26.10.2021 - Reissukuume

Mystisen kaunis Iso-Melkutin

18.8.2021

Joko olet kuullut Iso-Melkuttimesta, Hämeen järviylängöltä löytyvästä helmestä, jossa vesi on kristallinkirkasta ja järveä ympäröi huikea harjumaisema? Paikasta, jota on vaikea kuvailla ilman, että sortuu korulauseisiin ja kliseisiin.

Iso-Melkuttimeen on ollut vaikea olla törmäämättä tänä kesänä. Se on vilahdellut kuvankauniina Instagram-kuvina, tunnelmallisina storyina sekä uskomattomina blogipostauksina. Paikkaa on kilvan kuvailtu vuoroin paratiisiksi, vuoroin taas Suomen versioksi Kreikan saaristosta.

Ehkä juuri kaikesta ylistyspuheesta johtuen en pitänyt mitään kiirettä oman vierailuni kanssa. Pelkäsin paikan nimittäin olevan tupaten täynnä innokkaita retkeilijöitä ja somettajia kameroineen. Enkä ihan väärässä ollutkaan ja ensimmäistä kertaa Iso-Melkuttimella vieraillessani jouduin kääntymään kesken kierroksen takaisin, sillä polut olivat niin ruuhkaisia. Nautinto oli kaukana, kun koko ajan sai olla väistelemässä edestä ja takaa tulevia ulkoilijoita tai odottaa, milloin saisi räpsäistyä järvikuvan ilman ylimääräisiä henkilöitä taustalla.

Hieman uhkarohkeasti tein uusintareissun Lopelle heinäkuun loppupuolella. Aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja kesälomakausi oli parhaimmillaan – uusinnan ainekset ruuhkareissulle olivat siis kasassa. Tällä kertaa osasin kuitenkin asennoitua niin, että porukkaa on ja että joudun taistelemaan parhaista kuvauspaikoista ja polun herruudesta muidenkin kanssa.

En tiedä, johtuiko se taisteluhenkisestä asenteestani vai hyvästä tuurista (, jota minulla ei oikeasti ole tipan vertaa), mutta polku oli edelliskertaa hiljaisempi. Ei missään nimessä autio, mutta sopivan rauhallinen kuitenkin. Porukkaa liikuskeli siellä täällä, varsinaisella polulla ja sen ulkopuolella, ja parkkipaikka oli tienvierustoja myöten tupaten täynnä autoja. Polulla mahtui kuitenkin liikkumaan, eikä kukaan ollut koko aikaa huohottamassa niskaan, ja se riitti varsin mainiosti.

Reitin pituus saattaa hämmentää

Sijainniltaan Iso-Melkutin on varsin mainio. Sinne ajaa pääkaupunkiseudulta, Tampereelta ja Turusta noin puolessatoista tunnissa, ja ehkä juuri se on yksi syy (kuvankauniiden maisemien lisäksi) alueen ruuhkaisuuteen. Paikka sopii päiväretkeilyn lisäksi täydellisesti myös yöpymiseen, ja reitin varrelta löytyykin monta loistavaa telttapaikkaa.

Iso Melkuttimen kierros on merkitty hyvin tiheästi sinisin merkein. Ympyräreitti kulkee kauniissa harjumaisemissa järven ympäri, ja reitti on laskuineen ja nousuineen pääosin helppokulkuista. Eksyminen on käytännössä mahdotonta, sillä reitti mukailee järvenrantaa alusta loppuun. Polku on suurimmaksi osaksi leveä ja tasainen, mutta aivan rannan tuntumassa se muuttuu kapeaksi ja monin paikoin erittäin juurakkoiseksi, jolloin jalkoihinsa saa katsoa tarkasti. Reitiltä löytyy kaksi laavua (järven itäpäässä sijaitseva Tuplalaavu sekä länsipään Lepakkolaavu), kuivakäymälät, monia virallisia ja epävirallisia tulipaikkoja, sukelluspaikka sekä useita hienoja uimapaikkoja. Ensimmäinen laavu, Tuplalaavu, sijaitsee järven rannassa, vain noin kilometrin päässä parkkipaikalta.

Reitin pituus saattaa alkuun aiheuttaa hämmennystä, sillä joissain paikoissa kierroksen pituudeksi kerrotaan viisi kilometriä, toisaalla taas seitsemän. Kumpikin kilometrimäärä on (ainakin tavallaan) oikein. Varsinainen Iso-Melkuttimen kierto on pituudeltaan reilut viisi kilometriä, ja se on merkitty joihinkin reittiopasteisiin viralliseksi pituudeksi. Koska retkeilijänä joutuu kuitenkin lähtemään Tauluntien pysäköintipaikalta, matkaa kertyy kaikkiaan seitsemän kilometrin verran. Alkumatka pysäköintipaikalta rannalle (n. 1 km) on merkattu Hämeen Ilvesreitin keltaisilla opasteilla, eikä tätä lasketa mukaan Iso Melkuttimen kiertoon.

