Suomen suurin matkablogiyhteisö
erikoispostaus Matkustaminen

Minne haluaisin matkustaa vuonna 2023?

29.11.2022

Olen jo hetken aikaa pyöritellyt mielessäni ensi vuoden matkustuskuvioita. Miettinyt, minne haluaisin matkustaa, kenen kanssa ja milloin. Pähkäillyt lomia ja raha-asioita, jotka näin yrittäjänä ovat aina omanlaisensa jännitysmomentti. Lisäksi olen kärsinyt epämääräisestä kriisistä matkustamisen suhteen. Onko ok intoilla lähinnä vain naapurimaista? Entä (matkabloggaajana) pyrkiä välttelemään lentämistä?

Tein samanlaista matkahaaveilua viime vuonna täällä blogin puolella, ja nyt on oikeastaan melko huvittavaakin lukea kirjoituksia siltä ajalta, sillä oikeastaan mikään ei mennyt suunnitellusti. Haaveilin isoon ääneen Makedoniasta, Portugalista, Virosta, Rukasta, Ahvenanmaasta ja ikisuosikistani Norjasta, mutta loppujen lopuksi rasti tuli vain Viron ja Rukan kohdalle. Makedoniaan en yrityksistä huolimatta saanut reissukaveria (en ymmärrä, miksei kukaan innostu siitä?), Portugali ei oikein istunut loma-aikoihimme ja kesän siviilielämässä tapahtuneet jättiyllätykset vaikuttivat vielä pitkälle syksyyn, joten Ahvenanmaa ja Norjakin jäivät lopulta kokonaan pois.

Missä sitten tuli käytyä? En olisi viime vuoden lopulla ikinä uskonut löytäväni itseäni Turkista. Mutta niin vain tapahtui. Samoin pääsin reissaamaan pitkästä aikaa myös Tallinnaan ja Tukholmaan. Olin todella innoissani, kun pääsin pitkästä aikaa käymään molemmissa kaupungeissa. En edes muista, milloin viimeksi olisin käynyt esimerkiksi Tukholmassa – risteilystä puhumattakaan. Muuten tuli reissattua pitkälti kotimaassa ja valloitettua kansallispuistoja: Rukan ja Oulangan kansallispuiston lisäksi uusia tuttavuuksia olivat Kolin ja Salamajärven kansallispuistot. Myös Iisalmi ja tienoot on tullut ihanan tutuksi somelähettilyyden kautta, joka jatkuu vielä ensi vuoden puolellakin.

Jos kaikki menee putkeen (kopkop), lähdemme vielä fiilistelemään joulutunnelmaa Tallinnaan sekä seikkailemaan Budapestiin. Siellä ei ole tullut aiemmin käytyä, joten odotan innolla minireissuamme uuteen kohteeseen!

Minne sitten haluaisin ensi vuonna matkustaa?

Luonnollisesti listalta löytyy jonkun verran samoja kohteita kuin tänä vuonna, sillä oikeastaan missään ei tullut käytyä. Makedonia keikkuu edelleen listalla. Olen päättänyt aloittaa pehmittelytyön heti vuodenvaihteen jälkeen, jotta parantaisin mahdollisuuksiani löytää reissukaveri Skopjeen. Hieman pelkään, että kaupunki tuottaa pettymyksen, sillä olen kehitellyt siitä tällaisen ”pakkomielteen” itselleni – mutta saa nähdä. Lukemani perusteella se on aiheuttanut monelle matkaajalle ristiriitaisia ajatuksia muutenkin. Hollanti on toinen maa, jonne olen halunnut jo useampana keväänä matkustaa jättimäisten tulppaanipeltojen perässä. Lisäksi olemme myös tehneet varovaisia suunnitelmia Pohjois-Norjasta loppukesälle. Norjan lisäksi toinen jo entuudestaan tuttu kohde (ja ikisuosikki sekin) on Islanti. Olisi ihana päästä taas pitkästä aikaa rallittelemaan laavakentille issikoiden kanssa.

