Suomen suurin matkablogiyhteisö
Monthly Archives

Järvisydän luontopolku Suomi

Läskipyörillä Saimaalla: Haukiveden reitti vei söpöön saarikahvilaan

9.4.2021

Edellinen postaukseni Järvisydämestä räjäytti kommentoinnin (ainakin pienen blogini mittapuulla) kokonaan. Kirjoituksia tuli sekä puolesta että vastaan, ja koenkin tämän ehdottomasti yhdeksi bloggaamisen parhaista puolista: on mahtavaa päästä keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, jakaa toisistaan poikkeavia kokemuksia ja mielipiteitä sekä perustella niitä.

Siinä, missä ehkä ennen koin erimielisyydet ja eriävät mielipiteet lähinnä ahdistavina ja pyrin välttelemään vastakkainasettelua viimeiseen asti, ajattelen ne nykyään lähinnä opettavaisina. On aina yhtä mielenkiintoista kuulla, miten muut hahmottavat ja kokevat asiat ja miten oma tapani tarkastella maailmaa mahdollisesti eroaa siitä. Esimerkiksi Järvisydämestä monella oli todella hyviä kokemuksia. Sainkin (oikeutetusti) palautetta liian suurista odotuksista ja mustavalkoisesta ajattelutavastani. Ja kuten monelle vastasinkin, niin kyllä, odotukset olivat suuret. Ehkä jopa liian suuret, kuten niin monet totesivat. Ja se on ihan ok. Aivan kuten makuasioista, ei kokemuksistakaan oikein voi tapella, sillä ei ole olemassa absoluuttista oikeaa tai väärää. On vain joukko ihmisiä ja heidän totuutensa. Ja lopulta ainoa, mihin pystymme on keskustelu, kuuntelu ja yritys ymmärtää toisen mielipidettä ja sen taustoja.

Mutta se siitä. Nyt keskitytään taas positiivisiin juttuihin! Järvisydämestä jäi nimittäin myös yksi erityisen hyvä muisto. Itse asiassa niin hyvä, että halusin kirjoittaa siitä oman postauksensa, ettei se vain jäisi kaiken esittämäni kritiikin varjoon. Pääsin nimittäin ensimmäistä kertaa ikinä testaamaan fatbikea ja voi jehnat, miten mukavaa hommaa se olikaan! Taustaksi siis kerrottakoon, että jos jotain tässä maailmassa vihaan, niin pyöräilyä. Tähän saattaa vaikuttaa jeesuksenaikainen antiikkipyöräni, jossa ei ole vaihteita (, mutta joka on todella raskas polkea ihan tasaisellakin), minkäänlaisia jarruja tai toimivaa kelloa. Välillä sen polkimet myös jumittuvat ikävästi, mikä tekee pyöräilystä entistäkin haasteellisempaa (ja vihattavampaa). Järvisydämessä päätin kuitenkin repäistä, ja vuokrasin meille lähtöpäiväksi fatbiket. Kahden tunnin valinnainen aktiviteetti kuului huoneen hintaan, mikä jo itsessään oli positiivinen yllätys.

Lyhyen ja ytimekkään perehdytyksen jälkeen lähdimme seikkailemaan lähimaastoon – tietenkin ilman sen kummempaa suunnitelmaa tai määränpäätä. Onneksemme kanssamme samaan aikaan polkemaan lähti myös toinen pariskunta. He kertoivat suuntaavansa saarikahvilaan, johon pääsisi kätevästi pyöräilemään jäätä pitkin. Lyhyen metsässä (ja mudassa) sotkemisen jälkeen päätimme mekin suunnata pyörämme kohti Kaarnetsaarta. Matka Kaarnetsaareen sujui mukavasti jäätikköä pitkin. Pyöräily oli (kerrankin) todella helpon tuntuista, ja alun epäröinnin jälkeen uskalsin polkea masiinaan kunnolla vauhtia! Saatoin jopa paikoitellen mielikuvissani tavoittaa lapsuuden mukavat pyöräretket ja sen helpon fiiliksen, kun pyörä allasi vain liukuu eteenpäin. Tuota fiilistä kun en ole koskaan aikuisiällä jeesuksenaikaisen mankelini kanssa kokenut…

