Suomen suurin matkablogiyhteisö
kaupallinen yhteistyö risteily Ruotsi Tukholma

Onko commodore-luokan hytti hintansa arvoinen?

31.5.2022

Yhteistyössä: Silja Line

Olen kertonut moneen kertaan, että minusta ei laivamatkailijaa saa. Nuoruuden viikoittaiset laivamatkat Ahvenanmaalle, kähmivät setämiehet, liian kovalla soiva musiikki, juomista tahmainen lattia sekä oksennukselta haiseva kokolattiamatto olivat jotain sellaista, mitä en ole varsinaisesti jäänyt kaipaamaan. Kun Ahvenanmaan aika tuli päätökseen, päätin, että samalla loppuisivat laivamatkani. Ja niin ne loppuivatkin, moneksi vuodeksi.

Ilmeisesti aika on kuitenkin tehnyt tehtävänsä, sillä kun sain kutsun pr-matkalle Silja Linen ja Visit Stockholmin kanssa, huomasin jopa innostuvani. Pääsisin nauttimaan merinäkymistä ja ensimmäistä kertaa vuosiin suuntaisin Tukholmaan. Lähtöpäivänä vatsanpohjassa oli sopivasti perhosia, ja hymy huulilla loikin sisään laivaan. Viime hetkellä, sillä olin laskenut rallikuskeiluni Turun, en suinkaan Helsingin neljän ruuhkan mukaan. Oli oikeasti minuuteista kiinni, että ehdin matkaan.

Mikä commodore?

Tällä reissulla pääsin kokemaan ensimmäistä kertaa Silja Linen commodore-hytin. Kerrottakoon heti postauksen alkuun, etten tiedä, suostunko tämän kokemuksen jälkeen enää koskaan majoittumaan tavalliseen koppihyttiin kerrossänkyineen ja ahtaine suihkuineen.

Jos olisin ollut ajoissa satamassa, olisin päässyt heti nauttimaan commodore-luokan matkustajien eduista: he kun pääsevät laivaan muita matkustajia aikaisemmin, ja ylimääräinen jonottaminen on karsittu minimiin. Eipä ollut ruuhkaa myöskään silloin, kun viimeisenä kiiruhdin hiki otsalla ja sydän kurkussa laivaan. Pelkäsin niin paljon myöhästyväni.

Silja Symphonyn commodore-hytit löytyvät kansilta 10 ja 11. Commodore-käytävät on lukittu, ja sinne pääsee vain hyttikortilla. Ei siis tarvitse pelätä, että oven takana laukkaisi ei-toivottua väkeä tai omasta kerroksesta tai hytin numerosta erehtyneitä reissaajia. Lisäksi hyttien ovien ulkopuolella käytävällä on lisäovet, jotka saa vedettyä kiinni. Ne ”peittävät” aina pari ovea kerrallaan ja lisäävät äänieristystä sekä luovat lisäturvaa.

Mitä commodare-hytistä sitten löytyi? Ensinnäkin merinäköala, joka on saatavilla kaikissa kyseisen luokan hyteissä. Tulin jo pelkästään tästä hurjan onnelliseksi! Merinäköalan lisäksi hytissä on parivuode, jonka vuoteet saa erilleen, sohva, joka olisi tarvittaessa taipunut myös lisävuoteeksi sekä oleskelualue, jota täydensi kaksi nojatuolia, sohvapöytä sekä televisio. Hytissä on myös iso erillinen kylpyhuone, jonka suihkunurkkaus on erittäin tilava verrattuna tavalliseen hyttiin. Siellä mahtui loistavasti tekemään kevätjuhlaliikkeitä ja pyörimään ilman, että suihkuverho tarrasi kiinni takamukseen. Todellista luksusta siis!

Kylpytakit ja -tossut sekä hygieniasetti kuuluivat luonnollisesti hytin varustukseen. Lisäksi hintaan kuului erikoisaamiainen Bon Vivantissa tai Tavolàtassa tai hyttiin toimitettava suppeampi mannermainen aamiainen. Hytin minibaarin sisältö kuului sekin hintaan. Jääkaapista löytyi olutta, limuja, kuoharia sekä vesipulloja – kuplilla ja ilman. Pöydällä odotti myös kulhollinen suklaakonvehteja.

Aamiainen ilman ryysistä

Commodore-hyttiluokkaan kuuluu Bon Vivantin astetta parempi aamiainen, jota ei myydä erikseen. Tarjolla on erilaisia leipiä, juustoja, leikkeleitä, kasviksia, hedelmiä, jogurtteja, smoothieita, hilloja ja jälkiruokia. Ruokajuomaksi saa erilaisia kahveja, teetä, mehua ja skumppaa. Tämän lisäksi listalta voi tilata lämpimiä suolaisia ja makeita annoksia, jotka tarjoillaan suoraan pöytään. Listalta löytyy muun muassa lohileipää, pekonipaistosta, pannukakkua sekä paistettua munaa ja kaurapuuroa. Omaksi suosikiksi nousivat pannarit mansikkahillolla ja kermavaahdolla sekä ehkä maailman paras latte!

