Suomen suurin matkablogiyhteisö
Lappi Raha Saariselkä

Mitä tehdä Saariselällä? Vinkit joka budjetille

14.3.2021

Ilmaiseksi

Ulkoile Urho Kekkosen kansallispuistossa

Löytyykö täältä muita kansallispuistobongareita tai innokkaita ulkona liikkujia? Urho Kekkosen kansallispuistosta löytyy merkittyjä reittejä 200 kilometrin verran, joten ainakin on varaa, mistä valita. Saariselän lähtöportilta pääsee kätevästi esimerkiksi Aurorapolulle tai Iisakkipään kierrokselle. Aurorapolun varresta löytyy näyttävä Auroran tupa, jollaiseen ei ihan jokaisessa kansallispuistossa törmääkään. Jos olet jalan liikkeellä, ennen matkaan lähtemistä kannattaa varmistaa, mitkä reiteistä ovat talviaikaan sallittuja myös kävelijöille. Hiihtäen tai lumikenkäillen valikoima on talvella todella laaja.

Vieraile laavuilla (ja nappaa kuva kuukkelin kanssa)

Saariselältä löytyy monia laavupaikkoja, joissa voi käydä paistamassa makkaraa tai syömässä muita retkieväitä. Piipahdus laavulla on helppo yhdistää esimerkiksi lumikenkä- tai hiihtolenkin yhteyteen. Jos oikein hyvä tuuri käy, laavulla voi päästä nappaamaan myös legendaarisen kuukkelikuvan (olette varmaan kaikki törmänneet kuviin, joissa ollaan käsi pitkänä ja kuukkeli laskeutuu nappaamaan pähkinän kädestä). Mekin yritimme saada ikuistettua kuukkelikuvaa ja suuntasimme sitä varten Sivakkaojan laavulle, jonka piti olla takuuvarma kuukkelijahtia ajatellen. Useamman tunnin odottelusta huolimatta emme kuitenkaan onnistuneet näkemään ainoatakaan lintua…

Bongaa revontulia

Minulla oli kaksi kuvahaavetta Saariselälle; saada napsaistua otokset kuukkelista ja revontulista. Kumpikaan ei valitettavasti toteutunut, mikä kieltämättä jäi hieman kaihertamaan mieltä… Revontulijahtia ajatellen haluaisin vinkata muutaman apusivuston: Ilmatieteen laitoksen sivuilta löytyy kartta, missä Suomen kartalle on havainnollistettu väripallojen avulla revontulien todennäköisyyttä. Koska epäilin, etten jaksaisi kytätä Ilmatieteen laitoksen sivuja kovinkaan intensiivisesti, tilasin Auroras Now! -sivustolta revontulihälytykset suoraan sähköpostiini. Tammikuinen Saarisellkä-viikko oli revontulien suhteen aivan kuollut, eikä ilmoituksia ole sen jälkeenkään kilahtanut sähköpostiin kuin muutama hassu.

Lähde hiihtämään

Vaikka meiltä jäikin hiihtoreissut tekemättä armottoman pakkasen ja hieman liian täyteen ahdetun aikataulun takia, haluan ehdottomasti vinkata Saariselän hiihtomahdollisuuksista. Hyväkuntoisia latuja oli (ainakin kävelytieltä tarkasteltuna) kilometrikaupalla, eikä ainakaan tammikuussa tarvinnut olla huolissaan ruuhkista. Saariselältä löytyy noin 30 kilometrin verran valaistuja latuja, joten hiihto onnistuu loistavasti myös ilta-aikaan. Tämän linkin takaa löytyy kätevästi ladunvarsien kahvilat ja ravintolat sekä taukopaikat ja kuvakohteet.

Pikkurahalla (1-99 euroa / henkilö)

Suuntaa Saamelaiskeskus ja luontomuseo Siidaan: 10 euroa / henkilö

Saariselältä on (ainakin autolliselle) helppo tehdä päiväretki Saamelaiskeskus ja luontomuseo Siidaan, joka sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Saariselän keskustasta. Siidasta löytyy pysyvien näyttelyiden (perusnäyttely, Siidan ulkomuseo ja Kolttien perinnetalon näyttely) lisäksi usea vaihtuva näyttely, joiden aiheet kertovat saamelaisuudesta laidasta laitaan. Esimerkiksi vuonna 2021 vaihtuvat näyttelyt käsittelevät muun muasssa käsitöitä ja saamelaisia seremonioita. Näyttelyiden ja luontokeskuksen lisäksi Siidasta löytyy myös ravintola ja Sarrit sekä Siida Shop. Siidaan, sen aukioloaikoihin ja pääsylippuihin pääset tutustumaan keskuksen omilla nettisivuilla.

