uusi-seelanti

Uuden-Seelannin Aucklandissa on kaksi isompaa museota, taidegalleria* ja Auckland War Memorial Museum, joissa molemmissa tuli vierailtua. Sotamuisto-museossa jopa kaksi kertaa.

Taidegalleriassa tuli käytyä oppituntien jälkeen eräänä päivänä chileläisen kanssa. Taidegalleriaan on vapaa pääsy, mikä on aina kiva juttu. Itse pidän enemmän nykytaiteesta, jotkut teokset ovat usein kekseliäitä, toiset ovat kyllä sellaisia, että voi miettiä onko niissä hyvää makua. Aucklandin taidegalleriassa oli esillä taidetta melkein joka puolelta maailmaa. Etenkin maori-ihmisiin liittyvä taide oli kiinnostavaa, he ovat siis Uuden-Seelannin alkuperäiskansaa. Galleriassa oli myös tärkeiden maorihenkilöiden muotokuvia, mutta niistä ei valitettavasti saanut ottaa kuvia. Minuun jotenkin vetoaa maorilaisten soturillinen ulkonäkö. Tuli mieleen, tiedättekö miten maorit tervehtivät toisiaan? Tämä opetettiin meille ensimmäisenä päivänä kielikurssilla. He hierovat neniään yhteen! Aika tuttavallisia ihmisiä siis.

Neljä taideteosta yhdistetty yhdeksi, kun en osannut päättää minkä jätän pois.

Hassua katsoa tälläisiä maisemia, kun on maassa. Maalaus siis Uudesta-Seelannista

Galleriassa on kiva oma osasto lapsille, jossa aiheena on kengurut. Sieltä sai esimerkiksi pahvisia kengurunkorvia ja varmasti jotain muuta. Paikalla ei ollut yhtään lasta, mikä oli ehkä ihan kiva juttu, sillä kehtasi pari minuuttia pelata rauhassa hauskaa kengurupeliä.

///

Auckland War Memorial Museum eli sotamuisto-museo sijaitsee melko lähellä keskustaa, joten kävelimme sinne. Tällä kertaa mukana oli tuttu jengi, meitä samalla viikolla aloittaneita: chileläinen, brasialainen, itävaltalainen ja minä. Museoon on ainakin kaksi reittiä, voi mennä asfalttia pitkin tai valita luontoreitin. Menimme läpi luontoreittiä ja tälläistä siellä oli.

(Tämä on vielä siitä asfalttitiestä.)

Tuo luontoreitti jakautuu myös kahteen eri pituiseen lenkkiin. Meillä oli vähän kiire, sillä ilmaiseksi pääsee vasta klo xx jälkeen ja museo meni kiinni parin tunnin päästä, joten valitsimme lyhyemmän reitin. Aluella on myös puistoja, joita kävimme nopeasti vilkaisemassa.

Museo sijaitsee kukkulalla ja joku meistä saikin idean ryömiä kukkulaa alas. Nojoo, ihan hauskaa oli, vaatteet olivat vain vähän ruohossa tuon jälkeen. Korkeissa kukkuloissa on myös se hyvä puoli, siis jos ei halua ryömiä niitä alas, niin voi nähdä kaupunkia korkeammalta. Kauniit maiset olivat kyllä.

City of Sails, tuli todistettua näköjään.

Museossa oli aikalailla kaikkea mitä vain kuvitella saattaa. Se oli iso, joten emme mitenkään ehtineet kiertää sitä kokonaan. Erkanimme myös toisistamme, pojat taisivat mennä maantieto-osastolle ja minä kävelin itävaltalaisen kanssa kouluaikojen, lelujen ja pukeutumisen osastolla. Tuolla oli myös astioita, soittimia ja pieni maja ”puussa”, jonne sai kiivetä. Museossa on myös vaihtuvia näyttelyitä. Tällä kertaa siellä oli esillä ”wildlife”-kuvia. Ne olivat niin upeita, mutta koska se oli valokuvanäyttely ei kuvista saanut ottaa kuvia. Siellä oli myös kaksi suomalaisen ottamaa kuvaa! En muista hekilön nimeä, mutta ei todellakaan kalvennut taidoissaan muille. Jälleen yhtä kiinnostava oli maori-osasto kuin taidegalleriassakin. Museon kuvat ovat siis kahdelta eri reissulta. Ainakin pari tuntia tuonne kannattaa varata. En ehtinyt kokemaan maanjäristystä vai tsunamiko se oli, koska halusin kiertää mielummin koko paikan nopeasti. Siellä on siis ”huone”, jossa istutaan sohvilla ja sitten tapahtuu jotain jännää, en ehtinyt saada selville, kun ”uutisia” tuli jotain 10 minuuttia ja päätin sitten luovuttaa.

