkeneet sinne enää mitään ylimääräistä kotoa lähtiessämme.

Ajelimme parkkipaikalle Riston kanssa peräkanaa. Kuoppaisella hiekkatiellä murisin, miten joku ajaa ihan takapuskurissa kiinni – samaan aikaan, kun Risto kirosi, että kuka hidastelee kuoppiin noin paljon. Vaikkei ajotapamme ehkä ollutkaan kovin yhteneväistä, oli kyseessä kuitenkin huipputyyppi! Saimme nopeasti teltan ja keittimen sullottua rinkkoihin ja lähdimme liikkeelle. Palautuksen sovimme seuraavana päivänä Ruukin tuvalle, jonne olimme muutenkin menossa. Todella näppärää!

Olen tunnettu huonosta suuntavaistosta, eikä tämäkään reissu tehnyt sen suhteen poikkeusta. Tarkoitus oli kiertää Uiton kämpän ja Koirakiven kautta Venäjänhiekalle, yöpyä siellä ja jatkaa seuraavana päivänä matkaa Kosevan kautta takaisin parkkipaikalle. Koska aikataulu oli tiukahko, olisimme ehdottomasti halunneet vetää itäpuolen pidemmän osuuden ensimmäisenä päivänä, mutta kuinka ollakaan, sekoitin paikkojen nimet, ja lähdimme suunnistamaan suoraan Venäjänhiekalle. Tajusimme mokan Kosevan kohdalla, mutta siinä vaiheessa emme enää halunneet kääntyä takaisin.

Noin kolmen kilometrin pituinen Pohjoisniemi mutkittelee nousuineen ja laskuineen mäntyjen täyttämällä harjulla samaan aikaan, kun Tiilikkajärvi liplattaa hiljalleen molemmilla puolilla. Täällä on joskus kaadettu metsää, sillä alkumatkasta puusto on talousmetsämäisen tasaista. Aluksi kulkuväylä myös yllätti leveydellään, ja juuri kun pääsen sanomasta, että täällähän pystyisi kulkemaan vaikka lastenrattaiden kanssa, reitti muuttuu kapeaksi metsäpoluksi.

Harjun varrella on monta hiekkarantaa. Pää pyörii sinne tänne, rantojen kauneutta ihaillen. Valkoiset hietikot tuntuvat suorastaan vaativan retkeilijää istahtamaan alas ja nauttimaan hetkeksi maisemista. Vaikka se ei helppoa olekaan, emme anna maisemille periksi. Pidämme mielessämme kansallispuiston säännöt, joiden mukaan sulan maan aikaan on pysyttävä merkityillä poluilla, eivätkä minkäänlaiset ”harhaloikat” ole suotavia. Herkästi kuluvien harjujen kasvillisuus kestää huonosti kulutusta ja siksi Tiilikan niemillä saa kulkea vain merkittyjä polkuja pitkin.

Jatkamme matkaa, ja palaan muistoissani lapsuuden kesiin. Niihin, jolloin rantauduimme tervantuoksuisella veneellä Tiilikkajärven Venäjänhiekalle ja upotin varpaani tulikuumaan hiekkaan. Muistan paarmat, aurinkorasvan tuoksun ja hölmöt mökkihatut, joita vanhempani aina pakottivat pitämään päässä. Oli lohduttavaa, että vaikkei tervattu vene ole enää vuosiin ollutkaan meidän omaisuuttamme, Tiilikkajärvi on ja pysyy. Vielä onnellisemmaksi minut teki se, ettei kansallispuisto ollut vuosien saatossa kadottanut maagista kauneuttaan.

Syyskuiseksi arkipäiväksi puistossa on yllättävän paljon elämää. Vastaan tulee useita koirakkoja, joista osa jää juttusille. Useampi kehuu, miten tämä puoli reitistä on mukavan kumpuilevaa ja monipuolista itäpuolen lättänään suomaastoon verrattuna. Eräs nainen kertoo, että puistossa on ollut viikonloppuna ruuhkaa, ja että hän on tullut uusintakierrokselle keskellä viikkoa siinä toivossa, että tilanne olisi rauhallisempi.