Vajaan kolmen kilometrin jälkeen saavuimme saarelle. Heti meitä vastassa oli suuri liitutaulu, joka toivotti vierailijat tervetulleeksi ja kertoi päivän valikoimasta. Lyhyen nousun jälkeen pääsimme kahvilaan, jonka pihasta löytyi useita pöytiä penkkeineen ja porontaljoineen sekä nuotiopaikka, jonka ympärillä saattoi myös istua. Itse kahvila oli sympaattinen kotitekoisine lappuineen ja kannustuspuheineen. Kalakeiton lisäksi tarjolla oli muun muassa vohveleita, kahvia, kaakaota ja munkkia sekä kylmiä juotavia. Asiakaspalvelu oli sympaattista ja juuri miljööseen sopivaa – sellaista, että ellei olisi ollut aikuisuuden velvoitteita ja kiirettä, olisi voinut jäädä päiväksi vaihtamaan kuulumisia ja puhumaan kevään ihanuudesta.

Hetken pallottelimme vohveleiden ja kalakeiton väliltä, mutta päädyimme lopulta makeaan vaihtoehtoon. Nappivalinta! Ja uskaltaisin väittää, että ulkona auringonpaisteessa annos maistui vielä tavallistakin paremmalta.

Takaisin tullessa pinnan lumikerros oli sohjoontunut paitsi auringonpaisteesta myös kulkemisesta. Jäällä olikin paikoitellen aikamoinen ruuhka, kun pyöräilijät, kävelijät, potkukelkkailijat ja hiihtäjät ja pujottelivat tallautunutta polkua pitkin. Sohjoontunut lumi hankaloitti ainakin omaa ajamistani. Heti iski epävarmuus, jos takarengas alkoi vähääkään liukua sivuttain ja iskin jalat maahan (, koska tähän olen omalla jarruttomalla pyörälläni tottunut). Miehellä meinasi paikoitellen mennä hermot, kun mummoilin jokaisen pienenkin luisun kohdalla. Saattoi jopa käydä niin, että pahimmat sohjokohdat talutin kilpuriani…

Takaisin laiturille päästyämme meillä oli vielä hetki vuokra-aikaa jäljellä, joten suuntasimme pyörinemme kiertelemään Järvisydämen aluetta. Kerrankin oli sporttinen olo, kun ylämäkeen pääsi viilettämään tuhatta ja sataa (kiitos sähköavustimen, haha). Homma oli sen verran mukavaa ja huoletonta, että täällä ryhdyttiin porukalla vakavasti harkitsemaan läskipyörien ostoa kotiinkin. Maastossa pyöräily (avustimen kera) tuntui kaupunkipyöräilyä enemmän omalta jutulta, joten voi olla, että tässä suunnataan ihan oikeasti pyöräkaupoille vielä ennen kesää.

Jos sieltä ruudun toiselta puolelta löytyy joku läskipyörän omistaja, niin olisi kiva kuulla kokemuksia! Entä mitä asioita aloittelijan (ja umpisurkean pyöräilijän) olisi hyvä huomioida ennen kuin vetää ostohousut jalkaan?

Järvisydän kylpylä Suomi

Pettymysten Järvisydän: totuus kylpyläkuvien ja maisemasviittien takaa

6.4.2021

Moni on varmasti törmännyt  mielettömiin kuviin Järvisydämestä. Kylpylän vesi hohtaa turkoosina ja suorastaan kutsuu pariskuntia kaulailemaan poreisiin. Maisemasviiteistä taas on mielettömät näköalat Saimaalle. Ja jos vielä hyvä tuuri käy, revontulet tanssivat ylläsi juuri, kun olet menossa nukkumaan ja voit ihailla luonnon taidenäytöstä suoraan sängystä. Kaikista markkinointikuvista huokuu tyylikkyys, luksus ja helppo elämä. Unohtumaton irtiotto arjesta, jonka vertaista saisi muualta Suomesta etsiä. Järvisydämestä tulivat mieleen adjektiivit uskomaton, unohtumaton ja ainutlaatuinen. Vaan eipä tule enää. Tai no, unohtumaton pitää kyllä edelleen paikkansa.

