Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

haaste

erikoispostaus haaste Matkustaminen

Kolme kertaa -blogihaaste matkabloggaajille

19.9.2022

Jos vielä on jäänyt jollekin epäselväksi, niin rakastan kaikenlaisia kiertäviä haasteita sekä blogin että Instagramin puolella ja odotankin aina innolla, että minutkin haastettaisiin mukaan. Nyt haaste-rintamalla on kuitenkin ollut hiljaisempaa, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiini.

Aloin googlettaa matkablogeissa kiertäneitä haasteita, ja törmäsin Kolme kertaa -haasteeseen, josta Unelmatripin Jenni oli loihtinut matkabloggaajaversion jo vuonna 2017. Vaikkei haaste olekaan uusi, se on kestänyt hyvin aikaa ja siksi päätinkin tarttua siihen myös täällä omassa blogissani.

3 x paha matkatapa

Pakkaamisen jättäminen viime tippaan. Vaikka olisin miten innoissani reissuun lähtemisestä, niin pakkaaminen tuntuu aina vaan tosi vaikealta. Raapustan kyllä pakkauslistoja valmiiksi, mutta varsinainen pakkaaminen jää aina viime tippaan. Muutaman kerran olen sullonut tavaroita rinkkaan automatkalla, kun olen vain heittänyt kyytiin epämääräisen vaatekasan ja toivonut, että sieltä löytyisi matkalle jotain sopivaa.

Yliaikatauluttaminen. Kalenteritetris on minulla arjessa jokapäiväistä, ja koen olevani siinä melko hyvä. Mutta aina, kun lähdetään reissuun, kuvittelen kai, että vuorokauteen ilmestyy 48 tuntia, ja meno on sen mukaista. Tungen päivät täyteen ohjelmaa, sillä haluan nähdä ja kokea niin hurjan paljon. Monesti varsinainen oleilu jää minimiin ja usein olenkin matkan jälkeen väsyneempi kuin kiireisessä arjessa muuten.

Huolettomuus. Huolettomuus itsessään ei ole mitenkään huono juttu, mutta reissussa otan usein liiankin löysin rantein – ainakin mitä tulee turvallisuuteen. Saatan uteliaisuuksissani seikkailla pimeän tullen juuri niillä kaduilla, joista turisteja varoitettiin. Tai saatan liian helposti lähteä ihan kenen tahansa paikallisen matkaan, koska haluan nähdä, mitä hänellä on näytettävänään.

3 x outo matkatapa

Rumien sukkien osto. Meillä on siskoni kanssa hassu tapa ostaa toisillemme mahdollisimman rumat sukat jokaisesta maasta, jossa käymme. Siskon sukkalaatikossa asustaa aikamoinen arsenaali toinen toistaan rumempia sukkia, mutta itse olen päässyt huomattavasti vähemmällä! Avaan sukka-asiaa paremmin tässä postauksessa.

En varaa majoitusta ennakkoon. Olen aina reissussakin nuuskamuikkustelija, enkä oikein tiedä, kauanko viihdyn yhdessä paikassa. Siksi tuntuisi oudolta varata majoitus etukäteen. Tämä on tietenkin aiheuttanut monia vähintäänkin mielenkiintoisia tilanteita, mutta kaikesta on selvitty!

Paikallisissa ruokakaupoissa oleskelu. Vaikka listasinkin tämän outoihin matkatapoihini niin tiedän monta muuta, jotka myös harrastavat tätä. Minusta on todella mielenkiintoista kierrellä paikallisissa ruokakaupoissa ja tutkiskella, mitä kaikkea hyllyistä löytyy! Suomessa vihaan kaupassa käyntiä (ja suosinkin usein kauppakassipalvelua), mutta ulkomailla kaupassa saattaa vierähtää helposti useampikin tunti ihan muuten vaan – enkä välttämättä aina edes osta mitään! Vaatekaupoissa taas tulee reissuissa käytyä todella harvoin. Outoa(ko?)!

3 x paras paikka, jossa olen käynyt

Islanti. Maa, johon matkustaisin milloin tahansa uudestaan ja jonne muuttamista harkitsin myös pitkään. Elämä kuitenkin yllätti, ja nyt voin haaveilla pelkistä lomamatkoista. Islannissa tuli uitua kuumissa lähteissä, laukattua laavakentillä islanninhevosilla ja koettua elämäni ensimmäinen maanjäristys.

Norja. Maa, jonka kauneus ja rosoisuus yllättää kerta toisensa jälkeen. Harvoin haluan matkustaa samaan maahan useaan kertaan, mutta Norjaan olisin valmis lähtemään vaikka joka kuukausi uudestaan. Tuntuu, että varsinkaan Pohjois-Norjasta ei voi saada tarpeekseen, ja aina ilmestyy uusi vuori valloitettavaksi tai vuono koluttavaksi.