Vaikka reitti on hyvin merkitty, sekoilemme Kosevalla. Kierrämme aluetta ristiin rastiin etsiessämme jatkoreittiä ja aivan liian pitkän ajan kuluttua tajuamme, että meidän pitäisi palata muutama sata metriä reittiä takaisinpäin. Saksalaiset naureskelevat meille ja olemattomalle suunnistustaidollemme. Yritämme naamioida sekoilumme pysähtymällä syömään puolukoita. Kello ei kuitenkaan anna armoa, ja meidän on pakko jatkaa matkaa, jotta ehdimme Venäjänhiekalle ennen pimeää.

Kiristämme tahtia ja saavumme Pohjoisniemen päähän, jossa meitä odottaa veden ylitys. Ennen tämä kahden harjun yhdistävä salmi on pitänyt ylittää kahlaamalla ja uimalla, mutta nykyään ylitys onnistuu huomattavasti näppärämmin veneen avulla. Molemmilla rannoilla on ylitysveneet, ja ideana tosiaan on, että pienellä kikkailulla veneet pysyvät eri rannoissa ja kummankin rannan laatikosta löytyisi yhtä monet pelastusliivit. Aiemmin tapaamamme nainen kertoi, että hänellä on pariinkin kertaan jäänyt kierros tekemättä, sillä veneet on jätetty samalle rannalle, eikä ylitys ole onnistunut. Meidän kohdallamme homma toimi muuten mainiosti, mutta matala ja kivikkoinen ranta hankaloitti hieman rantautumista…

Venäjänhiekka on Tiilikkajärven kuuluisin ranta

Aurinko alkaa jo laskea, kun saavumme kansallispuiston kuuluisimmalle rannalle, Venäjänhiekalle. Ranta on yhtä upea kuin muistinkin. Se olisi myös täydellinen auringonlaskun ihailuun, mutta harmaat pilvet roikkuvat horisontissa raskaana verhona. Alamme pystyttää telttaa samalla, kun nuoripari huhuilee, haluammeko tulla istumaan nuotion ääreen. He ovat juuri lähdössä ja miettivät, sammuttavatko tulet. Päätämme mennä hetkeksi lämmittelemään ja fiilistelemään. Kauempaa kuuluu koirien haukuntaa ja huomaamme, että rannan toisessa päässä olleet teltat saivat asukkaansa takaisin. Muuten kaikkialla on ihanan hiljaista.

Saamme teltan pystytettyä ja illallisen syötyä. Sadepilvet roikkuvat päällämme ja on vain ajan kysymys, milloin taivas repeää. Ennen sitä haluamme kuitenkin nauttia maisemista mahdollisimman pitkään. Ehkä hieman yllättäen toteamme, että retken parhaat ruskamaisemat löytyvät täältä, Venäjänhiekan tuntumasta. Lehtipuut ja rannan heinikko loistavat suorastaan häikäisevän keltaisina. Kaiken kruunaa peilityyni järvenselkä, joka heijastaa ruskaloistoa.

Venäjänhiekka on puiston upein hiekkaranta, jonka nimi ei ole sattuma. Täyssinän rauhan rajanvedosta vuonna 1595 jäi Tiilikkajärveen muistoksi kivi, johon on hakattu Ruotsin ja Venäjän tunnuksina kruunu ja risti. Kiveen hakatut merkit ovat nykyään myös Tiilikkajärven kansallispuiston tunnus. Rajakiveen tutustuminen edellyttää kesäaikaan vesikulkuneuvoa. Talvella siihen voi tutustua hiihtäen tai kävellen.

Pimeän tultua sade saavuttaa meidät. Kaivaudumme makuupusseihin ja huomaamme pian, ettei kylmyyttä tarvitse pelätä. Päinvastoin, joudumme jopa vähentämään vaatetusta. Kuuntelemme murhamysteerejä ja nautimme siitä, ettei ulkoa kuulu ylimääräisiä ääniä. Toteamme tämän olevan ensimmäinen kerta koskaan, kun saamme olla kansallispuiston teltta-alueella näin rauhassa.

