Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

esteetön

esteetön Keski-Pohjanmaa luontopolku

Harrbådan majakka – kummituksen koti

1.11.2022

Heti alkuun todettakoon, ettei vuonna 1953 rakennettu kokkolalainen Harrbådan majakka oikeasti ole majakka laisinkaan. Kyseessä on niin kutsuttu linjaloisto, merenkulun ohjaukseen käytetty turvalaite, jota usein virheellisesti kutsutaan majakaksi. Tornin valo on sammutettu jo vuonna 1979, ja nykyään korkea betonitorni toimii lähinnä purjehdusmerkkinä. Tälläkin uhalla kutsun (kuten niin moni muukin) rakennusta majakaksi.

Harmaa, taivasta kohti kurottava lohkeileva möhkäle ei varsinaisesti ole mikään kaunotar, mutta ehkä juuri siksi paikasta liikkuu niin paljon kummitustarinoita. Lokakuun sateisen harmaana aamupäivänä kaikki lukemamme tarinat tuntuvat heräävän eloon, ja mielikuvitus lähtee laukalle. Myrskytuulen repiessä mäntyjä olemme kuulevinamme naisen vaimeaa itkua jostain lähistöltä. Alueella ei liiku lisäksemme muita, ja autio ympäristö onkin omiaan lisäämään jännitystä.

Lähestymme tornia, jota kiertää verkkoaita. Tarkoitus on suojata vierailijoita irtokiviltä, joita huonokuntoisesta majakasta saattaa irrota. Toisaalta se myös estää uteliaimpia vierailijoita yrittämästä mitään typerää, kuten kiipeämistä. Joidenkin lähteiden mukaan majakkaan on joskus saanut kiivetä, mutta nykyään se on turvallisuussyistä kielletty. Verkkoaitaan tehtyjen reikien perusteella päättelemme, että kiipeilijöitä riittää vieläkin.

Me emme kiipeä, mutta sen sijaan koetamme nähdä, liikkuuko ikkunoissa joku tai jotain. Venytämme käsiämme aidanraoista ja yritämme saada otettua mielenkiintoisia kuvia. Tekisi mieli pujahtaa sisälle, mutta pieni ääni sisällä kertoo, ettei se olisi oikein. Tyydymme ihailemaan majakkaa kauempaa ja yritämme miettiä, miltä se on parhaimpina vuosiaan mahtanut näyttää.

Vilkuilemme vähän väliä myös ympärillemme, sillä meillä kummallakin on tunne, että tekemisiämme tarkkaillaan.

Tarina Harrbådan neidosta

Alueen tunnelma ja maisemat saavat mielikuvituksen laukkaamaan, ja majakka onkin toiminut innoitteena monenlaisille tarinoille. Niistä tunnetuimmat liittynevät Harrbådan neitoon ja hänen kurjaan kohtaloonsa. Yhteistä kaikille tarinoille on läheisensä menettänyt nainen, joka lopulta riistää hengen itseltään.

Tarinoista ehkä tunnetuin kertoo naisesta, joka joutui perheineen haaksirikkoon. Onnettomuuden yhteydessä nainen menetti sekä miehensä että pienen poikansa. Nainen ei kestänyt ajatusta siitä, että joutuisi elämään elämänsä yksin, vaan päätti hukuttautua takaisin päästäkseen perheensä luo. Näin ei kuitenkaan käynyt, sillä taivaan portit eivät auenneet naiselle. Tämän takia naisen sielu jäi vaeltamaan majakalle yrittäen epätoivoisesti löytää miehensä ja poikansa. Hän ei kuitenkaan koskaan saanut rauhaa, vaan vaeltaa levottomana alueella vielä tänäkin päivänä perhettään etsien. Tarinan mukaan tyynellä säällä majakan läheltä saattaa kuulla neidon itkevän kurjaa kohtaloaan.

Toisen version mukaan Harrbådan edustalle haaksirikkoutui vuosia sitten laiva, jonka kyydissä myös neito oli. Neito hukkui haaksirikossa, mutta hänen sielunsa ei koskaan saanut rauhaa, vaan jäi vaeltelemaan majakan läheisyyteen. Yöaikaan on mahdollista kuulla naisen itkeskelevän kaipuutaan ja kurjaa kohtaloaan. Tarinan mukaan kaikki Harrbådan kivet ovat neidon koruista tippuneita timantteja, jotka ovat maahan osuessaan muuttaneet muotoaan.