Kroatia. Piti oikein tsempata, etten laittanut listaan kolmattakin Pohjoismaata, haha. Kroatiasta tykkäsin kovasti, vaikka Split (jonne siis alunperin suuntasimme) ei tehnytkään kummoista vaikutusta. Sen sijaan luonto, turkoosi merivesi ja huikeat snorklausreissut luoliin hurmasivat.


3 x paikka, johon haluaisin (mutta jossa en ole vielä käynyt)

Tästä saisi hurjan pitkän listan, koska yleisesti kaikki kiinnostaa. Jos kuitenkin nyt saisin päättää, suuntaisin mieluiten joko Australiaan, jonnekin päin Afrikkaa tai Portugaliin. Juuri nyt kaipaisin lämpöä, eläinsafareita, erilaista kulttuuria ja kauniita maisemia, ja uskon että jokainen näistä kolmesta kohteesta tämän vaatimuslistan täyttäisi – kuten toki moni muukin paikka.

3 x inhokkipaikka, jossa olen käynyt

Inhokkipaikkoja on mielestäni hieman haastava listata, sillä monesti niihin (ainakin omassa listauksessa) nousee sellaisia paikkoja, joissa on sattunut ja tapahtunut jotain ikävää tai homma ei yleisesti ole pelittänyt. Olen matkustanut Puolaan ja Latviaan useamman kerran, mutta jotenkin kumpikaan näistä maista ei erityisemmin sytytä. Syynä on se, että kummassakin maassa meidät on yritetty ryöstää ja olemme muutenkin törmänneet vähintäänkin epäilyttävään meininkiin. Myöskään Turkin Alanya ei tehnyt (yllätysyllätys) vaikutusta, kuten ehkä huhtikuisista postauksista muistatte.

3 x eniten matkalla ärsyttää

Ihmiset, jotka eivät ota muita huomioon. Jokainen varmaan tunnistaa ihmistyypin, joka ei huomioi kanssaeläjiä ollenkaan? En siedä tällaisia otuksia yhtään missään, mutta erityisesti ne kismittävät aina reissussa. Esimerkiksi jossain nähtävyydellä kekkaloidaan ikuisuus eikä lainkaan mietitä, että joku muukin saattaisi ehkä haluta päästä näkemään kohteen tai kuvata sitä. Ei saisi yleistää, mutta monesti brittituristit saavat verenpaineen nousemaan käytöksellään…

Lentokoneessa penkin selkänojaa potkivat ja hakkaavat ihmiset sekä vessassa ravaajat. Jaksan aina ihmetellä, miten muutaman tunnin lennolla pitää käydä vessassa monen monta kertaa. Ja totta kai nämä vessaseikkailijat istuvat aina ikkunan vieressä, joten koko rivi saa harrastaa pakotettua taukoliikuntaa loikkiessaan pois tieltä. Myös sankarit, jotka potkivat ja hakkaavat selkänojaa aiheuttavat minulle hampaiden kiristystä! Lapset ehkä vielä jotenkin ymmärrän (mutta en heidän vanhempiaan, jos eivät puutu asiaan), mutta valitettavasti joukkoon mahtuu myös aikuisia…

Jonottaminen iholle tunkevien kanssaihmisten kanssa. Tämä alkaa yleensä jo lentokentällä ja jatkuu heti lennon laskeuduttua. Ahdas käytävä, kaikki tönivät ja tuuppivat, ihmiset tulevat iholle. Hrrrr, painajainen.

3 x matkatavara eli näitä ilman en matkusta (unohdetaan passit, rahat ym. itsestäänselvyydet)

Aurinkolasit. Näin migreenistä enemmän ja vähemmän kärsivänä olen oppinut arvostamaan aurinkolaseja. Saan liiasta auringosta helposti migreenin, mutta olen huomannut aurinkolasien estävän (tai ainakin viivyttävän) kohtausta. Viiletänkin usein ihan koti-Suomessakin aurinkolasit päässä kevättalven ensimmäisistä aurinkoisista päivistä lokakuun pimeyteen saakka!

Vastamelukuulokkeet. Tykkään kotonakin nukahtaa kuunnellen murhamysteereitä, ja sama meno jatkuu reissussa. Lisäksi on ihan kiva, että lennoilla voi blokata muun maailman ympäriltään kuulokkeiden avulla.

Pikkusakset. Ei ole tainnut olla yhtäkään reissua, joille näillä ei olisi ollut käyttöä? Aina tulee tilanteita, että joku pitää saada auki tai revennyt kynsi pitää päästä leikkaamaan. Onpa näillä joskus nyrhitty itselle jonkinlainen otsis kesken reissun, kun jollain vastaantulijalla se näytti hyvältä. Itselläni ei niinkään…

3 x turhin matkatavara

Kolmijalka. Aina kotona kuvittelen, että jaksan raahata kolmijalkaa kaikkialle mukana, mutta totuus on kovin usein ollut jotain muuta. Lisäksi olen hieman arka jättämään kameraani minnekään yksinään (käyttäisin kolmijalkaa lähinnä itseni tai meidän kuvaamiseen), joten vaikka jaksaisinkin raahata kolmijalkaa mukana, niin harvoinpa sitä tulee kuitenkaan käytettyä.