Aamun sarastaessa puramme teltan ja valmistamme keittimellä aamiaista. Meillä on harmittavan kiire, sillä seuraava kohde odottaa jo. Haikeina sanomme Venäjänhiekalle hyvästit. Vielä juuri ennen lähtöämme pelastan neitoperhosen, joka värjöttelee kivellä. Vien sen halkovajaan, pois kylmästä tuulesta.

Paluumatka autolle sujuu nopeasti. Askel tuntuu yllättävän kevyeltä. Parkkipaikalle päästyämme lupaamme palata tänne vielä uudelleen. Tiilikkajärvi on tehnyt meihin molempiin vaikutuksen, ja haluamme päästä kokemaan lisää.

Tiilikkajärvi pähkinänkuoressa

Vuonna 1982 perustettu kansallispuisto juhlii tänä vuonna 40-vuotista olemassaoloaan! Luonnonsuojelualueen koko on tällä hetkellä 34 neliökilometriä, mutta Rautavaaran kunta on esittänyt ympäristöministeriölle alueen laajentamista. Alun perin kansallispuisto on perustettu säilyttämään erämaista järvi-, joki- ja harjuluontoa sekä Tiilikkajärveä ympäröiviä aapasoita. Lisäksi puiston monimuotoisuutta lisää Tiilikanaution torpan pihapiiri, jota hoidetaan niittämällä.

Mitä tulee eläimiin, saattaa Tiilikassa törmätä hyvällä tuurilla jopa kuukkeliin. Meitä ei valitettavasti onnistanut, mutta kuulimme aamutuimaan teerien kujerrusta samalla, kun heikot usvahaituvat tanssivat vielä peilityynen järven yllä. Metsien linnuista runsaimpia puistossa elelevät pajulintu, peippo, järripeippo, harmaasieppo, metsäkirvinen ja punakylkirastas, kun taas harjuilla laulelee leppälintu. Aapasoilla elää sielläkin monipuolinen linnusto, joista yleisin on keltavästäräkki. Kahlaajista soilla viihtyvät liro ja pikkukuovi. Tiilikalla saattaa myös havaita majavien rakennelma ja kulku-uria.

Runsas kaksi kolmannesta puiston maa-alasta on suota. Tiilikan seutu on suotyyppien vaihettumisvyöhykettä, jossa pohjoisten ja eteläisten soiden piirteet sekoittuvat toisiinsa. Tiilikan isot suot ovat enimmäkseen pohjoisia aapasoita, jotka ovat laajoja avosoita. Avosoiden laidoilla esiintyy rahkaisia rämeitä, joissa kasvaa saroja ja isoja varpuja.

Kiitos osasta kuvista Nea Liljalle!

esteetön kansallispuisto Kanta-Häme

Torronsuon kansallispuisto ja Kiljamon kierros

21.6.2022

Torronsuon kansallispuisto on ollut usein mielessä. Olen käynyt siellä vain kerran aikaisemmin, mutta jo silloin suon taianomainen tunnelma vei mennessään. Eräänä toukokuisena sunnuntaina tuli kiire juosta koiran kanssa pois välittäjän jaloista, joten ajattelin viimein suunnata auton nokan kohti Tammelaa. Olin samalla viikolla lukenut, että Torronsuon pitkospuut oli vihdoin saatu uusittua ja parkkipaikkaa suurennettua, joten olihan se lähdettävä katsomaan, miltä paikassa nykyään oikein näytti.

Tammelassa sijaitseva Torronsuon kansallispuisto on yksi Etelä-Suomen parhaimpia luontokohteita päiväretkelle, sillä se on helposti saavutettavissa niin pääkaupunkiseudulta kuin Tampereelta ja Turusta. Supersuosittu retkeilykohde on nyt saanut uuden, aiempaa suuremman parkkipaikan, ja sunnuntai-iltanakin autoja oli paikalla yllättävän paljon. Laajennuksesta huolimatta tuntui, ettei parkkipaikalla nyt varsinaisesti vieläkään ollut liikaa tilaa.