Listalta löytyy myös muutama yllättäjä. Ensimmäisenä mainittakoon Marokko, jonka aladdinmaiset basaarit sekä värikkäät talot ovat alkaneet kiehtoa todella paljon. Sain jo melkein hommattua halvat lentoliput, mutta jäin kuitenkin jahkailemaan turhan pitkäksi aikaa Marrakeshin ja Agadirin välille, joten missasin tarjouksen. Hölmöä, tiedän, mutta täytyy jäädä kiltisti odottamaan seuraavia alelentoja! Toinen todellinen yllättäjä on Egypti – maa, jonne en ainakaan ihan heti olisi uskonut haikailevani. Kaverini on kuitenkin hehkuttanut paikkaa maasta taivaisiin, joten mielenkiintoni on herännyt. Toki olen lukenut myös paljon negatiivista – jopa pelottavaa, mutta niin kai se on, että (ainakin jotkut) paikat täytyy itse käydä testaamassa.

Mitä taas tulee kotimaan kohteisiin, haaveilen edelleen, että pääsisin tekemään pitkästä aikaa reissun Ahvenanmaalle joko loppukesästä tai alkusyksystä. Hassua ajatella, että aikoinaan Ahvenanmaa oli hetken toinen kotini, mutta nyt se tuntuu vieraalta. Olen tarkoituksella halunnut pitää paikasta hieman taukoa, ja nyt tuntuu, että aikaa on kulunut tarpeeksi.  Myös Rukan (tai rehellisesti Lapin) ruska houkuttelee, mutta hieman pelkään, ettei kalenterissa ole niin paljoa tilaa lomailulle kuin mitä haaveilen.

Asuntoautolla Eurooppaan?

Kaiken haaveilun ja haahuilun keskellä huomaan myös potevani jonkinlaista lento- ja ilmastokriisiä. Olisi mahtavaa, jos kaikki maailman kolkat voisi tavoittaa maanteitä pitkin, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista. Omalta haavelistaltanikin löytyy useampi kohde, jonne on pakko lentää. Kohteiden lisäksi olenkin mietiskellyt hurjan paljon myös sitä, miten haluan tulevaisuudessa matkustaa.

Asuntoautoilu tai reissupakuilu kiinnostavat edelleen kovasti. Jotenkin en pääse siitä ajatuksesta eroon, että lähtisimme keväällä (pariksi) kuukaudeksi kiertelemään autolla ympäri Eurooppaa. En tiedä miksi, mutta jollain tavalla ajattelen ensi vuoden olevan viimeinen mahdollisuus haaveen toteuttamiseen, ja ehkä juuri siksi ajatus ei jätä minua rauhaan: pystyn itse tekemään etätöitä ja mieheni työkuviot ovat kesään asti normaalista poikkeavat ja mahdollistavat täten myös vapaamman liikkumisen. Olisi rikos jättää sellainen mahdollisuus käyttämättä – eikö vaan?

Huh. Sellaista haaveiden ja epämääräisten ajatusten sekamelskaa tällä kertaa. Joko te olette uskaltaneet tehdä reissusuunnitelmia ensi vuodelle? Entä löytyykö takataskusta vinkkejä Budapestiin?

You Might Also Like

26 Comments

  • Reply Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys 29.11.2022 at 15:12

    Ehdottomasti vain tutkimaan mahdollisuutta toteuttaa tuo autoreissu, kuulostaa huikealta! Saattaa jäädä kaivelemaan, jos et tutki sen toteuttamiskelpoisuutta.

