Suomen suurin matkablogiyhteisö
All Posts By

EVELIINA / REISSUKUUME

Turkki vinkit

Turkkilainen sauna eli hamam – mitä ja miten?

28.4.2022

Turkissa ei voi olla törmäämättä perinteiseen turkkilaiseen kylpylään eli hamamiin, jolla on pitkät historialliset perinteet keskiajalta saakka. Kylpylät olivat suosittuja jo ottomaanien valtakauden aikaan (1299–1923) ja niitä perustettiin nopealla tahdilla sekä hygieenisistä että sosiaalisista syistä. Kylpylät olivat suosittuja tapaamispaikkoja erityisesti naisten keskuudessa, sillä aikoinaan heidän elämänsä rajoittui pitkälti oman kodin seinien sisäpuolelle. Vielä nykyäänkin hamam tarjoaa peseytymisen ja rentoutumisen lisäksi kurkistusreiän turkkilaiseen historialliseen arkkitehtuuriin ja Turkin vanhaan kulttuuriperinteeseen.

Aiemmin hamamia käytettiin lähinnä juoksevan veden puutteen vuoksi, mutta nykyäänkin turkkilaiset käyvät säännöllisesti siellä rentouttamassa kehoaan ja mieltään – eikä pesusta usein joudu maksamaan kovinkaan paljoa. Mitä taas tulee meihin suomalaisiin, pesukokemus saattaa aluksi tuntua oudolta ja tunkeilevalta – ehkä jopa nololta. Hermoilu on kuitenkin useimmiten ihan turhaa, sillä parhaimmillaan hamam on todella rentouttava ja miellyttävä kokemus.

Turkkilaisen saunan historiaa

  • Turkin vahva kylpyläkulttuuri linkittyy vahvasti islamiin ja se kuuluu täydentävänä osana moskeijoihin. Uskontoon liittyvät peseytymiset hoidetaan hamamissa, eikä muslimi voi mennä rukoilemaan moskeijaan ellei ole peseytynyt sitä ennen kunnolla. Aikojen alussa profeetta Muhammed epäröi suositella tällaisia ”hikoilulaitoksia” Koraanissa, sillä hän ajatteli arabien vanhan tavan eli kylmässä vedessä peseytymisen, olevan parempi ja terveellisempi. Profeetta joutui kuitenkin pyörtämään päätöksensä, koska tuli vakuuttuneeksi siitä, että hikoilukylvyt lisäsivät hedelmällisyyttä.
  • Sana hamma merkitsee arabiksi kuumentaa. Heprean kielellä haman tarkoittaa olla lämmintä. Islamin hamman on saanut alkunsa jo 300-600 lukujen syyrialaisista termeistä, kylpylöistä.
  • Turkkilaiset valloittivat Konstantinopolin vuonna 1453, jolloin siellä oli 153 kylpylää ja 8 suurta termiä. Islaminuskoiset turkkilaiset olivat tutustuneet kreikkalaiseen hikoilusaunaan ja roomalaisiin kylpylöihin jo satoja vuosia. Vähitellen syntyi kaksi erilaista hamam-tyyppiä: kaplica ja ilica. Näistä ilica esiintyy kuumien lähteiden yhteydessä, joissa kuumimman huoneen (harara) keskellä on kuumavesiallas. Kaplicassa huoneen keskellä taas on hikoilukoroke.
  • Myös hieronta on kuulunut turkkilaiseen saunaan tärkeänä osana kylpemistä. Hararan keskellä on kahdeksankulmainen marmorikoroke, jonka päällä kylpijä pestään. Koroketta sanotaan napakiveksi, koska sen päällä kylpijä paljastaa pesijälleen napansa. Seinustoilla on usein myös pienempiä kammiota, joissa kylpijät voivat pestä itsensä yksityisesti.
  • Ensimmäiset hamamit nousivat aavikoille kaupunkien ulkopuolelle. Hamamit olivat avoinna kaikille säädystä katsomatta, sillä kylpylämaksu maksettiin varallisuuden ja omantunnon mukaan.

Miten hamamiin tulee varustautua?