Alueella kävi iloinen puheensorina. Suurin osa oli jo käynyt kiertämässä kierroksensa, ja äänensävystä päätellen Torronsuo oli onnistunut lumoamaan kaikki. Kuulin myös ylistyssanoja uusista pitkospuista. Lähdin reippaasti matkaan, mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen aloin epäillä omaa vaatetustani. Yllä oli juoksutrikoot ja t-paita, vastaantulijoilla tuulitakit ja hupparit… Kuitenkin enemmän kuin vaatteiden vähyys, minua harmitti se, että olin jättänyt kameran kotiin. Kuten pidempiaikaiset lukijani varmasti tietävät, kamerattomuus ahdistaa usein, sillä rupupuhelimillani ei kovin kummoisia kuvia oteta.

Kiljamon kierros

Kiljamon kierros on lyhyt, vain noin 1,5 kilometrin pituinen kierros Torronsuon suomaisemissa. Se on erinomainen vaihtoehto pienten lasten kanssa liikkuessa – tai hirveässä kiireessä. Toki kierros sopii myös niille, jotka eivät halua kiertää pidempää Suotaipaleen kierrosta (8,5 km), mutta haluavat silti päästä Torronsuon tunnelmaan.

Kiersin reitin myötäpäivään, joten aloitin reitin loivaan ylämäkeen nousevalla kivituhkapolulla, joka johtaa parkkipaikalta Kiljamon taukopaikalle. Tulentekopaikalla oli (yllätys, yllätys) ruuhkaa, joten jatkoin kiltisti eteenpäin. Tulentekopaikan vieressä kohoili 17 metrin korkuinen luontotorni, johon olin aiemmalla kerralla kiivennyt. Nyt en kuitenkaan halunnut jättää Dodoa alas kiinni minnekään, sillä liikkeellä oli paljon koiria omistajineen. Suosittelen kuitenkin kapuamaan luontotorniin, mikäli alueella liikkuu, sillä tornista pystyy loistavasti hahmottamaan Torronsuon laajuuden ja avoimuuden. Perheen pienimpien kanssa olisin kuitenkin varovainen (tai jättäisin koko homman väliin), sillä askelmien välit ovat aikamoiset ja jyrkkyys omaa luokkaansa… Toki rakennelma saattaa huimata myös hieman arempaa aikuista, ja esimerkiksi korkeanpaikan kammosta kärsivä siskoni ei pystynyt lainkaan kiipeämään torniin juurikin näiden jättimäisten ja jyrkkien askelvälien takia.

Matka jatkui. Metsän siimeksessä oli ollut viileää, mutta puut olivat suojanneet pahimmalta tuulelta. Juuri ennen suo-osuutta jäin juttelemaan mummolauman kanssa. He olivat kovin huolissaan varustuksestani ja tarjosivat jopa omia takkejaan, etten palelluttaisi itseäni. Kieltäydyin kohteliaasti, mitä kaduin hetkeä myöhemmin. Suolle päästessä tuuli nimittäin iski kunnolla vasten naamaa ja tajusin, että kesä, josta olin haaveillut Torronsuolle ajellessa, oli vielä jossain kaukana tulevaisuudessa. Purin hammasta ja mietin, että olisi sittenkin pitänyt tarttua mummojen takkitarjoukseen.

Torronsuon luonto on monipuolista, ja pitkospuiden varrella onkin nähtävissä lehtolaikkuja, rämettä ja korpea. Matkan varrelle mahtui myös muutama näköalatasanne, joista niistäkin voi ihastella Torronsuon avaraa lakeutta. Jos olisin pukeutunut järkevästi ja ollut liikkeellä ilman sen kummempaa aikataulua, olisin hyvin voinut jäädä nauttimaan eväistä taukopaikoille.