Myös henkilökunta ansaitsee tässä kohtaa erityiskiitokset. He kuuntelivat korva tarkkana seurueemme toiveita ja toteuttivat niitä jopa yli odotusten. Puuron päälle saatiin tuoreita marjoja naapuriravintolasta, munakkaat paistettiin ja maustettiin just eikä melkein toiveiden mukaan, ja itse sain pyynnöstä ekstralusikallisen kermavaahtoa. He pitivät asiakkaista koko ajan todella hyvää huolta ja hoitivat kaikki tilanteet huumorilla ja pilke silmäkulmassa.

Kirjoittelen laivan ruokatarjonnasta vielä oman postauksen, mutta yleisesti todettakoon, että Bon Vivantin aamupala oli mainio verrattuna hotellien buffeteihin tai tavalliseen meriaamiaiseen. Lisäksi oli ihanaa istua rauhallisessa salissa ilman ryysistä ja kaaosta.

Commodore lounge ja omat saunat

Commodore Lounge on laivan etuosassa sijaitseva lounge, joka on ainoastaan commodore-luokan matkustajien käytössä. Siellä on tarjolla teetä ja kahvia sekä pientä purtavaa maksutta. Loungesta löytyy oma baari, josta voi ostaa haluamiaan virvokkeita. Tarjonta oli todella hyvä verrattuna monen lentokentän loungeen. Tarjolla oli esimerkiksi smoothieita, voileipiä, piirakoita, kakkuja, keksejä, hedelmiä ja mehua.

Loungen yhteydessä on myös commodore-luokan omat saunat, jotka ovat vapaassa käytössä suurimman osan ajasta. Saunat on mahdollista varata myös yksityiseen käyttöön tiettyinä kellonaikoina. Saunasta on kaunis näköala suoraan laivan keulaan, joten parhaimman kokemuksen saanee laivan ollessa liikkeellä. En itse ehtinyt saunomaan, mikä näin jälkikäteen ehkä hieman harmitti. Olisi ollut hauska testata tämäkin elämys!

Onko commodore-luokka hintansa arvoinen?

Omasta mielestäni on! Commodore-luokkaan sisältyy paljon erityispalveluita, ja ainakin itse olen ehdottomasti valmis maksamaan siitä, että risteileminen on asteen verran tavallista mukavampaa.

Commodore-luokan hyttien hinta vaihtelee ajankohdan ja varaustilanteen mukaan. Halvimmillaan sen voi saada reilulla 300 eurolla, mutta katselin, että heinäkuun viikonloppuina hinta saattaa nousta yli tuhanteen euroon. Kolminumeroisena summana hinta on mielestäni vielä ihan ok – varsinkin, kun Club One -pisteillä pystyy vielä hieman kikkailemaan. Sanotaanko, että vielä viitisen vuotta sitten olisin varmasti pyörtynyt moisista summista, mutta ikä näköjään tekee tehtävänsä. On huomattavasti mukavampi nukkua kunnon sängyssä merta tuijotellen kuin sikiöasennossa rappusten alla (voi kyllä, tämäkin on tullut koettua pariin otteeseen!). 

Tämä oli rehellisesti myös ensimmäinen kerta, kun viihtymällä viihdyin hytissä, enkä olisi malttanut poistua sieltä. Samaa sanoivat muutkin retkikuntamme jäsenet. Merinäköala tuntui kauneudellaan ja rauhoittavalla olemuksellaan hurmaavan kaikki. Se oli jopa niin koukuttava, etten yöllä malttanut nukkua ollenkaan, kun tuijotin vain oranssina hehkuvaa taivaanrantaa ja haaveilin joutavia. Oli ihana istuskella ikkunalaudalla, tuijottaa horisonttiin ja todeta, että kesä oli vihdoin täällä, sillä yön aikana ei ollut täysin pimeää hetkeä lainkaan.

Halpojen ikkunattomien hyttien aika tuntui melko kaukaiselta, kun rapistelin astetta paremmassa hytissäni konvehtipapereita auki ja makoilin parisängyllä. Oli myös ilo todeta, että löysin vihdoin itselleni mieluisen tavan matkustaa laivalla!

Oletko yöpynyt commodore-luokan hytissä? 

