Suomen suurin matkablogiyhteisö
Suomi Varsinais-Suomi

Uhlu ja Hilloisten louhos: Varsinais-Suomen salatut timantit

23.7.2021

Oletko koskaan uinut louhoksella? Ellen olisi saariston kasvatti ja addiktoitunut äärettömältä tuntuvaan merimaisemaan, päätyisin varmasti aina uimareissuillani jonkinlaiselle louhokselle. Niissä vesi on turkoosia ja tarpeeksi syvää, jotta voi hypätä korkeammaltakin, eivätkä sandaalit täyty hiekasta joka askeleella.

En tiedä, johtuuko se vallitsevasta maailmantilanteesta vai mistä, mutta huomaan louhosten tulleen itselleni entistä tärkeämmiksi. Huomaan jollain tavalla hakevani niistä samaa fiilistä, mitä saattaisin saada varmemmin Suomen rajojen ulkopuolelta: turkoosia vettä, mielettömiä maisemia ja juuri sellaista pientä vaaran tuntua, kun hyppää alas hieman liian korkealta kallionkielekkeeltä.

Viime viikolla Saariston rengastietä kiertäessämme kaksi hyvin erilaista maailmaa kohtasi – hieman rajustikin. Minä, jolla on aina tukka takussa merituulen jäljiltä ja paljon seikkailumielistä pilkettä silmäkulmassa, sain vastaani hitaat sisämaan hämäläiset. Yhtäkkiä huomasin olevani ainoa, joka intoili merivedestä ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Sen sijaan seurueemme muut jäsenet, sisämaan kasvatit, alkoivat äkkiä kaivata kirkkaampaa ja vähäleväisempää uintipaikkaa nopeiden meripyrähdysten jälkeen. Niinpä päätin avata varsinaissuomalaista salaisuuden verhoa ja esitellä heille Uhlun. Paikan, josta ainakin joskus piti olla ihan hiljaa ja jota ei missään nimessä saanut mainostaa vääräpaikkakuntalaisille.

Ehkei Uhlu ole enää kovin salainen. Se vilahtelee yhä useammin Instagramin Storyissa ja on päätynyt jopa uutisiin – harmillisesti tosin negatiivisessa mielessä. Muun muassa Turun Sanomat kirjoitti jo viime vuonna roskaamisesta Uhlun ympäristössä. En varmaan koskaan lakkaa ihmettelemästä, miten osa ihmisistä kyllä jaksaa kantaa esimerkiksi uimarannoille tai laavuille ruokaa, muttei saa kannettua roskia mukanaan pois.

Hilloisten louhos – kalakavereita ja kivenjärkäleitä

Ennen kuin suuntasimme Uhluun, päädyimme toiselle louhokselle Taivassalossa. Löysimme Hilloisten louhoksen vauhdissa kesken ajon, Google Mapsia selaillessa. Paikka osui sopivasti reitin varrelle, joten päätimme käydä kurkkaamassa sen matkalla Uhluun. Nopealla googlettelulla selvisi, että Hilloisten louhos on vanha avokaivos, jonka pohjalla makaa edelleen satoja kivenjärkäleitä ja jossa veden maksimisyvyys on noin 19 metriä. Alueen mukavuuksiksi oli mainittu iso penkki sekä uudehkot rappuset veteen, joten paikka oli kuin tehty pientä iltapäiväpulahdusta varten.

Louhokselle oli yllättävän helppo löytää. Mutkitteleva hiekkatie piti huolen siitä, että vauhti pysyi maltillisena. Vatsanpohjassa kipristeli, kuten aina, kun tiedossa oli jokin uusi paikka. Sitä jotenkin asettaa tahtomattaan ihan mielettömät odotukset ja samaan aikaan pelkää pettyvänsä pahemman kerran. Lyhyen ajomatkan aikana ehdin kuvitella hiljaisuuden, turkoosin veden ja kiireettömän iltapäivän.

Kerrankin en joutunut pettymään.

Meillä toden totta kävi tuuri, sillä louhoksella ei ollut lisäksemme muita. Aurinko porotti pilvettömältä taivaalta, ja oli helppoa kuvitella olevansa jossain muualla kuin Suomessa. Turkoosina hohtava vesi suorastaan kutsui uimareita puoleensa. Asettauduimme penkin läheisyyteen ja mietimme ääneen, mahtaisiko vesi lainkaan viilentää näillä keleillä.

Nappasimme mukaamme uimalasit, joiden turvin oli helppoa sukeltaa. Kaikkialla oli kirkasta, ja bongailimme pohjasta yksittäisiä esineitä ja kivipaaluja. Loikimme lohkareilta toisille ja tunsimme lapsenomaista intoa. Sellaista, mitä vanhemmiten on enää vaikea tavoittaa. Hetken saatoimme kuvitella, että oli vain tämä hetki ja kesäpäivä ja etteivät aikuisuuden vastuut ja velvollisuudet koskeneet meitä. Että olimme päässeet karkuun kaikkea sitä pakkoa, mikä aikuisuutta pyörittää. Että meillä oli kaikki maailman aika käytettävissä ja oli vain tämä louhos, sen turkoosi vesi ja punertavat reunat – eikä millään muulla ollut merkitystä.

