Iisalmi & tienoot -somelähettilyyden myötä olen päässyt viimeisen vuoden aikana majoittumaan persoonallisissa ja kertakaikkisen mielettömissä mökeissä sekä tutustumaan Ylä-Savon lupsakoihin yrittäjiin. Pielavedellä, Koivujärven rannalla sijaitseva Villa Kirmakka omistajineen ei tehnyt tässä poikkeusta. Pääsimme nauttimaan todella laadukkaasta majoituksesta sekä tutustumaan alueen mielenkiintoiseen historiaan.
Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi & tienoot
Hiekkatiellä näkyy tämän tästä metsäjäniksiä, jotka eivät vielä ole täysin vaihtaneet talviturkkiaan. Taivaanvuohia tepastelee hiekkateiden reunoilla, ja saamme tehdä melkoisia koukkauksia, jottemme ajaisi niiden yli. Kaikissa vihreän sävyissä kylpevä maisema on kuin vanhasta Suomi-elokuvasta, ja se jos mikä sopii viikonloppuun mainiosti.
Perillä meitä vastassa on sympaattinen yrittäjäpariskunta Kirsi ja Martti, jotka ovat viettäneet mökillä jo hyvän tovin savusaunaa valmistellen. Kohtaaminen oli lämmin, ja pääsimme heidän opastuksella tutustumaan Mustikka-mökiin ja sen pihapiiriin. Pariskunta kertoo, että ajatus Villa Kirmakasta oli muhinut ajatuksissa jo pidempään. He molemmat ovat kotoisin Koivujärven rannalta, joten alue oli heille lapsuudesta asti tuttu. Vuosikymmeniä myöhemmin myyntiin tuli kolme rantatonttia saman järven rannalta, ja he päättivät toimia.
”Ostimme kaikki kolme tonttia ja rakensimme niihin mökit. Halusimme, että muutkin pääsisivät nauttimaan paikasta”, Kirsi kertoo.
Esittelyn ohessa saimme kuulla myös naapurisaarien värikkäästä historiasta. Viereisestä saaresta löytyy Pähkinäsaaren rauhan aikainen muistomerkki. Lisäksi järvellä näkyvät kolme Kettusaarta, joista suurimmassa on kieltoaikaan järjestetty salatansseja. Saareen saavuttiin soutuveneillä mahdollisimman hiljaa, ja haitari salakuljetettiin paikalle vilttien alle haudattuna. Kuulemma vieläkin saaresta löytyy valettu betonipohja, jossa tanssijat pyörähtelivät virkavallan kieltoja uhmaten.
Mustikka-niminen mökki, jossa majoitumme, saa leuat loksahtamaan. Vuonna 2012 valmistuneen mökin varustelu on ensiluokkainen. Sieltä löytyy yhdeksän petipaikkaa, jättimäinen tupakeittiö, joka taipuu loistavasti joko isomman joukon lomailuun tai esimerkiksi juhliin sekä jääkaapit, pyykin- ja astianpesukoneet Ulkoa löytyy vielä jättimäinen ulkoterassi kaasugrilleineen sekä oma uimaranta ja laituri sekä nuotiopaikka. Lisäksi rannasta löytyy myös soutuvene, joka on mökkivieraiden vapaassa käytössä. Ja mikä parasta, mökki on sisäsaunaa myöten täysin esteetön.
Plussaa myös ympäristön huomioinnista: mökki lämpeää maalämmöllä ja lisäksi kierrättäminen on tehty mökkivieraille helpoksi.
”Villa Kirmakan mökit ovat nähneet elämää. Kaukaisimmat vieraat ovat tulleet Israelista saakka. Lisäksi täällä on kirjoitettu väitöskirjaa ja vietetty korona-aikaan vielä väittelytilaisuuskin. Sen jälkeen järjestettiin tietenkin kakkukahvit tuoreelle tohtorille”, Kirsi muistelee.
En yhtään ihmettele, että joku on halunnut tulla kirjoittamaan väitöskirjaansa näihin maisemiin. Ilta-aurinko valaisee mökin ja järvi tyyntyy silmissä. Jos täällä ei pysty keskittymään, niin ei sitten missään. Melkein harmittaa, että oma yliopistourani ei edennyt maisteristouhuja pidemmälle – tai ettei minusta tullut kirjailijaa. Voisin hyvin kuvitella itseni tänne kirjoittamaan.
