Jos jotain, niin vauvan tulo perheeseen on muuttanut taukojen määriä. Aiemmin saatoin kiertää nähtävyyksiä pienten välipalojen voimalla, nyt on pakko pysähtyä ja antaa vauvan tankata. Portugalin lomalla ainoastaan yhdessä kahvilassa ei ollut tarjolla syöttötuolia, mutta kyseessä oli historiallinen kahvila, jonka herkkuja on saanut nauttia vuodesta 1837. Pastel de Belém oli suussasulava, jonka lisäksi maistoin suolaista piirakkaa empanada tempeh (kasvisversio). Oikein hyvä sekin! Yleisesti ottaen Portugalissa oli kaikki aivan älyttömän hyvää!
Pasteis de Belem
Rua de Belém
Airbnb:n asunnon hyvä puoli on ”kotona” kokkailu. Kävimme kuitenkin myös kahdessa ravintolassa, joista on vain hyvää sanottavaa. Näistä ensimmäinen oli kiireinen meriruoka-ravintola, jonne saavuimme juuri oikeaan aikaan. Nimittäin myöhemmin osa asiakkaista joutui jonottamaan ravintolan ulkopuolella (tammikuussa). Kiireistä oli, mutta ehkä siitä johtuen hauska tunnelma ja silti ihanat portugalilaiset tarjoilijat jaksoivat antaa pojallemme huomiota!
Ramiro
Av. Alm. Reis nº1 – H, 1150-007 Lisboa, Portugali
Toinen ravintola Lissabonissa oli ulkoapäin kaunis kuin kirkko ja sisällä sisutus oli myös upea. Kyseessä onkin vanha palatsi, osaa Google kertoa. Rattaat vietiin erilliseen huoneeseen säilyykseen ja syöttötuoli ilmestyi pöytäämme. Täällä söin todella hyvän kasvishampurilaisen, vaikka liharavintolasta olikin kyse.
Atalho Real
Calçada da Patriarcal 40, 1250-182 Lisboa, Portugali
Kävimme jo nyt kiertelemässä lapsille sopivia nähtävyyksiä sekä vietimme aikaa ostoskeskuksessa. Tuolloin tammikuussa Lissabonissa satoi muutama päivä, joten ulkona ei viitsinyt niin paljon kiertää. Huomasin, että aika useassa paikassa on tarjolla grillattuja voileipiä. Oikein hyviä ja täyttäviä. Tuo ostoskeskusken makea bolo bolacha keksikakku oli ällöttävän makea. Varmasti ensimmäinen kerta, kun piti muutama pala jättää tarjottimelle.
Ostoskeskus, lastenhoitohuoneella
Vasco da Gama
Av. Dom João II 40, 1990-094 Lisboa, Portugali
Onneksi retkemme Sintraan onnistui. Siellä vietimme kolme päivää. Satoi, kun saavuimme ja vaikkei junamatka ollut kovin pitkä, oli poikamme syönyt aamiaisen jo useampi tunti sitten, joten pysähdyimme aivan juna-aseman lähellä olevaan kahvilaan. Upea paikka, hurjan ystävällinen palvelu, ja jälleen kerran hyvää oli. Söimme grillatut voileivät ja otin vielä sintralaisen erikoisuuden travesseiron.
Nam, nam, herkullista.
Saudade
Av. Dr. Miguel Bombarda nº6, 2710-590 Sintra, Portugali
Sintran ravintolavalinta meni ehkä vähän pieleen, tai no, oikeastaan huomasin, etten pidä kovin paljon turskasta eli bacalhausta. Liian mieto maku makuuni. Myös jälkiruoka pudim flan eli paahtovanukas oli huti. Ravintolassa tuli annoskateus japsiani kohtaan. Mutta olen silti iloinen, että maistoin. Tuli nimittäin aika monta kertaa nähtyä kyseistä kalaa myynnissä.
Tacho Real
R. Ferraria 4, 2710-616 Sintra, Portugali
Söin myös lentokoneessa hyvin. Me lensimme TAP Portugalilla ja minulle oli etukäteen tilattu erikoisruoka, kasvis. Menomatkalla kasvisruokani oli parhain ruoka, jonka olen ikinä lentokoneessa syönyt. Myös paluumatkan ruoka maistui. Ja vielä lentokentällä piti saada maistaa jotain. Arvatkaa minkä otin? Heh, vaikka olenkin oikea sokerihiiri, niin omaksi yllätykseksenikin tilasin suolaisen rissolen.
Tuliaiseksi ostin meille marmeladia. En ollut tuollaisesta hedelmästä kuullutkaan.
Meillä oli Suomesta tuotuna mukana vähän ruokaa ja maitoa. Olin myös pussiin laittanut useamman desin kaurahiutaleita. Ihan hyvin löytyi myös ruokaa läheisestä isommasta marketista, mutta korvikemaitoa löytyi vain jauheena! Meidän Kuu ei siitä välitä yhtään, niin oli hyvä, että oli maitoa mukana, vaikka osaksi vielä imetänkin.
Vaippoja oli monenlaisia, joten niitä löytyy hyvin.
//
Kuten huomata saattaa, tulevat kuvat nykyään vain puhelimestani. Vanhaa digikameraa ei vain tule otettua niin usein esiin kuin puhelinta. Mutta voi, kun muistaisi ottaa kuvan vaakatasossa!
Lisää kuvia:
Instagram