Suomen suurin matkablogiyhteisö
Browsing Category

erikoispostaus

erikoispostaus haaste Matkustaminen

Kolme kertaa -blogihaaste matkabloggaajille

19.9.2022

Jos vielä on jäänyt jollekin epäselväksi, niin rakastan kaikenlaisia kiertäviä haasteita sekä blogin että Instagramin puolella ja odotankin aina innolla, että minutkin haastettaisiin mukaan. Nyt haaste-rintamalla on kuitenkin ollut hiljaisempaa, joten päätin ottaa ohjat omiin käsiini.

Aloin googlettaa matkablogeissa kiertäneitä haasteita, ja törmäsin Kolme kertaa -haasteeseen, josta Unelmatripin Jenni oli loihtinut matkabloggaajaversion jo vuonna 2017. Vaikkei haaste olekaan uusi, se on kestänyt hyvin aikaa ja siksi päätinkin tarttua siihen myös täällä omassa blogissani.

3 x paha matkatapa

Pakkaamisen jättäminen viime tippaan. Vaikka olisin miten innoissani reissuun lähtemisestä, niin pakkaaminen tuntuu aina vaan tosi vaikealta. Raapustan kyllä pakkauslistoja valmiiksi, mutta varsinainen pakkaaminen jää aina viime tippaan. Muutaman kerran olen sullonut tavaroita rinkkaan automatkalla, kun olen vain heittänyt kyytiin epämääräisen vaatekasan ja toivonut, että sieltä löytyisi matkalle jotain sopivaa.

Yliaikatauluttaminen. Kalenteritetris on minulla arjessa jokapäiväistä, ja koen olevani siinä melko hyvä. Mutta aina, kun lähdetään reissuun, kuvittelen kai, että vuorokauteen ilmestyy 48 tuntia, ja meno on sen mukaista. Tungen päivät täyteen ohjelmaa, sillä haluan nähdä ja kokea niin hurjan paljon. Monesti varsinainen oleilu jää minimiin ja usein olenkin matkan jälkeen väsyneempi kuin kiireisessä arjessa muuten.

Huolettomuus. Huolettomuus itsessään ei ole mitenkään huono juttu, mutta reissussa otan usein liiankin löysin rantein – ainakin mitä tulee turvallisuuteen. Saatan uteliaisuuksissani seikkailla pimeän tullen juuri niillä kaduilla, joista turisteja varoitettiin. Tai saatan liian helposti lähteä ihan kenen tahansa paikallisen matkaan, koska haluan nähdä, mitä hänellä on näytettävänään.

3 x outo matkatapa

Rumien sukkien osto. Meillä on siskoni kanssa hassu tapa ostaa toisillemme mahdollisimman rumat sukat jokaisesta maasta, jossa käymme. Siskon sukkalaatikossa asustaa aikamoinen arsenaali toinen toistaan rumempia sukkia, mutta itse olen päässyt huomattavasti vähemmällä! Avaan sukka-asiaa paremmin tässä postauksessa.

En varaa majoitusta ennakkoon. Olen aina reissussakin nuuskamuikkustelija, enkä oikein tiedä, kauanko viihdyn yhdessä paikassa. Siksi tuntuisi oudolta varata majoitus etukäteen. Tämä on tietenkin aiheuttanut monia vähintäänkin mielenkiintoisia tilanteita, mutta kaikesta on selvitty!

Paikallisissa ruokakaupoissa oleskelu. Vaikka listasinkin tämän outoihin matkatapoihini niin tiedän monta muuta, jotka myös harrastavat tätä. Minusta on todella mielenkiintoista kierrellä paikallisissa ruokakaupoissa ja tutkiskella, mitä kaikkea hyllyistä löytyy! Suomessa vihaan kaupassa käyntiä (ja suosinkin usein kauppakassipalvelua), mutta ulkomailla kaupassa saattaa vierähtää helposti useampikin tunti ihan muuten vaan – enkä välttämättä aina edes osta mitään! Vaatekaupoissa taas tulee reissuissa käytyä todella harvoin. Outoa(ko?)!

3 x paras paikka, jossa olen käynyt

Islanti. Maa, johon matkustaisin milloin tahansa uudestaan ja jonne muuttamista harkitsin myös pitkään. Elämä kuitenkin yllätti, ja nyt voin haaveilla pelkistä lomamatkoista. Islannissa tuli uitua kuumissa lähteissä, laukattua laavakentillä islanninhevosilla ja koettua elämäni ensimmäinen maanjäristys.

