Suomen suurin matkablogiyhteisö
Keski-Pohjanmaa luontopolku

Maisema kuin toisesta maailmasta: Töppösen luolikko

7.11.2022

Keski-Pohjanmaan Halsualla sijaitseva Töppösen luolikko on jääkauden jälkeen muodostunut noin 750 hehtaarin suuruinen kivikkoalue, joka on kaikessa erikoisuudessaan ja laajuudessaan näkemisen arvoinen. Silmänkantamattomiin jatkuva kivikko on kuin toisesta maailmasta. Ja niinhän se onkin. Töppösen luolikko eli rakkakivikko on nimittäin jäänne lähes 10 000 vuoden takaa.

Liukkaat pitkokset ja valtavia kiviä liki silmänkantamattomiin. Ne olivat ensimmäiset ajatukset, kun saavuimme luontopolun alkupisteeseen. Harva suomalainen luontokohde tuntuu enää sykäyttävän ja pelkäsin, että Töppösen luolikko olisi jälleen yksi tällainen ”sata tusinassa” -kohde. Vettä satoi vaakatasossa emmekä uskoneet harmaan sään tarjoilevan meille mitään parempaa.

Olimme edellisenä iltana tutustuneet netin avustuksella alueen luontokohteisiin. Olimme yllättyneet siitä, miten paljon kaikkea monipuolista tuntui olevan saatavilla. Vielä enemmän yllätyimme seuraavana päivänä, kun lähdimme autolla liikkeelle. Tienvarret tuntuivat olevan täynnä kylttejä, jotka houkuttelivat poikkeamaan reitiltä erilaisiin luontokohteisiin. Oli koskea, luontopolkuja, nähtävyyksiä… Töppösen luolikoidenkin opasteet alkoivat näkyä hyvissä ajoin, useita kilometrejä ennen parkkipaikkaa. Kerrankin tuli olo, että perille olisi löytänyt myös ilman navigaattoria.

Eteläisen Suomen suurin muinaisranta-alue

Palataan ajassa tuhansia vuosia taaksepäin. Aalto toisensa jälkeen vyöryy jylisten järvenselältä. Rantakivet jauhautuvat aaltojen voimasta aina vaan pienemmiksi ja pienemmiksi. Lopulta vesi vie ne ja hiekan mennessään. Kaikki halkaisijaltaan alle 20 senttimertin kokoiset kivet ovat kadonneet ja jäljelle on jäänyt vain valtavia järkäleitä, jotka nekin ovat joutuneet nöyrtymään aaltojen edessä ja pyöristyneet.

Jäljellä on 7,5 neliökilometrin kokoinen muinaisranta-alue, joka on eteläisen Suomen suurin. Huuhtoutunut kivikko on monen metrin paksuista. Kivet ovat yhä samoilla sijoillaan, vaikka aikaa on kulunut lähes kymmenen tuhatta vuotta. Voi vain kuvitella, kuinka korkeita ovat olleet ne aallot, jotka aikoinaan paiskoivat useita tonneja painavia lohkareita ympäriinsä…

Kivimerta katsellessa mietin, miksi ihmeessä alueen nimessä on sana luolikko, vaikka missään ei näy ainuttakaan luolaa. Taustatyö on paikoillaan ja se kertoo, että kivikoita kutsutaan Keski-Pohjanmaalla luolikoiksi. Sen sijaan Töppöselle ei tunnu löytyvän järkevää selitystä. Lähteiden mukaan se esiintyy myös muualla Perhonjokilaaksossa rikoisen kivimuodotlman yhteydessä, mutta muuten nimen alkuperä on jäänyt mysteeriksi.

 

Moni arka eläin viihtyy alueella

Ympärilleen katsellessa tajuaa, mitä luonnon karuus tarkoittaa. Muu kasvillisuus ei ole kuollut, sitä ei koskaan ollutkaan. Tai oli, mutta ennen viimeisimmän jääkauden alkua. Mosaiikkimaisema, jossa pienet vihreät tilkut värittävät muuten harmaata kivikkoa, on syntynyt aikojen saatossa tapahtuneiden alavien maiden soistumisten ja korkeimmille kumpareille muodostuneiden metsäsaarekkeiden ansiosta.