Vaatteet, jotka vaativat silitystä. Jos jotain kotityötä vihaan, niin silitystä. Vielä vähemmän nautin siitä reissusta. Siksipä kaiken maailman ruttuun menevät vaatehärpäkkeet ovat laukussani vain turhaan viemässä tilaa.

Hattuarmeija. Rakastan päähineitä; hattuja, pipoja ja lippiksiä, mutta olen kuitenkin todella huono käyttämään niitä. Saatan kotona suunnitella ottavani kivoja kuvia lierihattu päässä tai pipo silmillä, mutta harvoin jaksan kohteessa kuitenkaan vetää mitään päähäni. Niinpä minulla saattaa olla matkalaukussa useampikin päähine viemässä ihan turhaan tilaa..

3 x ihanimmat kokemukset matkalla

Paikallisten mummojen luona asuminen Splitissä ja Dubrovnikissa. Tätä muistelen edelleen lämmöllä! Matkustimme Kroatiaan pahimpana sesonkiaikana, emmekä olleet varanneet majoitusta etukäteen. Ensimmäisen päivän yritimme löytää majoitusta, mutta kaikkialla myytiin eioota. Olin jo varma, että vietämme viikon rannalla nukkuen, mutta kuinka ollakaan, törmäsimme paikalliseen mummoon, joka oli halukas majoittamaan meidät, kunhan koirat eivät olisi ongelma. Ja noh, jos tunnette yhtään meikäläistä, niin minähän elän ja hengitän koiria, joten mahdollisimman korrektein riemunkiljauksin lähdettiin mummon matkaan (tämä on taas hyvä esimerkki huolettomuudesta ja sinisilmäisyydestä). Mummo oli ihana, koirat vielä ihanampia. Myöhemmin, kun halusimme jatkaa matkaa Dubrovnikiin, mummo vinkkasi meille ystävästään, jonka luokse pääsimme majoittumaan. Samainen mummo kertoi meille myös salareitistä Dubrovnikin linnan muurille ja ”pakotti” meidät maistelemaan kaikkia paikallisia herkkuja.

Eroaminen Kööpenhaminassa. Jos ihmettelet, miten ihmeessä ero voi löytyä ihanimpien kokemusten listalta, kannattaa lukea aiemmin kirjoittamani ”Kööpenhaminassa jopa eroaminen on kauniimpaa” -postaus. Oli ihanaa, että vihdoin sain tehtyä isoja ja ehdottoman oikeita päätöksiä monen kuukauden jahkaamisen jälkeen. Ja vielä ihanampaa oli se, että reissun jälkeen, oman asunnon myötä, aloin vihdoin löytää sitä kauan kadoksissa ollutta minääni.

Baltian roadtrip. Tämä oli ensimmäinen pidempi autolla tehty reissu ulkomaille. Matkalla sattui ja tapahtui – ja välillä jopa pelotti, mutta kaikesta selvittiin. Kotiin tultiin satasia köyhempänä, mutta monta kokemusta rikkaampana! Ennen tätä reissua en myöskään ollut varma, olisiko automatkailu mun juttu, mutta niin vain innostuin!

Olisi hauska herättää haaste uudestaan henkiin muissakin matkablogeissa! Tai jos olette mahdollisesti osallistuneet tähän jo aikaisemmin, niin olisi mielenkiintoista päästä lukemaan teidän ”kolmosianne”!

haaste retkeily

10 retkihaastetta vuodelle 2022

1.2.2022

Vuodenvaihteessa useampi seuraamani somettaja listasi retkeilyyn liittyviä tavoitteita tälle vuodelle. Tein oman listaukseni Instagramin puolella jo heti tammikuun alussa, mutta tajusin julkaisun hukkuvan uusien kuvien tieltä ja että siihen palaaminen saattaisi myöhemmin olla hankalaa. Niinpä päätin listata samaiset retkihaasteet myös tänne blogin puolelle. Voin sitten vuoden lopussa joko juhlia tai itkeä äänekkäästi – lopputuloksesta riippuen! Päätin kuitenkin pitää nämä ensimmäiset haasteet maltillisina ja helposti toteutettavina, ettei kävisi samalla lailla kuin 50 luontopolkua vuodessa -haasteelle, jonka olen ryssinyt jo pariin kertaan…

Tässäpä ne siis olisivat, 10 retkihaastetta vuodelle 2022:

1. Testaa uutta talvilajia

Rukalla tajusin, että on olemassa hurjan paljon mielenkiintoisia talvilajeja, joita en ole päässyt testaamaan! Aikaisemmin olen ehkä ajatellut tätä hieman liian mustavalkoisesti, sillä talvilajeista on tullut mieleen lähinnä hiihto, luistelu, laskettelu ja kelkkailu (kaikkia testattu!), mutta onhan niitä vaikka mitä muitakin! Saa nähdä, ehdinkö testata jotain jo ennen kevättä vai jääkö suoritus loppuvuoteen.