  • Kylpyläkäyntiin ei välttämättä tarvitse varustautua mitenkään erityisemmin, sillä hamamista saa yleensä kaiken tarvittavan. Halutessaan mukaan voi pakata kylpyläolosuhteisiin sopivat kengät, kuten varvassandaalit. Usein kylpylässä on tarjolla kenkiä, mutta kokovalikoima ei välttämättä ole kovinkaan laaja, joten varsinkin isompijalkaisen kannattaa napata omat kengät mukaan. Kylpylöissä ei ole tapana liikkua paljain jaloin.
  • Hamamissa käymistä suositellaan usein heti loman alkuun: kuorittu iho toimii hyvänä pohjana rusketusta varten. Hamamin jälkeen on tärkeää suojautua aurinkorasvalla, koska kuorittu iho on arka auringolle.
  • Naiset ja miehet kylpevät perinteisissä hamamissa erillisissä tiloissa, mutta varsinkin turistikohteissa on ns. unisex-hamameja, joissa kaikki ovat samassa tilassa – ja usein alasti. Jos alastomuus tuntuu kiusalliselta, miesten kannattaa ottaa mukaan uimahousut ja naisten taas bikinit tai alushousut. Kokovartalouimapukua ei kannata ottaa, sillä sen joutuu kuitenkin riisumaan pois pesun alettua.
  • Arvotavarat, kuten puhelimet ja lompakot kannattaa jättää hotellille. Hamameissa saattaa olla lukolliset tai koodilla varustetut lokerot, mutta niiden turvallisuus on vähän niin ja näin. Pukeutumistilat vaihtelevat kylpylöissä omista pienistä pukuhuoneista lokeroihin, ja useimmissa pukuhuoneissa on myös valvontakamerat, mikä luo hommaan oman jännityksensä.
  • Kannattaa muistaa juoda – sekä ennen että jälkeen hamamin.
  • Kylpylöissä puhutaan usein vain turkkia, mutta yleensä kommunikaatio toimii hyvin esimerkiksi eleiden avulla. Turistikohteissa pärjää loistavasti myös englannilla, ja yllättävän monessa paikassa puhutaan myös saksaa.

Mitä hamamissa tapahtuu?

  • Vierailu hamamissa kestää yleensä noin 2-3 tuntia.
  • Heti hamamiin saavuttua tulee päättää, minkälaisen paketin haluaa ostaa. Vaikka olisit maksanut jo etukäteen, kannattaa varautua, että sinulle koetetaan sinnikkäästi tarjota myös lisäpalveluja. Noin 20 euron perusmaksulla saa yleensä höyrysaunan, kuorinnan ja pesun, mutta tarjolla on niiden lisäksi erilaisia hierontoja ja kasvonaamioita. Pakettien hinnat ovat usein selkeästi esillä, mutta (kuten tapoihin kuuluu) tinkaaminen kannattaa aina.
  • Yleensä hamamissa on yksi viileä huone (maslak), lämmin huone (tepidarium) ja kuuma huone (harara). Näiden lisäksi voi olla pukeutumishuone, pesuhuone, pikkuisia pesusyvennyksiä sekä kuuma- tai poreallas. Perinteisessä hamamissa ei ole kiuasta, vaan lämmitys tapahtuu lattioissa ja seinissä kulkevien kanavien avulla. Hamam lämmitetään putkijärjestelmän kautta joko puilla tai hiilillä. Joissain maissa niitä lämmitetään jopa lehmän tai kamelin lannalla tai oljilla. Kuitenkin useissa turistikohteissa on ihan tavallinen suomalainen sauna – johon tosin ei heitetä vettä.
  • Hamamissa jokaisella on oma pesijä, joka pitää vieraasta huolta alusta loppuun. Monet pesijöistä puhuvat (ainakin välttävää) englantia ja vaikka eivät puhuisikaan, ohjeet tulevat kyllä selviksi elekielelläkin. Kielimuuria ei siis tarvitse pelätä.
  • Kaikki alkaa saunasta. Kun kylpijä saa hien pintaan ja ihohuokoset auki, pesijä tulee hakemaan joko suoraan pesutilaan tai sitten sinne mennään höyryhuoneen kautta. Höyryhuonetta seuraa pesijän tarjoama läpikotainen saippuointi ja ihon kuorinta, joka tehdään kuorintakintaalla. Herkkäihoisten kannattaa varoittaa pesijää jo etukäteen, sillä ensikertalaiselle käsittely voi tuntua liian rajulta. Lisäksi lian määrä, jota ihosta irtoaa, saattaa ensimmäisellä kerralla järkyttää. Suuri osa liasta on kuitenkin kuollutta ihosolukkoa, joten häpeilyyn ei ole syytä.  Huuhteluvaiheessa vuorotellaan kuuman ja kylmän veden välillä.
  • Puhdistuksen ja kuorinnan jälkeen vilvoitellaan usein hetki viileämmässä huoneessa ennen hierontaa. Hieronnalta ei kannata odottaa mitään ammattimaista nuijintaa: se on kestoltaan melko lyhyt (lyhimmillään vain noin 10 minuuttia) ja usein sekoitus erilaisia hierontamuotoja, kuten klassista hierontaa ja kosmetologisia palveluita. Hieronnan aikana voidaan kasvoille tehdä myös naamio tai jonkinlainen kuorinta.
  • Hoidon jälkeen pesijälle kuuluu jättää tippiä: yleensä noin 20 prosenttia hoidon hinnasta.

