Suomen suurin matkablogiyhteisö
kansallispuisto luontopolku Suomi vaellus

Nuuksion kansallispuisto oli iso pettymys

6.7.2020

Linnunlaulua, rentoutumista, hyvin nukuttu yö… Muun muassa näitä lähdimme kaverini kanssa hakemaan, kun suuntasimme perjantaina auton nokan kohti Nuuksion kansallispuistoa. Mutta mitä saimme? Huutoa, roskaa ja läpi yön pauhaavan musiikin. Lisäksi näimme, miten lapset jahtasivat ja kivittivät lintuja maalla ja vedessä aivan vanhempiensa silmien alla.

Aamuyöhön jatkunutta biletystä

Tiesimme toki etukäteen Nuuksion olevan varsin suosittu retkeilypaikka. Tämän lisäksi tiedostimme, että koska olimme valinneet yöpymispaikaksi Mustalammen ja olimme vieläpä liikkeellä viikonloppuna, tiedossa olisi varmasti ruuhkaa. Olimme kuitenkin hieman naiivisti olettaneet ruuhkan koostuvan muista luonnonrauhaan hakeutuvista retkeilijöistä: että telttoja ja riippumattoja saattaisi sijaita siellä täällä, mutta yleisilmapiiri olisi kuitenkin rauhallinen. Miten väärässä sitä ihminen voikaan olla…

Mitä pidemmälle ilta eteni, sitä enemmän paikalle alkoi valua väkeä. Yhä useammalla tuntui olevan alkoholia mukana ja melutaso kasvoi tasaisessa suhteessa tyhjentyvien oluttölkkien ja -pullojen kanssa. Tuntui myös olevan ennemmin sääntö kuin poikkeus, että jokaisella joukolla oli ainakin yksi kaiutin mukanaan. Varsinainen biletys alkoi yhdentoista aikaan illalla ja viimeiset jumputukset taidettiin kuulla lähempänä aamuviittä. Vesi myös kantoi äänet niin, että varmasti kuulimme biisien lisäksi myös kaikki känniset huutokeskustelut.

Seuraavana päivänä juttelimme asiasta kanoottivuokraamon henkilökunnan kanssa. Mustalammen lisäksi myös Haukkalammella oli ollut edellisiltana kunnon popitukset, johon ulkopuoliset olivat joutuneet puuttumaan kahden aikaan yöllä. Ei kuulemma ollut ensimmäinen, eikä varmasti myöskään viimeinen bileviikonloppu kansallispuiston alueella. Korona-aikaan tilanne on lähtenyt lapasesta, ja helposti autolla saavutettavista taukopaikoista on tullut nuorison suosimia biletyspaikkoja.


Aggressiivista käytöstä ihmisiä ja eläimiä kohtaan

Ehdottomasti surullisimmaksi tulin seuratessani, miten lapset (ja osa aikuisistakin) käyttäytyi eläimiä kohtaan. Ensin kesyille sorsille ja korpinpoikaselle saatettiin hymyssä suin heitellä makkaranpaloja ja leivänjämiä, mutta hetken päästä niitä viskeltiin kivillä ja jahdattiin keppien kanssa. Asiaan puututtaessa vanhempien reaktiot olivat joko välinpitämättömiä tai vihamielisiä: ”Mitä se sulle kuuluu, mitä mun lapsi tekee?” Tulin useamman kerran miettineeksi, olinko mahtanut päätyä johonkin piilokameraan, sillä meno oli paikoitellen aivan sekopäistä. Huolestuttavan harvassa olivat ne vanhemmat, jotka puuttuivat eläinten kiusaamiseen ja usein juuri ulkopuoliset saivat olla opastamassa, miten lintujen kanssa tulee käyttäytyä.

Aggressiivinen käytös ei kohdistunut pelkästään eläimiin, vaan sitä oli ilmassa myös retkeilijöiden välillä. Vaikka tunnelma enimmäkseen olikin rentoa ja hyväntuulista, olimme valitettavasti osana välikohtausta, jossa toisilleen tuntemattomat henkilöt alkoivat tapella suureen ääneen nuotiopaikalla ilman sen suurempaa syytä. Kirosanat vain lentelivät, eikä rauhallisesta nuotiohetkestä ollut tietoakaan…

Piittaamattomuutta taukopaikoilla

Vierailijoiden yleinen välinpitämättömyys korostui viimeistään taukopaikoilla. Roskia löytyi tulipaikoilta ja lähimaastosta, eikä omia jälkiä viitsitty lähtiessä siivota. Pöytiin liimautuneet tahmat, maahan viskatut pullonkorkit ja tupakantumpit sekä makkarakeppeihin jämähtäneet vaahtokarkin jämät jäivät taukopaikoille aina seuraavien kävijöiden ja jonkun muun murheeksi.

