Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Pohjois-Pohjanmaa Raha Ruka

Mitä maksoi viikon aktiiviloma Rukalla?

28.1.2022

Liikkuminen: 124 e / hlö.

Olimme liikkeellä ystäväpariskuntamme retkeilyautolla, jonne mahtui loistavasti kaikkien viikon tavarat ja ruuat. Lisäksi liikuimme Rukalla kaikki väliajot tällä autolla, joten kilometrejä kertyi viikon aikana mukavasti. Kaikkiaan dieseliin meni rahaa 124 euroa henkilöltä, mikä on mielestäni ihan kohtuullinen hinta.

Majoitus: 183,30 e / hlö.

Vuokrasimme Ihtinkijärveltä kahdeksan hengen mökin, joka ylitti kaikki odotuksemme. Mökistä löytyi kaikille kolmelle pariskunnalle omat makuuhuoneet, erinomaiset ja viihtyisät yhteiset tilat sekä sauna. Mökin varustelutaso oli todella hyvä: sieltä löytyi kaikki hiustenkuivaimista omaan nuotiopaikkaan, pulkista pilkkivehkeisiin ja Pentikin astioista monen tonnin huippumukavaan löhösohvaan. Otimme mökkiin myös loppusiivouksen (21,67 e / hlö), sillä laiskuuksissamme emme jaksaneet herätä sunnuntaiaamuna tuulettamaan petivaatteita, pyyhkimään pölyjä tai desinfioimaan pintoja.

Ruokailu: 65,4 e / hlö.

Olimme jo ennen reissua sopineet, että kokkailisimme mahdollisimman paljon ruokia itse. Pysähdyimmekin tulomatkalla Kuusamon Prismassa tekemässä jättimäiset ruokaostokset, jotka riittivät lopulta lähes koko viikolle. Jossain vaiheessa haaveilimme poronkäristyksestä, mutta mökki tarjosi niin loistavat puitteet kokkailuun, että loppujen lopuksi teimme kaikki ruuat itse. Ruokalistalta löytyi kaikkea makkarakeitosta tortilloihin ja pitsasta makaronilaatikkoon. Panostimme myös aamupaloihin, joiden voimalla jaksoimme pitkälle päivään. Lisäksi vietimme monet illat makkaraa paistaen ja kaakaota juoden, joten nälkää ei todellakaan viikon aikana tarvinnut nähdä. Päinvastoin!

Aktiviteetit: 193 e / hlö.

Viikon aikana tuli tutustuttua myös muutamiin maksullisiin aktiviteetteihin. Kävimme maanantai-iltana testaamassa Rukan rinteillä Stiga-mäen (30 e / hlö), joka toimi ihan hauskana loman aloituksena, vaikkei vetänytkään vertoja Suomen pisimmälle pulkkamäelle Saariselällä. Hinta (, joka sisälsi Stigan lisäksi hissilipun ja kypärän) oli toki suolainen, mutta kerrankos sitä. Vuokrasimme myös moottorikelkat viideksi tunniksi (78 e / hlö, sis. bensat), jotta pääsimme tutustumaan Rukan alueeseen hieman toisesta perspektiivistä. Viimeisenä ja ehkä turhimpana aktiviteettina kävimme porukalla testaamassa koskikelluntaa Kiveskoskella. Reissu kustansi 85 euroa henkilöltä. En todellakaan sano, että kellunta olisi ollut (läheskään) joka euron arvoinen, mutta toki eräänlainen ”kerran elämässä” -kokemus.

Yhteensä: 565,70 euroa

Tasan vuosi sitten tekemämme Saariselän reissu taas maksoi 902,6 euroa henkilöltä, joten Rukan loman lopulliseen hintalappuun pitänee olla tyytyväinen? Ainakin itse koen, että ehdin viikon aikana tehdä ja nähdä vaikka mitä, syödä hyvin sekä nukkua huippumökissä, eikä siltikään ole minkäänlaista krapulaa rahankäytön suhteen.

revontulet Valokuvaus vinkit

Revontulien kuvaaminen – vinkit aloittelijalle

19.1.2022

Oletko törmännyt somessa kauniisiin revontulikuviin ja haaveilet ehkä itsekin pääseväsi ikuistamaan niitä? Etkö kuitenkaan tiedä, mistä homma kannattaisi aloittaa? Mistä tietää, milloin revontulia näkyy ja missä niitä kannattaisi kuvata? Ei hätää. Kokosin tähän postaukseen vinkkejä aloittelevalle revontulibongarille: apukeinoja, joilla itse pääsin alkuun.

