Browsing Tag

viro

Kolme kahvilavinkkiä Tallinnaan

Myönnetään, kun matkustan yksin, ruokailut ovat ne, joita skippaan useimmiten. Saattaa mennä puoli päivää pelkällä karkilla tai muulla mukaan otettavilla herkuilla. Onneksi tuo japanilainen avomies on saanut pientä muutosta tähän, yhdessä matkustaessa syömme aina hyvin, mutta nykyään myös itsekseni etsin kiinnostavia ravintoloita, ja myös usein käyn niissä. Varmasti myös kasvisravintoloiden listaus tänne blogiin on vaikuttanut asiaan. Niitä toivon listaavani aina vain lisää!

Nyt on kuitenkin kahviloiden vuoro ja tuosta ihanasta naapurimaastamme Virosta, tarkemmin sanottuna Tallinnasta. Olimme siellä helmikuussa ja kaksi näistä vinkeistä on tuolta reissulta. Kolmas on jo aikaisemmalta matkalta Tallinnaan, jossa kävimme myös yhdessä.

Kampaamon jälkeen mulla oli omaa aikaa, sillä avokilla oli muita hommia. Olin lukenut Syö, Matkusta, Rakasta -blogista Solaris-ostoskeskuksesta, siellä sijaitsevasta Komeet-kahvilasta ja upeista maisemista, joten päätin vierailla siellä. Myöskään tuolla ostoskeskuksessa en ollut aiemmin käynyt, joten oli senkin vuoksi kiva nähdä se.

DSCN9636

Kahvila Komeet

DSCN9635

Komeet sijaitsee Solariksen ylimmässä kerroksessa, tosin kovin korkea ostoskeskus ei ole kyseessä. Valitettavasti ikkunapaikat olivat jo viety, mutta lähtiessä onnistuin ottamaan muutaman kuvan. Kahvilassa on pöytiin tarjoilu mikä oli erilaista mulle, sillä olen tottunut tilaamaan tiskiltä ja kantamaan tarjottimen itse pöytään (kahviloissa siis). Tilasin Napoleon-kakun, joka oli todella uskomattoman herkullinen. Juomaksi valikoitui Sprite, muistaakseni mulla oli jano ja roobois-teetä ei ollut saatavilla, kenties? Kahvilasta saa myös lounasta mm. salatteja.
Kahvila on ehdottomasti 4/5

DSCN9632

DSCN9633

Mademoiselle

DSCN9765

DSCN9745

Solariksessa on toinen mainitsemisen arvoinen kahvila, itse asiassa seuraavalla Tallinnan reissulla menen kahvila Mademoiselleen uudestaan. Passionhedelmäinen juustokakku (vai oliko se mango?) ei ollut ehkä yhtä herkullinen kuin Koometan kakku, mutta Chai Latte 2€! Nam! Tuosta ei kahvilajuoma parane. Maista ehdottomasti! Myös sisustus oli todella ihana, hauska ja pastellisävyinen. Suuret suositukset! 5/5

DSCN9747

DSCN9748

DSCN9752

DSCN9744

DSCN9764

Maiasmokk

DSCN2934

Viimeisimpänä, ei mikään muu kuin Tallinnan vanhin kahvila Maiasmokk, joka löytyy vanhastakaupungista. Kahvila on sisältä vanhahtava, kahdessa kerroksessa ja hyvällä paikalla. Itselle tulee ainakin vielä joka kerta Tallinnan reissulla vierailtua vanhassakaupungissa, joten tämä on oiva paikka vierailla, ainakin kerran. 4/5

DSCN2937

DSCN2936

Seuraavaksi juttua kylpylästä Tallinnan vanhassakaupungissa tai kaksi ravintolavinkkiä Tallinnaan. Katsotaan kumman inspiroidun kirjoittamaan ensin.

Hiustenleikkuu Tallinnassa, mitä maksoi, miellyttikö lopputulos?

Kävimme helmikuussa avopuolisoni kanssa Tallinnassa. Reissu oli itse asiassa mun ennakkoon saatu synttärilahja, joka sisälsi yön kylpylähotellissa. Siitä missä majoituimme ja rentouduimme, voin kertoa myöhemmin, nyt keskitytään itselleni ostamaani synttärilahjaan, kampaamossa käymiseen.
Älkää tippuko tuolilta, mutta ennen tätä Tallinnan reissua olen käynyt vain vaivaiset kolme kertaa kampaamossa. Hiukseni ovat lähes aina olleet pitkät ja luonnolliset, jonkin aikaa mulla oli myös rastat, jonka jälkeen hiukset olivat lyhyet. Olen myös käynyt Tokiossa kampaamossa…selittelyn makua.