Mielikuvitusleikkimme kuitenkin keskeytyi, kun kuulimme hiekkatieltä auton ääniä. Toisin kuin olimme ajatelleet, auto ei jatkanutkaan matkaansa ohitsemme, vaan kaarsi alas uimapaikalle. Pakettiauton kuljettaja paljastui paikan omistajaksi, joka oli tullut katsastamaan, keitä paikalle oli oikein löytänyt ja millä asioilla liikuimme alueella. Hän mittaili meitä katseellaan ja selkeästi teki arviota siitä, olisiko meistä suurtakin haittaa. Vastailimme kysymyksiin ja esitimme omiamme. Minulle tuli aivan erityinen tarve näyttää, että olemme ihan mukavia ihmisiä ja että enemmän kuin mitään muuta, tarvitsimme tämän uintihetken.

Ilmeisesti läpäisimme testin, sillä saimme jäädä luvan kanssa uimaan, mikäli huolehtisimme siitä, että veisimme omien roskiemme lisäksi myös ajotielle kertyneet roskat mennessämme. Diiliin oli helppo suostua. Mies jäi vielä juttelemaan kanssamme, ja oli mukavaa kuulla alueen historiasta. Hän kertoi, että nykyään louhoksella käy paljon sukeltajia treenaamassa. Ja että hän ottaisi mielellään myös uimareita vastaan, mutta roskaamisesta on tullut todellinen ongelma alueella. Surukseni kuulin, että Uhlussa tilanne olisi vielä pahempi. Kurkkua kuristi kun ajattelin, miten minun kaunis Uhluni olisi roskan peitossa…

Miehen poistuttua lähdimme luvan kanssa kiertämään aluetta. Paljastui, että louhos on huomattavasti isompi kuin mitä ensisilmäyksellä voisi luulla. Alue nimittäin jatkuu niemekkeen taakse, ja sieltä löytyy lisää hyvää uintialuetta ja kauniita maisemia.

Joihinkin paikkoihin on erityisen helppo ihastua. Hilloisten louhos on juuri sellainen. On vaikeaa kuvitella, ettei joku viihtyisi niin kauniissa ympäristössä, sopivan piilossa muulta maailmalta. Me ainakin saimme alueella kulutettua useamman tunnin ihan vain ihmettelemällä ja kiertelemällä. Uinti oli vain kiva lisä kaiken muun päälle.

Erityisen hauskan uintipaikasta tekevät kesyt kalat, jotka käyvät tervehtimässä uimareita ihan lähietäisyydeltä. Louhoksella tuskin on niille luonnollisia saalistajia, joten ne eivät ole yksinkertaisesti oppineet pelkäämään.

Uhlu, uimahyppääjän unelma

Hilloisten jälkeen matkamme jatkui Uhluun. Paikkaan, jonka aitojen taakse olen Turku-vuosinani pujotellut niin monta kertaa, etten ole enää aikoihin pysynyt laskuissa mukana ja jonka jyrkänteiltä olen loikkinut alas milloin missäkin seurassa. Uhluun liittyy paljon muistoja niin onnellisista alkukesän päivistä kuin hämärtyvistä elokuun illoistakin. Ja vaikka normaalisti olen juuri se, joka välttelee väkeä ja meteliä, Uhlussa on jotain, mikä saa minut hakeutumaan sinne varsinkin silloin, kun tuntuu, etteivät stressitasot enää voisi olla korkeampia. Ja silti samaan aikaan, kun olen tuijotellut turkoosia vettä ja hengitellyt syvään, sykkeeni on aina ollut hieman koholla. Olenhan ollut luvattomilla mailla, nauttinut hetkestä paikassa, jossa en oikeasti edes olisi saanut olla. Tai niin ainakin luulen.

Sillä vieläkään, helteisenä heinäkuun päivänä en ole aivan varma siitä, mikä on oikein ja mikä ei. Mitä saa tehdä ja mitä puolestaan ei. Uhlu sääntöineen on ja pysyy mysteerinä. Siihen liittyy monia kieltoja, mutta väkijoukon keskellä huomaan kyseenalaistavani ne. Ihmisiä tulee ja menee, eikä kukaan osaa sanoa varmaksi, saako louhoksella olla.

Tienvierusta on pitkältä matkalta täynnä autoja. Parhaat hyppypaikat on varattu, ja paikka suorastaan kuhisee nuoria. Vedessä on kuitenkin mukavan rauhallista ja tilavaa, sillä ainoastaan pyyhepaikoista joutuu hieman taistelemaan, kun laskutilaa ei juuri ole. Sieltä täältä kuuluu kiljaisuja, kun joku lopulta uskaltaa hypätä veteen. Veden lämpötila tuntuu yllättävän positiivisesti jokaisen sinne loikkaavan, ja jyrkät seinämät saavat uimarit suunnittelemaan mitä erikoisempia hyppytemppuja.