1. Hyödynnä erilaisia sovelluksia

Revontulien ystäville on tarjolla lukuisia eri sovelluksia, ja moni niistä helpottaa (ainakin omasta mielestäni) ihan aloittelijaakin. Itselläni on käytössä Auroras Now! -revontulihälytykset, josta tulee kerran tunnissa ilmoitus sähköpostiin, mikäli revontulien todennäköisyys on koholla. Elin noin vuoden pelkästään tämän hälyttimen varassa, mutta olen kokenut sen siinä mielessä hankalana, etten aina jaksa erikseen kirjautua sähköpostiin (varsinkaan ilta-aikaan). Toki monista sähköposteista on saatavilla erillinen sovellus, jolloin ilmoituksetkin voi ottaa eri tavalla käyttöön.

Tämän vuoden puolella latasin puhelimeeni Aurora Forecastin ja My Aurora Forecastin, joista erityisesti My Aurora Forecast on ollut kovassa käytössä. Tykkään sen helppoudesta ja selkeydestä: kaikki tarjolla olevat jutut aukeavat jopa tällaiselle aloittelijalle helposti. Sieltä näkee kätevästi sijaintitietojen avulla, miten suuri todennäköisyys (%) alueella on nähdä revontulia. Sovelluksesta pystyy hakemaan todennäköisyyksiä myös muilla sijanneilla, ja etusivulta löytyy maailmanlaajuinen listaus paikoista, joissa on paras todennäköisyys nähdä revontulia. Sovellus antaa myös pilviennusteen, joka on tässä touhussa todella tärkeää.

2. Facebook-ryhmistä lisätukea ja apua

Facebook-ryhmät toimivat hyvänä vertaistukena ja inspiraation lähteenä! Liityin viime viikolla moneen ryhmään (Revontulikyttääjät, Revontulibongarit ja Turun seudun revontulikyttääjät), sillä toivoin saavani niistä vinkkejä kuvailuun sekä hyviin kuvauspaikkoihin. Kaikista ryhmistä on ollut näihin apua, ja olen muutenkin tykännyt ryhmien yhteishengestä – mukana tuntuu olevan todella tsemppaavaa ja innostavaa porukkaa, eikä amatöörejä tai uusia tulokkaita katsota kieroon!

Vinkki uudelle ryhmäläiselle: muista lukea ryhmän säännöt ennen ensimmäistä julkaisua!

3. Mieti hyvä kuvauspaikka ennakkoon

Hyviä kuvauspaikkoja kannattaa ehdottomasti miettiä ennakkoon! Kannattaa valita paikka, jossa revontulet todennäköisimmin näkyvät esteettä, ja valosaaste häiritsee mahdollisimman vähän kuvausta. Erityisesti Etelä-Suomessa kannattaa valita paikka, josta on avoin näkymä pohjoiselle taivaalle (esim. pellon eteläinen reuna tai järven eteläinen ranta).

Ensimmäisiin kuviin suosittelen mahdollisimman ”tyhjää” tilaa, jossa taivas näkyy esteettä. Näin voi keskittyä täysillä ikuistamaan nimenomaan revontulia, eikä tarvitse miettiä mitään muuta. Jatkossa kannattaa kuitenkin miettiä, haluaako kuviin revontulien lisäksi jotain, mikä tekee kuvasta entistä mielenkiintoisemman; esimerkiksi revontulia heijastava tyyni järven pinta, avosuo käppyrämäntyineen, teltta tai laavu tunturin kupeessa, tykkylumipuita tai vaikkapa urbaanin kaupunkiympäristön. Horisontista nousevat tunturit ovat myös mielenkiintoisia ja kauniita kuvassa. Pieniä kohteita, kuten ihmisiä, voi valaista esimerkiksi otsalampulla.