Norja. Maa, jonka kauneus ja rosoisuus yllättää kerta toisensa jälkeen. Harvoin haluan matkustaa samaan maahan useaan kertaan, mutta Norjaan olisin valmis lähtemään vaikka joka kuukausi uudestaan. Tuntuu, että varsinkaan Pohjois-Norjasta ei voi saada tarpeekseen, ja aina ilmestyy uusi vuori valloitettavaksi tai vuono koluttavaksi.

Kroatia. Piti oikein tsempata, etten laittanut listaan kolmattakin Pohjoismaata, haha. Kroatiasta tykkäsin kovasti, vaikka Split (jonne siis alunperin suuntasimme) ei tehnytkään kummoista vaikutusta. Sen sijaan luonto, turkoosi merivesi ja huikeat snorklausreissut luoliin hurmasivat.


3 x paikka, johon haluaisin (mutta jossa en ole vielä käynyt)

Tästä saisi hurjan pitkän listan, koska yleisesti kaikki kiinnostaa. Jos kuitenkin nyt saisin päättää, suuntaisin mieluiten joko Australiaan, jonnekin päin Afrikkaa tai Portugaliin. Juuri nyt kaipaisin lämpöä, eläinsafareita, erilaista kulttuuria ja kauniita maisemia, ja uskon että jokainen näistä kolmesta kohteesta tämän vaatimuslistan täyttäisi – kuten toki moni muukin paikka.

3 x inhokkipaikka, jossa olen käynyt

Inhokkipaikkoja on mielestäni hieman haastava listata, sillä monesti niihin (ainakin omassa listauksessa) nousee sellaisia paikkoja, joissa on sattunut ja tapahtunut jotain ikävää tai homma ei yleisesti ole pelittänyt. Olen matkustanut Puolaan ja Latviaan useamman kerran, mutta jotenkin kumpikaan näistä maista ei erityisemmin sytytä. Syynä on se, että kummassakin maassa meidät on yritetty ryöstää ja olemme muutenkin törmänneet vähintäänkin epäilyttävään meininkiin. Myöskään Turkin Alanya ei tehnyt (yllätysyllätys) vaikutusta, kuten ehkä huhtikuisista postauksista muistatte.

3 x eniten matkalla ärsyttää

Ihmiset, jotka eivät ota muita huomioon. Jokainen varmaan tunnistaa ihmistyypin, joka ei huomioi kanssaeläjiä ollenkaan? En siedä tällaisia otuksia yhtään missään, mutta erityisesti ne kismittävät aina reissussa. Esimerkiksi jossain nähtävyydellä kekkaloidaan ikuisuus eikä lainkaan mietitä, että joku muukin saattaisi ehkä haluta päästä näkemään kohteen tai kuvata sitä. Ei saisi yleistää, mutta monesti brittituristit saavat verenpaineen nousemaan käytöksellään…

Lentokoneessa penkin selkänojaa potkivat ja hakkaavat ihmiset sekä vessassa ravaajat. Jaksan aina ihmetellä, miten muutaman tunnin lennolla pitää käydä vessassa monen monta kertaa. Ja totta kai nämä vessaseikkailijat istuvat aina ikkunan vieressä, joten koko rivi saa harrastaa pakotettua taukoliikuntaa loikkiessaan pois tieltä. Myös sankarit, jotka potkivat ja hakkaavat selkänojaa aiheuttavat minulle hampaiden kiristystä! Lapset ehkä vielä jotenkin ymmärrän (mutta en heidän vanhempiaan, jos eivät puutu asiaan), mutta valitettavasti joukkoon mahtuu myös aikuisia…

Jonottaminen iholle tunkevien kanssaihmisten kanssa. Tämä alkaa yleensä jo lentokentällä ja jatkuu heti lennon laskeuduttua. Ahdas käytävä, kaikki tönivät ja tuuppivat, ihmiset tulevat iholle. Hrrrr, painajainen.

3 x matkatavara eli näitä ilman en matkusta (unohdetaan passit, rahat ym. itsestäänselvyydet)

Aurinkolasit. Näin migreenistä enemmän ja vähemmän kärsivänä olen oppinut arvostamaan aurinkolaseja. Saan liiasta auringosta helposti migreenin, mutta olen huomannut aurinkolasien estävän (tai ainakin viivyttävän) kohtausta. Viiletänkin usein ihan koti-Suomessakin aurinkolasit päässä kevättalven ensimmäisistä aurinkoisista päivistä lokakuun pimeyteen saakka!

