Suomen suurin matkablogiyhteisö
luontopolku Suomi

Häntälän notkot – Suomen Alpit

15.7.2020

Kun ensimmäistä kertaa törmäsin Instagramissa kuviin Häntälän notkoista, luulin niiden olevan Alpeilta räpsittyjä. Kerrankin sain yllättyä positiivisesti, sillä kyseiset alppimaisemat löytyvät (turkulaisen näkökulmasta) melkein naapurista, eli Somerolta. Niinpä eräänä kesäisenä iltana, kun aurinko värjäsi kaiken kultaiseksi, lähdimme pihalta poimittu kukkapuska kourassa selvittämään, minkälaisen paikan notkot kätkevät sisäänsä.

Luontopolku itsessään on vain noin kolmen kilometrin mittainen ja sen lähtöpisteenä toimii Häntälän kyläkeskus (Häntäläntie 322). Polku kulkee pitkin lehmälaidunta, jonka takia koirat tulee jättää kotiin. En ollut itse tajunnut ajatella tätä, mutta onnekseni olin kerrankin liikkeellä ilman maailman parhainta reissukaverimäyrinkäistäni. Tätä ei tapahdu turhan usein, joten oikeasti voidaan puhua jonkinlaisesta ihmeestä.

Eivätkä ne ihmeet siihen loppuneet. Häntälän notkoissa on oltava taikaa – olen varma siitä. Oloni tuntui heti varsin kotoisalta, ja vaikken ollut paikassa koskaan aikaisemmin vieraillutkaan, saatoin hyvin kuvitella itseni sinne jo vuosia sitten. Pystyin kuvittelemaan lapsuuden kesät, paljaat varpaat ja heinänkorteen pujotetut metsämansikat. Auringon värjäämät pisamat naamalla, tuulen sotkeman tukan ja muurinpohjalettujen tuoksun. Tiesin joka solullani, että jos olisin viettänyt lapsuuteni kesät Häntälässä, olisivat ne olleet täynnä onnea ja naurunryppyjä. Aivan kuin ne ovat toki olleet muutenkin, mutta hyvin erilaisissa maisemissa.

Normaalien lenkkivaatteiden sijaan olin vetänyt päälleni kesämekon, siskolta lainatun rennon farkkutakin ja nappasinpa vielä kotoa lähtiessäni lierihatunkin naulakosta mukaani. Saatoin kerätä katseita naapuritalojen takapihoilta, kun kekkaloin mekossani pitkin peltoja, mutta sillä tai millään muullakaan ei ollut väliä. Mikään ei saanut pilattua fiilistäni.

Ilta-auringon lämmittäessä olo oli kovin tyttömäinen ja keveä. Minä, joka en juuri tanssahtele reissuillani, olisin voinut vaan hypähdellä sinne tänne. Keveästi ja vailla sen suurempaa suunnitelmaa – juuri niin kuin kesän lapset tekevät.

En tiedä, johtuiko se alppimaisemista vai siitä, etten ollut tarpeeksi valppaana, mutta yhtäkkiä huomasin ikävöiväni suunnattomasti Itävaltaa, Donnersbachwaldia ja ihmisiä siellä. Ikävöin pystysuoria rinteitä, joita yritimme lapsen innolla ja naiiviudella kiivetä ylöspäin, vaikka vanhemmat kehottivat valitsemaan helpomman serpentiinitien. Keskellä Häntälän notkoja huomasin hymyileväni muistoille itävaltalaisesta lehmälaumasta, jota yritimme iltaisin siirtää takaisin sisälle, siinä kuitenkaan koskaan onnistumatta. Muistin, miten vuoristoteillä jääräpäät ottivat mittaa toisistaan: seisoimme vastakkain lehmien kanssa ja odotimme, ketkä luovuttaisivat ensin.

Yhtäkkiä muistin kovin selvänä lehmien suuret kellot, niistä lähtevän kilkatuksen, jättimäiset kalkkunat ja oudon lihakeiton, jota en voinut sietää, mutta jota söimme mukisematta, sillä isovanhemmat olivat käyttäneet aikaa sen valmistamiseen. Muistin asioita, joihin en tiennyt voivani enää palata. Muistin parveen liimatut Tabaluga-tarrat ja sen, miten pikkusiskoni kanssa yritimme pärjätä pelkällä saksan kielellä, mutta joko takeltelimme tai yliäänsimme sanoja aiheuttaen vain suurta hilpeyttä paikallisissa.

Muistin, miten kaiken päällä oli leijaillut tieto siitä, että kaikki muuttuisi, mutta mitä en osannut silloin lapsena vielä pukea sanoiksi.