4. Hyödynnä (puhelimen) kompassia

Tämä vinkki saattaa olla monelle itsestäänselvyys, mutta mainittakoon se tässä, sillä omaa kuvaamistani se helpotti huomattavasti. Oli nimittäin huomattavasti kivempaa asetella kameraa ja miettiä kuvaa valmiiksi, kun tiesi, mihin suuntaan kamera kannattaa asettaa (eli missä hitossa se pohjoinen on). Ensimmäisellä järvellä kuvasin summamutikassa, ja vaikka luulin tietäväni, missä suunnassa pohjoinen on, niin metsään mentiin ja pahasti.

5. Pue lämpimästi päälle

Tätä(kään) ei voi korostaa liikaa. Revontulijahdissa saatetaan toisinaan seistä tuntitolkulla paikallaan, ja jos auto ei ole lähettyvillä tai vaatetta tarpeeksi, kylmä saattaa iskeä nopeastikin. Olen joutunut muutaman kerran ulkona kuvaillessani palaamaan takaisin kotiin ja hakemaan lisää päällepantavaa, ja totta kai juuri näillä vaatteenhakureissuilla on sitten tapahtunut aina jotain jännittävää tai ainutlaatuista, minkä olisin mieluusti ikuistanut kameran ruudulle.

Kannattaa siis harrastaa kerrospukeutumista, ja ottaa muutama vaatekappale ekstraa vielä reppuun mukaan. Toinen vinkki liittyy käsineisiin: kannattaa pitää varapari hanskoja takin alla (esim. rintaa vasten) mukana lämpiämässä. On kiva vaihtaa uusiin ja lämpimiin hanskoihin, kun kädessä olevat alkavat tuntua liian kylmiltä – ja sormet kohmeisilta.

6. Jalustalla pääsee pitkälle

Tästä voi varmasti olla myös eri mieltä, mutta oma mielipiteeni on, että yö- ja revontulikuvauksessa kannattaa aina hyödyntää jalustaa (tai jotain siihen verrattavaa). Jalustan säädöt ja säätäminen tulisi opetella valoisalla – ja niin hyvin, että se onnistuu myös pimeässä.

7. Pakkaa valmiiksi ja ole ajoissa paikalla

Jos jotain opin ensimmäiseltä revontulikuvaukseltani niin sen, että tilanteet tulevat (ja myöskin menevät) nopeasti. Kannattaakin tehdä kaikki mahdollinen valmiiksi jo ennen iltaa: pakkaa kuvausreppu, lataa akut ja mieti pukeutuminen etukäteen. Tämän lisäksi myös kuvauspaikalla kannattaa olla ajoissa. Suosituimmissa kohteissa saattaa nimittäin olla jopa ruuhkaa. Se tuli huomattua jopa eräällä pienellä paikkakunnalla, jossa olin kuvaamassa. Toki sopu sijaa antaa, mutta onhan se eri asia kuvata ”jonkun selän takaa” kuin aitiopaikalta.

8. Vara-akut mukaan

Kylmässä akkujen kesto saattaa laskea kuin lehmän häntä. Kannattaakin pakata reppuun muutama ylimääräinen akku – ja pitää niitä mahdollisimman lämpimässä. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin se, että kesken parhaan leimun akku simahtaa, ja kuvaaminen jää siihen.

9. Osan revontulista ja niiden väriloistosta näkee vain kameran näytöltä

Luin tästä monta kertaa eri Facebook-ryhmistä ja ihmettelin, miten niin muka revontulet näkyisivät jotenkin kameran näytöltä paremmin. Mutta niinpä vaan jouduin todistamaan tätä itsekin. Esimerkiksi tämän postauksen kuvaustilanne oli sellainen, ettei revontulia erottanut paljain silmin ollenkaan. Välillä taivaanrannassa saattoi nähdä jotain hieman vaaleampaa, joka muistutti lähinnä auton valokeilaa. Sen sijaan kameran näytöllä tilanne oli aivan toinen: värien kirjo oli paljon kirkkaampi.