Halutessaan reittiä voi pidentää vielä parilla kilometrillä poikkeamalla Nappilahden- tai Tokholmannokkaan, joista molemmista aukeaa upeat järvinäkymät.

Matalan kynnyksen retkikohde

Kauniina kesäpäivänä Iso-Melkutin lumosi minut täysin. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta, järvi kimmelsi kristallinkirkkaana ja harjumetsän neulasmatto peitti suurimman osan retkeilijöiden äänistä. Järvimaisemista sai nauttia koko kierroksen ajan, sillä reitti kulki alusta loppuun aivan rannan tuntumassa. Kieltämättä oli välillä vaikea käsittää olevansa koti-Suomessa, sillä maisemissa oli jotain kovin ei-suomalaista.

Jokin kauniissa postikorttimaisemassa myös häiritsi. Ehkä se, etteivät supisuomalainen mäntymetsä ja keskieurooppalaistyylinen järvi oikein tuntuneet olevan synkassa keskenään. Ylipäätään oli outoa, että niin läheltä pääkaupunkiseudun ruuhkaa ja kaaosta saattoi löytyä jotain niin uskomattoman upeaa.

Ristiriitainen maisema tuntui kiehtovan myös monia yöpyjiä. Siellä täällä näkyi telttoja ja riippumattoja, samoin laittomia ja laillisia tulipaikkoja. Alue onkin yöpyjän unelma, sillä käytännössä kaikkialta on täydelliset näkymät järvelle ja kangasmetsikkö on teltan pystytyksen kannalta unelma-alusta. Tilaa on myös niin paljon, ettei tarvitse pelätä, että joku joutuu tilanpuutteen takia pystyttämään oman telttansa aivan naapuriin.

Upeiden maisemien lisäksi Iso-Melkutin on myös matkallisesti täydellinen monentasoisille retkeilijöille. Alueella ei tarvitse patikoida kilometritolkulla päästäkseen hyville telttapaikoille, sillä käytännössä jo heti alle kilometrin päästä parkkipaikalta löytyy järvimaisemaa. Kokeneemmille ja parempikuntoisille retkeilijöille taas on tarjolla pidempiä kävelymatkoja sekä muutamia jyrkähköjä nousuja ja laskuja.

En usko, että maailmasta löytyy montaa seikkailijaa, joka ei Iso Melkuttimesta innostuisi. Se kun tuntuu oikeasti tarjoilevan jokaiselle jotakin.

Värikkäitä telttoja katsellessani aloin itsekin haaveilla telttaretkestä Iso-Melkuttimelle. Olisi ihanaa herätä noissa maisemissa luonnon kanssa samaan aikaan, kuunnella kuikkien laulua ja nauttia kaikessa rauhassa aamuteetä. Edellisestä metsäyöstä tuntuu olevan ikuisuus aikaa ja toivonkin, että ehdin toteuttaa reissun vielä tämän kesän aikana…

Loppuun vielä Jarno Peitson kuvaus Iso-Melkuttimesta. Mielestäni Peitso on Retkipaikan blogitekstissä osannut erinomaisesti kuvata paikkaan liittyvää tietynlaista ristiriitaisuutta:

Tämä Hämeen järviylängöltä löytyvä järvi on kaikin puolin hämmentävä. Se on liian kirkas Etelä-Suomen järveksi. Se on liian erämainen olematta varsinaisesti erämaassa. Sen hiekkarannat ovat aivan liian matalat ollakseen korkeiden harjujen ympäröimät. Tämä järvi kuuluu Lappiin, ei puolentoista tunnin ajomatkan päähän Helsingistä tai Tampereelta.

22 Kommenttia

Matkustaminen

Kun rento retkeily muuttui pakonomaiseksi suorittamiseksi

13.8.2021

Kuka muistaa viimevuotisen itse itselleni asettaman luontopolkuhaasteen, jossa minun tuli vuoden aikana kiertää 100 luontopolkua? Tavoite oli liian kunnianhimoinen, sillä jo heinäkuussa jouduin pudottamaan tavoitemäärän puoleen. Vuoden 2020 loppuun mennessä olin kuitenkin saanut kasaan vaivaiset 28 luontopolkua, mikä harmitti vietävästi. Niinpä päätin kaikessa hiljaisuudessa uusia haasteen tänä vuonna. Edellisvuodesta viisastuneena en kuitenkaan huudellut siitä kenellekään blogissa tai Instagramin puolella.