Kolmannen tarinan mukaan neito oli aikoinaan jätetty laivasta juuri Harrbådan majakalle. Tarkoituksena oli, että neito asuttaisi paikkaa ja vartioisi samalla majakkaa ei-toivotuilta vierailta. Naisen aviomies jatkoi matkaansa merelle, mutta huonoksi onneksi laiva eksyi myrskyssä. Tarina ei kerro, miten miehelle ja laivalta lopulta kävi, mutta he eivät koskaan enää palanneet Harrbådalle. Nainen odotti miestään vuosikausia ja katseli usein kaihoisasti merelle toivoen näkevänsä rakkaansa. Aikaa kuitenkin kului, eikä miestä näkynyt. Naisen ahdistus ja ikävä kasvoivat kasvamistaan, ja lopulta hän päätti epätoivoisena kiivetä majakkaan ja hypätä ikkunasta alas. Lienee sanomattakin selvää, että korkealta tornista hypännyt nainen kuoli hypyssä. Naisen sielu jäi kuitenkin elämään majakalle, ja vielä nykyäänkin naisen kuolinpäivänä, samaan kellonaikaan, voi nähdä tämän hyppäävän alas majakan ikkunasta.

Yksi uusimmista versioista taas lienee erään selvänäkijän sepustus. Hänen mukaansa kaikki olisi saanut alkunsa eräästä seurueesta, joka oli ollut matkalla Ykspihlajasta kaupunkiin. Seurueessa oli useita miehiä sekä nainen. Jostain käsittämättömästä syystä miesporukka oli päättänyt surmata naisen. Selvänäkijä pystyi kahvinporojen avulla näkemään, että naisen ruumis makasi meren pohjassa.

Alueen reitistö

Harrbådan on uniikki hiekkainen niemenkärki, jossa riittää taatusti tutkittavaa ja kuljettavaa. Alueella tuntuu risteilevän polkuja loputtomiin, ja ne tarjoavatkin sekä useamman tunnin lenkkejä että lyhyempiä pyrähdyksiä historiallisessa miljöössä. Reitit kulkevat hiekkaisessa kangasmetsässä, kosteassa kuusikossa sekä rannan lehtometsissä ja heinikossa, tarjoten jokaiselle jotakin.

Majakalle pääsee ajamaan myös suoraan muhkuraista hiekkatietä pitkin. Me päädymme tähän vaihtoehtoon, sillä puut huojuvat vaarallisesti tuulessa ja vettä vihmoo vähän väliä. Edellisiltana on varoitettu syysmyrskystä, jota olemme hieman uhkarohkeina lähteneet uhmaamaan. Hetken majakkaa ihailtuamme sade kuitenkin lakkaa ja tuulikin tyyntyy, joten ehdimme tutustua alueen luontopolkutarjontaan.

Läheiseltä Elban nuorisokeskukselta lähtee tunnetuin alueen luontopoluista, noin 3 kilometrin pituinen reitti Harrbådalle. Reitin varrelta löytyy useita sinne tänne risteileviä polkuja, jotka tarvittaessa vielä lyhentävät matkaa jättäen majakan pois. Luontopolun alussa kulkee leveät pitkospuut, joita on mahdollista kulkea myös lastenvaunujen kanssa. Matkan varrelta löytyy lintutorneja sekä aitauksia, joissa kesäaikaan laiduntaa muun muassa lampaita. Lintutornit tarjoavat kivaa lisää luontopoluille, sillä niistä alueen näkee taas hieman eri vinkkelistä.

Toinen suosittu ja hieman pidempi reitti on Vanhan Kallen kinttupolku, joka alkaa Santahaan kuntoradun parkkipaikalta. Kinttupolku on pituudeltaan noin viisi kilometriä yhteen suuntaan, mutta halutessaan tätäkin reittiä on mahdollista lyhentää jättämällä auton Sannanrannantien ja Outokummuntien risteykseen.

Ulkoilualueena Harrbådan on helppo. Toisaalta siellä voi haahuilla vailla sen kummempaa määränpäätä monipuolisista maisemista nauttien, mutta toisaalta se sopii myös hyvin merkittyjen luontopolkujen ystäville. Alueen suosiota lisää myös se, että lähes kaikkialle pääsee lastenrattaiden kanssa. Ainoastaan Elban luontopolku ei sovellu pitkospuiden takia rattaille tai pyörätuolille.