10. Opettele kameran säädöt jo kotona

Kuten kaikessa kuvaamisessa, kameraan tulisi tutustua jo kotona niin hyvin, että säätöjä on helppo tehdä vauhdilla muuttuvissa tilanteissa. Pakkasyö järven rannalla tai pellon reunalla ei ole oikea paikka alkaa miettiä, miten ISO-arvoa tai aukon kokoa muutetaan, sillä (kuten jo aiemmin kirjoitin) revontulikuvauksessa tilanteet tulevat ja menevät nopeasti.

11. Pikavinkit asetuksiin

En todellakaan ole mikään asiantuntija, mitä tulee kameran asetuksiin. Kuten kerroin, olen itsekin paitsi aloittelija revontulikuvauksen saralla myös äärettömän laiska lueskelemaan mitään liian hifisteleviä tekstejä tai ohjeita, jotka menevät jo ensimmäisten lauseiden kohdalla yli hilseen. Tässä kuitenkin muutama seikka, jotka kannattaa pitää mielessä (ja joista itse suurimman osan unohdin, kun olin niin täpinöissäni revontulista):

  • Keskity tarkennukseen. Pimeässä on vaikeaa tarkentaa automaattitarkennuksella, joten kannattaa käyttää käsintarkennusta ja säätää tarkennus äärettömään. Kannattaa pitää huolta, että tähdet (ja mahdollinen kuu) ovat kuvissa mahdollisimman tarkkoina.
  • Käytä suurta aukkoa ja pitkää valotusaikaa. Revontulia kuvatessa f-luku pidetään pienenä, sillä suurella aukolla (eli pienellä f-luvulla – tämä on aina yhtä hämmentävää) kuvaan tulee paljon valoa, jota yökuvauksessa toki tarvitaan. Valotusajan taas täytyy olla melko pitkä. Tällöin kamera on herkempi tärähdyksille, jolloin jalusta/kolmijalka viimeistään nousee tärkeään rooliin!
  • ISO-asetukset. Tällä tarkoitetaan herkkyyttä, jolla kameran kenno reagoi valoon. Mitä korkeampi ISO-luku on, sitä enemmän kennolle tulee valoa, joten revontulikuvauksessa tulee käyttää mahdollisimman suurta ISO-lukua. Jotta asia ei kuitenkaan olisi näin yksinkertainen, ISOa ei välttämättä kannata nostaa äärimmäisyyksiin, sillä suuri ISO-luku voi tehdä kuvasta rakeisen.
  • Kuvaa RAW-muodossa ja muista jälkikäsittely.

12. Ole itsellesi armollinen ja nauti – yksikään retki ei ole turha

Tämä jos mikä on itselleni ehkäpä jopa se tärkein ohje. Liian usein sitä lähtee suorittamaan kuvausreissua ja unohtaa muuten nauttia retkestä. Onneksi mieheni on loistava siinä, että hän saa aina palautettua meikäläisen maanpinnalle ja muistutettua, mikä elämässä oikeasti on tärkeintä.

Ei siis huolta, vaikket onnistuisikaan taltioimaan ainuttakaan leimua kameraasi. Kuvaa sen sijaan tähtiä ja kaunista yötaivasta, sytytä tulet, nauti eväistä – ja ulkoilmasta ylipäätään.


Siinä meikäläisen ensiohjeet revontulien bongaamiseen ja kuvaamiseen. Toivottavasti saitte tästä vinkkejä omaan tekemiseenne!

kaupallinen yhteistyö Raha

Vähemmän toimistohommia ja enemmän matkustelua?

14.1.2022

Kaupallinen yhteistyö: Osakesijoittaja.fi

Uusi vuosi, uudet kujeet? Yhtenä uudenvuodenlupauksena lupasin itselleni, että alan hieman miettimään, miten ja missä ylimääräistä rahaa säilytän. Pelkän pankkitilillä makuuttamisen sijaan suunnitelmissa oli (vihdoin ja viimein) kokeilla myös sijoittamista – eli ansaita jo ansaituilla rahoilla lisää rahaa. Ja mahdollistaa elämään enemmän seikkailuja ja kokemuksia – nuuskamuikkustelua.