Kyse ei todellakaan ole siitä, että olisin usein tyytyväinen hiuksiini. Ennen Tallinnan reissua olinkin ajatellut, että jotain niille on tehtävä, joten tuo naapurimaan vierailu sopi oikein hyvin, sillä ajattelin, että Tallinnassa hinnat ovat Helsinkiä halvemmat.
Kovinkaan paljon en jaksanut googletella ja etsiä kampaamoa vaan Marinesss oli ehkä toka tai kolmas, jonka sivuilla kävin. Mariness ilusalong (”kauneushoitola”) sijaitsee vastapäätä Stockmannia, kissakahvilan vieressä, aivan Tallinnan keskustassa.

Ajatuksena mulla oli hiustenleikkaus, koska viimeksi hiuksiini oli tosiaan koskettu Tokiossa. Eli oli aikakin leikata senttejä pois. Jälkeenpäin ajatellen hiuksia olisi saanut leikata vielä enemmän, tärkeää mulle oli, että saisin ne kiinni. Tässä alla ennen ja jälkeen kuvat. Molemmat puhelimella otettu.

Muutos ei ollut järin suuri ja arvata vaan saattaa kuka ei huomannut mitään eroa. Kiharrus kuului hintaan, vaikka sitä vähän epäilin. Molemmat työntekijät, jotka hoitolassa tapasin puhuivat suomea. Minun hiuksiani leikannut kampaaja ei kyllä kovinkaan paljon puhunut, mikä ei kyllä haittaa yhtään, sillä olen todella huono small talkissa. Hiustenpesu sisältyi myös hintaan, muistan ihmelleeni (itsekseni) kun tuntui, että kampaaja pesi hiukseni todella haalealla vedellä. Mutta hän varmasti ammattilaisena tietää asian, joten heräsin itse siihen, että taidan pestä hiukseni aivan liian kuumalla.
Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen, mutta ensi kerralla haluan hiuksiani leikattavan vielä enemmän. Pesulle, leikkaukselle ja kiharrukselle tuli hintaa 29€, joten hinta ei todellakaan ole este seuraavalle käynnille (toki laivamatka maksaa myös).

Onko muilla kokemuksia kauneushoidoista Tallinnassa?

Patarein vankilan katutaidetta ja asiaa vapaudesta

Maija Poppasena on mahtavaa,

DSCN9059

ketään ei kiinnosta, jos sukat ovat eriparia. Se voi olla ainoastaan hauskaa.

jos tekee mieli laulaa, niin siitä vain, muutama muu varmasti (aina) lähtee mukaan.

voi miettiä vastauksia mitä erilaisempiin kysymyksiin, kuten vaikka ”mistä vesi on tehty?”.

spontaanit halaukset ovat taattuja.

DSCN9134

kärsivällisyys kasvaa ja kasvaa.

monta tuntia menee nopeasti, eikä tekeminen lopu.

saa käyttää luovuutta ja tehdä nopeita ratkaisuja.

joka päivä tulee ulkoiltua.

DSCN9146

saa suoraa palautetta ja läsnäolon merkitys nousee.

viikonloput ovat aina vapaat.

töitä ei voi eikä saa viedä kotiin.

tutustuu hurjan moniin erilaisiin ihmisiin.

DSCN9139

ikuinen oppiminen.

arvokasta työtä, jossa on suuri vastuu.

DSCN9142

/
Mutta silti pitkät viikonloppuvapaat ovat lähes mahdottomia juuri nyt. Miksi onkaan niin, ettei aika ja raha nyt kohtaa? Miten yhdistää työ ja matkustelu?

DSCN9136

Ensimmäistä ja viimeistä kertaa Tallinnan Patarein vankilassa

Tällä viikolla se sulkeutui, Tallinnan entinen vankila Patarein. Ensimmäistä kertaa luin vankilasta jostakin lifestyle-blogista. Melko monessa matkablogissa vankila on myös esiintynyt ja pikkuhiljaa myös itseäni alkoi kiinnostaa vierailu kyseisessä paikassa. En kuitenkaan ottanut paikkaa ykköskohteeksi. Sitten luin London and beyond -blogista, että kyseinen vankila sulkee ovensa yleisöltä. Kääk!