Vastamelukuulokkeet. Tykkään kotonakin nukahtaa kuunnellen murhamysteereitä, ja sama meno jatkuu reissussa. Lisäksi on ihan kiva, että lennoilla voi blokata muun maailman ympäriltään kuulokkeiden avulla.

Pikkusakset. Ei ole tainnut olla yhtäkään reissua, joille näillä ei olisi ollut käyttöä? Aina tulee tilanteita, että joku pitää saada auki tai revennyt kynsi pitää päästä leikkaamaan. Onpa näillä joskus nyrhitty itselle jonkinlainen otsis kesken reissun, kun jollain vastaantulijalla se näytti hyvältä. Itselläni ei niinkään…

3 x turhin matkatavara

Kolmijalka. Aina kotona kuvittelen, että jaksan raahata kolmijalkaa kaikkialle mukana, mutta totuus on kovin usein ollut jotain muuta. Lisäksi olen hieman arka jättämään kameraani minnekään yksinään (käyttäisin kolmijalkaa lähinnä itseni tai meidän kuvaamiseen), joten vaikka jaksaisinkin raahata kolmijalkaa mukana, niin harvoinpa sitä tulee kuitenkaan käytettyä.

Vaatteet, jotka vaativat silitystä. Jos jotain kotityötä vihaan, niin silitystä. Vielä vähemmän nautin siitä reissusta. Siksipä kaiken maailman ruttuun menevät vaatehärpäkkeet ovat laukussani vain turhaan viemässä tilaa.

Hattuarmeija. Rakastan päähineitä; hattuja, pipoja ja lippiksiä, mutta olen kuitenkin todella huono käyttämään niitä. Saatan kotona suunnitella ottavani kivoja kuvia lierihattu päässä tai pipo silmillä, mutta harvoin jaksan kohteessa kuitenkaan vetää mitään päähäni. Niinpä minulla saattaa olla matkalaukussa useampikin päähine viemässä ihan turhaan tilaa..

3 x ihanimmat kokemukset matkalla

Paikallisten mummojen luona asuminen Splitissä ja Dubrovnikissa. Tätä muistelen edelleen lämmöllä! Matkustimme Kroatiaan pahimpana sesonkiaikana, emmekä olleet varanneet majoitusta etukäteen. Ensimmäisen päivän yritimme löytää majoitusta, mutta kaikkialla myytiin eioota. Olin jo varma, että vietämme viikon rannalla nukkuen, mutta kuinka ollakaan, törmäsimme paikalliseen mummoon, joka oli halukas majoittamaan meidät, kunhan koirat eivät olisi ongelma. Ja noh, jos tunnette yhtään meikäläistä, niin minähän elän ja hengitän koiria, joten mahdollisimman korrektein riemunkiljauksin lähdettiin mummon matkaan (tämä on taas hyvä esimerkki huolettomuudesta ja sinisilmäisyydestä). Mummo oli ihana, koirat vielä ihanampia. Myöhemmin, kun halusimme jatkaa matkaa Dubrovnikiin, mummo vinkkasi meille ystävästään, jonka luokse pääsimme majoittumaan. Samainen mummo kertoi meille myös salareitistä Dubrovnikin linnan muurille ja ”pakotti” meidät maistelemaan kaikkia paikallisia herkkuja.

Eroaminen Kööpenhaminassa. Jos ihmettelet, miten ihmeessä ero voi löytyä ihanimpien kokemusten listalta, kannattaa lukea aiemmin kirjoittamani ”Kööpenhaminassa jopa eroaminen on kauniimpaa” -postaus. Oli ihanaa, että vihdoin sain tehtyä isoja ja ehdottoman oikeita päätöksiä monen kuukauden jahkaamisen jälkeen. Ja vielä ihanampaa oli se, että reissun jälkeen, oman asunnon myötä, aloin vihdoin löytää sitä kauan kadoksissa ollutta minääni.

Baltian roadtrip. Tämä oli ensimmäinen pidempi autolla tehty reissu ulkomaille. Matkalla sattui ja tapahtui – ja välillä jopa pelotti, mutta kaikesta selvittiin. Kotiin tultiin satasia köyhempänä, mutta monta kokemusta rikkaampana! Ennen tätä reissua en myöskään ollut varma, olisiko automatkailu mun juttu, mutta niin vain innostuin!