Olen jo monesti aiemmin puhunut, että haluaisin oppia sijoittamaan. Matkailuharrastukseni on oikeastaan vain kasvattanut sijoitusintoa, sillä matkailu ja raha kulkevat luonnollisesti käsi kädessä. Olenkin lainannut kirjastosta kirjoja, kuunnellut e-kirjoja ja ollut jo monesti tekemässä ensimmäisiä sijoituksia, mutta päätöshetkellä olen aina alkanut epäröimään ja sulkenut nettisivut ennen kuin olen saanut tiliä avattua. On tuntunut paljon helpommalta siirtää satasia sukanvarteen tulevia reissuja silmällä pitäen kuin laittaa niitä poikimaan jonnekin. Sijoittamisesta on tullut jonkinlainen mörkö, ja monesti on tuntunut, etten tiedä aiheesta tarpeeksi aloittaakseni.

Tuntuu muutenkin hassulta ja kovin aikuiselta puhua sijoittamisesta – tai ylimääräisestä rahasta. Ei nimittäin tarvitse mennä ajassa montaa vuotta taaksepäin, kun yliopisto-opiskelijana jouduin ruokakaupassa laskemaan ostosteni loppusumman tarkkaan ennen kassalla suuntaamista. Siellä minä näpyttelin hyllyvälissä menemään laskimen kanssa ja yritin bongailla punalaputettuja tuotteita. Silti aina kassalla jännitin, riittäisivätkö rahani. Ja tämä jatkui vielä pitkään työelämässä ollessani, sillä tapa oli jäänyt päälle. Muistan myös, miten hoin itselleni, että ”sitten isona ostan jokaisella kauppareissulla pensasmustikoita”. Osa-aikatyöt (ja nuukailu ruokakaupassa) mahdollistivat onneksi matkustelun, ja muistankin kytänneeni halpoja lentoja sesongin ulkopuolelta.

Olen uudenvuodenlupaukseni tiimoilta uppoutunut monena iltana lukemaan ajankohtaisia artikkeleita ja oppaita sijoittamiseen liittyen. Erityisesti minua on kiinnostanut osakesijoittaminen, jonka aloittamiseen Osakesijoittaja.fi tarjoaa mainiota tietoa. Sivustolta löytyy muun muassa aloitteleville osakesijoittajille suunnattu opas.

Useita laskelmia tehtyäni sekä opasta lueskeltuani päädyin lopulta osakesijoittamiseen, sillä jos totta puhutaan, olen (kai jonkinlainen) rahastosijoittaja jo valmiiksi: Laitoin aikoinaan kaikki ylioppilaslahjaksi saamani rahat rahastoihin ja noh… Olen oikeastaan sen jälkeen luottanut sokeasti siihen, että salkunhoitaja hoitaa homman. Saan säännöllisesti kotiin kirjeen, jossa kerrotaan rahastojen senhetkinen tilanne, mutta liian usein tuo kirje on lentänyt avaamattomana roskakoriin. En siis useinkaan tiedä, missä rahastojeni kanssa mennään. Tämä tietynlainen ”piittaamattomuus” johtunee siitä, että menin sijoittamaan rahani hieman hätäpäissäni, enkä koskaan perehtynyt asiaan sen kummemmin. Lisäksi lahjarahat eivät koskaan olleet tililläni, joten en oikein missään vaiheessa ole osannut ajatella niitä ominani.

No mutta, taustoittelut sikseen ja itse asiaan!

Miten aloittaa osakesijoittaminen?

Olen varmasti aloittelevan sijoittajan prototyyppi: koen sen hankalaksi, riskialttiiksi ja muutenkin pitkälti täydeksi hepreaksi. Ehkä suurin harhaluulo piilee siinä, että sijoittamiseen tarvittaisiin iso pääoma ja että se olisi vain rikkaiden hommaa. Näin ei suinkaan ole, vaan sijoittamisen voi aloittaa pienelläkin summalla. Pääasia, että sivuun siirrettävä raha on aidosti ylimääräistä. Eli vaikka olisikin taloudellisesti tiukempi kuukausi tai joutuisin tekemään yllättävän ja isomman investoinnin (esim. ostamaan jääkaapin hajonneen tilalle), en joutuisi pakon edessä myymään sijoituksiani. Perussääntö onkin, ettei kannata sijoittaa rahoja, joita ei ole valmis menettämään. Tätä varten tein laskelmia viimeiseltä puolelta kuukaudelta: laskin tulot (suunnilleen, näin yrittäjänä se on toisinaan vaikeaa) ja kiinteät menot (asuminen, auto jne.) sekä niin sanotun ”rälläysrahan”, joka menee ei-pakollisiin menoihin eli ei-välttämättömyyksiin, kuten ulkona syömiseen. Pakko myöntää, että muutaman kuukauden kohdalla kirpaisi katsoa, mihin kaikkeen sitä olikaan rahaa syytänyt… Todettakoon, että matkailu ei kuitenkaan aiheuttanut tällaista ostokrapulaa – päinvastoin!

