Kyselin aiemmin tänään Instagramin puolella, kumpi seuraajia kiinnostaisi enemmän, Baltian road trip vai kootut vinkit Berliiniin. Road trip voitti ylivoimaisesti, joten saamanne pitää! En millään saanut koko reissua mahtumaan yhteen tai edes kahteen postaukseen, joten näitä tulee nyt hieman tiputellen pitkin kuukautta.
Kesäaikaan minusta kuoriutuu aina huoleton haihattelija. Mitä pidemmiksi päivät venyvät, sitä villimmiksi ajatukseni muuttuvat. Maalaan maailmaa aina vain suuremmalla siveltimellä ja ajattelen kaiken olevan mahdollista. Tuntuu, että kaikki maailman aika on vihdoin käsissäni ja voin tehdä sillä mitä ikinä haluan.
Tämäkään kesä ei ollut poikkeus, ja kaikki lähti liikkeelle eräänä elokuisena iltapäivänä. Olimme lähdössä määrittelemättömäksi ajaksi Viroon viettämään kesälomaa, ja siinä sitten pari päivää ennen lähtöä aloimme miettiä, pitäisikö suunnistaa hieman Ääsmäkeä kauemmaksi, kun olimme kerran autolla liikenteessä. Kuten aina, ideoita oli enemmän kuin järkeä, ja niin me sitten lähdimme kohti satamaa sillä asenteella, että Baltian maat tulee tällä reissulla kierrettyä. Tarkempaa reittisuunnitelmaa tai aikataulua ei ollut, ja maailman parhaalle koiranhoitaja-siskollekin huikkasin lähtiessäni, että palaamme viimeistään silloin, kun pureva syysilma kellastuttaa lehdet ja muuttolinnut kokoontuvat parviksi lähipelloille.
Koko laivamatkan ajan vatsanpohjassani asusteli perhosia. Sen hetken, kun netti suostui tekemään yhteistyötä, yritin kuumeisesti etsiä muiden tarinoita Baltian road tripeistä. Tajusin melko pian, ettemme olleet varustautuneet yhtään niin hyvin kuin tällaisille reissuille tulisi varustautua. Emme olleet vaihtaneet öljyjä, tehneet autohuoltoa, päivittäneet ensiapulaukkua tai pakanneet edes makuupusseja mukaan. Emme tienneet, milloin lähtisimme Virosta ja miten pitkälle matka meidät lopulta veisi. Reitistä saati majoituksista ei ollut tietoakaan, sillä halusimme nuuskamuikkustella menemään ilman suunnitelmia tai velvollisuuksia. Emme halunneet olla kahlittuja tiettyyn paikkaan tai päivään, sillä kokemuksesta tiesimme, että meidän oli toisinaan vaikea pysyä paikoillamme.
Kun pääsimme Viron puolelle, teimme ostoksia, joissa ainakaan näin jälkeenpäin ajateltuna ei ollut mitään suurempaa ajatusta taustalla. Ostimme uuden vesipullon kahden muun pullon kaveriksi sekä harmaan jättipeiton, jonka alle mahtuisimme hätätapauksessa molemmat nukkumaan. Tyynyt ja oikeat peitot jätimme kuitenkin kaupan hyllylle, ja hymyilimme hiukan vaivautuneina, kun myyjä kertoi peiton olevan loistava piknik-alusta. Ostimme myös kirsikkamehua ja ison pussillisen kuivattuja valkosipulileipiä ja kuvittelimme naiivisti niiden riittävän reissuevääksi. Ehkä se, ettemme tienneet milloin lähtisimme ja minne suuntaisimme aiheutti meissä levottomuutta: emme osanneet asennoitua oikein ja tuntui helpommalta ostella turhanpäiväisyyksiä ja siirtää vaativammat mietinnät tulevaisuuteen ja siihen hetkeen, kun kaikki olisi jotenkin varmempaa.
Ne pari päivää, kun maltoimme pysyä Ääsmäellä, tuntuivat menevän hujauksessa ohi. Bongailimme haikaranpesiä, uimme soramontuissa ja tutkimme kotialbumeita. Vasta lähtöä edeltävänä iltana maltoimme istua alas, avata kartat ja Google Mapsin ja miettiä, mikä olisi järkevin reitti matkallemme. Onneksi emme olleet siinä tilanteessa yksin, vaan pöydän ääressä meitä neuvomassa istui kaksi automatkustamisen mestaria. He olivat vuosien varrella kierrelleet siellä ja täällä ympäri maailmaa, ja heidän reissutarinoistaan oli aistittavissa samanlaista paloa, jota mekin nälkäisinä metsästimme.