Olisi hauska herättää haaste uudestaan henkiin muissakin matkablogeissa! Tai jos olette mahdollisesti osallistuneet tähän jo aikaisemmin, niin olisi mielenkiintoista päästä lukemaan teidän ”kolmosianne”!

erikoispostaus Norja retkeily telttailu

Aloittelijan virheet – näin mokasin Norjassa

15.8.2022

Ensimmäinen vaellusreissu Norjaan pari vuotta sitten oli yksi ikimuistoisimmista matkoista. Maisemat veivät mennessään, ja menetin sydämeni Norjalle täysin. Vaikka matka olikin pääsääntöisesti vallan onnistunut, mahtui siihen myös muutamia (tai ”muutamia”) kommelluksia, jotka ainakin näin jälkeenpäin saavat hymyn huulille. Sellaisia aloittelijan mokia, jotka olisi voinut välttää hieman paremmalla suunnittelulla ja ylipäätään perehtymällä asiaan.

Mutta toisaalta, mitä voi olettaa, kun lähdin matkaan kaverin (nyk. ystävän) kanssa, jonka oli nähnyt vain pari kertaa aiemmin, ja reissu ylipäätään keksittiin hieman lennosta. Heitin puoliksi vitsillä, että pitäisikö lähteä Norjaan, ja ystäväni innostui. Alle viikko, ja olimme jo matkalla kohti pohjoista.

Olen kirjoittanut reissusta monta ylistyspostausta, mutta nyt on aika suunnata virheisiin, tai ainakin osaan niistä, joita matkan aikana tuli tehtyä. Ehkäpä joku saa tästä vinkkejä omaan reissuunsa – tai edes mielenkiintoista luettavaa kahvitauolle.

Timberlandeilla Norjaan

Tästä saan kuulla varmasti aina… Olen siis aina ollut hieman laiska kenkien ostelija: olen kokenut homman haasteelliseksi, sillä tarvitsisin aina leveälestiset jalkineet. Mielestäni ne näyttävät usein todella rumilta, joten olen survonut jalkojani vuosien saatossa ties miten epämukaviin monoihin. Olen myös vaellellut vuodesta toiseen Etelä-Suomen luontopoluilla lähinnä lenkkareissa (jotka olen saanut vihdoin venytettyä omiin lattajalkoihini sopiviksi!). Ja mikäli lumi on joskus talvella päässyt yllättämään, olen tempaissut jalkaani Timberlandin kanootit, joissa jopa oma leveä jalkani mahtuu pyörimään lähes ympyrää.

Mietin ihan oikeasti hetken, pitäisikö Norjan reissua varten panostaa ja ostaa kunnon vaelluskengät, mutta homma jäi ajatuksen tasolle, sillä en ehtinyt käymään yhdessäkään kaupassa, eikä mikään nettitilaus olisi ehtinyt niin lyhyessä ajassa perille. Niinpä lähdin Norjaan mukanani Timberlandit (sekä saappaat ja lenkkarit) ja kaduin päätöstäni ensihetkestä lähtien. Kengät olivat todella liukkaat ja epäluotettavat, eivätkä juuri tukeneet nilkkaa. Jouduin myös jättämään nauhat todella löysälle, jos halusin pitää kengissä villasukkia tai muita paksumpia sukkia (mikä tietenkin vähensi nilkan tukea entisestään). Eli vinkki vitonen kaikille Norjaan matkaaville: älä pakkaa Timberlandeja rinkkaan!

”Mutta kun etelässä paistaa aurinko”

Lähtiessämme matkaan, Etelä-Suomessa oli älyttömät helteet. Muistan, miten vaikealta tuntui sulloa rinkkaan villapaitoja. Koska niitähän piti olla, sillä haaveilin samanlaisista kuvista, joihin olin törmännyt Instagramissa (jep, prioriteetit kunnossa). Kyllähän minä tiesin, että Norjassa on kylmä ja ylipäätään sää saattaa vaihdella lyhyessäkin ajassa todella paljon. Mutta jotenkin sitä silti ajatteli, että juuri meidän reissullamme aurinko paistaa, eikä taivaalla näy pilvenhattaraakaan.

Kilpisjärven korkeudella olin jo aivan jäässä. Autosta noustessa meinasi tulla itku, sillä t-paita ja juoksuhousut eivät viiltävän kylmässä tuulessa paljoa lämmittäneet. Oli pakko löytää jostain lisää päällepantavaa, mutta kuten arvata saattaa, Kilpisjärveltä ei retkiliikkeitä tai Prismoja löytynyt. Pysähdyimme kuitenkin hieman ennen rajaa eräälle huoltoasemalle, jonka myymälästä löytyi jonkinlainen turistinurkkaus. Sieltä löytyi kuksia, Lappi-aiheista krääsää sekä turistihuppareita. Valinnanvaraa ei juuri ollut, mutta koska tilanne oli mitä oli, huppari oli pakko ostaa. Huppari haisi mukavasti homeelle, ja sain järkyttävän allergisen reaktion punaisine läiskineen ja kuumotuksineen kaulaan ja käsiin ennen kuin pääsimme Norjan puolelle… Loppujen lopuksi huiputin huppari päällä useamman nyppylän – mutta olin tarkka, ettei yhdessäkään kuvassa näkynyt turrehupparia ainakaan edestäpäin.