Kun kesän alussa jäin aiempia vuosia pidemmälle kesälomalle, minulta vapautui yhtäkkiä valtavasti suoritusaikaa. Olin koko pitkän kevään painanut töissä paikoitellen jopa äärirajoilla, ja touhu oli viikosta toiseen yhtä suorittamista. Muistan miettineeni, että enää viisi kuukautta, viikkoa, päivää, tuntia… Tsemppasin itseäni lupailemalla, että lomalla ottaisin rennosti. Että jos vielä jaksaisin tehdä taas yhden seitsemänpäiväisen työviikon, voisin sitten lomalla palkita itseni nukkumalla jonain aamuna hieman pidempään – tai mikä parempaa, poistaa puhelimen herätyksen, jonka olin ajastanut aamuneljäksi viikon jokaiselle päivälle. Muistan, miten tunsin ylpeyttä kaikesta sellaisesta, mistä ei todellakaan pitäisi: siitä, että pärjäsin parin tunnin yöunilla ja nousin joka aamu, arkena ja viikonloppuna, neljältä. Tai siitä, että jaksoin tehdä töitä 19 päivää putkeen…

Työtahti oli ollut niin hurja, etten kesän kynnykselllä ehtinyt uhrata ajatustakaan luontopoluille. Hyvä, että jaksoin edes raahautua koiran kanssa lenkille lähimetsään. Sielläkin kuljin sekuntikellon kanssa, sillä minulla oli tarkkaan tiedossa, montako minuuttia työpäivästäni saatoin uhrata moiseen laiskotteluun. Kumpikaan meistä, minä tai Dodo, ei koskaan ole ollut niin stressaantunut ja huonovointinen kuin keväällä. Aamusta iltaan väsytti ja kiukutti, eivätkä tehtävälistan lyheneminen tai onnistumiset töissä saaneet minua enää iloiseksi. Uupumuksesta oli tullut uusi normaali, enkä oikeastaan enää loppukeväästä tajunnut olevani väsynyt. Muistan miettineeni, että tällainen minä nyt vain olen; unohteleva ja lyhytpinnainen, muuta maailmaa vihaava itkupilli. Hävitin mielenkiintoni kaikkea ja kaikkia kohtaan.

Kaikesta väsymyksestä huolimatta suorittajavaihde jäi päälle, kun loma vihdoin alkoi. Talla oli pohjassa, ja olin kadottanut kontrollin aikapäiviä sitten. Mietin luontopolkuhaastetta ja sitä, että haluaisin tuottaa enemmän sisältöä blogiini. Koin, että minun täytyisi olla vähintäänkin yhtä tehokas blogini kanssa kuin mitä olin ollut töissä koko kevään ajan.

Aloin suunnitella pelottavan tyhjältä näyttävään kalenteriini hurjan paljon retkiä. En miettinyt välimatkoja tai ajankäyttöä, sillä halusin vaan päästä kokemaan ja kuvaamaan kaikkia mielenkiintoisia kohteita ympäri Suomea. Istuin tuntikaupalla koneella tekemässä taustatöitä retkilleni. Kirjoitin vihkot täyteen kohteita, joissa haluaisin kesän aikana käydä ja tallensin kivoja retkikuvia Instagramiin saadakseni niistä inspiraatiota omiin otoksiini. Halusin niin kipeästi tuottaa sisältöä blogiini ja saada luontopolkuhaasteen tänä vuonna maaliin, ettei millään muulla tuntunut olevan väliä.

Mutta vaikka kuinka tein tarkat suunnitelmat ja aikataulut etukäteen, en lähtöpäivinä saanutkaan itseäni liikkeelle. Yhtäkkiä minulle ennen niin rakkaat meri ja metsä muuttuivatkin möröiksi. Rasitteiksi, joista en enää kokenutkaan saavani hakemaani mielenrauhaa. Oli helpompaa ja turvallisempaa jäädä kotisohvalle makaamaan kuulokkeet päässä.

Vaikka mieli käski pakonomaisesti lähtemään ja suorittamaan, kroppa ei enää totellut. Se laittoi pisteen kuukausikaupalla jatkuneelle sekoilulle. Ilmoitti selkeästi, että nyt olisi levättävä.

Ja niin kesäretket vaihtuivat sairaalasänkyyn, tippaletkuihin ja antibioottikuureihin. Oli pakko rauhoittua, vaikka kuinka olisin halunnut nuuskamuikkustelemaan korkeille vuorille ja istumaan venelaiturille auringonnousuun asti.

Toisaalta ajattelen, että kaikki meni oikein. Juuri näin pitikin tapahtua. Oli jollain tavalla ihan hyvä, että kroppa pisti stopin suorittamiselle, kun en muuten sitä osannut tehdä. Pakkolepo tuntui alkuun ahdistavalta, sillä lopetettuani jatkuvan suorittamisen, jouduin kohtaamaan kaikki ne vaikeat tunteet ja asiat, joita olin juossut karkuun.

Ehkä vaikeinta (ja samalla myös arvokkainta) on ollut tajuta, että olen itse asettanut itselleni liian kovat tavoitteet oikeastaan kaikilla elämän osa-alueilla. Toisin kuin olin luullut, ne eivät tulleetkaan ulkoapäin. Kukaan muu kuin minä itse ei odota minulta sellaisia suorituksia, joihin itseäni ruoskin. Kukaan ei ole koskaan käskenyt minua olemaan superihminen.