Kun olin saanut selville, paljonko voin kuukaudessa sijoittaa, oli aika pohtia, minkälainen sijoittaja olen. Tai oikeastaan mietin, miten hyvin kestäisin riskejä taloudellisesti ja henkisesti. Tunnistin ja tiedostin olevani todella varovainen rahankäyttäjä ja tykkään raha-asioissa tehdä kaiken varman päälle. Jopa yritysmentorini epäili yrittäjyyteni alkumetreillä, mahtaako tällaisesta arkajalasta tulla yhtään mitään. Seuraavaksi olikin aika miettiä, alkaisinko arvo- vai kasvusijoittajaksi.

Arvosijoittajat valitsevat perinteisesti sijoituskohteiksi hyvää osinkotuottoa maksavia sekä taloudellisesti vakaita yhtiöitä. Arvosijoittamisessa haetaan tuottoa pääosin osingosta, mutta yhtälailla osakkeen arvonnousulla. Arvonnousu arvo-osakkeilla on yleensä maltillinen. Kasvusijoittaja sijoittaa mieluummin kehittyviin yrityksiin, missä on suurempi riski. Toiseaalta yhtiöiden oletetaan kasvavan tulevaisuudessa, jolloin myös osakkeen arvo nousee. Kasvuyhtiöiden valinnassa kannattaa olla tarkkana, sillä voit menettää sijoittamasi pääoman nopeasti väärällä yhtiövalinnalla. – Osakesijoittaja.fi

Ei varmaankaan tule kellekään yllätyksenä, että valitsin arvosijoittamisen? Päätin myös (oppikirjan sääntöjen mukaan) hajauttaa sijoituksiani mahdollisimman hyvin. Eli ei kaikkia munia samaan koriin – tiedättehän? Nettisivuilla puhuttiin, että kannattaisi harjoittaa myös maantieteellistä hajauttamista, mutta ainakin näin alkumetreillä se tuntui (kaiken muun ohella) hieman liian työläältä. Toimialakohtainen hajauttaminen sen sijaan kiinnosti huomattavasti enemmän – eikä (ehkä juuri siksi) tuntunut niin vaikealta.

Ensimmäiset askeleet otettu

Nyt, kun laskelmat ja (kotikutoiset) profiloinnit on tehty, on tullut ensimmäisten konkreettisten askelten aika. Pallottelin hetken eri vaihtoehtojen välillä, mutta päädyin lopulta avaamaan tilin Nordnetiin, sillä sillä siellä kuukausittainen säästösumma on vain 10 euroa, kun se monella kilpailijalla se saattoi olla jopa useita satasia. Tuntuu kuitenkin (varsinkin tässä maailmantilanteessa) turvallisemmalta, että on edes mahdollisuus pienentää kuukausisummaa lähes olemattomaksi, mikäli tilanne niin jostain syystä vaatisi.

Ja vaikka lähdenkin näin pienesti ja varovaisesti liikkeelle, haaveilen jo nyt siitä, että voisin toimistohommien sijaan matkustaa enemmän. Makoilla valkoisella hiekalla samalla, kun sijoittamani rahat eläisivät omaa, kasvusuuntaista elämäänsä ja poikisivat lisää rahaa matkakassaan. Naiivia, tiedän, mutta pitäähän sitä unelmia aina olla.