You Might Also Like

15 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 4.6.2022 at 19:41

    Ei ole tullut yövyttyä commodore-luokan hytissä, mutta kyllähän tuo todella upealta näyttää ja on tosiaan hyvin kaukana tavallisista kerrossängyllisistä hytistä. En tiedä olisinko kuitenkaan valmis maksamaan siitä noin paljoa, mutta jos vaikka lahjaksi tuollaisen saisi, niin innolla olisin lähtemässä!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 7.6.2022 at 14:27

      Toivotaan, että joku ottaa lahjaideasta kopin 🙂

  • Reply Reissu-Jani 5.6.2022 at 19:01

    En ole ollut ”Ruotsin laivoilla” hetkeen — ja se hetki oli joskus 1990 luvulla, mutta jos menisin vielä niin tuskin C4-luokan hyttiin autokannen alapuolelle enää menisin. Ihmettelen että edelleen nämä yli kolmekymmentä vuotta vanhat laivat ovat käytössä. Commodore-luokan kokemuksesta – se on vähän sama kun on muutaman kerran matkustanut Qatar Airwaysin business tai first (QSuite) luokassa niin economyyn sitä ei välttämättä enää haluaisi mennä.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 7.6.2022 at 14:26

      Tuntuu, että todella monella on hurjan pitkä aika viimeisimmästä Tukholman risteilystä! En tiedä, onko Tukholma ylipäätään ollut hieman unohduksissa, vai onko sinne matkustettu mieluummin esim. lentäen. No, niin tai näin, niin commodore-luokan hytissä kelpaa matkustaa 🙂

  • Reply Terhi 6.6.2022 at 07:50

    Kerran olen päässyt Commodore-hytin asiakkaaksi, tosin en maksanut itse enkä kyllä suostuisi yhdestä yöstä tuollaisia summia maksamaankaan. Ja kyllä vain, vähän hihitin tuolle sikiöasennolle portaiden alla koska sekin on tullut 70-luvulla koettua.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 7.6.2022 at 14:25

      Hahhah, hauskaa, että löytyy kohtalotovereita portaiden alla nukkumiseen 😀

  • Reply Timo-49 6.6.2022 at 10:39

    On tullut oltua pisteillä ja rahalla commodoressa. Ihan kivaa oli päästä aikaisin laivaan, käydä saunassa, katselin kun normihytti-ihmiset saapuivat vasta laivaan ja nautin löylyistä..Bon Vivantin aamiainen ihan loistava, loungessa mutustelin kaikennäköistä, kaffittelin ja luin tuoreita lehtiä..Hytti ihan mieletön kun oli parvekekin, missä pari tuolia ja pöytä. Hytissä viihtyi. Ei kyllä enää lähdetä risteilylle, ellei vähintään siljaluokka, vai mikä se nykyään onkaan nimeltään.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 7.6.2022 at 14:25

      Joo, tämän jälkeen ei mikään ”perushytti” enää kelpaa 😀 Tuntui oikeasti oudolta, kun hytissä rehellisesti viihtyi. Aiemmin se on ollut lähinnä pakollinen paha, jossa on käyty pesemässä hampaat ja nukuttua (ihan liian vähäiset ja muutenkin huonot) yöunet.

  • Reply Kohteena maailma / Rami 6.6.2022 at 12:49

    Kyllähän tuollainen Commadore-luokan hytti aamupaloineen nostaa risteilyn tasoa melkoisesti – täytyy kyllä itsekin joku kerta kokeilla!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 7.6.2022 at 14:24

      Suosittelen lämpimästi! Vie kyllä risteilykokemuksen ihan uudelle tasolle 🙂

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 9.6.2022 at 22:55

    Voin vastata heti tuohon otsikkoon, että on! Kävi mulle kyllä vähän samoin kuin sulle, tuntuuko tuon kokemuksen jälkeen risteily normihytissä vähän lattealta? Iso nautinto kyllä oli. Kiitos Eveliina kivasta matkaseurasta.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 10.6.2022 at 05:50

      Aivan varmasti tuntuu! Kuka nyt haluaa palata takaisin kerrossänkyhytteihin, jos tällaistakin on tarjolla? 😀

      Kiitos itsellesi mahtavasta seurasta – ja suunnistusavusta 😀 Ties missä olisin harhaillut ilman sua!

  • Reply Sanna | Seven Seas 12.6.2022 at 14:18

    Näyttää kyllä niin ihanille hyteille! Noissa en ole yöpynyt, mutta DeLuxe-hytissä kyllä. Niissä on myös parisänky ja ovat samoissa kerroksissa. Tykkäsin jo niiden tasosta hyvin paljon, mutta tämähän on siis vielä upeempi, wau!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.6.2022 at 06:07

      Multa taas on nuo DeLuxe-hytit kokonaan kokematta 🙂 Ehkä täytyy vertailun vuoksi joskus varata sellainen!

  • Reply Susanne Jokinen 10.7.2022 at 08:59

    Mulla ei ole kokemusta Commodore-hyteistä (matkustan aina Turusta), sen sijaan Siljan Baltic Princessin parvekkeellinen Executive Suite on tullut testattua muutamaan kertaan ”Pisteillä ja rahalla”-tarjousten aikaan. Ja siellä on aina yhtä onnellinen olo 🙂
    Risteilen aika usein, kerran tai kaksi kuukaudessa ja ihan siitä syystä, että nukun laivalla parhaiten ja Baltic Princessin kiireetön erikoisaamiainen kirjan kera on <3 Pisteiden keruuni perustuu pitkälti siihen, että tähtään kerran, pari vuodessa juuri tuohon parvekkeelliseen hyttiin.

  • Leave a Reply