Täyteen ahdettu rinkka, eikä yhtään treeniä etukäteen

Jos mokasin kenkien ja vaatteiden kanssa, niin rinkka se vasta farssi olikin. Olin täydellinen irvikuva retkeilijästä, joka tunkee rinkkansa ihan liian täyteen kaikkea turhaa, eikä lopulta jaksa kantaa kokoonpanoa paria sataa metriä kauemmas. Minulle kävi juuri noin. Tungin rinkkaan sen kummempia miettimättä vähän kaikkea: villapaitoja, jotka näyttävät kivoilta kuvissa, pari ylimääräistä pipoa (koska eihän nyt jollain niin pienellä ja kevyellä voi olla merkitystä) ja ihan liian monta t-paitaa.

Olin kyllä tehnyt jonkinlaisen listan siitä, mitä Norjan reissulle kannattaa pakata mukaan, mutta koska rinkkaan jäi ylimääräistä tilaa, päätin täyttää sen turhakkeilla. Lopulta oltiinkin tilanteessa, jossa rinkkaa sai käsitellä melko kovakouraisesti ennen kuin sen sai kiinni. Joku olisi tässä kohtaa ehkä jättänyt osan tavaroista kotiin, mutta minä en… En myöskään punninnut rinkkaa missään vaiheessa, vaan heitin (tai lähinnä kampesin) sen suoraan auton takakonttiin. Voin kertoa, että Norjassa odotti aikamoinen ylläri, kun olisi pitänyt lähteä tallustamaan rinkka selässä ylämäkeen. Hommasta ei tullut mitään. Tässä kohtaa mietin, olisiko pakkaamisen lisäksi kannattanut treenata myös rinkan kanssa vaeltamista edes kerran ennen reissua…

Loppumatkan suosimmekin majoituksia, joissa auton pystyi jättämään lähistölle. Jälkikäteen mietittynä harmittaa, sillä olisi ollut kiva vaeltaa jonnekin hieman pidemmälle telttailemaan. Ehkä ensi kerralla sitä on tässä(kin) asiassa viisaampi? Jos osaisin edes pakata niin, että ruuat saa mahdutettua rinkkaan. Nythän ne kulkivat erillisissä kestokasseissa (voi kyllä!) auton takakontissa koko reissun ajan!

Ei karttaa, ei kompassia – eikä minkäänlaista suunnistustaitoa

Kun kerroin vanhemmilleni suuntaavani parin päivän päästä Norjaan, isäni kysyi heti, millä tolalla suunnistus- ja kartanlukutaitoni olivat. Isä on siis kunnon eräjorma ja katselee usein melko huvittuneena vierestä, kun yritän leikkiä true retkeilijää. Totta puhuen en ollut miettinyt moisia juttuja lainkaan, sillä naiivisti ajattelin Google Mapsin pelastavan minut tilanteesta kuin tilanteesta.

Pari ensimmäistä huiputusta menikin ihan mukavasti, sillä reitit oli tallattu niin hyvin, ettei niiltä yksinkertaisesti voinut eksyä. Kuitenkin noin puolivälissä matkaa lähdimme huiputtamaan ei-niin-suosittua nyppylää, jonne ei mennytkään kovin selkeästi tallattua polkua. Emme kertaakaan myöskään törmänneet opasteisiin, joten olimme melko omillamme. Löysimme huipulle melko kivuttomasti, mutta ongelmat alkoivat paluumatkalla. Puhelimissa ei ollut kenttää, eikä meillä ollut hajuakaan, mistä olimme tulleet tai minne meidän pitäisin suunnata. Eksyimme – ja vieläpä melko pahasti. Kahlasimme suossa, pyörimme jyrkkää mäkeä alas (ja soitimme puhelimen uumenista löytyvää Ricky Martinia pelottaaksemme verenhimoiset pedot kintereiltämme). Silloin ei naurattanut, sillä näimme jo otsikot kahdesta typerästä suomalaisturistista, jotka löydettiin Norjan vuonoilta kylmän kangistamina, mutta näin jälkeenpäin hommalle osaa jo nauraa. Ennen seuraavaa Norjan reissua olenkin luvannut itselleni ottaa maastokartat ja kompassitouhut haltuun.

