– Viron asiakaspalvelusta olen tainnutkin mainita täällä blogin puolella jo aiemmin. Kuvailisin sitä lähinnä sanoilla olematon ja uskomaton. Monesti kassalla huomasin olevani tilanteessa, jossa jouduin lähes pyytelemään myyjältä anteeksi, että olin tullut pilaamaan hänen päivänsä. Ostoksia heiteltiin, kuitteja paiskottiin (tai jätettiin kokonaan antamatta) ja myyjä usein ehti livahtaa paikalta ennen kuin sain ensimmäisiä ostoksia laitettua kassiin…

– Suomessa lähimaksuraja taitaa olla 25 euroa. Virossa summa on huomattavasti pienempi, nimittäin 10 euroa. Monta kertaa yritin maksaa parinkymmenen euron ostokseni lähimaksulla, mutta eihän siitä mitään tullut… Ja edellistä kohtaa sivuten, kovin ymmärtäväistä asiakaspalvelua ei tietenkään ollut näissä tilanteissa odotettavissa.

– Virossa juuri ajokortin saaneet joutuvat liimaamaan autoonsa (/käyttämäänsä autoon) tarran, jossa valkoisella pohjalla on vihreä vaahteranlehti. Tarra liimataan sekä auton etu- että takaosaan, ja se toimii muille autoilijoille merkkinä siitä, että ratissa on kokematon kuski. Uusien kuskien nopeusrajoitukset ovat myös 10 km/h matalammat kuin muilla: jos esimerkiksi moottoritiellä nopeusrajoituksena on 110 km/h, saa ”tarrallinen” kuski ajaa maksimissaan 100 km/h. Tarraa on pakko pitää kaksi vuotta inssin suorittamisen jälkeen.

– Jatketaan autoiluaiheella. Asvalttiin maalatut valkoiset neliöt kertovat turvallisen ja suositeltavan välimatkan suuruudesta. Välimatka edellä ajavaan autoon on siis täydellinen, kun olette molemmat omien autojenne kanssa tällaisten neliöiden päällä. Mainittakoon kuitenkin, että virolaiset itse käyttävät näitä turvavälejä hyväkseen harrastaessaan vaarallisia ohituksia. Niihin on hyvä kiilata, kun vastaan tuleva auto alkaa olla liian lähellä.

– Varmaan jokainen Virossa matkustava on ainakin joskus törmännyt uusiin, mahtipontisiin taloihin, joiden rakennus on kuitenkin selvästi jäänyt kesken. Virossa (ilmeisesti erityisesti venäläisten keskuudessa?) on tapana raken(nut)taa sellaisella all in -meiningillä. Yleensä jossain vaiheessa rahat kuitenkin loppuvat kesken ja rakennusvaihekin luonnollisesti stoppaa siihen. Taloja ei välttämättä koskaan saada valmiiksi…

Telliskivi Loomelinnak on yksi lempparialueistani koko Tallinnassa. Pääkaupungin luova keskus, jossa on ripaus rähjäromantiikkaa ja tehdasmiljöötä… Toimii! Alueelta löytyy toinen toistaan inspiroivempia sisustusliikkeitä, trendikkäitä ravintoloita ja mielenkiintoisia baareja. Kaikkialla on niin paljon katseltavaa ja ihasteltavaa, että pää meni ihan pyörälle!
Kun astuimme sisään Homeart-nimiseen liikkeeseen (Telliskivi 60A), mieheni sanoi heti, että paikka muistuttaa todella paljon Turun Granitia. Ja niin kai se muistuttaakin, vienolla virolaisella vivahteella tosin.

Liikkeestä löytyy kaikkea kauniista tuoleista kynttilöihin ja vanhoista ikkunankehyksistä käsipyyhkeisiin. Hinnat ovat myös huomattavasti halvempia, jos vertaa esimerkiksi Granitiin. Ja mikäli kahvi- tai viinihammasta kolottaa, liikkeen yhteydestä löytyy myös pienen pieni kahvila, jossa on jopa näin suomalaisen mielestä todella hyvää asiakaspalvelua! Myyjä innostui (ja liikuttuikin) kovasti, kun mieheni kysyi, saisimmeko ottaa liikkeestä muutaman valokuvan blogia varten. Kerrankin näin päin, monesti nimittäin tuntuu, että myyjät vain ärsyyntyvät, kun liikkeissä heilutaan kameran kanssa.



Me olimme valitettavasti syöneet vatsamme täyteen juuri ennen Telliskiveen tuloa, joten alueen ravintolat jäivät tällä kertaa testaamatta. Telliskiven alueelta löytyy kuitenkin supersuosittu ja paljon kehuttu F-Hoonesekä gluteenitonta ruokaa ja taide-elämyksiä tarjoileva Kivi Paber Käärid (kyllä, se on suomeksi Kivi Paperi Sakset) ja viihtyisän oloinen Lendav Taldrik (ja jep, se on suomeksi Lentävä lautanen). Näistä jossain tulee varmasti käytyä seuraavalla reissulla! Erityisesti täysin gluteenittomat menut kiinnostaisivat!

Löytyykö täältä Telliskivi-kävijöitä? Mitä tykkäätte alueesta? Entä oletteko testailleet mainitsemiani ravintoloita? Mitä tykkäsitte?

