Suomen suurin matkablogiyhteisö
erikoispostaus Uusimaa

Katoaako Kytäjän kartanon kirous koskaan?

31.10.2021

Hyvinkään lähellä sijaitsevan Kytäjän kartanon historia on täynnä toinen toistaan kamalampia tragedioita. Kylmäveriset murhat ja epäonniset sattumat ovat seuranneet ihmisiä läpi sukupolvien ja varjostaneet kartanon historiaa vuosisatojen ajan. Synkkä menneisyys onkin saanut monet puhumaan kirouksesta, joka tuntuu yhä lepäävän kartanon yllä.

Vaikka Kytäjän kartanon historia ulottuukin 1500-luvulle (, jolloin valtaa piti Tottien suku), kartanon kulta-aika ajoittuu vasta 1800-luvulle, joka oli Linderin aikakautta. Kytäjästä muodostui tällöin Suomen suurin yksityinen tila, jolla oli oma raha, meijeri, kauppa, koulu, sähkölaitos, viinitehdas ja jopa junarata. Kaiken pahan alkupisteeksi voidaan katsoa vuosi 1865. Tällöin kartanon isännän Constantin Linderin, Marie-vaimon salainen rakastaja Henrik Borgström hyppäsi alas toisen kerroksen parvekkeelta, sillä hän pelästyi jääneensä kiinni isännälle. Henrik loukkasi itsensä pahoin hypyssä, mutta onnistui kuitenkin ratsastamaan karkuun. Lopulta mies kuoli saamiinsa vammoihin. Viisi vuotta tapauksen jälkeen Marie teki itsemurhan. Marien ja Constantinin poika peri lopulta tilan itselleen, mutta päätyi hänkin tekemään itsemurhan vuonna 1921.

Linderin suvun jälkeen Kytäjän omistajaksi siirtyi Leopold Lerche, joka isännöi kartanoa kuolemaansa saakka, vuoteen 1927. Seuraava omistajaksi siirtyivät Vähäkalliot (1928-79). Kartanon isäntä Väinö Vähäkallio oli ammatiltaan arkkitehti, ja hän uudisti tilan päärakennuksen ja suunnitteli kylälle kirkon.

Jos Linderin aikakausi oli ollut epäonninen, Vähäkallioiden aika oli suorastaan traaginen. Väinö ja Astrid Vähäkallion kaikki kolme lasta kuolivat varsin nuorina: Ensin heidän Aarne-poikansa kuoli vain 12-vuotiaana Kai-veljensä vahingonlaukaukseen hillerimetsällä. Kai itse menehtyi vuonna 1940 Talvisodassa. Samana päivänä syntyi hänen poikansa, joka ristittiin Kai Kustaaksi. Tästä neljä vuotta myöhemmin (1944) Vähäkallioiden ainoa elossa oleva lapsi, Eva-tytär, kuoli synnytyksen jälkeiseen verenvuotoon 29-vuotiaana. Lopulta myös perheen isä Väinö kuoli ärhäkkään syöpään vuonna 1959.

Helatorstain kolmoismurha

Väinön kuoleman jälkeen kartano siirtyi hänen 19-vuotiaalle pojanpojalleen Kai Kustaalle. Kaita kuvailtiin äkkipikaiseksi ja vainoharhaiseksi, ja kaikki kärjistyi vuonna 1972 helatorstai-iltana, jolloin kolme nuorta leiriytyi kartanon läheisille maille. Ilmeisesti leirinuotion savu raivostutti Kain, joka lähti marssimaan nuorten luo revolveri mukanaan. Päästyään paikalle, hän kurkisti teltan sisälle, jossa pojat (Kai Hyväkkä, Esa Hyväkkä ja Veijo Häkkinen) nukkuivat, ja ampui jokaista kerran päähän. Teon jälkeen Kai palasi takaisin kartanolleen, puhdisti aseen ja laittoin sen kaappiin.

Vaikka kartanon työntekijät arvasivat heti, kuka tekojen takana oli, Kain jäljille päästiin vasta myöhemmin, ja vasta lähes kuukauden kestäneiden tutkimusten jälkeen KRP pidätti Kain. Kai tuomittiin 12 vuodeksi kuritushuoneeseen, mutta ensikertalaisena hän istui vain kuusi vuotta (1972-78). On arveltu, että lyhyt tuomio saattoi selittyä taloudellisilla seikoilla, olihan Kytäjän kartano yksi alueen merkittävimmistä työllistäjistä…

Kain on kerrottu katuneen tekojaan ja yrittäneen sovitella niitä. Hän muun muassa maksoi poikien kaikki hautajaiskulut ja osti poikien äideille asunto-osakkeet. Mikään ei kuitenkaan saanut tekoja tekemättömiksi. Noin vuosi vapautumisensa jälkeen Kai riiteli vaimonsa kanssa raivokkaasti Kytäjän kartanolla. Kesken riidan miehen kerrotaan huutaneen ”Minun kanssa ei enää kenenkään tarvitse riidellä”, ja marssineen tämän jälkeen konttorihuoneeseen, jossa hän ampui itsensä.