Ei ollut helppoa jäädä yksin ajatustensa kanssa, mutta se matka oli tehtävä. Samalla kun keräsin sängynpohjalla voimia uusiin seikkailuihin, aloitin jonkinlaisen matkan myös itseni kanssa. Kävin jatkuvaa vuoropuhelua yrittäessäni selvittää, kuka olen, mistä pidän ja mitä elämältäni oikeastaan haluan. Löysin monta kipeää kohtaa, mustelmia sydämessä ja sielussa, joiden luulin jo parantuneen. Huomasin, etten ollutkaan vääränlainen tai viallinen, vaan rikki ja keskeneräinen monesta kohtaa. Tiesin, että olisin kuitenkin korjattavissa ja että tästäkin selvittäisiin.

Oikeastaan vasta heinäkuun puolella tuli hetki, jolloin minusta tuntui, että haluaisin ihan aidosti lähteä metsään. Jätin kameran ja muistiinpanovälineet kotiin. En ottanut niitä mukaani, vaikka kuinka olisin halunnut. Vanhasta tottumuksesta olin pakannut kamerareppuni jo edellisiltana ja pohtinut, mistä saisin parhaimmat otokset blogia varten. Muistan, miten istuin jo autossa, kun vielä mietin, pitäisikö palata takaisin sisälle hakemaan reppu. En mennyt, ja se oli paras päätös hetkeen.

Tein heinäkuussa monta lyhyttä retkeä lähimetsiin ja rannoille. Joskus jäin vain tuijottelemaan horisonttiin tai saatoin myös kääntyä kesken lenkin takaisin. Matkan sijaan keskityin enemmän siihen, miltä milloinkin tuntui. Mitä näin, kuulin tai haistoin. Aloin nähdä tututkin paikat uudella tavalla, kun annoin niille aikaa ja uuden mahdollisuuden. Sama päti myös itseeni.

Entä mitä kuuluu luontopolkuhaasteelle? Olen tähän mennessä saanut kerättyä kasaan 21 luontopolkua. Tiedän olevani kaukana tavoitteesta, mutta en ota paineita. En anna itseni ottaa.

Ja juuri nyt retkeily tuntuu taas hyvältä. Pitkästä aikaa on olo, että luonnossa liikkuminen antaa enemmän kuin ottaa. Mieli on utelias, ja koen taas olevani valmis seikkailuihin. Vatsanpohjassa tuntuu tuttua kutinaa ja silmiini on palannut sama palo kuin aiemmin. Haluan nähdä ja kokea – ennen kaikkea itseni takia.

Minkälaisia ajatuksia postaus herätti? Oletteko te kokeneet paineita sisällöntuotannosta? Onko rakas harrastus koskaan muuttunut pakkopullaksi?

18 Kommenttia

kansallispuisto Kymenlaakso luontopolku Suomi

Repoveden kansallispuisto ja ikoninen Ketunlenkki

10.8.2021

Viikonlopun retki johdatti minut Repoveden kansallispuistoon. Se kulki pitkin sammaleen peittämiä kallioita ja mäntypuiden reunustamia polkuja, siirtyi sulavasti lossin avulla tummaan veteen ja karkasi lopuksi riippusillalle. Muutamaan kilometriin mahtui niin paljon, että sydän oli vähällä pakahtua kaikesta siitä onnesta ja kauneudesta, mitä luonto meille tarjoili.

Rengasreittejä ja kiipeilyä – Repovesi tarjoaa jokaiselle jotakin

Repoveden kansallispuisto sijaitsee Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien alueella, vain parinsadan kilometrin päässä Helsingistä. Se onkin todella suosittu retkikohde paitsi sijaintinsa myös upean luontonsa ansiosta: tarjolla on mielettömiä järvi- ja kalliomaisemia sekä kaunista metsää. Ehkäpä juuri näistä syistä Repovesi valittiin vuonna 2012 Vuoden Retkikohteeksi. Alueella on yli 50 kilometriä eritasoisia retkeilyreittejä ja runsaasti tulentekopaikkoja. Kaiken kukkuraksi Repovedeltä löytyy myös Olhava, joka on yksi Suomen suosituimmista kiipeilykallioista.

Metsähallituksen arvion mukaan alueella vieraili viime vuonna (2020) 230 000 ihmistä, joten kauniina kesäpäivinä suosituimmilla reiteillä on ihmisiä lähes ruuhkaksi asti. Meillä kävi tuuri, sillä vaikka parkkipaikka oli täynnä autoja, ruuhka ei juurikaan näkynyt reitillä. Toki ihmisiä tuli ja meni koko ajan, mutta pahimmilta ihmisjoukoilta vältyttiin, ja reitin sai kulkea melko rauhassa omaan tahtiinsa. Vastaantulijoista moni jäi rapsuttelemaan Dodoa, ja se tekee minut jostain syystä aina kamalan onnelliseksi.

Omasta mielestäni yksi Repoveden parhaista puolista ovat rengasreitit, joista löytyy jokaiselle jotakin: Ketunlenkki (3,5 km), Korpinkierros (4,5 km), Koppelonkierros (8,3 km) ja Kaakkurinkierros (26 km). Näistä ensimmäinen on selkeästi suosituin. Tämä johtunee paitsi helposta saavutettavuudesta (Ketunlenkin lähtö- ja saapumispiste sijaitsevat pysäkointialueen vieressä) myös reitin varrelta löytyvistä erikoisuuksista, eli ikonisesta riippusillasta sekä lossista. Mekin lähdimme Repovedelle osittain juuri siksi, että saisimme käyskennellä riippusillalla ja räpsiä siellä kuvia. Reittivalinta oli siis helppo, ja suuntasimme oranssien merkintöjen perässä Ketunlenkille.