Ja yhtäkkiä me kaksi, joilla ei aiemmin ollut reittiä varten mitään vaatimuksia tai odotuksia, keksimme kaikkia kummallisuuksia. Emme halunneet tulla samoja reittejä takaisin emmekä ajella liiaksi isoilla teillä. Puola taas tuntui hypähtäneen puheisiimme hieman salakavalasti, emmekä lopulta kumpikaan edes yrittäneet poistaa sitä puheistamme. Mitä kauemmin lueskelin netistä erilaisia artikkeleja, sitä pidemmiksi nähtävien paikkojen lista kasvoi. Kurkkua alkoi kuristaa, sillä välimatkoja mittaillessani tajuntaani iski tieto siitä, ettei meillä ollutkaan kaikkea maailman aikaa käytössämme. Että luultavasti emme ehtisi kiertää kaikkea, vaikka kuinka yrittäisimme. Ja niin minä, jolle luopuminen on muutenkin vaikeaa, vedin yli nähtävyyksiä, jotka eivät ehkä olleet niin kiinnostavia kuin muut tai jotka poikkesivat liiaksi reitiltämme.
Ja niin elokuun pimeässä yössä sirkkojen sirittäessä ja kellon ollessa pitkälti lähtöpäivän puolella, reittisuunnitelmamme alkoi vihdoin näyttää joltakin:
Viro: Tallinna – Pärnu – Ikla
Latvia: Riika – Iecava
Liettua: Šiauliai – Vilna
Puola: Augustów – Suwałki – Bartoszyce
Liettua: Kaunas – Klaipėda
Latvia: Liepāja – Ventspils – Kolka – Roja – Jürmala – Riika
Viro: Valga – Tartto – Tallinna
Kaikesta yöllisestä työstä huolimatta aamulla tuntui oudolta lähteä liikkeelle, kun emme yhtään tienneet, missä seuraavan yönä nukkuisimme tai minne lopulta edes päätyisimme. Edellisyön piirroksista ja muistiinpanoista huolimatta kaikki oli jotenkin niin suunnittelematonta, että jopa tällaisen huolettoman heinähatun otsalle ilmestyi pari ylimääräistä ajatusryppyä.
Ilmassa oli edelleen asitittavissa tietynlaista päämäärättömyyttä. Sellaista, jonka tiesimme leijuvan mukanamme koko reissun ajan. Tiesimme, että olimme starttaamassa kohti yhtä elämämme suurimmista seikkailuista ja ettei sellaista tilaisuutta saanut päästää valumaan sormien välistä vain sen takia, että kaikesta seikkailunhalusta huolimatta hiukan pelotti. Niinpä sumuisena elokuun aamuna totesimme toisillemme, että nyt jos koskaan oli parempi nostaa tassut pystyyn ja antaa mennä.
12 Comments
Kuulostaa ihan heittäytymisen taidolta 😀 Road trip mahdollistaa ehkä enemmän hetkessä elämistä, kun mukaan voi ottaa enemmän tarvikkeita kuin julkisilla matkustaessa. Siis jos vaan hommaa ne tarvikkeet 😀 Toisaalta kun ei missään erämaassa kuitenkaan liiku, suotta hirmuista varustemäärää autoonsa sulloo kun kauppojen ohi kumminkin tulee ajettua tiuhaan.
Täytyy käydä lukemassa myöhemmin, miten teillä reissu sitten sujui!
Heh, ihmisten ilmoilla tuli tosiaan suurin osa reissusta liikuttua, joten ei paniikkia sen suhteen! Ärsyttää vaan, jos joutuu ostelemaan kotoa löytyviä tarvikkeita vaan sen takia, ettei osannut / malttanut pakata kunnolla 😀
Toivottavasti pysyt matkassa mukana, tähän on tulossa vielä useampi jatko-osa!
Hyvä reitti! Täytyypä lukea miten reissu sujui! Olin road tripilla USAssa siten, että varsinainen tarkoitus oli horse drive, mutta päätimme lentää San Franciscoon ja ajaa ranchille pidempää reittiä:). Kannatti ehdottomasti!
Jes, toivottavasti pysyt mukana – luvassa on useampi jatko-osa! 🙂 Ja jes, teidän reissu kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Onko siitä postausta tai postauksia blogissasi?