Ja sillä hetkellä, keskellä Someron alppiniittyjä tajusin, että matkailuintoni ja paloni kokea ja nähdä asioita syttyivät jo vuosia sitten luultavasti juuri siellä, Donnersbachwaldissa. Että siellä vietetyn ajan jälkeen en enää koskaan tyytynyt siihen, mikä oli lähellä ja helppoa. Että Itävallan jälkeen halusin nähdä ja kokea aina vain enemmän ja enemmän, ja vuosien aikana olen kokenut jopa ahdistusta siitä, etten ehkä koskaan ehtisi niin paljon kuin mitä haluaisin.
Aina kaikki ei kuitenkaan ole kovin suoraviivaista tai helppoa. Tänä vuonna korona on pakottanut pysähtymään. Ei ole voinut tulla ja mennä, ei juosta päämäärättömästi pakoon ympäri maailmaa eikä hukuttautua vierasta kieltä puhuviin ihmisiin. Ei ole ollut uusia kulttuureita opittavana, eikä jäähyvästejä jätettävänä lentokentällä. Sen sijaan on ollut toisinaan liiaksikin aikaa pohtia sitä, kuka on ja minne on menossa. Ja se, jos mikä on ollut samaan aikaan hurjan pelottavaa, mutta myös äärettömän opettavaista. Olen ollut maailman tärkeimmällä tutkimusmatkalla, joka olisi pitänyt uskaltaa aloittaa jo vuosia sitten.

Kaikesta vallitsevasta sekamelskasta huolimatta olen huomannut, että mieli on rauhoittunut. En enää stressaa, vaikken pääsekään maailmalle. En harmistu enkä ahdistu, vaikka reissusuunnitelmat menivät ensin uusiksi ja lopulta lakkasivat kokonaan olemasta. Olen kyllästymiseen asti hokenut itselleni, että vielä tulee uusia kesiä ja lomia, samoin uusia matkoja ja maita. Ei ehkä juuri nyt, mutta joskus kuitenkin. Olen oppinut, että tässä on hyvä ja että kauneutta ja erilaisuutta löytyy ihan läheltäkin, jos osaa vain katsoa ja etsiä.

Ei aina tarvitse juosta jotain kohti tai karkuun.

Ovatko Häntälän notkot sinulle tuttuja entuudestaan? Mulle saa myös vinkata jotain kauniita ja kuvauksellisia paikkoja koti-Suomessa! Olisi kiva löytää lisää mielenkiintoisia, itselle entuudestaan tuntemattomia paikkoja.

You Might Also Like

24 Comments

  • Reply Riitta reissaa 16.7.2020 at 11:05

    Upea Häntälännotko! Ja hieno kirjoitus sinulta matkailijan sielunelämästä ja koronan ohjaamasta matkasta sisimpään.
    (Ps tuo koirakielto on paikallaan: lehmät ovat usein hyökänneet ihmisenkin kimppuun kun koira on mukana. Jotenkin pitävät koko pakettia vakavana uhkana.)

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.7.2020 at 21:54

      Kiitos Riitta 🙂 Hui apua… Erittäin hyvä juttu siis, että mäyrinkäinen ”unohtui” kotiin 😀

  • Reply Melissa 16.7.2020 at 14:30

    En ole koskaan ollut, upealta näyttää tosin kuvista päätellen.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.7.2020 at 21:54

      Jep, on kyllä huikea paikka 🙂

  • Reply Heli/ Näkymiä vihreältä kukkulalta 19.7.2020 at 15:26

    Hauskaa, miten erilaisia mielleyhtymiä jotkut maisemat herättää eri ihmisille. Mulle ei tullut noista maisemista Alpit mieleen yhtään, mutta sen sijaan tuli ikävä suomalaista maalaismaisemaa 🙂 Nätti paikka ja hyvä lähilöytö joka tapauksessa!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.7.2020 at 21:56

      Hahhah, toi on aina hauskaa, miten eri tavoin ihmiset kokee asiat 😀 Mulle nämä oli selkeästi Alpit – siitä ei ollut epäilystäkään!

      Ja kyllä vaan, koronan ”pakottamana” on lähiseuduilta löytynyt mielenkiintoisia (ja kuvauksellisia!) paikkoja!

  • Reply Aila ja Juha 19.7.2020 at 15:52

    Mielenkiintoista lukea, miten koit Häntälän notkot alppimaisemina. Ehkä niissä oli sitten jotain kotoista, mitä olit kokenut aiemmin Alpeilla. Minullekin kuvasi Häntälästä heijastivat lapsuuden maisemia, mutta omat lapsuudenmaisemani ovat kylläkin Paimionjoelta Varsinais-Suomesta, eli varsin läheltä Häntälää ja Someroa. Ei siinä ole kuin Koski Tl välissä. Minuakaan ei ahdista yhtään, vaikka ulkomaanmatkat ovat tältä vuodelta jääneet ja muutenkin elämä on ollut rajoittuneempaa. Olen löytänyt aivan ihanan kesän lähilähimatkailusta eli helsinkiläisenä tutustunut Vantaan ja Espoon pyöräilyreitteihin. Samoja löytöjä sinulle!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.7.2020 at 21:49

      Heh, mulle tuli ihan heti mieleen, kun paikalle pääsin 😀 Mutta mun mielestä on tosi mielenkiintoista, miten eri tavoin ihmiset kokee samat asiat – kiitos siis, että jaoit omia mietteitäsi 🙂

      Lähimatkailu on kyllä ollut (ennakkoluuloista huolimatta) ihan superia! Lähialueiden maisemat näkee ihan uudessa valossa, kun on ollut ”pakko” 🙂