Suuntasimme Järvisydämeen tarkoituksenamme viettää siellä unohtumaton vuorokausi ja samalla juhlia mieheni syntymäpäivää – romanttisesti ja ihan vaan kahdestaan. Juuri niin kuin Järvisydän itseään markkinoikin. Varasimme (koronan takia) suoraan huoneeseen toimitettavan kynttiläillallisen etukäteen, jota ennen oli tarkoitus nauttia kylpylästä mahdollisimman pitkään. Seuraavalle päivälle olimme vuokranneet fatbiket, sillä halusimme paitsi päästä testaamaan jotain uutta aktiviteettia myös tutustua alueen lähiluontoon.

Suuria suunnitelmia siis, mutta mikä oli lopputulos? Miten paikka vastasi odotuksiamme ja miten viihdyimme Järvisydämessä? Rehellisesti sanottuna huonosti. Kylmyys vaivasi koko reissun ajan, olimmepa huoneessa, altaassa tai saunassa, eivätkä maisemasviitin näkymätkään kehuja ansainneet.

Maisemasviitistä pääsi ihastelemaan parkkipaikkaa ja naapurimökkejä

Te, jotka olette nähneet kuvia Järvisydämestä, mitä teille tulee maisemasviitistä mieleen? Itse ainakin yhdistin maisemasviitin (nimensä mukaisesti) kauniisiin maisemiin, omaan rauhaan ja mahdollisuuteen bongata revontulia sekä tilaisuuteen elellä verhot auki, sillä naapureita tai ohikulkijoita ei olisi lähettyvillä. Vähänpä tiesin. Järvisydämessä (, kuten monessa muussakin vastaavassa paikassa) mökit on rakennettu vieri viereen ja vain harvasta mökistä on edes siedettävät näköalat. Meidän maisemasviittimme sijaitsi ylärivin keskellä, mikä tarkoitti sitä, että etuikkunoista näkyi parkkipaikalle ja sängystä taas oli suora näköyhteys naapurimökkeihin. Keittiönkään ikkunoiden sälekaihtimia ei tehnyt kummemmin mieli pitää auki, sillä ikkunan alla käveli tai pyöräili koko ajan porukkaa. Myös äänieristys tuntui heikohkolta, sillä ulkoa tulevat puheet ja liikkeet kuuluivat melko hyvin sisälle. Sympaattinen ja tunnelmallinen sisustus (muun muassa kiva takka) jäivät ehkä hieman mökin muun toimimattomuuden varjoon. Sviittimme yksikään rullaverho ei toiminut, vaan jouduimme käsipelillä kieputtamaan verhoja ylös ja alas. Ilmastointilaite veteli äänestä päätellen viimeisiään ja luvattu keittotila piti sisällään mikroaaltouunin, minimaalisen jääkaapin ja tiskialtaan. Liettä ei ollut, ja Cupsolo-keittimen jokaisesta kapselista olisi pitänyt maksaa euro. Yleensä näitä kuuluu edes muutama huoneen hintaan, mutta ei Järvisydämessä. Hanasta tuli sentään ilmaista vettä, haha.

Oman lisämausteensa elämykseen toivat myös kylmä kylpyhuone (, jonka lattian vuorasimme lopulta pyyhkeellä), jonka lämmitys oli henkilökunnan käsissä sekä viimeisiään vetelevä ilmalämpöpumppu, joka alkoi kolmen aikaan aamuyöllä elää omaa elämäänsä. Heräsimme jäätävään kolinaan, emmekä saaneet laitetta mitenkään sammutettua. Noin tunnin verran kuuntelimme epämääräistä korinaa, kilinää ja kolinaa. Kun laite lopulta hiljeni, me jäimme sänkyyn pyörimään, emmekä saaneet uudestaan unta kuin vasta kuuden aikaan aamulla.