Jos mökki jo itsessään on upea, niin kaiken hienouden kyllä kruunasi Mustikan vierestä löytyvä Villa Kirmakan asiakkaiden yhteiskäytössä oleva savusauna. Saunaa oli lämmitetty meitä varten reilut neljä tuntia, ja vaikka hienoimmat savut jäivätkin näkemättä, pääsimme kuitenkin heti pujahtamaan löylyihin. Sekä mieli että keho lepäsivät hämärässä saunassa pitkän ajomatkan jälkeen.
Kovista löylyistä (mieheni on erittäin intohimoinen saunoja) huolimatta emme uskaltautuneet uimaan. Toukokuun loppupuolen viileä tuuli ja aiemmat sadepäivät pitivät huolen siitä, että järvivesi oli makuumme ihan liian kylmää. Saunassa sen sijaan viihdyimme pitkään. Savun tuoksua oli juuri sopivasti, eivätkä seinät tai lauteet (ennakkoluuloista huolimatta) onneksi noenneet meitä.
Seuraavana iltana pääsimme testaamaan Mustikan omasta rannasta löytyvää hieman erikoisempaa holvisaunaa, jolla on hauska tarina. Rantaan piti alun perin tulla ihan tavallinen rantasauna, mutta kaarinalainen yrittäjä otti yhteyttä Villa Kirmakan väkeen ja kysyi, olisivatko he kenties kiinnostuneita holvisaunasta. Siltä seisomalta kauppoja ei kuitenkaan tehty, sillä Villa Kirmakan yrittäjäpariskunnalla ei ollut aiempaa kokemusta kyseisistä saunoista, eivätkä he halunneet ostaa sikaa säkissä.
Aikaa kului, ja pariskunta lähti vierailemaan tyttärensä luona pääkaupunkiseudulla. Samalla reissulla he soittivat Kaarinaan ja kertoivat olevansa melko lähellä. Nyt jos koskaan kannattaisi siis laittaa sauna päälle. Ja sauna toden totta lämmitettiin ja pariskunta pääsi testaamaan sen. Pienillä muutoksilla saunasta saatiin sellainen, että se sopi myös Villa Kirmakkaan.
Ja hyvät olivat löylyt täälläkin! Ikkunoista oli ihana katsella auringonlaskua.
Voin käsi sydämellä sanoa, että me todella nautimme vierailustamme Mustikka-mökillä. Tuntui uskomattomalta, miten hyvin lyhyenkin vierailun aikana ehti irrottautua arjesta ja päästä kunnon lomafiilikseen. Ja vaikka päivät olivatkin pitkiä ja työntäyteisiä, ehdimme aina iltaisin saunomaan ja grillaamaan.
Valvoimme myös aamun pikkutunneille asti, sillä valoisat yöt ja vesilintujen soidinäänet vetivät meitä puoleensa. Jätimme kerrankin kamerat mökkiin ja nautimme luonnosta ympärillämme laiturinnokassa istuskellen.
Totesimme lähes yhteen ääneen Suomen kesän olevan kauneinta maailmassa – ja mikä parasta, se oli vielä ihan alussa.
Lintutornin jälkeen alkaa reitin mäkisempi osuus. Yritän ikuistaa jyrkimpiä nousuja ja laskuja kameraan, mutta se osoittautuu yllättävän haastavaksi: kaikki näyttää tasapaksulta pannukakulta, vaikka kuinka koetan saada maaston muotoja taltioitua eri kuvakulmista.
Matka jatkui. Metsän siimeksessä oli ollut viileää, mutta puut olivat suojanneet pahimmalta tuulelta. Juuri ennen suo-osuutta jäin juttelemaan mummolauman kanssa. He olivat kovin huolissaan varustuksestani ja tarjosivat jopa omia takkejaan, etten palelluttaisi itseäni. Kieltäydyin kohteliaasti, mitä kaduin hetkeä myöhemmin. Suolle päästessä tuuli nimittäin iski kunnolla vasten naamaa ja tajusin, että kesä, josta olin haaveillut Torronsuolle ajellessa, oli vielä jossain kaukana tulevaisuudessa. Purin hammasta ja mietin, että olisi sittenkin pitänyt tarttua mummojen takkitarjoukseen.