Vain harva kulkija on eksynyt alueelle, joten vaikeakulkuinen kivikko on säilynyt suurimmaksi osaksi luonnontilassa. Sen takia monet arat eläinlajit viihtyvät täällä: Jos oikein on tuuria, saattaa nähdä ahman tai maakotkan. Viime vuosikymmenien aikana metsäpeura taas on vallannut metsäsaarekkeet Töppösen luolikoilla, joten niidenkään näkeminen ei ole mahdotonta.

Töppösen luolikot tarjoavat pikaisen aikamatkan

Töppösen luolikoiden luontopolku ei ole pitkä, alle kilometrin suuntaansa. Lyhyydestään huolimatta alue ei mielestäni sovellu (ainakaan pienimmille) lapsille. Pitkospuut ovat paikoitellen huonossa kunnossa ja tiputus niiltä saattaa olla melkoinen. Lisäksi kivikossa loikkiessa on vaarana, että kaatuu tai loukkaa muuten jalkansa. Esimerkiksi kuvatessa emme uskaltaneet liikkua mihinkään suuntaan, sillä pelko harha-askelista oli todellinen.

Entä kenelle sitten suosittelisin paikkaa? Mielestäni luolikko sopii parhaiten pieneksi välietapiksi tai ylimääräiseksi happihyppelyksi muun retkeilyn ohelle. Me liikuimme jo muutenkin alueella, emmekä ehkä muuten olisi raaskineet ajaa paikalle juuri tuon reitin lyhyyden takia. Reitin päätöspisteestä löytyy tulentekopaikka, joka sijaitsee keskellä kivikkoa. Vierestä löytyy myös katos, josta saa puita. Olisimme mielellämme tulistelleet tässä erikoisessa paikassa, mutta katoksen märät puut sekä yltyvä vesisade eivät tällä kertaa houkutelleet tarpeeksi, jotta olisimme jääneet.

Jälkeenpäin voin taas todeta, että käyminen kannatti. En muista, että olisin aikoihin liikkunut yhtä kivikkoisella ja erämaatyylisellä luontopolulla tai päässyt tuollaiselle aikamatkalle. Kiveltä toiselle loikkiessa tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ja me olimme ainoat ihmiset maailmassa. Koetimme kovasti myös tiirailla taivaalle ja käkkärämäntyjen latvoihin, jos olisimme äkänneet kotkan. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, paitsi yksi epämääräinen möykky erään männyn latvassa. Se oli harmillisesti kuitenkin niin kaukana, ettemme saaneet siitä selvää. Pitää varmaan alkaa pakata kiikarit reppuun mukaan…

Suurkiitos osasta kuvia Laura Neuvonen!

You Might Also Like

16 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 7.11.2022 at 15:52

    Heh, se on muuten luontokohteiden osalta harmittavan totta, että perille tosiaan on usein hankalaa löytää ilman navigaattoria. Töppösen luolakot kuulostaa ilman muuta kiinnostavalta vierailukohteelta, täytyy pitää paikka mielessä, jos lähialueella tulee muutenkin liikuttua.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:08

      Ja välillä on hankaluuksia löytää ihan navigaattorinkin kanssa: joko kohdetta ei löydy ollenkaan tai sitten esim. netistä löytyvät tiedot ovat vähintäänkin vajavaisia. Onneksi Töppösen luolikon kanssa ei ollut tätä ongelmaa 🙂

  • Reply Kati | Täydellisen Kreikan saaren metsästys 8.11.2022 at 12:46

    Onpa erikoinen paikka! Aika hurja varsinkin tuon viimeisen kuvan yhden laudan levyinen pitkospuu, joten ehkä ihan hyvä, ettei reitti ole tuon pidempi.

    Pitäisi varmaan ottaa käyntikohteeksi ihan vain tuon nimen takia – Töppönen on yksi puolisoni minulle antamista lempinimistä. 😀

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:10

      Juu, reitti oli paikoitellen hieman haastava 😀 Piti itsekin aina pysähtyä, kun otin kuvia tai videoita. Normaalisti hoidan ne samalla, kun tallustelen eteenpäin, mutta nyt pelkäsin tippuvani kivikkoon 😀

      Ja tuo jos mikä on mahtava syy käydä tutustumassa paikkaan! 😀

  • Reply Merja / Merjan matkassa 14.11.2022 at 16:15

    En pääse yli tuosta nimestä. 🙂 Mistähän se muuten tulee? Kuten somessa jo kommentoin, siitä tulee mieleen lastensatukirjat.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:11

      Sama mielikuva meilläkin oli (ja on edelleen)! Jotenkin niin hölmö ja lapsellinen nimi noin hienolle paikalle. Koetin etsiä tietoa nimen historiasta, mutta ilmeisesti siitä ei ole varmuutta.