Kylpylässä viileää vettä ja hailakat löylyt

Kylpylää odotimme reissultamme varmasti eniten. Vaikkei meistä kumpikaan ole kummoinen kylpijä, antoi Järvisydän kuitenkin pientä toivoa siitä, että mekin löytäisimme sisäiset lillujamme ja osaisimme rauhoittua nauttimaan hetkestä. Tuntui isolta plussalta, että pääsimme nauttimaan kylpylästä aikuisten kesken, sillä kuuden jälkeen kylpylä sulkee ovensa alaikäisiltä.

Ensimmäinen pettymys kylpylän puolella koettiin altaiden kanssa. Niitä ei juuri ollut aikuisille tarjolla: yksi suurempi allas, joka oli harmillisen matala sekä pikkuriikkinen poreallas. Ulkoa olisi löytynyt vielä muutama kylmäallas lisää, mutta sisätilojenkin altaat olivat sen verran viileitä, ettei ylimääräinen itsensä palelluttaminen enää oikein innostanut. Korona-aikaan kylpylässä mahtui liikkumaan ja uiskentelemaan ihan kivasti, mutta voin kuvitella, että normiaikana on ruuhkaa. Tilat ovat kuitenkin melko pienet ja käytävät ahtaita.

Saunoja kylpylän puolelta löytyy kaikkiaan kuusi: hakosauna, hamam-sauna, höyry-, infrapuna- ja kivisauna sekä näköalasauna, josta nimensä mukaisesti aukeaa (ainakin jonkinlaiset) maisemat Saimaalle. Höyrysauna oli näistä oma lempparimme, sillä se oli saunoista ainoa, jossa oli oikeasti kuuma. Muut saunat jäivät hailakoiksi tai kylmiksi – siitäkin huolimatta, että mieheni heitti hakosaunassa kiukaalle kaksi kiulullista vettä… Useimpien saunojen ovessa oli myös lappu, jossa kävijämäärä rajoitettiin yhteen seurueeseen kerrallaan. Hieno ja tärkeä ele näin korona-aikana, mutta mitäpä veikkaatte, nauttivatko paikalla olleet suomalaiset pitkät löylyt unohtaen tyystin muut vierailijat? Esimerkiksi maisemasaunaan oli koko ajan jonoa, joka ei liikkunut lainkaan, sillä saunojilla ei ollut mikään kiire poistua, vaikka he varmasti näkivät ulkopuolella olevat jonottavat ihmiset…

Saunojen ja altaiden lisäksi kylpylästä löytyy myös suolahuone ja allasbaari sekä muutama hengailupaikka. Kävimme testaamassa suolahuoneen, mutta halvimpine mahdollisine muovituoleineen se ei tehnyt suurta vaikutusta. Allasbaari taas ei ollut koronan takia auki. Sieltä sai kuitenkin ilmaiseksi vettä (jippii) ja hedelmämukit, jotka sisälsivät kaksi siivua appelsiinia ja pienen palan banaania. Kiva ele, mutta ei se tuollaisenaan allasbaaria korvannut.

Ja ettei homma mene pelkäksi valittamiseksi, niin pakko mainita kylpylän hyvistäkin puolista. Tykkäsin erityisesti myrskysuihkuhuoneesta, jossa oli tarjolla erilaisia suihkuvaihtoehtoja. Sain pari kertaa saavillisen jääkylmää vettä niskaani, ja nöyränä täytyykin pahoitella aiheuttamaani meteliä.

Jäähtynyttä, ylihinnoiteltua ruokaa ja pieniä annoksia

Kuten 10 matkailufaktaa minusta -postauksessa paljastin, en oikeastaan ikinä syö reissussa ulkona. Sen sijaan tykkään tehdä itse ruokani, sillä silloin harvoin tulee maksettua ”turhasta”. Tällä kertaa halusimme kuitenkin panostaa ja tilasimme kynttiläillallisen huoneeseen. Odotukset nousivat jälleen kerran korkealle (siitäkin huolimatta, ettei annosten sisältöön päässyt vaikuttamaan mitenkään), mutta pettymys oli suuri, kun lopulta saimme illallisen (44,90 e / hlö, ei sisällä juomia) sekä seuraavana aamuna aamiaisen (sis. hintaan) eteemme.