2. Tee yön yli retki talvella

En ole kovin vakavasti otettava retkeilijä (tai monella mittapuulla retkeilijä ollenkaan!), sillä tähän mennessä olen yöpynyt teltassa ja laavulla vain keväällä ja kesällä. Yhtäkään talviyötä luonnossa ei siis ole tullut vietettyä. Haluaisin kuitenkin kovasti korjata asian tänä vuonna! Ajattelin aloittaa homman autio- tai vuokratuvasta, mutta toivottavasti jossain vaiheessa uskaltautuisin myös telttailemaan pakkasessa!

3. Valloita uusi kansallispuisto

Uskollisimmat seuraajat jo varmasti tietävätkin, että tavoitteenani on joskus saada kierrettyä kaikki Suomen kansallispuistot. Tällä hetkellä tulos ei ole kovinkaan mairitteleva, sillä koossa on vaivaiset 15 puistoa. Ja oikeastaan näistä yksi, Oulangan kansallispuisto, on tullut valloitettua tämän vuoden puolella, joten saanen yliviivata ensimmäisen kohdan haastelistalta suoritetuksi? Tavoitteena ja toiveena on kuitenkin päästä tänä vuonna vierailemaan muissakin uusissa kansallispuistoissa, joten ehkäpä tätä tulosta saadaan vielä parannettua.

4. Osallistu melontaretkelle tai -vaellukselle

Vesi on elementtini, joten melontakin kuuluu yksiin lempparijutuistani! Jo viime kesänä seurasin somesta hieman kateellisena muita retkeilijöitä, jotka kävivät kivoilla melontavaelluksilla. Oma terveydentilani ei silloin mahdollistanut kuin yhden melontareissun, joten tänä vuonna aion todellakin ottaa vahingon takaisin! Jonkun verran olen jo tutkaillut vaellustarjontaa, ja mieli tekisikin hypätä heti syvään päätyyn: ei mitään yksittäisiä vuokrauksia vaan suoraan monipäiväiselle vaellukselle!

5. Nuku yö riippumatossa

Pakko myöntää, etten vielä pari vuotta sitten voinut ymmärtää riippumattoilua ollenkaan, vaan olin henkeen ja vereen telttaihminen! Patikointireissu Norjassa kuitenkin avasi silmäni, sillä teltan kasaaminen ja pystytys päivittäin alkoivat jossain vaiheessa ärsyttää. Riippumatto tuntuu jopa naurettavan helpolta varusteelta: se on paitsi kevyt myös usein helpommin ”pystytettävissä” kuin teltta, joka vaatii aina tietynlaisen tilan ja maaston.

6. Testaa uutta kesälajia

Meikäläisellä pukkaa selvästi jotain ikäkriisiä, sillä pelkään olevani vanha, tylsä ja kaavoihin kangistunut! Niinpä päätin tänä vuonna metsästää myös jotain uutta kesälajia, jota en ole aiemmin testannut. Muutama onkin jo mielessä, mutta katsotaan niitä sitten kesällä…

7. Patikoi ulkomailla

Jos en tänäkään vuonna pääse ulkomaille patikoimaan, voin varmaan suosiolla vaihtaa bloggaamisen vaikka neulontaan? Olen välillä kokenut huonoa omaatuntoa siitä, että kirjoitan matkablogia, mutten kuitenkaan aikoihin ole päässyt Suomen rajojen ulkopuolelle… No, jospa vihdoin tänä vuonna? Jos ja kun ulkomaille suuntaan, tarkoituksena olisi myös päästä patikoimaan kansallispuistossa ja muutenkin liikkua mahdollisimman paljon luonnossa. Kaupunkilomat eivät oikein koskaan ole olleet meikäläisen juttu…

8. Tee ruskaretki Lappiin

Tämäkin on yksi monivuotisista haaveista, jonka toivon voivani tänä vuonna vihdoin toteuttaa! Tällä hetkellä haluaisin päästä nauttimaan ruskasta erityisesti Rukalla (, koska sen läheisyydestä löytyy monta mieletöntä kansallispuistoa), vaikkei se varsinaisesti Lappia olekaan.