    Omat ensi vuoden matkasuunnitelmat ovat kaavailuasteella. Me ei tosin tehdä koskaan edes suunnitelmia kovin aikaisin, varauksista puhumattakaan, vaikka tiedossa on, että ollaan aina reissussa kaikki vuosiloma-ajat (jaetaan ne niin, että 1 vko talvella ja kesäloma sitten kahdessa osassa 2+2 viikkoa). Aika varmaa on kuitenkin, että vähintään yksi reissuista suuntautuu Kreikkaan. 😉

    Ihania loppuvuoden reissuja sinulle! Omasta Budapestin matkasta on jo kymmenisen vuotta, joten kovin ajantasaisia vinkkejä ei ole antaa. Opaskirjojen mainitsemat nähtävyydet tietty ovat edelleen paikoillaan, ja kaikki Budapestissä tuntui käymisen arvoiselta, ja näkemistä riittää vaikka kuinka! Linnavuori jäi erityisesti mieleen ja illallinen siellä (ravintolan nimestä ei mitään hajua) oli tunnelmallinen.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:25

      Joo, kovasti koetetaan päästä toteuttamaan autoreissu! Ja haha, suunnittelemattomuus kuulostaa niin tutulta! Mäkin aina haaveilen tietyistä kohteista etukäteen, mutta luultavasti näistäkin osa (ellei jopa kaikki) menee jossain kohtaa uusiksi 😀

      Ihanaa reissuvuotta ♥

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 3.12.2022 at 09:34

    Tuo Skpje on itselläkin vahvasti harkinnassa lyhyttä pitkää viikonloppua varten, saa nähdä toteutuuko. Riippuu myös siitä, löytyykö hyvät lennot. Muutoin tarkoituksena olisi toteuttaa pidempi reissu Pohjois-Amerikkaan. Tuo mainitsemasi Budapest on muuten todella kiva kaupunki, yksi suosikeistamme Euroopassa. Täällä jotain vinkkejä: https://www.matkallamissamilloinkin.com/eurooppa/unkari/

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:26

      Täälläkin on hyvät lennot hakusessa! Niiden hinta vaan tuntuu pompanneen ihan pilviin! Aiemmin sai muutamalla kympillä, mutta ei saa enää…

      Ja kiitos, kävin lukaisemassa teidän Budapestin vinkit!

      Ihanaa reissuvuotta teille! ♥

  • Reply Mari / Kodinvaihtaja 4.12.2022 at 17:29

    Minulla on jo ostettuna kuudet lennot (Sansibar, Barbados, Los Angeles, Munchen x 2 ja Islanti). Lisäksi Rosalaan saaristoon varattu majoitus ja sieltä päiväreissut Öröön sekä Bengtskäriin. Enää mahtuu aikatauluun mahdollinen joulureissu (toivottavasti Laos ja Vietnam) sekä mahdollinen koulutusreissu Bulgariaan. Ihan kauhistuttaa miten ”valmis” vuosi on, mutta yrittäjänä olen myynyt itseni puoleksi vuodeksi eteenpäin ja aina pitää laittaa ensin reissut (muuten niille ei ole tilaa).Skopjesta pääsidi upealle roadtripille, ystäväsi eivät ehkä ymmärrä tätä, vain matkailijat tämän tietää!!!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:27

      Oi että, oispa itselläkin noin monet lennot jo ostettuna! Ja voin niin samaistua tohon yrittäjän ”vuosikelloon” 🙂

      Ihanaa reissuvuotta! ♥

  • Reply Reissu-Jani 4.12.2022 at 18:33

    Skopje kannattaa katsoa nopeasti ja suunnalla muualle Pohjois-Makedoniassa. Olen pari yötä ollut Skopjessa eikä se ollut mikään hieno paikka. Ohrid järvi etelässä voin suositella ja Skopjesta päiväretkeä Matkan kanjoniin. Marokosta ehdottomasti Marrakesh on parempi vaihtoehto. Budapestiin vinkkinä kauppahallin 2. kerroksen ruokalat sekä upea New York Cafe – mahtava paikka, kuin elokuvaan kävelisi.