Myös tulen suhteen oltiin, ainakin omasta mielestäni, huolestuttavan välinpitämättömiä. Iltaa kohden yltyvästä tuulesta huolimatta tulentekopaikalle rakennettiin ennemminkin kokkoa muistuttava rakennelma, josta lensi tuulen mukana kipinöitä ja palavia paperinpaloja lähimaastoon. Tulta ei myöskään sammutettu asianmukaisesti paikalta poistuttaessa, vaan pahimmillaan se jätettiin vahtimatta mahdollisten seuraavien tulijoiden huoleksi. Toki Nuuksion kaltaisessa paikassa porukkaa tulee ja menee koko ajan, mutta itse ajattelen, että tuli pitää hoitaa loppuun (eli sammuttaa) myös lähtiessä, ellei paikalla ole muita innokkaita makkaranpaistajia.

Yleisesti voisi kai todeta, että Retkietiketti on huolestuttavan monella retkeilijällä pahasti hukassa. En itsekään ole mikään mestariretkeilijä, mutta mielestäni turvallisuus (viitaten esimerkiksi tulentekoon) ja roskaamattomuus ovat asioita, joista jokaisen täytyy pitää kiinni – aina ja kaikkialla. Sama koskee myös eläimiä ja muita ulkoilijoita: jokaisella on oikeus saada olla ja elää rauhassa ilman pelkoa väkivallasta.

Oletteko te törmänneet tällaiseen perseilyyn kansallispuistoissa tai muissa luontokohteissa? Oliko meillä vain huono tuuri vai onko meno Nuuksiossa useinkin tällaista? Entä osaatteko vinkata Uudellamaalla tai Varsinais-Suomessa rauhallisempia paikkoja, joissa yöpyä?

_________

Follow my blog with Bloglovin

You Might Also Like

31 Comments

  • Reply Riitta reissaa 7.7.2020 at 07:25

    Hyi kammotus millaista elämää! Kaiken lisäksi tuossa kääntyy kansallispuistoajatus päälaelleen. Siellähän eläimillä ja kasveille tulisi olla rauha.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:43

      Nimenomaan. Siksi tuntui erityisen pahalta 🙁

  • Reply Melissa 7.7.2020 at 07:26

    Olen lukenut paljon tuosta, että puistoissa käyttäydytään kuin oltaisiin jotain alkukantaisia örkkejä. Nuuksiossa en ole ennen nähnyt tuollaista, mutta uskon kyllä. Puutun aina, jos huomaan miten eläimiä kohdellaan. Ja pitääkin puuttua! Ja kyllä se vaan meille kaikille kuuluu miten se toisen tenava tuolla julkisella paikalla käyttäytyy. Jos vanhemmilla ei päässä toimi mikään, niin on hyvä, että jollain toimii ja siitä huomauttaa, ettei käytös ole ok.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:43

      Itse en kauhean herkästi halua puuttua muiden tekemisiin, mutta nyt oli kyllä pakko…

  • Reply Teija / Lähdetään Taas 7.7.2020 at 10:19

    No huh! Onneksi en ole törmännyt noin törkeään käytökseen. Jotenkin oletin, että suomalaiset osaa käyttäytyä luonnossa, kun luonto on kuitenkin läsnä joka puolella. Onpa tosi kurjaa!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:44

      Niinhän sitä luulisi, mutta totuus oli toinen – valitettavasti 😀

  • Reply Cilla 7.7.2020 at 10:51

    Hyi hitto mitä ihmisroskia. Tollasilla ei pitäis olla mitään oikeutta edes vilkaista luontoon päin. Noin törkeeseen menoon en oo ite täällä Savossa törmänny, mutta usein joillain on joku ihme himo rikkoa esim. grillikotien ikkunoita ja tulisijoja. Tekis mieli pyöräyttää kunnolla niskaperseotteella tollasia.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:45

      Toi paikkojen hajottaminen ja tuhoaminen on myös jotain sellaista, mitä en vaan pysty käsittämään. Miksi oi miksi? Onneksi Nuuksiossa on niin tajuttomasti porukkaa koko ajan liikkeellä, että tuollaiseen tuhoamiseen varmasti puututtaisiin äkkiä – ainakin toivottavasti 🙂

  • Reply Haukkalammelta kauemmas 7.7.2020 at 12:25

    Rauhallisia paikkoja löytyy Nuuksiostakin, sekä kansallispuiston alueelta että alueelta laajemmin. Huussin, tulipaikan ja Metsähallituksen polttopuiden puute ja merkkaamaton polku rauhoittavat menoa kummasti.