9. Huiputa uusi vuori (tms.)

Uusia huiputuksia ei viime vuonna kertynyt ollenkaan, mikä on hieman sääli, sillä Norjassa pääsin kunnolla kiipeilyn makuun. Toivottavasti tänä vuonna pääsisin kuitenkin taas kapuamaan uusille huipuille! Varovainen toive on, että pääsisin jatkamaan huiputusta Norjassa, mutta katsotaan taas, mihin maailmantilanne kehittyy…

10. Testaa uutta retkireseptiä

Haluaisin tänä vuonna panostaa entistä enemmän retkieväisiin ja pakata rinkkaan perinteisten makkaran ja eväsleipien sijaan jotain muuta. Norjassa meillä oli ihan pro-eväät (kiitos kaverini), mutta Suomessa se on jäänyt. Eikä tästä voi syyttää kuin omaa laiskuutta: on hurjan paljon helpompaa ja nopeampaa lähteä retkelle lähikaupan kautta ja heittää rinkkaan makkarapaketti kuin esimerkiksi kuivattaa vihanneksia ja jauhelihaa uunissa pari vuorokautta aikaisemmin. Haluan kuitenkin koko ajan oppia paremmaksi retkeilijäksi ja ruokailu on yksi tärkeä osa sitä, joten tässä(kin) asiassa aion petrata tänä vuonna! Toivon kovasti, että pääsisin inspiroimaan myös muita kokkailuillani.

Mitenkäs teillä? Oletteko listanneet tälle vuodelle jotain retkeilyyn tai matkailuun liittyviä tavoitteita/haasteita? Olisi kiva kuulla, minkälaisia listoja muilta löytyy!

haaste kansallispuisto luonnonpuisto luontopolku Suomi

50 luontopolkua vuonna 2021: miten onnistuin?

29.12.2021

Niin vaan lähestyy loppuaan tämäkin vuosi. Osa teistä ehkä muistaa, miten viime vuonna yritin ehtiä seikkailemaan 50 luontopolulla ympäri Suomen? Ja sen, miten epäonnistuin (saaden kasaan vaivaiset 28 kohdetta), mutta sisuuntuneena päätin kokeilla haastetta tänä vuonna uusiksi?

Uusimaa

1.Ikkalan luontopolku
2. Piilolammin luontopolku
3. Sipoonkorven kansallispuisto: Kalkinpolttajan polku
4. Suomiehen luontopolku

Varsinais-Suomi

5. Haunistenallas
6. Hierkonpolku
7. Katariinanlaakson luontopolku
8. Pomponrahka
9. Vaarniemen – Rauvonlahden luontopolku

Kanta-Häme

10. Ahveniston luontopolku
11. Aulangon luontopolku
12. Evo: Niemisjärven luontopolku
13. Evo: Niemis-Koukkunen
14. Hatlamminsuon luontopolku
15. Heinisuon luontopolku
16. Iso-Melkuttimen kierto
17. Käräjäkosken luontopolku
18. Laurinmäen luontopolku
19. Liesjärven kansallispuisto: Peukalolammin-Kaksvetisen esteetön reitti
20. Liesjärven kansallispuisto: Punatulkun kierros
21. Mantereenlinna
22. Pääjärven virkistysalue: Kynnysniemen lenkki
23. Raimansuo
24. Saaren kansanpuisto: Harjureitti
25. Suurisuo
26. Unikonlinna

Päijät-Häme

27. Päijänteen kansallispuisto: Päijätsalon ympyräreitti

Keski-Suomi

28. Nyrölän luontopolku

Kymenlaakso

29. Repoveden kansallispuisto: Ketunlenkki

Etelä-Savo

30. Haukiveden reitti

Lappi

31. Urho Kekkosen kansallispuisto: Aurorapolku

Pirkanmaa

32. Pukalan virkistysmetsä: Majalahti – Pukala – Iililammi – Iso-Musturi – Neejärvi – Majalahti
33. Rapolanharjun luontopolku

Kuten näette, en tänäkään vuonna onnistunut haasteessa. Toki tulos on parempi kuin viime vuonna, mutta silti liian kaukana asettamastani tavoitteesta. Oikeastaan ainoa asia, mistä olen ylpeä, on se, että olen saanut kerättyä polkuja lähes kaikista maakunnista. Viime vuonna retkeily kun jumittui lähinnä Varsinais-Suomen ja Kanta-Hämeen alueelle. Ja joo, ihan kivasti olen jaksanut ikuistaa reissujani myös tänne blogin puolelle, sillä lähes jokaisesta luontopolusta löytyy myös blogipostaus (Varsinais-Suomen reiteistä löytyy postauksia viime vuodelta, mutta selvyyden vuoksi en linkittänyt niitä tähän).

Marraskuussa minulle iski pienoinen paniikki tämän haasteen kanssa, mutta samalla totesin, etten jaksaisi pitkien työpäivien päätteeksi lähteä otsalampun kanssa katsastamaan uusia kohteita. Mieluummin teen sen päivänvalossa, omassa aikataulussani. Jospa ensi vuonna reippailisin kesällä kaikki 50 polkua, niin ei aina vuoden lopussa oltaisi tässä tilanteessa? Jatkoa tähän haasteeseen on siis luvassa!