Esteetön reitti Kiljamosta

Torronsuolla on huomioitu monenlaiset retkeilijät, ja Kiljamon parkkipaikalta lähteekin kaksi lyhyttä, muutaman sadan metrin pituista esteetöntä reittiä. Lyhyydestään huolimatta reiteillä pääsee näkemään Torronsuon laajaa suoaluetta pienoiskoossa. Tulipaikka ja käymälä ovat molemmat esteettömiä, joten myös eväsretki paikan päällä onnistuu.

Omaan makuuni Kiljamon kierros oli ihan ok, joskin melko lyhyt. Pituudestaan huolimatta kierros tarjoaa mainion läpileikkauksen Torronsuosta ja tarjoilee alueen parhaita paloja. Valitettavasti aikaa ei tällä kerralla ollut enempää, joten en olisi pidempää lenkkiä ehtinytkään tehdä, mutta täytyy taas jatkossa muistaa, että ne pidemmät reitit ovat enemmän oma juttuni.

Mites teillä muilla, minkä pituisista luontopoluista pidätte? Itsellä hakusesssa usein 5-10 kilometrin ympyräreitit, mutta jotenkin tuntuu, että niitä on huonosti tarjolla…

Hämeenlinna kansallispuisto Kanta-Häme luontopolku vinkit

10x suosikki luontopolut Hämeenlinnan seudulla

12.5.2022

Kanta-Hämeen luontopolkuja on nyt tullut tallattua reilun vuoden verran. Aiemmin itselleni täysin tuntemattomasta alueesta on tullut hyvinkin tuttu ja turvallinen, ja olen ehtinyt kierrellä alueen kohteita mielestäni varsin paljon. Niinpä ajattelin, että nyt olisi vihdoin hyvä hetki koota lempireitit yhteen postaukseen. Olen aiemmin tehnyt samantyylisen listauksen Turun seudun suosikkipoluista ja se on edelleen yksi luetuimmista postauksistani.

Mutta pidemmittä puheitta, tässä meikäläisen suosikit Hämeenlinnan seudulta:

Hatlamminsuo

Riihimäellä sijaitseva Hatlamminsuo on yksi Kanta-Hämeen arvokkaimmista luontokohteista. Noin 60 hehtaarin kokoiselta suojelualueelta löytyy vajaan 1,5 km pituinen luontopolku, joka etenee suurimmalta osin pitkospuita pitkin luonnontilaisella keidassuolla. Hatlamminsuon luonto on hyvin rikas ja sieltä löytyy kymmeniä suokasvillisuustyyppejä. Lue kohteesta lisää täältä.

Heinisuon luontopolku

Heinisuon luontopolku on noin kolmen kilometrin pituinen rengasreitti, joten lenkin voi aloittaa parkkipaikan molemmin puolin. Suosittelen lenkin kiertämistä myötäpäivään, jolloin luontopolun paras kohta eli pitkospuut jäävät reitin loppupuolelle ja pidempi metsäosuus sijoittuu heti reitin alkuun. Alueella on jonkin verran polkuja, joten kannattaa pysyä hereillä ja seurata Heinisuon opasteita, ettei eksy väärille teille. Lue kohteesta lisää täältä.

Honkalanrannan luontopolku

Honkalanranta on upea yksityisille maille perustettu pieni luonnonsuojelualue Katumajärven länsipäädyssä lähellä Idänpäätä. Mainio kohde erityisesti lintujen kevät- tai syysmuuton aikaan, mutta myös muulloin kiva ja helposti saavutettava paikka. Luontopolun yhteydestä löytyy laavu, nuotiopaikka ja lintutorni.

