Suomen suurin matkablogiyhteisö
Alanya Turkki

Viikon Turkin loma tiivistettynä yhteen postaukseen

2.5.2022

MAANANTAINA on matkustuspäivä. Lähdemme kotoa liikkeelle ennen kuutta. Helsinki-Vantaalla ei ole ruuhkaa, ja ehdimme hyvin käydä syömässä aamupalan. Mieheni kiikkuu keinutuolissa ja katselee lähteviä lentoja samalla, kun viimeistelen muutamat työjutut. Olen luvannut itselleni, etten tee lomalla töitä, mutta jo nyt päätös tuntuu mahdottomalta. Hiljalleen porukkaa alkaa kerääntyä lähtöportille, ja noin tunnin aikataulusta jäljessä lentokone vihdoin lähtee liikkeelle.

Saavumme Antalyaan neljän tunnin kuluttua. Minulla on kauhea pissahätä ja yritän löytää lentokentältä nopeasti vessaa. Avaan ensimmäisen oven hieman liian vauhdikkaasti ja huomaan päätyneeni naisten rukoushuoneeseen. Nolona käännyn ympäri ja suljen oven perässäni. Matka jatkuu ulos, jossa matkaoppaat jo odottavat meitä. Jonotamme lipuntarkastukseen, jossa samalla selviää, mihin bussiin menemme. Moni saa kuulla, että alun perin varattu hotelli onkin vaihdettu johonkin toiseen ja se aiheuttaa luonnollisesti hämminkiä. Kun tulee meidän vuoromme, saamme vain ihmetystä osaksemme hotellin kanssa. Se on kuulemma väärä, mutta voisimme kuitenkin hypätä bussiin. Kyllä jotain keksittäisiin.

Lähdemme liikkeelle. Turkkilainen ajokulttuuri käy nopeasti tutuksi. Siihen kuuluu äänekäs torven soitto, rivakkaliikkeiset ohitukset sekä tietynlainen, paikoin jopa ylimieliseltä tuntuva röyhkeys. Bussit ohittelevat toisiaan ja torvet soivat. Opas kiertää kertomassa retkistä ja käytännöistä. Päätämme varata heti kolme retkeä, jotta saisimme hieman ryhtiä ja sisältöä viikkoomme.

Kello on yli kahdeksan, kun saavumme vihdoin hotellille, johon meidät siirrettiin. Illallinen on loppumassa, ja tarjoilija sulkee toisen pariovista suoraan nenämme edestä. Epäilemme, olemmeko enää tervetulleita, mutta opas patistaa meidät sisälle. Kaavimme astioista viimeisiä ruokia ja istahdamme väsyneinä syömään. Opas kirjoittaa meille kuitit retkistä ja kuljetuksista, ja kaikki tuntuu olevan varsin selvää. Tarjoilija kaataa lattialle saavillisen vettä, joten päätämme loikkia pois jaloista. Saamme respasta avaimet ja pääsemme tutustumaan huoneeseemme, joka on pettymys.

TIISTAINA suuntaamme heti aamusta hamamiin. Ajoaika hotellilta oli vain noin kymmenisen minuuttia, ja perillä meitä vastassa on useita turkkilaismiehiä. Meidät johdatetaan portaita alakertaan, istutetaan sohville ja eteemme tuodaan maukasta turkkilaista omenateetä. Hetken kuluttua meidät ohjataan jonkinlaiseen pukuhuoneeseen vaihtamaan vaatteet. Pyllistellessämme huoneessa, joku seurueestamme äkkää valvontakameran katossa. Olo on yhtäkkiä todella epämukava ja alaston. Kiedomme nopeasti pyyhkeet ympärillemme ja suuntaamme pesutilaan, jossa pesijät jo odottavatkin. Huomaan miettiväni, minkä ikäisiä naiset mahtavat olla, sillä he näyttävät todella nuorilta. Siirrymme makaamaan pesukivelle, jossa pesusta nautiskelee jo muutama muukin. Alkuun tuntuu oudolta olla jonkun muun pestävänä, mutta hetken päästä tilanteesta voi jo nauttia. Avaan hetkeksi silmäni ja näen vanhan miehen kassit pääni korkeudella. Päätän pitää silmät visusti kiinni koko toimituksen ajan.