    Nuotioita luvattomiin paikkoihin valitettavasti kyllä tehdään paljon.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:46

      Juu, me tosiaan jäätiin varmaan pahimpaan mahdolliseen paikkaan 😀 Jos vielä joskus Nuuksioon suuntaamme, niin osaamme varmasti valita paikankin hieman paremmin 🙂

  • Reply Mimmu | 666places 10.7.2020 at 16:20

    Wtf? anteeksi, se oli ensimmäinen joka tuli mulla mieleen kun luin sun jutun.
    Todella surullista.
    Ensinnäkin mua raivostuttaa tuo eläinten kohtelu, miten idiotteeja ihmiset voi olla??
    Toki jos aikuiset ei piittaa niin aika selkeetä on mistä malli on saatu….. jos näin annetaan käyttäytyä luonnossa ja ”valvovien silmien alla” niin kuinkas sitten muualla?? todella huolestuttavaa!!

    Lisäksi olettaisin että kun mennään luontoon niin siellä oikeasti osattaisiin käyttäytyä… mulla ei tulis eikä ole koskaan tullut mieleen lähteä ulos luontoon Nuuksioon tai muuhun kansallispuistoon dokaamaan??
    Tai jos vaikka pari juomaa olisikin mukana grillailessa niin silti huolehdin siitä että ei muita häiritse….

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:48

      Kuule ihan samanlainen fiilis oli meilläkin. Siksi välillä vilkuiltiinkin, olisiko jonnekin ujutettu piilokamera – sen verran sekopäistä meno paikoitellen oli.

      Tässä kohtaa voinee heittäytyä ”tädiksi” ja olla kiitollinen siitä, että aikoinaan kotona vanhemmat pitivät kurissa ja nuhteessa. Ei olisi tullut mieleenkään (eikä siis vieläkään) käyttäytyä noin eläimiä, luontoa tai muita ihmisiä kohtaan…

  • Reply Periaatteen Nainen 13.7.2020 at 00:23

    Apua, en jotenkin osannut kuvitella että Suomessa olisi tuollaista.
    Espanjassa totuin siihen, että luonnonpuiston keskeisimmälle paikalle saavuttiin autolla koko suvun voimin, mukana saattoi olla televisiokin (!), syötiin ja juotiin koko päivä ja lapset sekoili siinä ympäristössä ja kun lähdettiin kotiin, keskelle metsää jätettiin vain uskomaton kasa roskaa.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:49

      Käy kurkkaamassa Haukkalampi, niin törmäät tuohon varmasti. Televisiota me ei (toistaiseksi) bongattu, mutta ei sekään kaukana enää ole 😀

  • Reply Aila ja Juha 13.7.2020 at 10:21

    Teillä oli huono tuuri mitä ilmeisemmin, mutta teitte kyllä itse mitä huonoimman valinnan, kun valitsitte yhden niistä tämän kevään ruuhkapaikoista. Nuuksiossa juuri Haukkalampi ja Mustalampi, Vantaalla Kuusijärven ympäristö ja Sipoon Kalkkiruukin reitti – näille en itse edes kuvittelisi meneväni nyt. Ja kun rellestäjät ovat nämä löytäneet, en ehkä myöhemminkään. Lähistöllä esimerkiksi Salmen ulkoilualue ja siitä suunnasta Nuuksion pohjoiset sisäänkäynnit ovat huomattavasti rauhallisempia. Vaakkoissa kuljimme pitkin metsiä lähes yksin, Hauklammen ja Kaitalammen ympäristössä löytyy rauhallisia alueita, kunhan kulkee ensin pari kilometriä pois parkkipaikan läheisyydestä. Pirttijärven alueellakin Espoossa löytyy rauhallisempia paikkoja, joskin sielläkin nuotiopaikoilla on kyllä ihmisiä, mutta eipä niitä nuotiopaikkoja kovin paljon ole. Eilen kävelimme ympäri Linlon saaren Kirkkonummella, kiva paikka sekin. Nuotiopaikoilla näytti sielläkin olevan väkeä, eniten lapsiperheitä, mutta eilen oli sunnuntai, ehkä siksi väkeä enemmän. Tuo käytös, mistä kerroit on aivan järkyttävää. Mutta etsi itse oikeat paikat, niin saat sen rauhallisen yön ja kuulet lintujenkin laulun.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:51

      Juu, teimme itse ison virheen, kun jäimme Haukkalammelle. Siihen on liian helppo tulla, ja se näkyy valitettavasti negatiivisesti ihan kaikessa. Täytyy ensi kerralla paneutua reitteihin ja yöpymispaikkoihin paremmin – nyt mentiin siitä, mistä aita oli matalin ja se kyllä kostautui.