Iso Melkuttimen kierto

Iso Melkutin sopii päiväretkeilyn lisäksi täydellisesti myös yöpymiseen, ja reitin varrelta löytyykin monta loistavaa telttapaikkaa. Reitiltä löytyy kaksi laavua, kuivakäymälät, monia virallisia ja epävirallisia tulipaikkoja, sukelluspaikka sekä useita hienoja uimapaikkoja. Iso-Melkuttimen kierto on pituudeltaan reilut viisi kilometriä, ja se on merkitty joihinkin reittiopasteisiin viralliseksi pituudeksi. Koska retkeilijänä joutuu kuitenkin lähtemään Tauluntien pysäköintipaikalta, matkaa kertyy kaikkiaan seitsemän kilometrin verran. Lue kohteesta lisää täältä.

Laurinmäen luontopolku

Laurinmäki tarjoaa aikamatkan suomalaiseen historiaan! Luontopolku alkaa torpparimuseon alueelta ja kiertää kokonaisuudessaan noin neljän kilometrin mittaisen reitin lehdossa ja kuusimetsässä. Polku johtaa kulkijan kallioiselle Määkynmäelle, josta on upeat näköalat Kernaalanjärven ja Hakoisten linnavuoren suuntaan. Luontopolku on pääosin helppokulkuista, mutta Määkynmäen laella mennään paikoitellen todella korkealla, aivan jyrkän pudotuksen reunalla. Pitkät pätkät kuljetaan myös juoksuhautojen viertä. Lue kohteesta lisää täältä.

Mantereenlinnan luontopolku

Mantereen linnavuori sijaitsee Katumajärven länsirannalla Hämeenlinnassa. Linnavuori kohoaa yli 50 metriä järven pintaa korkeammalle, ja se koostuu kolmesta suuresta kallioalueesta. Pääasiassa mäki ja koko alue ovat mäntymetsää, jonka itä- ja eteläpuolen rinteet ovat äkkijyrkkiä ja paikoitellen vaikeakulkuisia, kun taas länsi- ja pohjoispuolella on huomattavasti loivempaa. Alueella ei ole sen kummemmin opasteita, mutta polkuja menee ylös mäkeen paitsi Turengintieltä myös Katumantien ja Turengintien risteyksen tuntumasta sekä ristiin rastiin ympäri metsää. Alueelta ei löydy vessaa, laavua tai muitakaan ylellisyyksiä, mutta maasto itsessään tarjoaa useamman hulppean taukopaikan. Useammat kivet ovat kuin tehtyjä pysähdykselle, ja pienellä mielikuvituksella alueella saattaakin nähdä useita luonnon tarjoilemia pöytäryhmiä. Lue kohteesta lisää täältä.

Peukalolammin-Kaksvetisen esteetön luontopolku

Tämä luontopolku sijaitsee Liesjärven kansallispuistossa. Reitti on noin neljän kilometrin pituinen ja sen varrella on loivia ylä- ja alamäkiä sekä helposti ylitettäviä lyhyitä siltoja. Rengasreitin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa ja sen varrella on kaksi suurempaa levähdyspaikkaa tulistelumahdollisuuksineen sekä joitakin pienempiä levähdyspaikkoja, joista löytyy pöytiä ja penkkejä. Parkkipaikka löytyy helposti Google Mapsista nimellä Peukalolamminkangas p-alue. Lue kohteesta lisää täältä.

Raimansuo

Raimansuo jää Janakkalan ja Hämeenlinnan puolella olevien pitkittäisharjumaastojen väliin, ja sen vieressä sijaitsevat kauniit Likolampi ja Sälilampi. Raimansuon läpi kulkee polku ja pitkospuut, ja maasto on paikoitellen hyvin kosteaa, mutta uudehkot, ehjät ja leveät pitkospuut tekevät etenemisestä helppoa. Maasto on mukavan vaihtelevaa: pitkospuiden lisäksi pääsee seikkailemaan metsissä ja kivikossa sekä ylittämään kauniita siltoja. Lue kohteesta lisää täältä.