Noin kolmen tunnin, monen teekupillisen ja usean erilaisen hieronnan jälkeen olemme valmiit. Meidät ohjataan kiireellä pukuhuoneeseen. Aiemmin kovin leppoinen ja kiireetön ilmapiiri muuttuu äkisti, ja meitä hoputetaan kovaäänisesti oven läpi. Emme ilmeisesti ole tarpeeksi nopeita, sillä kohta huutokuoroon yllytetään myös miehemme. Kun tulemme ulos, meitä käsketään kiivaasti kiirehtimään autoon. Erikoinen lopetus muuten niin rentouttavalle päivälle.

Illalla suuntaamme vielä Heikin baariin, jossa jokaisen suomalaisen on kuulemma käytävä edes kerran elämässään. Olen todella ennakkoluuloinen, enkä innostu ideasta ollenkaan, mutta päätän kuitenkin lähteä mukaan. Menemme baariin yhdessä samaisen suomalaiskaksikon kanssa, joiden kanssa juttelimme hamamissa pitkät tovit aiemmin päivällä. Molempien Tinder on laulanut koko päivän, ja odotammekin innolla turkkilaismiehien saapuvan baariin. Yksi miehistä peruu tulonsa lähetettyään ensin oikeita kuvia itsestään. Ne eivät täsmää Tinder-kuviin, joten ystävämme ei usko menettäneensä mitään. Toisella käy tuuri, sillä hetken päästä baariin lompsii nuori turkkilaismies, joka hetken jutustelun jälkeen osoittautuu varsinaiseksi seuramieheksi. Keskustelu ei tunnu mitenkään oudolta tai kiusalliselta, vaan ennemminkin siltä kuin olisimme tunteneet jo vuosia.

Kello tulee 12, ja musiikki sammutetaan. Tämä on kuulemma yksi niistä harvoista koronarajoituksista, joka on jäänyt elämään. Musiikki täytyy sammuttaa, mutta muuten baarit saavat olla auki. Kävellessämme taksitolpalle törmäämme toiseen Heikin baariin. Olemme hämmentyneitä kahdesta samannimisestä paikasta, eikä asialle tunnu löytyvän järkevää selitystä: kuulemma baareilla on eri omistajat, eivätkä ne liity mitenkään toisiinsa. Toinen paikoista jopa kieltää toisen olemassaolon. Päätän olla vaivaamatta päätäni enempää asialla.

Hyppäämme taksiin ja kiiruhdamme hotellille nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen seuraavan päivän retkeä. Hotellihuoneesta on vessapaperi loppu ja mieheni päättää lähteä kysymään respasta lisää. Hän palaa mukanaan puoliksi käytetty rulla, jonka respan työntekijä on antanut yleisestä vessasta.

KESKIVIIKKONA koettaa kauan odotettu päivä, sillä suuntaamme pois kaupungin vilinästä ylös vuoristoon ihailemaan kanjonia ja tippukiviluolaa. Hotellin edessä meitä odottaa jonkinlainen tuunattu jeeppi. Käymme aamuteellä vuoristossa, jonka jälkeen seikkailu voi alkaa. Auto ja kuski ovat molemmat parhaat päivänsä nähneet, ja jokaisessa mäessä toivonkin hiljaa mielessäni, ettei auto lahoa käsiin. Välillä moottori sammuu, mutta tottuneesti kuski saa kulkupelinsä aina lopulta toimimaan.

Kun pääsemme kanjoneille, haukomme henkeämme. Kaikkialla on hurjan kaunista. Kanjonin ilma tuntuu myös ihanan viileältä hikistä ihoa vasten. Kuvaamme todella paljon, ja lopulta uskaltaudumme vielä pulahtamaan kylmässä vuoristoaltaassa. Meinaamme myöhästyä kyydistä, joka vie meidät seuraavaksi tutustumaan tippukiviluolaan. Luola on sekin näyttävä, harmiksemme vierailuaika vaan on kovin lyhyt.