      Kiitos vinkeistä 🙂

  • Reply Ne Tammelat 13.7.2020 at 17:29

    Jännää. että sinne asti pitää lähteä dokaamaan ja rellestämään. Harmillista, jotenkin kansallispuistoon haluaisi yhdistää rauhan ja hyvin käyttäytyvät ihmiset. Ikävää, että eläimiä kohdellaan noin 🙁 Hyvä kun puutuit, mitä tahansa vastataankin, niin teit oikein.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:52

      Niinpä. Luulisi, että lähempääkin löytyisi dokauspaikkoja… Ja juu, eläinten huono kohtelu menee aina pahasti tunteisiin, joten en osaisi olla puuttumatta!

  • Reply Taina / Seikkailupyöräilijä 13.7.2020 at 18:11

    Nuuksio on kaunis ja ihana, mutta valitettavasti liian suosittu ja se tietää aina luontokohteissa ikäviä lieveilmiöitä. Itsekin joskus olen ollut siellä yötä niin, että leiriytymispaikasta on tullut milteipä bilepaikka. Sen vuoksi harvemmin enää suuntaan Nuuksioon ainakaan suosittuina aikoina tai suosituimmille poluille ja taukopaikoille.

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:53

      Oivoi, eli samankaltaisia kokemuksia sullakin :/ Täytyy jatkossa miettiä tarkemmin, minne teltan pystyttää!

  • Reply Muu maa mandariini / Oona 13.7.2020 at 21:53

    Apua, ihan kamalaa! 🙁 En olisi uskonut meiningin olevan tuollaista Suomessa! Olen itse asunut kauan ulkomailla. Täällä Kanadassa en ole kokenut mitään vastaavaa. Tietty biletystä löytyy mm. tietyiltä karavaanarialueilta, mutta roskaamiseen ja eläinten huonoon kohteluun en ole koskaan törmännyt. Kanadalaiset ovat tosin suurta retkeilykansaa, joille on pienestä pitäen retkeilytaidot tulleet haltuun. Mainitsemasi retkietiketti pitäisi kyllä olla myös suomalaisilla hallussa!

    • Reply EVELIINA / REISSUKUUME 13.7.2020 at 22:54

      Jep, itsekin ajattelin, että retkeilyetiketti tulisi ikään kuin äidinmaidossa kaikille suomalaisille, mutta mitä vielä… Toivotaan, että koronan aiheuttaman retkeilyinnon myötä ihmiset kiinnostuisivat myös luonnosta ja sen hyvinvoinnista kokonaisuutena.

  • Reply Pirkko / Meriharakka 14.7.2020 at 10:02

    Aikaisempina vuosina olemme silloin tällöin käyneetkin Nuuksiossa, mutta sen myötä, että alettiin julkaista uutisia paikoituskaaoksista ja ruuhkista tuolla suunnalla, niin valitsimme vähemmän tunnettuja luontopolkuja lähimetsissämme. Ilmeisen hyvä valinta!

  • Reply Sandra 14.7.2020 at 10:07

    Juuri viimeksi pari viikkoa sitten puutuin, kun lapsi jahtasi sorsaperhettä keppi kädessä, ja sorsavanhemmat olivat selvästi ahdistuneita poikueensa perään. Olisin myös odottanut ihan toisenlaista käytöstä Nuuksiossa, mutta onkohan tämä korona-aika tehnyt sen, että kaikki örveltäjät nousevat koloistaan ja matkaavat Sunny Beachin sijaan nyt Suomessa?

  • Reply Sonja | FIFTYFIFTY 15.7.2020 at 10:38

    Apua miten ahdistavan ja kurjan kuuloista. Toi ei todellakaan ole sellaista, mitä toivoisi kohtaavansa Nuuksiossakaan, kun kerta ollaan luonnossa. Ja miten ärsyttävä reaktio noilta vanhemmiltakin, kun olette puuttuneet lintujen kiusaamiseen. Vinkki rauhalliseen (ainakin vuonna 2013 :D) yöpymispaikkaan Nuuksiossa on Urjan järven ranta. Auton voi jättää lähelle Kattilanjärveä ja lähteä tarpomaan pois merkityltä reitiltä. Siksi uskoisin sen vieläkin olevan rauhallinen. Polku voi olla välillä aikamoista ryteikköä, mutta kyllä sieltä läpi pääsee.