Peruskylpy vai vähän ekstraa?

  • Hamamien hinnat vaihtelevat reilusti. Edullisimmillaan kokemuksen saa noin 20 eurolla, mutta turistien suosimat tyylikkäämmät ja ylellisemmät kylpylät voivat veloittaa kattavimmista paketeistaan jopa yli 100 euroa.
  • Kannattaa tutustua hamameihin etukäteen ja lukea myös kävijöiden ajankohtaisia arvosteluja. Sekaan mahtuu monenlaista yrittäjää, eikä kaikkien paikkojen toiminta valitettavasti kestä päivänvaloa.
  • Muista jättää tippiä pesijällesi!

Alanya Turkki

Cüceler-tippukiviluola – kurkistus kääpiön kotiin

25.4.2022

Cüceler-tippukiviluola ja Sapadere-kanjoni sijaitsevat lähekkäin, vain noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä toisistaan. Luola on avattu matkailijoille vasta vuonna 2012, mutta paikallisten keskuudessa se on erikoisine tarinoineen tunnettu jo pitkään. Luolaa kutsutaan myös sateenkaariluolaksi sen värikkäiden stalaktiittimuodostelmien vuoksi. Yhdistimme vierailut kanjonissa ja tippukiviluolassa samalle päivälle, sillä olisi tuntunut oudolta seikkailla niissä erikseen.

Kuski painaa jälleen tallan lattiaan, jotta pääsemme nousemaan viimeisen nyppylän päälle. Saavumme Cüceler-tippukiviluolan parkkipaikalle, josta lähtee noin 180 metriä pitkä, kallion viertä mutkitteleva puinen kävelysilta. Odotus kutkuttaa vatsanpohjassa, kun kiiruhdamme eteenpäin sillalla. Askel on kevyt ja havupuiden tähdittämä maisema tuntuu virkistävältä vaihtelulta palmupuihin. Puiden oksilla roikkuu perhosten toukkapusseja, joita hätäisimmät luulevat hämähäkeiksi. Ennen kuin huomaammekaan, olemme jo luolan suulla.

Emme oikein tienneet, mitä odottaa, kun astelimme sisään luolaan. Yhtäkkiä edessämme kuitenkin aukeni yllättävän suuri, avoin ja valoisa tila. Jo ensi silmäykseltä pystyi sanomaan, että luola oli paljon kookkaampi kuin Damlatasin luola, jossa olimme aiemmin vierailleet. Emme kuitenkaan olleet kaksin liikkeellä, joten melko paljon saimme odotella. Harmitti, sillä luolan tutkimiseen oli varattu aikaa vain vaivaiset 20 minuuttia. Kamera lauloi, ja yritimme parhaamme mukaan rajata innokkaat turistit pois kuvista.

