Salamajärven kansallispuisto sijaitsee eteläsuomalaisen silmin keskellä ei mitään: keskisessä Suomessa, suunnilleen Vaasan korkeudella, noin tunnin ajomatkan päässä E75-tieltä länteen. Vuonna 1982 perustettu Salamajärvi on eteläisimpiä paikkoja Suomessa, jossa voi kokea erämaan tunnelman. Luonto on läsnä kaikkialla, ja puistossa pääsee todellakin kuuntelemaan hiljaisuutta sekä luonnon rauhoittavia ääniä.
Teimme pikaretken Salamajärvelle lokakuun viimeisenä lauantaina. Aamun myrskyvaroitus oli saanut meidät epäilemään, pääsisimmekö laisinkaan tutustumaan kansallispuistoon. Istuimme mökissä ja katselimme järvelle, jossa vaahtopäät vain kasvoivat kasvamistaan. Säätä uhmaten päätimme kuitenkin lähteä liikkeelle. Valitettavasti olimme kuitenkin tässä vaiheessa jo paljon aikataulua jäljessä, joten tiesimme, että joutuisimme tyytymään lyhyeen luontopolkuun.
Kansallispuistoon vievä hiekkatie muuttui koko ajan pienemmäksi ja reikäisemmäksi. Muutaman kerran auton pohjasta kuului niin pelottava ääni, että emme oikein tienneet kumpi oli parempi vaihtoehto: kääntyä takaisin vai jatkaa matkaa siinä toivossa, että tie jossain kohti paranisi.
Aina, kun uskalsimme irrottaa katseemme tiestä, skannasimme metsää siinä toivossa, että näkisimme metsäpeuroja, joiden asuinmaille olimme saapuneet. Valitettavasti yksikään eläin ei kuitenkaan osunut näkökenttäämme. Sen sijaan näimme jotain muuta: valtavan suurta kauneutta, jossa ujot auringonsäteet, kivikkojen karuus, pitkospuiden ihanuus sekä suoluonnon suloisuus yhdistyivät hämmentävän yhtenäisellä tavalla.
Salamajärven haastavat reitit
Salamajärven kansallispuisto on pinta-alaltaan pienehkö, 62 neliökilometrin luontokohde Keski-Pohjanmaalla. Koostaan huolimatta Salamajärvellä on eripituisia reittejä tarjolla varsin paljon. Kaikkiaan Salamajärven kansallispuistossa kiemurtelee merkittyjä polkuja yhteensä noin 60 kilometrin verran. Reitit ovat monelta osin haastavia kivikkoisuuden takia ja osa niistä jatkuu myös kansallispuiston ulkopuolelle.
Peuran polun reitistöön kuuluvia merkittyjä reittejä on tarjolla liki 60 kilometrin verran. Lähes 60 kilometrin pituinen Hirvaan kierros taas tarjoaa retkeilijälle mahdollisuuden kunnon vaellukseen. Pitkien reittien lisäksi alueella on myös useita huomattavasti lyhyempiä reittejä, kuten Sysilammen suunnalla kiertävä Lasten luontopolku, Pakosuon kierros sekä Koirasalmelta lähtevät, järviä kiertävät Metsäperäläisen taival sekä Vasan kierros, jonka päätimme käydä testaamassa.
Alunperin olimme suunnitelleet käyvämme tutustumassa Pakosuon kierrokseen, mutta aikataulullisista syistä jouduimme valitsemaan lyhyemmän lenkin.
Vasankierroksella kuljetaan metsäpeuran jalanjäljissä
Jos meillä olisi ollut reilummin aikaa, olisimme varmasti suunnanneet kulkumme pidemmille reiteille, mutta tuona lokakuisena lauantaina valitsimme reitiksemme parin kilometrin mittaisen Vasan kierroksen. Ja voin kyllä sanoa, että oli nappi valinta! Missään vaiheessa emme joutuneet pettymään – päinvastoin, sillä jokaisen mutkan takaa tuntui tulevan aina vain jotain hienompaa ja näyttävämpää.
Vasan kierros lähtee Koirasalmen luontotuvan pihasta ja kiertää Pienen Koirajärven. Matkaan on mahdollista lähteä myös kodan vierestä, ensimmäisen parkkipaikan yhteydestä.
Matkan varrella on useita tauluja, joissa kerrotaan metsäpeuran elämästä. Alkumatka reitistä on esteetöntä, mutta reittiin sisältyy myös pitkiä pitkospuuosuuksia, jolloin kuljetaan aivan järven rannassa.
Vasan kierros on ehdottomasti kiertämisen arvoinen luontopolku, joka sopii erinomaisesti myös lapsien kanssa kierrettäväksi. Lisäksi voin lämpimästi suositella reittiä ”ylimääräiseksi” kierrokseksi, jos vaan kunto kestää.
Kaikki Vasan polun pitkokset on uusittu kesäkuussa 2020, joten niillä kelpasi tepastella. Pitkospuilla ylitetään Pienen Koirajärven eteläpuolella oleva neva. Tässä kohtaa pääsee kirjaimellisesti kulkemaan metsäpeuran jäljillä, sillä pitkospuihin on polttomerkitty metsäpeuran sorkan jälkiä niiden oikeassa koossa. Mielestäni loistava idea!
Nevamaisen osuuden jälkeen pujahdetaan kosteaan metsikköön ja siitä tämän reitin vaikeakulkuisemmalle osuudelle. Lyhyellä polkuosuudella on paljon kiviä, kunnes edessä on jälleen helpompaa leveää polkua. Polun loppupäässä Pienen Koirajärven pohjoispäässä ohitetaan myös komea pirunpelto, jossa on paljon erikokoisia lohkareita. Haluaisimme loikkia niitä pitkin järvenrantaan, mutta sateen kastelema kivikko vaikuttaa liukkaalta.