Oliko teillä jotain matka- tai retkeilyaiheisia tavoitteita vuodelle 2020? Miten suoriuduitte niistä? Entä oletteko asettaneet ensi vuodelle jotain teemaan sopivia tavoitteita?

bloggaaminen haaste Valokuvaus

Totuus blogikuvien takaa

18.10.2021

Tiesitkö, että kiiltäväpintaisten somekuvien takana on usein verta, hikeä ja kyyneleitä? Niin, ja vähintäänkin yksi koko touhuun kyllästynyt, kuvaajana toimiva puoliso.

Selailin yhtenä päivänä blogikuvia pitkälle taaksepäin ja useamman otoksen kohdalla huomasin miettiväni, että ”kunpa lukijat tietäisivät, mitä tämänkin kuvan ottaminen on vaatinut”. Siispä tuumasta toimeen, ja jakamaan ne oudoimmat tarinat ja kommellukset siloiteltujen otosten takaa!

Perheriita melontaretkellä

Ihanan värikäs melontakuva; aurinko paistaa, vesi kimmeltää sinisenä eikä taivaallakaan näy pilviä. Voisi luulla, että koko melontareissu oli yhtä hattaraa ja vaaleanpunaista unelmaa – todellista parisuhteen laatuaikaa siis. Totuus on kuitenkin ihan toinen! Kyseisenä päivänä tein juttua paikallislehteen ja jouduin sen takia kiertämään useamman luontokohteen samana päivänä. Melontareissu oli päivän viimeinen aktiviteetti, ja ilman lepoa tai kunnollista ruokataukoa olimme molemmat aivan loppu. Olen itse innokas meloja, mutta miehelleni kokemus oli ensimmäinen laatuaan. Kuvan takia minun oli pakko istua edessä, eikä aikaakaan, kun ajelehdimme päämäärättömästi vaarallisen lähellä kiviä, uppotukkeja ja rantoja. Hermoilin aikataulun, kameran ja pystyssä pysymisen puolesta samalla, kun mieheni yritti parhaansa mukaan opetella melomaan. Voin kertoa, että nautinto oli tästä reissusta kaukana, ja touhu meni lähinnä tiuskimiseksi. Lopulta pysähdyimme johonkin sopivalle metsärannalle vain todetaksemme, että maaperä muistutti lähinnä suota, ja heti noustessamme kanootista, kastelimme kenkämme läpimäriksi. Se, jos mikä kruunasi muutenkin huonosti menneen reissumme, emmekä loppumatkasta juuri puhua pukahtaneet. Tämän kyseisen reissun jälkeen en myöskään ole saanut miestäni enää ylipuhuttua melontaretkelle… Jännä juttu.

Vaatteiden vaihtoa keskellä suota

Tämä reissu oli yksi erikoisimmista aikoihin – harvoin nimittäin tulee raahattua luontoretkille mitään vettä ja kameraa kummempaa mukaan. Mutta tälle toukokuiselle suoretkelle raahasin repullisen vaatteita mukaan, sillä en osannut arvioida, mikä vaate näyttäisi kuvissa parhaimmalta. Oli varsin eksoottista vaihtaa vaatteita pitkospuilla ja toivoa, ettei suolla olisi muita lenkkeilijöitä. Yksi pyörä tuli vastaan, kun yritin vauhdissa tempoa jotain rintsikoiden peitoksi – siinä kuitenkaan onnistumatta. Toivottavasti en aiheuttanut kyseiselle fillaroijalle loppuelämän traumoja…


Paniikkia aiheuttaneet kaatuilevat puut

Onneksi tämä kuva on otettu takaapäin, etteivät meidän kauhistuneet naamat näy. Kävi nimittäin niin, että Repoveden kansallispuiston kallioilla istuessamme havahduimme ensin ihmeelliseen narinaan ja sen jälkeen kamalaan rysäykseen. Huomasimme, että takanamme oli kaatunut puu lähellä reittiä, josta ihmiset kulkivat. Kyseisenä päivänä ei ollut mitenkään järkyttävän tuulista: emme ennen puun kaatumista olleet edes kiinnittäneet tuuleen erityistä huomioita. Voin kertoa, että kyseisen rysäyksen jälkeen tuijotimme jatkuvasti puiden latvoja ja pelkäsimme liiskautuvamme seuraavan kaatuvan puun alle… Loppuretki ei siis ollut niin kovin nautinnollinen ja seesteinen, mitä kuvista olisi ehkä voinut luulla. Oikeastaan olimme todella onnellisia, kun vihdoin pääsimme autolle ja turvallisen matkan päähän huojuvista puista.