Pulahda avantoon: 13-25 euroa / henkilö

Mitä olisikaan Lapin reissu ilman avantouintia? Löysin muutaman avantouintipaikan Saariselältä: Laanilan kievarin, Kiilopään ja Wildernes Hotel Muotkan. Halvimmalla avantoon pääsee Kiilopäässä, jossa savusaunan yhteydessä voi pulahtaa Kiilopuroon uimaan. Yleisiä tunnin saunavuoroja (max 6 hlöä) järjestetään tiistaista perjantaihin kello 15-20.

Lillu kylpylässä: 20 euroa / henkilö

Mikäli avantouinti kuulostaa liian hyiseltä, voi Saariselällä suunnata myös kylpylään. Keskustasta löytyy Holiday Club Saariselkä, joka tuskin kummempia esittelyjä kaipaa. Uinnin lisäksi tarjolla on myös monenlaisia hoitoja ja hemmotteluja, joten jos lomallaan kaipaa totaalista rentoutumista, kylpylä saattaisi olla oikea osoite.

Viiletä Euroopan pisimmässä pulkkamäessä: 31 euroa / henkilö

Saariselältä löytyy Euroopan pisin pulkkamäki, jossa pääsee ottamaan ihan kivat vauhdit (parhaimmillaan jopa 50 km / h)! Kahden tunnin pulkkailu ilman opastusta maksaa 31 euroa. Suosittelen lämpimästi lipun ostoa, sillä se oikeuttaa kivan isoon pulkkaan (, johon tälläinen jättipyllykin mahtui hyvin kyytiin) ja tuolihissikuljetukseen. Pulkkamäki ei  todellakaan ole mikään helpoin saatika nopein kiivetä ylös, joten oli ihan kiva päästä huipulle hissillä. Liput pääsee varaamaan etukäteen täältä.

Laskettele pastellitaivaan alla: alkaen 37 euroa / henkilö

Saariselällä on luonnollisesti myös laskettelumahdollisuus kaiken tasoisille laskijoille, sillä rinteitä on tarjolla vihreistä mustiin asti. Kaikkiaan paikasta löytyy 15 rinnettä (, joista 10 on valaistuja) ja kuusi hissiä. Laskettelurinteet jakautuvat kahdelle tunturille (Iisakkipää ja Kaunispää) ja pisin rinne on 2000 metriä pitkä.

Meillä kävi laskettelun osalta tosi huono tuuri, sillä koko viikko oli niin kylmää, että nekin vähäiset rinteet, jotka koronasta johtuen olivat normaalisti auki, pysyivät nyt suljettuina. Tyhjät, paikoillaan olevat hissit näyttivät auringonlaskussa jotenkin aavemaisilta, joten olihan niitä pakko käydä kuvaamassa, vaikkei paikka muuten ollutkaan auki.

Tekemistä isommalla budjetilla ( >100 euroa/ henkilö)

Koe Lapin luonto ratsain: 100 euroa / henkilö / 2 tuntia

Ratsastusreissu löytyi to do -listaltamme, mutta harmillisesti jätimme sen toteuttamatta. Olemme mieheni kanssa niin eritasoisia ratsastajia (toinen ratsastanut koko ikänsä, toinen ei koskaan), joten olisi ollut sula mahdottomuus löytää meille molemmille sopiva ja mieluinen ratsastusretki. Pakko myöntää, että lähes koko ikäni ilmaiseksi maastoilleena 100 euron hinta tuntui hieman kovalta. Mikäli tuntureissa ratsastelu kuitenkin kiehtoo, esimerkiksi täältä löytyy monenlaisia ratsastusvaihtoehtoja.