Kello on puoli kolme, kun vihdoin lähdemme ajamaan takaisin. Kotimatkalla pysähdymme kuitenkin ohjelman mukaisesti vielä syömään. Istahdamme lattialla oleville tyynyille, mutta mieheni ei tajua riisua kenkiä pois. Hän saa nopeati kiukkuista palautetta siitä, ettei pyhille tyynyille ole astelemista likaisilla kengillä. Nolona hän riisuu kenkänsä. Pian ruokailu alkaa, ja pääsemme jonottamaan kuin kouluruokalassa konsanaan. Keittäjät lappavat ruokaa lautasillemme sen kummempia kysymättä. Kun tulee meidän vuoromme, suurin osa salaateista ja raasteista on jo loppunut. Enempää ei ole, joten näillä mennään. Palaamme pöydän ääreen ja nautimme kanavartaistamme samalla, kun seuraamme kulkukissojen seikkailua ruokapöytien lomassa.

Palatessamme autolle kuski nappaa minulle appelsiinin läheisestä puusta. Hedelmä maistuu taivaalliselta, ja kiittelen kuskia vuolaasti.

Hotellilla vaihdamme vaatteet ja lähdemme sitten syömään suomalaisystäviemme ja Muhammedin kanssa. Jossain kohtaa huomaamme olevamme todella väsyneitä, ja päätämme suosiolla suunnata yöelämän sijaan suoraan yöunille. Kun lopulta pääsemme hotellille, törmäämme ensimmäisenä hissin lattialla olevaan oksennukseen. Emme jää tutkimaan toisen hissin kuntoa, vaan päätämme suosiolla siirtyä portaisiin.

TORSTAINA aamupäivä on jo pitkällä, kun vihdoin näemme siivoojan siivoamassa hissiä. Olemme päättäneet vaihtaa hotellia ja hoidamme asiat kuntoon molemmissa majapaikoissa. Ilmoitan matkaoppaalle, että olemme tehneet vaihdoksen. Varmistelen samalla seuraavan päivän Pamukkale-retken aikataulua. Hetken päästä mies soittaa ja kertoo, että retki on siirretty sunnuntaille. Emme kuitenkaan saa siirtoa, sillä päivä menee oppaan mukaan liian tiukille kotiinlähtömme kanssa ja on meille turhan raskas. Sen sijaan meitä kehotetaan suuntaamaan hetimmiten vanhalle hotellille, jotta saamme rahat takaisin ja maksukuitin tuhottua. Kun lopulta pääsemme takaisin vanhalle hotellille, respan työntekijä ihmettelee, miksi emme halua mukaan retkelle…

Päätämme suunnata Alanyan keskustaan, sillä tarkoituksena on kiertää pakolliset turistinähtävyydet. Nappaamme suomalaistuttavat taksin kyytiin heidän hotelliltaan ja jatkamme Alanyan linnoituksille. Köysiradan lähtöpisteellä tapaamme Muhammedin. Ostamme edestakaiset liput hissiin ja lähdemme nousemaan linnoitukselle. Taivas pysyy harmaana, kuten koko alkuviikon, mutta onneksi ei sentään sada. Ylhäällä kiertelemme kauniissa maisemissa, otamme toisistamme kuvia ja juttelemme niitä näitä. Bongailemme kilpaa kilpikonnia ja kissoja ja kiipeilemme hieman liian rohkeasti muurilla ihailemassa maisemia.

Päivän päätteeksi suuntaamme läheiseen ravintolaan. Aurinko on laskenut, joten Muhammedkin saa vihdoin syödä jotain. Dippaamme lavashia jogurttikastikkeeseen samalla, kun puhumme ramadanista ja siihen liittyvistä asioista. Järkytyn kuullessani, että jopa veden juonti ja purkan syöminen ovat kiellettyjä. Muhammed on tottunut, mutta vaikuttaa silti olevan tyytyväinen siitä, että ramadan on tänä vuonna osunut huhtikuulle. Kesäkuukausille ajoittuva ramadan tuntuu kuulemma aina kaikista raskaimmalta.