    Mulla on matkasuunnitelmia seuraavasti: tammikuussa Filippiinit, maaliskuussa Ateenaan ja toukokuussa ehkäpä Pakistaniin. Syksyllä sitten Etelä-Amerikkaan hieman pidemmäksi ajaksi.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:28

      Joo, näin olin hieman miettinytkin tuon Pohjois-Makedonian kanssa! Itseasiassa Ohrid ja Matka-kanjon on molemmat sellaisia, joissa haluaisin käydä, jos/kun Skopjeen suuntaan 🙂

      Sun matkavuosi kuulostaa jo tässä kohtaa erittäin hyvältä! Ihanaa reissuvuotta! ♥

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa 4.12.2022 at 23:38

    Näitä suunnitelmia / matkahaaveita on aina kiva tehdä ja loppuvuodesta sitten kattoa, miten niiden lopulta kävikään 😀 usein puolet on jäänyt toteuttamatta, mutta silti joitakin haaveita on aina tarttunut mukaankin ja vielä pitkin vuotta tulee uusia ideoita… 😀 mutta joo, kuten ollaan puolin jos toisin jo ajatuksia vaihdettu, niin samoja ajatuksia on! 🙂 Itekin alan vähän hellittämään siitä ajatuksesta, että ehkä sitä on kuitenkin lennettävä rohkeammin jos aikoo jossain käydä. Joskus tulee noita matkakohteita, jotka ei vaan sovi mihinkään rakoon vuoden aikana. Meillä esim on tuo Portugali, kun ollaan ”riippuvaisia” siitä milloin kummitätini on siellä itse paikalla ja milloin hänelle sopii ja sopiiko ne ajat taas meille. Niin monta kertaa on aikataulut mennyt ristiin, että siirtyy matkasuunnitelmat taas lähes vuodella eteenpäin. Muuten ei oo mitään suunniteltu vielä ensi vuodelle, ainut asia minkä tiedän on se, että lähdetään Kuusamon mökille alkuvuodesta mutta siihen ne suunnitelmat tyssääkin 😀 Ensi kesänä jotain roadtrippiä, joko pohjoismaissa tai sitten johonkin muualle. Ja Budapest on ihana, menkää nyt joulumarkkinoille ja kylpylöihin! Linnakin on tosi kiva ja Margit saari myös jännä luontokeidas keskellä kaupunkia. Itse tykkäsin vaan valtavan paljon kaupungin tunnelmasta.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:30

      Just näin! Mulla monesti vielä käy niin, ettei matkavuosi lopulta sit näyttänytkään yhtään siltä, mitä alunperin suunnitteli… 😀 Välillä mietinkin, onko näissä mun matkasuunnitelma-postauksissa yhtään mitään järkeä, mutta onpahan (ehkä) jotain viihdearvoa, jos ei muuta?

      Ja kiitos Budapestin vinkeistä, käytiin noissa kaikissa! Oli kyllä huikean hieno kaupunki kaikkine linnoineen ja mahtipontisine patsaineen! 🙂

      Ihanaa reissuvuotta teidän koko poppoolle ♥

      • Reply Elina / elinanmatkalaukussa 19.12.2022 at 22:11

        Ihan silmät ristissä niin kuin aina on täällä taas vastaillut 😀 jäi vielä sanomatta, että kuulostaa tutulta tuo miehen pehmittely matkan suhteen. Meillä mies jäisi nykyään mieluummin kotiin, kuin reissaisi koko ajan johonkin, joten täältäkin saat huhuilla matkaseuraa mukaan 😀 mut on helppo ylipuhua lähtemään 😀 ja haaveilin myös aikoinaan miehen isyysvapaalla pidemmästä (no kuukauden) irtiotosta euroopassa, mutta ei koskaan toteutunut (tai vaihtui 2 viikon lappilomaan) 😀

  • Reply Pirkko / Meriharakka 5.12.2022 at 10:54

    Noista mainitsemistasi kohteista Egyptiä olen itsekin vähän pyöritellyt, mutta vakavammin ehkä sittenkin kaukomaita, esimerkiksi Etelä-Amerikkaa. Mitenkähän muuten tuo isolla autolla (asuntoauto) liikkuminen vs. lentäminen, onkohan siinä sitten lopulta niin paljon eroa – riippuu tietysti ehkä myös siitä, että montako sillä autolla matkustaa.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:32

      Meitä olisi lähdössä useampi, joten veikkaan, että aika paljon saisi ajella, että ohittaisi lennot.