Huoletonta ja mukavan raikasta matkustamista, sitähän reissut parhaimmillaan on itsellänikin joskus nuorempana ollut. Mielellään reissaisi edelleenkin niin useammin, mutta työt ja muksut rajoittavat siltä osin road trippejä ja nykyään pitää itsellä olla aika aikataulutettuja reissut.
Tuossa teidän reitillä on aika paljon sellaisia kohteita, mitkä itselle ei ole tuttuja vaikka jokaisessa noissa maissa useasti olen käynyt. Autolla näkee enemmän ja itsekin miettinyt jonkinlaista road trippia Baltiaan.
Joo, olo oli kyllä kaikesta huolimatta melko huoleton! Koiruuden sai hyvään hoitoon eikä muita velvollisuuksia (lapset tms.) ollut 🙂 Kiva kuulla, että reitiltä löytyy myös uusia paikkoja! Ja ehdottomasti kannattaa lähteä road tripille Baltiaan, jos sellainen mahdollisuus joskus tulee!
Lähimmäs noita seutuja tai edes ajatuksissa moista olemme päässeet kun aikoinaan päätimme sentään yhdistää Riikan ja Vilnan samaan reissuun ja matkasimme tuon välin bussilla. Vielä silloin, varmaan yli 10 vuotta sitten, tiet olivat Latvian puolella tosi huonoja, mutta paranivat sitten Liettuan puolella. Samainen bussi taisi jatkaa Varsovaan, matka-aikaa ehkä 10 tuntia … ei houkutellut 🙂 Mutta me olemmekin huonoja automatkailijoita, vaikka jakaisimme ajamisen kahdelle, niin 300 kilometriä päivässä tuntuu jo liian paljolta.
Mekin mietittiin ensin bussireissua, mutta todettiin, että halutaan tulla ja mennä ihan omaan tahtiimme. Ja mitä tulee teiden kuntoon, niin eivät ne vieläkään ole mitenkään kovin kummoisessa kunnossa – varsinkaan Latviassa. Monta kertaa autosta alkoi kuulua kilinää ja kolinaa, kun epähuomiossa ajoimme johonkin kuoppaan tai monttuun, mutta selvisimme onneksi kaikki ehjinä reissusta takaisin 😀
Ihanan kuuloinen road trip! Oli pakko tulla lukemaan, kun itsekin viime kesänä roadtrippailin Baltiassa – pyörällä tosin. Oli kulkupelinä mikä tahansa niin tuollainen spontaani reissufilosofia on vaan niin parhautta! Ja ”nuuskamuikutella menemään” on paras ilmaisu ikinä – otan ehdottomasti käyttöön! 😀
Siinä on oma viehätyksensä, kun ei ole tarkkoja suunnitelmia eikä jokaista majapaikkaa varattuna ennakkoon.
Itse yritän aina matkoilla tasapainoilla sen sopivan suunnitelmallisuuden ja suunnittelemattomuuden välillä, kun tykkään että on tilaa muuttaa suunnitelmia ja jäädä jonnekin pidemmäksi aikaa jos siltä tuntuu, mutta toisaalta taas etenkin sesonkina matkatessa suosittuihin kohteisiin on pakkokin tehdä varauksia ennakkoon jos meinaa yöpaikkaa saada ja vielä kohtuu hintaan. Ensi kevään 24 yön roadtripistä Usassa on nyt enää 11 yötä varaamatta, vaikka ei edes sesonkina olla liikenteessä niin silti tuntui että kun tiedetään missä halutaan yöpyä tietyt yöt niin varmempi varata, etenkin kun meitä on liikkeellä kahden sijaan neljä ja tarvitaan 2 huonetta niistä paikoista missä ei telttailla.
Euroopan roadtrippikin ois kyllä suunnitteilla, mutta toistaiseksi taidetaan vielä käydä ainakin parit roadtripit lisää rapakon takana, kun intoa riittää…. silti nämä Euroopankin roadtrip postaukset aina inspiroi, kiitos tästä!
Ollaan reissattu useastu Via Balticaa noin. Eli ei mitään varsinaista suunnitelmaa. Mennään vaan ja pyöritään Baltiassa. Ruvetaan katsomaan yöpaikkaa, kun ajaminen alkaa väsyttää. Aivan loistava matkustustapa. Jos liikaa suunnittelee, tulee vaan paineita ja kun on oma auto olla, niin voi vaihtaa suunnitelmaa lennosta.
Kuullostaa mahtavalta seikkailulta! En malta odottaa lukea seuraavat osat reissustanne!