Ihastuin Harrbådan helppouteen ja siihen, että siellä pärjäsi hyvin ilman suurempia suunnitelmia. Sen kun kipitti sinne, mistä milloinkin aukesi mielenkiintoisimmat maisemat tai lintutorni. Haluaisin ehdottomasti päästä vierailemaan paikassa myös kesäaikaan, sillä nyt kaikkialla oli kovin… Noh, syksyistä.

Onko Harrbådan tai siihen liittyvä kummitusjuttu sulle entuudestaan tuttu?

esteetön Kanta-Häme luontopolku

Luulionvuoren lintutorni ja Hyvänmielen reitti

14.9.2022

Monen pää lyö ihan tyhjää, kun alan puhumaan Tervakoskesta. Yleensä kuitenkin siinä vaiheessa, kun mainitsen Puuhamaan, monen ilme kirkastuu. On Tervassa paljon muutakin kuin lippispäisen nallen teemapuisto, kuten mahtavan monipuolinen luonto järvineen, soineen ja vuorineen. Erityisesti Tammirannan alueella kiertää kivoja reittejä, joiden monipuolisuus jaksaa ilahduttaa kerta toisensa jälkeen.

Matkaan kannattaa lähteä Suruttoman uimarannan parkkipaikalta (Suruton 11, 12400 Janakkala). Uimarannasta löytyy laituri ja tulistelupaikka, joita molempia kannattaa hyödyntää vaikkapa lenkin päätteeksi. Reitti jatkaa järvenrantaa pitkin. Polun yllä roikkuvat tammien oksat ja vieressä liplattava järvi ovat paitsi kaunista katseltavaa, myös jotenkin hurjan rentouttava yhtälö.

Matka jatkuu rantareittiä Luulionvuoren lintutornille. Reitiltä pitää hetkeksi poiketa, sillä torni sijaitsee lyhyen pitkospuuosuuden päässä. Kaikki on uutta ja siistiä. Pitkospuuosuudelta ja tornilta löytyy myös riistakamerat, jotka valvovat, että paikka pysyykin siistinä. Tornista näkee kauas: suoalueen, metsää, järveä ja taustalla kohoavan Luulionvuoren, jonne suuntaamme seuraavaksi. Lintuja ei tällä kertaa näy, mutta jossain kauempaa kuuluu muuttopuuhia suunnittelevien kurkien ääni. Haikeus puristaa rintaa. Taas on yksi kesä takana. Taas minun rakkauslintuni lähtevät.

Lintutornin jälkeen alkaa reitin mäkisempi osuus. Yritän ikuistaa jyrkimpiä nousuja ja laskuja kameraan, mutta se osoittautuu yllättävän haastavaksi: kaikki näyttää tasapaksulta pannukakulta, vaikka kuinka koetan saada maaston muotoja taltioitua eri kuvakulmista.

151 metrin korkeuteen kohoava Luulionvuori houkuttelee paikalle retkeilijöiden lisäksi myös kuntoilijoita, sillä jyrkät nousut saavat kenen tahansa sykkeen kohoamaan. Tänäkin syksyisenä aamuna mäessä on useampi treenaaja, joka kiduttaa itseään kipuamalla mäkeä ylöspäin yhä uudelleen ja uudelleen. Meille riittää (jälleen kerran) vain yksi nousu.

Luulionvuoren pohjoisrinteestä löytyy jättimäinen, noin kahdeksan metrin korkuinen kivenmurikka. Erikoislaatuinen siirtolohkare on nimeltään Paimenkivi, ja sitä pidetään entisaikojen tarinapaikkana. Nimensä lohkare on kansan kertoman mukaan saanut siitä, että paimenet ovat aikoinaan kavunneet kiven päälle susia pakoon.

Jostain syystä Hyvänmielen reitistä on vaikea kirjoittaa. Siitäkin huolimatta, että se on kovin monipuolinen ja äärettömän kaunis kaikkine yksityiskohtineen. Kai tämä on taas sellainen ”täytyy itse kokea” -kohde, jota suosittelen kyllä lämpimästi! Mäkisistä osuuksistaan huolimatta kohde sopii kaikenikäisille kulkijoille, ja on myös kuljettavissa lastenrattaiden ja pyörätuolin kanssa.

esteetön kansallispuisto Kanta-Häme

Torronsuon kansallispuisto ja Kiljamon kierros

21.6.2022

Torronsuon kansallispuisto on ollut usein mielessä. Olen käynyt siellä vain kerran aikaisemmin, mutta jo silloin suon taianomainen tunnelma vei mennessään. Eräänä toukokuisena sunnuntaina tuli kiire juosta koiran kanssa pois välittäjän jaloista, joten ajattelin viimein suunnata auton nokan kohti Tammelaa. Olin samalla viikolla lukenut, että Torronsuon pitkospuut oli vihdoin saatu uusittua ja parkkipaikkaa suurennettua, joten olihan se lähdettävä katsomaan, miltä paikassa nykyään oikein näytti.