Siinäpä aikamoinen läjä mokia yhteen reissuun. Nyt olisikin hauska kuulla, minkälaisia kömmähdyksiä teidän matkoihinne on mahtunut? Entä kuulostiko yksikään meikäläisen mokista (edes kaukaisesti) tutulta tai samaistuttavalta?

erikoispostaus Matkustaminen

Varovaisia matkahaaveita ensi vuodelle

26.12.2021

Kuva: Adobe Stock

Olen useamman kerran kuluvan kuukauden aikana saanut itseni kiinni haaveilemasta reissuista jonnekin kauemmas – ulkomaille asti. Tämä on ehkä hieman uutta, sillä korona on pitänyt huolen siitä, että matkailu on tapahtunut Suomen rajojen sisäpuolella. Nyt olen kuitenkin päässyt lukemaan monen matkabloggaajakollegan kirjoituksista ympäri maailmaa, joten olen itsekin alkanut suunnata katsetta varovaisesti ulkomaille. Miltä ensi vuoden matkasuunnitelmat tai oikeastaan matkahaaveet tällä hetkellä näyttävät?

1. Makedonia

Sattumaa tai ei, mutta olen nyt törmännyt useamman kerran Makedoniaa (tark. Skopjea) koskeviin blogipostauksiin. Ehkä kaikki se hämmennys, mitä kaupunki tuntuu vierailijoissa aiheuttaneen jollain tapaa kiehtoo minua. Lisäksi lennot Turusta ovat pelkkää plussaa! Olisi hauska päästä näkemään, millaisia fiiliksiä ja hämmennystä kaupunki aiheuttaa. Haaveilen samalla reissulla pääseväni myös Matka-kanjoniin melomaan, nousemaan Vodno-vuorelle ihailemaan näköaloja ja Millenium-ristiä sekä käyskentelemään Ohridjärven rantaan.

2. Portugali

Portugaliin piti matkata jo vuonna 2020, mutta matkan peruuntumisen syytä tuskin tarvitsee erikseen edes sanoa? Olin tässä koronakaaoksessa ehtinyt jo unohtaa koko maan, mutta päädyimme eräänä iltana katsomaan Avara luontoa, jossa aiheena oli Portugali. Huokailimme sohvalla kilpaa ja hoimme koko ajan toisillemme, että tuonne on pakko päästä. Luonto näyttäytyi ohjelmassa ihanan monipuolisena (ja pakko näin heppatyttönä sanoa, että viimeistään siinä vaiheessa, kun ruudulle tärähti villihevoslauma, niin meikäläinen oli myyty).

3. Norja

Maa, joka tuskin erityisemmin esittelyjä tai perusteluja kaipaa? Norjassa tuli käytyä viime vuonna, ja maa vei minut täysin mukanaan. Jos kaikki menee hyvin ja suunnitellusti, tarkoituksena olisi lähteä Norjaan samoilemaan ja huiputtamaan vuoria loppukesästä tai alkusyksystä. En malta odottaa, että pääsen näyttämään maan miehelleni, joka ei ole Norjassa vielä koskaan käynyt!

4. Viro

Maan päätyminen tälle listalle saattaa johtua siitä, että elättelin toiveita sen suhteen, että ehtisin Tallinnan joulutorille ennen jouluaattoa… En ehtinyt, mutta ehkäpä ensi jouluna? Muuten Viro alkaa olla maana jo melko hyvin koluttu, mutta itäosassa on vielä kohteita, joissa haluaisin päästä käymään. Lisäksi haluaisin päästä päivittämään muutamia vanhoja kuvia Viron reissuilta.

5. Kotimaan kohteet: Ruka & Ahvenanmaa

Ahvenanmaalla piti käydä jo kesällä, mutta jotenkin alkoi ahdistaa se some-hypetyksen määrä. Päätimme lykätä reissua syksymmälle, mutta niin siinä taas kävi, että syksyn työkiireet veivät mennessään, emmekä koskaan päässeet Ahvenanmaalle asti. Ajattelin ensin, että reissumme Ahvenanmaalle ajoittuisi ehdottomasti keväälle tai kesälle, mutta olen alkanut hiljalleen lämmetä myös talviseikkailulle – se kun on Ahvenanmaalla vielä kokematta. Rukalle taas olisi tarkoitus suunnata heti alkuvuodesta, ja tämä onkin listan ainoa melko varmasti toteutuva reissu. Ainakin mökki on jo varattu ja maksettu, joten toivoa sopii, että pääsemme pelipaikalle asti!