Tilaamme ravintolasta tonnikalapitsan, johon täytyy ostaa lisätäytteenä tonnikalaa. Ravintolan työntekijät tuovat meille erilaisia älypelejä selvitettäväksi ja naureskelevat sitten epätoivoisille yrityksillemme. Lopulta he suostuvat paljastamaan oikeat ratkaisut, mutta tuskailemme silti vieläkin liian pitkään ratkaisujen kanssa. Vielä ennen hotellille paluuta käymme Muhammedin parhaan ystävän perheen omistamassa vaatekaupassa. Saamme jokainen eteemme höyryävän teekupin ja meitä kutsutaan brotheriksi ja sistereiksi – olemmehan nyt yhtä suurta perhettä. Emme löydä liikkeestä mitään ostettavaa, mutta Muhammed haluaa muistaa meitä lahjalla. Värikäs Nike-kopio sujautetaan laukkuumme.

PERJANTAINA päätämme lähteä tutkimaan basaareja. Innokkaat myyntimiehet lähestyvät meitä joka puolelta ja osa tulee iholle. Alkuun meno tuntuu jopa ahdistavalta, mutta yllätyn, miten nopeasti siihen tottuu. Pian olemme ensimmäisessä teltassa mutustamassa myyjän tekemää pähkinäistä jälkiruokaa ja vertailemassa suomalaista ja turkkilaista kahviperinnettä. Meidän ei pitänyt ostaa mitään, mutta lähdemme liikkeestä useamman kassin kanssa. Jatkamme kulkua kapeilla käytävillä ja mietin, miten ahdasta täällä mahtaa olla kesällä pahimman turistirysän aikoihin. Lähestymme kojua, jonka miehet huutelevat rohkeasti ”suomalaista aasia” ja ”yön Timoa”.

Basaarialue on pian kierretty. Ostamme vielä kylmät juotavat ennen kuin lähdemme liikkumaan takaisin hotellille. Viereemme penkille istahtaa mies, jolla on laukku täynnä hajuvesiä. Hän suihkuttelee niitä ympärillemme saaden aikaan melkoisen hajupilven. Mies on kova tekemään kauppaa, mutta kun hän lopulta tajuaa, ettemme ole innokkaita ostajia, pettymys paistaa hänen kasvoiltaan. Kävellessämme hetken päästä taksitolpalle, törmäämme jälleen mieheen. Uudesta ja innokkaasta myyntipuheesta päättelemme, ettei hän enää muista meitä.

Hyppäämme kaikki neljä taksiin. Kaverimme jäävät taas aiemmin pois omalla hotellillaan, ja perheen tytär maksaa taksikuskille 20 liiraa. Taksamittaria ei nollata, ja palatessamme hotellille taksikuski väittää, ettei ole saanut vielä ainuttakaan liiraa. Emme jaksa alkaa väitellä aiheesta, vaan maksamme koko summan mukisematta. Lopuksi kuski vielä pyöristää maksun itselleen suotuisaksi ja ojentaa meille vajaat vaihtorahat.

Hotellilla vaihdamme vain vaatteet ja suuntaamme suorinta tietä hamamiin. Paikalla ei ole muita ja saamme nauttia pesusta ja hieronnasta kahdestaan. Pesijänaiset ihmettelevät, miten mieheni voikaan olla niin pitkä. He kiipeilevät marmoripenkkien päällä, mutta eivät siltikään meinaa ylettyä pesemään miestä. Kun kerron, että miehelläni on Suomessa kolme pidempää veljeä, alkaa tyttömäinen tirskunta. Tiistaiseen hamamiin verrattuna kuorinta on nyt jopa kovakouraista ja kuumakivet polttavia. Hieronta taas tuntuu todella hyvältä, ja ilokseni huomaan, että pahimmat jumit alaselästä ovat auenneet.

Hamamin jälkeen istumme parvekkeella ja ihailemme maisemia. Meri kuohuu ja vaahtopäät iskeytyvät rantakiviin. Päätämme lähteä kävelylle rannalle. Kisailemme nousuveden kanssa kastellen vaatteemme ja nautimme pimeyden tarjoamasta verhosta, joka kietoo meidät syliinsä.  Hetken aikaa olemme näkymättömiä, vaikka emme olekaan rannalla kaksin.