Vuokraa moottorikelkka ja lähde seikkailemaan: 130 euroa / 3 tuntia

Pitkän pohdinnan ja erinäisten vertailujen jälkeen päädyimme moottorikelkkasafarin sijaan vuokraamaan moottorikelkan ihan vain omaan ajoon. Safareissa meitä ahdisti se, että neljän tunnin safari saattoi sisältää vain tunnin verran ajoa ja suurin osa ajasta meni joko ylimääräiseen säätöön ja/tai ruokailuun. Saariselän Nesteeltä löytyi kiva kelkkavuokraamo, jota voin lämpimästi suositella jokaiselle. Vuokrahinnat olivat kohtuulliset, kassalta sai hyvän kelkkailukartan ja huoltoaseman takahuoneessa meidät puettiin erittäin lämpimästi. Kannattaa muuten uskoa, jos paikalliset sanovat, että olet pukeutunut liian kevyesti. Omilla varusteilla olisin varmasti jäätynyt, mutta onneksi Nesteen omistaja ”pakkopuki” minut kunnolla ennen lähtöä.

Huom! Metsähallituksen moottorikelkkaurat ovat maksullisia, epävirallisia reittejä, joilla ajamiseen kelkkailijan tulee hankkia uralupa  (9 e / 3 h, 15 e / vrk tai 30 e / vko). Luvan voi tilata näppärästi puhelimeen tai käydä hakemassa Metsähallituksen palvelupiste Kiehisestä.

Seikkaile husky-, poro- tai moottorikelkkasafarilla

Saariselällä on tarjolla monenlaisia safareita, huskyista ja poroista moottorikelkkoihin. Olemme itse enemmän omatoimimatkailun ystäviä, joten nämä jäivät meiltä kokematta. Tuntui hassulta, miten kaikkien safarien yhteyteen oli tungettu ruokailuja ja illanviettoja – me kun olisimme vain halunneet ajaa täysillä ympäriinsä, haha. Poroilla tosin ei taida kovin kovaa päästä, mutta kuitenkin. Selaillessamme safaritarjontaa huomasin myös koko ajan pohtivani sitä, että (mikäli sattuisin tällaiselle ”eläinsafarille ilmoittautumaan), miten ihmeessä sitä erottaa vastuullisen toimijan vastuuttomasta? Mistä tiedän, että kannan rahani paikkaan, josta eläimistä varmasti huolehditaan erinomaisesti? Eihän kenenkään nettisivuilla lue, että ”potkimme koiriamme tai laiminlyömme porojemme hoidon”.

Muutamasta Saariselän paikasta luin etukäteen sen verran, että ihmisoikeusasiat eivät siellä ilmeisesti olleet ihan kunnossa. Tällaisen kohdalla oli helppo äänestää jaloillaan. Mutta entäpäs ne eläimet..?


Siinäpä ne olivat, meikäläisen 12 vinkkiä Saariselälle! Onko teillä jotain lisättävää listalle?

You Might Also Like

13 Comments

  • Reply Elina / elinanmatkalaukussa 16.3.2021 at 09:08

    Tässähän oli paljon vinkkejä näin talvisaikaan! Just yks päivä haaveilin moottorikelkkailusta, ei oo tullut käytyä enään moniin vuosiin mut se on ollu kyllä tosi hauskaa puuhaa! Mikäli on liikkeellä sulan maan aikaan (esim syksyllä tai kesällä), kannattaa ehdottomasti tutustua myös Inarin seutuun (https://elinanmatkalaukussa.blogspot.com/2020/11/paiva-inarissa-inarin-mielenkiintoiset.html), sielläkin riittää tosi kivasti nähtävää! 🙂 Kiilopään huiputuksesta tykkäsin tosi paljon! On kyllä tosi upea tuo auringonlasku noissa kuvissa! 🙂 Kunnon kinokset, rantasauna ja avanto kuulostaa kyllä tosi ihanalta ja erilaiselta 🙂 Kiilopään lähettyvillä kävin aikoinaan ruskavaelluksen päätteeksi purossa pulahtamassa ja pelkästään se oli jo niin raikas elämys, että takaisin puron jääkylmään veteen oli mentävä uudestaan ja uudestaan.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 18.3.2021 at 06:19

      Kävin kurkkaamassa postauksesi ja bongasin sieltä monta mielenkiintoista juttua, kuten karhunpesäkiven ja (suurena riippusiltafanina) myös tuon Jäniskosken ylittävän sillan! 🙂 Meillä olikin miehen kanssa puhetta, että olisi kiva nähdä noita maisemia myös kesällä ja/tai ruskan aikaan, joten ehkäpä tuonne tulee vielä suunnattua!