Mitä vaan Instagram-kuvan takia

Olin käymässä vanhemmillani, ja siinä sohvalla Instagramia selaillessani törmäsin muutamaan kivaan pilkkikuvaan – ja siitähän se ajatus taas lähti. Kaivoin varastosta isän vanhat pilkkivermeet ja suuntasin viereiselle järvelle kaira kainalossa. Koska tarkoitus ei suinkaan ollut saada saalista, ei koukkuun päätynyt minkäänlaista syöttiä. Pilkkireissu taisi muutenkin kokonaisuudessaan kestää maksimissaan vartin verran, sillä olin lähtenyt kiireellä aivan liian ohkaisissa vaatteissa, eivätkä kenkänikään pitäneet vettä loskaisella jäällä. Kaikessa kiireessä kuitenkin unohdin kameran kotiin, joten jouduin tyytymään kännykkälaatuun (tai oikestaan Instagram-laatuun, sillä sieltä löytyi kiva filtteri). Kuva jäi kuitenkin kovin rakeiseksi, eikä se siitä syystä koskaan päätynyt Instagramiin asti. Reissu, jossa ei taaskaan ollut mitään järkeä, mutta tulipahan testattua pilkkimistä vuosien tauon jälkeen.

Perseelleen mennyt kuukkelijahti

Uskon, että aika moni törmäsi viime talvena suloisiin kuukkelikuviin, joissa lintu söi kuvaajan kädestä. Kehitin tällaisesta(kin) kuvasta itselleni pakkomielteen, ja kun varasimme mökin Saariselältä, aloin heti selvittämään, mikä olisi paras paikka kuukkelijahtia ajatellen. Ahkera googlettelu ja Instagramin selailu tuntuivat kannattavan, sillä törmäsin päivitykseen, jossa kerrottiin takuuvarmasta kuukkelipaikasta. Tuntui olevan aivan sama, mihin kellon- tai vuodenaikaan paikalle saapuisi, niin kuukkeleita olisi jo oksilla odottamassa. Kuulostaako muidenkin mielestä liian hyvältä ollakseen totta? Kirpeänä talvipäivänä, jolloin pakkanen laski lähes kolmeenkymmeneen, lähdimme rämpimään kuukkelipaikalle. Toppautumisesta huolimatta olimme aivan jäässä ja jouduimme hyppelemään koko ajan paikallamme, ettemme olisi jäätyneet pystyyn. Ettei reissu olisi aivan turha, yritin houkutella kuukkeleita esiin monin eri keinoin: viheltelin ja koetin matkia kuukkelin ääntä (tietämättä tässä kohtaa, miltä kyseinen lintu edes kuulostaa), soitin kuukkeliääniä YouTubesta, rapistelin siemenpussia ja rämmin umpihangessa päämäärättömästi sinne tänne toivoen, että bongaisin jonkun kuusen oksalta kuukkelin. Pahimpaan ketutukseen (ja pysyäkseen lämpimänä) mieheni päätti tehdä hangesta löytyneestä risusta itselleen makkarakepin, johon kaiversi nimikirjaimensa. Koko kurjuuden kruunasi kuitenkin se, että nuotion sytytettyämme huomasin, että olin unohtanut makkarat vuokramökin pöydälle… Retken lopputulos: 0 x kuukkeli, 0 x kuukkelikuva, 0 x paistettu makkara, 1 x nälkäkiukku, 4 x jäätynyt käsi, 20 x jäätynyt varvas.

Kovia kokenut kamera

Tällä reissulla kamera koki kovia. Vaikka kuva saattaa jälleen kerran näyttää ihanan rauhalliselta ja seesteiseltä, totuus on aivan toinen. Liedon Vanhalinnan kukkulalla oli kyseisenä kesäiltana aivan järjetön ruuhka: porukkaa tuli ja meni, ja kaikki halusivat ikuistaa kauniin auringonlaskun. Hieman häpeissäni asettelin kameran ja tripodin heinikkoon ja annoin itselaukaisimen laulaa. Juuri samalla hetkellä paikalle pamahti lapsijoukkio, jotka sinkoilivat sinne tänne kukkulalla. Voitte vaan arvata, oliko kamerani myös tulilinjalla. Kauhunsekaisin tuntein katselin, kun kamera pyöri heinikossa ensimmäisten lasten jyrättyä sen jalkoihinsa. Kun sain tarkastettua, ettei kameralle ollut käynyt mitään, pyysin lapsosia hieman katsomaan jalkoihinsa. Pyyntöni kaikuivat kuitenkin kuuroille korville, joten päätin odottaa, että lapset lähtisivät. Kun kukkula jälleen hiljentyi, asettelin kameran uudestaan kuvausvalmiuteen. Juuri, kun olin rynnistänyt paikalleni istumaan, Dodo tempaisi yhtäkkiä aivan täysillä taaksepäin. Se oli löytänyt itselleen leikkikaverin suloisesta pienestä terrieristä, mutta voitte vaan arvata, missä koirakaksikko kohtasi toisensa. Kameran vieressä tietenkin. En ehtinyt tehdä tai sanoa mitään ennen kuin kamera pyöri jälleen heinikossa vaarallisen näköisesti… Tämän jälkeen sulloin kameran ja tripodin reppuun, enkä enää yrittänyt kuvata yhtään mitään. Kotona katselin hieman harmistuneena tärähtäneitä kuvia (, joista osassa kamera osotti suoraan kohti taivasta), mutta onneksi joukosta löytyi edes yksi julkaisukelpoinen otos.