Noin 150 metriä pitkässä luolassa on ihanan viileää. Lämpötila pysyy vuoden ympäri noin 20 asteessa ja aivan kuten Damlataskin, myös Cüceler-luola on tunnettu terveysvaikutuksistaan. Luolailman sanotaan tekevän hyvää astmasta tai muista hengitysvaikeuksista kärsiville ihmisille. Lisäksi luolaa ympäröivä maaseutuympäristö ja vuoristonäkymät toimivat loistavina hoitokeinoina stressiin ja masennukseen. En epäile väitteitä yhtään, sillä vuoristo, lämpö ja turkkilaisten letkeä elämänasenne ovat saaneet minunkin ylikierroksilla käyneet aivoni rauhoittumaan. Pitkästä aikaa pystyn keskittymään meneillään olevaan hetkeen, enkä mieti liiaksi eteenpäin.

Teemme nopeita pistoja luolan kuuteen eri huoneeseen sitä mukaa, kun ne tyhjenevät enimmistä kävijöistä. Välillä tungemme itseämme myös pieniin koloihin, joihin ei ehkä ole tarkoitus sen kummemmin mennä. Harmiksemme emme ehdi jäädä tutkailemaan tippukivien muodostelmia tarkemmin, sillä takaraivossa jyskyttää koko ajan tieto siitä, että kohta pitäisi palata takaisin parkkipaikalle. Välillä niskaamme tippuu katosta vesipisaroita ja se saa meidät kiiruhtamaan askeleitamme entisestään.

Luolan huoneita ja nurkkia on valaistu erivärisin valoin, enkä oikein tiedä, mitä mieltä niistä olisin. Toisaalta valaistus on erittäin hyvä lisä jo ihan vaan kuvaustakin ajatellen, mutta toisaalta taas vihreät ja lilat valot sotivat luonnollisuutta ja luonnontilaisuutta vastaan. Huomaan törmääväni Turkissa jatkuvasti ristiriitaisuuksiin, ja tämä on siitä yksi esimerkki.

Viimeisessä huoneessa haisee vahvasti jokin mentholin kaltainen. Brittipariskunnan on ollut pakko polttaa sähkötupakkaa ahtaassa huoneessa, ja savu on jäänyt leijailemaan. Yksi suomalaisista yrittää antaa pariskunnalle palautetta, mutta he vain kohauttavat olkapäitään ja puhaltavat lisää savua ilmaan. Myöhemmin törmäämme vielä vauvan täyteen vaippaan, joka on hylätty erään suuaukon pieleen.

Kello kulkee armotta eteenpäin, ja meidän on aika lähteä kiiruhtamaan parkkipaikalle, jossa kuskimme jo odottaa kärsimättömänä ja tivaa, syömmekö päivällisellä kanaa vai kalaa. Kiire loppuu, kun brittien auto ei käynnisty. Kuskimme lähtee työntämään sitä, ja me istua nökötämme autossa. Kun kuski palaa, alkaa meidänkin automme temppuilla. Se ei halua pysyä käynnissä, ja sammuukin pariin kertaan ajon aikana. Kun kaikkien syke on tasaantunut ja kotimatka päässyt kunnolla vauhtiin, kuski kertoo hieman luolan historiasta välttävällä englannillaan.

Cücelerissa on piileskelty niin verottajaa kuin ilkeää veljeäkin

Luolalla on ainakin tarinoiden mukaan ollut varsin värikäs historia. Luolan virallinen nimi, Cüceler Mağarası tarkoittaa kääpiön luolaa. Yhden tarinan mukaan läheisessä kylässä olisi 1900-luvulla asunut kääpiö, jota tämän normaalikokoinen veli alituiseen kiusasi ja hakkasi. Kääpiö päätti paeta ja keksi, että lähellä sijaitseva luola voisi olla pakopaikkana sellainen, josta häntä ei ainakaan heti löydettäisi. Valitettavasti paikallinen lammaspaimen kuitenkin näki kääpiön piileskelemässä luolassa ja päätti kertoa havainnostaan pojan perheelle. Perhe haki pojan pian takaisin kotiin, mutta Kääpiön luola -nimi jäi elämään ja olemaan.

Toisen tarinan mukaan luolaa taas oltiin aikoinaan käytetty verojen kiertämiseen. Verotus on aikoinaan perustunut siihen, montako lammasta tai vuohta kukin omisti: mitä enemmän elukoita, sitä enemmän maksettavaa veroa. Niinpä, kun verontarkastajien oli määrä saapua laskemaan verotuksen suuruus, näppärät paikalliset piilottivat elukoitaan luolan uumeniin.