      Kivaa reissuvuotta teille! ♥

  • Reply Terhi 7.12.2022 at 23:13

    Skopje on mielenkiintoinen kaupunki, kyllä siellä kannattaa käväistä, sieltä voi kätevästi jatkaa vaikkapa Kosovoon.
    Myös asuntoautomatka kuulostaa mielenkiintoiselta, onhan sinulla tässä vielä aikaa pehmittää sitä kumppaniasi.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:33

      Joo, luulen että Skopjessa pyörittäisiin vaan hetki ja suunnattais sieltä sitten muualle 🙂 Ja joo, täällä on pehmitystyö käynnissä!

      Ihanaa reissuvuotta! ♥

  • Reply Stacy Siivonen 9.12.2022 at 13:28

    Makedonia herättää minussa lievää kiinnostusta, koska en ole aiemmin siellä ollut. Minun matkakalenterini ensi vuodelle ammottaa ihan tyhjänä. Olisi kiva ruksia yksi maa per vuosi pois kartalta, mutta rahasta se on kiinni ja maailmantilanteesta. Minun matkailukartallanihan on tällä hetkellä ”pahoja puutteita” esimerkiksi Espanja ja Turkki, mutta miksi tunkea maihin, joissa kaikki muut ovat käyneet.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:34

      Tiedän tunteen! Mä en ole vieläkään käynyt Ranskassa tai Italiassa, joissa ”koko muu maailma” tuntuu käyneen 😀 En tiedä, miksei ne koskaan tule edes mieleen, kun mietin reissuja.

      Toivottavasti pääsisit käymään Makedoniassa (tai jossain muussa itsellesi uudessa kohteessa)! Ihanaa reissuvuotta! ♥

  • Reply Stacy Siivonen 9.12.2022 at 13:28

    Makedonia herättää minussa lievää kiinnostusta, koska en ole aiemmin siellä ollut. Minun matkakalenterini ensi vuodelle ammottaa ihan tyhjänä. Olisi kiva ruksia yksi maa per vuosi pois kartalta, mutta rahasta se on kiinni ja maailmantilanteesta. Minun matkailukartallanihan on tällä hetkellä ”pahoja puutteita” esimerkiksi Espanja ja Turkki, mutta miksi tunkea maihin, joissa kaikki muut ovat käyneet.

  • Reply Hannamari Männistö-Lätti 9.12.2022 at 21:50

    Makedonia kuulostaa mielenkiintoiselta, ja olen itsekin alkanut aivan viime aikoina varovaisesti kiinnostumaan Marokosta. Asuntoautolla Eurooppaan kuulostaa huipulta ja sanoisin, että ehdottomasti kannattaa hyödyntää mahdollisuus! Itse matkustin kesällä 2014 Euroopassa asuntoautolla (Suomi, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Saksa, Ranska, Belgia, Hollanti, Tanska, Ruotsi) ja näillä näkymin uusi reissu tulossa ”heti” 10 vuoden jälkeen eli vuonna 2024, jolloin ajatuksena yhdistää Euroopan roadtrip ystävän häihin Itävallassa. 😊 Ensi vuodelle ei itsellä ole mitään matkoja vielä varattuna, mutta ainakin joku/jotkut Euroopan maista joissa en ole vielä käynyt todennäköisesti kohteena, ehkä Romania ja Bulgaria. Budapestissä kannattaa vierailla rauniobaareissa, esim. Szimpla Kert!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:37

      Kiva, että löytyy toinenkin Marokolle hiljanneen lämmennyt! 😀 Ja joo, tätä mäkin koetan täällä jankuttaa, että nyt kannattaa lähteä, kun mahdollisuus olisi!