      Ja samaa mieltä moottorikelkkailusta – yllättävän hauskaa puuhaa! Ja tykkäsin, kun siinä näki lyhyessäkin ajassa niin paljon enemmän kuin ikinä kävellen 😀

  • Reply Taina 16.3.2021 at 11:53

    Upeita maisemia olette kyllä päässeet fiilistelemään, vaikka ikävästi revontulet loistivatkin poissaolollaan… Varmasti niiden näkeminen on jokaisen Lapin-matkaajan toiveissa. Itselläni ollut toistaiseksi ihan yhtä huono tuuri, mutta etelässä olen sentään revontulia nähnyt. Satasen maastoratsastus kuulostaa kyllä aika tyyriiltä touhulta, vaikka epäilemättä onkin noissa puitteissa hieno elämys.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 18.3.2021 at 06:20

      Mä en ole onnistunut bongaamaan ensimmäisiäkään revontulia tänä tai viime vuonna 🙁 Lapissa ne olisivat tietenkin olleet ekstra hienot ja kruunanneet koko matkan, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla?

  • Reply VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa 17.3.2021 at 07:16

    Oi miten ihanan söpö pinkki taivas! Meidän oli tarkoitus tänä talvena päästä vielä Saariselälle, mutta taitaa jäädä haaveisiin tulevaan. Kävimme syksyllä siellä ja hurmasi kyllä aivan täysin. Eniten kiinnostaisi Euroopan pisin pulkkamäki Saariselältä.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 18.3.2021 at 06:22

      Toi taivas oli mieletön! Sitä tulikin kuvattua ahkerasti vähintäänkin yhden muistikortillisen verran 😀 Ja suuri suositus pulkkamäelle! Olisin voinut laskea siellä joka päivä 🙂

  • Reply Cilla Maria / From sunset last night to sunrise this morning 20.3.2021 at 08:58

    Inarissa käydessä kannattaa käydä tutustumassa saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen ja Duodi Shopiin. Tankavaaran kultamuseoista voi löytää myös kaikkea kiinnostavaa. Avantokohteista valitsisin ehdottomasti Kiilopään, koska siellä on niin tunnelmallinen savusauna.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 20.3.2021 at 21:58

      Hitsit, kultamuseot unohdin mainita, vaikka mekin niitä katsottiin! 🙂 Viikko vaan oli harmillisen lyhyt aika olla tuolla, sillä tekemistä olisi ollut paaaaljon enemmän! Kiitos myös Sajos-vinkistä 🙂

  • Reply Annemaria/Samppanjaa muovimukista 20.3.2021 at 18:27

    Oi, Saariselkä mun yksi Lapin lemppareista. Tosin erona sinuun on se, etten ole koskaan käynyt Saariselällä talvella. Ainoastaan kesäaikaan. Mutta tästäkin jutusta näkee, kuinka monipuolinen Saariselkä on. Tekemistä riittää kaikille vuodenajoille.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 20.3.2021 at 21:59

      Mulle Saariselkä on (toistaiseksi) tuttu vian näin talviaikana! Mutta siellä on varmasti mahdollisuuksia ja tekemistä jokaiselle vuodenajalle 🙂 Puhuttiinkin jo, että jonkinlainen ruskavaellus noissa maisemissa olisi kyllä älyttömän hienoa päästä toteuttamaan!

  • Reply Teija / Lähdetään Taas 29.3.2021 at 08:14

    Saariselkä on ihana! Me oltiin tammikuussa viikko, ja tekemistä olisi riittänyt pidemmäksikin aikaa.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 30.3.2021 at 06:40

      Niinhän se on! 🙂 Tekemistä on varmasti jokaiselle vuodenajalle ja kaikenlaisille matkaajille.

  • Reply Arja / Elämänmakuisia matkoja 1.4.2021 at 17:17

    Aivan ihania vinkkejä ja kuvia!
    UKK Kansallispuistoon olisi ihana päästä, ja tuo pisin pulkkamäki houkuttelisi myös. Ja kaikki muutkin mukavat vinkit saavat haaveilemaan matkasta Saariselälle! 🙂

  • Leave a Reply