  • Reply Reetta / Matkasto 15.7.2020 at 11:52

    Olen tarkoituksella yrittänyt välttää näiden kansallispuistojen tuhoamista käsittelevien juttujen lukemista, koska olisi vaan mukavampaa olla tietämättä, kuinka vähäjärkistä porukkaa tästäkin maasta löytyy. Tämän valaisevan jutun luettuani (kiitos kuitenkin raportoinnista, tätä olisi muutoin vaikea uskoa!) taidan lopun elämääni vältellä Etelä-Suomen retkikohteita! Lähtökohtaisesti täällä Pirkanmaan alueellakin pyrin retkeilemään arkipäivisin ja leiriytymään mahdollisimman kaukana mistään, mihin pääsee autolla tai julkisilla. Näillä eväillä perseilyn välttäminen on onnistunut ainakin näillä leveyspiireillä. Myös huono sää tuppaa karkottamaan idiootit, joten räntäsadetta kohti vaan!

  • Reply Stacy Siivonen 15.7.2020 at 14:21

    Huono tuuri ja huono aika ja paikka. Olen joitain kertoja ollut Nuuksiossa, eikä koskaan ole ollut mitään ongelmia. Tosin koronapsykoosin takia ihmiset ovat olleet keskimääräistä enemmän psykoosissa, joten tänä kesänä en ole Nuuksiossa käynyt. Nuuksiokin on hyvin laaja ja kuten kaikissa ankallispuistoissa nyt, on sellaisia paikkoja, joissa on ruuhkaa ja paikkoja, missä ruuhkaa ei ole. Seuraavaksi kehottaisin menemään jonnekin Velskolan tai Lippukallion suuntaan, mikäli Nuuksioon vielä aiotte palata. Eläinten häiritseminen missä tahansa on mitä ankkarimmin kielletty ja siihen tulee puuttua.

  • Reply Katja / Pinkkis 19.7.2020 at 07:58

    Huhhuh!
    Siinä jää kyllä luonnosta nauttiminen vähän vähemmälle sitten kun tuollaista joutuu kattelemaan.
    Näistä ruuhkaisimmista puistoista kuten juurikin Nuuksiosta olen näitä vastaavia kommentteja lukenut, onneksi ei ole tarvinut itse kokea vastaavaa.
    Todella surullista kun kiusataan eläimiä! Jostain syystä nuo tuntuu tosi usein olevan nimenomaan lintuja kohtaan nämä kivitykset sun muuut 🙁
    Vinkkejä en osaa kyllä antaa mihin suunnata, kun ollaan niin eri suunnalla mutta toivottavasti löydät paikan jossa oikeasti luonnonrauhaa!

  • Reply Annukka | HappyAnnukka 19.7.2020 at 18:52

    Surullista, miten monella luonnossa liikkumisen etiketti on hukassa. Nuuksio on kyllä kesäisin ollut todella ”tukossa”, tosin paljon liikkujista on aikaisemmin olleet turisteja, mutta he ovat kuitenkin käyttäytyä suhteellisen siivosti, vaikkakin luonnon rauha on saattanut olla kadoksissa heidän läheisyydessä. Suomalaisten käytös luonnossa on ollut kyllä ympäri Suomen törkeää. Vähän niinkuin kostettaisiin luonnolle sitä, että korona esti/estää matkustamisen ulkomaille.

  • Reply Reissu-Jani 19.7.2020 at 19:51

    Nuuksio on siis todella pilalla — valitettavasti. Olen karttanut sitä paikkaa jo pidempään, ja tosiaan tänä vuonna on saanut lukea ja kuulla kuinka ihmiset raivoaa suosittujen luontokohteiden parkkipaikoilla ja meno on tulistelupaikoilla ihan villiä. Taitaa olla näillä vierailijoilla ihan erilaiset luontoarvotkin. Onneksi Suomesta löytyy metsää tarpeeksi mihin kadota oikeaan luonnon rauhaan — ja näistä paikoista en viitsi alkaa edes kertomaan, ettei se luonnonrauha katoa sen jälkeen.

  • Reply Ari 9.11.2020 at 10:10

    Mene Vihdin puolelta Paratiisin kautta. Juopot ja eläinten rääkkääjät tulevat Espoon kautta, mutta tällä puolella niitä ei näy.

  • Leave a Reply