DSCN9024

DSCN9131

DSCN9067

DSCN9138

Kävi kuitenkin niin onnellisesti, että kreikkalainen kaverini oli tulossa Suomeen lomalle ja olin ehdottanut hänelle, että voisimme käydä yhdessä joko Tallinnassa tai Pietarissa. Hän on ollut jo aiemmin Suomessa kolme kertaa, niin voisi olla hauskaa nähdä jotain muuta. Kyselin sitten häneltä kiinnostaisiko häntä vierailla Patarein vankilassa ja hän sanoi miettivänsä asiaa. Vankilaan pääsee kuitenkin vierailemaan vain oppaan johdolla ja paikka kierrokselle pitää varata etukäteen netistä, joten päätös piti tehdä ennen matkaa.

Olimme matkustamassa Tallink-laivalla kymmenen aikoihin ja palaamassa iltalaivalla takaisin. Vankilakierros kestää noin tunnin ja suomenkielinen kierros alkaisi klo 18.15, loppuisi 19.15 ja laivamme lähtisi kello 20.30., mietin ehtisimmekö ajoissa takaisin laivalle.
No, lopulta kreikkalaista kaveriani ei vierailu kauheasti kiinnostanut, mutta koska hän on hyvä ystäväni, hän ymmärsi, että nyt olisi minulle viimeinen mahdollisuus vierailla vankilassa ja teimme uuden suunnitelman. Ottaisimme aikaisimman laivan ja menisinkin kierrokselle suomenkieliselle kierrokselle jo klo 12 ja tällä välin K kiertäisi vanhaakaupunkia. Näin myös teimme.

Vaikka Patarein vankila ei ole koskaan ollut se ykköskohde, niin kyllä vain vankilakierros oli kiinnostava, mutta myös vähän jännittävä. Oppaana toimi eestiläinen mies, joka näytti aurinkolaseissaan vähän hurjalta. Olin lukenut etukäteen, että taskulampun voisi ottaa mukaan ja hänellä olikin taskulamppu mukana. Vankilassa ei onneksi kuitenkaan oikein missään ollut pimeätä, ainoastaan ulkona portaissa, kun vierailin vartiotornissa, olisi taskulampulle ollut vähän käyttöä. Ihan kiva siis, että tein kierroksen päivällä, kello kuudelta olisi voinut olla jo vähän pimeää…

DSCN9062

DSCN9153

DSCN9129

DSCN9126

Kierros kestää siis tunnin ja vankilaa kierretään oppaan perässä. Ehkä vankilan sulkeutuminen oli kiirinyt, sillä suomalaisia oli todella paljon liikkeellä. Itse asiassa porukka jouduttiin laittamaan kahteen eri ryhmään, silti kuulin oppaiden jupisevan, että ihmisiä on aivan liikaa. Toisaalta kumpikaan ei tarkistanut ovatko kaikki ilmoittautuneet kierrokselle etukäteen. Tietääkseni kuitenkin kaikki halukkaat pääsivät mukaan, mutta oli meitä kyllä paljon. Onneksi kuitenkin kierroksen jälkeen vankilassa on avoimet ovet ja usean muun mukana kiersin paikkoja uudestaan. Oli ehkä vähän virhe kiivetä ylös vartitorniin, sillä sieltä oli kamalaa tulla alas. Mitä sitä ei kuvien vuoksi tekisi…

DSCN9086

DSCN9098

DSCN9091

DSCN9103

Vankilan historiaa on hyvin kerrottu esimerkiksi Syö, matkusta, rakasta -blogissa, itselleni jäi mieleen vankilan ruoat, miltä kuulostaisi esimerkiksi gourmetruoka perunankuorikeitto?
Paikan kunnostus maksaisi noin 100 miljoonaa, että jos jotakuta kiinnostaa niin kannattaa ottaa yhteyttä Patarein vankilaan. Mielenkiinnolla jään odottelemaan miten vankilan tarina jatkuu.

DSCN9132

DSCN9130

DSCN9147

DSCN9149