Aloitetaan illallisesta. Alkuruokana oli punajuuri-vuohenjuustokeittoa ja päälle hunajapaahdettua auringonkukansiementä. Vaaleanpunainen keitto oli ehdottomasti illallisen parasta antia, ja jopa jäähtyneenä (termospullokuljetuksesta huolimatta) se maistui hyvältä. Harmillisesti keittoa ei ollut tarjolla muutamaa lusikallista enempää ja Ikea-lautaset tulikin puhdistettua erityisen tarkasti, haha. Pääruokana oli yrttimarinoitua peuranpaistia ja nautaa, tummaa katajanmarjakastiketta ja maa-artisokkapyreetä sekä pari hassua palaa rakuunavoissa paahdettua selleriä ja porkkanaa. Meidän annoksessamme ei ollut nautaa ollenkaan, joten peuralla mentiin. Katajanmarjakastike oli kipattu yhden peuranpaistisiivun päälle, joten siitä ei riittänyt paljoa kerrottavaa. Maa-artisokkapyre taas oli kylmää, eikä mikro tietenkään tehnyt sille enää oikeutta. Makuelämys jäi siis melko valjuksi, kun mikään ei oikein maistunut miltään. Jälkiruuaksi oli pienet nokareet suklaa-tuorejuustobrownieta, vadelmamoussea, karamellisoitua saksanpähkinää ja vadelmamelbaa. Jälkkäriannokset jatkoivat samaa minimaalista kokoluokkaa – saatiin nyt kuitenkin maistaa. Onneksi meiltä löytyi retkimakkarat jääkaapista, sillä niille tuli vielä illallisen jälkeen käyttöä. Mussutimme pimenevässä illassa  kylmiä makkaroita ja toivoimme todella, että aamupala olisi runsaampi.

Seuraavana aamuna pääsimme puoli yhdeksän aikaan kokemaan myös Järvisydämen aamupalan, joka sekin tuotiin ovelle kestokassissa. Mitä sieltä sitten lopulta löytyikään? Kaksi karjalanpiirakkaa, kaksi palaa tummaa leipää, rieskat, kolme suolakurkkusiivua (, jotka olivat pyörineet laatikossa niin, että kaikki maistui enemmän ja vähemmän suolakurkulle), muutama tomaatti-, kurkku ja salaattisiivu, kummallekin yhdet napit voita (leipää oli kuitenkin kolme palaa henkilölle…), yhdet minitetrat maitoa (, jotka eivät riittäneet mihinkään), yhdet teepussit ja kapselikahvit, pienet jogurttipurkit (, joiden makuun ei tietenkään voinut vaikuttaa) sekä muutama leikkele- ja juustosiivu. Toiseen rasiaan oli pakattu haaleaa munakokkelia sekä muutamat prinssinnakit ja pekonisiivut. Tämän rasian luovutin suosiolla kokonaan miehelle, sillä hänellä oli edellisillalta jäänyt aikamoinen nälkä, eikä rasiassa muutenkaan ollut kuin (max) yhden ihmisen annos. Naurettavinta oli se, että meille (kahdelle aikuiselle) tarjoiltiin kaksi omenasiivua ja kolme viipaletta appelsiinia! Ei siis edes yhden kokonaisen hedelmän vertaa… Tässä kohtaa huumorintaju alkoi olla jo (varsinkin miehellä) koetuksella.

Tässäpä ilmainen(!) vinkki vitonen kaikille Järvisydämeen matkaaville: omat eväät kannattaa ottaa mukaan – ja huomioida, että ainakin maisemasviitissä on minimaalinen jääkaappi eikä liettä ollenkaan. Mikro sentään löytyy.