Iisalmi & tienoot kaupallinen yhteistyö Pohjois-Savo

Iisalmi ja tienoot -somelähettiläs 2022-2023

21.4.2022

Kaupallinen yhteistyö: Iisalmi ja tienoot

Pientä Suomi-hehkutusta tänne Turkin postausten väliin. Voin nimittäin vihdoin hihkua täälläkin, että minut on valittu seuraavaksi vuodeksi Iisalmi ja tienoot -somelähettilääksi! Olen aina ollut heittäytyjä ja niinpä kun tällainen tilaisuus tuli eteen, päätin heti, että siihen on tartuttava. Suonissani virtaa pohjoissavolaista verta isäni puolelta ja olenkin viettänyt lapsuuteni kesät Älänteen rannalla Rautavaaralla, mutta Iisalmi ja sen muut tienoot ovat kuitenkin jääneet melko vieraiksi.

Jos minun pitäisi äkkiseltään lähteä kertomaan alueesta jotain, muistaisin vain lapsuudestani keltaisen liukumäen, joka sijaitsi jossain päin Iisalmea, suuret mansikkaviljelmät sekä Eukonkannon maailmanmestaruuskisat. Tällä hetkellä en siis osaisi kertoa oikein mitään, mutta juuri siksi onkin mahtavaa, että saan tutustua alueeseen vuoden ajan: pääsen kokemaan kesähulinoita, testaamaan aktiviteetteja, fiilistelemään luonnosta kaikkina vuodenaikoina sekä nauttimaan pohjoissavolaisesta venkoilusta.

Mitä on luvassa?

Toivottavasti hurjan paljon seikkailuja ja mielenkiintoisia kohteita! Luvassa on ainakin (blogilleni tyypilliseen tapaan) paljon luontokohteita, aktiviteetteja ja retkeilyä, mutta myös majoitusvinkkejä ja tapahtumia. Oikeastaan tässä vaiheessa on vielä paljon auki, ja siksi olisikin hurjan hauska tietää, mistä te haluaisitte kuulla tai lukea.

Onko Iisalmi ja tienoot sulle tuttu? Vinkkaa lempipaikkasi! Tai kerro, mistä haluaisit lukea lisää!

Alanya Turkki

Sapaderen kanjoni – helppo retkikohde Alanyasta

18.4.2022

45 kilometrin päässä Alanyan keskustasta sijaitseva Sapaderen kanjoni on luonnonystävän ja retkeilijän ykköskohteita Alanyassa. Kanjoni on noin 800 metriä pitkä ja 400 metriä syvä veden ja jään vuosimiljoonien aikana uurtama railo, joka tarjoaa kuvankauniiden maisemien lisäksi pakopaikan porottavalta auringolta.

Lähdemme matkaan ennen yhdeksää, sillä kanjoni on kasvattanut suosiotaan ajan saatossa ja siellä saattaa olla ruuhkaa. Kuski tulee hakemaan meidät hotellilta ikivanhalla Transitilla. Auto nitisee ja natisee, epämääräisiä tahroja on siellä täällä, ja epäilen, ettei autossa ole enää ainuttakaan jousta jäljellä. Ajamme ohi banaaniviljelmien. Kuski kertoo, että turkkilaiset banaanit saavat kasvaa ulkona, mutta Chiquitan vastaavat kasvatetaan kasvihuoneissa, sillä niiden tulee olla tietyn kokoisia. ”Jos näette kaupassa pieniä banaaneja, ne ovat turkkilaisia”, opas kertoo. Tienvierustoja koristavat suuret plantaasit, mutta banaanipuut itsessään näyttävät varsin pieniltä. Ne on kuulemma vedetty alas muutamia kuukausia aiemmin, kuten oikeaoppiseen banaanin viljelyyn kuuluu. Seuraava sato on miehen mukaan valmis noin 7-8 kuukauden kuluttua.