Ketunlenkillä näkee ja kokee lyhyellä matkalla paljon

Ketunlenkki lähtö- ja loppupiste sijaitsevat Lapinsalmen pysäköintialueelle (Riippusillantie 55, Kouvola). Saavuttaessa Repovedelle opasteita on aika vähän, ja välillä epäilinkin, olemmeko ollenkaan oikealla reitillä. Jossain risteyksessä tönötti kansallispuiston viitta, mutta muuten viitoitus oli onnetonta. Pysäköintitilaa taas on varsin hyvin, ja näin suosittuna loppukesän viikonloppunakin autolle löytyi paikka. Kannattaa muuten rohkeasti ajaa ”perälle asti”, sillä ainakin oma navigaattorini ilmoitti minun olevan perillä jo kymmeniä metrejä ennen varsinaista parkkipaikkaa. Hetken jo panikoinkin, että joudunko todella tekemään taskuparkin (, jota en osaa alkuunkaan) kaikkien retkeilijöiden tuijottaessa vieressä…

Ketunlenkin voi kulkea kumpaan suuntaan tahansa. Päätimme lähteä kiertämään reittiä vastapäivään, sillä hetken muita retkeilijöitä seurattuamme se tuntui vähemmän suositulta kulkusuunnalta. Tähän suuntaan mentäessä lossi tulee vastaan jo alkumatkasta ja riippusilta puolestaan reitin lopussa. Tasaisin osuus tuli siis heti reitin alkupuoliskolla, ja lossin jälkeen luvassa olikin loppumatkan kestävä mäkinen maasto. Jos haluaa päästä helpommalla, kannattaa kiertää reitti myötäpäivään. Ei polku kuitenkaan vatapäivään mentäessäkään mitenkään mahdoton ollut.

Repoveden historiaa

Olhavalla ja kansallispuiston läheisyydestä löytyneet kalliomaalaukset kertovat, että ihminen on liikkunut Repovedellä jo tuhansia vuosia ennen ajanlaskumme alkua. Lisäksi puiston alueen järvien pohja-aineksesta on löytynyt merkkejä jo ennen ajanlaskun alkua tapahtuneesta viljelystä. Toisin kuin ehkä voisi luulla, Repovesi ei juuri milloinkaan ole ollut koskematonta erämaata, vaan se on kuulunut ihmisen taloudellisen hyväksikäytön piiriin jo vuosituhansien ajan.

Ennen 1970-lukua Repoveden metsät ovat olleet metsätalouden käytössä, ja suurin osa alueen nähtävyyksistä liittyykin jollain tavalla metsäkulttuuriin, tervanpolton, savotoiden ja uittojen aikakauteen.

Ensimmäisen kerran Repovedelle yritettiin saada kansallispuistoa jo 1970-luvun lopulla, mutta aika ei ollut tuolloin sopiva. Kansallispuistostatuksen Repovesi sai kolmisenkymmentä vuotta myöhemmin, vuonna 2003, kun UPM lahjoitti valtiolle 560 hehtaaria maata kansallispuiston perustamiseksi. Samaan aikaan yhtiö rahoitti Repovedelle myös 1500 hehtaarin Aarnikotkan suojelualueen, joka kattaa suurimman osan Repoveden nykyisestä yleisölle avoimesta osasta.

Repovesi lumosi ikiaikaisuudellaan

Ymmärrän hyvin, miksi Repoveden kansallispuisto vetoaa ihmisiin ja on niin suosittu. Maisemien ikiaikaisuudessa, jylhissä kallionäkymissä ja kohoilevissa mäntymetsissä on jotain maagista.

Harmitti, että emme olleet varanneet Repovedelle enempää aikaa, sillä sen se olisi tosiaan ansainnut. Tuntui, että mitä pidemmälle lenkki eteni, sitä enemmän halusin nähdä: lähteä kulkemaan pikkupolkuja, tutkia maastoa ja unohtua vain istuskelemaan sammalmättäille. Mietin lenkin aikana useampaan kertaan, miten mahtavaa olisikaan, jos ympärillä olevat puut ja suuret kalliolohkareet osaisivat puhua. Niillä olisi varmasti paljon kerrottavaa, ja minulla niin suuri halu kuulla. Ymmärtää, mitä on ollut silloin ja mitä nyt. Ja yrittää käsittää, miten maailmassa, jossa kaikki muuttuu jatkuvasti, on sittenkin jotain pysyvää. Kuten rantakalliot, joilla istuskelimme.