Tammelassa sijaitseva Torronsuon kansallispuisto on yksi Etelä-Suomen parhaimpia luontokohteita päiväretkelle, sillä se on helposti saavutettavissa niin pääkaupunkiseudulta kuin Tampereelta ja Turusta. Supersuosittu retkeilykohde on nyt saanut uuden, aiempaa suuremman parkkipaikan, ja sunnuntai-iltanakin autoja oli paikalla yllättävän paljon. Laajennuksesta huolimatta tuntui, ettei parkkipaikalla nyt varsinaisesti vieläkään ollut liikaa tilaa.

Alueella kävi iloinen puheensorina. Suurin osa oli jo käynyt kiertämässä kierroksensa, ja äänensävystä päätellen Torronsuo oli onnistunut lumoamaan kaikki. Kuulin myös ylistyssanoja uusista pitkospuista. Lähdin reippaasti matkaan, mutta jo muutaman sadan metrin jälkeen aloin epäillä omaa vaatetustani. Yllä oli juoksutrikoot ja t-paita, vastaantulijoilla tuulitakit ja hupparit… Kuitenkin enemmän kuin vaatteiden vähyys, minua harmitti se, että olin jättänyt kameran kotiin. Kuten pidempiaikaiset lukijani varmasti tietävät, kamerattomuus ahdistaa usein, sillä rupupuhelimillani ei kovin kummoisia kuvia oteta.

Kiljamon kierros

Kiljamon kierros on lyhyt, vain noin 1,5 kilometrin pituinen kierros Torronsuon suomaisemissa. Se on erinomainen vaihtoehto pienten lasten kanssa liikkuessa – tai hirveässä kiireessä. Toki kierros sopii myös niille, jotka eivät halua kiertää pidempää Suotaipaleen kierrosta (8,5 km), mutta haluavat silti päästä Torronsuon tunnelmaan.

Kiersin reitin myötäpäivään, joten aloitin reitin loivaan ylämäkeen nousevalla kivituhkapolulla, joka johtaa parkkipaikalta Kiljamon taukopaikalle. Tulentekopaikalla oli (yllätys, yllätys) ruuhkaa, joten jatkoin kiltisti eteenpäin. Tulentekopaikan vieressä kohoili 17 metrin korkuinen luontotorni, johon olin aiemmalla kerralla kiivennyt. Nyt en kuitenkaan halunnut jättää Dodoa alas kiinni minnekään, sillä liikkeellä oli paljon koiria omistajineen. Suosittelen kuitenkin kapuamaan luontotorniin, mikäli alueella liikkuu, sillä tornista pystyy loistavasti hahmottamaan Torronsuon laajuuden ja avoimuuden. Perheen pienimpien kanssa olisin kuitenkin varovainen (tai jättäisin koko homman väliin), sillä askelmien välit ovat aikamoiset ja jyrkkyys omaa luokkaansa… Toki rakennelma saattaa huimata myös hieman arempaa aikuista, ja esimerkiksi korkeanpaikan kammosta kärsivä siskoni ei pystynyt lainkaan kiipeämään torniin juurikin näiden jättimäisten ja jyrkkien askelvälien takia.

Matka jatkui. Metsän siimeksessä oli ollut viileää, mutta puut olivat suojanneet pahimmalta tuulelta. Juuri ennen suo-osuutta jäin juttelemaan mummolauman kanssa. He olivat kovin huolissaan varustuksestani ja tarjosivat jopa omia takkejaan, etten palelluttaisi itseäni. Kieltäydyin kohteliaasti, mitä kaduin hetkeä myöhemmin. Suolle päästessä tuuli nimittäin iski kunnolla vasten naamaa ja tajusin, että kesä, josta olin haaveillut Torronsuolle ajellessa, oli vielä jossain kaukana tulevaisuudessa. Purin hammasta ja mietin, että olisi sittenkin pitänyt tarttua mummojen takkitarjoukseen.