  • Reply Sari / matkalla lähelle tai kauas 19.7.2020 at 19:17

    Eikö olekin hieno paikka! Itse olin tuolla pari kesää sitten. Täytyy sanoa, että samoja fiiliksiä tunsin. Oli jotenkin hyvä olo siellä. Onko paikalla jotkut hyvät energiat kenties….. Blogistani löytyy myös juttua reissusta.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 19.7.2020 at 21:48

      No on, aivan mieletön! Ja kiva, että muutkin ovat saaneet tuolla hyviä fiiliksiä 🙂 Käynpäs vastavierailulla blogissasi kurkkaamassa postauksesi Häntälän notkoista 🙂

  • Reply Mimmu - 666places 20.7.2020 at 14:00

    Ihanasti kuvailtu!!
    Hauska että sulla tuli Alpit mieleen mulla taas laajoista, kumpuilevista pelloista ja lehmistä ihan Pohjois-Puola!
    Siellä on just tommosta kumpuilevaa, niittyjä niin pitkälle kun silmä kantaa ja hitokseen lehmiä!!
    Ehkä yhdistäisin myös alppeihinkin mutta en ole varsinaisesti Alpeilla koskaan käynyt. Ehkä vilaukselta näin kun ajettiin Itävallan läpi?
    Hyvä huomio tuo ettei saa viedä koiraa, meilläkin on kotimaan reissuilla jos mennään autolla niin koira mukana…
    Musta sun asu oli just sopiva tuonne!!!👌

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 21.7.2020 at 11:06

      No nyt kun sanoit, niin kyllä noissa ”somerolaiskumpareissa” voi Puolankin nähdä 😉

      Ja sama juttu, mulla on mäyrinkäinen myös lähes aina mukana! Onneksi jäi tällä kertaa kotiin…

  • Reply Terhi 20.7.2020 at 21:26

    Hienosti syvensit tekstiä somerolaisesta maisemasta Itävaltaan ja omaan kasvuun.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 21.7.2020 at 11:05

      Kiitos Terhi 🙂

  • Reply Asko 21.7.2020 at 08:27

    Kaunista kumpuilevaa maastoa nuo ”Alpit” 🙂 Enpä ole kuullut mokomasta.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 21.7.2020 at 11:05

      Heh, eikö vaan! Ja kiva, jos voin itsekin esitellä joskus jotain uusia kohteita 🙂

  • Reply Pirkko / Meriharakka 24.7.2020 at 12:15

    Tuonne mekin suuntasimme alkukesästä luontokohteita painottaessamme. Ja osana muuta reissua ei itsellänikään ihan ”lenkkikuteita” ollut, lenkkitossut sentään vaihdoin autossa ennen tuon luontopolun kiertämistä ja onneksi vaihdoin, sen verran jyrkkä polku ja portaat jossain kohtaa ainakin seniorille olivat 🙂
    Mutta tosiaan, kivoja maisemia – ja lehmiäkin tavattiin!
    https://meriharakka.net/2020/06/17/hantalan-notkot/

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 31.7.2020 at 22:58

      No niin, täytyypä käydä vastavierailulla lukemassa teidän kokemuksianne Häntälän notkoilta 🙂

  • Reply Heli / Heli voyage 24.7.2020 at 22:49

    Kauniita kuvia ja kirjoitatkin niin tunnelmallisesti tuosta retkestä. Suomi on kyllä täynnä ihania paikkoja, joista en ole ennen kuullutkaan.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 31.7.2020 at 22:58

      Kiitos ihanasta kommentistasi Heli 🙂 Ja jos vain joskus Someron suunnilla liikut, niin Häntälään kannattaa ehdottomasti suunnata!

  • Reply anmariencfc 25.7.2020 at 21:12

    Ihanan kesäisiä kuvia! Tekee mieli itsekin lähteä näihin maisemiin kävelylle.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 31.7.2020 at 22:55

      Suosittelen 🙂

  • Reply Johanna M. / Muu maa mandariini 26.7.2020 at 01:31

    Ihania maalaismaisemia, en ihmettele yhtään että oot tuntenut tuolla jonkinlaista taikaa! Tosi kauniisti myös pohdit koronan vaikutusta pysähtymiseen. Ihan samoja ajatuksia ollut, kun olen tänne keskelle Atlanttia ”jumittunut”. 🙂 Täällä on muuten ihan normaalia, että vaelluspolut kulkevat lehmälaidunten läpi, eikä näitä lehmiä juuri kiinnosta ihmiset tai koirat. Mutta ne ovat varmaan tottuneempia.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 31.7.2020 at 22:57

      Kiitos kivasta kommentista 🙂

      Itsekin maalaislapsena ajattelin, että kaikkialla lehmät olisivat tottuneet sekä kaksi- että nelijalkaisiin kulkijoihin, mutta eivät näköjään. Tosin voihan tuon koirakiellon takana olla myös se, että valitettavan usein koiria pidetään lenkeillä vapaana. Voisin veikata, että lehmien joukossa loikkiva (ja/tai haukkuva) koiruus hermostuttaa tottuneemmankin lehmäjengin!

    Leave a Reply