Ihan muina moottorikelkkakuskeina

Jälleen kerran yksi lavastettu kuva. Vuokrasimme Saariselällä moottorikelkan, mutta kaikesta alkuinnosta huolimatta en lopulta uskaltanutkaan itse ajaa kelkalla: lunta oli monissa paikoissa niin vähän, että kivet ja kannot olivat aivan pinnassa. En uskaltanut vuokravehkeillä lähteä testaamaan ajotaitojani, vaan jätin homman suosiolla mieheni vastuulle. Halusin kuitenkin kivan kelkkakuvan, joten pysähdyimme keskelle metsää poseeraamaan. Tilanteesta hullunkurisen teki se, että juuri kun mieheni oli ottamassa kuvaa, paikalle ajoi takaapäin toinen kelkkakuski. Olin keskellä ajoväylää, enkä todellakaan osannut siirtää kelkkaa yhtään mihinkään. Menin ihan paniikkiin ja hyppäsin vain pois kelkan kyydistä – mikä ei varsinaisesti auttanut tilannetta. Onneksi kelkkakuski oli varsin ymmärtäväinen, enkä saanut raivohuutoa osakseni (, vaikka sen toki olisinkin ajattelemattomalla käytökselläni ansainnut).

Siivoustalkoot Norjan rannalla

Ensikosketuksemme Norjaan ei ollut kaikkein ruusuisin. Saapuessamme ensimmäisenä iltana rannalle, joka ainakin kauempaa näytti todella kauniilta, koimme lähemmän tarkastelun jälkeen aikamoisen järkytyksen. Kaikkialla oli roskia. Tarkemmin suomalaisten roskia, kuten Pirkan oluttölkkejä ja karjalanpiirakkapusseja, Valion jogurttipurkkeja ja Rainbown valmisaterioita. Suuttumus oli suuri, ja niinpä ensitöiksemme siivosimme koko rannan. Kuvat otettiin totta kai vasta siivoustalkoiden jälkeen (paitsi tämä yllä oleva, jossa näkyykin vielä muutamia roskia). Muistan, miten pettyneitä olimme suomalaisiin retkeilijöihin, mutta myös Norjaan: olivatko kaikki kauniit Instagram-kuvat pelkkää huijausta? Toki matkan aikana löysimme monta loistavaa ja roskatonta kohdetta, mutta tuolloin pettymys oli päällimmäisenä tunteena, ja mietimmekin jopa hetken kääntävämme auton nokan takaisin Suomeen.

Hiekat kuvaajan naamalle

Tarpoessamme Kuurinkynnään aavikkomaisissa maisemissa Liettuassa, keksin muka hienon kuvaidean. Ajatuksena oli siis taiteellisesti nostaa maximekon helmaa ja potkaista hiekkaa kauniissa kaaressa ylöspäin. Homma ei kuitenkaan mennyt suunnitellusti, sillä sen kummempia ajattelematta potkaisin hiekkaa niin vauhdikkaasti, että osansa saivat sekä kuvaaja että kamera… Hiekkakuvia ei tämän jälkeen enempää otettu, sillä jouduin nopeasti tutkimaan, minkälaisia vaurioita kamera sai… Kerrottakoon, että vieläkin kameran koloista löytyy hiekanjyviä, ja jouduin ostamaan reissun jälkeen päivittämään kuvauskalustoani, sillä en enää luottanut kovia kokeneeseen matkakaveriini. Myös kuvaaja-raukka sai osansa hiekasta, mutta onneksi hänet oli huomattavasti helpompi puhdistaa.

Ryytynyt retkikoira ja epäonnistunut teltan pystytys

Yllä oleva kuva on viimeisimmältä telttaretkeltämme. Otimme reissusta upeita ”nukuin yön teltassa järvenrannalla ja elämä on ihanaa” -kuvia, mutta totuus näkyy oikeastaan tästä kuvasta: teltta oli tungettu puiden väliin – ja kuten huomaatte, se ei oikein meinannut mahtua. Lisäksi teltan pystytys vei todella kauan aikaa, ja jouduimme turvautumaan YouTubeen ohjeita etsiessämme. Lopulta saimme teltan pystyyn, mutta kuten retkikoira Nalan ilmeestä näkee, homma ei oikein missään vaiheessa ollut hanskassa…

Sellaista tällä kertaa! Olisi kiva päästä lukemaan samanlaisia postauksia myös muista matkablogeista, joten tässäpä postausideaa muillekin! Tai jos olette jo vastaavanlaisen tehneet, niin linkatkaa postauksenne kommentteihin.