Samaan aikaan kun mietin, miten korkealta ja millä tyylillä sitä tällä kertaa itse hyppäisi, huomaan pohtivani myös onnettomuuden todennäköisyyttä. Ikä on tehnyt tehtävänsä tässäkin lajissa, eikä enää tee mieli päättömästi lähteä hyppimään vieraisiin vesiin. Koska sellainen Uhlu on, vuodesta toiseen. Vieras ja hieman etäinen. Sellainen hyvän päivän tuttu, jonka luulee tuntevansa, mutta josta ei tosiasiassa tiedä yhtään mitään.

Helteinen päivä on saanut erityisesti nuoret liikkeelle. Olenkin pitänyt Uhlua aina nimenomaan nuorten ja nuorten aikuisten paikkana. Pystysuorine seinämineen ja korkeine nousuineen se tuntuu liian rajulta ja kovalta ollakseen koko perheen uintipaikka. Askeleitaan saa varoa ja jalkoihinsa katsoa, mikäli ei halua kaatua tai tippua veteen. Vaikka juuri tippua minä ehkä haluankin. Pelästyä hetkeksi niin, että koko muu maailma unohtuu. Sinkoutua hetkeksi niin kauas kaikesta, että kaikki tuttu ja turvallinen tuntuu hyvältä sen jälkeen. Haukkoa henkeä ja todeta, että tästäkin selvittiin.

Kotimatkalla hymy oli herkässä. On mahtavaa, kun pääsee toimimaan eräänlaisena oppaana ja näyttämään uusia paikkoja. On aina yhtä mielenkiintoista nähdä, miten muut ottavat vastaan itselle rakkaat paikat. Monesti tuntuu, että niissä hetkissä sitä on auki enemmän kuin koskaan muulloin. Mutta ainakin tuon kyseisen päivän jälkeen voin todeta, että kannatti avata itseään. Meillä kaikilla oli huikea päivä, ja tiedän, että palaamme louhoksille vielä tämän loman aikana toistekin.

Minkälaisissa paikoissa te tykkäätte käydä uimassa? Löytyykö teiltäkin jotain piiloteltuja tai vähemmän tunnettuja helmiä vai hakeudutteko aina yleisille uimarannoille polskimaan?

You Might Also Like

8 Comments

  • Reply Mikko / Matkalla Missä Milloinkin 25.7.2021 at 14:17

    Hui, itse en kyllä uskaltaisi hypätä vieraassa paikassa, vaikka tuo kuulostaa siltä, että veteen hypitään jatkuvasti ja syvyyttä riittää. Itse kyllä pitäydyn jatkossakin uimahallien hyppypaikoilla. Sen sijaan uimiseen tuo kuulostaa todella kivalta paikalta. Lapsena vanhassa kotikaupungissa oli vähän vastaava, joskin huomattavasti pienempi paikka, jossa tykkäsin käydä uimassa. Myös siellä osa hyppi, yllättävänkin korkealta.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 27.7.2021 at 09:49

      Heh, mä oon aina tykännyt loikkimisesta! Ja Uhlu on sen verran syvä (ja tuttu!) paikka, että siellä kyllä uskaltaa hypellä 🙂 Haluatko jakaa paikkasuosituksen – mitä paikkakuntaa ja uimapaikkaa oikein tarkoitit? 🙂

  • Reply Anna K. - Kaukaa haettua 28.7.2021 at 11:18

    Erikoinen uimapaikka ja varmasti täydellinen retkikohde kuumana päivänä. Pienet uimapaikat on mun suosikkeja ja tietenkin mieluiten jossain turkoosin meren äärellä.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 28.7.2021 at 11:25

      Turkoosia merivettä ei tietenkään voita mikään, mutta nämä ovat hyvä kotimaan vaihtoehto 🙂

  • Reply Stacy Siivonen 30.7.2021 at 13:24

    Uhlu näytti jotenkin etäisesti tutulta, eikä ihme: olen käynyt siellä lähellä Tummamäen laavulla. Olen varmaan kulkenut Uhlunkin ohi. Ensin ajattelin, että voi ei, on sekin paikka sotkettu, mutta ilmeisesti on saanut vielä rauhassa olla. Sekin on louhos.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 31.7.2021 at 18:06

      Tummamäen luontopolku onkin itselleni uusi tuttavuus – kiitos vinkistä! 🙂 Nopealla googlettelulla näytti tosi kivalta! Ja jep, tuo roskaaminen tuntuu olevan monessa paikassa todella iso ongelma. En tajua, miten vaikeaa omien roskien vieminen takaisin voi olla…

  • Reply alina 22.8.2021 at 14:24

    moi onko siellä grillipaikka? jossain lähellä jos otamme grilli makkaraa mukaan niin onnistuuko se?

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 26.8.2021 at 22:17

      Kummassakaan paikassa ei valitettavasti ole grillipaikkaa :/

    Leave a Reply