Tuntui, että kansallispuistossa eksyi helposti suurten kysymysten äärelle. Ja toisin kuin ennen, se ei tuntunutkaan kovin pelottavalta tai ahdistavalta. Päinvastoin. Kotimatkalla autossa istuessani lupasinkin itselleni, että palaisin Repovedelle mahdollisimman pian. Mieluiten rinkan ja teltan kanssa, ilman tarkkaa aikataulua.

Kuvista 2, 4, 12, 14 ja 15 kiitos maailman parhaalle retkiseuralle, Nealle!

4 Kommenttia

asuntoautolla Matkustaminen Suomi Varsinais-Suomi

Autolla Saariston Rengastielle? 10 vinkkiä

4.8.2021

Yli kymmenen Turku-vuotta, eikä kertaakaan Saariston Rengastiellä.

Pitkäaikainen haaveeni toteutui vihdoin tänä kesänä, kun lähdimme heinäkuisena sunnuntai-iltana kiertämään Saariston Rengastietä. Saimme mieheni vanhempien asuntoauton lainaan, joten paljoa helpompaa matkailusta tuskin enää saisi. Kuten tapoihin kuuluu, pakkasimme kamppeemme vasta hetkeä ennen lähtöä ja startatessamme kotipihalta emme vielä olleet varmoja, mihin seuraavaksi suuntaisimme. Ilmeisesti kaipuuni saaristoon on kuitenkin kuulunut ja näkynyt arjessamme sen verran vahvasti, että ilman erillistä toivetta mies käänsi auton nokan kohti Turkua.

Mietin pitkään, mitä ja miten kirjoittaisin Saariston Rengastiestä. Toisaalta olisin halunnut kuvailla sinisenä kimaltavaa merta, vaahtopäitä, leirintäalueen tunkkaista hajua ja kertoa, miltä tuntuu, kun pitkästä aikaa saa upottaa varpaat hiekkaan. Tai millaista on istua meren rannalla ja tajuta, että on vihdoin elämässään saavuttanut oikeastaan kaikki sellaiset suuret perusasiat, joista on aina haaveillut. Ja miten pelottavaa se oikeastaan onkaan, sillä yhtäkkiä on niin kauhean paljon menetettävää.

Yleisen tunnelmoinnin sijaan päätin kuitenkin pitää ajatukset ominani ja kirjoittaa sen sijaan vinkkipostauksen saaristossa autoileville – ja miksei toki muillekin matkaajille. Joten tässäpä ne, kymmenen vinkkiä saaristoon:

Vinkki 1: Varaa tarpeeksi aikaa

Autolla reitin (n. 250 km) ajaa päivässäkin, mutta parhaiten saaristosta pääsee nauttimaan, kun ei turhia kiirehdi. Matka-aikaa kannattaakin varata reilusti, ja yöpyä reissussa mielellään useampi yö. Huomasin, että auton kanssa lähtee helposti ahnehtimaan jo suunnitteluvaiheessa, ja tien päällä saattaa iskeä vielä vauhtisokeus: on niin helppo lähteä pelaamaan kuka ekana lauttarannassa -peliä, että paljon kaikkea hienoa ja mielenkiintoista saattaa jäädä kokematta ja näkemättä.

Oman aikataulun lisäksi tulee muistaa, että Rengastie saattaa kesäkuukausina olla erittäin ruuhkainen, mikä tietenkin vaikuttaa matkan sujuvuuteen. Kapeilla ja mutkaisilla teillä suhaa molempiin suuntiin niin autoilijoita, polkupyöräilijöitä kuin kävelijöitä. Varsinkin lauttarantoja lähestyessä jonot kasvavat, eikä matkanteko välttämättä olekaan enää kovin sujuvaa. Tällaiset hidasteet kannattaa huomioida reittisuunnitelmia tehdessä, jotta vältytään hermojen menetykseltä ja pahalta mieleltä (tätäkin nimittäin näki reissun aikana).

Summa summarum: Varaa ainakin sen verran ylimääräistä aikaa, ettei reissu aivan kokonaan mene pieleen, jos et mahdu tai myöhästyt joltain harvemmin kulkevalta lautalta. Tai jos löydätkin matkan varrelta jotain mielenkiintoista ja haluatkin viettää siellä aiottua enemmän aikaa. Meille meinasi käydä hassusti, kun emme aluksi olleet mahtua Iniö-Kustavi -lauttaan. Mikäli olisimme jääneet rantaan, olisi se sotkenut reissusuunnitelmamme ja aikataulutuksemme totaalisesti. Ensi kerralla olemme fiksumpia tämän(kin) suhteen!

Vinkki 2: Tutustu kohteisiin etukäteen

Netti on pullollaan vinkkejä Saariston Rengastielle. Niihin kannattaa tutustua etukäteen – varsinkin, jos saaristossa on rajallisesti aikaa. Mikäli esimerkiksi museot tai sympaattiset kahvilat tuntuvat omalta jutulta, suosittelen lämpimästi tarkastamaan aukioloajat ennakkoon. Ne kun voivat käytännössä olla lähes mitä tahansa.