Suurisuo

Suurisuo sijaitsee Turengin taajaman itäpuolella lähellä Lammin rajaa. Suolle pääsee parhaiten joko Suurisuo-nimistä tietä pitkin tai jos haluaa suoraan lintutornille (, joka on yksi Suurisuon parhaista paikoista), kannattaa navigaattoriin kirjoittaa Leppälammintie. Suolla kiertelee melkein kaksi kilometriä pitkospuuverkostoa ristiin rastiin. Ympyrälenkin sijaan suolla joutuu hieman kikkailemaan, sillä reitti on hieman erikoisen mallinen: keskellä suota on risteys, josta pitkospuut risteävät neljään eri suuntaan. Lue kohteesta lisää täältä.

Unikonlinna

Unikonlinna tahi Unikkolinna on rauhoitettu mahdollinen muinainen linnavuori ja puolustusvarustus Janakkalassa. Vuori sijaitsee Kirkkoportinniityn laidalla, noin 3,5 kilometriä Hakoisten linnavuoresta linnuntietä lounaaseen. Alueella risteilee useita eri polkuja, joita yhdistelemällä saa itselleen mieluisan pituisen lenkin. Unikonlinnan hienoin kohta on ehdottomasti luola, joka kantaa nimeä Pirunpesä. Rotkon puolelta pääsee pujahtamaan luolaan ja nousemaan sitten ylös maanpinnalle. Alue on kivikkoinen, ja suurien järkäleiden päällä loikkiessa saa todella varoa nilkkojaan. Kohde ei sovi perheen pienimmille eikä huonokuntoisemmille. Lue kohteesta lisää täältä.

Miltä listaus mielestänne vaikuttaa? Mitä itse lisäisitte?

kansallispuisto luontopolku talviretkeily Uusimaa

Klassarinkierros – vähemmän tunnettu reitti Nuuksiossa

10.4.2022

Se, joka on joskus vieraillut Nuuksion Haukkalammella, tietää, mitä luontoruuhka pahimmillaan tarkoittaa: täyteen ahdettu parkkipaikka, vaarallisia tulivirityksiä, äänekästä menoa aamusta iltaan… Jos olet seurannut blogiani pidempään, saatat muistaa, minkälaisen järkytyksen koin aikoinaan vieraillessani Nuuksiossa ensimmäistä kertaa. Nuuksio on kuitenkin niin paljon muutakin – ja siksi päätin antaa sille toisen mahdollisuuden.

Nuuksion kansallispuistosta löytyy monta rauhallisempaa ja vähemmän tunnettua rengasreittiä, joista yksi on 3,9 kilometrin pituinen Klassarinkierros. Kierros sijaitsee kansallispuiston länsilaidalla, ja sen lähtöpisteet sijaitsevat aivan luontohotelli Polku Nuuksion* vieressä. Meillä oli auto hotellin omalla parkkipaikalla, mutta retkeilijöille löytyy myös oma parkkipaikkansa osoitteesta Valklammentie 1. Vähän ennen perille saapumista tienviitta ilmoittaa yleisen tien päättyvän. Parkkipaikka on melko pieni, ja aurinkoisena sunnuntai-iltapäivänä sieltä löytyy useampi auto.

Klassarinkierros on avattu vuonna 2010 ja sen on ollut tarkoitus helpottaa retkeilijäruuuhkia Hauklammen ympäristössä. Reitille ei ole varsinaista kulkusuuntaa, mutta lukemani perusteella tiesin, että yleisesti suositellaan reitin kiertämistä vastapäivään. Päätin (kerrankin) noudattaa suosituksia. Jo heti alussa tuli selväksi, että reitti on merkitty maastoon violeteilla vinoneliöillä, eikä niiden kanssa ole säästelty. Vinoneliöiden lisäksi risteyskohdissa on vielä tienviitat, joten eksymisvaaraa (tai edes -mahdollisuutta) ei ole. Välillä jopa huvittaa, kun yhdellä silmäyksellä saattaa edessään nähdä jopa viisi reittimerkkiä. Ehkä vähempikin olisi riittänyt?