Miltäs teidän matkahaaveet tai -suunnitelmat ensi vuodelle näyttävät?

erikoispostaus Uusimaa

Katoaako Kytäjän kartanon kirous koskaan?

31.10.2021

Hyvinkään lähellä sijaitsevan Kytäjän kartanon historia on täynnä toinen toistaan kamalampia tragedioita. Kylmäveriset murhat ja epäonniset sattumat ovat seuranneet ihmisiä läpi sukupolvien ja varjostaneet kartanon historiaa vuosisatojen ajan. Synkkä menneisyys onkin saanut monet puhumaan kirouksesta, joka tuntuu yhä lepäävän kartanon yllä.

Vaikka Kytäjän kartanon historia ulottuukin 1500-luvulle (, jolloin valtaa piti Tottien suku), kartanon kulta-aika ajoittuu vasta 1800-luvulle, joka oli Linderin aikakautta. Kytäjästä muodostui tällöin Suomen suurin yksityinen tila, jolla oli oma raha, meijeri, kauppa, koulu, sähkölaitos, viinitehdas ja jopa junarata. Kaiken pahan alkupisteeksi voidaan katsoa vuosi 1865. Tällöin kartanon isännän Constantin Linderin, Marie-vaimon salainen rakastaja Henrik Borgström hyppäsi alas toisen kerroksen parvekkeelta, sillä hän pelästyi jääneensä kiinni isännälle. Henrik loukkasi itsensä pahoin hypyssä, mutta onnistui kuitenkin ratsastamaan karkuun. Lopulta mies kuoli saamiinsa vammoihin. Viisi vuotta tapauksen jälkeen Marie teki itsemurhan. Marien ja Constantinin poika peri lopulta tilan itselleen, mutta päätyi hänkin tekemään itsemurhan vuonna 1921.

Linderin suvun jälkeen Kytäjän omistajaksi siirtyi Leopold Lerche, joka isännöi kartanoa kuolemaansa saakka, vuoteen 1927. Seuraava omistajaksi siirtyivät Vähäkalliot (1928-79). Kartanon isäntä Väinö Vähäkallio oli ammatiltaan arkkitehti, ja hän uudisti tilan päärakennuksen ja suunnitteli kylälle kirkon.

Jos Linderin aikakausi oli ollut epäonninen, Vähäkallioiden aika oli suorastaan traaginen. Väinö ja Astrid Vähäkallion kaikki kolme lasta kuolivat varsin nuorina: Ensin heidän Aarne-poikansa kuoli vain 12-vuotiaana Kai-veljensä vahingonlaukaukseen hillerimetsällä. Kai itse menehtyi vuonna 1940 Talvisodassa. Samana päivänä syntyi hänen poikansa, joka ristittiin Kai Kustaaksi. Tästä neljä vuotta myöhemmin (1944) Vähäkallioiden ainoa elossa oleva lapsi, Eva-tytär, kuoli synnytyksen jälkeiseen verenvuotoon 29-vuotiaana. Lopulta myös perheen isä Väinö kuoli ärhäkkään syöpään vuonna 1959.

Helatorstain kolmoismurha

Väinön kuoleman jälkeen kartano siirtyi hänen 19-vuotiaalle pojanpojalleen Kai Kustaalle. Kaita kuvailtiin äkkipikaiseksi ja vainoharhaiseksi, ja kaikki kärjistyi vuonna 1972 helatorstai-iltana, jolloin kolme nuorta leiriytyi kartanon läheisille maille. Ilmeisesti leirinuotion savu raivostutti Kain, joka lähti marssimaan nuorten luo revolveri mukanaan. Päästyään paikalle, hän kurkisti teltan sisälle, jossa pojat (Kai Hyväkkä, Esa Hyväkkä ja Veijo Häkkinen) nukkuivat, ja ampui jokaista kerran päähän. Teon jälkeen Kai palasi takaisin kartanolleen, puhdisti aseen ja laittoin sen kaappiin.