Matka jatkuu. Ohitamme useita hienoja hotelleja, ja tuntuukin, ettei meren läheisyyteen muuta mahdukaan. Käännymme rantatieltä kohti Sapadaren kylää. Asvaltti loppuu kuin seinään ja matka jatkuu paikoin kyntöpeltomaista tietä pitkin. Pahimmat reiät pyritään kiertämään, mutta joissain kohti kuski toteaa kaasun olevan paras kaveri, ja auto saakin aikamoista kohtelua osakseen. Tiellä juoksentelevat vuoroin lapset, kanat, kissat ja koirat. Mahtuupa joukkoon yksi lehmäkin, joka on sidottu kaulasta tolppaan kiinni. Lämpötila alkaa nousta, mitä korkeammalle ja kauemmas merenrannasta ajamme.

Nousemme jyrkkää mäkeä ylöspäin. Auto tuntuu hyytyvän hetkenä minä hyvänsä. Kuski työntää jalkansa ulos ovesta ja potkii vauhtia. Jokin taika siinä on, sillä pääsemme kuin pääsemmekin mäen päälle. Yhtäkkiä edessämme keskellä tietä kököttää kilpikonna. Olen varma, että kyseessä on jonkun entinen lemmikki ja ehdin jo mielessäni kirota kaikki lemmikkinsä hylkäävät ihmiset. Kuski ehkä huomaa kiukkuni, sillä hän kiirehtii kertomaan, että täällä kilpikonniin voi törmätä käytännössä missä tahansa. Toivon, että mies pysähtyisi pelastamaan vaaravyöhykkeellä olevan otuksen, mutta sen sijaan hän polkaisee autoon enemmän vauhtia ja vain vaivoin ohittaa hitaan konnan. Jatkamme hieman liian kovalla vauhdilla jyrkkään alamäkeen, ja yhtäkkiä auto sammuu kokonaan. Vatsanpohjasta kouraisee, mutta pienen taistelun jälkeen kuski saa moottoriin eloa ja pääsemme nousemaan jälleen seuraavan mäen ylös.

Kuski vääntää musiikin kovemmalle ja pyytää meitä kaikkia nousemaan ylös ja heiluttamaan käsiämme tuulessa. Kukaan ei nouse, ja minäkin puristan auton kaiteesta entistä lujempaa. Mies sen sijaan vääntää musiikin niin kovalle kuin mahdollista ja sytyttää tupakan. Soittimesta pauhaa 80-luvun hittibiisejä, eikä mies selkeästi voi ymmärtää, miksi emme intoudu heilumaan niiden tahdissa. Yritän välttää kysyvää katsetta, ja jään sen sijaan ihailemaan havupuumetsää, joka tuntuu samaan aikaan oudolta ja todella kotoisalta. Silmä on jo tottunut sitruspuihin ja palmuihin.

Ikuisuudelta tuntuneen ajomatkan jälkeen saavumme kanjonin parkkipaikalle. Paikalla ei onneksi ole kuin muutama auto, joten toivon, että saamme olla rauhassa. Viereisen kahvilan pihassa käyskentelee kiukkuinen hanhi, joka kovaäänisesti suhisten ja siipiään räpytellen varoittaa meitä pysymään kauempana. Kahvilan takana virtaa joki, jonka vesi on niin puhdasta, että pohjaan näkee vaivatta. Haluaisin jäädä altaalle istuskelemaan, mutta mieheni kehottaa meitä jatkamaan suoraan kanjonille.

Kuljemme leveää, tiilistä tehtyä tietä pitkin eteenpäin pääsisäänkäynnille. Liput maksavat aikuiselta 15 liiraa eli vajaan euron.

Paratiisimaisen kaunis kanjoni

Korkeat vuoret kohoavat edessämme. Kanjoniin pääsee tutustumaan noin 800 metriä pitkää puista kävelysiltaa pitkin, joka kulkee kanjonin jylhien, 400 metriä korkeiden, seinämien välissä. Livahdamme kanjoniin, ja voimme heti tuntea, miten lämpötila laskee. Alkuun ilma tuntuu jopa kylmältä, mutta hetken päästä iho tottuu ja viileys tuntuukin helpottavalta helteisessä aamupäivässä. Kanjonin paratiisimainen kauneus mykistää. Pyörin ympyrää kapeahkolla sillalla, sillä haluaisin mahduttaa koko kauneuden yhteen kuvaan, siinä kuitenkaan onnistumatta. Paratiisimainen ympäristö on täynnä värejä: turkoosi vesi, vihreät kasvit, valkoiset kuohut ja jylhän harmaina nousevat kallioseinämät.