Illalla matkatoimistosta soitetaan, että pääsemme sittenkin mukaan sunnuntain retkelle. Sanon miettiväni asiaa.

LAUANTAINA otamme jälleen kerran suunnaksi keskustan. Haluamme kiertää nähtävyydet, jotka jäivät meiltä torstaina näkemättä. Aloitamme Kleopatra-rannalta, jossa jäämme pitkäksi aikaa ihailemaan kilpikonnia ja kulkukissoja. Meri myrskyää jälleen, mutta olemme päättäneet mennä uimaan. Rannalla ei ole ruuhkaa, sillä merivesi on vielä varsin kylmää. Pienen alkushokin jälkeen hyppäämme kuitenkin tyrskyihin.

Uimisen jälkeen jatkamme matkaamme Punaiselle tornille ja Alanyan majakalle, jotka sijaitsevat vanhassa satamassa. On ensimmäinen aurinkoinen päivä ja satamassa on paikoitellen jopa ruuhkaa. Ratsupoliisit vaeltavat ihmisjoukon seassa, ja minun tekisi mieli ottaa niistä kuvia. Muistan kuitenkin oppaan ohjeen siitä, että poliisien kuvaaminen on ankarasti kielletty. Sen sijaan istahdamme penkille nauttimaan meri-ilmasta, ihmisvilinästä ja jääkahvista. Muutama paikallinen lähestyy meitä myyden milloin mitäkin. Kaikki tarjolla oleva on laatutavaraa ja meille erityishalpaa – kuten täällä usein on.

Helteestä huolimatta päätämme lähteä kävelemään hotellille. Emme kuitenkaan valitse suorinta reittiä, vaan poikkeamme matkan varrella pienille sivukujille ja aina jonkun suloisen talon kohdalla mietimme ääneen, millaista täällä mahtaisi olla asua. Eräs paikallinen saa meidät houkuteltua puotiinsa, josta ostamme hieman täydennystä tuliasiin. Jäämme jälleen juomaan myyjän kanssa teetä ja keskustelemaan Suomen kesästä. Hän ei usko, että lumi ja jää koskaan sulaisivat maastamme.

Hotellille päästyämme suuntaamme heti altaalle. Vesi tuntuu ihanan kylmältä. Saksalaispariskunta kutsuu meitä hulluiksi suomalaisiksi, eikä mies suostu kanssamme uimaan, vaikka kuinka maanittelemme.

SUNNUNTAINA vaeltelemme ympäri Alanyaa, ja räpsin muistikortit täyteen kuvia. Vaikka meillä ei missään vaiheessa olekaan ollut kiire, niin yhtäkkiä tuntuu, että kaikki on vielä kesken. Harmittelemme, ettemme päässeet useammalle retkelle ja pois kaupungista, mutta toisaalta toteamme myös, ettei meistä ehkä olisi ollut pujottelemaan turkkilaisten seassa vuokra-autolla, vaikka meillä kummalla onkin varsin raskas kaasujalka.

Käymme tervehtimässä naapurikulman myyjää, jonka kanssa olemme päivittäin keskustelleet jotain. Hän lupailee tulevansa kesällä Suomeen. Samalla palautamme myös rannalle aiemmin keräämämme kivet ja simpukat, ja katsellessamme kauas horisonttiin mietimme, mahtaisimmeko enää koskaan palata näihin maisemiin. Olo on samaan aikaan haikea ja odottava. Haikea siksi, että yksi reissu on tulossa päätökseen, mutta odottava siksi, että vihdoin meilläkin alkaa olla uskoa siihen, että maailma on taas avoinna ja matkustelu mahdollista.

MAANANTAINA ollaan juuri päästy seuraavan päivän puolelle, kun kirjaamme itsemme ulos hotellista. Kiiruhdamme vanhalle hotellillemme odottamaan kyytiä, joka on lopulta lähes tunnin myöhässä. Toivoimme saavamme nukkua parin tunnin matkan lentokentälle, mutta huono jalkatila ja pitkiksi venähtäneet pysähdykset sekä avoimista ovista tunkeva tupakansavu herättävät meidät jatkuvasti horroksesta.