Ihan mahtava luokkakuva!

Tää on mun mielestä ihana! Kuinka monta kertaa edes näkee rappusia taideteoksissa?

Tämän jälkeen pitikin mennä jo hakemaan takit ja poistua alueelta. Aika oli mennyt niin nopeasti, että päätin tulla museolle uudestaan. Tällä kertaa menin ihan yksin ja poistuessani löysin maailman isoimman ja paksuimman puun, jonka olen ikinä eläissäni nähnyt! Ja sitten kotimatkalla suuntavaistoni jotenkin petti, mikä ei ole mitään uuttaa, mutta kyllä sitten pimeän tultua löysin takaisin keskustaan ja Britomartiin. Tulikin kierrettyä koko museon alue! Museo, kun ainakin mielestäni on samannäköinen sekä etu- että takapuolelta. Huvittavaa oli, kun olin ottamassa puuselfieitä, niin eräs aasialainen kysyi reittiä pois alueelta ja sitten itse ”eksyin”. Kartanlukutaitoa olisi siis tilauksessa. Toisaalta eksyminen taitaa kuulua matkustamiseen.

No, eikö ole paksu, valtava? Siis tuo puu ;D Olisi tehnyt mieli mennä vähän kiipeilemään!

Jee, Skytower näkyy jo noin hyvin, en voi olla kaukana.

Hobbiton-reissun jälkeen Mana Toursin bussi lähti ajamaan kohti Hamilton Gardens -nimistä paikkaa Waikako-joen varrelle. Tykkään kyllä luonnosta ja miksen puutarhoistakin, mutta en odottanut kierrokselta oikeen mitään erityistä. Aah, paitsi puita rakastan ja niitä jaksan kyllä aina kuvailla, hah. Pitääkin muistaa laittaa myöhemmin kuva maailman paksuimmasta/isoimmasta puusta, minkä olen ikinä nähnyt.

British

Hamilton Gardens kuitenkin yllätti positiivisesti. Siellä on useita erityylisiä puutarhoja, perinteisestä englantilaisesta italialaiseen, joka muuten taisi olla oma suosikkini. Tietysti myös japanilainen ja kiinalainen puutarha ovat vierailtavissa, mutta niitä taitaa olla vähän joka puolella.

Tuolla ylhäällä istuskelimme jonkin aikaa.

Tää tais olla amerikkalainen, ei tehnyt vaikutusta.

Kaunista oli ja onneksi ei satanut. Paikka oli aika suuri, joten loppupäästä lähdin kiertämään yksin, koska ryhmällämme oli niin hidas vauhti. 😀 Pidimme myös tauon kiinalaisessa puutarhassa, kaikki taisivat olla vähän väsyneitä Hobbiton-kierroksesta, joten siihenkin kului aikaa. (Ryhmällä tarkoitan tässä kielikurssikavereita, puutarhoissa voi siis kulkea ihan rauhassa omaan tahtiin).

Sitten italialaiseen puutarhaan..

tässä vain oli sitä jotakin. Myös tuon rakennuksen läpi pääsi kävelemään ja toisella puolella oli joki. Tykkäsin.

Hamilton Gardensiin on vapaa pääsy ja se on usein auki. Voin kyllä suositella retkeä tuonne.

Hah, joo aurinkolaseille saa nauraa.

Lopuksi löytyi myös tälläinen tuttuja hahmoja esittävä patsas-asetelma. En mitenkään erityisesti pidä Liisa Ihmemaassa kirjasta/elokuvasta (paitsi se kissa on hauska), mutta tämä patsas oli tosi söpö ja tuo laatta sanoi ne viisaat sanat ”If you don’t know where you are going any road will take you there”.

Ääk, vielä muutama kuva. Kuka ikinä päätti tämän sillan värin, niin saa multa kyllä täydet 10 pistettä. Ihana ja epätyypillinen. Puutarhojen ulkopuolella on myös kiva lampi, harmi, että piti kiirehtiä bussiin. Olisi voinut istuskella vähän kauemmin tuossa..toisaalta siihen sää ei ehkä ollut parhain. (Ja siellä oli vain yksi penkki).

Tuo valkoinen katto on bussimme.

Seuraavaksi voisin kirjoittaa jotain itse Uuden-Seelannin suurimmasta kaupungista Aucklandista. Vietin siellä kuitenkin reilut kaksi viikkoa.

Uudessa-Seelannissa olin viime kesänä, 2014 siis. Heinäkuussa tarkemmin sanottuna. Eli tälläistä siellä on talvella.