Edessä on vielä laskeutuminen pieneltä mäennyppylältä alas pitkospuille ja siitä Koirasalmentielle, jonka toiselta puolelta löytyy uudenoloinen kotalaavu ja tulentekopaikka. Jo lähtiessämme sovimme, että söisimme siellä eväät.
Suuntasimmekin oitis kotaan, jossa oli tulet valmiina. Kaivoimme glögin repusta ja aloimme lämmittää sitä sekä aamulla tehtyjä eväsleipiä. Kodan ulkopuolella sade hetkellisesti koveni, mutta nuotion lämmössä meillä ei ollut mitää hätää. Jäimme fiilistelemään eväitä ja nuotiota niin pitkäksi aikaa, että meille tuli lähdön kanssa lopulta jopa hieman kiire…
Metsäpeura on Salamajärven tunnuseläin
Metsäpeura on oikeutetusti Salamajärven kansallispuiston tunnuseläin ja komeilee luonnollisesti myös kansallispuiston merkissä. Se on sama eläinlaji kuin pohjoisempana elävä poro ja Pohjois-Amerikan karibu, joiden erillinen alalaji metsäpeura on. Metsäpeuran pitkäjalkaisesta ja rotevasta olemuksesta näkee, että se on sopeutunut pohjoisen havumetsävyöhykkeen runsaslumisiin metsiin, kun taas tunturipeura ja siitä kesytetty poro ovat avomaiden asukkeina lyhytjalkaisempia ja hieman sirompia. Leikkisästi sanoimmekin, että metsäpeura vaikuttaa hieman lehmän ja poron risteytykseltä…
Metsäpeuroja elää luonnossa vain Suomessa ja Luoteis-Venäjällä. Ilman Venäjän laajoja erämaita metsäpeuraa ei päästäisi ihailemaan nykypäivän Salamajärvellä, sillä laji metsästettiin Suomesta sukupuuttoon 1800-luvulla. Vuonna 1979 Salamajärven kansallispuistoon siirrettiin Kuhmosta kaksi hirvasta ja kahdeksan vaadinta, joista on kasvanut Suomenselälle yli 1000 yksilön peurakanta, joka elelee kansallispuiston alueella.
Varmasti jokainen Salamajärvellä vieraillut toivoo kohtaavansa kansallispuiston nimikkoeläimen, metsäpeuran. Niin mekin. Meidän ongelmamme tosin oli se, ettemme osanneet olla hiljaa. Hihkuimme koko ajan maisemien kauneudelle, liukastelimme pitkospuilla ja olimme tippua suohon räpsiessämme kuvia. Puheensorina ja naurunrämäkät seurasivat toisiaan, enkä ihmettele yhtään, etteivät metsäpeurat tulleet lähellekään. Välillä yritimme tsempata, mutta lopputulos oli heikohko.
Jo kansallispuistoon ajaessamme olimme todenneet, että metsäpeuran näkeminen olisi piste i:n päälle ja kruunaisi koko meidän onnistuneen Keski-Pohjanmaan reissumme. Harmiksemme emme kuitenkaan nähneet yhden yhtä ”petraa” (itämurteissa metsäpeuraa kutsutaan tällä nimellä) ja hieman harmissamme lähdimme ajelemaan Lappajärvelle.
Yllätys (ja onnettomuusriski…) oli kuitenkin suuri, kun muutama kilometri kansallispuiston jälkeen äkkäsimme metsäpeuralauman pellolla. Voi sitä huudon määrää, mikä autossa oli. Jostain kumman syystä alamme aina Lauran kanssa huutaa kuin hyeenat, jos näemme jotain kiinnostavaa ja/tai sellaista, mistä pitäisi äkkiä saada räpsittyä kuvia. Kamerat olivat tietenkin takapenkillä repussa, mutta aikamme sekoiltuamme saimme kuitenkin napattua muutaman kuvan. Eivät nämä laadulla ole pilattuja, mutta onpahan todistusaineistoa siitä, että me ihan oikeasti näimme metsäpeuroja. Emmekä vain yhtä, vaan kunnon lauman!
Salamajärvi meni kyllä heittämällä omien suosikkipuistojen joukkoon! Vaikka olimme liikkeellä voimakkaassa vesisateessa, ei sekään lannistanut intoamme. Päinvastoin! Minua oikeasti harmitti, kun emme ehtineet kiertää useampaa luontopolkua tai muutenkaan tutustua kansallispuistoon sen kummemmin. Palo kuitenkin jäi, joten toivon todella, että viimeistään keväällä pääsisimme jatkamaan Salamajärven valloitusta!
Onko Salamajärven kansallipuisto tuttu kohde? Entä oletko onnistunut bongaamaan metsäpeuroja?
Matka jatkui. Metsän siimeksessä oli ollut viileää, mutta puut olivat suojanneet pahimmalta tuulelta. Juuri ennen suo-osuutta jäin juttelemaan mummolauman kanssa. He olivat kovin huolissaan varustuksestani ja tarjosivat jopa omia takkejaan, etten palelluttaisi itseäni. Kieltäydyin kohteliaasti, mitä kaduin hetkeä myöhemmin. Suolle päästessä tuuli nimittäin iski kunnolla vasten naamaa ja tajusin, että kesä, josta olin haaveillut Torronsuolle ajellessa, oli vielä jossain kaukana tulevaisuudessa. Purin hammasta ja mietin, että olisi sittenkin pitänyt tarttua mummojen takkitarjoukseen.
Hatlamminsuo
Heinisuon luontopolku
Iso Melkuttimen kierto
Laurinmäen luontopolku
Mantereenlinnan luontopolku
Peukalolammin-Kaksvetisen esteetön luontopolku
Suurisuo