Lopulta saavumme lentokentälle. Lentokenttävirkailija muistuttaa meitä maskin käytöstä. Olen viikossa ehtinyt unohtaa koko koronan, sillä se ei näkynyt Turkissa mitenkään. Turvatarkastuksia on kaksi, mutta ne menevät varsin joutuisasti. Meno pysähtyy kuitenkin lähtöselvitykseen, jossa ei löydy suomalaisten tietoja ollenkaan. Tiskillä käytetään useiden turistien passeja, mutta kenenkään tietoja ei ole saatavilla. Jossain vaiheessa osan tiedot kuitenkin löytyvät, ja pääsemme jatkamaan matkaa passintarkastuksen kautta lähtöportille. Kuulutuksissa huhuillaan suomalaisen Johannan perään. Selviää, että lentokenttähenkilökunta on rikkonut hänen laukkunsa. Olemme aikataulusta jäljessä, mutta vihdoin pääsemme sisälle koneeseen. Asiat tuntuvat ensin sujuvan mallikkaasti, mutta pian selviää, ettei kaikkien matkustajien tietoja ole vieläkään löytynyt. He eivät ole saaneet omia istumapaikkoja, vaan joutuvat tyytymään niihin, joita on jäljellä. Kaaos on valmis. Aikainen aamu ja olemattomiksi jääneet yöunet alkavat painaa, ja turhautuminen purkautuu tiuskimisena henkilökunnalle.

Juttelen vierustoverini kanssa lähes koko lennon. Hän on tyytyväinen omaan matkaansa: hotelli on ollut se, minkä hän on alunperin varannut ja kaikki on muutenkin sujunut yllättävän hyvin. Ei ehkä niin mutkattomasti kuin aiempina vuosina, mutta ihan hyvin kuitenkin. Välillä keskustelumme katkaisee kuulutus, jonka englanninkielisestä versiosta emme saa mitään selvää, vaikka kuinka yritämme. Lopulta nukahdamme molemmat uupuneina aikaisesta herätyksestä.

Saavuttuamme lentokentälle hyvästelemme uudet ystävämme halauksin. Sovimme, että viimeistään kesällä treffaisimme mökkitunnelmissa Keski-Suomessa.

You Might Also Like

18 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 2.5.2022 at 08:33

    Onneksi tosiaan mukaviakin hetkiä kuului viikon Turkin lomaanne, vaikka hankaluuksia olikin kyllä kerrakseen. Tuo yksi lounas ei ollut ehkä paras mahdollinen, kun osa ruoasta oli jo loppunut, mutta millaista ruoka Alanyassa noin muutoin yleisesti oli?

    Ja tosiaan, nyt näyttäisi, että maailma alkaa olla enemmän avoinna kuin se on ollut pitkään aikaan, mikä on aivan mahtavaa!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 2.5.2022 at 09:57

      Joo, matkalla oli myös paljon hyvää! Ja oli tosi kiva päästä aina välillä keskustan vilinästä pois ja nähdä luontoa yms. Mitä taas ruokaan tulee, niin me kyllä tykättiin! Kaikki hiilessä valmistetut vartaat oli tosi hyviä, samoin erilaiset jogurttikastikkeet ja lavash-leivät. Paljon oli tarjolla myös kaikenlaista kasvisruokaa, mikä oli todella maukasta ja hyvin maustettua. Erityismaininta myös turkkilaiselle omenateelle, joka oli super hyvää!

      • Reply Mari / Kodinvaihtaja 8.5.2022 at 23:10

        Yleensä en juuri perusta päiväkirjamaisista artikkeleista, mutta pakko sanoa, että kerrontasi on niin sujuvaa ja mielenkiintoista, että oli oikein mukava lukea!

        • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 16.5.2022 at 09:34

          Voi ei, kiitos ihanasta kommentista Mari ♥

  • Reply Tiina Johanna / Kookospalmun Alla 8.5.2022 at 16:56

    Aikamoinen reissu ja monenlaisia kokemuksia ja tunnelmia, tuo hamam olisi kyllä itselleni liikaa, en kestä jos joku yrittää pestä mua 😀 sanoisin että sieni tänne ja hälvene. Heh. Mutta siis mikäli sellaisesta tykkää niin varmasti on hyvä ja tosi rentouttava kokemus! 🙂 toivottavasti kokonaisuutena matka oli pikku mutkista huolimatta hyvä ja antoi toivottua vapautta arjesta. 🙂

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 8.5.2022 at 20:24

      Kyllä sitä vaan ehtii viikossa sattua ja tapahtua 😀 Hahhah! Mä luulin myös etukäteen, että hamam olisi jotenkin ahdistava ja ”nolo”, mutta oikeasti se oli vallan mainio kokemus – molemmilla kerroilla! 🙂

  • Reply Maapalloilija 8.5.2022 at 20:23

    Toi päällekäyvä kaupustelu on kyllä niin ärsyttävää. Ilmeisesti kuitenkin sillä saa leipää pöytään meiltä turisteilta, kun se monessa paikassa on maantapa. Sellaisissa basaareissa ei oikein edes kiinnosta jäädä katselemaan mitään, kun myydään tyyliin väkisin heti.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 8.5.2022 at 20:25

      Tuo ”kaupustelu” oli kuulemma vielä melko laimeaa 😀 Ilmeisesti meitä turisteja oli liian vähän (tai näytimme liian köyhiltä), että olisi kannattanut ladata meihin kaikkia panoksia! Itsekin siis luulin, että myynti ja iholle tulo tuolla olisi paljon aggressiivisempaa.

  • Reply Paula - Gone with the Gastons 9.5.2022 at 21:44

    Tästä kyllä paistaa teidän pettymys matkaan yleisesti vaikka onneksi jotain mukavaakin on mahtunut mukaan. Ja näittepähän ainakin uuden paikan. Tuo kaupustelijoiden iholle tulo on kyllä niin ärsyttävää. Olen ollut Turkissa kahdesti äitini kanssa ja olin itse silloin aika nuori tyttönen. Muistan useamman tapauksen kun minua äidin huomaamatta jopa nopeasti kourittiin. Siis todella ällöä! En usko, että ikinä omien tyttöjeni kanssa matkustaisin Turkkiin ilman, että mieheni olisi mukana. Muuten meillä oli kyllä ihan kiva loma.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 16.5.2022 at 09:36

      No joo, lomaan mahtui paljon hyvää ja vähemmän hyvää. Ehkä eniten harmitti se, ettemme päässeet Pamukkaleen… Sitä nimittäin odotimme! Näin jälkikäteen on hyvä todeta, että olisimme toki voineet tehdä sinne myös omatoimimatkan, mutta jotenkin lamaannuimme 😀

      Hrrrrr…. Onneksi meillä ei ollut lähelläkään noin pahoja ahdistelutilanteita 😮

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas 10.5.2022 at 20:46

    Turkkiin menisin mutta nuo perään huutelevat kauppiaat! Harmi ettette päässeet Pamukkaleen. Se on upea paikka. Olen käynyt hamamissa Turkissa ja Marokossa. Marokon hamam oli pettymys. Turkissa, kuten teilläkin näyttää olleen, on jo puitteet kin upeammat.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 16.5.2022 at 09:40

      Ehdottomasti eniten harmitti tuo, ettei päästy Pamukkaleen :/ Ehkä sitten omatoimimatkalla, jos vielä joskus Turkkiin suuntaamme 🙂 Ja jep, Turkin hamamissa oli kyllä puitteet kohdallaan, kaikki oli siistiä yms. Marokosta (tai mistään muustakaan) ei ole kokemusta, joten vaikea vertailla 😀