Laakson pohjalla virtaa joki, joka muodostaa matkan varrelle kaikkiaan 12 vesiputousta sekä useita upeita luonnonvesialtaita. Kirkkaan turkoosi vesi kutsuu uimaan, vaikka veden lämpötila jääkin alle viiden asteen. Kuskin mielestä meillä suomalaisilla ei pitäisi olla asian suhteen mitään ongelmaa – toista on heillä, lämpöön tottuneilla. Muutama rohkea uskaltautuu uimaan, mutta me tyydymme vain kastautumaan nopeasti. Kuski kertoo, että kanjonissa voi törmätä moniin eri lintu-, perhos- ja kasvilajeihin. Yritän bongata edes jotain, mutta ainoat eläinhavainnot jäävät kiukkuiseen hanheen, muutamaan liskoon sekä kaloihin.

Jatkamme eteenpäin ja saavumme kanjonin perälle, jossa on iso vesiputous. Paikkaan on ryhmittäytynyt turistioppaiden joukko, joka ottaa kuvia vierailijoista erillistä maksua vastaan. Haluaisin kovasti päästä itse kuvaamaan omat otokseni, mutta paikassa on ruuhkaa, kun pariskunnat ja perheet kuvauttavat itseään. Olen hieman pettynyt, sillä muuten melko rauhallinen kanjoni on hetkessä muuttunut kunnon turistirysäksi. Saan pujoteltua itseni aitiopaikalle, nappaan nopeasti pari otosta ja pyydän suomalaisparia ikuistamaan myös meidät kuvaan. On olo, että meidän pitäisi kiirehtiä pois toisten jaloista, enkä pidä tunteesta ollenkaan. Kuski yrittää lohduttaa sanomalla, ettei tätä ihmismäärää voi vielä kutsua edes ruuhkaksi. Toista on kesäkuukausina, kun sillalla mahtuu hädin tuskin kävelemään ja uimapaikat ovat täynnä ihmisiä.

Kiiruhdamme takaisin. Matkalla nappaan muutamista turistiryhmistä kuvat, kun he sitä puhelimet kädessä pyytävät. Maisemat ovat takaisin päin tullessa yhä lumoavat, mutta takaraivossa raksuttaa koko ajan pelko siitä, että kohta takaa tömistelee hurja ihmismäärä, ja koetan pitää kulkuni ripeänä. Vaikka kuinka yritämme kiiruhtaa, olemme viimeiset parkkipaikalla. Kuski on käynnistänyt auton, ja hyppäämme siihen lennosta. Penkki tuntuu polttavan kuumalta ihoa vasten. Kuski vääntää Michael Jacksonia kovemmalle ja kotimatka voi alkaa.

Helppo retkikohde Alanyasta

Sapaderen kanjoni on Alanyasta helposti saavutettava retkikohde, johon pääsee monella eri tavalla. Tarjolla on vuokra-autoja sekä yritysten tarjoamia päivän pituisia retkiä, joihin monesti sisältyy jotain muutakin, kuten ruokailu tai vierailu kanjonin lähellä sijaitsevilla luolilla. Kanjonissa ei ole aukioloaikoja, joten matkaan voi lähteä milloin tahansa. Aikaiset aamut ja myöhäiset illat lienevät paras ajankohta rauhaa rakastaville retkeilijöille, sillä mitä pidemmälle päivä eteni, sitä ruuhkaisemmaksi kanjonikin muuttui.

Reppuun kannattaa pakata pyyhe ja uimavaatteet, sillä alueella on mahdollista käydä pulahtamassa turkoosiin viileään veteen, joka on kesälläkin enimmillään noin 10-asteista. Lisäksi suosittelen juomapullon (, jos toisenkin) ostamista, sillä viimeistään siinä vaiheessa, kun viileästä kanjonista astuu takaisin paahteeseen, alkaa jano varmasti iskeä!