Kai jotain positiivistakin?

Vaikka valituslista onkin tässä kohtaa jo melkoinen, haluan kuitenkin nostaa esille myös positiiviset kokemukset reissustamme. Ensiksi on pakko mainita Järvisydämen hienot puitteet. Esimerkiksi kylpylän ulkonäkö on aivan omaa luokkaansa, eikä vastaavaa varmasti löydy ainakaan samoilta korkeuksilta Suomesta. Jos katsotaan myös puhtaasti pelkkää sisustusta (, eikä keskitytä esimerkiksi kylmään kylpyhuoneeseen, äänekkääseen ilmalämpöpumppuun tai ei-niin-vaikuttaviin maisemiin), niin ovathan huoneet hienoja ja erikoisia, siitä ei pääse mihinkään. Ehkä juuri se Järvisydämessä häiritseekin: kaikkialla on lähtökohdat huippukokemuksiin ja -elämyksiin, mutta toteutus on jäänyt vajaavaiseksi, ja ainakin meistä tuntui, ettei hommia ole viety loppuun asti.

Toisen plussapisteen Järvisydän saa ehdottomasti ekologisuudestaan ja siitä, miten sitä on pyritty pitämään mukana kaikkialla: niin lämmityksessä kuin sisustuksessakin, ja alueelta löytyy useita monipuolisia kierrätyspisteitä. Löytyypä paikalta Joutsenmerkkikin. Lisäksi kylpylässä hyödynnetään infrapunavaloa veden puhdistuksessa tujujen myrkkyjen sijaan ja valaistuksesta huolehditaan liiketunnistimin varustelluilla LED-valaisimilla. Nettisivujen mukaan ravintoloissa tarjoiltava ruoka on myös vastuullisesti tuotettua. Paljon hyviä juttuja, joita ainakin itse asiakkaana arvostan suuresti!

Loppuun haluan mainita vielä positiivisen ja leveällä savon murteella tarjoillun asiakaspalvelun! Kaikesta kurjuudesta huolimatta ei v*tuttanut yhtään niin rankasti, kun vastassa oli iloisia asiakaspalvelijoita! Myös savoksi kirjoitetut opasteet ja infotaulut olivat kiva lisä, ja huomasin jääväni lukemaan niitä välillä ihan omaksi huviksi.


Siinäpä meidän kokemuksia Järvisydämestä. Koetin tätä postausta varten etsiä muiden vastaavia kokemuksia paikasta, mutta en löytänyt. Suurin osa blogipostauksista oli esimerkiksi tehty kaupallisessa yhteistyössä, ja tiedän vaikuttajamarkkinointihommia tehneenä, minkälaisia vaatimuksia tällaisille yhteistöille voi olla. Tuntuu kuitenkin hassulta, että todella olisimme ainoat paikkaan pettyneet. Instagramin puolella sainkin sitten useampia yksityisviestejä, joissa kerrottiin, että omat kokemukset olivat olleet samantapaisia kuin meillä ja ettei paikka oikein vastannut sitä, mitä kuvat ja mainokset antoivat ymmärtää.

Pakko myöntää, että meinasin itsekin aluksi mennä siitä, mistä aita on matalin ja julkaista sekä Instagramiin että tänne blogiin vain tarkoin rajattuja kuvia, jotka jatkaisivat Järvisydämen tuttua ”luksuslinjaa”. Olin kuitenkin kotiinlähdön aikaan niin kiukkuinen ja pettynyt, että vannoin pyhästi tuovani omat tuntemukset ja ajatukset rehellisesti esiin kanavissani – kuten olen aina ennenkin tehnyt. Ja reiluuden nimissä annoin palautetta tietenkin myös suoraan Järvisydämen väelle.