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa 11.5.2022 at 22:49

    Kiva oli lukea tällainen ”viikko lomalla” postaus 😀 Mitä muiden matkoihin oikeasti sisältyy päänähtävyyksien lisäksi, niistä kun ei juurikaan puhuta! Ensimmäisellä kerralla kun Alanyassa aikoinaan kävin, niin joku pikku poika (tai joku nuorehko) läpsäisi kädet rinnuksille ohikulkiessa, se oli jo aika röyhkeää. Tuo aggressiivinen kaupittelu on kyllä rasittavaa, mutta on aina ihanaa jos oppii tuntemaan jonkun paikallisen henkilön, joka on sitten ihan erilainen kuin nämä ”tyrkyttäjät”. Te nähtävästi pääsitte hyvin tutustumaan tuohon Tinder paikalliseen 🙂

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 16.5.2022 at 09:42

      Kiitti! Tätä oli yllättävän kiva kirjoittaa, vaikka vähän jännittikin, jaksaako kukaan muu tätä lukea… No mutta, jäipähän ainakin itselle talteen, jos ei muuta 😉

      Ja apua, minkälaisia ”herrasmiehiä” siellä on ollut liikenteessä… Me päästiin selvästi vähällä 😀 Ja joo, Muhammed oli kiva tuttavuus ja hänen kanssaan oli kiva vaellella ympäri Alanyaa: en tiedä johtuiko juuri hänestä, että meitä ei ahdisteltu niin paljoa/aggressiivisesti, ja muutenkin saatiin monesta paikasta enemmän irti, kun oli ”paikallisopas” mukana! 🙂

  • Reply Hannele / Hipaisuja maapallolla 14.5.2022 at 17:45

    Apua!!!
    ” Avaan hetkeksi silmäni ja näen…” Hamami on multa kokematta ja tämän jälkeen saa jäädäkin😊😊😊
    Alanyassa oltiin joskus nuorina likkaporukalla ja kaupustelijat olivat silloinkin ns. ahkeria. Itse olen aina pystynyt hymyssä suin ja hermostumatta kieltäytymään, mutta eräs ystäväni ei niinkään. Jossain vaiheessa hän oli hetkeksi kateissa ja löytyi jostain liikkeestä, jossa hänelle mallattiin päälle jotain tanssijattaren helistin-kilistin asua. Puutuin ärhäkkään tyyliini asiaan ja totesin, että kolttu pois ja nyt mentiin muihin maisemiin😊😊
    Omenateetä olen joskus ostanut kotiinkin tuliaisena.
    Vaikka teillä oli kaikenlaista harmiakin, niin tuntuu silti, että matkalla oli paljon hyvääkin. Niinhän se on, että reissussa sattuu ja tapahtuu ja asenne ratkaisee, miten noihin sattumuksiin suhtautuu. Ainakin niistä saa kivan postauksen:)

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 16.5.2022 at 09:46

      Hahhah, olihan se elämys 😀 Mutta ei ton takia kannata jättää hamamia kokeilematta!

      Tosi moni on tähän kommentoinut, että on törmännyt Alanyassa tosi aggressiivisiin ja yli-innokkaisiin myyjiin. Onneksi meidän kohdallemme ei ihan noin pahoja kuitenkaan osunut. Kuulostaa ahdistavalta, mutta hyvä että olitte tarpeeksi topakoita 🙂

      Kyllähän tuohon reissuun mahtui paljon hyvää ja vähemmän hyvää. Vaikka ensimmäisistä postauksista paistoikin kiukku, niin kyllä meillä oli kivaakin 🙂 Luontokohteet oli parhaita!

      Omenateetä on nyt meilläkin kaapeissa! Ihan super hyvää! Voisin oikeastaan keittääkin kupillisen…

  • Reply Cilla Maria Travel 15.5.2022 at 23:16

    Tää teidän reissu oli kyllä varmasti kaikin puolin ikimuistoinen, niin hyvässä kuin pahassa. Meillä toi kanjonivierailu oli kans yks reissun huippukohtia. Maisemat Taurusvuorilla oli tosi kauniit!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 16.5.2022 at 09:47

      Ikimuistoinen nimenomaan 😀 Kyllä tästä riittää muisteltavaa vielä pitkälle tulevaisuuteen. Ja jep, luontokohteet oli kyllä ihan parasta – kuten reissuissa yleensäkin 🙂

    Leave a Reply