Reitti alkaa hiekkatietä pitkin. Maasto on alkumatkasta hämäävän tasaista ja helppokulkuista, mutta loppuosa tuntuukin sitten olevan jatkuvaa nousua tai laskua mäkisessä maastossa. Mitään erityisen rankkaa tai ei kuitenkaan tule vastaan. Välillä jyrkimmissä kohdissa joutuu kehittelemään kiertotien, sillä jäinen mäki ei houkuttele luistelemaan.

Alkumatkan polku mutkittelee kuusikossa. Pienet purot solisevat aivan polun vieressä luoden ympärilleen keväisen pulpahtelevan tunnelman. Polku on hyvin tallautunut, eikä tasamaalla tarvitse pelätä liukastelua. Muutaman sillan ja pitkospuiden kohdalla taas saa edetä kieli keskellä suuta, sillä jää on pakkautunut kasaksi keskelle. Pian saavun Saarilammen rantaan. Jään ihastelemaan maisemia ja kuuntelemaan jäiden äänekästä pauketta. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja mietin, uskaltautuisinko vielä jäälle. Juuri, kun olen astumassa jäälle, kuin tyhjästä ilmestyy lenkkeilijä koiransa kanssa. ”Ei taida olla enää hyvä idea,” mies huikkaa, ja päätän jättää testireissun tekemättä.

Klassarinkallio on reitin kohokohta

Reitin ehdoton kohokohta on Klassarinkallio, joka sijaitsee reitin loppupäässä. Odotin paikalta mielettömiä (järvi)maisemia. Nousen kalliolle, jossa reitti haarautuu. Pienen matkan päässä oikealla näkyy Klassarinkallion kyltti kaatuneena, joten päätän jatkaa sinne. Klassarinkalliolta avautuu upeat metsämaisemat. Ei ehkä ihan niin hienot kuin mitä odotin, mutta näkemisen arvoiset kuitenkin. Kalliota koristivat hienot kivirakennelmat, joista osa tosin oli hautautuneena lumeen. Muutama kelopuu toi paikkaan myös omanlaisensa tunnelman.

Klassarinkalliolta alkaa pitkähkö alamäki, jossa mutkittelee kapea polku. Jalkoihinsa saa katsoa tarkasti, sillä harha-askel tietää upotusta hankeen. Mäen jälkeen sukelletaan taas kuusikkoon, jossa pujotellaan useiden kaatuneiden puiden ali tai ympäri. Jälleen kerran kuuluu puron solinaa ja jossain kauempana kukkuu käki. Aivan liian pian saavun hiekkatielle, jonka tiedän vievän minut aivan juuri aloituspisteelle ja hotellin parkkipaikalle. Olisin mieluusti jatkanut näihin satumetsiin tutustumista ja keväisen luonnon ihastelua.

Rauhaa ja ripaus erämaahenkeä

Klassarinkierros oli minulle positiivinen yllätys ja palautti uskoni siihen, että Nuuksiossakin pääsee nauttimaan luonnosta. Metsässä oli rauhallinen tunnelma, jopa ripaus erämaahenkeä. Reitti oli mukavan mittainen, ja sen käveli kuvaustaukoineen ja liukasteluineen vajaassa parissa tunnissa.  Aurinkoisena kesäpäivänä reittiin olisi varmasti mennyt tätäkin enemmän aikaa, sillä löysin matkan varrelta useamman kivan istuskelupaikan.

Monipuolinen reitti nousuineen, laskuineen ja järvenrantoineen antoi myös mukavaa vaihtelua, ja tarjosi aitiopaikan kevään etenemisen tarkkailulle. Ja vaikka parkkipaikalla oli ollut useampia autoja ja nuotiopaikalla vilskettä, reitillä ei näkynyt kuin muutama ulkoilija. Suosittelen siis kaikkia rauhaa rakastavia ja monipuolisia maisemia ihastelevia tutustumaan tähänkin osaan kansallispuistoa. Otan mielelläni vastaan myös vinkkejä muista hieman rauhallisemmista ja ei-niin-suosituista reiteistä Nuuksiossa!

*Majoitus saatu: Polku Nuuksio