Nyt olisikin mielenkiintoista kuulla, onko teistä joku käynyt Järvisydämessä ja jos on, niin millaisia kokemukset ovat olleet. Osuiko meille vain superpa*ka viikonloppu kaikkine kiemuroineen vai onko muilla samanlaisia kokemuksia?

luontopolku Suomi

Janakkalan Laurinmäki liittyi lempipaikkojen joukkoon

1.4.2021

Laurinmäen ohi tulee ajeltua lähes viikottain, mutta vasta edellisviikonloppuna ehdin tutustua paikkaan kunnolla. Alue on todella hieno retkikohde paitsi luontonsa myös kulttuurinsa ansiosta, ja se tarjoaa monenlaista nähtävää. Alueella kulkeva luontopolku on pituudeltaan noin kolmen kilometrin mittainen ja sen aikana pääsee tutustumaan arkihistoriaan erilaisten asumusten muodossa, sotarhistoriaan muistomerkkeineen ja juoksuhautoineen, monipuoliseen luontoon sekä upeisiin maisemiin.

Lähdimme matkaan torpparimuseoalueelta, jossa oli koronasta johtuen todella hiljaista. Kaikki luukut olivat lukittuina eikä asumuksiin päässyt tutustumaan paremmin. Niinpä lähdimme suunnistamaan läheiselle Laurinlähteelle. Sitä on pidetty yhtenä Kanta-Hämeen tärkeimmistä uhrilähteistä, jota käytettiin uhrimenoihin aina 1700-luvulle saakka. Lähteellä tehtiin myös taikoja aina Laurin päivänä elokuussa.

Alun perin lähde tunnettiin nimellä Taaran lähde, jolla viitattiin Taara-jumalaan ja sen palvontaan. Kuitenkin keskiajalla, kun kristinusko levittäytyi Suomeen, lähde nimettiin uudelleen Janakkalan suojeluspyhimyksen Pyhän Laurentiuksen eli Laurin mukaan. Laurentiuksen puoleen käännyttiin palohaavojen, kuumeen, noidannuolen ja kiirastulen vaivoissa sekä tulipalon sattuessa. Laurentius oli myös köyhien, kirjastonhoitajien, palosotilaiden, kokkien, leipureiden, koululaisten ja majatalonpitäjien pyhimys.

Lähde on rakennettu kivistä kaivomaiseksi 1900-luvun alussa, samalla kun Laurinmäelle rakennettiin juoksuhautoja. Lähteen koko on 80 cm x 80 cm ja sen syvyys on 116 cm. Lähteen uskotaan vielä tänä päivänäkin tuovan hyvää onnea, joten moni kulkija heittää sinne matkallaan kolikoita. Meillä ei tietenkään ollut rahaa mukana, joten hyvä onni jäi tällä kertaa saamatta… Toivotaan kuitenkin, että Pyhä Lauri on meille suopea jatkossakin. Kolikoiden lisäksi bongasimme lähteen pohjasta myös horrostavia jättikokoisia sammakoita! Onneksi Dodolla oli muuta tekemistä eikä se tajunnut vaakkuja – sillä kun on lievä pakkomielle kaikkeen elävään ja limaiseen…

Laurinlähteeltä matka jatkui kohti uhrilehtoa, josta löytyy kuppikiviä ja uhriraunioita. Uhrikivet ovat maakiviä tai kalliopaljastumia, joihin on hakkaamalla ja hiertämällä tehty pieniä pyöreitä kuppimaisia syvennyksiä, ikään kuin lautasiksi tai tarjoiluastioiksi. Niillä on aikoinaan palvottu jumalia ja henkiolentoja uhraamalla muun muassa viljaa, marjoja, kalaa ja maitotuotteita paremman sato- ja pyyntionnen toivossa. Lisäksi uskottiin, että kuppeihin kertyneellä sadevellä oli parantava vaikutus. Uhrilehdon jälkeen matkamme jatkui torpparien muistomerkille. Torpparikysymys nousi merkittäväksi yhteiskunnalliseksi kiistaksi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa, kun torppareiden määrä alkoi kasvaa, torppien perustaminen vaikeutui ja metsien arvo nousi. Sopimusehtoja kiristettiin, sillä torppien kysyntä ylitti tarjonnan. Tämä taas aiheutti tyytymättömyyttä torpparien keskuudessa. 1900-luvun alussa maanvuokrajärjestelmä vihdoin uusittiin, ja vuonna 1918 astui voimaan torpparilaki, joka antoi vuokraajalle oikeuden lunastaa tilansa itsenäiseksi omistajan tahdosta riippumatta.