Torronsuon luonto on monipuolista, ja pitkospuiden varrella onkin nähtävissä lehtolaikkuja, rämettä ja korpea. Matkan varrelle mahtui myös muutama näköalatasanne, joista niistäkin voi ihastella Torronsuon avaraa lakeutta. Jos olisin pukeutunut järkevästi ja ollut liikkeellä ilman sen kummempaa aikataulua, olisin hyvin voinut jäädä nauttimaan eväistä taukopaikoille.

Esteetön reitti Kiljamosta

Torronsuolla on huomioitu monenlaiset retkeilijät, ja Kiljamon parkkipaikalta lähteekin kaksi lyhyttä, muutaman sadan metrin pituista esteetöntä reittiä. Lyhyydestään huolimatta reiteillä pääsee näkemään Torronsuon laajaa suoaluetta pienoiskoossa. Tulipaikka ja käymälä ovat molemmat esteettömiä, joten myös eväsretki paikan päällä onnistuu.

Omaan makuuni Kiljamon kierros oli ihan ok, joskin melko lyhyt. Pituudestaan huolimatta kierros tarjoaa mainion läpileikkauksen Torronsuosta ja tarjoilee alueen parhaita paloja. Valitettavasti aikaa ei tällä kerralla ollut enempää, joten en olisi pidempää lenkkiä ehtinytkään tehdä, mutta täytyy taas jatkossa muistaa, että ne pidemmät reitit ovat enemmän oma juttuni.

Mites teillä muilla, minkä pituisista luontopoluista pidätte? Itsellä hakusesssa usein 5-10 kilometrin ympyräreitit, mutta jotenkin tuntuu, että niitä on huonosti tarjolla…

esteetön Hämeenlinna Kanta-Häme luontopolku

Tulvaveden valtaama Honkalanrannan luontopolku

23.5.2022

Nopea vinkkaus kaikille hämeenlinnalaisille tai kaupungin liepeillä asuville! Jos et vielä tiennyt, niin Katumajärven länsipäädyssä lähellä Idänpäätä sijaitsee upea yksityisille maille perustettu pieni luonnonsuojelualue, Honkalanranta, josta löytyy myös Honkalanrannan luontopolku. Alueelle on opastus 10-tien varrelta ennen Ruununmyllyä oikealle.

Honkalanrantaan on helppo ottaa myös lapset mukaan, sillä leveille pitkospuille mahtuu hyvin rattaidenkin kanssa. Kohteessa pystyy käymään pikaisesti vaikkapa aamupäivän reissussa tai viettämään aikaa pidempäänkin. Erityisesti lintujen kevät- tai syysmuuton aikaan kohde on mainio, mutta myös muulloin kiva paikka.

Vierailumme alueelle sijoittui huhtikuun puoleen väliin, jolloin tulva oli vielä aikamoinen, emmekä päässeet kiertämään kaikkia kohteita lenkkareissa. Rohkeimmat ulkoilijat kyllä suorittivat vesiosuudetkin kumisaappaat jalassa, joten mitään älyttömiä tulvia ei kuitenkaan ollut. Uskon, että tässä kohteessa tulee (jo ihan sijaintinsakin takia) vierailtua useamman kerran kesän aikana, kunhan tulvat helpottavat. Jäin myös haaveilemaan laavulla olosta, sillä se jäi meiltä ruuhkaisena viikonloppuiltapäivänä kokonaan testaamatta.

Pitkoksien ja laavun lisäksi alueelta löytyy myös lintutorni. Bongareiden määrästä päätellen alueella on paljon lintuja, joten kannattanee ottaa kiikarit mukaan, jos sellaiset omistaa. Toinen alueen erikoisuuksista on laavun vieressä sijaitseva lammaslaidun, johon ilmeisesti tänäkin kesänä, tulvien helpotettua, on tulossa pörröisiä ja määkiviä kesäasukkaita. Tietää ainakin, mistä meikäläisen löytää… Lampaat (kuten kaikki nelijalkaiset) ovat aina olleet suuri heikkouteni!

Vaikka luontopolkuun ihastuinkin, niin jostain syystä Honkalanrannasta on hurjan vaikea kirjoittaa kunnon blogipostausta. Olisi helpoin vain todeta, että käykää ja kokekaa itse. Vaellelkaa pitkoksilla ja nauttikaa maisemista. Niin, ja katsokaa jalkoihinne, ennen kuin astutte lätäkköön.

Uskon ja toivon, että seuraavalla kerralla, kun toivottavasti pääsemme kiertämään alueen kokonaisuudessaan, siitä on jo enemmän kerrottavaa.