Ristnan ranta, surffaajien paratiisi Hiidenmaan kärjessä. En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Tuntuu, että tässä kohtaa kuuluu sanoa, että se pitää itse kokea. Valkoista hiekkaa, korkeita aaltoja ja levotonta merta silmänkantamattomiin…

Niin, ja kauniita kiviä myös! Niitä piti tietenkin laittaa muutama taskuun ja tuoda tuliaisiksi äidille. Meidän perheellämme on vuosikausia ollut tällainen hassu tapa tuoda reissuiltamme aina kiviä kotiin tuliaisiksi. Tämä lähti joskus liikkeelle Islannin reissustamme, kun äiti halusi kotiuttaa muutaman laavakiven puutarhaansa. Sen jälkeen kivikokoelma puutarhassa on kasvanut säännöllisesti milloin minkäkin maan kivillä. Lapsuudenkotini pihalta löytää ainakin islantilaisia, itävaltalaisia, norjalaisia ja nyt virolaisiakin kiviä! Kyllä mieheni katsoi hetken pitkään, kun selitin, että rannalta täytyy nyt kaivaa ne kaikkein kauneimmat kivet kotiin viemisiksi…

Yllä olevaan taloon liittyy hauska tarina. Muutamia vuosia sitten joku rantaan ja sen tarjoamiin surffausmahdollisuuksiin ihastunut henkilö päätti raken(nut)taa itselleen talon meren välittömään yhteyteen: rantaan on matkaa muutama hassu metri. Tontista tai muistakaan luvista ei kyselty keneltäkään ja niinpä, kun talon olemassaolo vihdoin huomattiin asiaa puitiin lopulta oikeudessa asti. Oikeuden päätöksestä en tiedä, mutta tuolla talo kuitenkin edelleen nököttää eikä se näytä ainakaan hylätyltä.

Onko joku teistä käynyt Ristnassa surffaamassa tai ihan muuten vain?

RISTIMÄKI

Ristimäki oli ensimmäinen (ja myös mieleenpainuvin) pysähdyspaikkamme Hiidenmaalla. Aivan maantien varressa sijaitsevasta metsästä löytyy tuhansia erilaisia ristejä, jotka on valmistettu mitä erilaisemmista materiaaleista: on puuristejä, tikkuristejä, peltiristejä, pahviristejä, maahan piirrettyjä ristejä, puihin kaiverrettuja ristejä… Vain mielikuvitus on rajana!

Perinteen taustoista kerrotaan useampaa tarinaa. Mieheni mukaan pariskunnat tekevät ja jättävät oman ristinsä metsään, jotta onni olisi heille suotuisa. Toisen uskomuksen mukaan ristejä tekivät Hiidenmaalta pysyvästi lähtevät ihmiset: jälleen kerran ristien uskottiin tuovan onnea elämään. Nykyisin taas ristejä tekevät lähinnä ensi kertaa Hiidenmaalla vierailevat turistit ja erityisesti pariskunnat.

Yhden version mukaan kaksi hääseuruetta, joista toinen oli virolainen ja toinen ruotsalainen, kohtasi toisensa kapealla tiellä hääjuhlien päätteeksi. Tie oli niin kapea, ettei ohittaminen onnistunut, vaan syttyi taistelu. Tässä tuoksinnassa toisesta seurueesta kuoli sulhanen, toisesta morsian. Myöhemmin, vuosien jälkeen, jäljelle jääneet morsian ja sulhanen menivät keskenään naimisiin ja elivät elämänsä loppuun asti onnellisina. Ristit ovat siis paitsi muistona taistelussa kuolleille myös tuomassa onnea itselle ja muille.

Ristin pitäisi tuoda pariskunnille onnea, joten halusimme tietenkin tehdä oman versiomme. Valitettavasti emme kuitenkaan olleet varautuneet kovin hyvin, joten sidoimme tuotoksemme runollisesti nenäliinalla. Oikeasti ristit pitäisi tehdä luonnon tarjoamista materiaaleista, luontoa kuitenkaan mitenkään vahingoittamatta. Toivotaan, että rakkauden jumalat ovat meille suosiollisia tästä pienestä vilpistä huolimatta…

Saa muuten nähdä, onko risti enää tallessa tai tunnistettavissa, kun seuraavan kerran tulemme Hiidenmaalle…

REBASTEMÄEN RETKIPOLKU

Toinen pysähdyspaikkamme samaisen maantien varressa oli Rebastemäen retkipolku. Polku on kaikkiaan 1,5 kilometrin pituinen ja se sisältää paljon portaita ja kaksi näköalatasannetta, joista on mahtavat näkymät metsän yli. Puolentoista kilometrin lenkin aikana kulkijan pitäisi myös nähdä erityyppisiä metsiä, kuivista mäntykankaista reheviin lehtimetsiin.

Me emme aikataulusyistä ehtineet kiertää koko lenkkiä, mutta kiipesimme ensimmäiset portaat ja kapusimme vielä ensimmäiseen näköalatorniinkin. Pohkeet kiittivät seuraavana päivänä!

Onko Hiidenmaa teille tuttu matkakohde? Entä onko joku käynyt taiteilemassa oman ristinsä Ristimäelle?