Vaikka kartanon työntekijät arvasivat heti, kuka tekojen takana oli, Kain jäljille päästiin vasta myöhemmin, ja vasta lähes kuukauden kestäneiden tutkimusten jälkeen KRP pidätti Kain. Kai tuomittiin 12 vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta ensikertalaisena hän istui vain kuusi vuotta (1972-78). On arveltu, että lyhyt tuomio saattoi selittyä taloudellisilla seikoilla, olihan Kytäjän kartano yksi alueen merkittävimmistä työllistäjistä…

Kain on kerrottu katuneen tekojaan ja yrittäneen sovitella niitä. Hän muun muassa maksoi poikien kaikki hautajaiskulut ja osti poikien äideille asunto-osakkeet. Mikään ei kuitenkaan saanut tekoja tekemättömiksi. Noin vuosi vapautumisensa jälkeen Kai riiteli vaimonsa kanssa raivokkaasti Kytäjän kartanolla. Kesken riidan miehen kerrotaan huutaneen ”Minun kanssa ei enää kenenkään tarvitse riidellä”, ja marssineen tämän jälkeen konttorihuoneeseen, jossa hän ampui itsensä.

Rälläyksestä konkurssiin

Kai Kustaalta kartano periytyi hänen pojilleen, jotka koettivat jatkaa tilanpitoa huonolla menestyksellä. Kyläläisten keskuudessa puhutaan vieläkin siitä, miten suuri perintö sekoitti nuorten poikien päät ja teki heistä ylimielisiä. Osaamattomissa käsissä omaisuus oli pian hassattu ja velkaantuminen väistämätöntä…

Pojat eivät kuitenkaan olleet ainoita, joilla oli ongelmia rahankäytön suhteen. Kain entinen vaimo ja tämän uusi puoliso nimittäin laittoivat näppinsä peliin, ja sotkeutuivat ahneuksissaan perikunnan rahoihin. Vuonna 1985 pariskunta saikin syytteet poikien rahojen kavaltamisesta, ja entinen vaimo sai vielä 10 kuukauden vankeustuomionkin.

Viimeinen naula arkkuun oli, kun Kytäjän kartano ajautui konkurssiin vuonna 1994. Tällöin autokauppias Yrjö Laakkonen osti sen pakkohuutokaupassa.

Muita surullisia ihmiskohtaloita

Jos edellä mainitut kuolemat eivät vielä saaneet vakuuttuneiksi siitä, että Kytäjän kartano on kirottu, niin entäs sitten nämä surulliset ihmiskohtalot? Kuinka monta kuolemaa voidaan laittaa epäonnen piikkiin?

  • 1960-luku, kesätyöntekijän kuolema: kesätyöntekijänä Kytäjällä ollut poika tippui heinätöiden yhteydessä aisalta ja jäi peräkärryn pyörien alle.
  • 1956, neljän lapsen hengen vaatinut tulipalo: kartanon asuintalon tulipalossa menehtyi neljä lasta. Talon isäntää epäiltiin palon sytyttäjäksi, mutta asiaa ei koskaan saatu selvitettyä.
  • 1972 mökkisurma: 19-vuotias poika surmasi isänsä pienoiskiväärillä kartanon mökissä. Sekä isä että poika tekivät metsätöitä kartanon mailla. Samana vuonna tapahtui myös telttailijoiden kolmoismurha…
  • 1985, opettajan itsemurha: Mauri Vaakanainen ampui itsensä koulurakennuksen vessassa.
  • 2003, mustasukkaisuusmurha: Kytäjällä eläintenhoitajina toimineen pariskunnan mies murhasi entisen kumppaninsa henkilökunnan asuntolassa ampumalla tätä kahdesti päähän. Poliisin mukaan teko oli suunniteltu ja täytti siten murhan kriteerit.
  • Lisäksi: liikkuu myös tarinoita, joiden mukaan Kytäjäällä työskennellyt työnjohtaja olisi hirttäytynyt työpaikalleen.

Kytäjän kartano on vastakohtien paikka. Toisaalta paikassa on yhä nähtävissä entisajan loistoa, ja on helppo kuvitella paikkaan entisaikojen yltäkylläisyys ja mahtavuus. Toisaalta kaikkialla kuitenkin tuntuu leijuvan katkeruus ja surumielisyys – ehkä jopa pahuus. Tuntuu, että tilan rakennuksilla, puilla ja patsailla olisi vuosisatojen synkkä taakka harteillaan.

Vilunväreitä nostattavaa tunnelmaa ei muuten yhtään keventänyt se, että yhtäkkiä, aivan tyhjästä, auton takakontissa oleva koiramme sai järkyttävän ulvontakohtauksen, joka lakkasi vasta, kun poistuimme alueelta…

Mitä luulet, mahtaako Kytäjän kartanon kirous koskaan kadota?