      Mä olen aiemmin roadtrippaillut Virossa, Latviassa, Liettuassa ja Puolassa sekä Norjassa, mutta näissä oltiin perus henkilöautolla liikkeellä. Pidemmälle reissulle olisi kyllä kiva lähteä asuntoautolla 😀

      Romania kiinnostaa itseänikin kovasti! Lähdetäänkö matkabloggaajamatkalle sinne? 😀 Muutenkin sun suunnitelmat kuulostaa kivan maltillisilta. Ihanaa reissuvuotta! ♥

  • Reply Cilla Maria Travel 10.12.2022 at 10:00

    Mä voin ainakin suositella Skopjea! Se oli todellinen yllätys. En oikein edes tiedä, mikä siellä kiehtoi, mutta se oli kuitenkin tosi helppo kohde, paljon nähtävää, juurikin sitä ristiriitaisuutta ja ystävällisiä ihmisiä. Hinnat oli edulliset, mutta ruoka ei ollut mitenkään erityisen hyvää ainakaan verrattuna muuhun Balkaniin. Matkakanjonilla kannattaa myös pistäytyä.

    Haikailen itekin Marokon perään just samojen syiden takia, mutta toisaalta oon kuullut, että monelle Marrakesh on ollut hirvein paikka, missä ovat koskaan käyneet. Täytynee kovettaa hermot niiden kaupustelijoiden ja huijareiden suhteen.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:38

      Moni on kehunut Skopjea nimenomaan helppona kohteena! Ja tietenkin lennot Turusta on pelkkää plussaa! 😉 En

      Ja samaa olen lukenut Marrakeshista. Tuntuu, että joko sitä vihaa tai rakastaa – välimuotoja ei oikein taida olla.

      Ihanaa reissuvuotta! ♥

  • Reply Paula - Gone with the Gastons 11.12.2022 at 03:48

    Tuollainen Euroopan road trip olisi kyllä mahtava. Me ollaan viime vuosina tehty niin paljon road trippejä kun ne on lasten kanssa aika käteviä, että minulla alkaa olla jo ikävä sellaista totaalista kulttuurin vaihdosta. Sellaisilta lentomatkat usein tuntuu kun laskeutuu jonnekin ihan toiselle puolelle maailmaa. On jotenkin erityistä se kun aistii kaikki uudet asiat ihan lentokentältä lähtien. Minä olisin kyllä hyvin mielellään lähtenyt Makedoniaan.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:40

      Toi on kyllä aivan totta, että se tietynlainen ”minishokki”, mikä iskee uuteen maahan laskeutuessa on sellainen, ettei sitä oikein autoillessa saa 😀 Ja hei, tehdäänkö reissu Makedoniaan ensi kesänä? Pitäisi vissiin alkaa täällä blogin puolella huhuilemaan matkaseuraa, niin saattaisi reissut onnistuakin!

      Ihanaa reissuvuotta teidän perheelle! ♥

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 11.12.2022 at 09:37

    Mielenkiintoisia reissusuunnitelmia sulla ensi vuodelle. 🙂 Meillä ei ole tällä hetkellä mitään muuta suunnitteilla kuin maaliskuussa Teneriffalle ja La Gomeralle. Saadaan sähköauto todennäköisesti teltaalta alkuvuodesta, joten sillä ollaan haaveiltu vähän Euroopan road tripistä kesälomana. Muuten suunnitelmat ihan totaalisen auki. 🙂

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.12.2022 at 11:41

      Hyviltä kuulostaa teidänkin reissusuunnitelmat! Ja itseasiassa mä oon alkanut myös innostua Teneriffasta – monien vuosien jälkeen, joten innolla jään odottamaan sun postauksia sieltä!

      Ihanaa reissuvuotta! ♥

    Leave a Reply