  • Reply Emilia/Merkintöjä maailmasta 17.11.2022 at 20:14

    Kiva lukea tämmöisistä paikoista, joista ei ole ikinä kuullut ja vieläpä näin hauskalla nimellä 😀 Jännäm oloinen retkikohde ja erilainen. Kiva, että valoitit tuota paikan historiaa, se lisää mielenkiintoa 🙂

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:12

      Kiitos paljon Emilia 🙂 Tykkään itse lukea paikkojen historiaa ja muita taustatietoja, joten mielelläni jaan niitä myös omassa blogissani, jos vaan saan sen selvitettyä. Harmi, ettei Töppönen-nimelle oikein löytynyt mitään järkevää selitystä :/

  • Reply Paula - Gone with the Gastons 17.11.2022 at 21:05

    Olipas mielenkiintoista lukea tästä paikasta. Lähes joka kesä käväistään Halsualla mutta ei olla käyty täällä. Kuinka pitkän lenkin tuolla pystyy tekemään pitkospuita ja polkuja pitkin? Itse olen syntyperäinen keskipohjalainen ja tuo sana luolikko on kyllä ihan outo. Kyllä meillä aina puhutaan kivikoista. Voisiko se olla enemmän joku vanhankansan sana, tai onhan Keski-Pohjanmaallakin kyllä useampi murre. Mielenkiintoista tietoa kuitenkin.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:13

      Lenkki ei ollut todellakaan pitkä, varmaan vain joku 500-600 metriä suuntaansa. Toimi meillekin kivana pistona kiireisen päivän keskellä 🙂 Ja voi tosiaan olla, että luolikko on joku vanha sana, joka ei ehkä enää ole niinkään käytössä.

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa 17.11.2022 at 22:39

    Mä jäin pohtimaan, että onko pirunpeltoja lainkaan muualla päin Suomea vai onko niitä vaan länsirannikolla? Itselle ne on niin itsestäänselvyyksiä, etten oo koskaan tullut ajatelleeksi, ettei niitä olisi jossain muuallakin päin Suomea. Joka tapauksessa karun kaunis paikka, todellakin! 🙂

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:15

      Kyllä mä oon ainakin Varsinais-Suomessa törmännyt pirunpeltoihin, mutta muuten en osaa sanoa, miten yleisiä ovat koko Suomen mittapuulla. Ja ainakin Turun seudulla pirunpellot on tosi pieniä; muutama murikka siellä täällä 😀

  • Reply Hannele 19.11.2022 at 18:36

    Kivan tuntuinen retkikohde. En ollut paikasta aiemmin kuullutkaan. Tämä täytyy painaa mieleen, josko joskus tulis retkeiltyä tuonne. Pitkospuut on muuten❤️

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:15

      Toivottavasti tulee joskus mahdollisuus päästä tutustumaan Töppösen luolikkoon 🙂

  • Reply Nadine G / Via Per Aspera Ad Astra 20.11.2022 at 12:04

    Maisemat Töppösen luolikkossa ovat todellakin erikoisia. Vastaavaa olen nähnyt Paimion luontopolulla, mutta siellä ne muodostuivat väistyvien jäätiköiden alla.

    Vaikka alue onkin varsin mielenkiintoinen, on totta, ettei ihan pikkulasten kanssa sinne kannata yritä. Niin kauan kuin lapsi pysyy kantorepussa, se on kai vielä mahdollista, mutta itse en lähtisi. Märät ja heikkokuntoiset pitkospuut eivät ole nyt maailman vakain kävelyalusta. On kaksi eri asia liukastua näin aikuisena tai lapsi kyydissä.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 22.11.2022 at 00:16

      Joo, mullakin tuli paikoitellen Paimion luontopolku mieleen! Ja ihan totta, kantorepussa lapsi voisikin vielä kulkea mukana, mutta muuten en kyllä suosittele 😀

    Leave a Reply