Mitenkäs teillä muilla? Reissaatteko puhtaasti palkkatuloilla ja säästöillä vai harrastatteko myös sijoittamista? Minkälaisia sijoittajia olette?

Kuusamo Pohjois-Pohjanmaa Ruka Valokuvaus

Konttainen on Rukan paras paikka kuukkelien kuvaukseen

10.1.2022

407 metriin kohoavan Konttaisen ohi ei voi ajaa ilman, että jää ihailemaan erikoisen näköistä vaarahuippua. Oudon ulkomuotonsa lisäksi (tai ehkä juuri siksi) paikka on myös suosittu retkeilykohde. Vaaran huipulta kohoaa kauniit näköalat, ja jo parkkipaikalla vierailija törmää ensimmäisiin lintuihin.

Kesyt hömötiaiset ja muutama talitiainen alkavat lennellä vaativasti vierailijoiden ympärillä heti parkkipaikalle saavuttaessa. Pienen odottelun jälkeen kuukkelitkin alkavat liikkua, mutta ne jäävät kuusien oksille tarkkailemaan tilannetta hieman kauempaa. Tuntuu hassulta, että linnut, joita yritimme vuosi sitten Saariselällä pakonomaisesti nähdä, olivat nyt siinä, aivan edessämme. Eikä niitä ollut vain yhtä tai kahta, vaan lähes jokaisen kuusen latvassa komeilee ruskeanoransseja palleroita.

Kuukkelia pidetään yleisesti metsämiehen kaverina, sillä se ilmaantuu varsin nopeasti nuotiopaikalle kerjäämään ruoantähteitä. Yleisen uskomuksen mukaan kuukkeli on onnenlintu, ja sen tappaneen ihmisen metsästysonni katoaa lopullisesti. Suomalaisessa muinaisuskossa kuukkelia kutsuttiin myös sielunlinnuksi. Uskottiin, että metsämiehen henki siirtyy kuukkeliin hänen kuoltuaan.

Jo lyhyen ajan sisällä käy selväksi, että mikäli Rukalla haluaa napata kuukkelikuvan (tai ylipäätään päästä näkemään kyseisiä lintuja), kannattaa ehdottomasti suunnata Konttaiselle. Parkkipaikka on täynnä autoja heti aamusta lähtien, sillä jokainen haluaa päästä näkemään nämä mystiset linnut lähietäisyydeltä. Yritimme päästä paikalle jo alkuviikolla, mutta emme yksinkertaisesti saaneet autoa mahdutettua parkkipaikalle. Keskiviikkona onni on kuitenkin vihdoin puolellamme ja saamme auton parkkiin.

Uteliaat hömötiaiset ottavat meidät innolla vastaan. Ne eivät turhia arastele, vaan lennähtävät ruokkijan pään päälle, kiinnittyvät lapasiin ja saattavat jopa kilpailla siitä, kuka saa parhaimmat pähkinät itselleen.

Huomaamme pian, että linnut ovat tottuneet varsin hyvään. Kuorelliset tai liian suuret pähkinät eivät kelpaa niille ollenkaan. Ojossa olevat turistien kädet mahdollistavat sen, että purtavansa voi valita melko vapaasti, ja linnut käyvätkin testaamassa useammat tarjottavat ennen kuin jäävät pidemmäksi aikaa ruokailemaan. Eräällä suomalaisperheellä on tarjolla hunajanmakuisia cashewpähkinöitä ja ne ovat selvästi tinttien mieleen.

Ihmismäärä ja meteli tuntuvat lisääntyvän, joten päätämme lähteä kapuamaan Konttaisen huipulle. Nousu on noin 400 metrin pituinen, mutta matkan ei pidä antaa hämätä: nousu on aikamoinen, eikä ketään päästetä helpolla. Tallattu luminen polku hajoaa yhä useammin jalkojen alla, ja jossain vaiheessa en enää tiedä, kumpi on pahempaa: pitkät nousut vai satunnaiset, lyhyet laskut, joissa kengät luistavat ja tasapainon kanssa on ongelmia. Jossain vaiheessa matkaa, kun hengitys on hakkaavaa puuskutusta ja jalat yhdet tärisevät möhkäleet, mietimme ääneen, mahtaako paikan nimi tulla siitä, että ylös päästäkseen on jossain vaiheessa heittäydyttävä suosiolla kontilleen…

Lumi narskuu jalkojen alla ja kaikkialla on todella kaunista. Tykkylumipuut ja paksu hanki peittävät suurimmat äänet ja kaikkialla on ihanan hiljaista. Yritämme turhaan bongata kuukkeleita puiden latvoista, sillä ne ovat jääneet helpon ruuan ja ruokinta-automaattien luo vaaran juurelle. Kiivetessä törmäämme muutamiin muihinkin retkeilijöihin, mutta huipulla saamme olla oman porukan kesken.