Laurinmäeltä löytyvä torpparien muistomerkki on pystytetty vuonna 1969 kunnioittamaan torppareiden työtä ja muistoa. Siitä löytyvät 387 kiveä on kerätty entisten torppien mailta. En yleensä ole muistomerkkien suurin fani, mutta pakko myöntää, että tämä oli hieno ja hyvin säilynyt. Ja ainakin omaan silmään tuo kivissä käytetty fonttikin näyttää tosi kivalta, haha!

Laurinmäkeä kiertävä luontopolku on pääosin helppokulkuista, mutta Määkynmäen laella mennään paikoitellen todella korkealla, aivan jyrkän pudotuksen reunalla. Laelta on mielettömät näköalat Kernaalanjärven ja Hakoisten linnavuoren suuntaan. Pitkät pätkät kuljetaan myös juoksuhautojen viertä (tai no, Dodon oli pakko kulkea juoksuhaudassa).

Reitti oli paikoitellen jään peitossa, joten askeleitaan sai katsoa tarkasti.  Meitä vastaan tullut pariskunta lähti uhkarohkeasti laskeutumaan jyrkkää pudotusta, ja hetken päästä mies jo vetikin jyrkän mäen pyllymäkeä alas ilman mitään kontrollia… Kieltämättä itseänikin välillä hieman hirvitti, kun yritin tasapainoilla kapealla liukkaalla polulla ja samalla pitää huolta kamerasta (, joka tietenkin roikkui kaulassa) sekä hillitä hirviövauvaa (eli rakasta karvalastani), joka sinkoili sinne tänne luottaen siihen, että pelastaisin sen tarvittaessa jyrkänteen reunalta.

Jos malttoi kääntää katseensa pois mielettömistä maisemista, saattoi maastossa nähdä juoksuhautojen lisäksi isoja kuoppia, jotka olivat toimineet aikoinaan suojahuoneina. Ne tarjosivat aikoinaan kymmenille miehille tykkitulen kestävän, turvallisen majoitustilan. Kaikkiaan Janakkalan kirkonkylän ympärille on aikojen saatossa rakennettu noin kaksi kilometriä juoksuhautaa, neljä maanalaista kasarmia ja kymmenen maanalaista miehistönsuojaa.

Kiipeilyn jälkeen palasimme takaisin metsämaisemiin. Hetken matkaa polkua kuljettuamme löysimme laavulle, jossa meidän oli tarkoitus pysähtyä nauttimaan retkieväistä. Harmiksemme siellä oli kuitenkin ruuhkaa muutaman isomman seurueen toimesta, joten sen sijaan, että olisimme jääneet odottamaan vuoroamme päätimme jatkaa matkaa. Loppureitti kulki pitkin kuusimetsää, ja maasto oli huomattavasti tasaisempaa kuin reitillä aiemmin. Palasimme torpparimuseon kautta tuulimyllylle, josta olimme lähteneet ja nappasin alueelta vielä parit kuvat.

Jos tästä hehkutuksesta, tekstin pituudesta tai postauksen otsikoinnista ei vielä käynyt ilmi, niin ihastuin Laurinmäkeen lujasti! En normaalisti ole mikään historiahihhuli ja keskityn lähinnä nauttimaan kauniista maisemista, mutta Laurinmäellä historiaan tulee tutustuttua kuin vahingossa. Huomasin myös koko ajan odottavani, mitä uutta ja jännää seuraavan mutkan takana mahtaa ollakaan. Pidin myös siitä, että melko pienelle alueelle oli saatu mahdutettua niin paljon nähtävyyksiä ja asiaa. Maasto oli myös mukavan vaihtelevaa ja haastavaa, enkä oikeasti malta odottaa, että pääsen jonain kesäiltana tuonne taas kekkuloimaan!