Vaikka suurin osa Rengastien kohteista on itselleni entuudestaan tuttuja, teimme iltaisin ja öisin jonkin verran taustatutkimusta. Tutustuimme kohteisiin muun muassa Saariston Rengastien omilla nettisivuilla sekä Visit Parainen -sivustolla, joista molemmista löytyy kattavasti tietoa reitistä, matkustusvaihtoehdoista, lautoista, aukioloajoista sekä nähtävyyksistä ja aktiviteeteista. Lisäksi esimerkiksi Rantapallo ja Iltalehti ovat koonneet omat vinkkinsä saaristoon.

Mikäli taas olet fyysisten oppaiden ystävä, kannattaa matkalta napata mukaansa Saariston Rengastien karttaopas. Niitä saa muun muassa alueen ruokakaupoista, info-pisteistä ja huoltoasemilta. Kartasta löytyvät useimmat (joskaan eivät kaikki) käymisen arvoiset kohteet, majoitukset, ravintolat ja aktiviteetit. Voin lämpimästi suositella myös Automatkailijan Suomi -opusta, jossa on kattavasti tietoa Rengastiestä sekä myös monista muista Suomen kohteista (kiitos Laura ja Janne tästä kirjasta – sillä on ollut käyttöä!).

Vinkki 3: Kierrä reitti vastapäivään

Varsinkin vilkkaampien kesäkuukausien aikaan autoilijan kannattaa kulkea Rengastie vastapäivään. Tällöin yleensä välttyy pahimmilta lauttajonotuksilta (, jotka saattavat viedä matka-ajasta yllättävänkin ison osan) ja ruuhkilta. Me ajoimme matkan myötäpäivään, mutta liikennettä seuratessa olisi ehdottomasti ollut fiksumpaa vaihtaa kulkusuuntaa…

Vastapäivään kuljettaessa reitti alkaa Naantalista, jatkuu Merimaskun ja Askaisen kautta Taivassaloon ja sieltä edelleen Kustaviin. Kustavista jatketaan lautalla saaristoon; Iniö, Houtskari, Korppoo, Nauvo ja Parainen. Reitti päättyy lopuksi Turkuun. Hyödynsimme jo aiemmin mainitsemaani Visit Parainen -sivuston reittikuvausta, jossa oli mielestäni selkeimmin kerrottu lauttojen aikataulut sekä se, montako lauttamatkaa mihinkin paikkaan sisältyy.

Vinkki 4: Ota omat eväät (ja hiilet!) mukaan

Saaristossa on saariston hinnat. Lisäksi kaupat ja kioskit saattavat olla valikoimiltaan todella pieniä, joten omiin eväisiin kannattaa panostaa. Toki reitin varrelta löytyy useampi ihana kahvila ja ravintola, mutta pahimman nälkäkiukun ja esimerkiksi yöpalaongelman selättämiseksi on hyvä kantaa myös eväitä mukana. Meillä oli mukana proteiinipatukoita ja -juomia, hedelmiä sekä kivennäisvettä – sekä tietysti suklaata. Otimme siis varmuuden vuoksi mukaan kaikkea sellaista purtavaa, jotka eivät vaadi kylmäsäilytystä. Autossa olisi toki ollut jääkaappi, mutta emme luottaneet huonoon tuuriimme, ja hyvä niin! Kesken reissun jääkaappiin nimittäin tuli jotain häikkää, eikä se pysynyt enää kylmänä.

Mikäli autoon vaan mahtuu, mukana kannattaa eväiden lisäksi kuljettaa myös polttopuita ja hiiliä. Saariston Rengastielle mahtuu monta kivaa nuotiopaikkaa, joista ainakin osaan tarvitaan omat sytytysmateriaalit. Esimerkiksi Mossalan leirintäalueelta löytyy meren rannasta kiva katettu nuotiopaikka, mutta sinne täytyy varata omat hiilet (ja vain ja ainoastaan hiilet, sillä tulisijassa ei sääntöjen mukaan saa polttaa puita laisinkaan). Suosittelen ottamaan mukaan myös makkaratikut (, niitä kun ei kaikkialla ole tarjolla ja joissain paikoissa grilliritilät ovat aika hurjassa kunnossa). Mikäli auton kapasiteetti sen sallii, kannattaa myös ostaa makkarapaketit (tms.) valmiiksi. Kauppoja ei luonnollisestikaan kaikkialla ole, ja niiden aukioloajat saattavat olla melko suppeat.

Vinkki 5: Tankkaa ennakkoon

Auto kannattaa tankata ennakkoon, sillä saaristossa ei välttämättä ole kovin hyvin huoltoasemia tarjolla tai jos on, niiden hinnat saattavat olla mantereen hintoja korkeammat. Me tankkasimme (pakon edestä) Liedossa, ja tankillinen riitti hyvin koko Rengastien matkalle. Reissumme tosin venyi Uudenkaupungin ja Rauman kautta Euraan, joten luonnollisesti emme yrityksistä huolimatta selvinneet yhden pysähdyksen taktiikalla.

Vinkki: Turussa, kauppakeskus Skanssin yhteydessä olevalla Neste Expressillä on usein edullista (ainakin alueen muuhun hintatasoon verrattuna) polttoainetta.