Maisema on niin kaunis, että henki salpautuu. Yhtäkkiä on helppo ymmärtää kaikkia niitä ylistyssanoja, joita maamme kuuluisat kirjailijat ovat vuodattaneet kuvatessaan suomalaista maisemaa. Katsoipa minne tahansa, tykkylumipuiden takaa avautuu metsäisten vaarojen loppumaton matto, jota useat järvet korostavat entisestään. En muista, että olisin muualla Suomessa kokenut vastaavaa.

Kuukkelinkuvat mielessä lähden laskeutumaan takaisin parkkipaikalle. Kamera on reagoinut kovaan pakkaseen, ja pelkään akkujen hyytyvän kokonaan ennen kuin saan ikuistettua yhtäkään lintua ruudulle (suurkiitos huipulla otetuista kuvista Riialle!). Liukastelen alas paikoin jyrkkääkin rinnettä ja mietin, olisiko sittenkin pitänyt pakata lumikengät mukaan. Joissain kohti on turvallisinta heittäytyä istualleen ja laskea pyllymäkeä alas. Yhdessä kohtaa menetän tasapainoni kokonaan, jonka seurauksena keräilen hangesta kännyköitä ja kortteja…

Kun vihdoin saavun parkkipaikalle, on siellä huomattavasti aiempaa hiljaisempaa. Kaivan taskusta muutaman pähkinän ja ennen kuin ehdin edes kunnolla kohottaa kättäni, ensimmäiset hömötiaiset lennähtävät luokseni. Tällä kertaa pieneksi murskatut pähkinät kelpaavat, ja saan linnuista innokkaita ystäviä. Hetken odottelun jälkeen kuukkelitkin lennähtävät uteliaina paikalle. Ne jäävät kuitenkin lähipuihin arvioimaan tilannetta, ja pulleasta olomuodosta päätellen edellisestä ruokailusta ei ole kauaa aikaa. Välillä kuukkelit laskeutuvat hieman lähemmäs, mutta heti, kun parkkipaikalla alkaa olla liikaa liikehdintää, ne piiloutuvat tykkylumipuiden sisälle, karkuun tuijotukselta.

Maltti on valttia tässäkin lajissa, sillä hiljaa seisoskelu samassa asennossa houkuttaa lopulta muutaman kuukkelin ruokailupuuhiin. Tuntuu hassulta, kun kädellä vihdoin käy syömässä tiaisia huomattavasti suurempi ja painavampi kuukkeli. Vierailut eivät kestää kauaa, enkä täpinöissäni ehdi keskittyä kuvaamiseen ja kuvien tarkentaminen jää puolitiehen.

Lähtiessämme parkkipaikalta, hymy on herkässä. Vihdoinkin pääsin näkemään näitä metsämiehen kavereita ja vieläpä kuvaamaan niitä. Viimevuotinen ruokintapettymys Saariselällä tuntuu kaukaiselta, ja päällimmäisenä on tunne siitä, että ehkä ensimmäisen kuukkelikohtaamisen pitikin tapahtua juuri Rukalla. Ja vaikka ympäristö ja linnut ovatkin aivan eri, saavutin hetkeksi sen saman fiiliksen kuin lapsena, kun syötin Seurasaaressa kesyjä lintuja ja oravia, enkä millään olisi halunnut lähteä kotimatkalle.

Oletteko te päässeet kuvaamaan tai ruokkimaan kuukkeleita jossain päin Pohjois-Pohjanmaata tai Lappia? Mistä löytyy niin sanotut takuuvarmat bongauspaikat?