Rälläyksestä konkurssiin

Kai Kustaalta kartano periytyi hänen pojilleen, jotka koettivat jatkaa tilanpitoa huonolla menestyksellä. Kyläläisten keskuudessa puhutaan vieläkin siitä, miten suuri perintö sekoitti nuorten poikien päät ja teki heistä ylimielisiä. Osaamattomissa käsissä omaisuus oli pian hassattu ja velkaantuminen väistämätöntä…

Pojat eivät kuitenkaan olleet ainoita, joilla oli ongelmia rahankäytön suhteen. Kain entinen vaimo ja tämän uusi puoliso nimittäin laittoivat näppinsä peliin, ja sotkeutuivat ahneuksissaan perikunnan rahoihin. Vuonna 1985 pariskunta saikin syytteet poikien rahojen kavaltamisesta, ja entinen vaimo sai vielä 10 kuukauden vankeustuomionkin.

Viimeinen naula arkkuun oli, kun Kytäjän kartano ajautui konkurssiin vuonna 1994. Tällöin autokauppias Yrjö Laakkonen osti sen pakkohuutokaupassa.

Muita surullisia ihmiskohtaloita

Jos edellä mainitut kuolemat eivät vielä saaneet vakuuttuneiksi siitä, että Kytäjän kartano on kirottu, niin entäs sitten nämä surulliset ihmiskohtalot? Kuinka monta kuolemaa voidaan laittaa epäonnen piikkiin?

  • 1960-luku, kesätyöntekijän kuolema: kesätyöntekijänä Kytäjällä ollut poika tippui heinätöiden yhteydessä aisalta ja jäi peräkärryn pyörien alle.
  • 1956, neljän lapsen hengen vaatinut tulipalo: kartanon asuintalon tulipalossa menehtyi neljä lasta. Talon isäntää epäiltiin palon sytyttäjäksi, mutta asiaa ei koskaan saatu selvitettyä.
  • 1972 mökkisurma: 19-vuotias poika surmasi isänsä pienoiskiväärillä kartanon mökissä. Sekä isä että poika tekivät metsätöitä kartanon mailla. Samana vuonna tapahtui myös telttailijoiden kolmoismurha…
  • 1985, opettajan itsemurha: Mauri Vaakanainen ampui itsensä koulurakennuksen vessassa.
  • 2003, mustasukkaisuusmurha: Kytäjällä eläintenhoitajina toimineen pariskunnan mies murhasi entisen kumppaninsa henkilökunnan asuntolassa ampumalla tätä kahdesti päähän. Poliisin mukaan teko oli suunniteltu ja täytti siten murhan kriteerit.
  • Lisäksi: liikkuu myös tarinoita, joiden mukaan Kytäjäällä työskennellyt työnjohtaja olisi hirttäytynyt työpaikalleen.

Kytäjän kartano on vastakohtien paikka. Toisaalta paikassa on yhä nähtävissä entisajan loistoa, ja on helppo kuvitella paikkaan entisaikojen yltäkylläisyys ja mahtavuus. Toisaalta kaikkialla kuitenkin tuntuu leijuvan katkeruus ja surumielisyys – ehkä jopa pahuus. Tuntuu, että tilan rakennuksilla, puilla ja patsailla olisi vuosisatojen synkkä taakka harteillaan.

Vilunväreitä nostattavaa tunnelmaa ei muuten yhtään keventänyt se, että yhtäkkiä, aivan tyhjästä, auton takakontissa oleva koiramme sai järkyttävän ulvontakohtauksen, joka lakkasi vasta, kun poistuimme alueelta…

Mitä luulet, mahtaako Kytäjän kartanon kirous koskaan kadota?

You Might Also Like

6 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 31.10.2021 at 16:24

    Huh, on ollut tarkoitus koittaa mennä bongailemaan ja kuvailemaan kuusipeuroja tuonne (niitä ei juuri muualla Suomessa ole). Enpä tiennyt tuosta synkästä historiasta mitään. Ehkei se kuvailu olekaan nyt niin hyvä idea…

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 31.10.2021 at 22:56

      Mulle osa Kytäjän synkästä historiasta (esim. tuo kolmoissurma) oli tuttua, mutta kieltämättä itsekin järkytyin, miten paljon pahaa yhteen paikkaan onkaan vuosien varrella mahtunut…

      En silti jättäisi kuusipeurabongailua väliin tämän takia 🙂 Rohkeasti vaan!

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa 4.11.2021 at 22:11

    Hui! Tosi kiehtovia tällaiset kummitustarinat, en usko että on sattumaa, että kerta toisensa jälkeen tapahtuu kaikenlaista karmivaa! Enpä uskaltais ite mennä tuonne. Aivan mahtavat ja karmivat kuvat!!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 8.11.2021 at 10:46

      No sepä just! En itsekään usko, että moiset kamaluudet ovat ihan vain sattumaa… Ja kiitos, tuolta on helppo ottaa karmivia kuvia 😀

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning 6.11.2021 at 12:16

    Huh mitä tarinoita! En ollut kuullutkaan tästä paikasta aiemmin. Tosi kiinnostava postausaihe, ja sopii hyvin ajankohtaan 🙂 Käynpä lukemassa nuo muutkin tarinat!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 8.11.2021 at 10:48

      Kiitos Cilla! 🙂 Ja kiva kuulla, että aiheet ja postaukset kiinnostaa! 🙂

    Leave a Reply