Vinkki 6: Ole ajoissa lauttarannassa

Tätä ei voi liikaa korostaa. Pääset huomattavasti vähemmällä stressillä, kun ei tarvitse ajella viime tipassa lauttarantaan ja samalla väistellä (paikoitellen raivokkaitakin) autokuskeja, jotka tekevät vaarallisia ohituksia tai hiillostavat takapuskurissa. Vaikka useimmat lautat kulkevatkin non-stopina aamusta iltaan, kannattaa ehdottomasti tutustua aikatauluihin etukäteen! Osa lautoista kulkee vain muutaman kerran päivässä, joten mikäli haluat matkan sujuvan mutkattomasti ilman pidempiä taukoja, on aikatauluihin tutustuminen järkevää.

Lauttojen aikataulut voi tarkastaa esimerkiksi täältä. Kaikki muut, paitsi Houtskarin ja Iniön välinen lautta ovat maksuttomia: lautasta sai asuntoauton kanssa pulittaa 75 euroa ja henkilöauton kanssa 40 euroa (2021).

Vinkki 7: Poikkea reitiltä

Tämän voisin kirjoittaa jokaisen vinkkipostauksen yhteyteen, ja sama pätee myös Saariston Rengastiehen. Mikäli aikaa siis on, kannattaa ehdottomasti poiketa ”merkityltä” reitiltä. Esimerkiksi Nauvosta pääsee maksullisella lautalla kiehtovalle Seilin saarelle sekä upeaan ulkosaaristoon Jurmon ja Utön saarille. Korppoosta taas pääsee kätevästi myös Ahvenanmaalle, jossa sielläkin voi harrastaa saarihyppelyä.

Me poikkesimme reitiltä Taivassalossa tehdessämme pistot Uhlun ja Hilloisten louhoksille. Halusimme päästä nauttimaan turkoosista uimavedestä ja korkeista hyppypaikoista, joita molemmat paikat tarjoavat. Suosittelen lämpimästi, jos joukosta löytyy hieman isompia vesipetoja!

Vinkki 8: Pakkaa teltta mukaan

Vaikka miten olisit autolla liikenteessä, kannattaa matkatavaroihin pakata myös teltta mukaan. Meitä ainakin jäi hieman harmittamaan, että teltta jäi kotiin, sillä tarjolla olisi ollut mahtavia majoituspaikkoja myös (matkailu)auton ulottumattomissa. Olisi ollut hienoa pystyttää teltta merenrantaan tai jollekin korkealle laelle ja katsella rauhassa auringonlaskua. Meille ainakin osui niin mielettömät ilmat, että olisi ollut mukava nukkua ulkonakin. Autolla matkustaessa on myös helppoa, sillä telttatavaroita ei tarvitse raahata koko aikaa mukana, vaan matkaan voi napata vain ne yöpymisen kannalta olennaisimmat asiat.

Vinkki 9: Varaa käteistä matkaan

Vaikka kortti onkin passeli maksuväline lähes kaikkialla, Rengastielle on hyvä varata myös käteistä. Parhaat tuliaiset ja matkamuistot kun saattavat saaristossa löytyä myyjiltä ja paikoista, jotka ottavat vastaan vain käteistä. Lisäksi kannattaa huomioida, ettei Saaristossa myöskään ole kovin montaa käteisautomaattia ja jo senkin takia on suotavaa, että matkaan varautuu edes jonkinlaisella käteissummalla. Sitä kun ei koskaan tiedä, missä ja milloin korttimaksuun tulee häikkää.

Huom! Saaristobussissa ja maksullisilla lautoilla voi maksaa myös kortilla.

Vinkki 10: Pidä kamera lähettyvillä – autossa ja sen ulkopuolella

Viimeinen (ja omasta mielestäni tärkein) vinkki! Autolla matkustaessa monet tilanteet ovat hetkessä ohi, joten kamera kannattaa pitää käden ulottuvilla koko ajan. Itseltä ainakin meni moni kiva kuvauskohde ohi, kun kamera ei ollutkaan heti saatavilla.

Toimin alkumatkasta hieman typerästi pakatessani kameran reppuun, jonka sitten sulloin asuntoauton kaappiin. Monet kuvauksen kannalta mielenkiintoiset hetket menivät ohi, kun en ehtinyt tai jaksanut kaivaa kameraa kaapista. Lisäksi unohdin sen liian monta kertaa autoon, kun lähdimme jalkaisin jonnekin.

Jälkikäteen harmitti vietävästi, sillä muistikortille ei turhan montaa kuvaa reissusta tallentunut. Toki välillä on kiva tarttua hetkeen ja elää muutenkin kuin kameran linssin kautta, mutta silti… Noh, ensi kerralla paremmin!

Saariston Rengastie on varmasti ollut yksi tämän kesän käydyimmistä kotimaan kohteista Ahvenanmaan lisäksi. Olisikin kiva kuulla muiden kokemuksia reitistä sekä vinkkejä, miten reissusta saaristoon saa entistäkin paremman.

14 Kommenttia

Older Posts